sunnuntai 14. elokuuta 2011

"Olen niin pahoillani..."

Olen nainen ja voin aina muuttaa mieleni. Hmm, oikeasti en kauheasti halua käyttää tuota fraasia, mutta tällä kertaa se lienee paikallaan. Tosin syyni mielenmuutokseen on ehkä hieman syvemmällä kuin omassa sukupuolessani.

Aloitin siis Dirge of Cerberuksen pelaamisen kolmatta kertaa viime perjantaina. Tälläkään kertaa en ollut täysin yksin asialla vaan seurassani oli myös eräs ystäväni. Pelaamisen ohella tuli käytyä mielenkiintoisia keskusteluja, joista iso osa koski luonnollisesti Vincentiä.

Huomasin kuitenkin mielenkiintoisen reaktion itsessäni, kun pääsimme pelissä eteenpäin. Ensimmäisellä pelikerralla (se kuuluisa vaihtoehtoinen juhannus) ihastuin ajatukseen Vincentistä ja Lucreciasta, pidin jopa kyseisestä naisesta jollain tasolla. Parituskin iski ihan kiitettävän hyvin. Toisella pelikerralla olin kohtuullisen samoissa fiiliksissä.

Eilen kuitenkin iski raivo, kiukku ja miltei suoranainen viha. Katselin Lucreciaa jotenkin täysin eri tavalla kuin aiemmin. Yhtäkkiä hän ei enää vaikuttanutkaan niin upealta hahmolta vaan pikemminkin raivostuttavalta akalta. Tuo anteeksipyyntöjen kruunaamaton kuningatar ei ansaitse saada anteeksi. Ihan oikeasti, minua ärsyttää.


Lucrecialla oli varmasti syynsä pyydellä anteeksi ja syynsä myös toimia niin kuin toimii, mutta ne syyt eivät minusta olleet riittävän hyviä. Okei, oli ihan aiheellista pyytää anteeksi Grimoiren kohtaloa, mutta reilumpaa olisi ollut kertoa totuus Vincentille.

Entä sitten kaikki muu? Oli ainakin osittain Lucrecian syytä, että Hojo ampui Vincentiä. Ehkä mies olisi kuollut (= päässyt tuskistaan ja "synneistään") labrarotan käsittelyssä, mutta Lucrecian piti tunkea Chaos tämän sisälle. Kun sitten Vincent ei kyennyt kontrolloimaan demonia, lisättiin soppaan protomateria. Vincent ei koskaan pyytänyt tällaista kohtelua, Vincent ei halunnut sitä.

Kaiken huipuksi Lucrecia teki itsemurhan siirtämällä tietoisuutensa maailmanlaajuiseen verkkoon ja itsensä makokristallin sisään Kristalliluolaan kertomatta Vincentille, mitä kaikkea oli oikeastaan tehnyt. Hän vain pyyteli anteeksi, muttei koskaan viitsinyt mainita miksi. Niinpä Vincent päätyi syyttämään itseään, vaikka oli huomattavasti vähemmän syyllinen tapahtumiin kuin Lucrecia.

Mitä vielä? Kun eukko ilmestyy heijastumana Shinran kartanossa Vincentille, hän kehottaa miestä muistamaan jotain. Okei, tässä kohtaa odotetaan jo rakkaudentunnustusta, mutta ehei, ei Lucrecia nyt sellaista suonut. Sen sijaan hän käski Vincentin muistaa, kuinka pahoillaan hän on.

GRAAH!!!

Minua suututtaa Vincentin puolesta. Haluaisin kuristaa Lucrecian sen tähden, mitä hän on tehnyt. Hänen takiaan Vincent rypee synneissään, hänen takiaan mies syyttelee itseään kaikesta. Lucrecia ei ansaitse tuon hienon miehen rakkautta eikä anteeksiantoakaan sen puoleen.

Jeps, tällainen avautuminen tällä kertaa. Oli erittäin mielenkiintoista huomata, miten oma mielipide yhtäkkiä muuttui, kun alkoi todella pohdiskella tapahtumia. Valitettavasti en voi sanoa, että pitäisin Lucreciasta. Tämän pelisession myötä hän taisi itse asiassa päätyä arvostuslistallani samoille sijoille Aerithin kanssa.

"I'm so sorry..."

2 kommenttia: