lauantai 10. syyskuuta 2011

Tehtäviä ja lievää hahmoanalyysia

Viime aikoina on tullut pelattua Final Fantasy VII: Crisis Corea. En taida olla pelissä juonellisesti kovin pitkällä (tai mistä minä sen tiedän, kun en ole aiemmin pelannut) ja peliaikaakin on kertynyt vasta reilut seitsemän tuntia. Modeoheimissa olen tällä hetkellä ja Genesistä vastaan pitäisi mennä taistelemaan.

Jumituin kiitettävästi kyseiseen taisteluun. Genesis heittää cursea niskaan joka välissä, joten tilanne näyttää vähän kehnolta. En viitsisi luntata netistä ohjeita, joten täytynee itse miettiä, miten tästä selvitään. Sillä välin olen sitten tehnyt tehtäviä, mikä on osoittautunut yllättävän kivaksi puuhaksi.

Hassua sinänsä, koska pääsääntöisesti pelaan pelejä juonen takia. Crisis Coressa on kuitenkin ollut hauskaa tehdä noita oikeastaan juoneen liittymättömiä sivutehtäviä ihan vain huvikseenkin. Niissä on jotain käsittämättömän koukuttavaa. Jokaisen jälkeen tulee sellainen "vielä yksi" -fiilis, joka yleensä aiheutuu pasianssin naputtelusta.

Tietysti on ihan hyvä, että tehtävien tekeminen innostaa. Ne taitavat olla ainoa looginen tapa kehittää Zackia. Jostain syystä ne eivät tunnu niin grindaamiselta kuin joissain peleissä maailmankartalla pyöriminen ja taisteluiden paukuttaminen tunnista toiseen. Se on se juttu, mitä en koskaan oikein jaksaisi tehdä. Tehtävissä on jokin muukin päämäärä kuin levelien haaliminen, joten ne tuntuvat mielekkäiltä. Niin, siinä se juju taitaa itse asiassa ollakin!

En tosiaan koe edenneeni pelissä vielä kovin pitkälle, mutta hahmoihin on silti tullut tutustuttua. Zackia olen oppinut sietämään, hän ei ärsytä enää niin paljon kuin alussa. Ehkä opin vielä pitämään hänestä? Aerith sen sijaan aiheutti puistatuksia. Minulle sopii kyllä, että hän on Zackin kanssa, mutta se ei tarkoita, että pitäisin hänestä sitten yhtään.

Cloudin siedettävyys myös yllätti. Itse asiassa voisin sanoa, että chocobopää on Crisis Coressa jopa ihan mukava nuorimies. No, tietenkään Cloudille ei ole vielä tapahtunut niitä asioita, jotka hänelle myöhemmin tapahtuvat ja jotka muuttavat häntä perusteellisesti. Se on aika oleellinen ero, ja on vain luonnollista, että se näkyy.

Cissneistä ja Tsengistä pidän pelissä kovin. Heidän roolinsa on pieni, mutta tykkäilen silti. Erityisesti Tsengin ääni viehättää minua, enkä tiedä edes miksi. Luultavasti en koskaan saa sitä selvillekään.

Suosikkihahmoikseni ovat silti nousseet Sephiroth ja Genesis. Se ei yllätä minua itseäni, eikä varmasti ketään muutakaan. Sephirothin inhimillinen puoli tulee minusta tässä pelissä hyvin esille. Hän ei ole sekopäinen psykopaatti vaan taitava sotilas, joskin hieman sosiaalisesti rajoittunut sellainen. Hän on myös ihminen, joka välittää ystävistään... hyvin syvästikin.

Genesiksen syvimmästä olemuksesta en ole vielä saanut täydellisesti tolkkua. Hän tuntuu jollain tasolla yrittävän elää LOVELESSia todeksi. En ehkä ala vielä tässä kohtaa kehittellä kovin perusteellista teoriaa, koska voisin mennä pahemman kerran metsään. Jokin Genesiksessä kuitenkin viehättää minua kovasti, mutta minullahan on tämä käsittämätön heikkous runoutta rakastavia miehiä kohtaan.

Genesis voisi koska vain tulla siteeraamaan minulle LOVELESSia, kuuntelisin erittäin mielelläni (tosin mieluummin japaniksi kuin englanniksi, kiitos) ;)

Jep, minulla ei ole toistaiseksi mitään kovin syvällistä tai perusteellista sanottavaa Crisis Coresta. Peli on oikein kiva hakattava ja viihdyn sen parissa, erityisesti niitä tehtäviä tahkoessa. Se ei ole toistaiseksi herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen, mutta on oikein hyvää viihdykettä. Yritän lähiaikoina saada Genesiksen voitettua ja ehkä saada pelin jopa pelattua läpikin.

2 kommenttia:

  1. AGH, muistan itsekin kuinka hermojani repi tuo kyseinen matsi Genesiksen kanssa, taisin jumittaa lahjakkaasti jopa toista viikkoa sen kanssa, välillä meni nimittäin niin tehokkaasti hermot, että laitoin pelin vain suosiolla syrjään pölyttymään :'D no sitten kun sen läpi pääsin vihdoin, niin meni kyllä ihan tuurilla mokoma. Etköhän sinäkin sen joskus pääse (: hahmoista sen verran että Genesis, Angeal ja Sephiroth olivat ylivoimaisesti suosikkejani ja ovat sitä vieläkin. Muistan kun joskus takavuosina ennen CC:n pelaamista en pitänyt Sephirothista ollenkaan, mutta se miten paljon CC valottaa miestä, tämän taustoja ja ajatusmaailmaa, on jotain niin mieletöntä, ettei siitä vain voi olla pitämättä. Sephirothin ilmeessä ja joissain pienissä eleissäkin näkyy minusta hienosti koko pelin ajan, että Angeal ja Genesis todella ovat tälle kaikki kaikessa ja sitten se tuska joka tulee esiin pelin loppupuolella... no kyllä siinä herkempi alkoi vetistelemään, Sephyn tarina on tosi kaunis. Genesis, voi ah! ♥ Vaikka Gacktin ääntä kovin rakastankin, niin jostain kumman syystä löysin silti enemmän viehätystä englannin kielisestä äänestä, muutenkin englannin kielinen ääninäyttely oli pelissä enemmän mieleeni kuin alkuperäinen japanilainen. Anyway, hahmona Genesis on oikeasti todella vivahteikas ja hyvin mielenkiintoinen persoona, paitsi tuon LOVELESS jutun vuoksi, myös monesta muusta syystä. Älykäs, tyylikäs ja erittäin sulavakielinen herra, puree minuun erittäin tehokkaasti. Ja pelin loppupuolella... no se yllätti minut Genesiksen suhteen ihan totaalisesti, kyllä siinäkin oli itku kurkussa. Anyway, mukavia pelihetkiä sinulle pelin parissa, toivottavasti tykästyt enemmänkin ^^

    VastaaPoista
  2. Sephirothin tarina on tosiaan omaa luokkaansa :) Kuten on Gacktin ääni. Ei minua siis tuo englanninkielinen ääninäyttely sinällään haittaa, mutta Rora ja Nami ovat sen verran ehtineet minulle vuosien varrella japaninkielisiä pätkiä linkitellä, että... no, ehdin tottua siihen.

    Ja jotenkin minulle Genesiksen ääni on Gacktin ääni, en pääse siitä eroon ajatuksena.

    Kyllä minä pelistä pidän hyvänä viihteenä, mutta en usko, että se ihan suosikkilistani kärkeen kipuaa, koska Zack ja Cloud ja Aerith. SOLDIER-kolmikko sen sijaan kiinnostaa paljonkin, erityisesti jo kaksi mainittua, vaikkei Angealissakaan vikaa ole.

    Pitäisi nyt kyllä jo pikku hiljaa voittaa se taistelu, että saisin kirjoiteltua tänne blogiin uutta asiaa pelistä :D Ja sitten on tietysti vielä kirjoituksellisia syitä, joiden takia pitäisi päästä koko peli läpi nyt heti välittömästi xD

    Mutta joo, hyvä peli on, vaikka itsellä DoC meneekin vielä edelle.

    VastaaPoista