Viimeinen tarina vai fantasia?

[Tämä blogaus spoilaa The Last Storya, lukeminen omalla vastuulla.]

Ihan hirvittävän suurta äänimäärää kyselyni ei kahminut, mutta vähäiset äänet kallistuivat kuitenkin enimmäkseen The Last Storysta kirjoittamisen kannalle. Tämä on kuitenkin Final Fantasyihin keskittyvä blogi, joten pyrin sitomaan postaukset myös kyseiseen pelisarjaan jossain määrin.

Täytyy nyt ensimmäisenä mainita, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ennakkovarannut peliä. Onneksi nyt kuitenkin sain sen julkaisupäivänä, viimeisen kappaleen nappasin liikkeestä, jossa kävin asioimassa. Seuraavalla kerralla taidan taas ennakkovarata haluamani pelin, ettei käy vahingossa niin, etten saakaan haluamaani.

Toisena mainittakoon, että olen tasan kerran aikaisemmin pelannut Wiillä ja silloinkin jotain Mario-peliä, jossa piti ravistaa kokistölkkiä. Ei voi siis sanoa, että millään muotoa hallitsisin Wiin ohjainten käyttämisen. Se kieltämättä näkyi, kun jouduin miettimään, mistä mikin nappi löytyi. Tiukassa tilanteessa vähän huono juttu, mutta ehkä nuokin vielä kaivertuvat alitajunnan syövereihin samalla tavalla kuin PS-ohjaimen nappulat.

Mitkä olivat sitten ensimmäiset ajatukset itse pelistä? Tykkäsin kannesta, joskin hämmästyin suomenkielisiä tekstejä siinä ja ohjekirjassa. Ne tuntuivat oudoilta, koska olen tottunut siihen, että kaikki on aina englanniksi. Hieman myös toivoin, että peliä olisi päässyt pelaamaan japaninkielisellä ääninäyttelyllä, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Onneksi englanninkielinen ääninäyttely on kuitenkin varsin kelvollista, joten voin helposti elää sen kanssa.

Ohjekirjasta löytyvistä hahmokuvauksista tuli ensimmäisenä mieleen Final Fantasy IX. Joo, eivät päähahmot ole kopioita ysin hahmoista, mutta naispääosan taustatarinassa oli ehkä pientä samankaltaisuutta Garnetin lähtökohtiin. Ei kuitenkaan niin paljon, että asiasta olisi ollut haittaa, kunhan kiinnitin huomiota. Muutenkin Lazulis-saari mielestäni muistutti hieman ysin maailmaa tai ehkä nimenomaan Alexandriaa. Tykästyin paikkaan välittömästi, vaikka alkuun se näytti minusta pelottavan suurelta.

Toisaalta Lazulisissa oli jotain, mikä muistutti kahdestatoista. Oikeastaan minulle tuli fiilis, että ysi ja kaksitoista olisi fuusioitu yhteen ja jätetty erilaiset rodut pois. Hahmokaartissa nimittäin näyttäisi olevan vain ihmisiä.



Hahmoista puheen ollen: TYKKÄÄN. Tähän mennessä esitellyillä hahmoilla on selkeät persoonallisuudet eikä kukaan ole vielä käynyt hermoille. Oma suosikkini on Syrenne, joka on melkein enemmän äijä kuin Lightning ja Fang yhteensä. Okei, nainen on kova suustaan ja kuolee ilmeisesti ennemmin alkoholin puutteeseen kuin alkoholimyrkytykseen, mutta mitäs pienistä. Voisin myös helposti kuvitella hänen olevan naisiin päin, mikä tietysti ei haittaisi lainkaan ;)

Miriania on myös erittäin suloinen. Hän on monin tavoin Syrennen vastakohta, ja hieman jopa ihmetyttää, miksi hän on palkkasoturijoukon jatkoksi liittynyt. Kenties se kuitenkin selviää vielä jossain vaiheessa.

Retkueen miehetkin ovat oikein hauskoja. Yurick on hitusen angstinen ja pitäytyy mieluummin omissa oloissaan, Lowell on perinteinen naistennaurattaja, muttei ilmeisesti kuitenkaan kovin menestynyt sellainen. Dagran puolestaan on suorastaan tyrmäävä tapaus tummine hiuksineen ja tatuointeineen. Hänessä on myös asennetta.

Ei päähahmo, Zaelkaan, mikään huono tapaus ole. Hän ei ole (ainakaan tähän asti) ollut perinteinen jropejen blondi angstiteini vaan ihan siedettävä elävä entiteetti. Okei, hänellä on se perinteinen traaginen menneisyys, jossa varmaan ryvetään vielä, mutta alku vaikuttaa joka tapauksessa lupaavalle.

Myös Calistasta tykkäsin. Jotenkin näen hänet nyt Garnetin ja Ashen fuusiona. Hän on korkeassa asemassa, vaikkei nyt ihan prinsessa olekaan, ja karkaa kotoa erinäisistä syistä vrt. Garnet haluaa tulla kidnapatuksi paetakseen Alexandrian linnasta. Lisäksi Calista esiintyy nimellä Lisa tavatessaa Zaelin ensimmäistä kertaa vrt. Ashen esiintyminen Amaliana. Zael myös pelastaa Calistan pulasta, kuten Vaan Ashen, vaikkakin olosuhteet ovat hieman toisenlaiset (viemärissä päästään silti nuohoamaan ja sinne päädytään kliseisesti pahiksen piilopaikkassa olevan salaisen lattialuukun kautta vrt. Don Corneon kartano).

Pelikelloon ehti kertyä reilut kolme tuntia, joten kamalan pitkällä en pelissä vielä ole. Seuraavaksi pitäisi lähteä vartiohommiin kreivin palatsiin. Sitä ennen kävin vielä suorittamassa yhden sivutehtävän, josta saikin palkkioksi jotain varsin mielenkiintoista: kyvyn muuttaa hahmojen päällysvaatteet näkymättömiksi. Tosin tällä hetkellä se koskee vain yläkropan vaatetusta, mutta eiköhän niistä housuistakin myöhemmin eroon päästä ;D (Oikeasti... kuka näitä keksii?)

Ylipäätään vaatesysteemi on kiva. Joitain vaatteita pystyy riisumaan ja lisäksi värejä voi muuttaa. Lisää värejä voi myös hankkia pelin edetessä. Jostain syystä tykästyin värien kanssa leikkimiseen, vaikka ensin pidin sitä typeränä ideana. Joskus kannattaa kokeilla jotain epäilyttävääkin.

Kaiken kaikkiaan pelin alku oli oikein lupaava. Tykästyin siihen erittäin paljon ja odotan jatkoa mielenkiinnolla. Taistelut kyllä tuottivat minulle vaikeuksia (pitkälti siksi, etten muistanut, mikä nappi oli mikäkin), mutta ehkä nekin alkavat vielä luonnistua paremmin. Tällä hetkellä joudun myöntämään, että Viimeinen tarina pieksee viimeisimmät fantasiat. Vaikuttaa siltä, että saan siitä irti saman fiiliksen, jonka aikoinaan sain ysistä ja kahdestatoista. Toivotaan, etten joudu jatkossa pettymään.

Ai joo, lisätään vielä, että Uematsu on jälleen kerran säveltänyt hyvät pelimusiikit. Tykkään myös Hitoshi Sakimaton ja Masashi Hamauzun kappaleista, mutta Uematsun biisit vievät nostalgia-aallokolle, joten niissä on jotain erityistä joka tapauksessa.

1 kommentti