lauantai 14. toukokuuta 2011

Baabelin tornit



Olen tainnut viime aikoina muutaman otteeseen mainita Final Fantasyissa esiintyvät tornit, lähinnä nyt nelosen osalta. Ryhdyin pohdiskelemaan asiaa ja olen tosiaan tullut siihen tulokseen, että kärsin jonkinlaisesta tornikammosta. Se on sinänsä jännä ilmiö, koska tällaista ei esiinnyt reaalimaailmassa. Viihdyn korkeissa paikoissa ja tykkään vierailla esim. linnojen torneissa oikein mielelläni. Myös Näsinneula on minusta esimerkiksi erittäin kiva paikka.

Noh, syystä tai toisesta Final Fantasyissa esiintyvät tornit kuitenkin karmivat minua. En ole vieraillut niissä kaikissa, mutta osassa kuitenkin. Mikä niissä sitten oikeasti on...? Hemmetin hyvä kysymys, johon yritän hakea vastausta.

Tower of Owen (FFIII)

Olen jumissa tässä kohtaa kolmosessa. Menin torniin jo kerran, mutta kuolin oman tyhmyyteni takia sen huipulle, enkä ole saanut aikaiseksi mennä enää uudestaan.

Kyseisessä tornissa ei pääse etenemään, jos ei ole muuttanut itseään sammakoksi. Luonnollisesti taisteleminen tuossa tilassa ei suju kovin hyvin ja satunnaistaisteluita kuitenkin satelee niskaan. Loikkivasta olemuksestani huolimatta onnistuin sinnittelemään huipulle asti, mutta juttu tössähti bossitaisteluun. Minulla kun ei sattunut olemaan Maiden kissejä tai Toad-tilaa poistavaa taikaa vai olivatko MP:t lopussa... No, joka tapauksessa koko tiimini kurnutti eikä todellakaan pärjännyt Meduusaa vastaan. Ymmärrettävästi Game Over -ruutu välähti esiin varsin pian.

Pahinta kolmosessa on se, ettei tuollaisissa paikoissa pääse tallentamaan. Minun on siis todellakin loikittava koko torni uudestaan, ennen kuin pääsen yrittämään taistelua Meduusaa vastaan. Tietysti ensin on käytävä ostamassa Maiden kissejä riittävä määrä. Ehkä vielä joskus...

Tower of Zot (FFIV)

Tämä torni aiheutti minulle ahdistuksen jo DS-versiota pelatessa. Minulle riitti, että näin tornin. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja marssin sinne sisälle. Levelini eivät luultavasti olleet tarpeeksi korkeat, koska olin vähällä kuolla jokaiseen satunnaistaisteluun. Ahdistusta lisäsi se, että maailmankartalla grindaaminen oli suorastaan epätoivoista, koska vihollisista sai todella vähän expoa.

Jotenkin tornissa lurkkivat vihollisetkin näyttivät inhottavilta ja olivat tosiaan vähällä tappaa minut. Lisäksi huipulla odottanut Magus Sisters sai minut repimään hiuksia päästäni, koska en tiennyt, millä taktiikalla kolmikon olisi voittanut ja läpipeluuopasta ei tietenkään voinut vilkaista.

Suurin syy siis paniikkiin taisivat olla huonot levelit. Sama rumba luonnollisesti toistui myös PSP-version kanssa, joskin Magus Sistersistä selvisin tällä kertaa yllättävän hyvin.

Shinra Building (FFVII)

Tämä on ensimmäinen FF-"torni", johon törmäsin ja jossa koin, jos en kauhunhetkiä, niin inhonhetkiä ainakin. Ensin tosin seurasi suunnaton turhaumus, sillä erehdyin lähtemään etenemään portaita pitkin. Nehän luonnollisesti tuhottoman pitkät, mutta alaskaan ei viitsinyt takaisin lähteä. Eikä siellä tainnut pahemmin aarteitakaan olla.

Seuraava ahdistuksen aihe oli kohta, jossa piti hiippailla vartijoiden ohitse. Okei, sitä ei ole pakko tehdä, mutta enhän minä tiennyt sitä ensimmäisellä pelikerralla. Toisekseen tapani mukaan en ollut kehittänyt hahmoja tarpeeksi, joten taisteleminenkin oli aika tuskaista, kun vartijat sitten huomasivat minut useampaan otteeseen.

Tuskailin myös loppupuolella vastaantulleita taisteluita. En älynnyt vaihdella materioita, joten... Noh, eiväthän ne kovin hyvin menneet. Kaveri onneksi vinkkasi minulle muutaman hävityn kerran jälkeen, että jotain ehkä kannattaisi tehdä. Juu, kyllä, olen tyhmä, kun en tuota itse tajunnut.

Ensimmäisen kerran sekoilujen takia kyseinen rakennus aiheuttaa minulle edelleen ahdistusta, vaikka se ei oikeasti ole niin kauhean kamala paikka.

Centra Ruins (FFVIII)

Paikka, johon ei muistaakseni ole edes pakko mennä. Silti sinne piti nokkansa mennä tunkemaan. Jo pelkästään se, että aika alkaa juosta, saa hien valumaan pitkin selkää ja sydämen hakkaamaan. Kellon tikittäminen saa minut aina hermostumaan.

En ole kasia kovin paljon edes pelannut, mutta kyseiseen paikkaan en välittäisi mennä enää koskaan. Voin katsoa, kun joku toinen pelaa kyseisen kohdan, mutta silloin tunnen, kuinka adrenaliini kohisee suonissa ja sydän tykyttää. Ehkä tässä paikassa juuri karmivinta on aika ja satunnaistaistelut, joihin joutuminen luonnollisesti syö sitä.

Pharos at Ridorana (FFXII)

Huokaisin helpotuksesta, kun pääsin pois Giruveganista. Kun sitten Strahlilla kiidettiin seuraavaan kohteeseen, tuijotin avautuvaa näkymää kauhulla. TORNI. Aiemmissa peleissä aiheutunut ahdistus hiipi puseroon.

Tällä kertaa sentään levelini olivat kohollaan, mutta jostain syystä paikan musiikki saa edelleen kylmät väreet kipittämään pitkin selkärankaani. Pahinta täällä on ehkä kohta, jossa pitää valita, mistä "taidosta" luopuu. Ensimmäisellä kerralla luovuin kartasta ja rynnin paniikissa alueen läpi vaivautumatta ajattelemaan kunnolla. Seurauksena oli luonnollisesti toivoton pyöriminen ja eksyminen. Taisin vaeltaa nelisen tuntia kahden tallennuspisteen välillä ja stressihormoonit olivat tapissa.

Seuraavaksi sitten ahdistuin kohdassa, jossa pitää päätellä, minkä värin suuntaan on lähdettävä. Mokasin ja päädyin mätkimään loputtomaa määrää zombeja, kunnes lopulta kaikki kuusi hahmoa olivat kanveesissa ja Game Over välähti ruutuun. Myönnän sortuneeni tämän jälkeen läpipeluuohjeeseen, sillä en halunnut edes yrittää uudestaan samaa kurimusta.

Pharoksen plussaksi on pakko sanoa kohtaus majakan huipulla. Se on rakkautta ja sen voisin katsoa uudestaan ja uudestaan. Voi Balthier, voi Fran <3

Taejin's Tower (FFXIII)

Myös tämän paikan musiikki sai kylmät väreet taas vauhtiin. Lisäksi tornissa pyörivät viholliset rökittivät minua oikein kunnolla, kunnes pysähdyin suosiolla grindaamaan. Yllättävää kyllä, suoritin tämän operaation sisällä tornissa. Turvallisesti tietenkin mahdollisimman lähellä tallennuspaikkaa.

Tässä tornissa on jotain erikoista. Se pelottaa ja karmii minua, mutta jollain kierolla tavalla myös pidän siitä. Toisella kerralla se menikin jo paremmin, koska olin grindannut jo ennen sitä. Tehtävien suorittaminen tornissa on nyt jo ihan kivaa, mutta ensimmäisellä kerralla pelkäsin koko ajan kuolemaa. Sydän jyskytti ja kädet hikosivat niin, ettei ohjain meinannut pysyä otteessa.

Edelleen torni herättää minussa negatiivisia tunteita, mutta myös positiivisia. En osaa määritellä sitä. Osa viehätyksestä on varmaan siinä, että se on viimeisiä mielenkiintoisia paikkoja pelissä (Oerban ohella), mutta sitten se on kuitenkin torni ja Finalien tornit ovat pelottavia paikkoja.


Odotan sekä mielenkiinnolla että kauhulla tulevia torneja, joissa en ole vielä vieraillut. Luultavasti ahdistun heti, kun pelissä mainitaankin, että seuraavaksi on edessä torniin kapuaminen, mutta kenties selviän niistäkin. Toivottavasti.

Ehkä joskus opin rakastamaan kyseisiä paikkoja?

4 kommenttia:

  1. Jaan turhautumisesi Shinra Buildingin rappusiin, valitsin itsekin ne ensimmäisellä pelikerralla. Toisella meninkin sitten hissillä... Taisteluthan paikassa eivät ole varsinaisesti kovin vaikeita, ongelma on vain siinä, että tilaisuuksia vaihdella materioita on aika vähän ja pitää vähän pohtia, mitkä hahmot ottaa käyttöön.

    Kasin Centra Ruinsiin en itsekään välttämättä lähtisi ilman ohjeita, se 20 minuuttia riittää kyllä muuten ihan hyvin, mutta epämääräiseen sähläämiseen ja mietiskelyyn ei oikein ole aikaa. Ohjeiden kanssa paikka on ihan jees.

    Giruveganista ja Pharoksesta olen tosin eri mieltä. Giruveganiin suhtaudun aika neutraalisti. On niitä mukavampiakin paikkoja, muttei siinäkään mitään vikaa ole. Pharoksen raivostuttavuus taas taitaa riippua pelityylistäkin jonkin verran. Itse harrastan aika paljon läpipeluuoppaita ja taikoja, mutten käytä tavaroita juuri ollenkaan. Luopumisosiossa heitin siis tavarat hiiteen ja juoksentelin (loppuvaiheessa pakenin, tunnustetaan) osion läpi. Pylväiden valinnan lunttasin suosiolla. Lisäksi tykkään Pharoksen musiikeista oikeastaan kaikista. Ehdoton suosikki on kuitenkin alakerrassa soiva Ashen teema. Kyseinen kappale on varmaan yksi suosikeistani kahdentoista soundtrackilta. Ne vihulaiset siellä alhaalla tosin ovat vähän turhan vahvoja, mutta mitä pienistä. Mutta niin, traumoja minäkin kyllä kyseisestä majakasta kehitin, lähinnä tosin niiden huipun pomotaisteluiden takia...

    Mutta ehkä sinäkin joskus opit noista torneista tykkäämään. :)

    (Tämä kommentti on taas hieno esimerkki siitä, kuinka Crow seuraa tv-ohjelmia. Taustalla pyörii Euroviisufinaali, mutta taisin katsoa ajatuksella jopa Ruotsin esityksen.)

    VastaaPoista
  2. Heh joo, oikeasti noista paikoista luultavasti yksikään ei ole kovin kamala, jos tietää mitä tekee eikä sählää ympäriinsä. Pharoksen alakertaa en ole vieläkään tutkinut kokonaan, koska ahdistus.

    Ehkä pääsen tästä kammosta vielä eroon. Se kun rajoittaa turhan paljon. Olisi kiva tykätä noista paikoista, mutta kun ei... Enkä oikeasti edes tiedä, mistä olen kehittänyt tämän torniahdistukseni. Ehkä se Shinra building kuitenkin traumatisoi niin pahasti xD

    VastaaPoista
  3. Pitäisikö joskus kokeilla siedätyshoitoa, jossa joku muu pelaa jonkun tornin (vaikka sitten Pharoksen) läpi ja sinä katsot vierestä? :D Jos ne vaikka eivät olisikaan yhtä kamalia, kun ei itse joudu pelaamaan.

    VastaaPoista
  4. Se voisi sinänsä olla ihan hyödyllinen kokemus. Pitäisi vain löytää sopiva uhri pelailemaan. Jotenkin tuntuu, että hyvin usein se ohjain nimittäin päätyy minun käteeni :D

    VastaaPoista