keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 14

Päivä 14 - Suosikkini Final Fantasy -miehistä

No voi hyvää päivää! Tämä menee taas siihen kategoriaan, johon ei oikeasti pysty vastaamaan vain yhtä. Ainakaan minä en yksinkertaisesti kykene.

Ensinnäkin ongelman aiheuttaa jo se, että suosikit vaihtelevat omien fiiliksien mukaan. Jos joskus kymmenen vuotta sitten olin Cloudin suuri fanityttö, nykyisin en todellakaan ole sitä. Toisaalta olin myös korviani myöten ihastunut Vincentiin ja sitä taidan olla edelleenkin, ellei ihastus ole muuttunut jopa rakkaudeksi. Niin tai näin, pelejä ja hahmoja on niin paljon, etten yksinkertaisesti pysty sanomaan, kuka olisi ehdottomasti ylitse muiden. Ja jos sanoisinkin, saattaisin huomenna jo olla eri mieltä.

Siispä tässä on lista suosikkimiehistäni. Lista ei ole missään paremmuusjärjestyksessä, sillä sellaisen tekemiseen olen kykenemätön. Tiedän kyllä, ettei tämä nyt vastaa täysin haastetta, mutta tämänpäiväisessä haasteessa on vain liikaa haastetta. Pahoittelen.

Ja sitten se lista:

Balthier Bunansa - Final Fantasy XII


Jep, en edes yritä yllättää teitä. Montako kertaa olen tässä blogissa jo ehtinyt puhua Balthierista? Jos joku on laskenut, raportointi minulle päin on sallittua. Itse en ole vaivautunut, mutta uskoisin, että kertoja on kuitenkin jo aika monta siihen nähden, kuinka kauan olen blogia ylipäätään pitänyt.

Tarvitseeko minun siis perustella tätä valintaa? Olisiko minulla jotain uutta sanottavaa? Enpä tiedä, luultavasti ei. Ehkä kerron tässä nyt sen, ettei Balthier vastaa ulkoisesti oikeastaan ollenkaan miesmakuani. Toki lyhyet, hieman pystyt hiukset pukevat tätä piraattisankaria erinomaisesti, mutta yleisesti ottaen tuollainen tyyli ei iske minuun. Balthier on hyvännäköinen, kyllä, mutta hän ei ole sillä tavalla hyvännäköinen, että saisi polveni menemään veteläksi.

Niin siis sillä ulkonäöllään, muutenhan herra kyllä saa sukat pyörimään jaloissani. Piraatti on siis tehnyt vaikutuksen muilla avuillaan kuin ulkonäöllään (vaikka sekin on siis hyvä, älkää käsittäkö väärin). Pidän erityisesti hänen asenteestaan ja puhetyylistään sekä äänestä, nimenomaan englanninkielisestä. Gideon Emery FTW.

Balthier on ääntä, asennetta, tyyliä, onelinereita ja piratismia. Kelpaa minulle.

Vincent Valentine - Final Fantasy VII


Seiskaa pelatessa tutustuin luonnollisesti Cloudiin ensimmäisenä ja pidin hänestä paljon, hyvin paljon. Kuitenkin kävi niin, että erään pelisession aikana päädyin Nibelheimiin ja Shinran kartanoon vääntelemään kassakaappia auki. Pitkällisen tusnauksen ja häseltämisen jälkeen löysin itseni kellarista hankkimasta salaista hahmoa, josta en juuri mitään tiennyt (ohjeet olin saanut muistaakseni kaverilta).

Mistä salainen hahmo löytyi? Kyllä, arkusta. Miltä hän näytti? Aivan, vampyyrilta. Piraattien ohella toinen pakkomielteeni. Synkkä ja salaperäinen vampyyria muistuttava mies. Teini-ikäinen Afeni purisi tyytyväisenä minikokoisen telkkarinsa ääressä.

Vincentin taustoja ei ihan hirveästi valoteta, mutta sen verran kuitenkin, että niistä kiinnostuu. Myönnän myös, että tässä kohtaa ulkonäkö vetosi minuun. Olkoonkin, etteivät seiskan grafiikat ole kummoiset, mutta taidekuvat yms. auttoivat asiaa. Mies, jolla on pitkät mustat hiukset ja joka pukeutuu mustaan nahkaan sekä punaiseen viittaan ja on hyvin kalpeaihoinen. No, minulla on heikkouteni. Voisin vetää tässä kohtaa hyvin yuffiemaisen fanityttökohtauksen ja kertoilla yhtä sun toista niistä ajatuksista, joita Vincent Valentine herättää, mutta ehkäpä säästän ihmiset painajaisunilta.

Myönnän Vincentin jääneen pitkäksi aikaa taka-alalle fanituksen kohteissani. Juhannuksen pelisessio muistutti kuitenkin hyvin elävästi vanhoista hyvistä ajoista ja siitä, kuinka paljon kyseisestä hahmosta tykkäsinkään. Veikkaisin, että tätä nykyä tykkään vielä enemmän. Purrr <3

Kuja - Final Fantasy IX


*köh* Luulin Kujaa kyllä naiseksi tosi pitkään. En varmaankaan ollut ainoa?

Kuja. Olen tainnut hänestäkin selittää aiemmin. Itse asiassa olen selittänyt kaikista lopuista merkinnässä Pahat pojat. Noh, joka tapauksessa. Kuja pisti silmääni ensimmäisenä sen takia, että oletin hänen olevan nainen ja olin innoissani naispahiksesta (en ollut kasissa vielä kamalan pitkällä, enkä tiennyt Ultimeciasta oikeastaan mitään). Myöhemmin minulle toki selvisi, että Kuja onkin mies, sattuupahan vain olemaan tyttömäisellä tavalla kaunis. Herää kysymys, mitä Garland on oikein ajatellut luodessaan Kujaa? Ehkä en halua tietää vastausta.

Kujan pukeutuminen on vähintäänkin kyseenalaista, mutta eipä paljas pinta haittaa. Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta minulla ei ole mitään vähäpukeisten naiselta näyttävien miesten katselemista vastaan. Edelleen sanon, että minulla on heikkouteni ja tällä listalla ne taitavat tulla erittäin hyvin esille.

Kyseisessä miehessä on muutakin, mistä pidän. Hän tapansa puhua runoillen viehättää minua enkä tiedä, miksi niin on. Olen huomannut samanlaista viehtymystä myös muiden hahmojen kohdalla, pidän myös Balthierin riimittelyrepliikeistä ja Genesiksen tavasta lainata LOVELESSia. Eli siis joo, Kujassa iskee puhetyyli ja myös dramaattisuus. En välttämättä arvosta kumpaakaan piirrettä irl-miehissä, mutta fiktiivisten kohdalla uppoavat erittäin hyvin. Kyllä, tiedän olevani outo.

Pakko lienee taas mainita pitkät hiukset. Tällä kertaa ei mustat, vaan laventelinväriset ja erittäin kauniit. Ja jotta tämä ei mene pelkän ulkonäön ihkuttamiseksi; Kujan tarina sinänsä on myös koskettava. Hän on joutunut mahdottomaan tilanteeseen ja yrittää selvitä siitä omalla tavallaan. Hänen ratkaisunsa eivät ole kenties maailman kannalta parhaita, mutta... no niin... Olisiko hän edes osannut toimia toisin niillä eväillä, jotka hänelle oli annettu?

Sephiroth - Final Fantasy VII


Jatkamme pahislinjalla, enkä edelleenkään usko, että minulla on kamalasti uutta sanottavaa. Sephiroth ei itse asiassa ensimmäisellä peluukerralla kiinnittänyt niin suuresti huomiotani, mutta havahduin hänen olemassa oloonsa myöhemmin. Ulkonäkö iski, sillä sehän nyt on uskomattoman, käsittämättömän upea. Mustaa nahkaa, siipi, hopeiset pitkät hiukset... Tarvitseeko tätä enempää perustella? Tykkään, koska heikkoudet.

En kuitenkaan ymmärtänyt Sephirothia kunnolla. Pidin hahmosta ulkoisesti, mutten päässyt hänen päänsä sisään. Sitten eräänä päivänä Piratesse alkoi julkaista Kristallimaailmassa ficciä Even Angels Fall (joka sivumennen sanoen kannattaa lukea). Epäröin aluksi, viitsinkö kyseistä tarinaa ryhtyä lukemaan, koska en ollut pelannut Crisis Corea, mutta uteliaisuus lopulta voitti.

Noh, ficissä kiinnitin ensimmäisenä ehkä huomiota Genesikseen ja Angealiin, mutta pikku hiljaa Sephirothin ajatusmaailma alkoi avautua minulle aivan uudella tavalla. En vieläkään tiedä, kuinka paljon tarinasta ja tuon miehen ajatusmaailmasta tulee pelkästään Piratessen luomasta näkemyksestä ja kuinka paljon Crisis Coresta (selvinnee, kun saan pelin pelattua kokonaan), mutta minulle tuossa ficissä esiintyvä Sephiroth on se oikea Sephiroth. Se, jolla on inhimillinen puoli, se, joka joutui suurien vääryyksien kohteeksi, se, joka sekosi oikeutetusti.

Aiemmin minuun oli tosiaan iskenyt vain miehen ulkokuori, mutta tuon ficin lukemisen myötä ihastuin myös sisimpään. Mahtava hahmo.

PS. Lukekaa se ficci!

Vayne Solidor - Final Fantasy XII


Kolmas pahis. Koska Vaan on mitä on, Vayne kiinnitti huomioni pelissä ensimmäisenä. Hän vaikutti kiehtovalla tavalla kierolta ja kohteliaalta plus hänellä on pitkät hiukset, vaikkeivät ne vedä vertoja edellisten herrojen hiuksille. Taisin tuolloin kirjoittaa, että haluaisin kuulla hänestä lisää.

Vaynesta kyllä kuultiin, muttei minun mielestäni tarpeeksi. Hänen tarinansa kerrottiin varsin yksipuolisesta näkökulmasta. Hänet nähtiin pahana, tuhoajana, sotanerona. Kenties Larsa on ainoa, joka näkee veljessään myös muuta. Larsa tietää, että Vaynella on inhimillinen ja rakastava puoli. Toki osa voi mennä lapsen naiiviuden piikkiin, mutta ihan oikeasti en voi uskoa, että Vayne olisi puhtaasti paha.

Sitä paitsi, Vaynehan halusi yhdessä Cidin kanssa ottaa historian ohjat takaisin ihmisten haltuun. Hän halusi lakkauttaa jumalten vallan ja ratsastaa kohti vapaampaa tulevaisuutta. Hänen tapansa toimia oli vain jokseenkin vinksahtanut ja kyseenalainen, mutta kenties hän ei osannut ajatella mitään muuta keinoa. Vaynen todellisista motiiveista ja vaikuttimista ei kerrota paljoakaan, mutta en jaksa uskoa, että kyse olisi pelkästä vallanhimosta.

Olisi erittäin kiehtovaa, jos joku kirjoittaisi Vaynesta fan fictionia. Omalla kirjoituslistallani on yksi one-shot, mutta en tiedä, milloin ehdin oikeasti paneutua siihen. Tällä hetkellä en yksinkertaisesti pysty keskittymään, koska Vincent ja Yuffie, mutta ehkäpä vielä jonain päivänä julkaisen tästäkin herrasta kertovan ficin.


Noin, siinä on nyt listani FF-miehistä, jotka ovat kaikki suosikkilistallani. Älkää pyytäkö minua laittamaan heitä järjestykseen tai nimeämään yhtä ylitse muiden. En pysty siihen.

Btw, tarkistin tässä samalla tämän vuoden toukokuussa kirjoittamani suosikkilistan FF-miehistä. Se oli muuten sama, mutta Vincentin tilalla oli Auron. Tällä hetkellä tuo valinta hämmästyttää minua. Okei, Auron on epäilemättä kympin kiinnostavin mieshahmo, mutta ihan oikeasti... ei, hän ei vain pärjää millään mittapuulla Vincentille, sori.

Tällainen epäyllättävä pienoisromaani tällä kertaa. Saa nähdä, miten hakkaan päätäni seinään naishahmojen kohdalla.

2 kommenttia:

  1. Kieltämättä lista oli harvinaisen epäyllättävä. Ainut uusi tieto oli, että Vayne on niin korkealla suosikkihahmojesi listalla, että tuli mainituksi. Niin, ja herrastahan on tulossa (hieman kyseenalainen) ficci tässä lähiviikkoina/-kuukausina.

    VastaaPoista
  2. Jep, en viitsi edes yrittää yllättää, koska jos tuntee minut, tuntee myös FF-miesmakuni. Pidän liikaa elämää siitä ;D No, muutenkin FF-jutuista. Kai sitä vain puhuu siitä, mistä tykkää ja niin edespäin.

    Vaynehan tosiaan oli sillä toukokuun listallakin x) Mietin pitkään, kenet laitan tähän viidenneksi, mutta kyllä se sitten Vayne kuitenkin on. Zidane kävi myös mielessä, mutta tällä hetkellä en ole niin innoissani kyseisestä genomista, isoveli vie voiton ja no, Vaynekin.

    Edge oli myös lähellä päästä listalle, mutta en tunne hahmoa vielä riittävän hyvin. Voi tietysti olla, että ninjaprinssi kipuaa ylemmäs, kunhan pääsen tutustumaan kunnolla... ja toisaalta voi olla, että esim. Genesis vielä kapuaa tuohon viiden kärkeen. Aika näyttää.

    Ja niin, odotan sitä ficciä mielenkiinnolla. Kivaa, kun joku kirjoittaa Vaynesta ^^

    VastaaPoista