maanantai 26. syyskuuta 2011

Yksisiipiset enkelit

Päivän Crisis Core -sessio on siis takana. Tunti venähti puoleksitoista tai oikeastaan melkein kahdeksi. Tarkoitus oli tehdä vain tehtäviä ja keräillä Zackille leveleitä, mutta yhtäkkiä tuli sellainen fiilis, että menenpäs tökkäisemään Genesistä kokeeksi miekalla.

No, huonostihan siinä kävi. Ainakin ekalla yrittämällä, kun jäin kaivelemaan remedyä item-valikosta. Yhtäkkiä tajusin, että Zack heitti veivinsä enkä tietenkään ollut käyttänyt edes phoenix downia. En meinaa muutenkaan muistaa käyttää niitä tuossa pelissä, mikä on kummallista. DoC:ssa muistan kyllä varsin hyvin, vaikken siinäkään ole alkusähellyksen jälkeen niitä kauheasti tarvinnut.

Toisella yrittämällä olin jo fiksumpi enkä vaivautunut parantamaan poisonia. Regen piti sen kivasti kurissa ja tarvittaessa lätkin vielä curaa päälle. Muu aika menikin sitten Genesiksen paiskomiseen taioilla ja mätkimiseen miekalla. Ja kappas, herrahan kaatui yllättävän helposti. Olin oikeasti hetken wth-fiiliksissä, sillä olin kuitenkin tuota taistelua jo jonkin verran hinkutellut.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että Genesiksessä on kyllä tyylikästä dramatiikkaa. Voisin varmaan kuunnella sen miehen puhetta loputtomiin (edelleen kuitenkin mieluummin japaniksi), tykkään hänen repliikeistään todella paljon. Tietenkään herkullinen ulkonäkö siihen päälle ei haittaa yhtään. Silmät ja korvat tulevat ruokituksi yhtä aikaa... ja ehkä sielukin, eikös runouden pitäisi olla sielunruokaa?

*köh* Juu, mennäänpäs takaisin asiaan. En siis todellakaan yllättynyt, että Genesiksen jälkeen vastassa oli seuraava yksisiipinen enkelimme.

Angealin kohtalo kuitenkin hätkäytti. En tiedä, mikä siinä kolahti niin kovasti. Olen aika tehokkaasti spoilannut itseni tämän pelin osalta (ehkä nyt en jokaista yksityiskohtaa tiedä, mutta kuitenkin). Ei nyt kuitenkaan itku tullut, surkea olo vain. Seiska ei jostain syystä (mikään sarjan peli siis) ole toistaiseksi saanut minua itkemään, vaikka osa tapahtumista on ollut värisyttäviä. Okei, DoC:n lopussa itkin melkein ja olisin varmaan leikkinyt vesiputousta, jos ei olisi ollut yleisöä... mutta kun oli, jäi sekin kokematta. Katsotaan sitten, kun pääsen sinne loppuun yksin pelatessa.

 Jotenkin noiden kahden dramaattisen taistelun jälkeen oli vain tosi kornia päätyä Costa del Solille (?) pitämään lomaa ja katselemaan Zackin ja Cissneyn toilailua uikkareissa. Vielä kornimpaa oli taistella Genesis-kopioita vastaan aurinkovarjolla. Okei, olihan se toisaalta hupaisaakin, ehkä peliin on haluttu tuoda pieni kevennys väliin? Ja onnistuin nappaamaan siinä aurinkovarjomätkinnän aikana pari leveliäkin lisää, joten siinä mielessä ei yhtään hullumpaa.

Nyt olen sitten Junonissa ja pitäisi napata Hollander kiinni. En ole yhtään varma, kuinka paljon peliä on vielä jäljellä. Muistan lukeneeni tästä kohdasta, mutta aikajana ei ole painunut kunnolla mieleeni. No, huomenna joka tapauksessa jatkuu taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti