Kukkakärryjä ja enkeleitä

Päivän Crisis Core -sessio venähti kolmeen tuntiin. Eilen tuli myös pelailtua tunnin verran, mutta en sitten raportoinut siitä, kun ei ollut oikein mitään kerrottavaa ja blogiinkin olin ehtinyt postata muuta asiaa.

En oikein tiedä, mitä tänäänkään pitäisi sanoa. Pelasin Junonista Nibelheimiin asti eli ihan kohtuullisen pätkän. Juonta liene turha ryhtyä tässä selittelemään, eiköhän suurin osa sen tiedä. Olen itse vain niitä harvoja, jotka välttelivät tämän pelin ostamista ja nyt sitten pelaan sitä tavallaan myöhässä.

Ehkä voisin mennä lempiaiheeseeni eli hahmoihin. Zack on nostanut pisteitään matkan varrella. Alkuun hän tosiaan ärsytti minua hyvin paljon, miltei revin hiuksia päästäni hänen kanssaan. Jotenkin tuntuu, että herra on kuitenkin pelin aikana kasvanut sen verran, että hän onkin ihan jees. Ei hän minulle mitään suurta rakkautta ole, mutta siedettävä ja ok joka tapauksessa. Cloudkin menettelee tässä, muttei herätä mitään erikoisempia sympatioita. Onhan jätkä vähän reppana, mutta en nyt silti jaksa kiinnostua hänen ongelmistaan.

Aerith sitten... GRAAH!!! %&#¤%

Kertoiko tuo tarpeeksi? Ai, eikö? Siis joo, en tykännyt kyseisestä hahmosta seiskassa enkä tasan kyllä tykkää Crisis Coressakaan. Tekopyhä lehmä, sori nyt vaan. Ärsyttää kamalasti Aerithin käyttäytyminen, erityisesti kukkakärryepisodi, josta siitäkin tiesin etukäteen. Silti se pisti vihaksi. Zackilla on oikeasti huono maku, Cissnei olisi huomattavasti parempi valinta kuin Aerith. Tekopyhä, tyhjäpäinen, itserakas keekoilija Aerith, plaah. Anteeksi vain kaikille hänen faneilleen.

Cissneistä ja Tsengistä tykkään kovasti, mutta se ei varmaan yllätä ketään. Cissnei on punapää, Tseng wutailainen... joo, se siitä. End of story.

Tifa puolestaan yllätti minut. Seiskaa pelatessa fanitin häntä alkuun kovastikin, sitten hän muuttui suhteellisen neutraaliksi hahmoksi, joskin hitusen tylsäksi. Olen kovasti ihmetellyt, kun jotkut ovat sanoneet, etteivät pidä hänestä.

No, en ihmettele enää. Jumankekka! Tifa nosti suurin piirtein ensimmäisellä repliikillään ärsytysmittarini tappiin. Pitää oikeasti katsoa sitten seiskaa pelatessa, millainen nainen oikein on kyseessä. Ehkä tämä nuorempi Tifa vain on tuollainen... tuollainen... en nyt löydä sopivaa sanaa. Ärsyttävä joka tapauksessa. Mutta niin, toivon, etten nyt saa seiskassa samaa vaikutelmaa kuitenkaan. Ehkä hän vanhetessa muuttuu vähän fiksummaksi ja kivemmaksi, ehkä löydän seiskasta sen Tifan, johon joskus tykästyin.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Genesistä ja Sephirothia tuli taas tuijoteltua kuola poskella. Siis oikeasti! Se kohta, jossa Genesis siteeraa LOVELESSia Junonissa. Se mies tietää, miten runoja lausutaan. Onneksi olin yksin kotona, niin sain fanityttöillä sen kohtauksen kanssa ihan rauhassa. Jostain syystä minulla naksuu aina päässä, kun Genesis lainaa edellä mainittua teosta. Siis naksuu hyvällä tavalla.

Sitten tuohon päälle Sephiroth-kohtauksiakin tuli urakalla. Kehräsin varmaan siinä PSP:tä pidellessä ja sen näyttöä tuijotellessani. En edes kuullut, kun kämpän ovi kävi, sen verran tehokkaasti olin uppoutunut välivideoiden ihmeelliseen maailmaan ja Sephirothin silmiä hivelevään kauneuteen. Siihen sitten päälle vielä se ääni, Sephyn enkkuäänikin kun toimii minulle erittäin hyvin.

Tässä vaiheessa porukka varmaan puistelee jo päätään fanityttöilylleni, mutta mainitsen silti vielä yhden asian. Nibelheimin kartanon kellarissa oli ihan pakko mennä aukomaan arkkuja, ja kukas se sieltä löytyikään nukkumasta. Jotenkin vain sääli, ettei Vincentiä näytetty, mutta olin kyllä silti innoissani, että joka tapauksessa pääsin kurkistamaan hänen arkkuunsa (hmmm... alan kuulostaa sekopäältä?).


Okei, se fanityttöilystä. Seuraavaksi pitäisi mennä taistelemaan Sephirothia vastaan. Kokeilin jo kertaalleen, mutta ei onnistunut, joten ajattelin tehdä parit tehtävät. Leveleitä voisi taas hieman nostaa (tällä hetkellä 29) varmuuden vuoksi.

Mitähän vielä? Joo, Nibelheimiin kun lähdettiin, tuli vihdoin se koukuttumisen tunne, joka Finaleita pelatessa yleensä iskee jo alkupuolellla. Nyt sitä sai mielestäni odotella vähän turhan kauan, mutta tuli se joka tapauksessa. Sellainen "ihan vähän vielä". Olisin varmaan pelannut pidempäänkin, ellen olisi tosiaan hävinnyt Sephylle ja ellei akku olisi loppunut (se näköjään kestää aika tarkalleen kolme tuntia). Toisaalta Nibelheim aiheutti myös aikamoista ahdistusta... Minun käy oikeasti Sephirothia sääliksi, niin paljon vääryyttä. Buhuu :'(

Noin fanityttöilystä angstaamiseen, hallitsen tunneskaalan ääripäät :P Huomenna on tarkoitus taas noin tunnin verran pelailla. Enempää tuskin ehdin ainakaan, kun on iltaohjelmassa myös japanin tunnit. Crisis Coren pelaaminen ei liene hyväksyttävää syy poissaololle?

2 kommenttia

  1. Ha ha, minä olen vasta viimeaikoina oppinut näkemään tuota Aerithin tekopyhyyttä, mutta olet kyllä nostanut sen tässä nyt viimeaikoina niin tehokkaasti esille, että kun katsoin nuo kohtaukset uudestaan youtubesta ja kelailin niitä mielessäni niin joo. Manipuloiva ja tyhjäpäinen brunette, etten paremmin sano, kamalaa katsoa sitä miten se hyötyy Zackista ja tämän kiltteydestä, mokomakin... oikein inhottaa katsella sitä viatonta katsetta, kun tietää mitä sen takana varmasti kytee, yh!

    Ja nuo Genesiksen LOVELESS lainaukset... muistan kun ensimmäisen kerran kuulin niitä pelissä, taisin läimäyttää käden suulleni ja kiljua tukahtuneesti käden läpi. Genesis on AIVAN ihana, aivan liian ihana ja vielä sitäkin ihanampi ja sisäinen fanityttöni lauloi hallelujaa joka kerta kun näin tämän pelissä ja ne tuskastuttavan surulliset lainaukset juurikin tuolla Nibelheimissa... niissä on jotain niin kieroa, mutta samalla tajuttoman surullista, ehkä jopa tietynlaisesta pelosta kertovaa? En tiedä, mutta Genesis on aivan ihana hahmo ja niin on Sephirothkin, herra sai silmissäni paljon enemmän arvostusta Crisis Coren jälkeen ja nykyään Sephy onkin yksi suosikkihahmoistani~ se kohta kun Sephyn näkee ennen sitä taistelua... meinasi tulla itku kyllä silmään itselläni siinä kohtaa, kun sen kaiken tuskan näki miehen väsyneillä, mutta niin kauniilla kasvoilla.

    Puhumattakaan siitä Genesiksen lopusta sitten. Yleisestikin ottaen Genesiksen, Angealin ja Sephirothin tarinat itkettivät minua reilusti enemmän kuni Zackin tarina, vaikka Zackistakin tykkäilen kohtalaisen paljon. Siksi yritänkin tuoda yksisiipisten enkeleitten tarinoita Siivet Selkään -ficissä hyvin esille, koska se kolmikko todellakin sen ansaitsee.

    Niin ja Crisis Core on todellakin suosikkipelini, on varmaan käynyt ilmi, ha ha :'D tämä kyllä palautti tehokkaasti mieleen sen miten paljon kyseistä peliä rakastankaankaan~ <3

    VastaaPoista
  2. En näköjään ole ainoa, joka niistä lainauksista sekoaa :D Alkoi jo huolestuttaa tämä oma fanityttöily, kun se on viime aikoina lähtenyt jotenkin... näpistä? Okei, olen vielä pahempi Vincentin suhteen kuin Genesiksen ja Sephirothin (innostun jo arkuistakin, _huolestuttavaa_), mutta silti...

    Se Sephirothin tuska kyseisessä kohtauksessa, siis se on jotain käsittämättömän repivää. Tavallaan olen tyytyväinekin siihen, että hävisin sen taistelun. Nyt minulla on hyvä syy katsoa kohtaus uudestaan (ihan kuin tarvitsisin sellaisen, mutta kun en tykkää katsoa noita Youtubesta) ja kiduttaa itseäni sillä tuskalla vähän lisää.

    Mitä taas Genesikseen tulee... tekisi mieli siitäkin miehestä kirjoitella joskus, mutta en tiedä, uskaltaudunko :D Mutta joo, sä olet kyllä ansioituneesti kirjoittanut kaikista kolmesta Siivet selkään -ficissä, paneutunut aiheeseen ja hahmoihin oikein perusteellisesti :)

    VastaaPoista