Uusi toivo ja mutanttitomaatin vastaisku

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa eilisestä noin kahdeksan tunnin peliurakasta. Päivä alkoi ja päättyi mutanttitomaatin kanssa ottelemisella. Ensimmäinen erä ei sujunut, joten suuntasin sitten aikajanalla täysin toiseen suuntaan.

Snow jäi 300 vuotta tulevaisuuteen, kun itse hyppäsin 290 vuotta taaksepäin. Edellisen pelisession aikana olin jo tavannut Alyssan, josta en ollut ennakkoon kovinkaan kiinnostunut. Nyt hän sitten odotteli ajassa 10 AF ja löytyipä paikasta (ööh... ajasta?) toinenkin vanha tuttu.

Hope toi kirjaimellisesti toivoa pimeyteen, kun taistelin jättikokoista hirviötä vastaan. Hänen ulkonäkönsä ei ollut parantunut sitten Maikkeli + orava -kuvista, mutta ei nyt takerruta turhiin yksityiskohtiin. Täytyy nimittäin sanoa, että jos Snow oli edelleen samanlainen idiootti kuin ennenkin, on Hope sen sijaan ottanut aimo harppauksen aikuistumisen suuntaan.

Jos nyt lähdetään ihan siitä, ettei Hope ole kuin kymmenen vuotta vanhempi kuin XIII:ssa (eli 24) ja hän on jo noussut Akatemia johtoon. Tietämättömille tiedoksi Akatemia on tieteellinen järjestö (oppilaitos?), joka tutkii mm. aikaportteja ja paradokseja. Hope tosiaan toimii kyseisen laitoksen johdossa ja on ottanut Alyssan ilmeisesti oikeaksi kädekseen. Nuorelle tytölle tämä näyttää sopivan paremmin kuin hyvin, mutta valitettavasti Hope ei oikein tunnu lämpenevän tämän ilmiselville flirttailuyrityksille.

Minusta Alyssa ja Hope voisivat nimittäin olla erittäin hyvä pari. Hopesta on tullut aikuinen mies. Tosin hän ei ole pyrkinyt akatemian hierarkiassa ylöspäin puhtaasta mielenkiinnosta tiedettä kohtaan vaan estääkseen Vanillen ja Fangin kristalloitumisen ja pelastaakseen äitinsä menneisyyttä muuttamalla. Kun Serah ja Noel kertovat, mitä tulevaisuudessa on tapahtunut, Hope kääntääkin katseensa kohti tulevaa pelastaakseen Cocoonin (ja Pulsen) jälleen kerran. Hän on nyt valmis sivuuttamaan henkilökohtaiset tarpeensa suuremman hyvän vuoksi.

Alyssa taas on pirteä ja innokas lievä ADHD-tyttö. Jos hänen hitusen vaatimaton ulkonäkönsä ei mielenkiintoani herättänyt, hänen asenteensa ja puhetyylinsä teki sen kyllä. Hänellä oli (aiheellinen) angstihetkensä 3 AF Bresha ruinseilla, mutta se annettakoon anteeksi. ADHD-tytötkin masentuvat joskus. Minusta hän voisi sopia Hopen rinnalle rakentamaan parempaa tulevaisuutta, myös muuten kuin tieteen tekeminen mielessä.

En sano, että tuo olisi mitään OTP minulle. Luultavasti en esim. jaksaisi kirjoittaa pariskunnasta tai kiinnostua heistä syvällisesti, mutta söpönä parina heitä pitäisin kyllä.

Noh, monien mutkien jälkeen Hope ja Alyssa jäivät tosiaan rakentamaan parempaa tulevaisuutta, ja minä palasin ratkaisemaan ongelmaa nimeltä mutanttitomaatti. Taaskaan taistelu ei mennyt yhtään paremmin, mutanttitomaatti teki karmaisevan vastaiskunsa. Yritin, yritin ja yritin ja samalla ihmettelin, miten tämä voi olla mahdollista. Kartalla kun näkyi tehtävänä, että kyseinen otus pitäisi saada kumoon. Grindaaminen ei ajatuksena houkutellut, joten pakottauduin tarkistamaan vinkit pelin virallisesta oppaasta, jonka onneksi sain myös samana päivänä kuin pelinkin. Pelaan siis pääsääntöisesti ilman opasta aina ensimmäisen pelikerran, mutta nyt oli sen verran nurkkaan ajettu olo, että päätin vilkaista, olisiko taistelussa apua esim. joistain tietyistä paradigmoista.

Kävi ilmi, että koko taistelu pitää kiertää. Sitä ei vain ole mahdollista voittaa tuossa vaiheessa peliä. Olin siis turhaan paukuttanut päätä peliohjaimeen useamman kerran. Hurraa oppaalle, tuo ei ehkä olisi juolahtanut mieleeni ihan äkkiä.

Mutanttitomaatin kiertämisen jälkeen homma alkoikin taas sujua entiseen malliin ja pääsin näppärästi eteenpäin. Välistä tosin päädyin ihmettelemään pelihahmojen logiikan kulkua. Heidän päättelykykynsä täytyy olla kertakaikkisen erinomainen, sillä itse päädyin aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin erinäisissä tilanteissa. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon tuntematon aika, josta löytyi flaneja ahmiva lohikäärme. Minun päätelmäni oli, että koska mutanttitomaatti on muodostunut suuresta määrästä pienempiä flaneja, kyseinen lohikäärme täytyy siirtää sen kanssa samaan aikaan ja syöttää tomaatti hirviölle.

Väärin päätelty! Oikea vastaus oli, että lohikäärmeen ahmimat flanit teleporttaavat otuksen vatsan kautta Sunleth waterscapelle vuoteen 300 AF ja liittyvät osaksi mutanttitomaattia. Tämän Noel ja Serah päättelivät samoilla tiedoilla, joilla minä tosiaan päädyin ihan toisenlaiseen tulokseen. Hetken tuijotin ruutua WTF-fiiliksissä, mutta sitten päätin lakata vaivaamasta aivojani ja mennä virran mukana eli lahtaamaan sen pahuksen lohikäärmeen. Oli muuten tiukka taistelu, mutta selvisin kuitenkin hengissä.

Kun taistelun jälkeen palasin vuoteen 300 AF, tomaatti oli heikentynyt ja sain sen vihdoin kukistettua. Samalla tosin menneisyys (vai tulevaisuus?) muuttui jollain tapaa ja Snow haihtui olemattomiin. Kenties kuitenkin tapaamme hänet vielä uudestaan.

Tästä blogauksesta on nyt tulossa järkyttävän pitkä, mutta minun on pakko tämän juoniselostuksen jälkeen vielä mainita muutamasta jutusta.

Ensimmäisenä Noel. Hän on jännä tapaus. Hän tulee ajasta, jossa on ollut viimeinen elossa oleva ihminen. Se on jättänyt häneen jälkensä, mutta silti hän on sopeutunut Serah'n seuraan yllättävän hyvin. Tosin selkeän mustasukkainen hän on. Hän käyttäytyi sekä Snow'n että Hopen ensimmäisen kohtaamisen aikana huomattavan omistushaluisesti Serah'n suhteen. Hopen kanssa hän alkoi tulla toimeen, kun kävi ilmi, ettei Hopella ja Serah'lla ole välillään ystävyyttä kummempaa. Snow'ta hän sijaan vihaa avoimesti.

Okei, Noel on kokenut menetyksiä elämässään ja nähnyt ilmeisesti liikaa sankareita, jotka ovat uhranneet itsensä toisten vuoksi. Tuollaisesta käytöksestä hän Snow'ta syyttää (mainitsi mm. että Snow on todennäköisesti pyytänyt vapaaehtoisesti itselleen l'Cie-merkin, kun Serah kummasteli, mistä mies on sellaisen itseensä uudestaan saanut), mutta minusta tuntuu, että Noelin ärtymys miestä kohtaan kumpuaa myös jostain muualta. Hänellä on tunteita Serah'a kohtaan. En tosin ihmettele sitä. Raukkaparka tuskin on nähnyt tyttöjä ties kuinka pitkään aikaan, kyllä silloin varmasti kelpaisi melkein kuka tahansa... ja Serah nyt sattuu olemaan söpö, vaikka naiivi typerys onkin.

Noel ja Serah'kaan eivät minua parina innosta, mutta odottelen silti mielenkiinnolla mitä tästä tulee. Snow sanoo avioliittoasian olevan jäähyllä toistaiseksi ja loistaa poissaolollaan. Noel sen sijaan pysyttelee Serah'n rinnalla, suojelee tätä ja osoittaa välittämistään monin tavoin. Näkisimmekö jopa eron Final Fantasyssa? Tai kenties Snow kristalloituu pelin lopussa merkkinsä takia, ja Serah päätyy lopulta tästä syystä yksiin Noelin kanssa... tai sitten menneisyys ja tulevaisuus muuttuvat, Snow palaa takaisin Serah'n luo ja Noel haihtuu olemattomiin. Kaikki ovat vähän surullisia jutusta, mutta jatkavat sitten elämäänsä kuin koko Noelia ei olisi ollutkaan. Niin, haluan tosiaan tietää, miten tässä käy.

Kiinnostavin osuus on kuitenkin Yeul ja hänen ohellaan Caius. Yeul ei olekaan vain yksi tyttö vaan monta. Hän syntyy yhä uudestaan ja uudestaan eri aikoihin saman näköisenä, mutta ilman muistoja aiemmista elämistään. Joko hän on kaksoisolento tai saman sielun uusi inkarnaatio. Kumpaa... en tiedä vielä. Joka tapauksessa Caius on nähty tähän mennessä jokaisen Yeulin rinnalla ja on näyttänyt välittävän hänestä syvästi.

Yksi Yeuleista menehtyi heti pelin alussa. Seuraava menehtyi, kun Noel ja Serah muuttivat tulevaisuutta (ja samalla menneisyyttä) Oerbassa. Caius tuskaili silloin, kuinka monesti hänen on vielä todistettava tätä tapahtumaa. Caius vaikuttaisi olevan joko kuolematon tai aikamatkustukseen kykenevä. Lisäksi hänellä on side Yeuliin. Itse veikkasin rakkaussuhdetta, mutta miesystävä ehdotti isä-tytär-suhdetta. Jälleen kerran odotan mielenkiinnolla, mitä lopulta paljastuu. Kiinnostavaa on myös, että minusta pelin alussa kuoleella Yeulilla oli siniset hiukset, mutta hänen jälkeensä esiintyneillä on ollut hopeiset. Vaatteet ovat kaikilla samat.

Okei, tämä paisuu, mutta vielä yksi juttu! Kaikki muistavat kympistä kiertävän kaupustelijan? O'Akan? Eikö hän ollutkin varsin raivostuttava tapaus? Jep, sitä minäkin. Olen moneen otteeseen ärtynyt hänestä. Nyt olen kuitenkin valmis antamaan hänelle anteeksi ja myöntämään hänen olevan varsin harmiton tapaus.

Chocolina pieksee ärsyttävyydellään melkein jopa Tiduksen. Onneksi olkoon vain!


Tähän onkin hyvä lopettaa tältä erää. Palailen taas, kun olen päässyt pelissä eteenpäin ja on jotain uutta kerrottavaa. Nyt sanoisin, että FFXIII-2 on ihan kelvollinen peli, vaikka päähahmot sinällään eivät innosta. Kyllä tämän läpi jaksaa kahlata ja luulen, että tulee vietettyä läpäisyn jälkeenkin jokunen tunti aikajanalla hyppiessä.

20 kommenttia

  1. Hei vau, hahmonkehitystä. :D Tarkoittaako tuo, että Hopen voi pyyhkiä pois inhokkilistoilta? En tosiaan pahemmin välittänyt hänestä ensimmäisessä pelissä.

    Tuollainen on kuitenkin se jatko-osien hyvä puoli, niin paljon kuin niitä yleensä vierastan.

    Tämän merkinnän perusteella peli kuulostaa jo astetta paremmalta. En kyllä edelleenkään usko sitä ainakaan vielä hankkivani (ja kohta minun ei varmaan tarvitsekaan jos jatkan näiden kirjoitustesi lukemista xD).

    Tuo Yeulin ja Caiuksen osuus vaikuttaa kieltämättä ihan kiinnostavalta, samoin nuo Noelin taustat.

    Chocolina oli kyllä ärsyttävä jo demossa, mutta että pahempi kuin O'Aka... Se kuulostaa jo pelottavalta. :S

    VastaaPoista
  2. Nonni, miksi luin? Nyt paitsi A) spoilaannuin ja B) tuli pakottava tarve mennä ostamaan peli. :P

    Vai on Noel ainoa jäljellä oleva ihminen omassa ajassaan? Voisin kuvitella, että siinä tilanteessa sille kelpaa vaikka millanen Maikkeli-orava. :D

    -N

    VastaaPoista
  3. Emmi, itse ainakin pidän enemmän tästä jatko-osan Hopesta. Ei hän ole suosikkihahmoni, mutta eipä enää ärsytäkään. Taisi siirtyä sellaiseen "ihan kiva" -kategoriaan.

    Peli kyllä kannattaa hankkia itse ja pelailla läpi omaan tyyliin. Tuossa omistamassani oppaassa sanotaan, että omat valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun eikä ensimmäinen pelikerta ole kaikille samanlainen. Eli tästä voisi päätellä, että sä saisit toisenlaisen tarinan omilla valinnoillasi aikaan kuin mä ;)

    Mulla on tarkoituksena nyt pelata peli kertaalleen läpi ja sitten alkaa tutkia, mitä muuta siitä voikaan löytää.

    Ja kyllä, Chocolina on tuhat kertaa ärsyttävämpi kuin O'Aka.

    N, aijai, onneksi sentään varoitin spoilautumisvaarasta :D Noelista paljastui eilen muutakin, mutta säästän tiedot tulevaan blogipostaukseen (yritän ehtiä kirjoittaa sen tänään).

    Ja toivottavasti tuo ei tarkoittanut, että kannatat Noel x Hope -paritusta xD

    VastaaPoista
  4. Mä varmaan sohin nyt uinuvan karhun pesää, mutta haluaisin, että XIII-2:ssakin olisi yhtä kova vastus kuin paavi. Se tappelu antoi mulle outoa tyydytystä. :D

    En kannata Noel x Hope -paritusta (ainakaan vielä). Ajattelin vain, että tuollaisella taustalla Noelille kelpaa mikä tahansa etäisesti ihmistä muistuttava otus (jopa Snow). ;) Mutta kylläpä olen harmistunut, että Hopen ulkonäkö on pilattu, jos se on kerran luonteeltaan nyt asiallinen. Sob.

    -N

    VastaaPoista
  5. No, musta tossa on ollut ihan riittävän tiukkoja matseja. Ei valittamista siltä osin. Ei tosin mitään täysin ylivoimaista (paitsi mutanttitomaatti ennen lohikäärmeen tappamista), mutta haastetta kuitenkin kivasti.

    Ja joo, onhan se sääli, ettei Hopesta tehty paremman näköistä. Alan jo pikku hiljaa kuitenkin tottumaan siihen. Plus oon yllättynyt, miten suuri rooli sillä on. Odotin ehkä enemmänkin, että Snow'ta näkyisi paljon, kun Serah on kuitenkin nyt päähahmo.

    VastaaPoista
  6. Serah x Hope x Noel -kolmiodraamaa. \o/ Noel saa Hopen vanhat antipatiat Snow'ta kohtaan taas heräämään ja sitten kaikki ovat parhaita kamuja. Paitsi tietysti Noel haluaisi Serahin, mutta Hope lupaa ostaa Noelille halvan lorton Cocoonin kuppaisimmasta bordellista ja sitten kaikki ovat tyytyväisiä. Happy ending!

    Meanwhile in Cocoon, Snow kosii puuta.

    -N

    VastaaPoista
  7. Haastan sut kirjottamaan ton ;D

    VastaaPoista
  8. Mulla olisi vielä yksi lisäys tähän mahtavaan juonikuvioon:
    Meanwhile in Bodhum, Yuj silittää kissaa.

    -N

    PS. Haasteen piti liittyä kortissa oleviin henkilöihin! Ai niin, mutta suurin osa niistä oli siinä... Hope puuttuu.

    VastaaPoista
  9. Voidaan kuvitella myös se Hope korttiin... jos se on vaikka vaan näkymätön?

    VastaaPoista
  10. Voisko Caiuskin olla mukana? Pretty please? :-3

    -N

    VastaaPoista
  11. Voi se olla. Sehän voi havitella sitä Noelin halpaa lorttoa ;D

    VastaaPoista
  12. Meinaatko, että Caiusilla ei ole yhtään parempi maku? :D Tulee mieleen yksi South Park -jakso (<- tuo varmaan kertoo jo kaiken). Hopen Noelille valitseman halvan lorton nimi on Pähkinänhotkija ja kuva löytyy tuolta: http://southparkstudios.mtvnimages.com/shared/characters/adults/nut-gobbler.jpg

    PS. Odotan, milloin Square Enix puuttuu meidän keskusteluun ja syyttää meitä negatiivisesta PR:stä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin kokemuksen perusteella, että Caiusin ja Noelin maku voi joltain osin olla yhtenevä. Tämän enempää en nyt tuohon kommentoi, voit tehdä päätelmät itse, kun pääset pelaamaan.

      Sitä SE:n yhteydenottoa odotellessa ;D Tosin oonhan mä blogissa vähän kehujakin pelille ladellut, että ehkä saadaan tää keskustelu anteeksi x)

      Poista
    2. Ooh! Jessus että tahon pelin pian! Voisit ehkä käydä PKP:ssä iskemässä nyrkkiä pöytään, että lähettävät pian mun tilauksen. Ei ehtiny viikonlopuksi, vaikka kuinka toivoin. :(

      -N

      Poista
    3. No höh :(

      Ei taida auttaa et mä täällä käyn riehuu, jos sieltä Ahvenanmaalta tilasit... Tosi kurja kyl, ettei tullu vielä.

      Poista
  13. Jännää lukea juonikuvioita kun ei periaatteessa ymmärrä mitään. :D Silti jotenkin koukuttavaa. Ehkä irtisanon itteni ja muutan siun luokse kattelee siun pelaamista. Y & C kuulostaa kivalle kuviolle.

    Chocolina tuhosi osan miun aivoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juonessa voi olla vaikea pysyä mukana, jos ei ole kolmeatoista pelannut... välillä muutenkin on hukassa sen suhteen :D

      Oon kohta pelannu pelin läpi, etten en nyt tiiä, kannattaako sun sen takia itteäs irtisanoa ;)

      Y & C on mielenkiintoinen kuvio, johon olisi kiva perehtyä tarkemminkin.

      Poista
    2. Niin ja lisäyksenä, että Chocolina tuhoaa kenen tahansa aivot xD

      Poista
  14. Y & C = Yeul & Caius? Vai Yuj ja Cat...

    VastaaPoista