Final Fantasy -haaste: Päivä 13

Päivä 13 - Suosikkiversioni Cidistä

Jännä kysymys sinänsä. Yleisesti ottaen en kauheasti ole kiinnittänyt Cideihin huomiota pelissä. Tietenkin olen huomannut, että sen niminen hahmo on ollut mukana melko aikaisesta vaiheesta asti, mutta Cidit ovat silti harvemmin lukeutuneet omiin suosikeihini. Voisi oikeastaan sanoa, että suhtautumiseni kyseisiin hahmoihin on ollut melko neutraali, eivät ihastuta, mutteivät vihastutakaan.

Luulen, ettei vastaukseni silti hämmästytä tai yllätä yhtään ketään. Olen paasannut tykkäämisistäni niin paljon, että olen tätä nykyä aika ennalta-arvattavissa.

Eli vastaukseni on:


Cidolfus Demen Bunansa.

En tiedä, kaipaisiko tämä edes perusteluja, mutta yritetään nyt silti jotain vääntää. Ensinnäkään en usko, että Cid on aina ollut sellainen sekopää, jona hänet pelissä kuvataan. Kahdentoista lopputeksteissä esiintyvä kuva on suorastaan herttainen. Vaikka Cidillä on kolme poikaa, oletan, että kuvassa on juuri Balthier isänsä kanssa.



Cid on siis joskus ollut välittävä isä. Itse asiassa hän on sitä varmasti aina kuolemaansa asti, hänen tapansa näyttää välittämisensä on vain... no, hieman vinksahtanut.

Vaikka hullut tiedemiehet eivät kuulu unelmamieslistalleni (älkää kysykö, mitä sinne kuuluu), pidän Cidistä joka tapauksessa. Hänessä on samaa charmia kuin pojassaankin... tai ehkä pitää sanoa niin päin, että poika on perinyt isänsä charmin. Cid osaa taatusti olla täydellinen herrasmies, kun vain haluaa, ja jotenkin kuvittelen, että hän on esim. kohdellut lastensa äitiä erittäin hyvin.

Myönnettäköön, että mielikuvani tohtori Cidistä perustuu pitkälti omiin arvioihin ja pienistä vinkeistä lähteneisiin spekulaatioihin. Mutta hei, hän on sentään niitä harvoja Cidejä, joista olen vaivautunut jonkinlaisia spekulaatioita tekemään ;D

Ei kommentteja