perjantai 27. tammikuuta 2012

Hahmohaaste: Päivä 13

Päivä 13: Hahmo, jota vihaan, mutta kaikki muut rakastavat

Taas näitä kovin voimakkaita sanoja. En minä nyt voi varsinaisesti sanoa vihaavani jotakuta hahmoa, on vain paljon hahmoja, joista en tosiaankaan pidä. Vihaaminen puolestaan vie aivan liikaa energiaa, ja minulla on sille energialle huomattavasti parempaa käyttöä.

Kaipa tähän on silti joku hahmo nimettävä. Jos en ota vihaamista turhan kirjaimellisesti, tämä ei ehkä ole älyttömän vaikea tehtävä. On olemassa hahmo, josta joskus tykkäsin kovastikin, mutta myöhemmin hän muuttui mielestäni jopa ärsyttäväksi. Oikeastaan hän ei edes hahmona ärsytä niin paljon kuin jotkut häntä fanittavat ihmiset. En sano, että hänen fanittamisessaan on mitään pahaa, en vain oikein ymmärrä...

... mitä ihmiset Cloudissa (FFVII-sarja) näkevät. Itse en ole erityisemmin blondien miesten perään (vaikken nyt sulje täysin sitä mahdollisuutta, että johonkuhun blondiin tykästyisin), mutta toki Cloud ihan söpö on vaaleine piikkihiuksineen ja sinisine silmineen. Hän on nätti poika, ei siitä mihinkään pääse. Minulle vain jotenkin tuo hänen babyface-olemuksensa ei toimi.

Ulkonäkö ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä. Paljon pahemmin minulle tökkäisee herran luonne ja käytös. En vain jaksa hänen päänsisäisiä ongelmiaan. Olen ehkä nähnyt japsiropeissa aivan tarpeeksi vaaleahiuksisia angstisia teinipoikapäähahmoja. Joo, joo, Cloud ei ole teini, mutta minusta hän silti istuu tuohon kategoriaan erinomaisesti.



Totta kai Cloudilla on syynsä olla sellainen kuin hän on, mutta minun ei silti tarvitse jaksaa katsella häntä. En kykene löytämään hänestä mitään erityisen kiinnostavaa tai kiehtovaa enkä ymmärrä hänen ympärillään pyörivää kouhotusta. On sitä ehkä jokunen ihminen yrittänyt minulle selittää, mutta se ei ole silti avautunut minulle.

Olin jonkinlainen Cloud-fanityttö, kun pelasin seiskaa ensimmäisen kerran. Luulen sen kuitenkin johtuneen enemmän siitä, että  Cloud oli päähahmo ja vaihtoehdoksi tarjoiltiin Barretia, kuin että Cloud olisi ollut minusta erityisen kiehtova edes tuolloin.

En varsinaisesti vihaa Cloudia, mutta en pidä hänestä. Vielä vähemmän pidän hypetyksestä, joka häneen kohdistuu. Tosin makuasioitahan nämä ovat sanoi chocobo, kun...

1 kommentti:

  1. "Oikeastaan hän ei edes hahmona ärsytä niin paljon kuin häntä fanittavat ihmiset."

    Jaha, vain niin!

    VastaaPoista