Paritellen 2

Romantiikasta pitävänä fanficcarina tämä on yksi lempiaiheistani, koettakaa kestää. Tällä kertaa en ajatellut käydä mitään yksittäistä peliä läpi vaan puhua lempiparituksistani yleisesti. Niitä on pelaillessa ehtinyt kertymään jokunen, tosin matkan varrella osa on pudonnut pois ja uusia on tullut. Jokin (joku), mikä on nuorempana kiinnostanut, ei vain enää kiinnosta. Niinpä esimerkiksi Cloud ja Tifa (FFVII) eivät nyt tälle listalle päässeet, vaikka kymmenisen vuotta olisivat olleet kärkisijoilla.




Fran ja Balthier (FFXII)


Pohdittuani asiaa tovin tulin siihen tulokseen, että tämä on ehdoton suosikkiparitukseni. Fran ja Balthier jaksavat kiinnostaa yhä uudestaan. Noh, pelin ilmestymisestä tosin ei ole vielä kamalan kauan, joten sillä voi olla vaikutusta. Toisaalta olen kirjoittanut näistä kahdesta jo useamman pitkän ficin ja jaksan silti raapustella heistä edelleen. Lukisin myös mieluusti, jos joku heistä suomeksi kirjoittaisi.

En tiedä, mikä tässä parituksessa iski, mutta se vei heti huomioni, kun piraattikaksikko esiteltiin. Yksi syy voi olla siinä, että olen aina pitänyt piraateista. Merirosvot olivat jo lapsena lähellä sydäntäni ja aivan erityisesti merirosvoromantiikan suhteen minulla on heikkous. Sitten pelissä esitellään hiukkasen omahyväinen ilmapiraatti, jonka ääninäyttely saa sukat pyörimään jaloissa, niin kaipa se oli menoa.

Toisaalta sitten Fran kiinnostaa minua melkeinpä enemmän kuin herra Johtotähti. Vieran ulkonäkö on tietysti tarkoituksella tehty houkuttelevaksi, eikä minua haittaisi, vaikka hänellä olisi hieman enemmän päällä. Ivalicessa näkee vieroja, joilla on hieman tyylikkäämmät vaatteet. Tämä on kuitenkin pikkuseikka, sillä Franin hiukset ovat ihanat, kuten myös hänen kasvonpiirteensä ja korvansa. Pidän myös vieran äänestä, se vain on uskomaton. Sitten on tietysti vielä naisen luonne ja ajatusmaailma, jotka kiehtovat minua. Kokonaisuus siis toimii turhan paljastavasta asusta huolimatta.

Yhdessä Fran ja Balthier muodostavat vastustamattoman piraattikaksikon. Olisin kovasti halunnut pelin aikana kuulla näiden kahden menneisyydestä enemmän. Kun tietoa ei ollut tarjolla, ryhdyin luomaan parille tarinaa itse. Siinä vaiheessa taisin rakastua lopullisesti näiden kahden hahmon pyörittelemiseen. Heissä on vain sitä jotain.

Fang ja Vanille (FFXIII)

Tämä paritus on uusin löytöni. Final Fantasy XIII ei iske minuun kovin vahvasti. Se on hauska peli ja pidän erityisesti taistelusysteemistä sekä Gran Pulsella seikkailemisesta. Pidän myös joistain kohdista tarinassa, mutta kokonaisuus jää mielestäni silti vaisuksi. Silti myös tämä peli on innostanut minua kirjoittamaan ihan vain paritusvihjailujensa vuoksi.

Tykästyin Vanilleen jo, kun näin hänestä ensimmäisen kuvan. Kun sitten kuulin äänen, se töksähti hetkeksi, mutta pääsin tunteesta pian eroon, koska punapäässä oli jotain hyvin viehättävää ja hän herätti tavallaan myös suojelunhaluni.

Myös Fangin kuvat kiinnittivät huomioni ja aloin toivoa peliin jo suoranaista naisparitusta. Olin kuin ilmalaivasta pudonnut, kun viitteitä alkoi oikeasti näkyä. Esim. Fangin huomautus "minä ja partnerini heräsimme..." tai kaksikon kohtaaminen. Vanille kun tyrkkäisee kätensä suoraan Fangin vasemman rinnan päälle, ei se tavallisin tapa halailla pelkkää ystävää. Ja tietysti Fang myös kurkistelee pian tämän jälkeen nuoremman hameen alle.

Myönnetään, olin hysteerisen innoissani. Myönnetään myös se, että tämä on suurin syy siihen, että FFXIII jaksaa kiinnostaa minua aika paljonkin.

Virallisestihan Fang ja Vanille taitavat olla vain hyviä ystäviä, mutta minun pääni kehitteli heille jo kokonaisen tarinan. Minusta he nyt vain sopivat täydellisesti toisilleen. Tämä paritus myös kamppailee ykkössijasta edellisen kanssa. Voi olla, että pian en enää osaa sanoa, kummasta tykkään enemmän.

Garnet ja Kuja (FFIX)

Tähän paritukseen on pari viitettä, mutta ainoastaan yksipuolisena. Kuja kutsuu Garnetia ajoittain kanarialinnukseen. Kyseessä voi olla vain miehen juonittelut, joten sinällään mitään varmuutta parituksen virallisuudesta ei ole. Moni pelaaja (ja erityisesti ficcari) myös näkee Kujan selvänä homona... kenties hänen pukeutumisensa, käytöksensä ja meikkaamisensa takia.

Noh, näistä viittauksista huolimatta, minulle Kuja näyttäytyy heterona (sanokaa vain sokeaksi :D). Minua kiehtookin kovasti ajatus tästä parista. Olen kirjoittanut parituksesta lähinnä yksipuolisena enkä ole kovin montaa ficciä muilta päässyt lukemaan. Uskoisinkin, että minua viehättää tässä parissa osin se, ettei onnellista loppua ole ja se, ettei Garnet oikeastaan edes halua Kujaa. Yksipuolisuus on siis tämän parituksen vahvuus... niin hämmentävää kuin se onkin.

Garnet ja Zidane (FFIX)

Tämä paritus on suoraan pelistä. Tykästyin tähän, kun pelailin peliä ensimmäistä kertaa. Zidane hurmasi minut avoimella ja innokkaalla käyttäytymisellään tunnevammaisen Squallin jälkeen ;D Garnet oli myös ihan ok, vaikka prinsessan naiivius ajoittain ärsyttää minua nykyisin. Silloin kymmenen vuotta sitten en moiseen osannut edes kiinnittää huomiota, ehkä olin itsekin yhtä naiivi.

Tämän parituksen voima on joka tapauksessa erityisesti Zidanessa, joka on kaikkea sitä, mitä Squall ja Cloud eivät ole. Avoin, innokas, hauska ja omalla tavallaan herttainenkin. Zidane myös yrittää olla kova naistenmies, mutta todellisuudessa ei taida pärjätä niin hyvin kuin kuvittelee. Koska 17-vuotias Afeni tykästyi Zidaneen niin kovin, oli luonnollinen jatkumo alkaa pitää parituksesta... ainakin minusta.

Tämä paritus on sellainen, josta pidän edelleen, vaikka kymmenen vuotta on ehtinyt vierähtää. Koska paritus esiintyy pelissä jo valmiiksi ja tarina on oikeastaan jo kerrottu, en ole itse kovinkaan paljon siitä kirjoitellut. Lähinnä se on esiintynyt sivuosassa joissain muissa tarinoissani. Joka tapauksessa tykkään parista ja parituksesta edelleen.

Beatrix ja Lani (FFIX)

En ole koskaan kuullut pitävän tästä parituksesta enkä ole siitä ainuttakaan ficciä lukenut. Tiedän, että pelissä Beatrixin sydän on varattu Steinerille, mutta en vain voi käsittää sitä (tästä aiheesta saatan kirjoittaa joskus myöhemmin lisää). Siksipä olen etsinyt vaihtoehtoa tälle täysin järjettömälle ajatukselle... Beatrix on nimittäin aivan liian kiehtova hahmo tuhlaamaan elämäänsä ruosteritarin rinnalla.

Lani on silti hyvin random-heitto, koska näillä kahdella ei ole yhteisiä kohtauksia eikä pelissä esiinny ainuttakaan viitettä tämän parituksen suuntaan (tai sitten olen ainakin onnistuneesti missannut ne). Beatrix ja Lani ovat kuitenkin molemmat kiehtovia hahmoja ja vahvoja naisia, jotka on mielenkiintoista parittaa toisilleen. Haastetta siinä varmasti kyllä riittää.

Odottelen sitä päivää, että minulla on oikeasti aikaa kirjoittaa heistä edes jotain. Ehkäpä joku muu ehtii ensin ja pääsen lukemaan hienoa tarinaa.

Quistis ja Seifer (FFVIII)

Kasia pelatessani tiedostin sekä Quistiksen ja Seiferin olemassa olon ja pidin kummastakin  hahmosta huomattavasti enemmän kuin (tunnevammaisesta) Squallista. En kuitenkaan osannut edes kuvitella näitä kahta yhteen.

Valaistumisen koin vasta hiljattain, kun eräs ihminen alkoi tosissaan puhua tämän parituksen puolesta. Hän on myös kirjoittanut pari ficciä tällä parituksella ja onnistui niiden avulla vakuuttamaan minut lopullisesti. Kyllä vain, nämä kaksi toimivat loistavasti. Tai no, eivät ehkä loistavasti, koska molemmilla on omat ongelmansa. Sen sijaan heidän saattamisestaan yhteen saa kiehtovan ja ehkä hieman kompleksisen kuvion. Itse en osaisi heistä kirjoittaa, mutta luen kyllä mielelläni.

Terra ja Celes (FFVI)

Olen pelannut kutosta melkoisen vähän, mutta jostain syystä tästäkin pelistä olen onnistunut kehittämään itselleni suosikkiparituksen. Voi olla, että muutan mieleni, kun olen pelannut pelin loppuun, mutta en löisi vetoa sen vaihtoehdon puolesta.

Terra ei minun silmissäni näytä siltä, että häntä pelin miehet kamalasti kiinnostaisivat. Tämä voi toki johtua monestakin syystä, joita en nyt lähde analysoimaan syvällisemmin. Joka tapauksessa tästä herää ajatus, että ehkäpä häntä eivät miehet kiinnosta ollenkaan. Celesistä ei ehkä voi aivan samaa sanoa, mutta minua yksinkertaisesti vain kiehtoo ajatus saattaa nämä kaksi yhteen. Varmasti heilläkin olisi edessään ongelmia ja haasteita, mutta ne tekisivät jutusta vain entistä kiehtovamman.

Minulla ei ole siis mitään erityisen hyviä perusteita tälle paritukselle. Se vain sattuu viehättämään minua.

Rydia ja Porom (FFIV ja After years)

Ei. En ole parittamassa heitä lapsina.

Tässäkin kohtaa sanon, etten ole pelannut nelosta kokonaan ja After yearsia ollenkaan (asia on korjauksen alla), joten mieleni voi vielä heilahtaa mihin suuntaan vain. Sanoisin, että tämä paritus joko vahvistuu mielessäni tai poistuu kokonaan, aika näyttää kummin käy. Kerron kyllä, kun tiedän.

Mutta minua siis kiehtoo ajatus näistä kahdesta sievästä tytöstä. Lapset lapsina ja en halua ajatella heidän parittamistaan pikkuisina. Sen sijaan siinä vaiheessa, kun kumpikin on aikuinen, ehkä parikymppinen, paritus voisi olla ajankohtainen. Tässä on tietysti ongelmansa, koska Rydia voi ikääntyä huomattavasti Poromia nopeammin, mutta ehkäpä keksin vielä pulmaan ratkaisun.


Siinäpä tämän hetken suosikkiparituslistani. Hauska oikeastaan huomata, että vain yksi parituksista on sellainen, joka esiintyy suoraan pelissä. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän vihjeiden varassa, osaan ei edes vihjaista. Ehkä tällaiset paritukset kutkuttavat kirjoittajan mielikuvitusta enemmän kuin sellaiset, jotka annetaan valmiiksi pureskeltuina.

Edellä mainittujen parituksien lisäksi minulle kelpaa moni muukin (kaikki eivät vain voi olla suosikkeja) ja tykkään myös usein siitä, että pelihahmoja paritetaan omille hahmoille (kunhan eivät ole MariSuskeja). Olen tätä harrastanut jonkin verran myös itse. En kuitenkaan käy tässä kohtaa kertomaan tällaisista parituksista sen tarkemmin, koska tarkoitus oli käsitellä parituksia nimenomaan kaanonien hahmojen välillä.

2 kommenttia

  1. Tunnevammainen Squall!

    Joo, ehkä tämä aivopesu paritusten suhteen toimii molempiin suuntiin? En välttämättä olisi innostunut Franista ja Balthierista ilman selityksiäsi ja parikin ihmistä on todennut kiinnostuneensa QuistisxSeiferista vouhkaamiseni takia. :) Olin aika yllättynyt, kun paritus tältä listalta löytyi, en arvannut sinun kiinnostuneen siitä niin paljon.

    VastaaPoista
  2. Squallin tunnevammaisuutta pitää muistaa mainostaa yhtä paljon kuin Tiduksen typeryyttä ;D

    Olet varmaan oikeassa tuon aivopesun suhteen. Jos toinen tarpeeksi hyvin esittää asiat, niin kummasti sitä voi kiinnostua jostain, mitä ei ole itse huomannut. Omalla kohdalla se ainakin toimii, jos hahmot ovat valmiiksi kiinnostavia (en usko, että innostuisin mistään Tidus-parituksesta, vaikka kuinka yritettäisiin aivopestä :D).

    Quistis ja Seifer pääsivät listalle sen takia, että ovat tuore ja kiehtova löytö. Ja siinä parissa on muutenkin jotain sellaista kiehtovuutta, mitä ns. helpoissa parituksissa ei ole. En tietysti ole asiantuntija, mutta minulle näyttää siltä, että näiden kahden välille saa melkoisen läjän haasteita pelkän auvoisen onnen sijaan. Ja se on nimenomaan kiinnostavaa :)

    VastaaPoista