Oheispuuhat 2 - Final Fantasy -cosplay

Yli viikko on ehtinyt vierähtää edellisestä postauksesta, pahoittelen. Tässä kävi niin, että hukuttauduin kirjoittamisen syövereihin ja kaikki muu tavallaan jäi. No, kävin sentään töissä, mutta vapaalla en ole juuri muuta tehnyt kuin raapustanut Projekti S. R.:ää. Näin ollen en ole oikein ehtinyt pelatakaan, joten ajattelin palata vielä hetkeksi niihin oheispuuhiin, jotka jo aiemmin mainitsin.

Tällä kertaa vilkaisu FF-cosplayn puolelle, koska Tracon kolkuttelee jo oven takana. En siis ole mitenkään erityisen taitava cossaaja enkä haaveile kisoihin osallistumisesta (ainakaan vakavissani), mutta tämä harrastus on silti vienyt mennessään. Ompelukoneeseen minulla on viha-rakkaus-suhde ja muutenkin olen käsitöissä keskinkertainen, mutta kun paloa touhuun on, ei itselleen voi mitään. Ajattelin siis esitellä nyt Final Fantasyihin liittyvät cosplay-asuni (ainakin ne, jotka kehtaan :D).

2008

Kuvan otti: Nami
Olin haaveillut jo jonkin aikaa cosplayn aloittamisesta, mutta se oli jäänyt ja jäänyt. Osittain siksi, ettei minulla ollut rohkeutta, osittain koska minulla ei ollut con-seuraa. Yksin minusta ei ollut lähtemään. Sitten tutustuin Kristallimaailmassa joukkoon ihmisiä ja sovimme tapaavamme Finncon/Animeconissa 2008, enää ei ollut tekosyitä tarjolla... paitsi se rohkeuden puute, mutta ei sellaista mainosteta uusille tutuille.

Ensimmäinen cosplay-asuni oli valkoinen maagi. Se ei ollut mikään tietty, mutta otin mallia useammasta pelisarjassa vilahtaneesta valkoisen maagin kaavusta. Lopullinen kokonaisuus oli jotain Final Fantasy Tactics Advancen viera valkoisesta maagista ja Final Fantasy IX:n Garnetin kaavusta yhdisteltyä.

Puku ei ollut kummoinen eikä erityisen huomiota herättävä. Mieltäni kuitenkin lämmittivät erään ihmisen kehut suunnattoman paljon. En tiedä, ansaitsinko niitä oikeasti, mutta ainakin ne rohkaisivat minua jatkamaan harrastuksen parissa. Kiitos vain sinulle, tiedät varmastikin, kuka olet :)

2009

Kuvan otti: Ihtiriekko
Seuraava vuosi koitti ja coneihin oli päästävä. Tampere kuplii ei riittänyt laannuttamaan intoani, vaikkei kokemuksena ollut ehkä paras mahdollinen. Päädyin pyörimään aika paljon yksin, mikä on näinkin ujolle ihmiselle melkoinen painajainen... oli ainakin silloin, nykyisin en ota niin raskaasti, vaikka conissa välillä yksin jäisinkin.

Tämä kuva on kuitenkin Bakaconista, joka sivunmennen sanoen ei ollut sekään mieleiseni reissu. Laitan kuitenkin negatiivisen fiiliksen jonkin muun kuin itse conin piikkiin, ei siitä sen enempää.

Olin väsännyt Turkin univormun (Final Fantasy VII -kokonaisuus). Minulla ei ollut kenellekään Turkille sopivaa peruukkia enkä ehtinyt sellaista hankkia, joten puvusta tuli vain jonkun random Turkin asu sitten. Tämäkään asu ei herättänyt sen suurempaa huomiota, ellei lasketa kaupan kassaa menomatkalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni minua jopa teititeltiin. Hämmentävää, mitä puku saa aikaan :D

Kuvan otti: Ihtiriekko
Alkuvuoden vastoinkäymisistä huolimatta lähdin Desuconiin varsin innokkaasti ja tällä kertaa en joutunut pettymään. Olin suorastaan hurmioissani siitä, miten hyvä con se olikaan ja vielä kotinurkilla. Parempaa saa hakea, muttei ehkä heti löydä.

No, ensimmäiseen Desuun tein muunnellun version valkoisen maagin cossistani. Käytännössä jätin housut pois ja korvasin ne paksuilla sukkahousuilla (btw, äiti oli kauhuissaan). Hommasin myös uudet kengät, huomattavasti mukavammat sellaiset. En ole vieläkään raaskinut heittää niitä pois, vaikka ne ovat aivan kulahtaneet.

Lisäksi ompelin moogle-pehmolelun itselleni. Se ei ole Maailman kaunein moogle -kisojen voittaja, mutta ihanan pehmeä ja halattava otus joka tapauksessa. Puvusta mainittakoon sen verran vielä, että tykkäsin itse tästä uudesta versiosta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä, tykkään edelleen. Jotenkin ne housut olivat kovin tylsät, tämä kokonaisuus on hiukan... en nyt saa sopivaa sanaan mieleeni. Joka tapauksessa omasta mielestäni parempi.

Tein vuonna 2009 myös Rinoan (Final Fantasy VIII), mutta en aio esitellä sitä. Se oli melkoisen täydellinen fiasko, minun ei ehkä olisi pitänyt edes tehdä sitä, ei ainakaan silloin. Nyt tekisin sen paljon paremmin ja se näyttäisi paremmalta ylläni. Se oli kuitenkin ensimmäinen näistä FF-cosplayasuistani, jonka oli tarkoitus esittää tiettyä pelihahmoa, joten siinä mielessä se on erityinen minulle.

Ja mitähän soopaa yritän selittää... ei se ole millään muulla muotoa erityinen kuin, että se oli erityinen katastrofi. Jos jollakulla on vielä siitä kuvia tallessa, hävittäkää ne, kiitos. Tai ainakin säilökää jonnekin arkistojen pohjalle, mistä kukaan ei niitä löydä.

2010


Kuvan otti: Emmi

Uusi vuosi, uudet kujeet ja Rinoasta opittiin ehkä jotain. Vuonna 2010 cossasinkin Rubya (Final Fantasy IX) sekä Desuconissa että Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Kuva on otettu jälkimäisessä tapahtumassa ja tämä on parempi versio puvusta. Desuconissa nähtiin huonompi, mutta ei mennä siihen tarkemmin ;D

Rubysta oli todella hankala löytää kunnollisia kuvia, joten sovelsin sitten parhaan kykyni mukaan. Tästä kuvasta jäivät huivi ja kaulakoru pois, koska unohdin ne kotiin. Muuten tykkään kokonaisuudesta hyvin paljon, erityisen ylpeä olen tuosta hameesta. Ompelin sen kertaalleen väärin, mutta sain onneksi korjattua omat tuhotyöni. Tosin nyt kun katselen kuvaa, tulee mieleen, ettei alushame olisi pahasta sen kanssa. Ehkä ompelen sellaisen joskus, jos vielä kiskon tämän cossin niskaani. Parempi peruukki olisi myös paikallaan, mutta juuri tällä hetkellä minulla ei ole kyllä varaa ryhtyä sellaista tilaamaan.

Mainittakoon vielä, että fuskasin korseletin kanssa. Ensimmäinen viritys oli hirveä, toisen tuunasin Hennesistä ostetun päälle. En nimittäin todellakaan osaa tehdä korseletteja, joten jotain piti keksiä, kun aikaakin oli melkoisen vähän. Ompelin siis käsin toisen kankaan entisen mustan päälle. Vetoketju jäi kankaan alle, mutta koska tarvitsin edestä avattavan (en sivusta, missä vetoketju oli) version, leikkasin vaatteen keskeltä kahtia ja tein hakaskiinnityksen siihen. Kokonaisuudesta tuli ihan kiva, vaikka rikoin varmaan kaikkia taiteen sääntöjä.

Viime vuonna en saanut aikaan muita Final Fantasy -cosseja, mutta kaappicosplayta tuli syksyllä harrastettua. Tässä siis ekstrana yksi sellainen kuva. En aio kyseistä hahmoa luultavasti koskaan cossata oikeasti, koska minulla ei riitä pituus tai kroppa muutenkaan. Toisekseen en halua rusketusta ja olen aivan liian vaaleaihoinen. Leikkiminen on silti hauskaa.


Oerba Yun Fang - Final Fantasy XIII


2011

Kuvan otti:Kitsunebi
Montakohan kertaa tämä kuva on jo nähty tässä blogissa? LOL. Tänä vuonna olen saanut aikaan huiman yhden cossin ja se veikin minulta koko alkuvuoden. Tiedän, etten ole soveltuvin ihminen cossaamaan Vanillea (Final Fantasy XIII), mutta halusin tehdä sen silti. Ja kyllä, tunsin ahdistusta, kun näin Desuconissa huomattavasti paremman cossin. Mutta hei, minä näin suunnattomasti vaivaa ja yritin oikeasti, tein parhaani. Aina tulee joku parempi, joten ei pidä takertua asiaan.

Hame tuotti minulle suunnattomasti päänvaivaa ja piirtelin sitä moneen otteeseen. Siihen olen jopa melko tyytyväinen. Usein luonnosten jälkeen kaavoitin kauhistuksen täysin itsenäisesti ja onnistuin jopa ompelemaan sen kasaan. Kiinnitys oli pakko tehdä neppareilla, koska en saanut vetoketjua tai kuminauhaa laitettua mihinkään. Kaiken huipuksi ehdin juuri ennen conia laihtua sen verran, että mokoma hame oli koko ajan valua liian alas. Täytyy siis keksiä keino pienentää sitä, ennen kuin puen sen seuraavan kerran päälleni.

Toppi oli toinen murheenkryyni. Se ei muuten ole täysin samanlainen kuin alkuperäinen, olkaimet ovat vääränlaiset, koska en pidä niskalenkeistä. Okei, sitä sanotaan, että cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, mutta itse mieluusti vähennän tuskaa, jos voin. Kyseinen asu oli jo muutenkin epämiellyttävä... tai no, hankala. Joka tapauksessa, toppia korjattiin vielä Desuconia edeltävänä iltana. Kiitos, Crow, että pelastit minut!

Helmet olivat seuraava painajaiseni. Ne eivät ole vieläkään täydelliset vaan niitä pitää korjata. Teen sen joskus, sillä haluan pukeutua tähän (tuskaisen hankalaan!) asuun vielä uudestaan. Joitain yksityiskohtia myös puuttuu puvusta edelleen ja vyö on tehtävä kokonaan uusiksi, ne ovat listalla kyllä, kunhan vain inspiroidun.

Minun oli tarkoitus kulkea tässä puvussa koko Desucon, mutta kenkien maalipinta päätti ryhtyä kapinaan minua vastaan. Täytyy maalata mokomat uusiksi heti, kun löydän parempaa maalia. Tuo käyttämäni ei selvästikään soveltunut tekonahalle, vaikka minulle niin kaupassa väitettiin. Nyt kengissäni on ikäviä valkoisia raitoja kohdissa, joista maali lähti kiitämään, argh.

Tässä cossissa näen siis järkyttävän listan korjaustarpeita. Silti olen asuun ihan tyytyväinen (kunhan en vertaile sitä niihin muihin Vanilleihin, jotka olen nähnyt... nyyh, muut ovat niin paljon parempia kuin minä :'( okei, en ryve tässä enempää). Vanille oli vaativin tähän mennessä tekemistäni asuista ja koetteli sekä kärsivällisyyttä että osaamistani todella paljon. Siitä ei tullut täydellinen eikä siitä taida tullakaan, mutta aion kuitenkin parannella sitä ja laittaa sen päälleni uudestaan silläkin uhalla, että vastaan kävelee taas toinen parempi ja nätimpi. Satun pitämään Vanillesta ja haluan cossata häntä kaikesta huolimatta.

Aloitin hiljattain toisen FF-cossin tälle vuodelle. En tiedä, valmistuuko se Traconiin mennessä, mutta yritys on kova. Jos ei sinne, niin sitten Desucon Frostbiteen.




Kuva on huono ja valaistus kusee pahemman kerran, mutta ei nyt välitetä siitä. En luultavasti laita tätä viittaa Traconiin, vaikka puku valmistuisikin. Syy on yksinkertaisesti se, että siinä paistuu. Siinä on kaksi kerrosta fleeceä, ja ainakin sovitusvaiheessa olin tukehtua. Tosin tuolloin sisällä oli 30-35 astetta lämmintä, mutta kuitenkin...

Viitasta puuttuu vielä yksityiskohtia. Olen ostanut eteen tulevan vyön, mutten ole vielä saanut aikaiseksi ommella sitä kiinni. Noo... onhan tässä vielä pari viik... eikun aika monta kuukautta tehdä se. En, en, en laita tätä Traconiin! En laita!

Joka tapauksessa... viittaa oli kiva tehdä. Fleece materiaalina oli ihan mukavaa ommella (vaikka veljeni juttujen perusteella olin päätellyt jotain aivan muuta), mutta aivan erityisesti pidin viitan reunan leikkaamisesta. Kerrankin sai revitellä saksilla eikä tarvinnut pelätä, että reunasta tulee rosoinen, siitä piti tulla rosoinen. Tosin mietin, pitäisikö tuota vielä vähän lyhentää. Se on nyt aika pitkä.


The great ninja - Yuffie Kisaragi!
Valaitus kusee lisää. Meillä on syksyisin aina joko liian kirkasta tai liian hämärää, joten kuvat ovat sitten mitä ovat. Koetetaan elää sen kanssa.

Tämän cossin kanssa palasin hyvin pitkälti vaatteiden tuunaukseen. Toppi ja shortsit on tilattu Ellokselta, mutta toppia lyhensin reilusti ja lisäsin mustan alareunan toisesta topista. Kuten kuvasta näkyy, en ole vielä ehtinyt tehdä toista olkainta. Valitettavan rahapulan takia pääsen tekemään sen vasta ensi viikolla, ei tule kiire, ei.

Shortsit olivat alun perin vaaleanpunaiset, joten värjäsin ne. Niistä tuli liian oranssit, ja olen vaalentanut ne nyt kahdesti. Näyttää siltä, että tarvitsevat vielä kolmannenkin käsittelyn... mokomat. Toivottavasti sitten lopputulos on mieleinen, muuten saattaa jo muutama kirosana päästä.

Pelkäsin, etten löydä oikeanlaisia sukkia mistään, mutta Seppälän syysvalikoimat pelastivat minut. Rakastan, rakastan, rakastan noita sukkia. Käyn ehkä ostamassa kolme paria lisää ja käytän niitä koko talven. Kyllä, minulla on jokin juttu pitkien sukkien suhteen.

Irtohihasta puuttuu vielä nyöritys. Sekin menee ensi viikkoon, kuten myös otsapannan tekeminen. Siitäkin nimittäin puuttuvat kankaat. En tiedä, miten saan sen pysymään peruukin kanssa, mutta ehkäpä onnistun. Vyökin uupuu vielä, joten ensi viikolla minulla on oikeasti tuskainen kiirus. Ja palkkahan ei tietenkään tule vasta keskiviikkona, ja ei, torstai-iltani ei mene japanin tunneilla, ja ei, lähtö Tampereelle ei ole jo perjantaina. Voi pyhä Leviathan!

Kenkiä en tässä vaiheessa edes mieti. Menen omilla maihareillani ja teen bootcoverit sitten sinne Desucon frostbiteen. Olen surkea niiden kanssa, mutta pakkohan sitä on yrittää. Täytyy taas penkoa nettiä, jos vaikka löytyisi jokin tutoriaali.

Tällainen sukellus FF-cosplayhistoriaani. Yritän ehtiä pian palaamaan myös pelien pariin, mutta erinäisistä syistä olen tosiaan hieman kiireinen tällä hetkellä.

4 kommenttia

  1. "Noo... onhan tässä vielä pari viik... eikun aika monta kuukautta tehdä se. En, en, en laita tätä Traconiin! En laita!"

    Ketä yrität huijata? :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kyllä, kyllä laitat sen Traconiin! Cutieee~<3 :D

    VastaaPoista
  3. Mä luulin, ettet sä tykkää Yuffiesta? xD

    VastaaPoista