maanantai 27. helmikuuta 2012

Vetoava fantasiatarina

[Tämä blogaus spoilaa The Last Storya, lukeminen omalla vastuulla.]

Viikonloppuna tuli pelattua Viimeistä tarinaa, mitä nyt kipeilyltä ja porukoilla vierailemiselta ehdin. Noiden syiden vuoksi pelikelloon ei ole vielä ihan hirvittävästi tunteja kertynyt, olisikohan pikkuisen vajaa kymmenen. Kyseessä on kuitenkin vain kuulemma noin kolmenkymmenen tunnin peli, joten vajaa kolmannes yhdessä viikonlopussa on ihan hyvin. Alun perin ajatuksena oli, että olisin pelaillut tätä, kun miesystävä saa Mass Effect 3:n hankittua, mutta nyt tavoitteena onkin saada tämä peli loppuun ennen sitä. Mies nimittäin koukuttui tarinaan yhtä pahasti kuin allekirjoittanut, joten peli ei etene, elleivät molemmat pääse sohvan ääreen istahtamaan. Siispä muutin suunnitelmiani ja Mass Effect -session aikana taidankin paukuttaa läpi Final Fantasy: Crystal Chroniclesia.

Mutta jos sitten palaisi illan blogauksen aiheeseen...


Sanoisin edelleen, että The Last Story vie mukanaan samalla tavalla kuin ysi ja kaksitoista aikoinaan. Maailmoissa on samaa fiilistä, vaikka ne eivät todellakaan ole samanlaisia. Myös hahmot selkeine persoonallisuuksineen ja puhetyyleineen tekevät hyvän vaikutuksen, lisäksi heidän välistä kemiaansa seuraa mielellään. Pidän myös siitä, että heidän taustojaan valotetaan sopivilla pelipätkillä. Osittain näistä pätkistä kyllä tulee sellainen "no, tämäpä sattui sopivasti" -fiilis, mutta huomio ei jää kaivelemaan.

Hieman on tullut myös ihmeteltyä hahmojen motiiveja joihinkin toimiinsa. Gurakien laivaston seuraaminen ja otusten tukikohtaan hyökkääminen neljän hengen voimin (ja erityisesti healerin jättäminen pois partysta) tuntuivat täysin kuolleena syntyneiltä ideoilta, joiden motiivit eivät meille pelatessa valjenneet. Tämä kävi vähän nyppimään, muttei kuitenkaan niin paljon kuin FFXIII-2:n järjettömät "juonenkäänteet".

Hämmentävää kyllä, joudun sanomaan, että pidän jopa pääparista, mitä ei ole hetkeen tapahtunutkaan. Ei heissä ole mitään erityisen suurta hehkua, mutta enpä heistä ärsyynnykään. Söpö ja kiva pari ovat ja toivon, että he saavat toisensa lopussa. Lisäksi toivoisin Miranian ja Yurickin välille jotain säpinää, he voisivat sopia toisilleen. Syrenia tarvitsee ehdottomasti itselleen oman Vanillen vastineen ja Dagranillekin joku söpö tyttö olisi omiaan. Lowellia en välittäisi puolestaan parittaa kenellekään, mutta kiva comic relief hän on.

Tarina ja hahmot siis toimivat minulle edelleen. Musiikkien osalta on sanottava, että pahin nostalgiahuuru on alkanut haihtua jo hiljalleen. Uematsu on tehnyt tasaisen hyvää työtä, mutta vielä ei ole tullut vastaan mitään todella hyvin kolahtavaa kappaletta. Sitä siis vielä odotellaan...

Ehkä eniten minulle tökkäisee taistelusysteemi. Ensin ajattelin ongelman olevan siinä, etten vain hallitse vielä Wiin ohjaimia. Nyt alkaa olla pakko todeta, että vika taitaa olla korvien välissä. Jostain syystä hahmotuskykyni joutuu venymään äärirajoilleen tiukimpien taisteluiden aikana, enkä yksinkertaisesti kykene havainnoimaan kaikkea, mitä ruudulla tapahtuu, mistä taas seuraa se, että seilaan jossain parin energiapisteen ja kuoleman välillä. Ilman miesystävän neuvoja en luultavasti olisi selvinnyt useimmista bossitaisteluista. Pitäisi varmaankin hankkiutua tutkimuksiin, ehkä hahmotuskyvyssäni on jotain puutteita :D Jotenkin hämmentää, koska alkuvaikeuksista huolimatta opin pelaamaan DoC:stakin, mutta tämä taistelusysteemi pistää minut totisesti seinää vasten.

Ajoittaisesta tuskasta huolimatta haluan pelata pelin loppuun asti. Tällaiselle storyhunterille se on liian houkutteleva herkkupala, jotta sen voisi jättää kesken. Minä nyt vain rakastan keskiaikafantasiaa ja hyviä hahmoja, tässä pelissä on tarjolla molempia. Toisaalta tuntuu, että tämä peli on kuin vanhempi Final Fantasy, siinä on samaa vetovoimaa. Toisaalta The Last Story taas ei kuitenkaan ole mikään Final Fantasy -kopio vaan täysin oma juttunsa. Tätä on vaikea selittää, mutta ei kai tähän  mitään absoluuttista totuutta ole tarjollakaan.

Ja hei, yksi loistava asia on mainittava! The Last Story ei ole toistaiseksi vaatinut hetkeäkään grindaamista! Toivon, että sama linja jatkuu, ja saan porhaltaa juonessa eteenpäin ilman turhien taistelujen mättämistä.

Tässä taitaa olla taas kaikki tältä erää. Tosin pakko on vielä lisätä kuva eilisillan pelisession ajalta. Tuli nimittäin nähtyä yksi pelihistoriani epäilyttävimmistä virnistyksistä.



lauantai 25. helmikuuta 2012

Viimeinen tarina vai fantasia?

[Tämä blogaus spoilaa The Last Storya, lukeminen omalla vastuulla.]

Ihan hirvittävän suurta äänimäärää kyselyni ei kahminut, mutta vähäiset äänet kallistuivat kuitenkin enimmäkseen The Last Storysta kirjoittamisen kannalle. Tämä on kuitenkin Final Fantasyihin keskittyvä blogi, joten pyrin sitomaan postaukset myös kyseiseen pelisarjaan jossain määrin.

Täytyy nyt ensimmäisenä mainita, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ennakkovarannut peliä. Onneksi nyt kuitenkin sain sen julkaisupäivänä, viimeisen kappaleen nappasin liikkeestä, jossa kävin asioimassa. Seuraavalla kerralla taidan taas ennakkovarata haluamani pelin, ettei käy vahingossa niin, etten saakaan haluamaani.

Toisena mainittakoon, että olen tasan kerran aikaisemmin pelannut Wiillä ja silloinkin jotain Mario-peliä, jossa piti ravistaa kokistölkkiä. Ei voi siis sanoa, että millään muotoa hallitsisin Wiin ohjainten käyttämisen. Se kieltämättä näkyi, kun jouduin miettimään, mistä mikin nappi löytyi. Tiukassa tilanteessa vähän huono juttu, mutta ehkä nuokin vielä kaivertuvat alitajunnan syövereihin samalla tavalla kuin PS-ohjaimen nappulat.

Mitkä olivat sitten ensimmäiset ajatukset itse pelistä? Tykkäsin kannesta, joskin hämmästyin suomenkielisiä tekstejä siinä ja ohjekirjassa. Ne tuntuivat oudoilta, koska olen tottunut siihen, että kaikki on aina englanniksi. Hieman myös toivoin, että peliä olisi päässyt pelaamaan japaninkielisellä ääninäyttelyllä, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Onneksi englanninkielinen ääninäyttely on kuitenkin varsin kelvollista, joten voin helposti elää sen kanssa.

Ohjekirjasta löytyvistä hahmokuvauksista tuli ensimmäisenä mieleen Final Fantasy IX. Joo, eivät päähahmot ole kopioita ysin hahmoista, mutta naispääosan taustatarinassa oli ehkä pientä samankaltaisuutta Garnetin lähtökohtiin. Ei kuitenkaan niin paljon, että asiasta olisi ollut haittaa, kunhan kiinnitin huomiota. Muutenkin Lazulis-saari mielestäni muistutti hieman ysin maailmaa tai ehkä nimenomaan Alexandriaa. Tykästyin paikkaan välittömästi, vaikka alkuun se näytti minusta pelottavan suurelta.

Toisaalta Lazulisissa oli jotain, mikä muistutti kahdestatoista. Oikeastaan minulle tuli fiilis, että ysi ja kaksitoista olisi fuusioitu yhteen ja jätetty erilaiset rodut pois. Hahmokaartissa nimittäin näyttäisi olevan vain ihmisiä.



Hahmoista puheen ollen: TYKKÄÄN. Tähän mennessä esitellyillä hahmoilla on selkeät persoonallisuudet eikä kukaan ole vielä käynyt hermoille. Oma suosikkini on Syrenne, joka on melkein enemmän äijä kuin Lightning ja Fang yhteensä. Okei, nainen on kova suustaan ja kuolee ilmeisesti ennemmin alkoholin puutteeseen kuin alkoholimyrkytykseen, mutta mitäs pienistä. Voisin myös helposti kuvitella hänen olevan naisiin päin, mikä tietysti ei haittaisi lainkaan ;)

Miriania on myös erittäin suloinen. Hän on monin tavoin Syrennen vastakohta, ja hieman jopa ihmetyttää, miksi hän on palkkasoturijoukon jatkoksi liittynyt. Kenties se kuitenkin selviää vielä jossain vaiheessa.

Retkueen miehetkin ovat oikein hauskoja. Yurick on hitusen angstinen ja pitäytyy mieluummin omissa oloissaan, Lowell on perinteinen naistennaurattaja, muttei ilmeisesti kuitenkaan kovin menestynyt sellainen. Dagran puolestaan on suorastaan tyrmäävä tapaus tummine hiuksineen ja tatuointeineen. Hänessä on myös asennetta.

Ei päähahmo, Zaelkaan, mikään huono tapaus ole. Hän ei ole (ainakaan tähän asti) ollut perinteinen jropejen blondi angstiteini vaan ihan siedettävä elävä entiteetti. Okei, hänellä on se perinteinen traaginen menneisyys, jossa varmaan ryvetään vielä, mutta alku vaikuttaa joka tapauksessa lupaavalle.

Myös Calistasta tykkäsin. Jotenkin näen hänet nyt Garnetin ja Ashen fuusiona. Hän on korkeassa asemassa, vaikkei nyt ihan prinsessa olekaan, ja karkaa kotoa erinäisistä syistä vrt. Garnet haluaa tulla kidnapatuksi paetakseen Alexandrian linnasta. Lisäksi Calista esiintyy nimellä Lisa tavatessaa Zaelin ensimmäistä kertaa vrt. Ashen esiintyminen Amaliana. Zael myös pelastaa Calistan pulasta, kuten Vaan Ashen, vaikkakin olosuhteet ovat hieman toisenlaiset (viemärissä päästään silti nuohoamaan ja sinne päädytään kliseisesti pahiksen piilopaikkassa olevan salaisen lattialuukun kautta vrt. Don Corneon kartano).

Pelikelloon ehti kertyä reilut kolme tuntia, joten kamalan pitkällä en pelissä vielä ole. Seuraavaksi pitäisi lähteä vartiohommiin kreivin palatsiin. Sitä ennen kävin vielä suorittamassa yhden sivutehtävän, josta saikin palkkioksi jotain varsin mielenkiintoista: kyvyn muuttaa hahmojen päällysvaatteet näkymättömiksi. Tosin tällä hetkellä se koskee vain yläkropan vaatetusta, mutta eiköhän niistä housuistakin myöhemmin eroon päästä ;D (Oikeasti... kuka näitä keksii?)

Ylipäätään vaatesysteemi on kiva. Joitain vaatteita pystyy riisumaan ja lisäksi värejä voi muuttaa. Lisää värejä voi myös hankkia pelin edetessä. Jostain syystä tykästyin värien kanssa leikkimiseen, vaikka ensin pidin sitä typeränä ideana. Joskus kannattaa kokeilla jotain epäilyttävääkin.

Kaiken kaikkiaan pelin alku oli oikein lupaava. Tykästyin siihen erittäin paljon ja odotan jatkoa mielenkiinnolla. Taistelut kyllä tuottivat minulle vaikeuksia (pitkälti siksi, etten muistanut, mikä nappi oli mikäkin), mutta ehkä nekin alkavat vielä luonnistua paremmin. Tällä hetkellä joudun myöntämään, että Viimeinen tarina pieksee viimeisimmät fantasiat. Vaikuttaa siltä, että saan siitä irti saman fiiliksen, jonka aikoinaan sain ysistä ja kahdestatoista. Toivotaan, etten joudu jatkossa pettymään.

Ai joo, lisätään vielä, että Uematsu on jälleen kerran säveltänyt hyvät pelimusiikit. Tykkään myös Hitoshi Sakimaton ja Masashi Hamauzun kappaleista, mutta Uematsun biisit vievät nostalgia-aallokolle, joten niissä on jotain erityistä joka tapauksessa.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lisää paradoksaalisia loppuja

[Tämä blogaus spoilaa FFXIII-2:n loppuja, lukeminen omalla vastuulla.]

Hankin itse paradox endingit 6/8, mutta kaksi viimeistä olisivat vaatineet niin paljon grindaamista, etten enää jaksanut ryhtyä urakkaan... puhumattakaan siitä, että minun olisi pitänyt taistella kumpaakin varten Caiusia vastaan uudestaan. Toisen saadakseni pelkän Serah'n ja hirviöapulaisen kera, toista varten ainoastaan Noelilla. Jostain kumman syystä ei hotsittanut.

Katsoin siis nuo kaksi loppua sekä salaisen lopun Youtubesta. Nyt kun olen sitten nähnyt kaikki  mahdolliset loput, voin vain todeta, ettei ollut vaivanarvoista. Ainoastaan loppu, jossa Serah lähti  matkaan Snow'n kanssa, oli kohtalainen (miinus se Alyssa-juttu), ja sekin siksi, ettei se ollut loppu vaan selkeä alku.

Loppu, jossa Serah, Noel, Mog ja Yeul päätyivät tuhoutuneeseen New Bodhumiin neljästään, menetteli myös. Sekin jäi sopivasti auki. Valitettavasti salainen loppu viimeistään piilaa kaiken, siinä kun varsin selvästi käy ilmi, ettei mitään voitu lopulta muuttaa. Caius voittaa tekevät Serah ja Noel mitä hyvänsä, maailma on tuomittu tuhoon.

Yleensä pelin läpäiseminen on tyydyttävää, vaikkakin hieman haikeaa. Tällä kertaa en voi sanoa niin, olen vain ärsyyntynyt ja pettynyt. Yksikään loppu ei tuntunut palkinnolta vaan pikemminkin rangaistukselta. Plääh.

Varmasti tällekin pelille löytyy faninsa, kai tästäkin joku tykkää. Jossain pelin puolivälin tienoilla minulla oli ihan hyvä fiilis ja olin jopa hitusen innoissani. Odotin paljon erilaisia juttuja ja toivoin hahmojen välisten suhteiden kehittyvän suuntaan tai toiseen. Mitään tällaista ei lopulta kuitenkaan tapahtunut. Kaikki vain loppui.

Minulla on kummallinen tunne, että minun pitäisi pelata peliä vielä lisää, tehdä kaiken maailman sivutehtäviä jne. Sellainen inhottava velvollisuudentunne eikä mukava innostus, joka pelaamisesta yleensä tulee. Ehkäpä juuri silloin on parempi olla pelaamatta. Tuntuu vain jotenkin tyhjältä, kun tämä peli oli pettymys eivätkä Type-0 ja Versus kamalammin kiinnosta minua tällä hetkellä. Mitä siis odottaa? Final Fantasy XV:tä? Kenties, ehkäpä se taas kolahtaisikin minulle. Välissä voin sitten omistautua Last Storylle.

Hahmohaaste: Päivä 19

Päivä 19: Suosikkipahikseni


Ja tähän siis pitäisi osata vastata... Hmmm. Okei, listailin kyllä joskus kolmen kärkeä itselleni ja sieltä löytyivät Kuja (FFIX), Sephiroth (FFVII) ja Vayne (FFXII). Voisin suosikkilistalleni lisätä myös Genesiksen (FFVII: CC) ja toisaalta Caiusin (FFXIII-2). Tosin jälkimmäisen osalta en ole aivan varma. Alkuun pidin hänestä todella paljon, mutta tällä hetkellä koko peli veetuttaa minua niin armottomasti, että Causistakin on mennyt hohto.

Genesis on omaa luokkaansa, mutta ehkä en häntä tarpeeksi perusteellisesti kuitenkaan tunne. Sephiroth menee luokituksessa samaan kastiin, tosin hänet sanoisin tuntevani kohtalaisen hyvin. Jotenkin hänen kohtalonsa on sellainen, että se kolahtaa ja lujaa, mutta viime aikoina minusta on tuntunut, että olen korviani myöten täynnä vinksahtaneita sekopäitä (*köh*FFXIII-2*köh*). Siinä mielessä tähän kohtaan vastaaminen onkin haasteellista, sillä FF-pahikset ovat melkein järjestään nyrjäyttäneet aivonsa jossain kohtaa pelien aikajanaa.

Vayne on ehkä pahiksista siitä inhimillisimmästä päästä. Hänellä on ihmisen motiivit ja suuret tavoitteet. Hän on vallanhimoinen sotanero tai siltä hän alkuun vaikuttaa. Tietysti myöhemmin paljastuu yhteys Venat'an ja lopun fuusioituminen kyseisen entiteetin kanssa oli jokseenkin liikaa. Silti hän tuntuu olevan pitkälti tolkullisin ja selväjärkisin pahis... tai sitten en vain nyt osaa tarkastella asiaa riittävän kriittisesti.

Kuja taas... No, hänellä on motiivit touhuihinsa, mutta ne eivät välttämättä ole siitä järkevimmästä päästä. Hänenkin päässään on käynyt jonkinasteinen nyrjähdys, joka sitten vaikuttaa hänen tekemisiinsä. Kuten FF-pahiksissa aina, hänessäkin on tyyliä ja vetovoimaa, mutta se ei silti poista sekopäämäisyyden viittaa hänen hartioiltaan.

Niin hämmentävää kuin tämä voi ollakin, en nyt pysty vastaamaan tähän kysymykseen. Minä en oikeasti tiedä. En kykene nostamaan yhtä pahista ylitse muiden, sillä kärsin jonkinlaisesta FF-lamasta juuri nyt. Ei minulla ole mitään erityisempää FF-pahiksia vastaankaan (minähän tunnetusti pidän heistä), mutta tällä hetkellä en myöskään osaa heistä innostua. Siispä tämä kysymys jää vaille lopullista vastausta. Pahoittelen.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hahmohaaste: Päivä 18

Päivä 18: Suosikkisankarini

Tällä nyt varmaankin tarkoitetaan päähahmoa. Ainakin voisi ajatella niin, koska muuten näitä vaihtoehtoja olisi aivan liikaa. Toisaalta tämä voisi olla Snow'n oma kategoria, mutta ehkä se olisi liian kamalaa.

Jos nyt sitten vielä pysyttelisin pääsarjan päähenkilöissä, ettei valinnanvaraa kasautuisi suunnattomasti. En ole kuitenkaan edes kaikkiin mahdollisiin Finaleihin perehtynyt, saati muista niiden jokaisen päähahmoja.

Eli...

FFI - Valon ritari --> Juu, ei kuitenkaan. Ei minulla tietysti ole mitään häntä vastaankaan, mutta ykkösen hahmot ovat aika persoonattomia. Dissidiassa hepulla on kai jonkinlainen persoona, mutta mitään mielikuvaa minulla ei ole.

FFII - Firion? --> Olen kakkosta kokeillut kerran ja Dissidiasta ei ole tämän hahmon osalta mielikuvia, joten enpä osaa sanoa.

FFIII - En edes muista tyypin nimeä, kertonee tarpeeksi.

FFIV - Cecil --> Ihan kiva, jos ei olisi niin pirun tylsä. Cecil ei sinällään herätä minussa suurempia tunteita mihinkään suuntaan, mikä johtaa siihen, ettei hänestä ole nousemaan suosikikseni.

FFV - Barts --> Tylsä alkuperäisessä ja ärsyttävä Dissidiassa... juu ei.

FFVI - Terra? --> Kutosen päähahmo taitaa olla hieman tulkintakysymys, mutta jos nyt oletetaan, että Terra olisi sellainen... Hän on kiva, nätti ja jostain syystä vain ylipäätään tykkään hänestä hyvin paljon, joten hänellä voisi olla hieman saumaankin voittaa tämä erä.

FFVII - Cloud --> Ei tule kesää, ei. Cloud ei nykyisin herätä minussa sellaista närää kuin ennen, mutta ei hän minua innostakaan.

FFVIII - Squall --> Sama juttu kuin Cloudin kanssa.

FFIX - Zidane --> Zidane kyllä teki alkujaan jo lähtemättömän vaikutuksen. Tykästyin häneen heti. Vaikkei hän enää innosta minua samalla tavalla kuin ennen, hän on edelleen todella kiva ja ihana. Dissidian versiota en kommentoi, kun siihen en ole perehtynyt. Ficcien perusteella voisin tosin sanoa, että en tykkäisi Dissidian Zidanesta.

FFX - Tidus --> Juuri sanoin N:lle mesessä "Tidus on vain vatipää" (ei liittynyt tähän blogaukseen mitenkään), mihin voikin hyvin tiivistää ajatukseni hänestä.

FFXII - Vaan --> Harmiton koheltaja, muttei nouse suosikiksi.

FFXIII - Lightning --> Ihanan äijä ja hottis nainen, tykkään todella paljon.

Eli käytännössä listalle jäivät roikkumaan enää Light, Terra ja Zidane, muista ei vain ole suosikkisankarikseni. Noiden kolmen väliltä valitseminen on vaikeaa, mutta kaipa se valinta pitää silti tehdä. Terran tunnen heikoiten, joten ehkä pudotan hänet nyt kuitenkin sijalle kolme. Hän on ihana ja suloinen, mutta minun pitäisi perehtyä häneen vielä paremmin, että voisin nostaa hänen sijoitustaan.

Lightning puolestaan on erittäin mielenkiintoinen hahmo eikä hänestä voi olla pitämättä, kun pääsee hänen päänsä sisään. Silti jokin pieni ääni sisälläni sanoo, etten voi nostaa häntä ykkössijalle. Jotain puuttuu vielä, en vain tiedä, mitä se on.

Siksipä sanonkin, että suosikkisankarini on Zidane Tribal Final Fantasy IX:stä <3




PS. Huomatkaa kysely blogin vasemmassa laidassa. Äänestysaikaa on to 23.2.2012, klo: 23:59 asti.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Hahmohaaste: Päivä 17

Päivä 17: Muodostaisin tiimin ________ kanssa

Hmmm... Minkälaisen tiimin? Tietysti tässä kohtaa voisi ehkä ajatella, että kyseessä olisi nimen omaan taistelutiimi. Jotenkin kamalan vaikea kysymys ja toisaalta taas ei. En jaksa nyt tehdä tästä mitään syväanalyysia, vaikka sellainen voisi ehkä olla kiinnostavampaa luettavaa. Olen kuitenkin vältellyt tätä kohtaa sen verran pitkään, että kenties on parempi vain naputella tämä lyhyesti pois alta.

Nyt pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin yhteen hahmoon. Ensimmäisenä ajattelin oikeastaan Fangia, mutta olen käyttänyt häntä jo yhdessä vastauksessa, joten osittain siksi valitsin toisen hahmon. Voisin muodostaa tiimin Lightningin kanssa, koska hänkin on sopivan äijä.


Vaikka siirtäisin itseni fantasiamaailmaan, en osaa kuvitella itseäni kovin hyväksi taistelijaksi. Näkisin oman roolini takarivin taikojana. Voisin kenties toimia valkoisena maagina... tai jos kolmeatoista ajatellaan, medicinä, ravagerin rooli voisi myös olla omiaan minulle, mutta toisaalta, miksei myös saboteur tai synergist. Eli käytännössä kaikki muut roolit paitsi sentinel ja commando. Ne voisin jättää Lightin huoleksi.

Kyllä, kyllä. Snow olisi varmaan vielä paremmin omiaan tuohon tehtävään, mutta en voisi muodostaa tiimiä sen saappaan kanssa. Taistelutaitojen lisäksi edellytän, että kestäisin katsella kyseistä hahmoa lähipiirissäni. Light osaa joskus olla äärimmäisen ärsyttävä, mutta hänellä on enemmän hyviä hetkiä kuin Snow'lla, eikä ole epäilystäkään siitä, kumpi näistä kahdesta on hotimpi. Light olisi siis monessakin mielessä hyvä ratkaisu ;)

Paradoksaalisia loppuja

[Tämä blogaus spoilaa FFXIII-2:n paradox endingeja, lukeminen omalla vastuulla.]

Kiitokset vain sille henkilölle, joka minulle vihjaisi paradox endingeistä. Tähän mennessä olenkin onnistunut hankkimaan niitä 3/8 eli tekemistä vielä riittää. Nuo kolme oli hankittavissa suhteellisen pienellä vaivalla, vaikkakin aikaa niihin tuhrautui jonkin verran. Ihan mahdottomia ne eivät sentään olleet.

Loput vaativat muutaman taistelun uudelleen läpäisyä. Osa näistä tuotti päänvaivaa jo valmiiksi, joten hieman epäilyttää, saanko noita loppuja hankittua. Ainakin tähän mennessä monet paradox scopen kanssa vedetyt taistelut ovat olleet huomattavasti haasteellisempia kuin alkuperäiset.

Ensimmäisenä hommasin lopun, jonka saa New Bodhumissa, kun suostuu Lightningin pyyntöön jäädä sinne viettämään suloista loppuelämää yhdessä rakkaan isosiskon ja miehenkörilään kanssa.

Kyseinen loppu ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen. Jotenkin en jaksa uskoa, että edes Serah on niin naiivi, että pystyisi loputtomiin uskottelemaan itselleen valheessa elämisen olevan aitoa onnea. Silti hän sanoi olevansa onnellinen, ja tätä auvoisuutta varjosti vain sellainen pikkuseikka, ettei hän kyennyt muistamaan ystävää menneisyydestään. Hän tiesi, että kyseessä oli joku tärkeä, muttei kyennyt palauttamaan tämän kasvoja mieleensä. Tjoo, aika kliseistä perussettiä. Toisaalta odotukseni eivät kovin korkealla olleetkaan.

Seuraavaksi kävin sulkemassa alkuperäisen New Bodhumin (3 AF) ja jouduinkin pelaamaan pelin alkupuolen uudestaan. Se oli yllättävän tympeää, ei juuri innostanut. Onneksi matkalla vastaan tulleet Gogmagogit ja Atlaksen ensimmäinen mättö eivät lukeutuneet näihin tuskaisen vaikeisiin taisteluihin. Tämä loppu siis löytyi Bresha Ruinseilta (5 AF) ja sitä varten sai tosiaan hetkisen pelailla. Lopun sai, kun pieksi Atlaksen uudestaan, mutta tällä kertaa ei saanut käyttää konetta, joka olisi hidastanut hirviötä.

Ensimmäinen yritys meni luonnollisesti turpakeikaksi, mutta otin siitä opikseni. Seuraava oli hidasta nitkutusta, mutta pysyinpä ainakin hengissä toisin kuin Atlas. Hieman kikkailua paradigmojen kanssa operaatio kyllä vaati... ja aikaa. Taisteluun tuhraantui 20 minuuttia.

Tämä taistelusessio heittikin voiton jälkeen Serah'n ja Noelin Archylte Steppelle tuntemattomaan aikaan. Siellä oli ties kuinka monta Atlaksen näköistä hirviötä, jotka olivat käytännössä valloittaneet Pulsen ja pistäneet siinä sivussa kaiken matalaksi. Sinne tuo kaksikko sitten päätti jäädä taistelemaan jättejä vastaan pelastaakseen tulevaisuuden. Jeij, mielekäs kohtalo.

Kolmannen lopun sain Academia 4XX AF:sta. Se oli ehkä tähän astisista vaihtoehdoista paras ja melkeinpä sanoisin, että olisin tykännyt tästä enemmän kuin varsinaisesta lopusta. Tosin se olisi pedannut paikkaa FFXIII-3:lle, mikä ei välttämättä olisi ollut kovin hyvä asia.

Tässä lopussa Serah ja Noel antavat Alyssalle kivet, joilla uusi Cocoon saadaan leijumaan. Kiitokseksi Alyssa tarjoaa artefactia, jolla saa uuden portin auki. Kun tämän tarjouksen hylkää, Snow ryntää paikalle sotilasjoukon kanssa ja käskee pidättää Alyssan. Tyttönen on kuulemma saanut artefactin Caiusilta ja toimii yhteistyössä tämän kanssa. Tämä juttu oli niin hatusta vetäisty, että laski pisteitä tämän lopun osalta. Alyssa ei koskaan pettäisi Hopea, eikä Caius puolestaan toimisi yhteistyössä yhtään kenenkään kanssa.

Pidätyksen jälkeen Snow kuitenkin jättää Noelin vartioimaan Hopea, joka on vaarassa tulla murhatuksi kolme päivää myöhemmin (Snow tietää tämän, koska on nähnyt tulevaisuuden). Itse sankari hyppää Shiva Sisterseistä muodostuneen, nyt aikamatkustamiseen kykenevän, moottoripyöränsä selkään ja lähtee yhdessä Serah'n kanssa etsimään kolmeatoista kristallia, joiden avulla on tarkoitus pelastaa tulevaisuus.

Alyssan kohtalo syletti, enkä voi edelleenkään uskoa, että hän tuollaiseen syyllistyisi. Sen sijaan muuten tuo loppu jätti ehkä tähän mennessä parhaan maun suuhun. Se olisi voinut olla "se oikea loppu". Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Puhuimme myös miesystävän kanssa eilen illalla, että tuo loppu olisi oikeastaan voinut olla se, mistä peli olisi voinut alkaa. Oltaisiin unohdettu Caius ja typerä kikkailu ajan kanssa. Snow ja Serah olisivat voineet lähteä etsimään kristalleja tms. esineitä, joiden avulla Vanille ja Fang saataisiin pelastettua kristallipylväästä. Samoin etsintämatkalle olisivat voineet lähteä Hope ja Lightning sekä Sazh poikansa kanssa. Nämä kolme paria olisivat seikkailleet eri puolilla Pulsea esineitä etsien ja heillä olisi päässyt pelaamaan vuoronperään. Ajankohta olisi voinut olla esim. 5 vuotta XIII:n jälkeen, jolloin Hope ja Dajh olisivat olleet jokseenkin järkevän ikäisiä. Jälkimmäinen sen ikäinen, että olisi voinut osallistua tuollaiseen retkeen isänsä kanssa, edellinen siksi, että hänet olisi voinut jo turvallisesti parittaa Lightningille (miesystävän idea, ei minun).

Ja tuolla tavoin oltaisiin saatu paljon parempi peli kuin tämä todellinen versio. Squaren pitäisi ottaa meidät suunnittelemaan juonia ;)

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin vielä mainita edes yksi hyvä puoli FFXIII-2:sta; se on tietyllä tavalla fanficcarin unelma. Aikakikkailu ja rinnakkaiset todellisuudet antavat loputtomiin mahdollisuuksia muokata tarinaa mihin suuntaan tahansa. Periaatteessa melkein mikä vain voi olla "kaanonia", koska kaiken voi perustella rinnakkaistodellisuudella tai eri ajalla.

lauantai 11. helmikuuta 2012

DOINK derp derp

[Tämä blogaus spoilaa FFXIII-2:n loppua, lukeminen omalla vastuulla.]

No niin, peli on nyt pelattu kertaalleen läpi. Salainen loppu on siis vielä saamatta, mutta "ensimmäinen loppu" tuli kuitenkin nähtyä. Ei silti mennä siihen ihan heti, koska tässä on parit blogaukset jääneet välistä. Eli käsitellään ensin aiemmat pelisessiot ja sitten vasta pelin läpäiseminen.

7.2.2012

Olin jo aikalailla pelin loppupuolella tässä kohtaa. Serah ja Noel jättivät Akatemian 4XX AF taaksensa ja siirtyivät Historia Cruxin syövereihin lentelemään. Valitettavasti he kuitenkin joutuivat erilleen, ja päädyin pelaamaan pelkästään Serah'lla.

Tyttö päätyikin tuntemattomaan aikaan paikkaan nimeltä The Void Beyond. Olin siellä jo pariin otteeseen vieraillut, mutta nyt se oli huomattavasti laajempi. Siellä myös odotteli useampikin Yeuleista. He kertoivat Serah'lle omasta kohtalostaan, joka kuulosti jokseenkin kurjalta. Silti he olivat siihen alistuneet eivätkä edes yrittäneet taistella sitä vastaan.

Yeulin kohtalo on syntyä yhä uudestaan näkijäksi ja kuolla yhä uudestaan varsin nuorena, oikeastaan ennen kuin hänen elämänsä on ehtinyt kunnolla edes alkaa (viimeisin Yeul oli 15-vuotias kuollessaan). Caius on ollut jokaisen Yeulin rinnalla suojellen tyttöstä ja omistautunut perusteellisesti tehtävälleen. Aina vain uudestaan hän on joutunut katselemaan tämän menehtymistä, mikä on kaiketi aiheuttanut jonkinlaisen mielenhäiriön.

Caius nimittäin odotteli The Void Beyoundin huipulla Serah'aa tappaakseen tämän (Noelin oli "tappanut" jo aiemmin) ja estääkseen tätä muuttamasta tulevaisuutta, koska tulevaisuuden muuttaminen muuttaa menneisyyttä ja näkijä näkee nämä kaikki muutokset. Valitettavasti näkyjen näkeminen riistää aina palan näkijän elämästä, minkä takia Yeulit ovatkin kuolleet hyvin nuorina. Tulevaisuuden muuttuminen taas aiheuttaa näyt.

Caiusin mielestä ainoa tapa pelastaa Yeul ikuiselta uudestisyntymältä ja nuorena kuolemiselta, on tuhota tulevaisuus ja sen mukana kaikki muu. Jos tulevaisuus ei muutu, Yeul ei näe näkyjä eikä hänen elinaikansa siis verotu niiden takia.

Asiassa on vain jokunen mutta, jotka tulivat mieleen Caiusin ajatuksista:

- Eräässä Fragmentissa luki, että Yeulit ovat Jumalattaren (Etron) verestä ja Caius aikoo edistää maailman tuhoa mm. tappamalla Jumalattaren --> Yeulin tuho?
- Jos maailman tuhoaa, missä pelastettu Yeul eläisi? Valhallassako? Siellä näytti kovin kuolleelta/elottomalta ja synkeältä...
- Yeul on hyväksynyt kohtalonsa eikä välttämättä edes halua tulla pelastetuksi siltä

No niin, Caius tosiaan "tappoi" Serah'n, jonka jälkeen hän heräsi New Bodhumissa. Alkuun vaikutti siltä, että hän oli siirtynyt aikaan ennen pelin tapahtumia, sillä kukaan ei tiennyt niistä mitään. Hetkeä myöhemmin todellisuus alkoi kuitenkin rakoilla, Serah oli jonkinlaisessa unimaailmassa eikä todellisuudessa. Caius ehkä vangitsi hänet illuusioon tai heitti rinnakkaistodellisuuteen, jota itse kontrolloi.

Täällä sitten Lightning ilmestyi Serah'lle ja tarjosi mahdollisuutta jäädä kyseiseen todellisuuteen. Itse vastasin kieltävästi, mutta kuulin KoakumaUsagilta, että olisi kannattanut suostua. No, onneksi kaikki ajat ja paikat voi pelata uudestaan, joten voin nyt myöhemmin korjata tämän mokan.

Kieltäytymisen jälkeen pääsin juoksemaan paikalle, jonne pelin alussa jysähti meteoriitti. Nyt siellä ei ollut oikeastaan mitään erityistä, mitä nyt aikavääristymä. Kuitenkin yllättäen paikalle ilmestyi Vanille! Hitsit, että olin odottanut tätä. Seuraavaksi materialisoitui myös Fang, ja Afeni oli aivan onnessaan.

Valitettavasti kaksikko kertoi edelleen nukkuvansa kristallin sisällä. He vain pääsivät puhumaan Serah'lle, koska tämäkin oli sillä hetkellä syvässä unessa. Vanillen sanoin he tapasivat toistensa päiden sisällä. Nämä kaksi naista vakuuttivat Serah'n siitä, että hänen pitää muuttaa tulevaisuutta ja mennä sitä ennen pelastamaan Noel unesta, johon tämä on Caiusin takia vajonnut. Sitten he vain taas haihtuivat näkyvistä. Olin iloinen, että heitä nähtiin, mutta olisin halunnut kyllä nähdä enemmän.

Koska halusin tietää myös Noelin unesta jatkoin pelissä suoraan eteenpäin. Pääsinkin pimeään ja kuolevaan maailmaan, jossa Noel pyöri Caiusin ja Yeulin kanssa. Vain nuo kolme olivat enää jäljellä, muut ihmiset olivat kuolleet tai vähintäänkin kadonneet. Tapahtumat sijoittuivat Yeulin viidenteentoista syntymäpäivään. Caius vaati Noelia tappamaan hänet, koska siten suojelijan sydän ja voimat olisivat siirtyneet Noelille. Caius oli jo jonkin aikaa kouluttanut Noelia tehtävään, ja myös hän oli aikoinaan (satoja, tuhansia, satojatuhansia vuosia sitten?) tappanut oman edeltäjänsä. Caius myös kertoi sydämensä olevan osa Etroa. Noel kuitenkin kieltäytyy ystävänsä tappamisesta, joten Caius lähtee ja jättää tämän kahdestaan Yeulin kanssa. Tyttöparka puolestaan menehtyy vain vähän tämän jälkeen Etron patsaan eteen, mutta hän kieltää Noelia itkemästä, koska he tapaavat vielä uudestaan. Yeul myös hymyilee kuolessaan, tapahtuma ei sinällään vaikuta hänelle tuskalliselta tai vastenmieliseltä.

Tämän jälkeen sain vielä juoksennella Noelin perässä kuolevan maailman halki, ennen kuin hän suostui tajuamaan Serah'n läsnäolon. Seuraavaksi alkoikin vänkääminen siitä, kannattaako tulevaisuutta sittenkään muuttaa. Noelille oli nimittäin valjennut, että myös Serah näkee näkyjä aina, kun tulevaisuus muuttuu (jokaisen portin avaamisen kohdalla Serah reagoi oudosti), joten tämä on samanlainen kuin Yeul ja menettää jokaisen näyn kohdalla osan elämästään.

Tässä kohtaa sai taas valita Serah'n vastauksen. En tiedä, mikä niistä olisi ollut "se oikea", mutta itse laitoin, että pelastetaan tulevaisuus joka tapauksessa. Serah siis päätti olla välittämättä mahdollisesta kohtalostaan. Odotin Noelilta suurempaa vastarintaa, mutta sen sijaan hän hyväksyi päätöksen mukisematta.

Siinä olikin päivän pelisaldo ja oli pakko mennä nukkumaan sekavat ajatukset mielessä pyörien.

8.2.2012

Ehdin pelailla vain parisen tuntia. Juoksentelin kuolevan maailman läpi siinä määrin kuin se oli mahdollista. Seuraavaksi minulle avautuikin Akatemia 500 AF, jossa Hope oli saanut uuden Cocooninsa kasaan ja se oli tarkoitus laukaista taivaalle. Kaaos oli kuitenkin ehtinyt jo vaikuttaa maailmaan ja Akatemia oli muuttunut Mario Worldiksi pyörivine ja kieppuvine palikoineen.

Yllätys oli kaikkea muuta kuin positiivinen. Olenhan minä Tomb Raidereita pelannut, mutta tasohyppely ei silti ole minun juttuni. Nyt ei vain ollut vaihtoehtoa, vaan minun oli selvitettävä tieni muuttuvan tasohyppelylabyrintin läpi. Jaksoinkin ehkä puoleen väliin, ennen kuin hermot menivät ja peli-ilta tosiaan jäi lyhyeksi. Vihollisetkin mättivät turpaan melko urakalla, selvisin paikassa hengissä vain niukin naukin.


10.2.2012

Torstaina oli japanin tunnit ja melkoisen kipeä olokin, joten en jaksanut pelata (okei, ketutti se loppupaikka). Ilta tuli vietettyä aivan muissa merkeissä enkä edes avannut PS3:sta.

Perjantaina pelaaminen alkoi heti, kun oli saanut töiden jälkeen syötyä. Vedin Akatemian läpi tuskaisuudesta huolimatta, mutta en lähtenyt kokeilemaan lopputaisteluja. Sen sijaan päätin hetken panostaa hahmojen kehittämiseen ja sivutehtävien suorittamiseen. Aloitin Bresha Ruinseilta (5 AF), missä oli muutama Fragment hankkimatta ja yksi portti avaamatta. Siinä sivussa tuli törmättyä tonberryyn, mikä meni tietenkin loistavasti. Kolme kertaa doink, ja se oli siinä.

Onneksi tonberryja ei kuitenkaan vilissyt nurkissa. Muut viholliset olivat ihan siedettäviä, taso ei päätä huimannut. Taisteluista kertyi CP:tä ihan kohtuullisesti, kun seikkailin aikajanalla muutamaan uuteen paikkaan ja kolusin vanhoja hieman tarkemmin. Sivutehtävät olivat valitettavan tylsiä, sillä niiden sisältö oli lähinnä tavaroiden etsimistä ja viestien välittämistä, pitipä yksi behemothkin käydä lahtaamassa.

Yllättävää kyllä, tähän tylsähköön säätämiseen sai kulumaan aikaa ihan kiitettävästi. Kun olin saanut Noelin commandon levelille 99 ja ravagerin 98 (kuten myös Serah'n ravagerin), päätin, että oli aika lähteä testaamaan taitojaan lopputaisteluihin. Kello oli tuolloin yksitoista illalla ja arvio oli, että taisteluihin menee noin tunti. Tavoitteena oli siis päästä nukkumaan vähän puolenyön jälkeen.

Toisin kävi.

Ensimmäisenä tuli vastaan Bahamut, joka oli koko ajan laittaa porukkani kanveesiin. Jollain mystisellä voimalla kuitenkin selvisin taistelusta nippanappa hengissä. Juttu jatkui ilman mahdollisuutta laittaa hahmoille tulleita CP:ja tai tehdä mitään muutakaan. Välivideon jälkeen matsattiinkin jo sitten Caiusin kanssa Valhallassa. Ehdin ihmetellä, missä Lightning nyt on, mutta vastausta en kysymykseeni saanut.

Turpaan sen sijaan tuli ja aika rankastikin. Onnekseni taisteluputki ei alkanut alusta vaan sain valita edellisen tallennuksen ja viimeisimmän taistelun väliltä. Koska luovuttaminen on luusereille, päätin jatkaa taistelemista. Tässä välissä sain laittaa kertyneet CP:t ja kehittää hirviöitänikin. Otin käyttöön kultaisen chocobon ja säädin paradigmojen kanssa, ennen kuin yritin uudestaan. Nytkin teki tiukkaa ajoittain, mutta päihitin Caiusin joka tapauksessa.

Koska Finaleissa pitää lähes aina olla loppubossin jälkeen jokin pirullinen lisäbossi, josta ei ole aiemmin sanallakaan mainittu, piti toki tämänkin pelin noudatella kaavaa. Serah ja Noel olivat hukkumaisillaan mystiseen veteen, johon joutuivat, kun Caiusista purkautui jotain mustaa (kaaosta?). Nyt Light kuitenkin muisti olevansa olemassa ja tuli kiskomaan kaksikon kuiville vain heittääkseen nämä taistelemaan kolmea Bahamutia vastaan.

Myös tässä taistelussa tuli turpaan kauniisti. Tällä kertaa aivan loppumetreillä, kun kaikki Bahamutit olivat jo miltei hengiltä. Pidin miesystävän kanssa pienen mietintätauon ja sitten vain uutta yritystä uudella taktiikalla kehiin. Nyt hahmoja ei enää pystynyt kehittämään vaan oli pärjättävä sillä, mitä oli tarjolla. Onneksi olin käynyt ostamassa 99 potionia ja saman verran myös wound potioneja ennen lopulliseen taistoon lähtemistä. On muuten ensimmäinen kerta omassa pelihistoriassani, kun olen lopputaistelussa joutunut paiskomaan potioneja.

Uudella taktiikalla sain reilussa puolessa tunnissa Bahamutit hengiltä ja pääsin vihdoin katselemaan loppuvideota. Olin ihan tyytyväinen itseeni, koska hahmoni eivät olleet kenties tarpeeksi pitkälle kehitettyjä lopputaistelua varten. Loppuvideoon myös kohdistui odotuksia melkoisen äheltämisen jälkeen. Sehän on pelaajan palkinto vai mitä?

Paskanmarjat! Joo, taisin joskus manata kolmentoista loppua, mutta se ei ollut mitään tähän verrattuna. Serah kuolee ja maailma tuhoutuu, Lightningia ja Snow'ta ei edes näytetä Vanillesta ja Fangista nyt puhumattakaan.WTF!?!?

Pänttäilin tuossa opaskirjaa. En ole nyt aivan varma, onko näitä loppuja useampi vai ei. Ilmeisesti kuitenkin salaisen lopun saa, kun kerää kaikki Fragmentit ja pieksee viimeisen vastuksen uudestaan. Tähän on siis pyrittävä, koska en ole milloinkaan pettynyt Finalin loppuun näin pahasti. Jos loppuja on useampi, sain ehkä jonkinlaisen bad endingin... jos taas loppuja on vain tämä ja salainen, sen salaisen on parasta olla erittäin hyvä.

Motivaatio pelin pelaamiseen laski kiitettävästi. Loppu oli sellainen antikliimaksi ja lopputaistelukin yhtä tuskaa, ettei se houkuttele uusintaerään. Toisaalta haluan silti vielä nähdä sen salaisen lopun, joten ei kai se auta kuin aloittaa aikajanan täydentäminen ja Fragmentien epätoivoinen metsästäminen. Onneksi niitä on jo kerääntynyt mukaan sentään 56/160.

Eli palailen tämän pelin osalta astialle, kun olen salaisen lopun saanut. Voi toki olla, että kertoilen välissäkin jotain, mikäli sivutehtäviä tehdessä paljastuu jotain mielenkiintoista. Tähän mennessä ne eivät vain ole tehneet erityisen hyvää vaikutusta.


Lyhyesti vielä plussia ja miinuksia:

+ Jotkut taistelumusiikit (esim. mutanttitomaatti)
+ Taistelusysteemin uudistukset
+ Alyssa
+ Mog kaikkine taitoineen
+ Caius ja Yeul
+ Koukuttava triviapeli
+ Chocobolla riekkuminen

- Sivutehtävät
- Laimeat musiikit
- Sekava ja itsensä kanssa ristiriitainen juoni
- Academia 500 AF
- Lopputaisteluiden yllättävä vaikeustason nousu
- Loppu ylipäätään
- Serah (ja Noel)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Aarteita etsimässä

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Eilen ei kovin paljon ehtinyt pelata, koska viikolla on käytävä töissäkin. Sattuneesta syystä en voinut lomaakaan tähän ajankohtaan ottaa, vaikka alun perin niin oli tarkoitus tehdä. Enivei, ehdin kuitenkin jotain säätää pelin parissa illan aikana.

Aluksi harhailin Akatemiassa ja eksyin taas pariinkin otteeseen triviapelilaitteiden kimppuun... lähinnä tosin miesystävän yllytyksestä. Toisessa kysymykset olivat niin randomeja, ettemme jaksaneet sen parissa kovin kauaa äheltää. Seuraavan kysymykset taas olivat siinä mielessä kivoja, että vastaukset pystyi päättelemään, vaikkei niitä olisi suoraan tiennytkään. Se tulikin sitten pelattua läpi asti.

Sen jälkeen en viitsinyt enää metsästää lisää laitteita vaan siirryin juttelemaan Hopen ja Alyssan kanssa. Kävi ilmi, että Hope oli satoja vuosia sitten rakentanut aikakapseleita, joissa hän ja Alyssa olivat "nukkuneet" hyvän tovin. Nyt he olivat hiljattain heränneet, ja Hope oli noussut uudestaan Akatemian johtoon.

Pohdiskelimme miesystävän kanssa, että Hopen johtoasema kuulosti jokseenkin epärealistiselle. Todellisessa maailmassa johtoon ei välttämättä kelpuutettaisi tyyppiä, joka on ollut satoja vuosia unessa. Tosin tämä asia valottui hieman, kun jutustelin muutaman NPC:n kanssa. Hope oli mitä ilmeisimmin onnistunut ennen kapseliin siirtymistään jo kehittämään ympärilleen melkoisen henkilökultin. Ainakin siihen malliin NPC:t häntä hehkuttivat, pitivät jonkinlaisena elävänä legendana.

Mitä Alyssaan tulee, hän ei ollut aivan kotonaan tulevaisuudessa. Hän oli onnellinen, että sai edelleen työskennellä Akatemiassa Hopen rinnalla, mutta kaipa hän kärsi jonkinlaisesta koti-ikävästä, mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Voisi sitä itsekin olla melkoisen hukassa tuollaisen aikasiirtymän jälkeen.

No, joka tapauksessa... Nyt Hope oli rakentamassa uutta Cocoonia, joka olisi tarkoitus nostaa taivaalle leijumaan. Tätä varten täytyisi vain löytää oikeanlaisia materiaaleja eri ajoista (en juuri nyt muista niiden nimeä, joku voi vapaasti täydentää). Nuorukaisen toiveena oli myös saada pelastettua Fang ja Vanille, koska hän omien sanojensa mukaan kaipaa Fangin voimakkuutta ja Vanillen hymyä. Ei kai hän vain suhtaudu Alyssaan etäisesti, koska elättelee toiveita Vanillen suhteen? Kaash...

Ehkä tuohonkin saa vastauksen jossain vaiheessa. Jaksan yhä elätellä toivetta Vanillen ja Fangin paluusta.

Alyssa ja Hope antoivat Serah'lle ja Noelille tehtäväksi hankkia viisi kappaletta niitä materiaaleja, joiden nimiä en nyt muista. Kreikkalaisiin aakkosiin ne päättyivät, mutta alkuosia en muista. Kävinkin metsästämässä ne kaikki, mikä oli yllättävän helppoa. Siinä sivussa ehdin myös hurvitella chocobon kanssa New Bodhumin rannoilla. Ei muuten ole koskaan ollut chocobolla ratsastaminen näin hauskaa. Olisin halunnut videoida sen sekoilun. Tosin voi olla, että kaikkien muiden mielestä se oli vain idioottimaista pyörimistä ja hyppelehtimistä... mutta minulla oli hauskaa.

Sain jutut hankittua, mutten lähtenyt saman tien takaisin Akatemialle vaan jäin harhailemaan uuteen avautuneeseen aikaan. Satuin kävelemään suoraan aika-avaruushalkeamaan ja törmäämään tuskaisen vaikeamaan paradoksiin. Onneksi miesystävä tuli jälleen apuun, sillä itse en olisi varmaan sitä ratkaissut aamuunkaan mennessä. Hänenkin täytyi tarttua kynään ja paperiin, että puzzlet saatiin ratkottua. Olisi ne kai voinut opaskirjastakin luntata, mutta mitäs kivaa siinä nyt olisi ollut?

Pääsin vielä kurkistamaan uuteen aikaan ja Sunleth Waterscapen flanien elämään jälleen kerran. Nyt operaationa olisikin eksyneiden vauvaflanien pelastaminen. Samalla näyttäisi tihkuvan lisätietoa Vanillesta ja Fangista, joten ehkä uhraan jokusen hetken flanien etsimiseen, vaikkei tämä pääjuoneen liittyvä juttu taida ollakaan.

Sellaista tällä kertaa. Juonellisesti peli ei paljoa edennyt, mutta toisaalta olen jo Episode 4:ssä eikä näitä ole yhteensä kuin kuusi, joten ehkä pieni hidastelu ei niin kovin paljon haittaa. Yritän kuitenkin tänään ehtiä pelata hieman lisää, jotta olisi myöhemmin jotain raportoitavaa taas.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Pelikoukussa torneista huolimatta

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Eilisen seitsemän tunnin pelisession voi tiivistää alipeleihin ja torneihin. Sain auki Kasinon, jossa kävin hieman hurvittelemassa. Toisin sanoen osallistuin chocoboajoihin ja leikin yksikätisen rosvon kanssa. Fiilis oli kuin Golden Saucerissa, jossa sivumennen sanoen en edes kauhean hyvin seiskaa pelatessa viihtynyt.

Samaan aikaan Kasinon kanssa avautui myös Akatemia 400 AF. Koska en jaksanut tuhlata rahojani, suuntasin tulevaisuuteen (vai menneisyyteen? Kasino sijaitsee tuntemattomassa ajassa...). Ikävä yllätys Akatemiassa oli, että tekoäly bongasi Serah'n jo haihtuneen l'Cie-merkin ja muutti puolet asukkaista Cieth'ksi tarkoituksenaan ilmeisesti tappaa Serah ja Noel. Cieth't vain kävivät myös viattomien sivullisten kimppuun.

Hyvin pian tämän jälkeen myös Caius ilmestyi kaupunkiin, ja häntä saikin jahdata ympäriinsä. Valitettavasti kiinni häntä ei saatu vaan sen sijaan päästiin mähisemään raivostuttavien hirviöiden kanssa. Mokoma usutti ne Serah'n ja Noelin kimppuun ja jätti vielä Yeulinkin yksin Akatemiaan, mistä Noel oli äärimmäisen vihainen ja hämmentynyt. Yeul puolestaan väitti, ettei Caius edes ollut koko kaupungissa... minkä jälkeen myös minä olin jokseenkin häkeltynyt.

Jotta soppa olisi vielä sekavampi Caius muisti ennen katoamistaan mainita tappaneensa jo Serah'n ja Noelin  aiemmin suuressa tornissa (hei, hoi, nyt hälytyskellot soikoon!). Hän oletti kaksikon olevan elävä paradoksi, joka on tuhottava.

No, Akatemia jäi taakse, kun Caiusta ei sieltä löytynyt. Sain huomata, että aikajanalle oli ilmestynyt kaksi uutta sijaintia: Augusta Tower 200 AF ja Augusta Tower 300 AF, jos oikein muistan. Menin ensin jälkimmäiseen enkä saanut mitään aikaan, joten päädyin tutkimaan ensimmäistä. Aikani siellä seikkailtuani sainkin käsiini avaimen, jolle ei ollut käyttöä tuohon aikaan. Se toimikin sitten sata vuotta myöhemmin. Ilmeisesti avain oli sitten paradoksi? Ehkä, en tiedä, näissä jutuissa on hitusen vaikea pysyä välillä perässä.

Ravasin siis saman tornin kahteen kertaan kahdessa eri ajassa ja aivan peräkkäin. Taisteluja pukkasi ihanasti parin askeleen välein eikä niitä oikein päässyt karkuunkaan. Olen edelleen sitä mieltä, että satunnaistaistelujen tuominen takaisin on tyhmin idea ikinä. Järkyttävä määrä satunnaistaisteluja ahdistavassa tornissa sitten on taas suoranaista piinaa jo.

Tornin huipulla (ja sinne kiivetessäkin) selvisi toki liuta asioita. Ensinnäkin Noel ei olekaan ollut tulevaisuudessa täysin yksin. Hän on ollut Yeulin, näkijän, suojelija yhdessä Caiusin kanssa. Cauis kuitenkin jätti kaksi muuta tuntemattomasta syystä eikä Noel kyennyt yksin suojelemaan Yeulia, joka sitten ilmeisesti menehtyi hänen toimintansa takia. Yeulin kuoleman myötä Noel havahtui Valhallasta ja törmäsi Lightningiin, mistä voidaan tosiaan päätellä, ettei hän kovin pitkään tulevaisuudessa aikaa täydellisessä yksinäisyydessä viettänytkään. Jätkä on hieman vedättänyt Serah'a... joka ei muuten tähän asiaan takertunut ollenkaan.

Tornissa oleillut Yeul puolestaan kertoi Caiusin olevan ikuinen. Mies on saanut Jumalattarelta (Etrolta?) osakseen kirouksen elää ikuisesti tehtävänään suojella Yeulia, näkijää. Valitettavasti Caius on joutunut myös monesti todistamaan Yeulin menehtymistä, kun aikajanaa ja historiaa on vääristelty. Aikajanan ja historian vääristyminen ovat ilmeisen kohtalokkaita tapahtumia Yeulille, minkä vuoksi Caiusin tavoitteena on estää historian vääristyminen.

Vaikka voisi kuvitella, että Serah'n ja Noelin aikasurffailu on Yeulin kuolemien takana, kyse on muusta. Historia vääristyi, kun Cocoonin putoamisen hetkellä joku, jonka olisi pitänyt selvitä, katosi. Suomeksi: Lightningin mystinen joutuminen Valhallaan vääristi historian. Serah'n ja Noelin tehtävä onkin nyt ilmeisesti korjata tämä vääristymä.

Valitettavasti tornin huipulta löytyi myös ihmisten (Hopen) valmistama fal'Cie, joka oli tekoälyjen avulla murhannut sekä Hopen että Alyssan vuonna 13 AF. Augusta Tower on puolestaan paikka, josta voi tarkkailla kaikkia aikoja. Niinpä tuo fal'Cie on ilmeisesti ryhtynyt vääristelemään historiaa oman mielensä mukaan. Tosin sekään ei tainnut olla syyllinen kaikkeen, sillä kun olento oli voitettu, se vain katosi ja sen katoaminen loi rinnakkaistodellisuuden eli Akatemia 4XX AF:n (kun nollat korvataan X:llä, kyse on rinnakkaistodellisuudesta, jossa aika on sama kuin aiemmassa), jossa fal'Cieta ei koskaan ollutkaan (kait). Sivumennen sanoen tapa, jolla fal'Cie voitettiin oli varsin odottamaton. Taidan jättää sen kertomatta, saatte pähkäillä sen itse tai luntata jostain läpipeluuoppaasta, jos ette keksi.

Tällä hetkellä olen tuolla Akatemiassa jälleen, vuodessa 4XX AF. Yllättäen Hope ja Alyssa saapuivat ottamaan Serah'n ja Noelin vastaan. Odotan nyt mielenkiinnolla, miten he selittävät hengissä olemisensa. Edellisestä kohtaamisestahan on kulunut vaivaiset 390 vuotta. Tämä juttu selvinnee minulle tänään... jos nyt ehdin kaksikolle juttelemaan. Löysin nimittäin Akatemiasta triviapelikoneen, jota jäimme miesystävän kanssa tahkoamaan läpi eilen illalla ties kuinka pitkäksi aikaa. Kymmenen kysymyksen oikein saamiseen menee yllättävän kauan... ja vastaavia koneita on Akatemiassa vielä monta. Jostain syystä ne olivat kovin koukuttavia, joten voipi olla, että niihin tulee jokunen pelituntikin jopa uhrattua.

Mutta niin, nyt saa naputtelu riittää. Siirryn hakkaamaan ohjaimen näppäimiä x)

//edit

Sokerina pohjalla vielä N:n tiivistelmä FFXIII-2:sta:

"kaikilla on HP ja taikajana ja noelilla vielä vonkausvana"
Jokainen voi tahollaan miettiä, mitä tämä tarkoittaakaan ;D

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Uusi toivo ja mutanttitomaatin vastaisku

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa eilisestä noin kahdeksan tunnin peliurakasta. Päivä alkoi ja päättyi mutanttitomaatin kanssa ottelemisella. Ensimmäinen erä ei sujunut, joten suuntasin sitten aikajanalla täysin toiseen suuntaan.

Snow jäi 300 vuotta tulevaisuuteen, kun itse hyppäsin 290 vuotta taaksepäin. Edellisen pelisession aikana olin jo tavannut Alyssan, josta en ollut ennakkoon kovinkaan kiinnostunut. Nyt hän sitten odotteli ajassa 10 AF ja löytyipä paikasta (ööh... ajasta?) toinenkin vanha tuttu.

Hope toi kirjaimellisesti toivoa pimeyteen, kun taistelin jättikokoista hirviötä vastaan. Hänen ulkonäkönsä ei ollut parantunut sitten Maikkeli + orava -kuvista, mutta ei nyt takerruta turhiin yksityiskohtiin. Täytyy nimittäin sanoa, että jos Snow oli edelleen samanlainen idiootti kuin ennenkin, on Hope sen sijaan ottanut aimo harppauksen aikuistumisen suuntaan.

Jos nyt lähdetään ihan siitä, ettei Hope ole kuin kymmenen vuotta vanhempi kuin XIII:ssa (eli 24) ja hän on jo noussut Akatemia johtoon. Tietämättömille tiedoksi Akatemia on tieteellinen järjestö (oppilaitos?), joka tutkii mm. aikaportteja ja paradokseja. Hope tosiaan toimii kyseisen laitoksen johdossa ja on ottanut Alyssan ilmeisesti oikeaksi kädekseen. Nuorelle tytölle tämä näyttää sopivan paremmin kuin hyvin, mutta valitettavasti Hope ei oikein tunnu lämpenevän tämän ilmiselville flirttailuyrityksille.

Minusta Alyssa ja Hope voisivat nimittäin olla erittäin hyvä pari. Hopesta on tullut aikuinen mies. Tosin hän ei ole pyrkinyt akatemian hierarkiassa ylöspäin puhtaasta mielenkiinnosta tiedettä kohtaan vaan estääkseen Vanillen ja Fangin kristalloitumisen ja pelastaakseen äitinsä menneisyyttä muuttamalla. Kun Serah ja Noel kertovat, mitä tulevaisuudessa on tapahtunut, Hope kääntääkin katseensa kohti tulevaa pelastaakseen Cocoonin (ja Pulsen) jälleen kerran. Hän on nyt valmis sivuuttamaan henkilökohtaiset tarpeensa suuremman hyvän vuoksi.

Alyssa taas on pirteä ja innokas lievä ADHD-tyttö. Jos hänen hitusen vaatimaton ulkonäkönsä ei mielenkiintoani herättänyt, hänen asenteensa ja puhetyylinsä teki sen kyllä. Hänellä oli (aiheellinen) angstihetkensä 3 AF Bresha ruinseilla, mutta se annettakoon anteeksi. ADHD-tytötkin masentuvat joskus. Minusta hän voisi sopia Hopen rinnalle rakentamaan parempaa tulevaisuutta, myös muuten kuin tieteen tekeminen mielessä.

En sano, että tuo olisi mitään OTP minulle. Luultavasti en esim. jaksaisi kirjoittaa pariskunnasta tai kiinnostua heistä syvällisesti, mutta söpönä parina heitä pitäisin kyllä.

Noh, monien mutkien jälkeen Hope ja Alyssa jäivät tosiaan rakentamaan parempaa tulevaisuutta, ja minä palasin ratkaisemaan ongelmaa nimeltä mutanttitomaatti. Taaskaan taistelu ei mennyt yhtään paremmin, mutanttitomaatti teki karmaisevan vastaiskunsa. Yritin, yritin ja yritin ja samalla ihmettelin, miten tämä voi olla mahdollista. Kartalla kun näkyi tehtävänä, että kyseinen otus pitäisi saada kumoon. Grindaaminen ei ajatuksena houkutellut, joten pakottauduin tarkistamaan vinkit pelin virallisesta oppaasta, jonka onneksi sain myös samana päivänä kuin pelinkin. Pelaan siis pääsääntöisesti ilman opasta aina ensimmäisen pelikerran, mutta nyt oli sen verran nurkkaan ajettu olo, että päätin vilkaista, olisiko taistelussa apua esim. joistain tietyistä paradigmoista.

Kävi ilmi, että koko taistelu pitää kiertää. Sitä ei vain ole mahdollista voittaa tuossa vaiheessa peliä. Olin siis turhaan paukuttanut päätä peliohjaimeen useamman kerran. Hurraa oppaalle, tuo ei ehkä olisi juolahtanut mieleeni ihan äkkiä.

Mutanttitomaatin kiertämisen jälkeen homma alkoikin taas sujua entiseen malliin ja pääsin näppärästi eteenpäin. Välistä tosin päädyin ihmettelemään pelihahmojen logiikan kulkua. Heidän päättelykykynsä täytyy olla kertakaikkisen erinomainen, sillä itse päädyin aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin erinäisissä tilanteissa. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon tuntematon aika, josta löytyi flaneja ahmiva lohikäärme. Minun päätelmäni oli, että koska mutanttitomaatti on muodostunut suuresta määrästä pienempiä flaneja, kyseinen lohikäärme täytyy siirtää sen kanssa samaan aikaan ja syöttää tomaatti hirviölle.

Väärin päätelty! Oikea vastaus oli, että lohikäärmeen ahmimat flanit teleporttaavat otuksen vatsan kautta Sunleth waterscapelle vuoteen 300 AF ja liittyvät osaksi mutanttitomaattia. Tämän Noel ja Serah päättelivät samoilla tiedoilla, joilla minä tosiaan päädyin ihan toisenlaiseen tulokseen. Hetken tuijotin ruutua WTF-fiiliksissä, mutta sitten päätin lakata vaivaamasta aivojani ja mennä virran mukana eli lahtaamaan sen pahuksen lohikäärmeen. Oli muuten tiukka taistelu, mutta selvisin kuitenkin hengissä.

Kun taistelun jälkeen palasin vuoteen 300 AF, tomaatti oli heikentynyt ja sain sen vihdoin kukistettua. Samalla tosin menneisyys (vai tulevaisuus?) muuttui jollain tapaa ja Snow haihtui olemattomiin. Kenties kuitenkin tapaamme hänet vielä uudestaan.

Tästä blogauksesta on nyt tulossa järkyttävän pitkä, mutta minun on pakko tämän juoniselostuksen jälkeen vielä mainita muutamasta jutusta.

Ensimmäisenä Noel. Hän on jännä tapaus. Hän tulee ajasta, jossa on ollut viimeinen elossa oleva ihminen. Se on jättänyt häneen jälkensä, mutta silti hän on sopeutunut Serah'n seuraan yllättävän hyvin. Tosin selkeän mustasukkainen hän on. Hän käyttäytyi sekä Snow'n että Hopen ensimmäisen kohtaamisen aikana huomattavan omistushaluisesti Serah'n suhteen. Hopen kanssa hän alkoi tulla toimeen, kun kävi ilmi, ettei Hopella ja Serah'lla ole välillään ystävyyttä kummempaa. Snow'ta hän sijaan vihaa avoimesti.

Okei, Noel on kokenut menetyksiä elämässään ja nähnyt ilmeisesti liikaa sankareita, jotka ovat uhranneet itsensä toisten vuoksi. Tuollaisesta käytöksestä hän Snow'ta syyttää (mainitsi mm. että Snow on todennäköisesti pyytänyt vapaaehtoisesti itselleen l'Cie-merkin, kun Serah kummasteli, mistä mies on sellaisen itseensä uudestaan saanut), mutta minusta tuntuu, että Noelin ärtymys miestä kohtaan kumpuaa myös jostain muualta. Hänellä on tunteita Serah'a kohtaan. En tosin ihmettele sitä. Raukkaparka tuskin on nähnyt tyttöjä ties kuinka pitkään aikaan, kyllä silloin varmasti kelpaisi melkein kuka tahansa... ja Serah nyt sattuu olemaan söpö, vaikka naiivi typerys onkin.

Noel ja Serah'kaan eivät minua parina innosta, mutta odottelen silti mielenkiinnolla mitä tästä tulee. Snow sanoo avioliittoasian olevan jäähyllä toistaiseksi ja loistaa poissaolollaan. Noel sen sijaan pysyttelee Serah'n rinnalla, suojelee tätä ja osoittaa välittämistään monin tavoin. Näkisimmekö jopa eron Final Fantasyssa? Tai kenties Snow kristalloituu pelin lopussa merkkinsä takia, ja Serah päätyy lopulta tästä syystä yksiin Noelin kanssa... tai sitten menneisyys ja tulevaisuus muuttuvat, Snow palaa takaisin Serah'n luo ja Noel haihtuu olemattomiin. Kaikki ovat vähän surullisia jutusta, mutta jatkavat sitten elämäänsä kuin koko Noelia ei olisi ollutkaan. Niin, haluan tosiaan tietää, miten tässä käy.

Kiinnostavin osuus on kuitenkin Yeul ja hänen ohellaan Caius. Yeul ei olekaan vain yksi tyttö vaan monta. Hän syntyy yhä uudestaan ja uudestaan eri aikoihin saman näköisenä, mutta ilman muistoja aiemmista elämistään. Joko hän on kaksoisolento tai saman sielun uusi inkarnaatio. Kumpaa... en tiedä vielä. Joka tapauksessa Caius on nähty tähän mennessä jokaisen Yeulin rinnalla ja on näyttänyt välittävän hänestä syvästi.

Yksi Yeuleista menehtyi heti pelin alussa. Seuraava menehtyi, kun Noel ja Serah muuttivat tulevaisuutta (ja samalla menneisyyttä) Oerbassa. Caius tuskaili silloin, kuinka monesti hänen on vielä todistettava tätä tapahtumaa. Caius vaikuttaisi olevan joko kuolematon tai aikamatkustukseen kykenevä. Lisäksi hänellä on side Yeuliin. Itse veikkasin rakkaussuhdetta, mutta miesystävä ehdotti isä-tytär-suhdetta. Jälleen kerran odotan mielenkiinnolla, mitä lopulta paljastuu. Kiinnostavaa on myös, että minusta pelin alussa kuoleella Yeulilla oli siniset hiukset, mutta hänen jälkeensä esiintyneillä on ollut hopeiset. Vaatteet ovat kaikilla samat.

Okei, tämä paisuu, mutta vielä yksi juttu! Kaikki muistavat kympistä kiertävän kaupustelijan? O'Akan? Eikö hän ollutkin varsin raivostuttava tapaus? Jep, sitä minäkin. Olen moneen otteeseen ärtynyt hänestä. Nyt olen kuitenkin valmis antamaan hänelle anteeksi ja myöntämään hänen olevan varsin harmiton tapaus.

Chocolina pieksee ärsyttävyydellään melkein jopa Tiduksen. Onneksi olkoon vain!


Tähän onkin hyvä lopettaa tältä erää. Palailen taas, kun olen päässyt pelissä eteenpäin ja on jotain uutta kerrottavaa. Nyt sanoisin, että FFXIII-2 on ihan kelvollinen peli, vaikka päähahmot sinällään eivät innosta. Kyllä tämän läpi jaksaa kahlata ja luulen, että tulee vietettyä läpäisyn jälkeenkin jokunen tunti aikajanalla hyppiessä.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Ihku-daa ja muuta ihanaa

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Tänään pääsin vihdoin aloittamaan FFXIII-2:n (uudestaan) ja tällä kertaa omalla PS3:lla. Ilmeisesti Sonylla on edelleen huoltokatko, joten pahimmassa tapauksessa joudun raahaamaan oman koneeni huomenna miesystävän luo voidakseni jatkaa peliä... jeij.

Alku meni ihan sutjakkaasti, koska tiesin jo, mitä tehdä. Eilisiin kommentteihin ei oikeastaan ole lisättävää. Tapahtumat eivät saaneet uusia yllättäviä käänteitä, tosin Live triggerissä valitsin nyt eri vastaukset kuin edellisellä kerralla. Dialogi muuttui hieman, mutta muuten en huomannut mitään erityistä.

Dialogiin kun nyt päästiin, täytynee mainita, että FFXIII-2:ssa on typerimmät NPC:t ikinä. Ei muistu mieleen, että missään Finalissa he olisivat jauhaneet sellaista shaibaa kuin tässä kyseisessä. Oikeasti! Ketä kiinnostaa Yujin kissan silittämiset?! Pitäisikö pelaajan tästä innostua? Tietysti aina on se mahdollisuus, etten ole vain kohderyhmää...

Shaibalinjalla jatkaakseni Serah totisesti ylitti itsensä erään Live triggerin aikana. Noel halusi tietää, kuka tämä paljon puhutu Snow oikein on. Valitsin vaihtoehdon "yksi tosi cooli jätkä" (vaihtoehtona olisi ollut tosin myös sankaria ja sulhasta), mikä taisi olla melkoinen virhe. Serah sai jonkinlaisen hysteerisen pissiskohtauksen ja alkoi ihkuttamaan Snow'ta sellaisella syötöllä, ettei perässä pysynyt. Tekstiä tuli sitä vauhtia, että sitä oli oikeasti mahdotonta pystyä lukemaan, saati kuuntelemaan tai ainakaan ymmärtämään. Sen mitä ehti ymmärtää, olisi voinut jättää kuitenkin kuulematta. Kaash, ostarin teineiltäkin tulee tasokkaampaa juttua poikaystävistään.

Pissistelyn jälkeen pääsin vihdoin puistelemaan New Bodhumin hiekat jaloistani ja aikamatkustin kaksi vuotta tulevaisuuteen Bresha ruinseille eli samaan mestaan, joka esiteltiin jo pelattavassa demossa. Löysin pari uutta juttua ja sain suoritettua demossa väliin jääneen sivutehtävän, mutta mitään kovin jännää tai erikoista tämä osuus ei tarjonnut. Palikkatestin sai taas suorittaa perheen insinööriosasto.

Tämän osuuden jälkeen sain valita kahdesta eri portista. En pohdiskellut ratkaisua kovinkaan syvällisesti, kunhan nyt päätin kulkea toisesta ja tieni vei 300 vuotta ajassa eteenpäin Sunleth waterscapelle. Siellä pääsin tapaamaan vihaisen mutanttitomaatin ja sille uhoavan suuren sankarin.

Kyllä, Snow teki paluun nopeammin kuin osasin edes arvata -___-;;;

Tomaattitaistelu vei tästä tytöstä viimeisetkin mehut, joten en sen pidemmälle enää pelaamista jatkanut. Täytyy silti mainita, että Snow ei valitettavasti pisteitään nostanut. Jätkä uhoaa samalla tavalla kuin ennenkin eli mennään tyylillä "aivot narikkaan ja nyrkkiä kämmeneen". Sillä tavallahan kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa.

Mielenkiintoinen huomio oli, että Snow ilmoitti Serah'lle ja Noelille, että avioliittoasia on laitettu toistaiseksi jäihin. Täytyy myöntää, että minua jopa hitusen kiinnostaa, mitä tästä kehkeytyy. Ehkä Serah tajuaa vaihtaa miestä? Noel voisi hänelle sopiakin.

Sellaista. Tähän mennessä pelattavista hahmoista fiksuin on ollut Mog. Kupopoo sille pikkuotukselle, se pitää minut järjissäni.

Nyt voisi olla hyvä hetki painella petiin. Aamulla voi taas jatkaa kauhistelua pelin parissa. Tosin täytyy vielä mainita pari hyvää seikkaa illan pelisessiosta:
+ Caius ja Yeul vilahtivat ruudussa, kun lähdin New Bodhumista
+ Astetta hevimpi biisi soi tomaattitaistelun aikana vastapainona aneemiselle perustaistelumusiikille

Jepsis, Afeni kuittaa tältä yöltä.

torstai 2. helmikuuta 2012

Eeppistä epäreiluutta

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Final Fantasy XIII-2 päätyi jo tänään kätösiini ja olin onnesta soikeana, kun hipsin japanin tunneille. Ajatuksena oli lähinnä pelaamaan pääseminen, mutta menin silti ensin kiltisti opiskelemaan. Tuntien jälkeen sitten suuntasin miesystävän luokse.

Ensimmäisenä piti tietysti tehdä oma käyttäjätili miehen PS3:lle. Ei ongelmaa siinä. Sen sijaan, kun olisi pitänyt vielä kirjautua PlayStation Networkiin, kaikki ei mennytkään ihan kuin peleissä. Tottahan hemmetissä siellä oli ja on edelleen huoltokatko!

Mitäkö tämä tarkoitti? Noh, käytännössä sitä, etten voi todennäköisesti jatkaa tämän päivän tallennuksia omalla pleikkarillani. Ainakaan FFXIII:n tallennuksia ei voinut jatkaa, koska en ollut kirjautunut PSN:iin. Melkein voisin veikata, että sama juttu on jatko-osankin kanssa.

Jostain syystä minulle kasaantuu näitä vastaavia ongelmia Sonyn kanssa (tietomurtojupakan aikoihin en saanut hyvityksiäni sattuneesta koskaan enkä edes vastausta, kun valitin asiasta). Onhan se kiva päästä aloittamaan uusi peli, mutta olisi ehkä vielä kivempi, jos pääsisin pelaamaan sitä kunnolla kahden asunnon välillä surffaamisesta huolimatta.

Nyt en oikeastaan päässyt kuin kokeilemaan peliä. En viitsinyt alkaa kunnolla pelaamaan, koska huomenna on omilla kämpillä sama urakka edessä. Ihan kivalta tuo kuitenkin näytti, vaikkei cinematic action iske vieläkään.

Caius sen sijaan iski, tykkäsin hänestä kovin, vaikkei tuhoon pyrkiminen innosta. Toivon, että hänestä paljastuisi jotain syvällisempää jatkossa. Eniten tykästyin pikaisesti ruudussa vilahtaneeseen sinihiuksiseen tyttöön, Yeuliin. Itse asiassa cossaisin häntä erittäin mielelläni ensi kesänä. Veikkaan myös, että hänen ja Caiusin välit ovat olleet suhteellisen lämpimät. Toivotaan, että tähän asiaan paneudutaan jossain kohtaa peliä hieman tarkemminkin.

Serah oli aivan yhtä tylsä ja typerä hahmo kuin aiemminkin. En vain jaksa innostua hänestä. Noel menetteli, muttei herätä suurempia intohimoja. Light oli oma itsensä ja hänestä pidin kyllä, pelaisin hänellä huomattavasti mieluummin kuin Serah'lla ja Noelilla. Ehkäpä siihen annetaan vielä tilaisuus.

Tässä vaiheessa minulla ei oikeastaan ole vielä enempää sanottavaa pelistä. Ehdin kokeilla alkua vähän, enempää en edellä mainitun eeppisen epäreilun PSN-ongelman takia viitsinyt ruveta tahkoamaan. Huomenna siis aloitus uusiksi, ja kun seuraavan kerran miesystävän luokse könyän, rukoilen matkalla Etrolta, että pääsen kirjautumaan PSN:iin täältäkin käsin. Muuten hajottaa ja rankasti.