tiistai 23. elokuuta 2011

Oheispuuhat 2 - Final Fantasy -cosplay

Yli viikko on ehtinyt vierähtää edellisestä postauksesta, pahoittelen. Tässä kävi niin, että hukuttauduin kirjoittamisen syövereihin ja kaikki muu tavallaan jäi. No, kävin sentään töissä, mutta vapaalla en ole juuri muuta tehnyt kuin raapustanut Projekti S. R.:ää. Näin ollen en ole oikein ehtinyt pelatakaan, joten ajattelin palata vielä hetkeksi niihin oheispuuhiin, jotka jo aiemmin mainitsin.

Tällä kertaa vilkaisu FF-cosplayn puolelle, koska Tracon kolkuttelee jo oven takana. En siis ole mitenkään erityisen taitava cossaaja enkä haaveile kisoihin osallistumisesta (ainakaan vakavissani), mutta tämä harrastus on silti vienyt mennessään. Ompelukoneeseen minulla on viha-rakkaus-suhde ja muutenkin olen käsitöissä keskinkertainen, mutta kun paloa touhuun on, ei itselleen voi mitään. Ajattelin siis esitellä nyt Final Fantasyihin liittyvät cosplay-asuni (ainakin ne, jotka kehtaan :D).

2008

Kuvan otti: Nami
Olin haaveillut jo jonkin aikaa cosplayn aloittamisesta, mutta se oli jäänyt ja jäänyt. Osittain siksi, ettei minulla ollut rohkeutta, osittain koska minulla ei ollut con-seuraa. Yksin minusta ei ollut lähtemään. Sitten tutustuin Kristallimaailmassa joukkoon ihmisiä ja sovimme tapaavamme Finncon/Animeconissa 2008, enää ei ollut tekosyitä tarjolla... paitsi se rohkeuden puute, mutta ei sellaista mainosteta uusille tutuille.

Ensimmäinen cosplay-asuni oli valkoinen maagi. Se ei ollut mikään tietty, mutta otin mallia useammasta pelisarjassa vilahtaneesta valkoisen maagin kaavusta. Lopullinen kokonaisuus oli jotain Final Fantasy Tactics Advancen viera valkoisesta maagista ja Final Fantasy IX:n Garnetin kaavusta yhdisteltyä.

Puku ei ollut kummoinen eikä erityisen huomiota herättävä. Mieltäni kuitenkin lämmittivät erään ihmisen kehut suunnattoman paljon. En tiedä, ansaitsinko niitä oikeasti, mutta ainakin ne rohkaisivat minua jatkamaan harrastuksen parissa. Kiitos vain sinulle, tiedät varmastikin, kuka olet :)

2009

Kuvan otti: Ihtiriekko
Seuraava vuosi koitti ja coneihin oli päästävä. Tampere kuplii ei riittänyt laannuttamaan intoani, vaikkei kokemuksena ollut ehkä paras mahdollinen. Päädyin pyörimään aika paljon yksin, mikä on näinkin ujolle ihmiselle melkoinen painajainen... oli ainakin silloin, nykyisin en ota niin raskaasti, vaikka conissa välillä yksin jäisinkin.

Tämä kuva on kuitenkin Bakaconista, joka sivunmennen sanoen ei ollut sekään mieleiseni reissu. Laitan kuitenkin negatiivisen fiiliksen jonkin muun kuin itse conin piikkiin, ei siitä sen enempää.

Olin väsännyt Turkin univormun (Final Fantasy VII -kokonaisuus). Minulla ei ollut kenellekään Turkille sopivaa peruukkia enkä ehtinyt sellaista hankkia, joten puvusta tuli vain jonkun random Turkin asu sitten. Tämäkään asu ei herättänyt sen suurempaa huomiota, ellei lasketa kaupan kassaa menomatkalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni minua jopa teititeltiin. Hämmentävää, mitä puku saa aikaan :D

Kuvan otti: Ihtiriekko
Alkuvuoden vastoinkäymisistä huolimatta lähdin Desuconiin varsin innokkaasti ja tällä kertaa en joutunut pettymään. Olin suorastaan hurmioissani siitä, miten hyvä con se olikaan ja vielä kotinurkilla. Parempaa saa hakea, muttei ehkä heti löydä.

No, ensimmäiseen Desuun tein muunnellun version valkoisen maagin cossistani. Käytännössä jätin housut pois ja korvasin ne paksuilla sukkahousuilla (btw, äiti oli kauhuissaan). Hommasin myös uudet kengät, huomattavasti mukavammat sellaiset. En ole vieläkään raaskinut heittää niitä pois, vaikka ne ovat aivan kulahtaneet.

Lisäksi ompelin moogle-pehmolelun itselleni. Se ei ole Maailman kaunein moogle -kisojen voittaja, mutta ihanan pehmeä ja halattava otus joka tapauksessa. Puvusta mainittakoon sen verran vielä, että tykkäsin itse tästä uudesta versiosta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä, tykkään edelleen. Jotenkin ne housut olivat kovin tylsät, tämä kokonaisuus on hiukan... en nyt saa sopivaa sanaan mieleeni. Joka tapauksessa omasta mielestäni parempi.

Tein vuonna 2009 myös Rinoan (Final Fantasy VIII), mutta en aio esitellä sitä. Se oli melkoisen täydellinen fiasko, minun ei ehkä olisi pitänyt edes tehdä sitä, ei ainakaan silloin. Nyt tekisin sen paljon paremmin ja se näyttäisi paremmalta ylläni. Se oli kuitenkin ensimmäinen näistä FF-cosplayasuistani, jonka oli tarkoitus esittää tiettyä pelihahmoa, joten siinä mielessä se on erityinen minulle.

Ja mitähän soopaa yritän selittää... ei se ole millään muulla muotoa erityinen kuin, että se oli erityinen katastrofi. Jos jollakulla on vielä siitä kuvia tallessa, hävittäkää ne, kiitos. Tai ainakin säilökää jonnekin arkistojen pohjalle, mistä kukaan ei niitä löydä.

2010


Kuvan otti: Emmi

Uusi vuosi, uudet kujeet ja Rinoasta opittiin ehkä jotain. Vuonna 2010 cossasinkin Rubya (Final Fantasy IX) sekä Desuconissa että Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Kuva on otettu jälkimäisessä tapahtumassa ja tämä on parempi versio puvusta. Desuconissa nähtiin huonompi, mutta ei mennä siihen tarkemmin ;D

Rubysta oli todella hankala löytää kunnollisia kuvia, joten sovelsin sitten parhaan kykyni mukaan. Tästä kuvasta jäivät huivi ja kaulakoru pois, koska unohdin ne kotiin. Muuten tykkään kokonaisuudesta hyvin paljon, erityisen ylpeä olen tuosta hameesta. Ompelin sen kertaalleen väärin, mutta sain onneksi korjattua omat tuhotyöni. Tosin nyt kun katselen kuvaa, tulee mieleen, ettei alushame olisi pahasta sen kanssa. Ehkä ompelen sellaisen joskus, jos vielä kiskon tämän cossin niskaani. Parempi peruukki olisi myös paikallaan, mutta juuri tällä hetkellä minulla ei ole kyllä varaa ryhtyä sellaista tilaamaan.

Mainittakoon vielä, että fuskasin korseletin kanssa. Ensimmäinen viritys oli hirveä, toisen tuunasin Hennesistä ostetun päälle. En nimittäin todellakaan osaa tehdä korseletteja, joten jotain piti keksiä, kun aikaakin oli melkoisen vähän. Ompelin siis käsin toisen kankaan entisen mustan päälle. Vetoketju jäi kankaan alle, mutta koska tarvitsin edestä avattavan (en sivusta, missä vetoketju oli) version, leikkasin vaatteen keskeltä kahtia ja tein hakaskiinnityksen siihen. Kokonaisuudesta tuli ihan kiva, vaikka rikoin varmaan kaikkia taiteen sääntöjä.

Viime vuonna en saanut aikaan muita Final Fantasy -cosseja, mutta kaappicosplayta tuli syksyllä harrastettua. Tässä siis ekstrana yksi sellainen kuva. En aio kyseistä hahmoa luultavasti koskaan cossata oikeasti, koska minulla ei riitä pituus tai kroppa muutenkaan. Toisekseen en halua rusketusta ja olen aivan liian vaaleaihoinen. Leikkiminen on silti hauskaa.


Oerba Yun Fang - Final Fantasy XIII


2011

Kuvan otti:Kitsunebi
Montakohan kertaa tämä kuva on jo nähty tässä blogissa? LOL. Tänä vuonna olen saanut aikaan huiman yhden cossin ja se veikin minulta koko alkuvuoden. Tiedän, etten ole soveltuvin ihminen cossaamaan Vanillea (Final Fantasy XIII), mutta halusin tehdä sen silti. Ja kyllä, tunsin ahdistusta, kun näin Desuconissa huomattavasti paremman cossin. Mutta hei, minä näin suunnattomasti vaivaa ja yritin oikeasti, tein parhaani. Aina tulee joku parempi, joten ei pidä takertua asiaan.

Hame tuotti minulle suunnattomasti päänvaivaa ja piirtelin sitä moneen otteeseen. Siihen olen jopa melko tyytyväinen. Usein luonnosten jälkeen kaavoitin kauhistuksen täysin itsenäisesti ja onnistuin jopa ompelemaan sen kasaan. Kiinnitys oli pakko tehdä neppareilla, koska en saanut vetoketjua tai kuminauhaa laitettua mihinkään. Kaiken huipuksi ehdin juuri ennen conia laihtua sen verran, että mokoma hame oli koko ajan valua liian alas. Täytyy siis keksiä keino pienentää sitä, ennen kuin puen sen seuraavan kerran päälleni.

Toppi oli toinen murheenkryyni. Se ei muuten ole täysin samanlainen kuin alkuperäinen, olkaimet ovat vääränlaiset, koska en pidä niskalenkeistä. Okei, sitä sanotaan, että cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, mutta itse mieluusti vähennän tuskaa, jos voin. Kyseinen asu oli jo muutenkin epämiellyttävä... tai no, hankala. Joka tapauksessa, toppia korjattiin vielä Desuconia edeltävänä iltana. Kiitos, Crow, että pelastit minut!

Helmet olivat seuraava painajaiseni. Ne eivät ole vieläkään täydelliset vaan niitä pitää korjata. Teen sen joskus, sillä haluan pukeutua tähän (tuskaisen hankalaan!) asuun vielä uudestaan. Joitain yksityiskohtia myös puuttuu puvusta edelleen ja vyö on tehtävä kokonaan uusiksi, ne ovat listalla kyllä, kunhan vain inspiroidun.

Minun oli tarkoitus kulkea tässä puvussa koko Desucon, mutta kenkien maalipinta päätti ryhtyä kapinaan minua vastaan. Täytyy maalata mokomat uusiksi heti, kun löydän parempaa maalia. Tuo käyttämäni ei selvästikään soveltunut tekonahalle, vaikka minulle niin kaupassa väitettiin. Nyt kengissäni on ikäviä valkoisia raitoja kohdissa, joista maali lähti kiitämään, argh.

Tässä cossissa näen siis järkyttävän listan korjaustarpeita. Silti olen asuun ihan tyytyväinen (kunhan en vertaile sitä niihin muihin Vanilleihin, jotka olen nähnyt... nyyh, muut ovat niin paljon parempia kuin minä :'( okei, en ryve tässä enempää). Vanille oli vaativin tähän mennessä tekemistäni asuista ja koetteli sekä kärsivällisyyttä että osaamistani todella paljon. Siitä ei tullut täydellinen eikä siitä taida tullakaan, mutta aion kuitenkin parannella sitä ja laittaa sen päälleni uudestaan silläkin uhalla, että vastaan kävelee taas toinen parempi ja nätimpi. Satun pitämään Vanillesta ja haluan cossata häntä kaikesta huolimatta.

Aloitin hiljattain toisen FF-cossin tälle vuodelle. En tiedä, valmistuuko se Traconiin mennessä, mutta yritys on kova. Jos ei sinne, niin sitten Desucon Frostbiteen.




Kuva on huono ja valaistus kusee pahemman kerran, mutta ei nyt välitetä siitä. En luultavasti laita tätä viittaa Traconiin, vaikka puku valmistuisikin. Syy on yksinkertaisesti se, että siinä paistuu. Siinä on kaksi kerrosta fleeceä, ja ainakin sovitusvaiheessa olin tukehtua. Tosin tuolloin sisällä oli 30-35 astetta lämmintä, mutta kuitenkin...

Viitasta puuttuu vielä yksityiskohtia. Olen ostanut eteen tulevan vyön, mutten ole vielä saanut aikaiseksi ommella sitä kiinni. Noo... onhan tässä vielä pari viik... eikun aika monta kuukautta tehdä se. En, en, en laita tätä Traconiin! En laita!

Joka tapauksessa... viittaa oli kiva tehdä. Fleece materiaalina oli ihan mukavaa ommella (vaikka veljeni juttujen perusteella olin päätellyt jotain aivan muuta), mutta aivan erityisesti pidin viitan reunan leikkaamisesta. Kerrankin sai revitellä saksilla eikä tarvinnut pelätä, että reunasta tulee rosoinen, siitä piti tulla rosoinen. Tosin mietin, pitäisikö tuota vielä vähän lyhentää. Se on nyt aika pitkä.


The great ninja - Yuffie Kisaragi!
Valaitus kusee lisää. Meillä on syksyisin aina joko liian kirkasta tai liian hämärää, joten kuvat ovat sitten mitä ovat. Koetetaan elää sen kanssa.

Tämän cossin kanssa palasin hyvin pitkälti vaatteiden tuunaukseen. Toppi ja shortsit on tilattu Ellokselta, mutta toppia lyhensin reilusti ja lisäsin mustan alareunan toisesta topista. Kuten kuvasta näkyy, en ole vielä ehtinyt tehdä toista olkainta. Valitettavan rahapulan takia pääsen tekemään sen vasta ensi viikolla, ei tule kiire, ei.

Shortsit olivat alun perin vaaleanpunaiset, joten värjäsin ne. Niistä tuli liian oranssit, ja olen vaalentanut ne nyt kahdesti. Näyttää siltä, että tarvitsevat vielä kolmannenkin käsittelyn... mokomat. Toivottavasti sitten lopputulos on mieleinen, muuten saattaa jo muutama kirosana päästä.

Pelkäsin, etten löydä oikeanlaisia sukkia mistään, mutta Seppälän syysvalikoimat pelastivat minut. Rakastan, rakastan, rakastan noita sukkia. Käyn ehkä ostamassa kolme paria lisää ja käytän niitä koko talven. Kyllä, minulla on jokin juttu pitkien sukkien suhteen.

Irtohihasta puuttuu vielä nyöritys. Sekin menee ensi viikkoon, kuten myös otsapannan tekeminen. Siitäkin nimittäin puuttuvat kankaat. En tiedä, miten saan sen pysymään peruukin kanssa, mutta ehkäpä onnistun. Vyökin uupuu vielä, joten ensi viikolla minulla on oikeasti tuskainen kiirus. Ja palkkahan ei tietenkään tule vasta keskiviikkona, ja ei, torstai-iltani ei mene japanin tunneilla, ja ei, lähtö Tampereelle ei ole jo perjantaina. Voi pyhä Leviathan!

Kenkiä en tässä vaiheessa edes mieti. Menen omilla maihareillani ja teen bootcoverit sitten sinne Desucon frostbiteen. Olen surkea niiden kanssa, mutta pakkohan sitä on yrittää. Täytyy taas penkoa nettiä, jos vaikka löytyisi jokin tutoriaali.

Tällainen sukellus FF-cosplayhistoriaani. Yritän ehtiä pian palaamaan myös pelien pariin, mutta erinäisistä syistä olen tosiaan hieman kiireinen tällä hetkellä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

"Olen niin pahoillani..."

Olen nainen ja voin aina muuttaa mieleni. Hmm, oikeasti en kauheasti halua käyttää tuota fraasia, mutta tällä kertaa se lienee paikallaan. Tosin syyni mielenmuutokseen on ehkä hieman syvemmällä kuin omassa sukupuolessani.

Aloitin siis Dirge of Cerberuksen pelaamisen kolmatta kertaa viime perjantaina. Tälläkään kertaa en ollut täysin yksin asialla vaan seurassani oli myös eräs ystäväni. Pelaamisen ohella tuli käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, joista iso osa koski luonnollisesti Vincentiä.

Huomasin kuitenkin mielenkiintoisen reaktion itsessäni, kun pääsimme pelissä eteenpäin. Ensimmäisellä pelikerralla (se kuuluisa vaihtoehtoinen juhannus) ihastuin ajatukseen Vincentistä ja Lucreciasta, pidin jopa kyseisestä naisesta jollain tasolla. Parituskin iski ihan kiitettävän hyvin. Toisella pelikerralla olin kohtuullisen samoissa fiiliksissä.

Eilen kuitenkin iski raivo, kiukku ja miltei suoranainen viha. Katselin Lucreciaa jotenkin täysin eri tavalla kuin aiemmin. Yhtäkkiä hän ei enää vaikuttanutkaan niin upealta hahmolta vaan pikemminkin raivostuttavalta akalta. Tuo anteeksipyyntöjen kruunaamaton kuningatar ei ansaitse saada anteeksi. Ihan oikeasti, minua ärsyttää.


Lucrecialla oli varmasti syynsä pyydellä anteeksi ja syynsä myös toimia niin kuin toimii, mutta ne syyt eivät minusta olleet riittävän hyviä. Okei, oli ihan aiheellista pyytää anteeksi Grimoiren kohtaloa, mutta reilumpaa olisi ollut kertoa totuus Vincentille.

Entä sitten kaikki muu? Oli ainakin osittain Lucrecian syytä, että Hojo ampui Vincentiä. Ehkä mies olisi kuollut (= päässyt tuskistaan ja "synneistään") labrarotan käsittelyssä, mutta Lucrecian piti tunkea Chaos tämän sisälle. Kun sitten Vincent ei kyennyt kontrolloimaan demonia, lisättiin soppaan protomateria. Vincent ei koskaan pyytänyt tällaista kohtelua, Vincent ei halunnut sitä.

Kaiken huipuksi Lucrecia teki itsemurhan siirtämällä tietoisuutensa maailmanlaajuiseen verkkoon ja itsensä makokristallin sisään Kristalliluolaan kertomatta Vincentille, mitä kaikkea oli oikeastaan tehnyt. Hän vain pyyteli anteeksi, muttei koskaan viitsinyt mainita miksi. Niinpä Vincent päätyi syyttämään itseään, vaikka oli huomattavasti vähemmän syyllinen tapahtumiin kuin Lucrecia.

Mitä vielä? Kun eukko ilmestyy heijastumana Shinran kartanossa Vincentille, hän kehottaa miestä muistamaan jotain. Okei, tässä kohtaa odotetaan jo rakkaudentunnustusta, mutta ehei, ei Lucrecia nyt sellaista suonut. Sen sijaan hän käski Vincentin muistaa, kuinka pahoillaan hän on.

GRAAH!!!

Minua suututtaa Vincentin puolesta. Haluaisin kuristaa Lucrecian sen tähden, mitä hän on tehnyt. Hänen takiaan Vincent rypee synneissään, hänen takiaan mies syyttelee itseään kaikesta. Lucrecia ei ansaitse tuon hienon miehen rakkautta eikä anteeksiantoakaan sen puoleen.

Jeps, tällainen avautuminen tällä kertaa. Oli erittäin mielenkiintoista huomata, miten oma mielipide yhtäkkiä muuttui, kun alkoi todella pohdiskella tapahtumia. Valitettavasti en voi sanoa, että pitäisin Lucreciasta. Tämän pelisession myötä hän taisi itse asiassa päätyä arvostuslistallani samoille sijoille Aerithin kanssa.

"I'm so sorry..."

perjantai 12. elokuuta 2011

Oheispuuhat

Minulla Final Fantasyjen pelaamiseen liittyy paljon oheispuuhaa. Vietän pelisarjan parissa paljon aikaa, mutta varmaan vielä enemmän aikaa tulee nykyään uhrattua näille asioille, jotka liippaavat läheltä. Ajattelinpa siis uhrata yhden merkinnän (ja kenties joskus jonkun toisenkin) nyt erilaisille pelaamisen oheispuuhille.

Musiikin kuuntelu

Final Fantasyissa on pääsääntöisesti loistavat musiikit. Toki on myös kappaleita, joista en niin perusta tai jotka olen kuullut aivan liian monta kertaa, mutta suurimmasta osasta tykkään. Minusta on myös ihana kuunnella pelien soundtrackeja ja joskus ne saattavat soida taustamusiikkini päivä- tai jopa viikkotolkulla. Last.fm-listani mukaan Hitoshi Sakimoto on toiseksi kuunnelluin artistini, Nobuo Uematsu tulee kolmantena ja viidettä sijaa pitää tällä hetkellä Masashi Hamauzu. FF-säveltäjiä on siis tullut kuunneltua jonkin verran.

Fan fiction

Tämä tuli kuvioihin heti ensimmäisen Final Fantasyni yhteydessä. Aloin ficata seiskasta jo ennen kuin sain pelin pelattua loppuun. Ensimmäinen räpellykseni oli jonkinlainen Vincent x Yuffie -juttu, jossa ninjaprinsessa yrittää murtautua miehen kotiin, mutta jää kiinni. Se on kesken edelleen, ei koskaan valmistunut eikä taida valmistuakaan. Sen sijaan ensimmäisenä julkaisin tarinan nimeltä Tulipunaruusuni. Eh, neuvon usein aloittelevia ficcareita, ettei kannata heti naputella K-18 lemonia, mutta silti tein niin itsekin.

Tuon ficin jälkeen olen kirjoittanut lukuisia muitakin. Eniten luultavasti on tullut tarinoitua Final Fantasy XII:sta, mutta myös muista olen tarinoita raapustellut. Tällä hetkellä on työn alla FFVII: Dirge of Cerberuksesta melkoisen monimutkainen ficci ja tekstiä on koneelle ehtinyt kertyä 168 sivua. Juoni on mietitty kyllä, mutta silti minulla ei ole aavistustakaan, kuinka pitkä tarina tulee lopulta olemaan. En tosin vielä edes halua, että se loppuu, sitä on niin kiva kirjoittaa. Haluan nyt vain nautiskella siitä.

Fan art

Olen pikkutytöstä asti pitänyt piirtämisestä. En ole mikään erityisen lahjakas taiteilija, osaamiseni on enemmän kirjoittamisen puolella. Joka tapauksessa paperin tuhriminen on silloin tällöin mukavaa. Kirjoittamisesta otan välillä paineita, mutta piirtäminen on niiden päästämistä varten. En edes varsinaisesti yritä kehittyä siinä, haluan puhtaasti huvittaa itseäni. Tiedän tämän vaivaavan joitakuita, mutta törkeästi sanon: "Eläkää sen asian kanssa, en aio muuttua".

No niin, jos sitten taas asiaan. Aloin piirtää FF -fan arteja samaan aikaan kuin ficatakin. Seiska oli näin ollen ensimmäinen kohde. Löysin hiljattain pari kuvaa, jotka olen luultavasti töhertänyt 16-vuotiaana (tai viimeistään 17-vuotiaana). Toisessa Tifa nojaili alusvaatteisillaan baaritiskiin ja Aerith seisoi hänen edessään. Kysymys kuuluu, mitä olen miettinyt? Toiseen olin piirtänyt koko päähahmojengin, Yuffie ja Vincent vilkuilevat kuvassa salaa toisiaan. Sain taas vahvistuksen sille, että olen tukenut kyseistä paritusta jo turkasen pitkään.

Piirtelen fan artia edelleen satunnaisesti. En ole kovin ahkera tai tuottelias, mutta aina silloin tällöin innostun.

Fang ja Vanille - Final Fantasy XIII. Piirretty: 2010.
Aerith ja Tifa - Final Fantasy VII. Piirretty: 2004
Fran ja Balthier - Final Fantasy XII. Piirretty: 2011.

Cosplay

Tämä harrastus tuli mukaan vasta vuonna 2008. Monet taitavat aloittaa cosplayn jo teini-iässä, minä olin kirkkaasti ylittänyt 20 vuotta. Myöhäisherännäinen. Tosin lapsesta asti olen rakastanut naamiaisia yms. joten harrastus sopii minulle kuin pompom mooglelle.

Ensimmäinen cossini oli valkoinen maagi ja laitoin sen päälleni vuoden 2008 Finncon/Animeconiin. Minua jännitti kamalasti ja ajattelin, että kaikki katsoisivat pukuani kieroon. Niin ei käynyt vaan sain jopa parit kehutkin, joista olin älyttömän otettu, varsinkin kun yksi niistä tuli vaatealan ammattilaiselta. Kiitoksia sinulle, rohkaisit minua tuolloin todella paljon.

Viime aikoina cossi-haaveet ovat monimutkaistuneet ja vaikeutuneet. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon hakkasin päätäni seinään, kun väänsin Vanillen (FFXIII) asua. Sain siitä jonkinlaisen version valmiiksi Desucon 2011:n, mutta en ollut siihen täysin tyytyväinen. Pukua pitäisi edelleen fiksailla, mutta juhannusnaksahdukseni takia olenkin nyt työstänyt Yuffieta (FFVII: DoC). Tuhma minä. Minusta vielä tuntuu, etten ikinä kehtaa lähteä ninjaprinsessan kuteissa julkiselle paikalle, mutta katsotaan. Vanillellakin on napapaita ja uskalsin silti.


Valkoinen maagi - Finncon/Animecon 2008. Kuvan otti: Nami
Oerba Dia Vanille - Desucon 2011. Kuvan otti:Kitsunebi

Ystävien kanssa keskustelu

Ihan kuin tätä ei voisi tehdä ilman peliuraa xD No, tarkoitan tällä kuitenkin juuri Final Fantasyiden ansiosta saamiani ystäviä. Luultavasti ilman pelisarjaa en olisi tutustunut kaikkiin niihin ihmisiin, jotka nykyisin tunnen. Uusia tuttavuuksia tuntuu myös tulevan aina silloin tällöin enkä pane sitä ollenkaan pahakseni.

Peleistä on mahtavaa puhua hyvässä seurassa. Aiemmin jutttelin niistä vain miespuolisten kavereideni kanssa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa ja nautin edelleen noista keskusteluista suuresti. Naisten kanssa saa vain toisinaan otettua hyvin erilaisen näkemyksen asioihin ja myönnän, että toisinaan keskustelujen myötä sisäinen fanityttöni pääsee valloilleen. Kyseiset keskustelut ovat usein myös erittäin inspiroivia.


Seurapelit

Kyseisten ystävien kanssa on tullut myös kehitettyä erilaisia seurapelejä Final Fantasyihin liittyen. Olemme pelanneet Once upon a time -korttipeliä FF-säännöillä. Eli tarinan pitää liittyä jotenkin löyhästi johonkin Final Fantasyyn. Niinpä jutuissa on esiintynyt mm. runoja Chocobofarmin ullakolla kukkaistytölle lukeva herrasmies ja hautausmailla hiipparoiva hopeahiuksinen kenraali xD

Hiljattain teimme kauhean kasan lappuja, joissa oli hahmojen nimiä. Jokainen nosti vuorollaan nimen ja muut yrittivät arvata, kuka oli kyseessä. Pelasimme samaa peliä Arvaa kuka? -muodossa, jolloin toiset pääsivät esittämään kysymyksiä tai vaihtoehtoisesti lapun nostanut kyseli arvatakseen itse, kuka on. Esitimme myös hahmoja ja toisten piti puheiden ja käytöksen perusteella tehdä arvauksensa. Oma tähtihetkeni oli ehdottomasti, kun päädyin Don Corneona (FFVII) ahdistelemaan Vanillea. Voi Vanille-parka...

Sitten lisäksi kokeilimme vanhempien Final Fantasyjen dubbaamista suomeksi lennosta. Sekin oli aika törkeän hauskaa ja olisi kiva joskus ottaa uusiksi. Ilman ystäviäni en olisi koskaan tullut ajatelleeksi tuollaista ja ilman Final Fantasyja en olisi ehkä tavannut nykyisiä ystäviäni. Elämä on jännä juttu.

Kristallimaailma



Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on mainittava Kristallimaailma. Perustin foorumin vuonna 2007 ja omistin sen suomalaiselle Final Fantasy fan fictionille. Foorumi on edelleen aika pieni ja aktiivisia jäseniä on vähän, mutta monet tuntuvat joka tapauksessa viihtyvän hyvin. Veikkaan myös, ettei Suomen kokoiseen maahan mahdu ihan suunnattoman paljon FF-ficcareita, joten olen ollut ihan tyytyväinen foorumin kehitykseen koon puolesta.

Foorumilla on useampia ficci-osastoja. Olemme yrittäneet jaotella pelit jotenkin loogisesti ja tasaisesti, ettei yksi osasto pääsisi paisumaan ylitse muiden. FFVII:n osasto taitaa joka tapauksessa olla suurin, mutta toisaalta seiska nyt vain on suosituin. Ei siitä mihinkään pääse. Ficci-osastojen lisäksi meillä on paikka fan artille ja yleiselle keskustelulle. Kristallimaailmassa riittää siis puuhaa ja keskusteltavaa silloinkin, kun ei jaksa ficcejä lukea tai raapustella. Jos Final Fantasy fan fiction kiinnostaa, kannattaa paikassa pyörähtää, kupo.

torstai 11. elokuuta 2011

Perkuleen päähahmot

No niin, blogi on täynnä fanityttöihkutustani, joten nyt on aika ottaa hetkeksi aivan toisenlainen linjaus. Tänään ei ihkuteta eikä hoeta, miten kaikki on niin ihanaa ja hahmot aivan mahtavia. Ehei, tänään puretaan patoumat ja vinetetään oikein urakalla. Teitä on varoitettu, ei kannata lukea, jos haluaa nähdä rivien väleissä kukkia ja perhosia.


Tänään käyn siis läpi Final Fantasy -pelien päähahmoja ja ajatuksiani heistä. Niitä negatiivisia. Tämä postaus on silkkaa avautumista. Pysyttelen kuitenkin pääsarjan peleissä, spin-offit yms. jätän suosiolla omaan arvoonsa. Lisäksi skippaan kolme ensimmäistä peliä, koska niistä minulla ei oikeastaan ole sanomista.

Final Fantasy IV - Cecil Harvey


Voi plääh. Siis voiko tylsempää tyyppiä ollakaan? Siitä huolimatta, että Cecil on pelin alussa dark knight, hän on oikein hyvisten hyvis: kiltti, ujo, ehkä vähän hiljainenkin ja ties mitä muuta. Myöhemmin hän muuttuu tietysti paladiniksi, mikä sopiikin hänen luonteelleen huomattavasti paremmin.

Cecilillä on käsittämätön anteeksiantokyky. Kain tekee mitä haluaa, mutta saa kaiken anteeksi. Okei, Kain oli ehkä Golbezin vallassa, mutta silti... arh!

Cecil on yksinkertaisesti ällöttävän puhtoinen hyvistelijä, josta on vaikea löytää mitään kiinnostavaa. Häneen ei pysty samastumaan, hänen tarinansa ei jaksa kiinnostaa pätkän vertaa. Jotenkin en jaksa uskoa, että mielipiteeni muuttuu edes After yearsin pelaamisen jälkeen.

Final Fantasy V - Bartz Klauzer


Okei, en ole pelannut vitosta kovinkaan pitkälle, mutta tähän asti Bartz on tuntunut kärsivän samanlaisesta tylsyysongelmasta kuin Cecilkin. Hän ei herätä tunteita mihinkään suuntaan. Väritön, tylsä, tympeä ja jää pelin naishahmojen varjoon. Ehkä hänellä on persoona, mutta minä en ole saanut siitä otetta.

Dissidiassakin Bartz on vilahtanut, mutta ei ainakaan nostanut pisteitään. Hän vaikuttaa lähinnä ärsyttävältä ja hänellä on hyvin rasittava ääni. Hohhoijaa...

Final Fantasy VI - Terra Branford


Jälleen kerran hyvisten hyvis ja vielä olosuhteiden uhri siihen päälle. Hip hip hurraa! Terra on kaiken lisäksi peloissaan ja epävarma ja kummastelee tunteiden puuttumista itseltään.

Toki nainen on nätti, täydellinen suorastaan. Niin kai nämä hahmot aina? Hän myös pelastaa maailman. Niin kai nämä hahmot aina? ottaa huostaansa kylällisen lapsia. Jeij. Ei siis mitään uutta ja erikoista.

(Sanottakoon, etten ole kutostakaan kovin paljon pelannut.)




Final Fantasy VII - Cloud Strife

KRAAH! Tällä jätkällä on ongelmia, paljon ongelmia. Ensinäkin hän kuvittelee olevansa paras ystävänsä ja saa vielä lisäksi kohtauksia pitkin peliä. Hän ei näe rakkautta, jota hänelle tarjotaan (okei, tämä voi olla tulkintakysymys, onko sitä rakkautta tarjolla), vaan ui jossain syvissä vesissä oman päänsä sisällä.

Cloudilla on myös ongelmia luottamisen kanssa. Hän sulkee kaikki muut ulkopuolelle ja angstaa yksinään, kuvittelee hoitavansa homman kotiin, jos ei vaivaa muita asioillaan vaan hoitaa kaiken itse (geostigma). Siinä sivussa on räpsyttelee sinisiä silmiään kuin olisi viaton chocobonpoikanen ja kaataa fanityttöjä kuin heinää jostain käsittämättömästä syystä.

Jätkä on yksinkertaisesti rasittava ja ärsyttävä, ei voi mitään. Liikaa ongelmia.

Final Fantasy VIII - Squall Leonhart

"Ihan sama."
"Mene sitten puhumaan seinälle."

Tuossa voikin tiivistää Squallin koko olemuksen. Cloudilla on ehkä ongelmia, mutta Squall on kävelevä ongelma! Hän on tunnevammainen idiootti, kuten 16-vuotias Afeni joskus osuvasti asian päiväkirjassaan ilmaisi. Hänellä ei ole mitään käsitystä, miten ihmisten kanssa tulisi toimia, hän tuijottaa vain omaan napaansa ja kuvittelee maailman pyörivän sen ympärillä.

Kunnes... kunnes... tulee Rinoa, josta Squall jopa mystisesti kiinnostuu. Oikeasti, jäbä?! Olisit voinut saada Quistisin, mutta valitset pissisprinsessan? Juu, Squallilla viiraa pahemman kerran. Hän ei erota laatua rihkamasta, ei todellakaan. Toisaalta, mitä voi odottaa tyypiltä, jolla on tunneälyä vähemmän kuin talitintillä?

Final Fantasy IX - Zidane Tribal


Okei, Zidane väittää olevansa suuri naistenmies ja vilkuilee ohikulkevia naisia tilaisuuden tullen. Hän myös laukoo harvinaisen typeriä iskurepliikkejä ja vielä unohtaa, kelle on niitä aiemmin ladellut. Oikeasti hän ei ole kovinkaan kummoinen flirttailija, kunhan luulee itsestään liikoja.

Genomi on myös taas suorastaan ällöttävän urhoollinen ja hyvä. Hänestä olisi pitänyt tulla kuoleman enkeli, mutta hän on ottanut elämälleen täysin toisenlaisen suunnan. Vaikka hän on varas, hän on silti niin hyvis kuin hyvis vain voi olla. Hän täyttää puhtoisen sankarin määritelmän kevyesti. Tylsää, kuinka tylsää. Missä on särmä?

Final Fantasy X - Tidus


Herra Tämä-on-minun-tarinani-minulla-on-nälkä. Tiduksella ei ole juuri mitään kiinnostavaa sanottavaa koko pelin aikana, hän vain jaksaa korostaa sitä, kuinka juuri hän on tarinan päähenkilö. Oikeasti hän on vain itseään korostava, angstinen vinkupentu, jolla on nälkä. Kaiken huippuna hän kuvittelee osaavansa nauraa, mutta kuulostaa lähinnä kidutetulta varikselta.

Säälittää Jechtin puolesta. Kun on sellainen isä, miten pojasta on voinut tulla tuollainen? Missä oikein meni vikaan? Tiduksen äiti vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä, mutta silti pojassa on jotain pahasti vialla.

Ja minkä ihmeen takia Tiduksen vielä piti tulla jatko-osassa takaisin? Pilattiin sitten kympin hieno loppu siinä.

Final Fantasy XII - Vaan


Vaanin nimi on hyvin kuvaava. Hän vaan on. Hänellä ei ole tarvittavaa ja riittävän särmikästä persoonaa päähahmoksi. Ei ihme, että Balthier joutuu jatkuvasti viittaamaan itseensä johtotähtenä, Vaanista kun siihen rooliin ei todellakaan ole.

Ajoittain jopa herää kysymys, miksi ihmeessä Vaan roikkuu porukan mukana. Okei, onhan hänellä tavallaan syy, mutta silti... jotenkin hänen läsnäolonsa tuntuu vain turhalta, tarpeettomalta ja rasittavalta. Hän ei raasta hermoja samalla tavalla kuin Tidus, mutta aiheuttaa syvää myötähäpeää huudellessaan olevansa Basch fon Ronsenburg tai kysellessään Franin ikää. Vaan on yksinkertainen typerys, ei päähahmomateriaalia alkuunkaan.

Final Fantasy XIII - Lightning


Naikkonen muistuttaa ulkoisesti Cloudia, ainakin tällainen mielikuva minulle tuli välittömästi, kun ensimmäiset kuvat joskus näin. Hän on myös samanlainen synkistejä ja minä-hoidan-tämän-yksin-törttöilijä. Hän ajattelee kaikkien muiden vain olevan tiellä ja tietävänsä itse kaiken paremmin. Hän nostaa itsensä jalustalle ja potkii muut mahdollisimman kauas.

Light kuvittelee olevansa ainakin vähän parempi kuin muut. Hyvä, ettei hän tukehdu omaan erinomaisuuteensa. Mitään heikkouksia hän ei tietenkään itsessään näe ja hän tarkastelee kaikkea yksisilmäisesti omasta näkökulmastaan. Huoooh.


Tässä kohtaa voikin sitten miettiä, mitä ihmettä Squarella ajatellaan, kun päähahmoja luodaan. Jossain taitaa mättää ja pahasti.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Extra

Extra - Iloisin Final Fantasy -tapahtuma

Tämä extra ei siis kuulu alkuperäiseen haasteeseen vaan sen heittivät minulle ystäväni Emmi ja Crow, koska olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että alkuperäinen päättyi aivan liian surulliseen aiheeseen. Extran aihe valittiin siis tarkoituksella päinvastaiseksi.

Iloisia Final Fantasy -tapahtumia on varmasti monia. Omalla kohdallani kenties suurimman tunneryöpyn on silti aiheuttanut Final Fantasy IX:n loppukohtaus. Minä oikeasti luulin sekä Zidanen että Kujan kuolleen Iifapuun riehaantuessa (ja Vivin puheet siihen päälle). Pillitin hulluna ja olin totaalisen järkyttynyt, mistä varmaan johtui, etten tajunnut Vivin kuolleen, keskityin Zidaneen liian vahvasti.

Kun I Want To Be Your Canary -näytelmä alkoi, minulle heräsi epäilyksiä. Sydän alkoi hakata hieman kovempaa ja tuijotin näyttöä puristaen ohjainta hysteerisenä kädessäni. Yhtäkkiä Marcus heilautti viitan pois päältään ja paljastuikin Zidaneksi! Genomi ei ollutkaan kuollut.

Pillitin vielä vähän lisää, kun Garnet ryntäsi parvekkeelta rakastaan vastaan. Olin aivan käsittämättömän iloinen noiden kahden puolesta. Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen tuota hetkeä. Niin kaunista, herkkää ja ihanaa, teinitytön sydän suli kyllä. Ah ja voih.



Tykkään parista jollain tasolla vieläkin. En kirjoita heistä päähahmoina, mutta sivuhahmoina he ovat tälläkin hetkellä työn alla olevissa ficeissä mukana. Garnet ja Zidane ovat minulle sellainen mennään naimisiin, pyöräytetään pari muksua -pariskunta. Heidän tarinassaan ei ole minulle juuri kerrottavaa, Square hoiti sen puolen jo mestarillisesti. Nykyisin minua kiehtoo ehkä enemmän ajatus Garnetin parittamisesta Kujalle... kyllä, kiero mieli on kiero mieli.

Mutta tosiaan. Sanoisin silti, että tuo on ollut iloisin Final Fantasy -hetki minulle. Muistelen sitä suurella lämmöllä. Osan tunteista varmaan aiheuttaa myös se, että ysi oli ensimmäinen Finali, jonka pääsin läpi. Sanoisin, että tuo hetki oli kyllä yksi loistavimpia pelihistoriassani.

_____

No niin, nyt haaste on takana ja jatkossa tulossa on jotain ihan muuta. Minua saa toki edelleen heitellä kirjoitushaasteilla. Jos ne ovat tarpeeksi innostavia, lupaan tarttua. Aiheita ei ole koskaan liikaa, joten mieluusti otan ehdotuksia vastaan.

tiistai 9. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 30


Päivä 30 - Surullisin Final Fantasy -hahmon kuolema

Aika moni varmaan vastaisi tähän kohtaan Aerithin kuoleman. Käsittääkseni se on tullut monelle suurena järkytyksenä. Itse kuitenkin jouduin spoilatuksi, joten osasin odottaa tapahtumaa. Olihan se surullista, mutta ei kuitenkaan ihan niin surullista kuin sen olisi kuulunut olla... kai?

Sen takia sanonkin, että Vivin kuolema on surullisin. Ensimmäisellä pelikerralla en edes tajunnut asiaa, joten sen valkeneminen minulle myöhemmin oli shokki. Tulen edelleen pohjattoman surulliseksi, kun ajattelen, että Vivi, ehkä sympaattisin FF-hahmo koskaan, on pysähtynyt. Ei, ei, ei! Miten näin voidaan tehdä?! Miksi? Miksi juuri Vivi?

Okei, tavallaan Vivin kohtalo on looginen. Mustat maagit sanoivat, että osa heidän ystävistään oli pysähtynyt, joten kyllähän sen täytyi tapahtua Vivillekin. Tosin he kertoivat myös, että prototyyppi kestäisi pidempää, mutta silti... Minusta FFIX:n loppukohtauksesta käy hyvin ilmi, että Vivi todellakin on poissa. Hän toimii kertojana aina välillä tarinan edetessä ja hän myös puhuu lopussa.

"I always talked about you, Zidane. How you were a very special person to us, because you taught us all how important life is."

"You taught me that life doesn't last forever. That's why we have to help each other and live life to the fullest."

"Even if you say goodbye, you'll always be in our hearts. So, I know we're not alone anymore."

"Why I was born... How I wanted to live... Thanks for giving me time to think."

"To keep doing what you set your heart on... It's a very hard thing to do. We were all so courageous..."

"What to do when I felt lonely... That was the only thing you couldn't teach me. But we need to figure out the answer for ourselves..."

"I'm so happy I met everyone... I wish we could've gone on more adventures. But I guess we all have to say goodbye someday."

"Everyone... Thank you. Farewell."

"My memories will be part of the sky..."


Yhä edelleen Vivin sanat tekevät minut kamalan surulliseksi. Koko pelin ajan Vivi on herkkä, suloinen ja kömpelö, hän välittää syvästi ystävistään ja on valmis taistelemaan näiden puolesta. Samalla hän etsii itseään ja vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Hän pelkää olevansa pelkkä nukke, mutta pohdinnoillaan samalla osoittaa olevansa paljon enemmän. Vivistä ei voi olla pitämättä, häntä ei voi olla rakastamatta.

Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että juuri Vivin piti kuolla. Siis noin nuorena, toki kaikki kuolevat joskus, mutta Vivi lähti aivan liian aikaisin. Hän ei ehtinyt nähdä edes Zidanen paluuta. Voi, voi, voi...

En edes osaa sanoa mitään. Surettaa. Lepää rauhassa Vivi.




PS. Koska tämä haaste päättyy näin surulliseen aiheeseen, huomenna on luvassa vielä ystävieni Emmin ja Crow'n heittämä haaste-extra.

maanantai 8. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 29

Päivä 29 - Nykyinen Final Fantasy -pelipakkomielle

Nyt täytyy sanoa, että elän tällä hetkellä aika nostalgian täyttämää aikaa tällä rintamalla. Ei, FFVII ei ole nykyinen pakkomielteeni, mutta läheltä liippaa kuitenkin. Minulla naksahti päässä juhannuksena pahemman kerran ja onnistuinkin sen jälkeen kehittämään kunnon pakkomielteen Final Fantasy VII: Dirge of Cerberukseen. Toistaiseksi en ole siitä eroon päässyt. Yhtä vahvat fiilikset vedin vuonna 2007 Final Fantasy XII:sta, joten voisin arvioida tämänkin kestävän jonkin aikaa.



Luulen, että DoC-pakkomielteeni ja -fanitukseni on vahvasti kytköksissä yli kymmenen vuoden takaisiin pelikokemuksiini. Minä todellakin pidin Vincentistä ja Yuffiesta tuolloin erittäin paljon, joten DoC oli minulle suoranaista fanipalvelua. Sen lisäksi tykästyin pelin juoneen todella paljon, ensimmäisellä kerralla siinä oli mahtavaa maailmanlopun fiilistä ja myöhemminkin se on koskettanut. Erityisesti Vincentin menneisyyttä käsittelevät kohdat riipaisevat, mutta pidän myös Vincentin ja Yuffien yhteisistä kohtauksista.

Tällä hetkellä en oikein voi pelata kyseistä peliä, koska molemmat PS2-ohjaimeni ovat huonossa kunnossa. Pitäisi jostain saada ostettua edes yksi uusi ja toimiva, mieluiten Sonyn aito, mutta niitä näyttää olevan turkasen vaikea löytää mistään. Lahjoituksiakin toki otetaan vastaan ;)

Tarkoitus on nyt joka tapauksessa pelata peli kokonaan itse läpi, kunhan vain saan ohjaimen hankittua. Ensimmäisellä kerrallahan seurasin sivusta, kun avomieheni veli pelasi, ja toisella kerralla pelasin pelistä noin puolet itse. Seuraava kerta on sitten vain minua varten, en päästä muita ohjaimeen käsiksi. Jos nyt vaikka seuraavaan lomaan mennessä saisi sen ohjaimen, voisi pari lomapäivää uhrata yksinomaan pelaamiselle.

Ei minulla ole mitään erityisen hyvää syytä tämän pakkomielteen kehittämiselle, se vain tapahtui. Minulla naksahti. Tykästyin aivan valtavasti ja asiat lähtivät ryöppyämään. Pelin pelaamisen seurauksena aloin kuunnella Gacktia (en ollut kuunnellut aiemmin) ja kirjoittaa romaanimittaista ficciä, jonka tapahtumat sijoittuvat pelin jälkeiseen aikaan. Olen toki kesän aikana tehnyt paljon muutakin, mutta suuri osa ajasta on mennyt peliin liittyvien asioiden parissa. Eniten varmaan on hujahtanut musiikkia kuunnellessa ja ficciä kirjoittaessa. Sanoisin, että jälleen kerran se on eräänlaista pelaamista paperilla.

Tällä hetkellä fanitan Dirge of Cerberusta enemmän kuin alkuperäistä Final Fantasy VII:ää. Joku voi pitää minua luopiofanina tämän takia, mutta eipä tuolle sitten mitään voi. Tällaiset fiilikset minulla nyt vain sattuu olemaan. En edes jaksa vaivaantua asiasta, keskityn ennemmin nauttimaan tästä innostuksesta ja inspiraatiosta, joka minulle on kirjoittamisen saralla syttynyt kiitos kyseisen pelin. Tiedän, että tunne menee jossain kohtaa ohi tai ainakin laimenee, joten otan siitä kaiken irti nyt, kun se on vielä voimakkaimmillaan.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 28

Päivä 28 - Ensimmäinen Final Fantasy -pelipakkomielle

No, minuthan tämä pelisarja kaappasi mukaansa heti, kun pääsin sitä kokeilemaan. Olen kertonut tämän tarinan varmaan jo muutamaan kertaan, mutta ehkä annan mennä vielä kerran ja yritän sitten jatkaa sitä hieman ensikosketusta pidemmälle. Ne, jotka eivät enää kestä/halua kuulla, voivat hypätä edemmäs tekstissä tai takaisin eilisen juttuihin ;)



Oli toukokuinen ilta, ei vielä erityisen lämmin, takkia oli pakko pitää, jos aikoi tareta. 16-vuotias Afeni oli käymässä M:n luona yhdessä J:n ja S:n kanssa. Tapansa mukaan hän oli kivunnut parvekkeen kautta sisään, koska ei ollut halunnut herättää M:n äitiä. Siinä sitä sitten seisoskeltiin neljästään parvekkeella ja polteltiin tupakkaa, jota luonnollisesti oli vain kahdella meistä. Naisena olemisessa on etunsa, joten jämät oli helppo pummata itselle.

Kertoilin siinä pojille, että olin lainannut eksältäni PlayStation 1:n. Olin nimittäin hiljattain hankkinut parit Tomb Raider -pelit ihan omaksi, mutta pelikoneeseen en ollut vielä saanut säästettyä tarpeeksi rahaa. Arvioin, että syksyyn mennessä minulla olisi summa kasassa, kun sain sata markkaa kuussa ja kesällä olisi mahdollisuus tehdä ylimääräisiä hommia lisärahan toivossa.

Pojat nyökkäilivät, mutta totesivat sitten, että jos meinaan pelikoneen hankkia, pitäisi sille olla kunnon pelejäkin. Puhahdin jotain epämääräistä ja kysyin, kehtasivatko he haukkua hankintojani. Tomb Raiderhan oli parasta heti Resident Evilin ja Dino Crisisin jälkeen! M:n  sanoi näyttävänsä minulle heti tupakan jälkeen jotain vielä parempaa.

Epäilin vahvasti, mutta seurasin poikia kuitenkin sisälle. Hiippailimme M:n huoneeseen ja tällä kertaa minä pääsin istumaan pelituoliin, mikä kunnia. Vastusteluistani huolimatta minulle lyötiin peliohjain käteen ja jätkät heittivät värinätehosteesta läppää, jota en tässä viitsi toistaa.

Protestini läpästä jäivät sanomatta, kun katseeni nauliintui tv:n ruutuun. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa, en yhtä kaunista alkudemoa kuin Final Fantasy VII:ssa, vaikka olin pelaillut kyllä aiemminkin. Okei, Midgar ei paikkana näyttänyt kovinkaan kauniilta tai kutsuvalta, mutta hyvä elämä, että ne grafiikat olivat uskomattoman hienot! Vau!

Hahmot eivät näyttäneet yhtä hienoilta kuin olin alkuvideon perusteella odottanut, mutta ei se ollut niin kamalaa, että olisi varsinaisesti haitannutkaan. Olin tottunut pelaamaan jo Nintendo-aikaan, joten silmäkarkki ei ollut pelissä pääasia (eikä sivumennen sanoen ole vieläkään).

Tunsin sydämeni pamppailevan, kun nousin junasta ja tuli ensimmäinen taistelu. Onneksi ohjeita tuli niin pelin kuin kaverienkin puolesta. He myös neuvoivat, ettei hahmojen nimiä kannata muuttaa, koska pelissä on ihan oikea tarina. Cloud sai siis olla Cloud.

Pelasin opastettuna aina 7th Heavenia ennen tulevalle tallennuspisteelle asti. Ensimmäinen bossitaistelu oli hurjan pelottava, jännitin sitä älyttömän paljon, mutta, kiitos poikien, selvisin hengissä. Vielä suurempi ahdistus pukkasi, kun tajusin, että minulle annettiin tietty aika päästä ulos makoreaktorista, mutta yllättäen selvisin siitäkin. Ostinpa jopa kukankin Aerithilta, mutta vain koska minun käskettiin tehdä niin.

Ensimmäinen pelikertani oli jännittävä, ehkä jopa hieman pelottava. Paineet olivat kovat, koska en halunnut mokata jätkien silmissä. Olisin saanut kuulla Game Overista koko tulevan kesäloman, joten se ei vain tullut kyseeseen.

Koska oli torstai-ilta, jouduin valitettavasti lähtemään kotiin yhdeksältä. Pyysin pelin lainaan ja sain sen, mutta vaatimuksena oli palauttaa se kuukauden päästä. Olin pelannut Tomb Raidereita läpi paljon lyhyemmässä ajassa, joten en uskonut asian olevan minkään sortin ongelma. No, myöhemmin huomasin kyllä, ettei peli ollut ihan niin lyhyt, enkä saanutkaan sitä annetussa ajassa pelattua. Jäin nimittäin jumiin moneen kohtaan, koska en viitsinyt kehittää tarpeeksi.

Joka tapauksessa... pitkästä aikaa skippasin perjantai-illan riennot tyttöjen kanssa. En tosin kertonut, mitä olin tekemässä, mutta jäin joka tapauksessa kotiin ja pelailin peliä eteenpäin. Jouduin kesken kaiken tekstaamaan M:lle, koska jäin jumiin kohtaan, jossa Tifan, Cloudin ja Barretin pitää painaa yhtäaikaa tietokoneiden nappeja eli käytännössä X:ää piti näpäyttää juuri oikeaan aikaan. En vain onnistunut siinä millään, joten ajattelin tekeväni jotain väärin. Kyllä sekin lopulta meni, mutta opin samalla itsestäni uuden asian. Se X:n painaminen oikealla hetkellä on minulle vaikeaa. Se on sitä edelleen, jumahdan tuohon kohtaan joka hemmetin kerta... sekä kaikkiin muihinkin, jotka kyseistä taitoa vaativat. Olen siis oppinut inhoamaan tuollaisia kohtia.

Juonellisesti ja hahmollisesti peli kuitenkin kiinnosti niin paljon, että pieni ärsytys ei minua pysäyttänyt. Olin tuossa vaiheessa jo ehtinyt päättää, että Tifasta ja Cloudista pitää tulla pari, joten sekin ajoi minua eteenpäin. Voi hitsit, että Cloud oli komea ja Tifa kaunis ja he olisivat olleet jotain niin täydellistä yhdessä. Sitten Aerith tuli yllättäen kuvioihin ja rupesi tunkemaan siihen väliin. Vihasin häntä siitä hyvästä älyttömän paljon, mutta jostain syystä jätkät jaksoivat kehua myös häntä. Tifan tissit ja Aerithin ulkonäkö olivat sen toukokuun yleisimmät puheenaiheet, jos pelineuvoja ei jaeltu.

Seuraavan kerran hypin kattoon, kun olin saapunut Junonin alueelle. S oli käymässä meillä ja kertoi, että minun kannattaa mennä läheiseen metsään pyörimään. Kun Yuffie sitten ilmaantui taisteluun, minusta tuntui pahalta ryhtyä hakkaamaan häntä... väärältä suorastaan, mutta tein silti työtä käskettyä. Voitin ja S neuvoi minulle, miten tytölle pitää puhua. Hän myös kertoi, että seuraavassa paikassa minun kannattaisi kehittää Yuffieta oikein urakalla ja pitää hänet ainakin Costa Del Solin rannikolle asti tiimissäni. No, tykästyin likkaan niin paljon, että hän pysyi joukossani aina Rocket Towniin asti.

Sitä ennen piti käydä kuitenkin Nibelheimissa ja Shinran kartanossa. Tällä kertaa vieressä taisi istua J, joka puolestaan neuvoi, miten kassakaappia tulee ronkkia ja miten avaamista seuraava taistelu hoidetaan. Tuohon aikaan en päässyt nettiin kovin aktiivisesti enkä oikeastaan edes tiennyt, että sieltäkin olisi voinut ohjeita saada. Kuvia olin kyllä koulun kirjastossa käynyt tulostamassa seinilleni.

J lähti ja jäin yksinäni hiipimään kartanon kellariin. Pelotti, se paikka oli jotenkin ahdistava. Menin kuitenkin huoneeseen, johon J oli minut neuvonut ja häiriköimään arkussa nukkuvan herran rauhaa. Tapasin ensimmäistä kertaa Vincentin ja olin muuten pirun iloinen, ettei kukaan ollut todistamassa sitä hysteriakohtausta. Siihen asti olin tykännyt vain Cloudista (no, tykkääkö joku muka Barretista?), joten uusi, kiinnostava mieshahmo oli enemmän kuin tervetullut. Sitten kun se mieshahmo oli vielä miljoona kertaa paremman näköinen kuin Cloud ja synkkä ja salaperäinen ja vampyyrimainen ja... *kröhöm*

Aika pian tuon jälkeen jouduin luovuttamaan pelin takaisin M:lle, joka myös halusi päästä taas pelaamaan sitä. Olin murheen murtama, koska olin sen parissa viihtynyt useimmat arki-illat, jos en sitten pyörinyt poikien kanssa pihalla. Viikonlopuistakin osa oli mennyt pelaamiseen.

Käytin aikaani yrittämällä raapustaa tarinaa Vincentistä ja Yuffiesta, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Jostain syystä en koskaan saanut juonta toimimaan. Silti yritin ja raapustelin jotain siinä sivussa myös Cloudista ja Tifasta, tavallaan jatkoin pelaamista paperilla, kun en pleikkarilla voinut. Tomb Raiderit olivat unohtuneet hyllyyn, koska elin Final Fantasy VII:lle.

Sitten koitti päivä, jolloin sain sen verran ylimääräistä, että pääsin ostamaan kasin ja uusi pakkomielle oli syntynyt. Joskus syksyllä taisin ostaa eksäni PS1:n ja eräältä kaverilta sain seiskan ja ysin poltettuina (Huom! Ostin molemmat aitoina versioina heti, kun minulla oli siihen varaa).

Joka tapauksessa seiska oli ensimmäinen FF-pakkomielteeni. Palasin sen pariin heti, kun olin taas uudestaan saanut sen käsiini. Ysiinkään en koskenut heti, koska seiska oli paras asia maailmassa. Nykyisin olen vähän toista mieltä, mutta 16-vuotiaana elämäni taisi hetken jopa pyöriä kyseisen pelin ympärillä. Ja kyllä minun on myönnettävä, että tietyllä tavalla seiska on minulle edelleen erityinen. Aloitin FF-urani sillä, se muutti elämäni. Se laukaisi tapahtumasarjan, joka on johtanut moniin asioihin: uusiin pelikokemuksiin, fan fictionin yli-innokkaaseen kirjoittamiseen, piirtämistaitojen kehittämiseen (olen silti surkea edelleen), FF-ficcifoorumin perustamiseen, uusien ystävien saamiseen ja hysteeriseen fanitukseen. Jos en olisi koskaan joutunut pakotettuksi pelaamaan Final Fantasy VII:ää, olisin saattanut menettää hyvin paljon.

Kiitos pojat <3

lauantai 6. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 27

Päivä 27 - Paras Final Fantasy -juoni

Nyt hei oikeasti!















Kieltäydyn vastaamasta tähän tai sitten sanon, että kaikki. Okei, voin raakata listalta pois kolme ensimmäistä sekä ne, joita en ole pelannut. Vitosenkin voin ehkä vielä pudottaa, mutta muita en.

Tykkään toisaalta joistain tarinoista enemmän kuin toisista. Esim. ysin ja kahdentoista tarinat menevät muiden ohitse, mutta en silti osaa sanoa, ovatko niiden juonet nyt niin paljon parempia kuin muiden. Finaleiden juonia tuntuu yhdistävän monimutkaisuus ja monipuolisuus. Niitä vain yksinkertaisesti rakastaa, mutta ne eivät ole välttämättä vertailukelpoisia keskenään.

Tavallaan pidän kaikkien pelaamieni Finaleiden juonista jollain tasolla. Pidän niistä myös eri syistä. Nelosen juoni ei ole vielä selvinnyt minulle kokonaisuudessaan, joten tällä hetkellä pidän siitä mm. siksi, että se tarjoaa minulle yllätyksiä. Sama oikeastaan pätee myös kutoseen. Varsinaisen seiskan juoni ei minusta ole kovinkaan kiinnostava (koska Cloud), mutta jos ajattelee pelisarjaa kokonaisuutena, tilanne muuttuu välittömästi. Okei, myönnän suoraan, Dirge of Cerberusen juoni iskee minuun, vaikken seiskaa jaksaisi ehkä edes juonen puolesta enää pelata. Jännä.

Kasin juoni on hankala ja haasteellinen, en ymmärrä sitä vieläkään täydellisesti. Se onkin varmaan yksi syy pitää kyseisen pelin juonesta. Ysin juoni on taas melkein täydellinen. On ysinkin tarinassa aukkoja, mutta vähemmän kuin monessa muussa. Pitkään jopa ajattelin, etten pysty ficcaamaan ysistä, koska juoni on niin täydellinen jo itsessään.

Kymppi. No, siinä pelissä on turkasen hyvä juoni, joskin se avautui ensimmäisellä pelikerralla liian hitaasti. Ehdin veetuuntua Tidukseen ja Yunaan, ennen kuin juoni alkoi kiinnostaa. Huonompi homma. Nyt kun olen pelin loppuun asti nähnyt, olen sitä mieltä, että juoni on todellakin hyvä, sitä pilaamaan on vain tungettu turhan paljon rasittavia hahmoja.

Kaksitoista taas on juonen täydellisyyden suhteen ysin vastakohta. Aukkoja riittää, tarinaa ei kerrota läheskään kokonaan vaan pelaajan mielikuvituksen annetaan täyttää aukot, fanficcarin unelma siis. Minun mielikuvitukseni on vauhdikas kaveri, joka käytti heti tilaisuuden hyväkseen. Tämä lienee yksi syy siihen, että rakastuin kyseiseen peliin niin tulisesti.

Kolmetoista taas on kympin vastakohta :D Juoni ei ole minusta kovin kummoinen, se ei oikein innostanut minua missään vaiheessa. Tarinan vuoksi peliä ei jaksa rämpiä uudestaan läpi (muista syistä voisin kyllä). Siinä pelissä iskevät enemmänkin hahmot. Eli ehkä raakkaan kolmentoistakin pois.

Mutta sanoisin, että peleistä 4-12 (vitonen pois, koska en ole pelannut sitä tarpeeksi) en voi sanoa parasta juonta. Ne ovat kaikki hyviä, suorastaan loistavia. Ne loistavat kukin omalla tavallaan ja ovat omassa sarjassaan parhaita. Kieltäydyn nostamaan yhtä jalustalle muiden kustannuksella.

perjantai 5. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 26

Päivä 26 - OMG WTF? - Final Fantasy -hetki

Yllättävää kyllä, koin tämän aivan hiljattain. Finaleita on tullut pelattua jo yli kymmenen vuotta, mutta silti vastaavaa shokkiylläriä ei ole tullut aiemmin. Siis totta kai yllättäviä juonenkäänteitä on ollut, esim. Balthierin paljastuminen tuomariksi oli aika iso juttu, mutta ei se silti ollut wtf-tasoa. Aerithin kuolema olisi voinut olla tällainen, mutta minut spoilattiin etukäteen, joten tulin siitä vain vähän surulliseksi, kun se tapahtui. Olen kyllä edelleen hieman katkera spoilaamisesta, sillä haluaisin tietää, miten olisin reagoinut, jos tapahtuma olisi tullut puun takaa. Minä en nimittäin koskaan pitänyt Aerithista, joten oma reaktio olisi tosiaan ollut mielenkiintoinen.

No juu, mutta tosiaan kumpikaan noista ei ollut se suuri "Oh my god, what the f*ck?" -hetki. Tämä hetki tuli vastaan 25.6.2011 eli tämän vuoden juhannuspäivänä. Minä, ystäväni ja avomieheni pikkuveli olimme nauliintuneina tv:n ääreen pelaamaan Final Fantasy VII: Dirge of Cerberusta, kuten ahkerimmat blogin lukijat saattavat muistaa.

Tuo hetki iski pelin loppupuolella. Vincent oli onnistunut voittamaan jo Shelken, Rosson, Azulin ja Neron, joten jäljellä oli vain Weiss. Olimme koko pelisession ajan arvuutelleet Weissin motiiveja Omegan herättämiseen, mutta mitään tolkkua asiaan ei tullut. Hetken taisin jopa pohtia, että Weiss olisi Genesis, koska tiesin kyseisen hahmon esiintyvän pelissä eikä häntä ollut vieläkään näkynyt. Mahdollisesti puhuimme tästä vaihtoehdosta ääneenkin, en muista.

Weiss ei sitten ollut Genesis, mutta eipä ollut oma itsensäkään. Hän paljastui joksikuksi aivan muuksi, joksikuksi, jota en ollut osannut odottaa. Nyt kun ajattelen järjellä, koko juttu on täysin looginen ja selittää mystiset maailmantuhoamishaaveet, mutta sillä hetkellä suusta pääsi epämääräinen älähdys, jota saattoi hyvinkin seurata se "OMG WTF!?".


Kohdasta 2:18 alkaen. Ehkä joku fiksumpi osasi tämän jo arvata, mutta itselleni tuli kyllä täytenä yllärinä ensimmäisellä pelikerralla.

torstai 4. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 25

Päivä 25 - Final Fantasy -peli, jonka suunnittelen pelaavani (vanha tai uusi)

Käykö vastaukseksi "noin kaikki"? No, ei nyt sentään. Ehkä en laske tähän nyt niitä, joita olen jo ehtinyt kokeilla, koska silloin vastausvaihtoehtoja olisi aivan liikaa enkä taas kerran osaisi tehdä valintaa.

Kun vaihtoehtoja näin reilusti rajataan, on valinta helppo.



Minulla on vakaana aikomuksena pelata Final Fantasy XIII-2, kunhan se Euroopassa ilmestyy. Peli kiinnosti minua heti jo siksi, etten pitänyt alkuperäisen lopusta sitten yhtään. Toivon, että siihen saadaan nyt muutos. Odotan siis eniten Fangin ja Vanillen palaamista ja toivon, että heillä pääsee myös pelaamaan.

Olin odottanut, että vanhalla porukalla pääsisi pelailemaan tai edes Lightningilla, joka on kahden oerbalaisen jälkeen kiinnostavin hahmo koko pelissä. Oletettavasti Lightilla pääsee tälläkin kertaa laittamaan vihollisia halki, poikki ja pinoon, mutta muiden päähahmojen osalta en ole niinkään varma. Luvattu on, että kaikki palaavat, mutta pelattavuudesta ei ole taidettu antaa mitään lupauksia.

En jotenkin yhtään pidä ajatuksesta, että joudun pelaamaan Serah'lla. Se tyttö ei kamalasti innosta minua, joten hänellä pelaaminen... plääh. Yhtä tympeä juttu kuin Hopella pelaaminenkin. Onneksi Serah'n mukana kulkee ilmeisesti Noel, joka vaikuttaa jokseenkin kiinnostavalta tapaukselta. Toivon totisesti, että hän osoittautuu hyväksi hahmoksi.

Lisäksi odotan Lightiningin seurassa näkyneen mysteerimiehen osalta paljon. Kolmetoista ei tarjoillut kiinnostavia mieshahmoja (IMO), joten toivottavasti jatko-osassa tilanne korjataan. Mysteerimies ja Noel vaikuttavat kiinnostavilta ainakin tässä kohtaa.

Valitettavasti pelkään, että Fangin ja Vanillen rooli jää paljon alkuperäistä peliä pienemmäksi. Se voi latistaa peli-intoani jossain määrin, mutta tarkoitus on tuo peli silti läpi asti tahkota. Minulle olisi parhaiten kuitenkin kelvannut heidän menneisyyteensä keskittynyt peli, mutta minkäs teet. Square tarjoaa sitä, mitä tarjoaa ja sen kanssa on elettävä.

Olen kuitenkin aika varma, että jonkinlaista aikakikkailua tarinassa tulee olemaan. Kenties Lightning päätyy menneisyyden Pulselle muuttamaan asioita tai jotain sellaista. Silloin saattaisimme tavata Fangin ja Vanillen nuorempina. Toisaalta tämä voisi olla kiehtovaa, toisaalta ehkä ärsyttävämpääkin. Olen ehtinyt muodostaa omat vahvat käsitykseni, jotka varmasti murenisivat aika lahjakkaasti.

No, aika näyttää, minkälaisen pelin Square työntää ulos. Odotan tällä hetkellä lievällä mielenkiinnolla, mutta tosiaan vain lievällä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 24


Päivä 24: Paras Final Fantasy -lainaus

No, näitähän on luonnollisesti pilvin pimein. Kaikista peleistä löytyy helmiä, mutta myönnettävä on, etteivät ne kaikki ole silti jääneet mieleeni. Pelejä on niin monta ja useimpia en ole pelannut niin moneen kertaan, että osaisin ne ulkoa.

Listaan tähän kuitenkin joitain hyviä. Pahoittelen, että valikoima voi olla hiukan yksipuolinen ;D

"I see a poser!" - Kefka Squallille Final Fantasy Dissidiassa

"World not complicated place. World only have two things: the things you can eat and the things you no can eat." - Quina Final Fantasy IX:ssä

"Well, Fran is special…in that she’d deign to partner with a hume."
"Oh? Like a Sky Pirate that chooses to steal through the sewers?" 
- Balthier ja Fran Final Fantasy XII:ssa

"Oh! The prison repository of wrested relics and raiments." 
"So our things are in here?"
"That’s what I said." - Balthier ja Vaan Final Fantasy XII:ssa

"Nobody knows men like Fran does." - Balthier Final Fantasy XII:ssa

"I heard Kytes and Tomaj have been up to something."
"So they have. I've received a letter, flowers...all manner of things I don't know what to make of."
"Sorry about that. Try not to let it bother you, okay?"
"Why would it bother me? It is not the first time such a thing has happened."
"Wait, you don't mean...Balthier?"
"Yes, though his methods were somewhat...different."
- Vaan ja Fran Final Fantasy XII: Revenant Wingsissä

Tuossa siis muutamia suosikkejani, joille jaksan hihitellä yhä uudestaan. Okei, ei tämän pitänyt olla hauskin lainaus vaan paras lainaus, mutta jostain syystä replojen kanssa nuo kaksi asiaa kulkevat aika käsi kädessä. Toisaalta on myös vakavia repliikkejä, jotka kolauttavat kunnolla ja voisivat siksi olla parhaita, mutta silti nämä hauskat ovat jääneet paremmin mieleen.

Ja nyt loppuun vielä se, joka alun perin sulatti sydämeni:



"I play the leading man, who else?" - Balthier Final Fantasy XII:ssa

tiistai 2. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 23

Päivä 23 - Final Fantasy -minipeli, josta pidän vähiten

Taisin jo aiemmin todeta, että näitä minipelejä on joka lähtöön. Kaikille jotain tai niin poispäin. Useimmat ovat kuitenkin vähintään ihan kivoja. Itse en suuremmin perusta blitzballista, en pelaa sitä ilolla, mutta kyllä senkin pelaaminen nyt jollain tavalla sujuu. Ysin hyppynaruhyppely on myös hankala minulle. Miksen osaa painaa X:ää oikealla hetkellä? Aivoni käyvät varmaankin liian hitaalla tai jotain.

En myöskään välitä laskettelusta seiskassa. En ole siinäkään erityisen hyvä. Harvoinhan sitä tykkää sellaisesta, mitä ei vain hallitse. Syy siis voi olla juurikin siinä, että itse on tumpelo, ei sinänsä minipelissä.

Kaikkien aikojen inhokkini on kuitenkin ysissä kohta, jossa päähahmot on pelastettava Kujan linnassa Cid-sammakolla pelaten. Hedgehog pien häkissä roikkuva avain on saatava napattua ilman, että hirviö huomaa. Valitettavasti Cid pelkää hirviötä, joten liikkuminen on mahdollista ainoastaan silloin, kun otus on selkä sammakkoon päin.

Peili sinänsä on kiva leikki ja tykkäsin leikkiä sitä niin lapsena kuin aikuisenakin, kun työskentelin vielä päiväkodissa. Jotenkin tuossa pelissä kyseinen kohta vain rasittaa. Monesti käy niin, että painan nappia vahingossa juuri silloin, kun hirviö käännähtää ympäri, eikä siinä sitten auta kuin aloittaa taas kertaalleen alusta. Plääh.


Haastetta onkin enää sitten viikko jäljellä. Vielä on seitsemän mielenkiintoista kohtaa vastaamatta, saapa nähdä, mitä niihin keksin. Luultavasti porukka kyllä arvaa kaikki vastaukseni etukäteen x)

Tässä vielä listaus jäljellä olevista kohdista:

Day 24 – Best Final Fantasy quote.
Day 25 – Final Fantasy game you plan on playing (old or new).
Day 26 – OMG WTF? Final Fantasy moment.
Day 27 – Best Final Fantasy storyline.
Day 28 – First Final Fantasy game obsession.
Day 29 – Current Final Fantasy game obsession.
Day 30 – Saddest Final Fantasy character death.

maanantai 1. elokuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 22

Päivä 22 - Suosikkini Final Fantasy -summonolennoista

Piti kirjoittaa tämä jo eilen, mutta homma jäi sitten, kun olin liian väsynyt aktiivisen conittamisen jäljiltä. Nyt kuitenkin siis haaste taas jatkuu. Enää ei ole montaa kohtaa jäljellä.

Summonit ovat olleet aika monessa Final Fantasyssa mukana, useimmissa samoina hahmoina. Tosin poikkeuksiakin on nähty, esim. Final Fantasy XII:ssa ei näkynyt perinteisiä summoneita vaan siinä käytettiin samoja kuin Final Fantasy Tacticsissa, mikä olikin fiksu ratkaisu, koska maailma on periaatteessa sama.

Summonit ovat kulkeneet erilaisilla nimillä, kuten varmasti useimmat tietävät. Oma suosikkini nimityksistä on eidolon, joka on nähty nelosessa, ysissä ja kolmessatoista. Muita nimityksiä ovat olleet summon, guardian force, esper, aeon ja yarhi. Kenties joitain muitakin on ollut, mutta nyt ei äkkiseltään tule mieleen.

Se faktoista, nyt voin siirtyä mielipiteisiin. Tämä kysymys ei ole vaikea, sillä vaikka pidän monista summonolennoista, yksi on selkeästi ylitse muiden ja olen kyseistä summonia käyttänyt enemmän kuin muita. Koska useimmat summonolennot ovat elementtaalisia, en tietenkään ole aina voinut käyttää suosikkiani, mutta jos tilaisuus on, en ole sitä yleensä jättänyt käyttämättä.

Suosikkini on siis Shiva. Seiskassa en kamalasti koskaan käyttänyt summoneja, mutta kasin guardian forceja sen sijaan käytin niin aktiivisesti ensimmäisellä pelikerralla, että SeeD-levelini laski. Ehkä jokaista pikkutaistelua ei ole tarkoitus kuitenkaan Shivalla huitaista.


Kaikista Shivoista paras on ehkä kympin. Tykkään tosin kaikista, mutta kympin Shiva on ehdottomasti kaunein tähän asti. Kolmentoista Shiva Sisters on myös kiva, mutta... noh, kun kaksi kaunista naista yhdistyy moottoripyöräksi, se on vähintäänkin kornia. Toisekseen, koska en tykkää käyttää Snow'ta, on Shiva Sistersin käyttö myös jäänyt aika olemattomiin.