lauantai 3. maaliskuuta 2012

Avautuminen

[Tämä blogaus spoilaa FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Viikolla ilmestyi DLC kyseiseen peliin. Nimi taisi olla Heads or tails ja käsittääkseni siinä pääsee pelaamaan Sazhilla. Myönnän, että hetken jopa harkitsin sen ostamista ja olisin saattanutkin ostaa, jos en pelaisi nyt into piukeana The Last Storya.

No, en sitä nyt sitten kuitenkaan ostanut, mutta ajattelemaan se minut sai. The Last Story ei ole ainoa syy ostamattomuuteen.

Suoraan sanottuna minua veetuttaa liikaa. Pelin loppu pilasi pelihaluni ihan oikeasti. Siis joo, minua kiinnostaa Sazhin kuulumiset tapahtuivat ne millä aikajanalla tahansa, mutta kaikkea varjostaa se fakta, että Caius voittaa lopulta. Ihan sama, mitä tapahtuu milläkin aikajanalla, ihan sama, mitä ratkaisuja tehdään, Caius vetää lopulta pisimmän korren ja nauraa eeppisen leukansa kanssa.

Miksi siis maksaa ylimääräisestä pelipätkästä, kun se ei kuitenkaan muuta salaista loppua tai mitään muutakaan. Se on vain sivutarina, se ei pelasta maailmaa. En jaksa innostua. Kiittäkää vain itseänne siellä Square Enixillä. Rahani jäivät saamatta, koska teitte p:n lopun.

Eniten minua veetuttaa kuitenkin se, että olin 1,5 vuotta säästellyt Dum spiro, spero II:n kirjoittamista, koska halusin pelata FFXIII-2:n, ennen kuin aloitan sen. Idea yms. oli jo valmiina ja sormetkin syyhysivät näppäimistön kimppuun. Aikamatkailuteeman takia pidin itseni kurissa, varauduin siihen, että pelissä saatettaisiin matkustaa menneisyyteen ja jotain oleellista voisi selvitä. Siis jotain sellaista, joka saattaisi vaikuttaa ficin tarinaan.

Näin ei käynyt, koska ainoa menneisyyteen liittyvä pätkä oli paradoksiloppu, joka käsittääkseni sijoittui aikajanalle, jossa FFXIII ei koskaan tapahtunutkaan. Eli periaatteessa olisin aivan hyvin voinut aloittaa ficin kirjoittamisen jo aiemmin. Ehkä se olisi jopa ehtinyt valmistua ennen pelin ilmestymistä, jos olisin vain suosiolla aloittanut.

Nyt homman nimi on se, etten halua edes aloittaa. Tarina tavallaan syyhyttää minua edelleen, mutta kun ajattelen, miten se päättyy (pitkällä tähtäimellä), haluan vain heittää hanskat tiskiin. Mitä järkeä minun on kirjoittaa suurta seikkailua ja riipaisevaa romanssia, kun päätös on satoja vuosia kristalleina, kunnes maailma tuhoutuu? Ihan oikeasti... ei nappaa. Motivaationi on nolla.

Jos olisi edes se mahdollisuus, että onnellinen loppu olisi voinut sijaita jollain toisella aikajanalla kuin FFXIII-2:n päätarina, voisin harkita ficciin paneutumista, mutta salainen loppu vei toivon tästä. Kaikilla aikajanoilla tarina päättyy siihen, että Caius voittaa ja elää Valhallassa kahdestaan Yeulin kanssa. Hip, hip hurraa!

Jep, en oikeasti halua kirjoittaa traagista rakkaustarinaa Vanillen ja Fangin välille, kun onnellisesta lopusta ei ole toivoakaan. Ajoittain haluan tarttua tarinaan, mutta motivaationi kokee äkkikuoleman, kun mietin pelin loppua.

Sama pätee tarinaani Hölmöjen paratiisi. Senkin olisin halunnut naputella loppuun, mutten tiedä, kykenenkö enää. Toivoin niin, että olisin voinut antaa Lightille toivon paremmasta huomisesta, mutta nyt siihen ei ole mahdollisuutta. Siksipä tämäkin tarina saattaa jäädä roikkumaan.

Kaiken huippuna minulla oli kaksi ideaa koskien FFXIII-2:ta. Ensimmäinen oli Alyssasta ja Serah'sta. Lähinnä yksipuoliseen rakkauteen keskittyvä pieni juttu. Siinä ei ole niin isoja juonikuvioita, etteikö sen voisi toteuttaa edelleen. Onneton loppu siinä olisi joka tapauksessa. Silti en jaksa enää innostua.

Toinen olisi ollut Caiusista ja Yeulista. Näiden kahden välille olisi saanut satojen vuosien tragedian, jota olisin ehkä nautinnolla naputellut. Tämän ficin ehdin itse asiassa aloittaakin. Loppu kuitenkin pilasi sen. Hassua sinänsä... jos muiden parien kohdalla minua ketuttaa se, että he eivät voi maailman tuhon takia saada toisiaan, näiden kahden osalta veetuttaa se, että he saivat. Caius sai tahtonsa läpi. Se pilasi tämän ficin. Graah sentään!

Tällä hetkellä olen täysin luovuttanut tämän fandomin osalta. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen katkeruudestani eroon ja kykenen kirjoittamaan tarinani. Toisaalta toivon sitä, sillä ne kaikki olisivat olleet hyviä tarinoita. Toisaalta olisi ehkä helpotus pudottaa kirjoituslistalta muutama juttu. En kuitenkaan vielä lupaa mitään suuntaan tai toiseen. Taidan vain keskittyä muihin peleihin.

2 kommenttia:

  1. Avainsana on AU. Voithan ajatella, että FFXIII-2 oli vain syrjähyppy eikä sitä oikeasti tapahtunut. Musta se loppu oli vain niin utopistinen, ettei sitä voi ottaa tosissaan. SE alitti riman niin, ettei rima ole edes näkyvissä.

    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se toki. Oon yrittänytkin ajatella tuota, mutta toistaiseksi se ei ole toiminut. Ilmeisesti ryven vielä liikaa katkeruudessa. Kun pääsen siitä irti, pystyn luultavasti ajattelemaan juttua objektiivisemmin ja sen jälkeen esim. AU-ficin kirjoittaminen voi olla jopa mahdollista.

      Poista