perjantai 23. syyskuuta 2011

Haetaan unelmien kumppania



Nimimerkki: Afeni
Ikä: 27 vuotta
Horoskooppi: Kauris (samastun enemmän jousimieheen)
Silmien väri: Sinivihreä
Hiukset: Tyyli vaihtelee jatkuvasti fiiliksen ja peruukin mukaan ;D

Olen fanityttö ja fanficcari, joka ei koskaan osaa pitää suutaan kiinni oikeaan aikaan ja jolla on aina erittäin huonoja ideoita. Minulla on jatkuvasti useita projekteja kesken ja olen huono viemään niitä loppuun asti, mutta kyllä erittäin taitava aloittamaan.

Ulkonäkö vaihtelee cossin ja mielialan mukaan, joten sitä on turha käydä kuvaamaan liian tarkasti. Tykkään käyttää paljon värejä pukeutumisessa, esimerkiksi punaista, mustaa, violettia, mustaa, petroolinsinistä, mustaa, viininpunaista, mustaa, mustaa ja mustaa. Käytän myös paljon koruja ja badgeja pukeutumisessani, jotta kaikki varmasti kuulevat kolinasta minun saapuvan paikalle.

Luonteeltani olen ujo ja hiljainen, mutta moni ei huomaa sitä, koska hölötän toisinaan jatkuvasti. Minulla on taipumus keräillä asuntoni täyteen epämääräistä roinaa, laulaa epävireisesti japaninkielisiä biisejä ja nukkua pehmolelun kanssa. Toivottavasti nämä jutut eivät haittaa sinua?

En osaa kokata kunnolla, mutta syön erittäin mielelläni. Olen myös hyvä sotkemaan paikkoja ja unohtamaan kirjoja joka paikkaan. Harrastuksiini kuuluu tietokoneella nököttäminen, sosiaalisoituminen epämääräisissä yhteisöissä ja omituisissa vaatteissa kuljeskelu julkisilla paikoilla.

Kiinnostuitko? Lue alta, mitä odotan sinulta ;D


Unelmieni nainen:

Ikä: 16-??? (kaikki käy)
Horoskooppi: Ei mitään väliä
Silmien väri: Musta, punainen ja vihreä, ei yhtä aikaa kuitenkaan
Hiukset: Ei erityisemmin merkitystä, joko tummat tai sitten erikoisen väriset, punainen käy myös

Unelmieni nainen on hyvin kaunis tai sitten todella söpö. Hän voi olla pitkä tai lyhyt, jos pitkä, mieluusti minua reilusti pidempi. Toisaalta taskuvenuskin käy oikein hyvin. Rintojen tulee mieluiten olla pienet. Ihonvärillä ei ole väliä, oliivi on hyvä väri, mutta toisaalta hyvin vaaleakin käy erinomaisesti.

Pukeutumistyylisi on ehdottomasti paljastava. Stringit käyvät hyvin jokapäiväiseksi päällysvaatteeksi. Jos et halua pukeutua aivan näin paljastavasti, on hyväksyttävää kulkea myös minihameessa tai mikroshortseissa ja napapaidassa, lisäksi uimapuku tai sari ilman alusmekkoa käyvät erinomaisesti.

Luonteen suhteen en ole turhan tarkka, mutta saat lisäpisteitä ADHD:sta ja hysteerisestä hihkumisesta. Olethan iloinen, reipas ja nauravainen sekä mahdollisimman äänekäs. Sinulla voi myös olla kleptomaanisia taipumuksia tai jatkuva tarve valehdella muille suojellaksesi heitä. Flirttailevaa asennettakaan en pane pahakseni.

Toisaalta voit myös olla hiljainen ja rauhallinen. Puhut kenties vain silloin, kun sinulla on todella sanottavaa etkä koskaan tee itsestäsi narria, kun avaat suusi. Olet hieman muita älykkäämpi ja se kuuluu puheestasi. Sinulla voi olla äijämäinen asenne tai sitten voit olla hyvin naisellinen.

Plussaa saat, jos täytät vähintään yhden seuraavista ehdoista:
- sinulla on pupunkorvat (tai käytät sellaisia muuten vain)
- asemasi on ylhäinen (esim. prinsessa tai ylipapittaren sukulainen), mutta olet jättänyt asemasi ja kotisi
- olet joskus ollut kristallia
- kaikki läheisesi ovat menehtyneet traagisella tavalla

Taistelutilanteessa toivon sinun käyttävän joko pitkän matkan asetta tai magiaa. Summonointi on myös sallittua. Plussapisteitä ropisee, jos yhdistät nämä kaikki.

Unelmieni mies:

Ikä: 22-60
Horoskooppi: Tulielementit merkit, esim. leijona
Silmien väri: Kaikki käy sinivihreästä makohehkusta punaiseen
Hiukset: Pitkät, mitä pidemmät, sitä parempi. Väri saa vaihdella hopeasta mustaan ja laventeliin

Odotan unelmieni miehen olevan ulkonäöltään komea, mutta mieluummin jopa naisellisella tavalla kaunis. Hyvin vaalea, miltei kalpea iho luetaan myös eduksi. Pituutta saa olla reilusti enemmän kuin minulla (159,5 cm), pitkät miehet ovat makuuni. Toisaalta lyhyys ei kuitenkaan ole este tapaamiselle, jos muut kohdat osuvat yksiin.

Pukeutumistyylilläsi ei ole merkitystä, kunhan se on tyylikäs. Pidän erityisesti vanhanaikaisesta tyylistä, mutta toisaalta annan lisäpisteitä mustan nahan käytöstä sekä vöistä, voit pitää niitä myös siellä, missä niitä ei tarvita. Tyylisi saa olla peittävä, kunhan näen silmäsi. Toisaalta en pane pahakseni, vaikka pukeutuisit paljastavasti. Nahkatakin alta voi jättää paidan pois tai toisaalta voit myös suosia hyvin naisellista tyyliä.

Luonne on myös erittäin tärkeä asia. Toivon, että sinulla on suuri ego ja omahyväinen asenne. Osaat ja hallitset kaiken ja olet maailman paras siinä, mitä teet. Tiedostat oman asemasi ja tuot sen tarvittaessa julki myös muille. Saatat olla ajoittain taipuvainen synkistelyyn ja kommenttisi tihkuvat toisinaan sarkasmia. Sinulla on myös jonkinlainen maailmantuhoamisvimma, mutta toisaalta ei haittaa, vaikka haluaisit toimia päinvastoinkin ja pelastaa maailman jopa oman henkesi uhalla. Lisäksi toivoisin isäsi olevan hullu tiedemies, toisaalta sekin riittää, että sellainen joka tapauksessa löytyy menneisyydestäsi tai lähipiiristäsi.

Mikäli kannat asetta, toivoisin sen olevan ampuma-ase. Toisaalta miekatkin kelpaavat, kunhan ne ovat hyvin, hyvin pitkiä, esimerkiksi kaksimetrinen katana on erinomainen vaihtoehto. Lisäpisteitä saat, jos pidät runoista. Voit joko siteerata niitä minulle tai muuten vain puhua riimitellen.

Mikäli koet vastaavasi joko unelmieni naisen tai miehen kuvausta, ota pian yhteyttä!



_________________

Tämä ilmoitus on siis kirjoitettu sen perusteella, millaisista FF-hahmoista erityisesti pidän. Kiitokset Emmille ideasta! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti