maanantai 16. heinäkuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 1

Ylläripylläri juttelin taas Emmin kanssa haasteista. Tämänkertainen ei ole kuitenkaan täysin suoraan Emmiltä, vaikka hän sen pyynnöstäni sähköpostiini lähettikin. Kyseessä oli yleinen pari(tus)haaste, joka vaikutti sen verran hauskalta, että muokkasin sen sitten FF-fandomiin sopivaksi. Suurelta osin kysymykset kävivät sellaisenaan, mutta joidenkin kohdalla piti hieman miettiä.

Tavallaan voi olla hassua, että vastailen tähän haasteeseen, koska olen parituksista ehtinyt tässä reilussa vuodessa puhua aika turkasen paljon. Ficcarina aihe on kuitenkin lähellä sydäntäni, joten en vain voinut jättää tätä(kään) haastetta omaan arvoonsa.

Toisaalta olen myös kiinnostunut muiden parituksista. Siksipä haastankin myös teidät, lukijani. Olisi erittäin mukavaa saada kommentteihin teidän vastauksianne. En vaadi pitkiä perusteluja tai vastaavaa, sekin riittää, että postaatte pelkän parituksen. Blogiahan pystyy kommentoimaan myös anonyymina, jos ei halua koko maailmalle paljastaa, keitä parittaa ;D

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä


Cloud x Tifa (Final Fantasy VII)

Seiska oli ensimmäinen pelaamani FF-pelini, joten aika luonnollisesti FF-paritushistoriani alkaa kyseisestä pelistä. Tykästyin Cloudiin kovasti, mitä olen ihmetellyt myöhemmin, sillä nykyisin hahmo ei juurikaan minua nappaa. Joitain perusteluja on kuitenkin olemassa... Seiska oli hyvin erilainen peli kuin mihin olin tottunut, siinä oli paljon persoonallisemmat hahmot ja kunnon juoni (ei sillä, ettei Resident Evileissa ja Tomb Raidereissa olisi, mutta kyllä te eron tajuatte). Cloud oli alun mieshahmoista ainoa, johon teinityttö saattoi ihastua... tai ainakaan en tiedä ketään, joka olisi ihastunut Barretiin.

Tifakin veti minua puoleensa. En muista enää, miksi pidin hänestä välittömästi, mutta joka tapauksessa pidin. Tykkään Tifasta edelleen, vaikkei hän ole suosikkihahmojeni listalla. Crisis Coren Tifa oli rasittava teini, mutta varsinaisen seiskan Tifa taas ihana persoona... ainakin tuolloin. Laskeskelin juuri, että seiskan pelaamisesta alkaa olla 10 vuotta, joten ehkä pitäisi vetää peli uudestaan läpi ja katsoa, mitä ajattelen hahmoista nykyään.

Veikkaan, että osasyy tähän paritukseen tykästymiseen oli uutuuden viehätys. Muista peleistä en edes ollut saanut paritusviboja, seiska sen sijaan hieroi niitä naamaani ;D Cloudin ja Tifan parittamista tarjottiin ensimmäisenä, joten siihen paritukseen kiinnityin sitten (kunnes keksin rinnalle jotain vielä parempaa).

Mainittakoon tässä kohdassa myös, että minulle on aina pelatessa tullut Cloudin kanssa treffeille Tifa. En koskaan vaivautunut selvittämään, millä perusteella treffikumppani tarkalleen ottaen määräytyy, mutta ilmeisesti pelityylini vain puoltaa Tifaa alitajuisella tasolla ;) No, okei, oli pakko selvittää Barretin kriteerit, mutten ole koskaan edes yrittänyt saada korstoa treffeille Cloudin kanssa. En tasan odota, että Gold Saucer -osio on ohi, ennen kuin hankin Yuffien tiimiin, hmph.

No niin, teidän vuoro! Mikä paritus oli juuri sinun ensimmäisesi?

_______

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intesiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

2 kommenttia:

  1. Cloud x Reno (ajatustasolla, ficeissä Reno x Leon ehti ensin). :D Tietty Cloud oli stoorin alussa Tifan kanssa, mutta...

    Tämä oli varmaan uutinen. ;)

    -N

    VastaaPoista