sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pahat pojat

Mainitsin aiemmin, että kärsin jonkinlaisesta viehtymyksestä pahiksiin. Final Fantasyiden maailmastakin löytyy muutama varsin miellyttävä tapaus. Tällä kertaa luvassa siis Top 3.

Kuja - Final Fantasy IX






Kukaan ei varmaan yllättynyt, mainitsinhan Kujan jo edellisessä postauksessa. Mikä Kujassa sitten viehättää? Noh, herran ulkonäkö on erittäin miellyttävä. Minua ei haittaa se, että se on tyttömäinen jopa siinä määrin, että luulin häntä ensin naiseksi. Minulla on myös heikkous pitkiä hiuksia kohtaan (erityisesti miehillä), joten Kuja täyttää myös tämän vaatimuksen.

Lisäksi pidän herran taipumuksesta runoiluun. Oikeassa elämässä tällainen toiminta mieheltä ei luultavasti saisi minua lämpenemään, mutta fiktiivisten miesten kohdalla jostain syystä pidän siitä. Huomaan ysiä pelatessani lukevani Kujan repliikit hymy huulilla useampaan kertaan, ennen kuin suostun siirtymään seuraavaan. Jokaisesta sanasta pitää nautiskella.

Ysissä Kujalla ei ole ääntä, mutta siihen pääsin tutustumaan Final Fantasy Dissidian myötä. Englanninkielinen ääni ei täysin vakuuttanut minua alkuun. Jotenkin kummasti silti lopulta tykästyin siihen. Joka tapauksessa pidän enemmän Kujan japaninkielisestä äänestä ja sitä voisin kuunnella loputtomiin. Siinä on jotain hyvin viehättävää.

Lisäksi Kujan tausta on kiehtova. Hän ei koskaan saanut elää lapsuutta, hänet luotiin tuhoamaan ja tuhoutumaan. Kun hän ei ollut riittävän hyvä luojalleen, loi tämä paremman genomin hoitamaan tehtävän hänen puolestaan. Kuja ei ole yksiselitteisen paha, voi jopa miettiä, oliko hänellä vaihtoehtoja.

Miksi maailman pitäisi jatkaa olemassa oloaan ilman Kujaa? ;)

Sephiroth - Final Fantasy VII






Hmm, toinen mies pitkien, hopeisten hiusten kera. Lisäksi Sephirothilla on hyvin kauniit kasvot ja pidän myös hänen silmistään. Ne ovat pelottavalla tavalla kiehtovat. Musta nahka on myös pukeutumisessa aina hot.

Sephirothin tarina on surullinen ja koskettava, jos sitä tarkastelee pintaa syvemmältä. Hän ei ole vain sadistinen sekopää, joka haluaa tuhota maailman meteoriitilla. Sephirothilla on todellinen syy siihen, mitä hän tekee. Kuka oikeasti ei olisi seonnut samanlaisella taustalla?

Myös Sephirothin kohdalla on mainittava ääni, vaikkei seiskassa sitä esiintynyt. Advent Childrenissa se kuitenkin vihdoin kuultiin ja tykästyin todella paljon. Olen katsonut elokuvan ainoastaan japanilaisella ääniraidalla, joten nimenomaan kyseinen ääni vei sydämeni.

Tutustuin englanninkieliseen ääneen vasta Dissidian myötä (en siis ole pelannut Crisis Corea, joskin pätkiä olen nähnyt - japaniksi). Pelkäsin, että inhoan englanninkielistä ääntä, mutta itse asiassa se on yllättävän hyvä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta jos olisin kissa, se saisi minut kehräämään.

Vayne Solidor - Final Fantasy XII






Tätä ette varmasti arvanneet! Käsi ylös se, joka arvasi.

Vayne ei ole saanut niin paljon huomiota kuin kaksi edellistä. En edes tiedä, fanittaako häntä kukaan minun lisäkseni. Totuus kuitenkin on, että Vayne oli kahdessatoista ensimmäinen hahmo, joka oikeasti herätti mielenkiintoni. Tietämättömille tiedoksi, hän esiintyy pelissä ennen Frania ja Balthieria.

Miksikö tämä herra? Mietitäänpä... hän on pahis ja hänellä on jälleen kerran ne pitkät hiukset. Kaksi määritelmää täyttyy siis heti kärkeen. Lisäksi Vaynella on jokseenkin narsistinen luonne, mutta hän osaa halutessaan olla äärimmäisen miellyttävä.

Vayne myös uskoo toimivansa oikein. Hän haluaa yhdessä Cid Bunansan kanssa saada "historian ohjakset takaisin ihmisten käsiin" ja pois jumalilta. Hän ei vain näe mitään väärää siinä, että samalla joutuu valloittamaan useamman valtion, tappamaan tuhansia ja miltei aloittamaan maailmansodan. Vaynen voi nähdä vallanhimoisena sekopäänä, mutta minusta myös hänen taustaltaan löytyy väärinymmärretty, eksyksissä oleva nuorimies.


Siinäpä kolme suosikkiani. Tästä voisi päätellä, että minulla on taipumus tykästyä hieman narsistisiin, sadistisiin maailmanvalloittajiin. Toisaalta jokaisen taustalla on paljon muutakin, mikä on omiaan herättämään sympatiani kyseisiä hahmoja kohtaan.

Loppuun vielä jokerina eräs, joka ei päässyt listalle, mutta ansaitsee erityismaininnan:

Seymour - Final Fantasy X







Miksikö?

No, Seymourilla on Final Fantasy -historian omituisin kampaus ja ääni, joka saa sukat pyörimään tyttöjen jaloissa. Niin ja taitaapa hänkin olla hieman väärinymmärretty sen sijaan, että olisi yksinkertaisesti paha.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Yhdeksän syytä






Eli seuraavaksi on tarkoitus listata yhdeksän syytä pelata Final Fantasy IX:ää. Syyt eivät ole edes tarkoitettu universaaleiksi totuuksiksi vaan lähinnä ne edustavat henkilökohtaisia mielipiteitäni. Samaa mieltä saa toki olla ;) Syyt eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaikka olenkin ne numeroinut.

Syy I: Tarina
Final Fantasy IX:n tarina tuntuu pintapuolisesti melkoisen valoisalta ja iloiselta, kun vertaa peliä sarjan kahteen aiempaan osaan. Ainakin tämä on se ensi vaikutelma, joka minulle pelaajana tuli. Kuitenkin tarinan edetessä tulee mukaan synkempiä ja syvällisempiä teemoja kuin ensivilkaisulta olisi odottanut. Muun muassa kuolema ja rakkaiden menettäminen näkyvät teemoina useamman hahmon näkökulmasta.

Toisaalta tarina on myös ihanan perinteinen fantasiaseikkailu ympäri maailmaa, joka pitää pelastaa julmalta kohtalolta. Kaikki saa kenties alkunsa niinkin "pienestä" jutusta kuin prinsessan sieppaamisesta, mutta paisuu lopulta eeppisiin mittasuhteisiin, kun koko olemassa oleva todellisuus vaarantuu. Pelaajaa johdatellaan hiljalleen syvemmälle tarinan syövereihin, kunnes irrottautuminen on lähes mahdotonta.

Syy II: Maailma
Verrattuna kahteen aiempaan osaan minuun vaikutuksen teki fantasiamaailma. VII:n ja VIII:n maailmat ovat enemmän sci-fi-painotteisia tai vähintäänkin lähempänä meidän todellisuuttamme kuin IX:n maailma. Gaialla eletään 1800-luvun alkupuolta ja se näkyy teknologiassa, hahmojen vaatetuksessa kuin myös rakennuksissa. Lisäksi maailmaa kansoittavat hyvin erilaiset olennot ihmisten lisäksi. Näistä hyvinä esimerkkeinä ovat Burmecian valtiota asuttavat rotat, Conde Petiessä piileksivät kääpiöt ja oman kylän itselleen perustaneet black maget.

Maailman maisemat ovat kaunista katseltavaa ja maailmankarttaa tutkii silkkaa uteliaisuuttaan. Toki se ei avaudu kerralla kokonaan, mutta ehkä se on vain hyvä. Ei tule ahmittua makeaa mahantäydeltä välittömästi.

Syy III: Hahmot
Viittasinkin hahmoihin jo, mutta puhutaan hetki kahdeksasta päähahmosta. He ovat kaikki omia, mielenkiintoisia persooniaan. On vaikea olla tuntematta heitä kohtaan mitään. Osa ihastuttaa, osa vihastuttaa. Lisäksi hahmokaarti on siitä mielenkiintoinen, että joukossa on ainoastaan kaksi ihmistä. Pelin päähahmo, Zidane, on genomi ja hänen seurassaan seikkailevat summonerit Garnet ja Eiko, black mage Vivi, rotta Freya ja qu Quina. Ihmisiä edustavat ritari Steiner sekä palkkionmetsästäjä Amarant, jonka ihon vihertävä sävy on kylläkin saanut minut ajoittain miettimään, onko hänkään oikeasti ihminen.

Päähahmoista tykästyin alun perin Zidaneen ja Garnetiin, joista pidän kyllä edelleen. Nykyisin kuitenkin myös Eiko on noussut suosikeihini, vaikka ensimmäisellä pelikerralla en voinut sietää tuota tärkeilevää kuusivuotiasta neitokaista. Steiner myös sai minut repimään hiuksia raivosta, mutta nykyisin ritari on ihan ok... Vivi on ollut yksi suosikkihahmoistani alusta lähtien ja on sitä edelleen. Hän on ihanan pohdiskeleva, kömpelö ja suloinen, siitä ei pääse mihinkään.

Lisäksi minun täytyy tunnustaa, että olen jonkinasteinen pahisten fanityttö. En siis voinut olla kiinnittämättä huomiotani Kujaan. Luulin kyseistä hahmoa aluksi naiseksi, mikä on  hämmentävää, sillä häneen kyllä viitataan usein englannin kielen sanalla "he". Ehkä minun olisi syytä kehittää sisälukutaitoani? No, kyllä minulla myöhemmin kuitenkin selvisi Kujan todellinen sukupuoli, joskin olen edelleen sitä mieltä, että mieheksi hänen ulkonäkönsä on varsin tyttömäinen. Joka tapauksessa kyseisen hahmon taipumus runoiluun ja tietynlainen keikarointi on minusta hyvin viehättävää. Pidän Kujasta jokaisella pelikerralla aina hieman enemmän.

Syy IV: Kehityssysteemi

Kehityssysteemillä tarkoitan lähinnä tapaa, jolla taidot opitaan pelissä. VII:ssa esiintyvät materiat ovat ihan kiva juttu ja VIII:n junction-systeemikin nykyisin ok, mutta nuorempana en siitä niin perustanut. Sen sijaan IX:ssä esiintyvä systeemi vei minut mukanaan, jokin siinä vain ihastutti.

Pidän edelleen siitä, että taidot opitaan aseista ja muista vastaavista esineistä, jonka jälkeen ne ovat käytössä joko suoraan tai voidaan kytkeä päälle ability-kiviä käyttämällä. Helppoa, kätevää ja käytössä olevia taitoja on helppo vaihtaa hetkessä, ainakin sitten, kun on oppinut, mitä mikäkin taito tekee. Jaksan puuhastella tämän homman parissa yllättävän paljon.

Syy V: Musiikit
IX:ssä ei kenties ole niin mahtipontia kappaleita kuin esimerkiksi One-winged Angel tai Liberi Fatali, mutta mielestäni Nobuo Uematsu on joka tapauksessa tehnyt jälleen loistavaa työtä. Monet kappaleet jäävät mieleen ja niihin tykästyy.

Omia suosikkejani ovat esimerkiksi Vivi's theme, Place to Call Home, You're Not Alone, Wicked Melody ja Melodies of Life, jonka laulaa Emiko Shiratori. Mielestäni kappaleet sopivat erinomaisen hyvin niihin kohtiin ja niille hahmoille, joille ne on tarkoitettu. Ne myös koskettavat ja jäävät mieleen. IX:n soundtrack on sellainen, jota olen kuunnellut paljon ihan muutenkin kuin pelatessa. Pidän sitä hyvin inspiroivana, mutta tarvittaessa se toimii myös muun tekemisen taustamusiikkina.

Syy VI: Viittaukset muihin sarjan peleihin
IX:ssä on hyvin paljon viittauksia sarjan aiempiin osiin, mutta myös muihin peleihin, Tähtien sota -elokuviin ja numero yhdeksään. En ala luetella näitä kaikkia tässä, koska ne voi kuka tahansa joko selvittää itse pelaamalla tai yksinkertaisesti googlaamalla, jos pahasti sattuu laiskottamaan.

Itse olin pelannut vain seiskaa ja kasia, kun sain ysin ensimmäisen kerran käsiini. Minulta jäi siis hyvin paljon viittauksista tuolloin huomaamatta, mutta toki noteerasin joitain noihin kahteen aiempaan osaan liittyvää. Oli vinkeä tunne huomata, että "tässäpäs onkin nyt jotain tuttua". Esimerkiksi olin aivan innoissani, kun Prima Vistan bändi soitteli Evil Forestissa Rufus' Welcoming Ceremony -kappaletta.

Myöhemmin olen huomannut viittauksia myös muihin peleihin, koska nyt on jo kokemusta useammasta osasta. Uuden viittauksen huomaaminen on aina yhtä hauskaa, nautin siitä älyttömän paljon ja yleensä jaan innostukseni muille mahdollisille paikallaolijoille, kiinnosti heitä tai ei ;D

Syy VII: Kaksinpeli
Käsittääkseni tätä ominaisuutta ei olla nähty kovin monessa Final Fantasyssa. Voidaan toki olla montaa mieltä siitä, onko kaksinpeli hyvä vai huono ominaisuus, mutta pakkohan sitä ei ole käyttää, jos siitä ei pidä. Kaksinpelihän toimii IX:ssä vain taistelutilanteessa, jolloin kumpikin pelaaja pelaa omilla hahmoillaan. Hahmot määritellään kummallekin etukäteen.

Itse olen kokeillut sitä lähinnä pikkuveljeni kanssa ja totesin, että se on oivallinen keino turhautua toiseen ja saada aikaiseksi riita. Onhan se turkasen ärsyttävää, jos toisen pelitaktiikka poikkeaa omasta todella paljon ja sitten pitäisi kuitenkin päästä tavoitteeseen jotenkin.

Sanoisin joka tapauksessa, että ominaisuus on ihan kokeilemisen arvoinen, jos pelaa peliä jonkun kanssa yhdessä. Ainakin myös toiselle tulee jonkinasteinen osallistumisen tunne... tai sitten seurauksena on vain molemminpuolinen suunnaton turhautuminen.

Syy VIII: Osa kokonaisuutta
Tämä nyt on tietysti hyvä syy pelata mitä tahansa Final Fantasya, mutta mainitaan nyt silti. Yhdeksäs peli on osa mahtavaa pelisarjaa eikä sitä kannata jättää välistä, jos sarjasta on muutenkin innostunut. Muistelen myös lukeneeni jostain, että sarjan isä Hironobu Sakaguchi on sanonut, että FFIX on sellainen peli, jonka hän on aina halunnut tehdä. Ehkä sekin on jo syy sinänsä ottaa selvää tästä pelistä.

Syy IX: Inspiroivuus
Peli kokonaisuudessaan on minulle hyvin inspiroiva. Musiikit herättävät paljon tunteita ja pelissä jää muutamia kohtia avoimeksi, mikä kutkuttaa mielikuvitustani. Vannoutuneena fanficcarina en osaa olla ajattelematta (tätäkään) peliä potentiaalisena kirjoitus-fandomina.

Lisäksi pelissä on paljon kiinnostavia hahmoja, joista haluaisi tietää enemmän kuin kerrotaan. Kun asiaa pohdiskelee tarpeeksi, inspiraatio alkaa taas jyllätä ja mielikuvitus kehittelee uusia taustatarinoita, jotka vaatisivat päästä paperille. Toisaalta tämäkin voi olla huono puoli, sillä aikaa kaiken kirjoittamiseen ei aina yksinkertaisesti riitä. Onneksi en ole ainoa inspiroitunut, vaan myös muita samanlaisia löytyy. On siis mahdollisuus lueskella muiden pohdiskeluja silloin, kun omia ei ehdi naputella.

Peli ei kuitenkaan inspiroi minua ainoastaan kirjoittamisen saralla. Alla yksi osoitus siitä, mitä voi inspiraation puuskassa voi syntyä.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Pelikokemuksista lyhyesti

Ajattelin nyt käydä läpi lyhyesti kokemuksiani pelihyllystäni löytyvien Final Fantasyjen parissa. Niiden lisäksi olen pelannut myös Final Fantasy V:sta, jolle ajattelin myös uhrata pari riviä. En tässä kohtaa ala pohdiskella järin syvällisesti minkään pelin vahvuuksia ja heikkouksia, vaan palaan niihin myöhemmin. Tarkoitus on siis käydä vain läpi päällimmäiset muistoni peleistä.

Final Fantasy
Kokeilin peliä ensimmäisen kerran joskus 16-17-vuotiaana. Silloin se ei iskenyt kovinkaan lujaa, mutta pelailin sitä kuitenkin, kunnes eksyin johonkin luolastoon ja jätin urakan sikseen. Nyt peli odottaa PSP:n muistikortilla, kunnes saan FFIX:n loppuun. Tarkoitus siis pelata tämä läpi seuraavaksi.

Final Fantasy II
Myös tätä peliä testasin nuoruudessani, mutta en jaksanut paljon alkua pidemmälle. Jostain syystä pelin alku järkytti minua ja pelaaminen sitten jäi. Tämänkin pariin on kuitenkin tarkoitus vielä palata, en ostanut peliä vain koristamaan kokoelmaani.

Final Fantasy III
Löysin pelin sattumalta ilman, että tiesin sen uudelleen julkaisusta. Intoa puhkuen tietysti ostin sen sitten ja kotona kaivoin heti rakkaan pinkin DS:ni esille ja aloin pelata. Juonellisesti peli ei minusta vaikuta kummoiselta, mutta tykkäsin kuitenkin kovasti pelin ulkonäöstä. Siitä oli tehty ihan kivaa silmäkarkkia. Tällä hetkellä minun pitäisi uskaltautua uudestaan "sammakkotorniin". Kävin siellä jo kertaalleen, mutta kämmäsin bossitaistelun, minkä jälkeen pelaaminen on hieman jäänyt.

Final Fantasy IV
Ensimmäiset kokeilut tämän pelin parissa olivat ykkösen ja kakkosen kanssa samoihin aikoihin. Ihan suunnattomasti en innostunut, mutta hommasinpa vuosia myöhemmin tämänkin helmen DS:lleni. Tällä kertaa innostuin tosissani ja peli vei sydämeni mukanaan. Cecilistä ja Rosasta en erityisemmin perusta, mutta Rydia ja Porom ovat ihania. Odotan kovasti Complete-versiota, joka julkaistaan ensi kuussa.

Final Fantasy V
Kyseinen peli on ollut minulle oikea murheenkryyni. Voisin kirjoittaa sivutolkulla pelkästään siitä, mitä on tapahtunut sekä itse pelille että tallennustiedostoilleni. Osa on ollut omaa mokaa, mutta sanoisin, että silti kuviossa on ollut jotain hämärää. Ihan kuin joku ei haluaisi minun pelaavan kyseisestä peliä loppuun. Tarkoitus on nyt hankkia se PSN Storesta, mikäli se sinne joskus ilmestyy... ja toivon, ettei PSP:ni räjähdä tai jotain vain estääkseen minua vihdoin pelaamasta tätä peliä kokonaan. Ai joo, vitosessa minua kiehtovat erityisesti piraatit. Paljon muuta en siitä tällä hetkellä vielä pysty sanomaan.

Final Fantasy VI
Sain pelin joululahjaksi vuonna 2002 silloiselta poikaystävältäni. Sanoisin, että kyseessä on yksi parhaista joululahjoista, jonka olen saanut. Miksei kukaan yleensä tajua ostaa tytölle lahjaksi pelejä? Tai vaikka lahjakorttia peliliikkeeseen? Jokin peleihin liittyvä kirjakin kävisi...

No joo, asiaan. Tykästyin peliin heti alkuunsa ja pelailinkin sitä paljon, vaikka minusta se oli kovin vaikea. Vertasin sitä vaikeustasossa FFIX:n, joka puolestaan on erittäin helppo. Lopulta jäin jumiin kaupunkiin, jossa sataa aina. Mutta tämänkin pelin aion vielä pelata läpi, kunhan vain löydän aikaa sille.

Final Fantasy VII
Tämä oli ensikosketukseni Final Fantasyiden maailmaan ja onkin siksi jäänyt mieleen erityisenä. En tiennyt, että peleissä voi edes olla niin kauniita välianimaatioita ja monimutkainen juoni. Olihan toki aiemmin pelaamissani peleissäkin juoni, mutta seiska löi ne laudalta silti. Pidin kovasti myös hahmoista, joilla oli selkeä persoona ja aloin hyvin äkkiä tykästyä toisiin enemmän kuin toisiin. Tuolloin olin aikamoinen Cloud-fanityttö, mutta rehellisesti minun on myönnettävä, etten tiedä, mitä silloin kyseisessä piikkipäässä näin. Peli on kuitenkin edelleen oikein mainio ja sekin on tarkoitus joskus uudemman kerran tahkota läpi.

Final Fantasy VIII
Myös kasi on minulle erityinen, koska se oli ensimmäinen, jonka ostin omaksi. Kovalla uurastuksella sain hankittua sata markkaa ylimääräistä rahaa ja ostin pelin käytettynä. Se oli hieno tunne se. FFVIII:n kohdalla taivastelin jälleen kerran nättejä välianimaatioita ja loistavaa peligrafiikkaa. Alkuun peli vaikutti todella lupaavalta, mutta petyin, kun juoni tuntuikin sekavalta ja päähahmo kävi hermoilleni suunnattomasti. Muistan kirjoittaneeni vanhaan päiväkirjaani, että Squall on tunnevammainen idiootti. En myöskään pitänyt pelin junction-systeemistä ja tavasta hankkia parempia aseita. Näistä jälkimmäinen ärsyttää minua jostain syystä edelleen. Olen kuitenkin aloittanut kasin alusta ja tällä kertaa aion saada sen omin voimin loppuun asti.

Final Fantasy IX
Jos myin seiskan kohdalla sieluni, uhrasin sydämeni FFIX:lle. Jälleen kerran ihastelin grafiikkaa ja välianimaatioita. Tykkäsin myös hahmojen ulkonäöstä todella paljon. Parhaiten minut kuitenkin tempaisi mukaan fantasiamaailma (seiskan ja kasin sci-fi-tyylin jälkeen) ja uskomattoman ihana tarina. Sanon edelleen, että ysin tarina on niin mahtava, että sen takia peliä jaksaa pelata uudestaan ja uudestaan. Lisäksi siinä on paljon rakastettavia hahmoja ja kiva kehityssysteemi.

Final Fantasy X
Ostin PS2:n lähinnä tämän pelin takia ja petyin pahasti. Tidus ärsytti minua vielä enemmän kuin Squall enkä oikein pitänyt Yunastakaan. Kymppi on myös sellainen, joka lojui minulla hyvin pitkään pelaamattomana, mutta viime kesänä pelasin sen yhdessä parin kaverini kanssa loppuun. Myönnän, että tarina on siinäkin loistava, mutta edelleen tuo pääpari tökkii minulle hyvin pahasti.

Final Fantasy X-2
Sanoin pitkään, etten osta mitään typeriä jatko-osia. Sitten kävi niin, että odottelin jo hysteerisenä FFXII:ta ja tämä peli löytyi alelaarista. Lievittääkseni tuskiani nappasin pelin mukaan ja painuin kotiin pelaamaan, koska uutukaisen julkaisuun oli edelleen kuukausi. Peli ei päässyt suosikkilistalleni, mutta taistelusysteemiin tykästyin. FFX-2 on tavallaan ihan hyvää viihdettä, mutta vakavasti otettava Final Fantasy se ei minusta ole.

Final Fantasy XII
Muistan itkeneeni, kun katselin pelin aloitusvideota (sitä joka tulee ennen alkuvalikkoa) ja kuuntelin musiikkia. Olin odottanut peliä todella suurella innolla ja lähentelin hysteriaa, kun sen vihdoin sain käsiini. Järkytys oli suuri, kun päähahmo paljastui tyhjäksi, aivottomaksi astiaksi. Jatkoin silti pelaamista ja uskoin parempaan huomiseen. Se koittikin muutaman tunnin päästä, kun mukaan joukkoon liittyivät Balthier ja Fran. Piraatit veivät jalat alta minulta jo lapsena, joten mitä mahdollisuuksia minulla enää oli? Lisäksi taistelusysteemi teki grindaamisesta suorastaan kivaa. Tykästyin myös poliittiseen juoneen ja piraattikaksikon taustoihin. Peli jätti paljon auki, mutta en antanut sen häiritä, sillä ficcarin aivoni kyllä täyttivät aukot tehokkaasti. Ensimmäistä kertaa toivoin Final Fantasylle jatko-osaa.

Final Fantasy XII: Revenant wings
Ja sain sen! Tämän pelin takia ostin Nintendo DS:n. Taas kuitenkin tuskailin sitä, että jouduin kestämään Vaania, mutta onneksi kloppi oli saanut hieman enemmän persoonallisuutta. Taistelusysteemi aiheuttaa minulle kuitenkin harmaita hiuksia ja sen takia peli on edelleen läpäisemättä. Haluan kuitenkin päästä sen läpi, koska juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta ja olen juuri saamaisillani Balthierin ja Franin joukkojeni jatkoksi.

Final Fantasy XIII
Tämän pelin ympärillä pyöri suunnaton hypetys, joka jostain syystä laski omaa intoani. Siitä huolimatta ennakkovarasin pelin ja suorastaan juoksin sen hakemaan julkaisupäivänä. Ilta menikin joutuisasti pelin parissa, kuten myös koko seuraavat kaksi viikkoa (tai no, kaikki vapaa-aika kahdelta viikolta). Jätin väliin jopa Tampere kuplii -tapahtuman, koska halusin homehtua pelikoneen ääressä. Peli ei juonellisesti ollut minusta parasta antia, mutta tykästyin kahteen hahmoon ja heidän tarinaansa. Fang ja Vanille saivat sydämestäni samanlaisen siivun kuin Fran ja Balthier. Rakastuin myös uuteen taistelusysteemiin.

Final Fantasy Tactics
Kokeilin peliä joskus ammoisina aikoina, mutta en päässyt jyvälle taistelusysteemistä ja sitten koko juttu jäi. Nyt hankin sen PSP:lle ja aloin jo vähän paremmin ymmärtää taktista taistelua, mutta en edelleenkään ole erityisen hyvä siinä, joten peli etenee hitaasti. Juonellisesti se kuitenkin kiinnostaa minua hyvin paljon.

Final Fantasy Tactics Advance 2: Grimoire of the rift
Tämä on jälleen niitä yllätyslöytöjä pelikaupan käytettyjen pelien hyllystä. Takakannessa näkyivät Vaan ja Penelo, joten ostin sitten, kun vielä halvalla sai. Olen tykännyt pelistä melkoisen paljon, vaikka Luso ei ole erityisen kiinnostava hahmo. Adellesta kuitenkin tykkään ja Vaan kuulostaa melkein Balthierilta, joten mikäpä tätä on pelaillessa. Tässäkin on taktinen taistelusysteemi, mutta jostain syystä se ei ole haitannut. Ehkä siitä on tehty helpompi tässä kuin alkuperäisessa Tacticsissa tai Revenant Wingsissä.

Final Fantasy Crystal Chronicles: The ring of fates
Tämänkin ostin käytettyjen pelien hyllystä. Olin joskus vuosia sitten halunnut kokeilla alkuperäistä Crystal Chroniclesia, mutta minulla ei ollut varaa ostaa Game Cubea, koska säästin PS2:een, joten kokeilu sitten jäi. Tämänkin pelin pelaaminen on jäänyt hieman kokeiluasteelle. Olen jumissa erään puzzlen parissa aika pelin alkupuolella. Ehkä innostun vielä joskus sen ratkaisemaan...

Final Fantasy: 4 Heroes of Light
Hankin pelin viime vuonna ja pelasin vähän alkua. Oli kiva huomata, että ensimmäinen bossi oli nimeltään Louhi. Harmi, ettei sitä vastaan voinut summonoida Väinämöistä. Pelissä on kolmosen ja nelosen DS-versioiden karkkigrafiikat ja vanhojen Final Fantasyiden tunnelmaa, joten se on ehdottomasti läpipeluulistallani, kun löydän aikaa.

Final Fantasy Dissidia
Uusin hankintani. Olen pelannut läpi vasta Cecilin tarinan ja ostanut vihollisista Sephirothin ja Kujan. Juonellisesti peli ei vaikuta kummoiselta, mutta eiköhän se tule läpi pelattua. Parasta siinä on, että voin tappaa Tiduksen vuoronperään kaikilla muilla hahmoilla.

Noin. Siinä nyt lyhyesti ja tiivistetysti ajatuksiani niistä Final Fantasyista, joita olen pelannut. Jatkossa tulen todennäköisesti paneutumaan tarkemmin yksittäisiin peleihin, sillä kaikista kirjoittaminen yhtä aikaa on pelisarjan laajuuden vuoksi melkoisen mahdotonta (muuten kuin tällaisen tiivistelmän muodossa).


perjantai 18. maaliskuuta 2011

Alku

En ole koskaan kirjoitellut kunnollista blogia, jolla olisi jokin tolkullinen aihekin. Tolkullisuudesta en mene edelleenkään takuuseen, mutta ainakin tällä blogilla on aihe. Idea syntyi, kun lueskelin vanhoja päiväkirjamerkintöjäni, joihin olin kirjannut mm. alusta asti ensimmäisen pelikertani Final Fantasy XII:n parissa.

Tämän blogin on tarkoitus jatkaa noiden päiväkirjamerkintöjen jalanjäljissä. Kertoa siis pelikokemuksistani Final Fantasyjen parissa. Tälläkin hetkellä minulla on kesken kaikki Final Fantasy -pelit, jotka omistan (osan olen toki pelannut vähintään kerran läpi), joten kirjoittamista riittänee.

Tällä hetkellä pelaan aktiivisesti läpi Final Fantasy IX:ää, vaikka olen sen pelannut jo ainakin viidesti ja aloittanut alusta vähintään viisitoista kertaa. Ostin pelin PSN Storesta ja pelailen sitä nyt PSP:llä ensimmäistä kertaa.

Kokoelmastani löytyvät seuraavat pelit:

Final Fantasy (PSP)
Final Fantasy II (PSP)
Final Fantasy III (NDS)
Final Fantasy IV (NDS)
Final Fantasy VI (PSone)
Final Fantasy VII (PSone + PSP)
Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus (PS2)
Final Fantasy VIII (PSone + PSP)
Final Fantasy IX (PSone + PSP)
Final Fantasy X (PS2)
Final Fantasy X-2 (PS2)
Final Fantasy XII (PS2)
Final Fantasy XII: Revenant Wings (NDS)
Final Fantasy XIII (PS3)
Final Fantasy Tactics (PSP)
Final Fantasy Tactics Advance 2: Grimoire of the rift (NDS)
Final Fantasy Crystal Chronicles: The ring of fates (NDS)
Final Fantasy: 4 Heroes of Light (NDS)
Final Fantasy Dissidia (PSP)

Lisäksi hankintalistallani ovat tällä hetkellä:

Final Fantasy IV: Complete (PSP)
Final Fantasy Type-0 (PSP)
Final Fantasy versus XIII (PS3)
Final Fantasy XIII-2 (PS3)

Luultavasti kyseiselle listalle päätyvät muutkin pelisarjan uutuudet sekä vanhojen pelien PSP:n uudelleen julkaisut sitä myöten, kun niitä tulee.

Tässä kohtaa voisin kai vielä runoilla muutaman sanan omasta FF-taustastani siltä varalta, että se jotakuta kiinnostaa. Aloitin kyseisen sarjan pelaamisen 16-vuotiaana (eli varsin myöhään). Siihen mennessä olin pelaillut vain Tomb Raidereita, Resident Evileita ja Dino Crisista. Ne ovat kaikki hyviä pelejä edelleen, mutta Finalit lopulta veivät sydämeni.

Siitä on kiittäminen muutamaa miespuolista kaveriani, jotka kyseistä pelisarjaa suosittelivat. En puheista innostunut, joten he iskivät FFVII:n pelikoneeseen ja minulle ohjaimen käteen. En ollut koskaan nähnyt niin kaunista peliä, joten myin sieluni samantien. Rakastuin myös tarinaan ja hahmoihin ja onnistuinkin koukuttumaan erittäin pahasti.

Ensimmäinen omaksi ostamani Finali oli FFVIII, johon en kuitenkaan tykästynyt yhtä paljon kuin sen edeltäjään. Tänäkään päivänä en ole jaksanut kyseistä peliä pelata loppuun saakka, mutta ehkä vielä joskus teen sen. Olen kuitenkin seurannut vierestä, kun kaverini sen loppuun pelasi, joten tiedän, mitä siinäkin tapahtuu.

Lopullisesti sydämeni varasti Final Fantasy IX, joka oli vuosia suosikkini. Nykyisin sen kanssa kilpailevat FFXII ja FFIV, enkä osaa sanoa, mitä noista kolmesta rakastan eniten. Pidän kuitenkin myös muista Final Fantasyista ja sanoisinkin, että jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. En jaksa uskoa, että minua pystytään kovin herkästi häätämään tämän pelisarjan kimpusta, vaikka ikää on jo jonkin verran kertynyt. Pelaamisesta on tullut rakas harrastus... tai no, Final Fantasyista on tullut sellainen. Nykyisin aika ei tunnu riittävän tasapuolisesti kaikkeen kivaan, joten muut pelit ovat jääneet vähemmälle.

Muita harrastuksiani ovat lukeminen, kirjoittaminen (erityisesti Final Fantasy fan fiction) ja cosplay. Opiskelen lisäksi työn ohessa japanin kieltä ja kulttuuria. Minulla on talvikko nimeltä Yuki ja nauhavesikäärme nimeltä Tiamat. Nämä eivät ole blogin kannalta ehkä niin oleellisia asioita, mutta saatan ehkä joskus niihinkin viitata. Varsinkin ficcaaminen ja cosplay sivuavat peliharrastustani vahvasti, joten luultavasti osa kirjoituksista voi pyöriä myös kyseisten aiheiden ympärillä.

Se minusta lyhyesti. Seuraavalla kerralla kirjoittanen ehkä jopa jo niistä pelikokemuksista ja peleihin liittyvistä ajatuksista. Tervetuloa lukemaan!