torstai 30. elokuuta 2012

FFVII-cosplay-sarjakuva

Joskus tulee tyhmiä ideoita, joskus hulluja ja joskus molempia. Sitten, kun on hyviä kavereita, jotka lähtevät ideoihin mukaan...



























































Tällaista tällä kertaa. Harrastukset ovat mukava juttu, kaverit vielä mukavampi... ja parastahan on, kun voi jakaa harrastuksen kavereiden kanssa.

maanantai 27. elokuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 9

Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä

Hmmm... minä en nyt suoranaisesti inhoa mitään paritusta. Toisaalta esim. Vincent x Lucrecia ärsyttää minua erittäin paljon.

Se johtuu siitä, että Lucrecia hahmona inhottaa minua, en vain voi sietää häntä (kuten kaikki jo varmaan tiesivätkin). Toisaalta Vincentin historia kyseisen naikkosen kanssa on osasyy hänen kiinnostavuuteensa. On surullista, miten Vincentille kävi ja Lucrecia toimi todellakin väärin häntä kohtaan. Ilman tätä paritusta paljon olisi jäänyt tapahtumatta... mutta niin, siksipä tämänkin parituksen pitää olla olemassa. Jollain kierolla tavalla siis pidän tämän parituksen olemassa olosta enkä siitä halua luopua.

Sitten on taas joukko wth-parituksia, mutta sinällään ne eivät herätä minussa välttämättä ärtymystä. Eli nekin voivat jäädä omaan arvoonsa. Kummastusta ne kyllä saavat osakseen, se on vain sitten kokonaan oma juttunsa.

Ehkä voisi sanoa, että minä en pidä slash-parituksista (shounen-ai, yaoi). Ne eivät vain ole minun juttuni. Toisaalta ei minulla niitäkään kohtaan ole mitään suunnattomia antipatioita. En siis pode mitään elämää suurempaa homofobiaa tai saa hepulia, jos törmään homosteluun jossain. En vain näe mitään kiinnostavaa kahden miehen parittamisessa toisilleen, se ei innosta minua. Jutussa pitää olla mukana (ainakin yksi) nainen, jotta minä kykenen siitä kiinnostumaan.

Täytyy myöntää, että jos Balthier tai Vincent paritettaisiin miehelle, minulla olisi niskakarvat pahasti pystyssä. Todennäköisesti jättäisin lukematta kokonaan, koska en vain haluaisi tietää asiasta yhtään enempää. Muut FF-maailman mies x mies -paritukset eivät luultavasti aiheuttaisi yhtä voimakasta karkuunjuoksemisreaktiota, mutta eivätpä ne minua innostaisikaan.


Mitenkäs teillä?

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 8

Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän

Tietyssä mielessä voisin luetella tähän kaikki suosikkini, sillä ainakaan suomeksi noilla pareilla ei juurikaan ficcejä raapustella. Toisaalta jos katsoo kansainvälistä tilannetta, niin Vincent x Yuffie, Balthier x Fran ja Fang x Vanille ovat ihan kohtuullisen suosittuja. En siis voi väittää, että olisin ainoa, joka noista pareista pitää.

Minun paritusmakuni ei ole niin erikoinen, etteikö tykkääjiä löytyisi muitakin. Eli oikeastaan minulla ei ole tähän kysymykseen varsinaista vastausta. Se tosin täytyy sanoa, että on harmi, ettei suosikkiparituksistani löydy juurikaan suomenkielisiä tarinoita ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (ja omia tuotoksiani, mutta niitä ei nyt lasketa). Jos joku tällaisiin törmää, niitä saa vapaasti linkitellä minulle.

Ylipäätään FF-ficcirintamalla (edelleen puhun suomalaisesta kentästä) tuntuu tällä hetkellä olevan valitettavan hiljaista. Porukka taitaa odotella uutta innostusta. Toivotaan, että sellainen tulee vielä. Yritän itsekin nousta koomasta ja saada ficcirintamalla aikaan.

No joo, eksyin aiheesta eikä blogimerkinnällä ole pituutta edes nimeksi. Ehkä siis tyydymme tänään siihen, ettei vastausta yksinkertaisesti ole.

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

lauantai 25. elokuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 7

Päivä 7: FF-paritus, johon petyit

Taas vaikea kysymys. Äkkiseltään ei tullut mieleen mitään, mutta sitten tajusin, että on ainakin yksi sellainen pari, josta en innostunut. Minulta meni tovi edes tajuta parituksen olemassa olo, mutta (epä)onneksi Square kuitenkin osasi hieroa sitä naamaani.

Tällainen paritus löytyy kympistä. Ei, minua ei häiritse Tiduksen ja Yunan elämää suurempi rakkaustarina, vaikken hahmoista perustakaan. Mitäpä se minua tökkisi, jos nämä kaksi haluavat toisensa?

Sen sijaan Lulusta pidän älyttömän paljon. En vain kykene tajuamaan, mitä hän oikein näkee Wakkassa... tai sen puoleen Chappussakaan, koska tämä taisi olla jonkinlainen Wakkan ja Tiduksen risteytys. Pienillä vihjauksilla tämä juttu ei ehkä olisi niin häirinnyt, mutta nämä kaksi menivät erittäin selvästi yhteen ja saivatpa vielä lopulta lapsenkin. Tähän ratkaisuun petyin, ei voi mitään. Lulu ja Auron olisivat olleet paljon sopivampi pari siitäkin huolimatta, että Auron on hieman elämärajoitteinen.

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

tiistai 21. elokuuta 2012

Melkein maailmanennätys

Särkänniemessä yritettiin 19.8.2012 maailmanennätystä. Aiheena oli eniten pelihahmoiksi pukeutuneita henkilöitä samassa paikassa. Aikaisempi ennätys on Yhdysvalloista ja silloin luvuksi saatiin 425 henkilöä.

Cossaajana tuollaista tilaisuutta ei tietysti voinut jättää välistä vaan sinne oli pakko itsensä tunkea mukaan. Uutta pukua en ehtinyt tehdä, joten arvoin vanhojen väliltä. Teoreettisesti mahdollisia olisivat olleet Vanille (FFXIII), Ruby (FFIX) tai Yuffie (FFVII: DoC), joista päädyin jälkimmäiseen, koska siinä oli vähiten korjattavaa... ja itse asiassa kengät, jotka siihen oli tarkoitus tehdä, jäivät edelleen vaiheeseen. Eli ehkä jossain conissa ne nähdään, mutta vielä en saanut niitä kursittua kokoon. Yritystä kyllä oli, mutta perjantai-lauantaiyönä päätin yksinkertaisesti luovuttaa, kun nuppineuloja alkoi olla enemmän pystyssä sormissa kuin kankaassa.

Eli tutulla puvulla mentiin.
Yuffie oli siinä mielessä hyvä valinta, että paikalla oli jo yksi Ruby ja ainakin yksi Vanille. Yuffiesta en bongannut ainuttakaan versiota.

FF-hahmoja yleisesti ottaen tuli aika vähän vastaan, mutta näin kuitenkin edellä mainittujen lisäksi valkoisen maagin, Rikkun (FFX, mainittakoon erikseen, että cossaaja oli poika ^^), Cloudin (FFVII: CC) ja Snow'n (FFXIII). Jos paikalla oli joitain muita, ne valitettavasti menivät minulta ohi. Kuvia tuli myös otettua harvinaisen vähän, koska ennätysalueella oli tungosta ja koska porukka aikalailla hajaantui yrityksen jälkeen. Erityisesti poika-Rikkusta olisin voinut kuvan halutakin, koska minulla ei ole ainuttakaan cossikuvaa Rikkusta. Itse asiassa pitäisi varmaan tehdä itselle lista kuvattavista hahmoista ja yrittää niitä sitten bongailla eri tapahtumista.

Ruby - Final Fantasy IX


Rubyn ehdin sentään kuvata, mutta rajaus on näköjään hieman huono. Sen siitä saa, kun räpsii kuvia kiireessä (ei sillä, että olisin muutenkaan erityisen hyvä kuvaaja). Olen joka tapauksessa iloinen, että sain tästä puvusta kuvan, sillä tähän mennessä olen nähnyt vain oman versioni.

Minusta puku on erittäin onnistunut ja antoi inspiraatiota parannella omaa pukuani. Erityisen onnistunutta tässä on kampaus, mutta ylipäätään kokonaisuus on hyvä. Myös poseeraus on erittäin rubymainen... osaisinpa itsekin.

Totisesti tästä tuli hinku laittaa Ruby uudestaan päälle jonnekin (korjausten jälkeen), en vain tiedä oikein, minne sitten voisin (ehdotuksia?). Mainittakoon myös se, että koska ysi on lempipelejäni, minua ilahduttaa aina paljon, kun näen pukuja siitä. Erityisen kiva on nähdä myös sivuosassa olevia hahmoja, sillä heihin ei välttämättä kiinnitetä niin paljon huomiota, vaikka hekin ansaitsevat tulla muistetuksi.

Knife - FFVII: Before Crisis
Mukana ollut kaveri cossasi Final Fantasy VII: Before Crisisista Knifea. Pukua työstettiin vielä edellisenä iltana, mutta hyvää työtä siinä on kyllä tehty. Meillä oli oikein hauska ja mielenkiintoinen ilta, kun kaveri korjaili pukuaan ja minä leikkelin peruukkia (jolla on ehkä vielä jonkinlainen rooli cossausjutuissa). Tarkoitus oli alun perin tehdä Gun, mutta kaveri päätyi Knifeen, koska peruukista ei tullut ihan niin hyvä kuin toivottiin.

Kuvagalleriani lisääntyi siis yhden turkin verran myös. Ehkäpä turkeista tulee jossain vaiheessa lisääkin kuvia. Olisi nimittäin itsekin kiva taas tehdä uniformu... edellisen lahjoitin pois, kun se jäi liian isoksi, enkä jaksanut alkaa pienentää sitä.

Nappasimme vielä kaverikuvan, johon mukaan hyppäsi Serah'aa (FFXIII) cossannut Cresta. Tällä edustuksella siis osallistuimme maailmanennätysyritykseen. Paikalla oli lopulta 396 pelihahmoksi pukeutunutta henkilöä, joten ennätystä ei tällä kertaa rikottu. Särkänniemi kuitenkin lupasi järjestää tapahtuman uudestaan ensi vuonna. Täytyy toki osallistua silloinkin... ja ehkä jo sitten saisi uuden puvun. Pitää vain keksiä, mikä pelihahmo se sitten olisi. Minun tapauksessani lienee aika todennäköistä, että kallistun johonkin Final Fantasy -hahmoon.

torstai 16. elokuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 6

Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia

Kamalan vaikea kysymys. Minulla on kumma tapa haksahtaa lähinnä yhteen paritukseen per peli. Siis toki tiedostan muutkin paritusmahdollisuudet, mutta pääsääntöisesti innostun enemmän vain yhdestä. En siis voi suoranaisesti sanoa, että minulla olisi mistään Finalista useita parituksia, ainakaan sellaisia, joita tosissani fanittaisin.

Vai riittääkö paritusten tiedostaminen? Toisaalta niitä kuitenkin tarjoillaan usein myös varsin suoraan (ainakin pääparin osalta), joten ehkä tiedostaminen ei ole tarpeeksi hyvä kriteeri. Vihjausten näkeminen voisi olla jo jonkinlainen, mutta osa vihjauksista toisaalta aiheuttaa minulle vain ärtymystä (esim. Ashe x Balthier)... Hmmm.

Jos mietin asiaa kirjoittamieni ficcien kautta, voisi jokunen peli kuitenkin löytyä. Seiskasta olen kirjoittanut ainakin parituksilla Tifa x Aerith, Yuffie x Aerith (tosi lievä), Yuffie x Tifa, Yuffie x Vincent, Tifa x Cloud ja Aerith x Cloud. Sehän tekee jo kuusi paritusta.

Kasista olen tainnut kirjoittaa yhden Squall x Seiferin... ja muuta ei nyt tulekaan mieleen. Yhteistyössä kirjoitettuja epämääräisiä tuotoksia en laske tähän mukaan.

Ysistä taas olen kirjoitellut Zidane x Garnetia ja Kuja x Garnetia sekä yhden Beatrix x Steiner -jutun. Eikoakin olen aktiivisesti parittanut, mutta omalle hahmolleni, joten sitä paritusta ei varmaankaan lasketa. Eli ysistä kolme. Hassua, vähemmän kuin seiskasta, vaikka ysi nousee suosikkilistallani ylemmäs.

Entäpä kymppi? Yuna x Rikku tulee ensimmäisenä mieleen... Niin ja Rikku x Paine. Siinä taisivatkin olla minun osaltani kympin paritukset.

Kahdestatoista olen raapustanut aika pitkälti Balthier x Frania (kuten varmaan kaikki jo tietävätkin). Sen lisäksi on tullut raapustettua Ashe x Peneloa, Penelo x Vaania, Ashe x Al Cidiä, Penelo x Balthieria, Ashe x Balthieria ja Ashe x Baschia. Eli kaksitoista meni tasoihin seiskan kanssa.

Kolmestatoista olenkin sitten raapustanut vain Fang x Vanillea ja vanhemmista niin vähän ylipäätään mitään, että niitä on turha tähän laskelmaan ottaa mukaan.

Tällä perusteella sanoisin siis vastaukseksi:



  





_______

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä


tiistai 7. elokuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 5


Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan

Paritushaasteeseen vastaaminen on hieman viivästynyt. Ei siksi, ettei minulla olisi ollut vastausta vaan lähinnä oman elämän kiireiden ja 4 Heroesin pelaamisen takia. Crossovereita en itse paljoakaan harrasta, mutta Finaleiden crossaaminen keskenään on joka tapauksessa suhteellisen helppoa. Tosin ihan jokaista maailmaa ei ehkä sulavasti saa yhdistettyä toiseen, mutta kuitenkin... x) Nykyisin on vielä Dissidia, joka mahdollistaa parittamiset pelien välillä. Toki voidaan miettiä, onko sitten kyse enää crossover-parituksesta, mutta ehkä ei tehdä asioista vaikeita pohtimalla liikaa.

Valitsemani paritus on siis epäilemättä noussut Dissidian pohjalta, vaikken itse sitä tullut ajatelleeksi. Tosin olenkin pelannut Dissidiaa olemattoman vähän (ellei Sephirothin grindaamista Tidusta tappamalla lasketa).


Gabranth x Terra
Se, miten tämä paritus tuli edes tietoisuuteeni, on juttu sinänsä. Eräänä toukokuisena iltana viime vuonna päädyimme Emmin ja Crow'n kanssa ihmettelemään, mistä materiaalista Gabranthin housut on valmistettu. Kyllä, onhan tuo aika outo pohdinnanaihe näin randomisti, mutta ficcarina ja cossaajana joutuu välillä pohtimaan kaikenlaista.

No niin, ryhdyimme siis googlailemaan Gabranthin housuja. Löysimme mielenkiintoisen kuvan alakropasta, mutta ei siitä sen enempää. Housut nimittäin unohtuivat, kun bongasimme joukon kuvia, joissa tuomari esiintyi tutun vihreä- tai vaaleahiuksisen tytön kanssa. Tunnelmat kuvissa olivat melkoisen lämpimät.

Yhtään ficciä en ole tällä parituksella lukenut, mutta voisin kyllä testata. Mieluusti sellaista romanttista hömppää, ainakin tällä hetkellä fiilis puoltaa sitä. Väitän myös, että tämä paritus voi toimia, joskin se vaatii töitä ficcarilta. Itse onnistuin (Emmin ja Crow'n avustuksella) kehittelemään mielestäni ihan realistisen crossover-juonen, jolla nämä kaksi voidaan saattaa yhteen, mutta kovin romanttista ja kaunista tarinaa ei sen pohjalta syntynyt. Tuloksena on tällä hetkellä 13-14 sivua ficciä, josta puuttuu hieman lopusta. En vain ole saanut itseäni niskasta kiinni sen kanssa, koska se ei ole sitä, mitä itse haluaisin lukea... se on vain eräs realistinen näkemys. Siis niin realistinen kuin fantasiamaailmoihin sijoittuva crossover nyt voi olla. Tätä varten piti mm. vertailla kahdentoista ja kutosen maailmankarttoja ja aikajanoja, vaikkei se ficissä varsinaisesti näykään.

Mitäs parituksia teillä on mielessä?

_______

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intesiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

_____

PS. Crestan blogista löytyy mielenkiintoista pohdintaa Final Fantasy X:stä. Kannattaa käydä lukemassa, jos ei pelkää spoilereita.