lauantai 24. maaliskuuta 2012

Viimeistä vietiin

[Spoilaa The Last Storyn loppua, lukeminen omalla vastuulla.]

Eilen tuli nähtyä Viimeisen tarinan viimeiset hetket. Kymmenen viimeistä pelituntia olivat melkoista tuskaa, kun peli eteni oikeastaan bossitaistelusta toiseen. Allekirjoittanutta tämä ei jaksanut innostaa, kun taistelutyyli ei muutenkaan erityisemmin napannut. Jossain vaiheessa sitten alkoikin elin kasvaa otikkoon siinä määrin, että miesystävä nappasi ohjaimet itselleen ja pelasi pelin puolestani loppuun. Ehkä ihan hyvä ratkaisu, jolla säästyttiin muutamilta kirosanoilta.

Jos bossimaratoonia ei lasketa, loppu oli ihan ok... varsinkin, kun tuoreessa muistissa on FFXIII-2:n lopetus. Tässä pelissä ei ollut mikään onneton loppu, vaikka yksi päähahmoista nyt kuolikin. Hetken ehdimme tosin luulla, ettei pelissä varsinaista loppua olekaan vaan pääsee pyörimään loputtomasti Lazulisin kaupungissa ja linnassa, mutta pienen pyörinnän jälkeen erinäiset teot laukaisivat lopun kuitenkin... ja hyvä niin. Liian auki jäävä juttu ei ole kiva, vaikka maailmaan nyt ennen tuota ehdittiinkin rauha jo palauttaa.

Loppu ei tarjonnut yllätyksiä. Maailma pelastui, kun The Outsider lähettiin pois, Zaelista tuli ritari ja hän meni naimisiin oman rakkaansa kanssa ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti tai ainakin matkustivat metsään. Kukaan ei kai koskaan saa tietää, mitä sitten tapahtui.

Hahmoista on pakko sanoa tässä kohtaa muutama sana. Vaikka alkuun siedin Zaelia ja Calistaa melkoisen hyvin, loppupuolella he alkoivat töksähtää koko ajan pahemmin. Söpö pari, ei siinä mitään, mutta nämä kaksi ovat niin anteeksiantavaisia, ettei se ole enää edes inhimillistä. Maailmaa syleilevä kaiken ymmärtäminen on vain typeryyttä, ei sankarillisuutta... tai sitten minä vain pidän sankareista, jotka eivät ole täydellisen hyviä, joilla ei killu sädekehää pään päällä.

Dagranin suhteen olin väärässä. Zangurak ei näköjään ollut possessoinut häntä, herra oli vain itse päättänyt pelata omaan pussiinsa. Hänen motiivinaan oli, että hän halusi kostaa vanhempiensa puolesta... mutta toisaalta hän murhasi vanhempiensa tappajan jo pelin aikana, joten kyse täytyi olla jostain muustakin. Dagran oli vallanhimoinen typerys, ei kai sen enempää. Hänenkin osaltaan kuitenkin häiritsi lopputaistelun jälkeinen kääntyminen ja anteeksipyytely. Tätä nyt on nähty toki j-ropeissa ennenkin, mutta se on silti häiritsevää. En tiedä, jotenkin vain odotin jotain enemmän.

Miraniasta ja Yurickista ei ole paljoa sanottavaa. Heillä oli kohtalaisen iso rooli tarinan aikana, mutta heidän lopullinen kohtalonsa jäi epäselväksi. Siis joo, he selvisivät ja jäivät kai elämään tavallista elämää Lazulisille, mutta olisin kaivannut ehkä hieman tarkempia viittauksia.

Sitten ovat tietysti Lowell ja Syrenne. Jossain vaiheessa peliä minulle alkoi hiipiä tunne, että Lowellilla on jotain Syrenneä kohtaan. Tosin tämä olisi pitänyt tajuta jo heti pelin alkumetreillä, kun kaveri julisti Zaelille Syrennen olevan liian mies, jotta tästä voisi kiinnostua. Lowell esitti kyllä kamalaa naistennaurattajaa, mutta samaan aikaan haaveili Syrennestä.

Valitettavasti nainen myös antoi vastakaikua. Alkuun tämän toteaminen oli järkytys, nyt voin jo elää faktan kanssa. Olen silti edelleen sitä mieltä, että Lowell ja Syrenne olisivat toimineet loistavasti kaveriparivaljakkona, jotka olisivat juhlineet ja iskeneet naisia (tai Lowell ehkä jopa miehiä). Heidän näkemisensä parina on minulle jokseenkin vaikeaa.

Toisaalta homma olisi voinut toimia minulle, jos olisin alusta asti osanut asennoitua siihen oikein. Näiden kahden välille pystyisi rakentamaan mielenkiintoista kemiaa, varsinkin, kun peli jättää paljon aukkoja heidän tarinaansa. Mitä he puuhasivat muiden hahmojen purjehtiessa merellä, noin esimerkiksi? Koen kuitenkin nyt jonkinlaista ristiriitaa. Toisaalta voisin tykätä parituksesta, toisaalta näen Syrennen liian selvästi olevan naisiin päin. En tiedä, mitä tässä kohtaa pitäisi ajatella. Ehkä on parempi olla ajattelematta mitään.

Kaiken kaikkiaan peli oli ihan kiva. Se ei ollut niin eeppinen kuin oletin, mutta ei minulla ole erityistä valitettavaakaan siitä (paitsi taistelusysteemistä). New game+ on myös kiva juttu, kun sai pitää kaikki hankitut, levelit, aseet ja varusteet. Rivivihollisten tasot eivät silti olleet nousseet (bosseista en tiedä), joten ainakin pelin alkupää on varsin helppo pelata läpi. Tosin en tiedä, kuinka pian jaksan intoutua uudestaan. Seuraavaksi voisin harkita Crystal Chroniclesia. Sitä voi ja kannattaa kuulemma pelata kaksinpelinä, joten siitä saa taas oikein hyvän keinon viettää miesystävän kanssa laatuaikaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti