sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 4: Penelo

No niin, paritushaaste saa olla taas hetken jäähyllä, joten kirjoitellaan hahmoista jälleen kerran. Näitä saa myös edelleen ehdotella. Olisi kiva saada tästä tekstisarjasta mahdollisimman pitkä. Ja tosiaan minusta on parempi, että joku muu valitsee käsiteltävät hahmot. Uskon, että siten näihin valikoituu monipuolisempi kaarti kuin jos itse saisin päättää.

Penelo (Final Fantasy XII, Final Fantasy XII: Revenant Wings ja Final Fantasy Tactics Advance 2: The Grimoire of the Rift)

Penelo on hahmo, johon en alkujaan kiinnittänyt kovin suurta huomiota. Pidin häntä ja Vaania aika tylsähköinä tapauksina, he eivät sykäyttäneet minua. Siksipä FFXII:n alkumetrit eivät olleet minulle erityisen legendaarinen kokemus... ainakaan noin hahmojen osalta. Tarinallisesti tykkään kyllä pelin alustakin.

Mitä siis sanoa Penelosta? Minulle oli alkuun hieman epäselvää, mikä on hänen roolinsa ja motiivinsa kaiken kaikkiaan. Hän on vähän "neito pulassa", koska Ba'Gamnan sieppaa hänet Balthierin nenäliinan ojennuksen takia. Toisaalta tämä on ainoa hetki, kun hän on pahassa nesteessä, joten en luokittelisi häntä ainoastaan tuon perusteella.

Penelosta voisi myös ajatella, että hän on aika kiltti ja tavallinen tyttö, jossa ei ole kerrassaan mitään erityistä mainittavaa. Hän vain roikkuu muun päähenkilöjoukon jatkeena ilman todellista syytä tai motivaatiota tai edes osuutta tapahtumien kulkuun. Yksi typerä nenäliina tempaa hänet mukaan seikkailuun, josta hän ei sitten pääse irrottautumaan enää ollenkaan. Hän ei siis itse hakeudu aktiivisesti hankaluuksiin... toisin kuin esimerkiksi Vaan tekee.

Kun asioita ajattelee tarkemmin, ei Peneloa voikaan ehkä nähdä näin yksioikoisesti. Tiedän, että minulla voi erityisesti kahdentoista hahmojen (ja tarinan) osalta olla taipumusta ylitulkintoihin, mutta katson, että fanficcarina minulla on myös siihen oikeus ;) Siten syntyy ehkä hieman parempia tarinoita kuin pintaraapaisemalla hahmojen olemusta.

Siispä... Penelo tosiaan on kiltti tyttö, jolla on (jropejen tapaan) surullinen menneisyys. Sodan takia hänestä on tullut orpo katulapsi, joka paimentaa nuorempiaan ja joutuu vielä katsomaan Vaaninkin perään, vaikka hän itse sanoo Vaanin olevan johtavassa asemassa. Oikeasti Vaan on ehkä keulakuva, mutta Penelo on se, joka naruja taustalla vetelee. Hän osaa pitää asiat järjestyksessä. Hänessä on siis isosiskotaipumusta ja ehkä myös tiettyä äidillisyyttä. Jos Filo ja Kytes Revenant Wingsissä katsovat Vaania ylöspäin, Penelo on taas heidän turvasatamansa... tai sitten tosiaan teen pahaa ylitulkintaa :D

Kahdentoista Penelo on kovista kokemuksistaan huolimatta vielä aika kokematon. Ristiriitaista ehkä, mutta nuoruus ja naiivius näkyy hänestä kyllä. Hän todellakin tempautuu mukaan suureen seikkailuun, ei hakeudu siihen itse, mutta tilanteen ollessa pakottava, hän on valmis taistelemaan muiden rinnalla. Kaiken lisäksi hän jaksaa olla uusien ystäviensä ja rakkaansa tukena haasteellisessa koettelemuksessa ja samalla hän säilyttää oman leikkimielisyytensä ja iloisuutensa.

Penelo on herkkä tyttö, josta pelin aikana kasvaa voimakastahtoinen nuori nainen. Loppuvideolla hän on saanut lisää vastuullisuutta itseensä ja olemukseensa aivan erilaista varmuutta. Toisaalta hän on edelleen oma leikkisä itsensä hypätessään Vaanin selkään klopin tavatessa Balthierin jättämää kirjettä.
FFXII: Revenant Wings

Revenant Wingsissä Penelon rooli kasvaa verrattuna kahteentoista. Vaanista on tullut ilmapiraatti, Penelosta hänen partnerinsa. Koska Vaan on edelleen Vaan, täytyy jonkun olla operaation aivot ja jonkun on vastuukin kannettava. Penelon hartioille siis laskeutuu tämä raskas taakka.

Penelo ei silti taivu taakkansa alla vaan kasvaa yhä vastuullisemmaksi uudessa roolissaan. Toisaalta myös hänen heikkouksiaan näytetään enemmän. Hän on huolehtija, joka heittäytyy tilanteisiin koko sydämellään. Lisäksi hän on surkea kokki. En muista tästä mitään mainintaa kahdentoista aikana, mutta RW:ssä se tulee ilmi useampaan kertaan. Pidän siitä, miten hahmojen arkisia ongelmiakin tuodaan tarinaan mukaan.

RW:ssä käy myös ilmi, että Penelon ammatti on valkoinen maagi. Minusta tämä sopii hyvin hänen luonteeseensa ja olemukseensa. Hän ei ole se pelin suurin sankari tai kovin tankki vaan henkilö, joka huolehtii siitä, että muut ovat kunnossa ja riittävästi buffattuja, jotta tarina saadaan onnekkaasti päätökseen. Tosin itse en valitettavasti ole siinä onnistunut, mutta tässä kohtaa se on sivuseikka... tiedän joka tapauksessa, miten RW päättyy.

Penelon tarina ei pääty tähän. Hän esiintyy myös Vaanin kanssa Tactics Advance 2:ssa. Valitettavasti itselläni peli tyssäsi aika pitkälti juuri niihin kohtiin, joissa piraattikaksikko tuli mukaan, mutta jonkinlaisen mielikuvan ehdin heistä luoda.

RW sijoittuu noin vuoden kahdentoista jälkeen ja A2 taas vuoden sen jälkeen. Sanoisin, että noissa kahdessa vuodessa Penelo on kasvanut todella paljon. A2:ssa hänen ja Vaanin suhde tuntuu olevan jo lähellä sitä yhteisymmärryksellistä kiintymystä, joka vallitsee Franin ja Balthierin välillä... puhumattakaan siitä, että kaksikon sanailu on myös mennyt samaan suuntaan. Sanoisinkin, että Penelon itsevarmuus on kasvanut huomattavasti taas uuteen peliin siirryttäessä.

RW:ssä Vaanin ja Penelon suhde on yhä ystävyysasteella. Ihastus oli olemassa jo kahdessatoista, jos pelaaja osaa yhtään rivien välistä lukea ja RW:ssä sitä jo hierotaan naamaan niin, ettei sitä voi olla näkemättä. Pelin lopussa on myös selkeä viittaus (niin selkeä, ettei sitä oikein voi edes viittaukseksi sanoa), että näistä kahdesta on vihdoin tulossa oikea pari. A2:ssa ei asiasta sanota (ainakaan siltä osin kuin olen pelannut), mutta kyllä he pariskunnalta vaikuttavat. Tykkäänkin todella paljon siitä, miten näiden kahden nuoren suhde pelien aikana kehittyy.

Joo, tämän ei ollut tarkoitus olla parituspostaus, mutta oikeasti minun on vaikea puhua Penelosta puhumatta Vaanista. Hämmentävää, mutta näin vain on. Heidän tarinansa nivoutuvat yhteen niin perustavanlaatuisesti, ettei toista voi huomioida ilman toista. Kahdentoista aikana olisin kuitenkin puolittain toivonut Penelon ja Larsan välille jotain (jos Larsa vain olisi hieman vanhempi...), mutta RW:n ja A2:n myötä näen entistä selvemmin, että Vaan ja Penelo kuuluvat toisilleen.

Kaiken kaikkiaan Penelo on kiinnostava tapaus. Hän ei alkuun herättänyt tunteita sen enempää puolesta kuin vastaankaan, mutta on tarinan edetessä osoittautunut upeaksi ja mielenkiintoiseksi hahmoksi. Vaikkei hän ole yksi suurista suosikeistani, pidän hänestä erittäin paljon. Minusta on myös kiva kirjoittaa hänestä sivuhahmona Ivalice Alliance -ficeissäni.

Oli todella mukavaa, että Penelo päätyi tähän hahmosarjaan. Tätä kirjoittaessani nimittäin tajusin kunnolla, miten paljon hänestä pidänkään. Luultavasti en olisi tällaista herätystä kokenut, jos en olisi hänestä pohdintaa kirjoittanut. Kiitokset siis ehdotuksesta!

torstai 27. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 18

Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin

Näistä ovat jotkut kaverini varmaankin kuulleet jo ihan kyllästymiseen asti. Toisaalta nykyisin en ole ehkä enää ihan yhtä tiukkapipoinen kuin nuorempana. Kolme tällaista hahmoa on joka tapauksessa jäänyt mieleen. Voisin käydä heidät aikajärjestyksessä läpi, vaikka tässä nyt taidetaan kysyä vain yhtä. Koskas minä nyt olisin aiheessa osannut pysyä...

Aerith (Final Fantasy VII)


Kuten olen aiemmin jo kertonut, haksahdin Tifan ja Cloudin parittamiseen toisilleen. He muodostivat ensimmäisen FF-paritukseni ikinä. Valitettavasti hyvin äkkiä huomasin Aerithin lirkuttelevan Cloudille. Muuten hahmo vielä menetteli, mutta tämän asian takia aloin potea syvää vihaa häntä kohtaan.

Okei, en olisi silti toivonut naiselle niin julmaa kohtaloa kuin hän sai osakseen. Ja myönnän myös sen, etten seiskaa ekaa kertaa tahkotessani tajunnut kunnolla tätä Aerithin ja Zackin kuviota. Nykyisellään kyseisen pelin pelaamisesta on niin kauan, etten muista, miten hyvin taustatarina edes siinä esiteltiin. Crisis Coressahan se kyllä tulee selkeästi.

En edelleenkään pidä Aerithista erityisen paljon. Minulle on yksi ja sama, kuka treffailee Cloudin kanssa, mutta tämä nainen ärsyttää aina vaan. Väitän, että osa ärtymyksestä kumpuaa tuosta teinivuosien pyhästä vihasta, mutta ei kaikki. En pidä siitä, miten tämä kukkakärryhupakko pompottaa Zackia Crisis Coressa. Se asia ei kuitenkaan liity parituksen väliin tulemiseen.

Sanoisin siis, että Aerith ja Cloud saavat minun puolestani tehdä, mitä haluavat. Ei se ole minulle enää niin justiinsa, mutta reilut kymmenen vuotta sitten olin miltei valmis suolestamaan Aerithin... kunnes Sephiroth teki sen puolestani ja minua alkoi hieman kaduttaa pahansuopuuteni.


Eiko (Final Fantasy IX)

Kun olin ensin parittanut seiskan ja kasin hahmoja toisilleen, pääsin myös pelaamaan ysiä. Siihen mennessä olin jo ehtinyt hieman tympääntyä angstisiin päähahmoihin, joten Zidane ryösti sydämeni oitis. Garnetissakin oli jotain kivaa, ja kyllähän kaksikon ihastus toisiaan kohtaan oli hyvin selkeä juttu. Tuin paritusta täysillä.

Sitten tuli Eiko. Kuusivuotias tyttö, joka halusi Zidanen itselleen. Ja minä en voinut sietää likkaa, hemmetti, että vihasin häntä. Paritukseni oli niin pyhä, ettei se kestänyt edes lapsen viatonta ihastusta vanhempaan poikaan xD

Mitäkö nykyisin ajattelen? Noh, en edelleenkään parittaisi Eikoa ja Zidanea toisilleen... ainakaan sen ikäisinä kuin he pelissä ovat (6 ja 16). Minusta se on liian kyseenalaista ja herättää ajatuksena lähinnä inhotusta. Tiedän, että jotkut ficcarit haluavat rikkoa tabuja ja kirjoitella tällaisista aiheista, mutta itse en kuulu siihen joukkoon.

Mutta mitä itse Eikoon tulee... pidän hänestä nykyisin todella paljon. Minusta hän on ihanan suloinen hahmo. Reipas, mutta kovia kokenut pikkutyttö. Olen kirjoittanut hänestä muutaman ficinkin, joissa tosin olen hypännyt ajassa kymmenisen vuotta eteenpäin. Sanoisin, että suhteeni häneen on kokenut melkoisen muutoksen.


Ashe (Final Fantasy XII)

Alkuun Ashe ärsytti minua enemmänkin huokailunsa takia kuin minkään muun syyn. Ihan joka välissä ei ole pakko huokaista, prinsessa hyvä!

Kun sitten aloin pelata kahtatoista uudemman kerran, huomasin jotain hyvin häiritsevää. Minähän olin alusta asti tukenut Balthierin ja Franin parittamista toisilleen, joten olin aika turkasen järkyttynyt. Balthier flirttaili Ashelle minkä ehti! Prinsessa ei yhtä avoimesti esittänyt omia tunteitaan, mutta niitä silti näytti olevan ilmassa ainakin jonkin verran.

Ja siitä se sitten lähti... ärsyynnyin Asheen entistä enemmän. Oli kausi, jolloin en voinut sietää häntä ollenkaan. Jännä sinänsä, että Balthieriin en ärtynyt, vaikka yhtä syyllinen ilmapiraattikin oli välien lämmittelyyn, ellei jopa syyllisempi.

Fran ja Balthier ovat minulle edelleen erityisen pyhä paritus, mutta Ashea en enää vihaa. Hän on hahmona kiinnostava ja jopa kivakin, mutten silti halua häntä piraattikaksikon väliin. Pysyttelen siis ihan suosiolla erossa esim. ficeistä, joissa hänet on paritettu Balthierille. Olen ehkä vähän lapsellinen, mutta niistä tulee minulle paha mieli.


Jep, siinä on kolme hahmoa, joiden takia olen aikoinani kiivennyt seinille. Saa nähdä, tuovatko uudet Finalit tullessaan lisää hahmoja tähän joukkoon. Voi tosin olla, että olen itse jo ehtinyt vuosien varrella tasoittua sen verran, etten samalla tavalla hypi seinille... mutta eihän sitä koskaan tiedä. Se selvinnee, jos joskus vielä onnistun kehittämään OTP:n jostain uudesta Finalista. Eli viittätoista odotellessa ;D

______________


30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 17

Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL

Onpas kysymys :D No niin siis, en höpötä ja hölise FF-parituksista yleisesti kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Esim. töissä ollessa ei tulisi mieleenkään ruveta työkamuille kertoilemaan, kuinka Vincent ja Yuffie nyt vain sopivat ni-in hyvin toisilleen. Tosin jos olisin töissä vaikkapa pelikaupassa, tilanne saattaisi olla toisin.

On siis todella paljon ihmisiä, joille en sano halaistua sanaa paritusasioista. Useimmat eivät yksinkertaisesti ymmärtäisi niitä. Toisaalta sitten on ihmisiä, joiden kanssa puhun täysin vapautuneesti kaikista FF-parituksista, jotka nyt mieleen tulevat. Siis en puhu pelkästään omista suosikeistani (joita lienee turha taas kerran listata) vaan ihan mistä tahansa.

Puheenaiheeksi käyvät suosikkien lisäksi kaverien suosikit, mutta myös WTF-paritukset ja muu crack-kama. Niistä saa ainakin paljon hupia irti, jos ei muuta.





______________


30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

tiistai 25. syyskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 3: Fang

Tässä samalla, kun odottelen Kristallimaailman irc-iltamaan porukkaa, onkin hyvä raapustella blogia. Piti kirjoittaa jo eilen, mutta henkilökohtainen elämä tuli tielle.

Ennen kuin menen asiaan täytyy taas todeta, että kysely on ohitse. Itse yllätyin tuloksesta, koska odotin seiskan vievän murskavoiton kaikista muista Finaleista. Blogini lukijoiden suosikiksi kuitenkin näytti valikoituvan FFXII kuudella (6) äänellä. Toisena komeilevat ysi ja kymppi viidellä (5) äänellä kumpikin. Ääniä saivat myös FFXIII (3), FFVII (2) ja FFIV, FFV sekä FFVI (1). Otos on sen verran pieni (10 henkeä), ettei varmastikaan kuvasta koko Finalien fanikuntaa, mutta blogin lukijoista se on kuitenkin suunnilleen 53 %:a. Ehkä tuloksista voi hieman päätellä, mistä peleistä lukijat myös mieluiten lukevat.

Laitan taas uuden kyselyn tämän illan aikana. Vastailu ei vie kuin pari klikkausta ;)


Oerba Yun Fang (Final Fantasy XIII ja Final Fantasy XIII-2)

Ensikosketukseni Fangiin oli kuva jossain lehdessä tai nettiartikkelissa. Veikkaan jälkimmäistä. Minulla on myös hämärä mielikuva, että eräs kavereistani olisi kyseinen jutun minulle linkannut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä nainen täytyy parittaa sille punapäiselle tytölle. (Kyllä, olen paritusorientoitunut ja katselen aina myös pelejä potenttiaalisina fan fictionin lähteinä.)

Hahmon nimi selvisi samassa rytäkässä kuin ulkonäkökin. Toki kiinnitin huomiota "Oerbaan", joka esiintyi sekä Fangin että Vanillen nimessä. Hieman pelkäsin (okei, aika paljon), että kyseessä ovat sisarukset, mutta onneksi näin ei lopulta ollut. Kuten olen jo blogissa todennut, Square totisesti yllätti minut positiivisesti tekemällä parituksestani kaanonia (kyllä, se on kaanonia, piste).

Mutta tämä postaus ei ole nyt parituksista. Minun oli tarkoitus kirjoittaa Fangista, ja hän on kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhden suosikkiparitukseni toinen osapuoli. Kaiken kaikkiaan hän on kiinnostava hahmo. Ensialkuun hänestä sai kovan vaikutelman ja ihmettelin myös, mitä ihmettä hän teki "väärällä puolella". Toki hänen motiivinsa selkenivät myöhemmin. Hahmona hän lopulta osoittautui vahvaksi naiseksi, joka ei pelkää heittää itseään likoon rakkaidensa vuoksi.

Toisaalta Fangilla tuntuu olevan eräänlainen pimeä puoli. Hän kyllä rakastaa syvästi ja on uhrautuvainen ja suojelevainen, mutta hänen sisällään näyttäisi asuvan todella syvä katkeruus. Voi olla, etten ole tehnyt läksyjäni kunnolla, mutta minusta peli ei kovin tarkasti kerro, miten ja mistä tämä katkeruus oikein on syntynyt.

Okei, cocoonlaiset hyökkäsivät Pulselle, ryöstivät maata ja tappoivat porukkaa urakalla. Fang on teosta katkera ja haluaa kostaa Cocoonille. Kuitenkaan en muista, että pelissä olisi kerrottu, mitkä tarkalleen ottaen olivat Fangin henkilökohtaiset menetykset, mikä laukaisi noin syvän katkeruuden. Tämä kiinnostaisi minua, tähän haluaisin vastauksen. Ylipäätään haluaisin porautua Pulsen historiaan paljon syvemmälle.

Fangissa on vähän samaa vikaa kuin Lightningissa. Hän yrittää olla kova ja tehdä asiat yksin. Hän myös pyrkii kaikilla teoillaan suojelemaan Vanillea pahalta. Samaan aikaan hän on kuitenkin välittävä, lempeä ja jopa pehmeä. Hän on turvallinen hahmo, johon voi luottaa. Samaan aikaan hän kuitenkin herättää halun hänen pelastamiseen. Jonkun (Vanillen!) pitäisi pelastaa Fang itseltään ja katkeruudeltaan. Onneksi tähän tilaan lopulta päädytäänkin, vaikka kaksikko sitten joutuukin kristallipilarin sisään kannattelemaan Cocoonia.

Valitettavasti jälleen kerran törmään pelin jatko-osaan, kun Fangia pohdin. Ensinäkin hän sai minusta aivan liian pienen roolin kyseisessä pelissä. Toiseksi pelin loppu riepoo minua edelleen. Mutta ei nyt enää mennä siihen loppuun, olen jauhanut siitä ihan tarpeeksi monta kertaa. Odotin kuitenkin kyseiseltä peliltä kaikista eniten Fangin ja Vanillen pelastamista ja jopa uudestaan pelattaviksi hahmoiksi nostamista. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, mikä oli (heti lopun jälkeen) isoin pettymys minulle koko pelissä. Kolmannessa osassakaan tuskin tullaan Fangia näkemään, koska se on ilmeisesti varattu yksin Lightningille.

Mutta niin. Fang on yksi niistä hahmoista, joita todella sarjassa rakastan. Ensin ihastuin ulkokuoreen, sitten rakastuin sisimpään. Näinhän se menee oikeassakin elämässä ;D Pidän hänestä kokonaisuutena. Persoonana hän on hieman vaikea, mutta sopivalla tavalla. Pientä haastetta kuuluu ollakin. Myös hänen ääninäyttelynsä teki minuun vaikutuksen. En edes muista hänen japanilaista ääntään, mutta enkkuääni ainakin iski täysillä (toisin kuin muutaman muun FFXIII:n hahmon kohdalla alkuun). Hänelle on todellakin osattu valita oikea ääninäyttelijä, pisteet siitä.

Kokonaisuutena Fang on minulle kuuminta hottia, mutta myös yleisesti rakastettava hahmo. Sen fiksummin en oikeastaan osaa ajatuksiani ilmaista. Haluaisin edelleen kirjoittaa hänestä (eli Dum spiro, sperolle jatkoa), mutta painin toistaiseksi FFXIII-2:n aiheuttaman laman alla. Ehkä vielä joskus pääsen Fangin kanssa samalle tasolle ja voitan katkeruuteni ;)

_____________________

Listalla on muuten tällä hetkellä:
- Penelo (FFXII)
-Tidus (FFX)
- Weiss (FFVII: Doc)
- Laguna (FFVIII)
- Terra (FFVI)
- Caius (FFXIII-2)

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain hahmosta, joka ei vielä listalla komeile, heitä kommenttia. Edelleenkin lupaan ottaa käsittelyyn lisää hahmoja, koska näitä tulkintoja on hauska kirjoittaa. On myös kiva, kun joku muu valitsee pohdittavat hahmot, sillä silloin en sorru poimimaan pelkästään omia suosikkejani.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikonlopun Finalit

Tänä viikonloppuna oli taas ohjelmaa ihan kiitettävästi. Piti käydä pikkuveljen synttäreillä ja sieltä sitten suoraan suunnata avoppilaan yökyläilemään. Kotona ei siis tullut vietettyä aikaa, mutta se oli oikeastaan ihan tervetullutta, kun täällä saa kuitenkin päivät pitkät pyöriä yksinään.

Minua Twitterissä seuraavat tietävätkin luultavasti jo, että pakkasin reppuun mukaan PSP:n ja Final Fantasy IV:n remaken. Grindailin Underworldissa koko linja-automatkan porukoiden luokse ja jatkoin samaa puuhaa tänään avoppilassa. Lopulta kyllästyin satunnaistaisteluiden tahkoamiseen ja päätin nousta kuuhun. Valitettavasti siellä ei viidenkään lisälevelin jälkeen mennyt yhtään paremmin.

Olen kiertänyt kaikki mahdolliset kaupat parempien aseiden ja suojien toivossa, mutta en ole löytänyt enää mitään parempaa. Hahmoni ottavat kuussa turpaan urakalla... ja kaiken lisäksi fyysiset iskut eivät näytä tehoavan mölleihin. Manaa siis kuluu urakalla, kun Cecil ja Rosa parantavat kilpaa Rydiaa ja Edgeä. Jotenkin taistelut ovat niin takkuisia, että väkisinkin tulee mieleen jotain olevan pielessä.

Epätoivo alkaa olla sitä luokkaa, että saatan kohta sortua läpipeluuoppaaseen vinkkien toivossa. Yleensä en niitä ensimmäisellä läpipeluukerralla käytä, koska haluan saada mahdollisimman "aidon" pelikokemuksen (mitähän tuollakin yritän sanoa?), mutta nyt tuntuu, että hakkaa vain päätä seinään. Olisi kiva päästä jo pikkuhiljaa eteenpäin. Tietysti voi olla, että tässä kohtaa vain täytyy grindata hullunlailla. Hahmoni ovat nyt levelillä 43, mutta ehkäpä se ei ole riittävästi.

Koska nelonen ei edennyt ja aloin olla jo korviani myöten täynnä grindaamista, siirryin Dissidian kimppuun. Minulla oli Zidanen tarina kesken, ja sen lopulta vedin läpi asti. Luulen, että vihdoin pääsin jyvälle, miten kyseisellä hahmolla pitää taistella, sillä vihdoin homma alkoi sujua. Jouduin kyllä pari taistelua ottamaan uusiksi (Kefkan ja Kujan), mutta yleisesti ottaen juttu meni aika putkeen.

Olin siis positiivisesti yllättynyt. Dissidian pelaaminen on ollut minusta tähän asti tuskaisen hankalaa. Ehkä Zidane sitten vain oli minulle sopiva hahmo?

En silti edelleenkään pidä Dissidian rakenteesta. Haluaisin kunnon maailmankartan ja oikeasti kiehtovan tarinan. Tällä kertaa hahmojen välinen dialogi kuulosti entistäkin kökömmältä ja aiheutti myös huvitusta kanssaihmisissä lähinnä typeryydellään. Hahmojen ääninäyttelykin tökkii minulle tosi pahasti.

Huonoista puolista huolimatta grindasin tarinaosuuden jälkeen vielä Zidanea lisää. Vastuksena minulla oli luonnollisesti Tidus, kukas muukaan. Parempaa harjoitusvastusta saa hakea ;D

Finaleihin ja viikonloppuun liittyen on vielä kerrottava, että lueskelin aamusella huvikseni avopin käsityölehtiä. Uusimmassa pisti silmään aivan ihana neulottavan nuken ohje. Ruinasin siitä kopion itselleni, joten tarkoitus on myös väsätä kyseinen nukke. Tosin ajattelin soveltaa ohjetta. Tällä hetkellä mielessä kangastelee Garnet Final Fantasy IX:stä.

Garnet
Kaja-nukke

Nyt olisi tosiaan kova hinku saada sopivat langat käsiin ja päästä hommiin. Valitettavasti kotoa ei löydy oikeita värejä, joten joudun käymään kaupan kautta. Tiedän, ettei rahatilanne ole paras mahdollinen juuri nyt, mutta ehkä tuohon liikenee. Ainakin avomies lupasi olla syömättä minua, vaikka langat ostaisinkin.

Ja nyt, kun on oikeasti aikaa harrastaa, olisi tosiaan mukavaa, jos voisi tällaisiin juttuihin panostaa. Siispä taidan mennä huomenna tutkailemaan kauppojen lankatarjontaa. Jos nukke sitten joskus valmistuu, esittelen sen myös blogissa ;)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 16

Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten

Vaikka usein pidän myös pahiksista, harrastan pahisparituksia oikeastaan olemattoman vähän. Sinänsä hassua. Finalit tarjoilevat yleensä yhden pääpahiksen, mutta kyllähän hänen ympärillään usein pörrää vähintäänkin kätyreitä, ellei jopa kumppaneita. Mitään erityistä suosikkia minulla ei näistä kuitenkaan tule mieleen.

Jotain pitää nyt mainita edes huvin ja urheilun vuoksi.



Weiss x Nero (FFVII: Dirge of Cerberus)

Niin siis tuota joo... En minä ihan oikeasti haluaisi näistä kahdesta vaikkapa lukea. Tässä kohtaa on mainittava, että yleisesti ottaen en huomaa homoviittauksia, ennen kuin vihjailu muuttuu jo joksikin muuksi. Onnistuin lukemaan erästä Reno x Cloud -ficciä miltei loppuun asti tajuamatta, että näiden kahden välillä oli jotain. Muille lukijoille kaksikon suhteen laatu taisi paljastua paljon ennen ensimmäistä suudelmaa, mutta minulle se tuli aivan puskista. Näin sokea siis olen.

Tässä Weiss ja Nero tekevät hyvin selkeän poikkeuksen. En tiedä, onko Square tahallaan kirjoittanut veljesten välit kyseenalaisiksi (varsinkin Neron osalta) vai johtuvatko mielikuvat vain (englanninkielisestä) ääninäyttelystä. Joka tapauksessa myös kaikki peliä pelanneet tuttuni ovat kiinnittäneet huomiota samaan asiaan, joten vika ei voi olla vain minun päässäni.

Ihan oikeasti kyllä parittaisin Weissille ennemmin esim. Rosson, mutta halusin nyt kuitenkin mainita juuri tämän kyseisen parituksen. Sehän kun on melkein kaanonia.

______________


30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 2: Lightning

Railakas viikonloppu olisi takana. Kaveri oli käymässä ja tuli höpöteltyä Finaleista niin, että ääni meinasi lähteä. Ihan virkistävää tuollainen, kun viikot menevät tällä hetkellä aika yksinäisissä merkeissä kotosalla. Onneksi avomies on iltaisin paikalla ja japanin tunnitkin on torstaisin (plus jatkossa joinain lauantaina).

Ennen kuin menen asiaan mainitaan nyt, että sivupalkin kysely on jälleen päättynyt. Enemmistö vastaajista näyttäisi toivovan juttuja pelikokemuksista, ja lupaankin niitä kirjoitella myös jatkossa. Tosin tällä hetkellä pelaan Star Oceania, joten tosiaan Finaleista ei ole kirjoitettavaa. Myös hahmoanalyysit yms. vaikuttaisivat kiinnostavan porukkaa, samoin joku oli kiinnostunut paritusjutuistakin. Sen sijaan cosplay ei näytä kiinnostavan ketään, mutta saatan silti siitä edelleen ainakin conien yhteydessä jauhaa :D Ihan hyvä kuitenkin tietää, mihin suuntaan kannattaa blogissa painottaa.

Uusi kysely ilmestyy tänään. Pitäkää silmänne auki ;)



Lightning (Final Fantasy XIII ja XIII-2)

Ensimmäinen tietoni Lightningista oli, että hän on Cloudin naisvastine. En enää muista, mistä tämän luin, mutta huhu sai minut huokaamaan raskaasti ja vaikutti myös vahvasti mielipiteeseeni, kun aloitin Final Fantasy XIII:n pelaamisen. En uskonut, että voisin pitää hahmosta, kun en niin kamalasti perusta Cloudistakaan.

Ja kyllähän tuo kuulemani huhu osittain pitää paikkansa. Lightningissa ja Cloudissa on paljon samaa persoonassaan, kampauskin on hitusen samansuuntainen sekä yleinen elämänasenne. Myönnän suoraan, että Lightning ärsytti minua alkuun todella paljon. Hän oli kovis, keuhkosi Snow'lle (josta ärsyynnyin myös) Serah'an liittyvissä asioissa ja yritti tehdä kaiken yksin. Lisäksi hänellä oli selkeitä väkivaltaisia taipumuksia, jotka eivät asettuneet ennen kuin Fang suoraan ja asiallisesti huomautti naikkosen tarpeesta takoa tovereitaan turpaan. Tuon välikohtauksen jälkeen Light tuntuikin muuttuvan paljon kivemmaksi hahmoksi. Kiitos ja kumarrus, Fang!

Sanoisin, että pelin alkupuolella Lightningilla on pahoja tunne-elämän ongelmia, mitkä varmastikin johtuvat hänen lapsuudestaan ja liian varhaisesta vastuusta. Hän on kuitenkin joutunut huolehtimaan Serah'sta yksin jo varsin nuorena, sellainen ei voi olla vaikuttamatta. Lisäksi hän vaikuttaa tapaukselta, joka mieluiten sulkee asiat sisälleen ja lopulta naksahtaa, koska ei enää kykenekään pitämään palettia hallussaan. Hän ei kykene sanottamaan tunteitaan, mikä sitten heijastuu käytökseen ja tekee hänestä persoonana varsin rasittavan. Hyväsydämisyydestään huolimatta hän vaikuttaa vain kylmältä, itsekkäältä ja omahyväiseltä.

Onneksi tosiaan Fangin lyömisen jälkeen Light alkaa vihdoin avautua hahmona ja lopulta kehittyy valoisampaan suuntaan pelin loppua kohden. Hän alkaa hyväksyä muut tasaveroisina kumppaneina taistelussa fal'Cietä vastaan ja nähdä oman rajallisuutensa. Minusta tuntuu, että hän oikeasti tiedostaa, ettei voi voittaa yksin vaan ainoastaan yhdessä ystäviensä kanssa. Maailman pelastaminen on raskasta puuhaa, mutta kun Light kehittää syvän suhteen kohtalotovereihinsa, hänen sydämensä kevenee hieman. Minusta tätä kehitystä on erittäin mielenkiintoista ja mukavaa seurata pelin aikana.

Lightningin osalta kaikki siis vaikuttaa hyvältä, kun peli saa päätöksensä... vaikka nyt Fangille ja Vanillelle vähän käpyisesti käykin. Tässä vaiheessa uskoin parempaan huomiseen ja Lightningin mahdollisuuksiin kehittyä entistä avoimempaan ja rakastettavampaan suuntaan. Jos hän pelin alussa ei juuri nähnyt valoa tunnelin päässä, sen lopussa hän oli jo hyvin lähellä valoon astumista.

Sitten tulikin Final Fantasy XIII-2 ja Suuri Pimeys. Lightningin rooli ei ole kovin suuri pelissä, joten hänestä on vaikea tehdä sen pohjalta analyysiä. Osaltaan tätä varmasti myös vaikeuttaa se, etten lopulta jaksanut viettää pelin ääressä aikaa samalla tavalla kuin aiempien Finaleiden. Ei ole intoa pelata sitä uudestaan läpi. Joka tapauksessa jäin ihmettelemään, miksi Light oikein lähetti Noelin repimään Serah'n taistelemaan Caiusta vastaan eri ajoissa. Kenties, jos Noel ei olisi ilmestynyt Serah'n aikaan, edes Serah olisi saanut elää ihan tavallisen elämän (tai niin tavallisen kuin fantasiamaailmassa on mahdollista). Voi olla, ettei Snow olisi palannut, mutta aikanaan Serah olisi toipunut ja ikävästään (Snow'n ja siskonsa) hän olisi elänyt ihan hyvän elämän. Eikö tällaisen antaminen olisi ollut kunnon isosiskon teko?

Tuon kaiken sijaan Lightning tuomitsi siskonsa kuolemaan, koska veti tämän mukaan taisteluun Caiusta vastaan. Kolmentoista perusteella näkisin, että Light tekee mitä tahansa suojellakseen pikkusiskoa, mutta jatko-osan jälkeen en osaa enää sanoa. Olen hämmentynyt.

Mitä tulee Lightningin paluuseen seuraavassa osassa... en tiedä, mitä ajatella. Varmaankin näemme hieman (tai pahasti) angstisen nuoren naisen, joka taistelee taas kerran maailman pelastamisen puolesta. Mutta jos Light on jo menettänyt kaiken rakastamisen arvoisen, millainen persoona hänestä on tullut? En tiedä enkä tiedä, haluanko edes tietää. Melkein toivoisin, että voisin palata siihen kolmentoista pelaamisen jälkeiseen autuaaseen tietämättömyyteeni Lightningin tulevaisuuden suhteen.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 15

Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee

Hmmm. Nyt äkkiseltään ei tule omista suosikeista mieleen mitään sellaista paritusta, jonka kaanon täydellisesti sotkisi. Yleensä pystyn jotain viitteitä kiinnostaviin parituksiin rääpimään kasaan jostain... hmmm.

Valitsemani paritus ei ole yksi suosikeistani, mutta olen siitä kuitenkin pari ficciä raapustellut. Se on sellainen ihan kiva ja aika hot -kategoriaan menevä. En saisi siitä pidempää tarinaa aikaan, mutta tosiaan parit one-shotit olen aikoinani raapustellut.

Elikäs Ashe x Penelo.



Sanoisin, että minulla on ihan kohtuullisen hyvä mielikuvitus, mutta tälle paritukselle en silti löydä kaanonista tukea. Ashe ja Penelo kyllä kohtelevat toisiaan hyvin ja ystävällisesti, mutta ajoittain sanoisin Ashen jopa suhtautuvan hitusen alentuvasti Penelon leikkisyyteen. Tulee tunne, että Ashe kokee olevan paljon aikuisempi kuin Penelo.

Kahdentoista tarina ei paritusta tue millään tavalla, joten siitä onkin haasteellista lähteä rakentamaan mitään. Itse ainakin mieluusti haen sekä tarinan että parituksen rakennuspalikat kaanonista, mutta tosiaan tämän parin kohdalla se on melkoisen vaikeaa. Niinpä en ole edes erityisemmin yrittänyt. Ficeissäni olen lähtenyt olettamasta, että näin nyt vain on. One-shotissa tämä toimii, pidemmässä tarinassa yleensä kehitellään tilanetta hahmojen välillä ennen lopullista... hmmm... ennen varsinaista pariutumista.

Veikkaan myös, ettei kahdentoista maailmanaika oikein tue homoseksuaalisuutta. Päinvastoin se saattaisi olla kauhistus. Saati sitten jos puhutaan kruununperijästä tai kuningattaresta. Hui hai, perillisiä pitää pukata maailmaan, jotta valtakunnassa säilyy tasapaino. Naispuoliso kuningattarella ei tulisi kysymykseenkään, se olisi skandaali. Toisaalta tästä lähtökohdasta voisi olla ihan mielenkiintoista ainakin lukea tarina. Kertomus siitä, mitä Dalmascan hovin kulissien takana oikeasti tapahtuu ja miten se lopulta vaikuttaakaan päähahmoihin. Ficistä luultavasti tulisi sekä kiihkeä että surullinen... ja se toimisi mielestäni parhaiten romaanimittaisena, koska silloin hahmojen välisiä suhteita yms. ehtisi kehitellä riittävästi.

Siinäpä jollekulle ficcihaastetta. Sanon taas kerran, että suomenkielisiä FF-ficcejä on aivan liian vähän. Ei minulla ole ongelmaa lukea englanniksi, mutta kaipaan silti omalla äidinkielellä lisää hyviä tarinoita.

Tuleeko teille mieleen muita tällaisia pareja?

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä


___________

PS. Tuohon "Ajatuksia hahmoista" -sarjaan saa edelleen heitellä ehdotuksia. Listalla on tällä hetkellä neljä hahmoa, mutta mieluusti kirjoitan useammastakin.

torstai 13. syyskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 1: Zidane

Ajattelin aloittaa tällaisen uuden tekstisarjan. Tällä hetkellä The 4 Heroesin pelaaminen on jämähtänyt tauolle, koska Star Ocean 4 on vienyt mennessään, joten pelikokemuksista ei ole juurikaan kirjoitettavaa. Eli raapustellaan sitten hahmoista.

Kuten aina ennenkin spoilaantumisen vaara on olemassa. Lisäksi näiden höpinöiden ei ole tarkoitus olla absoluuttista faktaa vaan omia ajatuksia hahmoista. Toki jotain faktatietoakin saattaa joukkoon eksyä.

Jos haluat lukea pohdintojani jostain tietystä Final Fantasy -hahmosta, ilmoita siitä ihmeessä kommentilla.
Pelkkä hahmon nimi riittää (voit toki halutessasi perustella). Lupaan kirjoittaa postauksen kyseisestä hahmosta.

Sitten asiaan...

Zidane Tribal (Final Fantasy IX)

Ysin sankari. Ensimmäisenä Zidanesta on mainittava, että hän oli erittäin piristävä kokemus Cloudin ja Squallin angstauksen jälkeen. Vaikka myös hän vetää pelin aikana pakollisen angstikohtauksen, on hänessä pirteyttä ja intoa kuin pienessä kylässä. Olin ilahtunut tästä havainnosta, kun ensimmäisen kerran pelasin ysiä.

Nykyisin katson, että Zidane uppoaa aika helposti kliseiseen JRPG-päähahmotyyppiin. Eli pelissä seikkailaan vaaleahiuksisella, sinisilmäisellä ylipirteällä teini-ikäisellä pojanklopilla, jolla on kova into ja uho päällä. Hän pursuaa energiaa ja saa pelaajan pahimmallaan kärsimään suunnattomasta myötähäpeästä naiiveilla ja typerillä kommenteillaan. Jossain kohtaa peliä hän sitten kohtaa miltei ylitsepääsemättömiä haasteita ja vaipuu suunnattoman angstin valtaan, kunnes ystävät hänet sieltä nostavat.

Tällaiset hahmot ärsyttävät minua. Valitettavasti esim. juuri Star Ocean 4:n päähahmo on juuri tällainen ja kykenen sietämään häntä lähinnä siksi, että on pakko.

Vaikka Zidane on tuollainen tyypillinen JRPG-päähahmosankari, hän ei saa minua raivon valtaan toisin kuin eräät muut. Luulen, että tähän osittain vaikuttaa se, että tutustuin peliin yli kymmenen vuotta sitten, ollessani vielä itsekin teini ja aika naiivi tapaus kaiken kaikkiaan. Toisaalta en ollut niin kamalan paljon vanhempi, kun pelasin kymppiä ensimmäisen kerran, mutta ei nyt mennä siihen...

Zidane ei ole enää ykkössuosikkini FF-hahmoista, mutta pidän hänestä edelleen. Hän on hauska, jopa hulvaton toisinaan. Tykkään hänen kujeiluistaan, eleistään ja olemuksestaan. Hän saattaa helposti vaikuttaa tyhjäpäältä, mutta oikeasti hänellä on paljon hyviäkin ajatuksia ja suuri sydän. Hän on puhtoinen sankari, jota on vain vaikea olla rakastamatta. Osa näistä ajatuksista on nostalgiahuuruisia. Luultavasti en rakastuisi Zidaneen kovinkaan palavasti, jos nyt pelaisin ysiä ensimmäistä kertaa.

Perustan edellisen väitteeni osittain Dissidiaan. Siis voi pyhä behemoth sen pelin kanssa! Zidanen ääni on hirvittävän kamalan kauhea! Ihan sama, kuunteleeko sitä englanniksi vai japaniksi, se on kamala. Hän vaikuttaa melkein yhtä vajakilta kuin eräs nimeltä mainitsematon pelisarjan seuraavan osan päähenkilö.

En koskaan kuvitellut Zidanelle ääntä, mutta jos olisin kuvitellut, se ei olisi ollut sellainen kuin Dissidiassa. Toisaalta herää myös kauhunsekainen kysymys, vihaisinko hahmoa ysissä, jos kyseisessä pelissä olisi ääninäyttely. Se on nimittäin yllättävän vaikuttava asia.

En ole Dissidiassa kovinkaan pitkällä (ja jatko-osaa en ole edes kokeillut), joten juonipuolesta en sano mitään. Ficcimaailman perusteella minusta kuitenkin tuntuu, että kyseinen peli on pilannut Zidanen. En voi mitään sille, että minua surettaa ja ärsyttää, kun hänet kuvataan typeränä apinana ficeissä. Okei, usein on kyse huumorista, mutta itse en näe Zidanea comic relief -hahmona enkä varmaankaan pystyisi häntä sellaisena käyttämään. Tosin myönnän, että eräässä tarinassa kuvaus Zidanesta roikkumassa apinanlailla Squallin jalassa oli minustakin huvittava. Silti toivoisin, että Dissidian myötä hahmoon tutustuneet fanit ottaisivat selvää myös alkuperäisestä Zidanesta... ainakin jos ovat aikeissa käyttää häntä jossain pidemmässä tarinassa huumoriin painottuvan one-shotin sijaan.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Zidane on minulle vähän erikoisasemassa muihin päähahmoihin nähden. Hän esitti vahvaa roolia elämässäni, kun olin teini-ikäinen, joten minun on mahdotonta suhtautua häneen neutraalisti saati sitten objektiivisesti. Hänessä voi olla piirteitä, jotka saavat minut melkein vihaamaan joitain muita hahmoja, mutta ei koskaan häntä, koska hän on Zidane.

__________

Ja nyt tosiaan kehiin niitä hahmoja. Kirjoitan kommenttien ilmestymisjärjetyksessä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 14

Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti

Noh, lähdetään nyt ihan ensin siitä, etten yleensä spoilaa itseäni Finalien suhteen ennen pelaamista (miinus vanhemmat, joista olen kyllä jonkin verran spoilaantunut etukäteen). Näin ollen en voi sanoa, että olisin suoranaisesti mistään parituksesta tiennyt, että sillä on onneton loppu. Ylipäätään tällaisia parituksia tulee aika vähän mieleen... ehkä kutosen kuolleet tyttöystävät, Anna ja Edward nelosesta, Yuna ja Tidus kympistä ja Cloud ja Aerith (tai Zack ja Aerith) seiskasta. Okei, olihan niitä aika monta.

Kutosen parituksista en sano mitään. Ovat minulle vähän tuntematonta maaperää kuitenkin. Annan kohtaloa en osannut aavistaa, joten sekään ei mene tähän kategoriaan, sama juttu Yunan ja Tiduksen osalta höystettynä vielä sillä, etten erityisemmin pidä kummastakaan hahmosta. Aerithin kohtalosta valitettavasti spoilaannuin, joten periaatteessa tiesin, että "tarina päättyy huonosti". Valitettavasti en pitänyt ajatuksesta, että Aerith ja Cloud paritettaisiin toisilleen.

Jep, vähän heikolta näyttää. Sekin on vielä mainittava, ettei tarinan lopputulos yleisesti ottaen vaikuta siihen, pidänkö parista vai en. Ehkä tämä voi jollakulla kuitenkin toimia. Ainakin tiedän yhden ihmisen, joka suurella todennäköisyydellä pitää parista, jos loppu on onneton. Terkkuja sinne, jos tunnistit itsesi ;)

Köh, siis asiaan takaisin. On minulla jonkinlainen vastaus tähän joka tapauksessa. Tämä kyseinen paritus on ficistä ja sisältää oman hahmon. Näin siksi, että se on ainoa paritus, jonka voin sanoa osuvan otsikon kuvaukseen.

Sephiroth [FF Dissidia]
Muutama vuosi sitten luin Roran ficin Even Angels Fall. Siinä Sephiroth paritetaan Minea-nimiselle omalle hahmolle, ja olen edelleen sitä mieltä, että paritus on yhtä aikaa loistava, kiehtova, onnistunut ja toimiva, vaikka Sephiroth osaakin olla ajoittain sosiaalisesti idiootti.

Seiskan tarinan toki tiesin entuudestaan, vaikken Crisis Corea ollut ficciä lukiessa pelannut. Eli minulla oli hyvä arvaus siitä, miten tarina päättyisi. Arvaukseni meni oikein yksityiskohtia lukuun ottamatta, niitä en osannut ennakoida. Pidin parista ja pidän siitä edelleen.

Se on tosin sanottava, että tietyssä mielessä ficin lopun voi tulkita onnelliseksi, mutta lähden nyt tässä kohtaa kuitenkin toisesta tulkinnasta. Muuten en saisi tähän kohtaan minkäänlaista vastausta.




________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

maanantai 10. syyskuuta 2012

Fanitytön pienoinen pettymys

Tracon VII on onnellisesti takana ja jää varmaankin nyt sitten tämän vuoden viimeiseksi coniksi omalta osaltani. Yamacon kiinnostaa hitusen, mutta budjetti näyttää siltä, ettei tässä nyt reissata minnekään conittamaan tai muutakaan puuhaamaan syksyn aikana.

Otsikosta huolimatta con oli oikein hyvä. Tuli käytyä luennoilla ja nähtyä muutama ihminenkin (tosin harmillisen vähän silti näkyi tuttuja), ylipäätään seura oli miellyttävää. Ikävin puoli koko jutussa oli, että olin kuumeessa koko pahuksen conin, joten veto oli jokseenkin pois. En kuvannut oikeastaan yhtään mitään enkä cossannutkaan kunnolla.

Kipeä Yuffie. Kuvan otti: destine
Fanityttöilyn osalta con jäi myös vajaaksi. En nähnyt sellaisia FF-pukuja, joista minulla ei olisi jo kuvaa... paitsi Serah FFXIII-2:sta, mutta se vilahti ohi liian nopeasti enkä kipeänä jaksanut juosta perään. Siitä puvusta olisin voinut kuvan oikeasti haluta, on se sen verran näyttävä kuitenkin.

FF-pukuja kyllä vilahteli conissa, mutta ne olivat lähinnä seiskasta ja kolmestatoista. Ei näissä vikaa ole, mutta jotenkin minua ihastuttaa nähdä pukuja ei-niin-suosituista Finaleista. Tämä(kään) ei tainnut olla uutta tietoa.

Käytin conissa myös ennätysvähän rahaa. Mitään erityistä fanituotetta ei oikeastaan tullut vastaan. Löysin FF-keräilykortteja ja ostinkin niitä yhden paketin. Harmikseni tajusin vasta myöhemmin, että ne olivat kaikki FFXIII:sta. Edelleen... ei pelissä niin vikaa, mutta muutkin kiinnostaisivat. Näiden lisäksi ostin taidekujalta Sephiroth-magneetin. Jostain syystä avomies ei suorastaan riemastunut asiasta, mutta yksisiipinen enkeli on nyt silti meidän jääkaapin ovessamme.




Keräilykortit ovat ihan hienoja. Hyviä kuvia niihin on valittu... ei tosin sitten sattunut pakettiin yhtään, jossa olisi ollut vain Vanille. Tuo Serah'n ja Vanillen yhteiskuva on joka tapauksessa näistä suosikkini.  Nyt en vain tiedä, mihin nämäkin tunkisi (erittäin fiksu ostos siis). Minulla ei ole mitään korttikansiota, johon nämä voisi sujuvasti laittaa. Kenties ostan sellaisen muovitaskun ja laitan samaan paikkaan, missä säilytän muutakin epämääräistä FF-kamaa. Keräilyvietti on kyllä joskus aika hankala asia...

Magneetti on kiva siinä mielessä, että sille on selkeä paikka. Voisin ostaa muitakin FF-hahmoja, jos tulisi vastaan. Ysin hahmot olisivat kivoja, samoin mooglet ja chocobot. Saas nähdä, innostuuko kukaan hyvä taiteilija tällaisia koskaan väsäämään. Itsellä ei osaaminen riitä.

Tai siis osaisin minä laminoida kuvan ja liimata magneetin sen taakse, mutten osaa piirtää mitään tuollaista. Muutenhan aloittaisin nyt saman tien operaation nimeltä "Jääkaapin oven koristelu FF-hahmoilla" ja katsoisin, koska miehellä tulee oikeasti raja vastaan ;D

Tällaista FF-asiaa jäi Traconista käteen, ei siis tällä kertaa paljon mitään. Ehkä Desucon Frostbitessa sujuu sitten paremmin?

PS. Kysely on taas päättynyt ("Mitä näistä peleistä odotat eniten?") ja tuloksien perusteella Lightningin paluuta odottaa kaksi (2) blogin lukijaa, Versusta myös kaksi (2), Type-0:a yksi (1) ja FFXV:tä jopa neljä (4). Kiva huomata, etten ole ainoa viittätoista odotteleva ;)

Yritän jatkossa kehitellä kyselyitä enemmänkin. Klikkailkaa toki vastauksia.

//edit

Joku ehti asiaa jo kummastella, joten: aiemmat kyselyt ovat olleet blogin vasemmassa sivupalkissa ja myös uudet kyselyt ilmestyvät samaan paikkaan. Vastaaminen käy parilla hiiren klikkauksella.

torstai 6. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 13

Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)

Hmmm... no jaa... Nyt täytyy sanoa, että en oikeastaan parita hahmoja tuosta syystä. Toki joku paritukseni saattaisi herättää lukijoissa vihaa tai suurta rakkautta, mutta valitsen paritukset jollain muulla periaatteella. Voisin tietysti listailla tähän syitä, millä perusteella olen joitain hahmoja päätynyt parittamaan. Eihän se ihan täydellisesti vastaa kysymykseen, mutta tuleepahan blogitekstille edes vähän enemmän pituutta.

1) Hahmot kuuluvat minusta ehdottomasti toisilleen (esim. Yuffie ja Vincent, Balthier ja Fran, Fang ja Vanille...)
2) Paritus sopii kaanoniin, vaikken sille nyt niin itse lämpenekään (esim. Steiner ja Beatrix, Lani ja Amarant, Cloud ja Aerith...)
3) Ajatus on niin sekopäinen, että ansaitsee tulla mainituksi (esim. Sazh ja Chocolina)
4) Paritus on hot, sopi kaanoniin tai ei (esim. Ashe ja Penelo, Tifa ja Aerith, Tifa ja Yuffie, Rikku ja Paine, Rikku ja Yuna...)
5) Paritus on kaanonia ja täytyy huomioida kirjoittaessa (tiedätte kyllä, ei näitä tarvitse luetella)
6) Hahmolle ei löydy kaanonista sopivaa paria, joten sellainen pitää keksiä

Ensimmäinen syy on minulle se tärkein ja yleisin lähteä jostain parituksesta kirjoittamaan. En näe järkeä kirjoittaa pareista, jotka eivät innosta minua. Olen tosin sitäkin joskus pyynnöstä tehnyt, mutta aina todennut huonoksi ideaksi. Tekstiin ei vain saa samanlaista hehkua, se on väkisin vääntämistä jonkun toisen mieliksi. Silloin ei siis ole motiivi kohdallaan. Jep, myönnän siis suoraan tekeväni tätä puhtaan itsekkäistä lähtökohdista.

Bannerin on tehnyt N.
Hahmojen parittaminen on minulle ensisijaisesti fanityttöilyä enkä mielestäni mitään parempaa syytä tarvitsekaan. Siispä nelossyy menee myös tähän kategoriaan. Kyse on usein parituksista, joista en saisi mitään pitkää juttua rakennettua, mutta jotka nyt kuitenkin ovat hot. Nämä paritukset jäävät usein one-shottien tasolle tai sitten vain piirtelen kuvia, koska en edes jaksa yrittää rakentaa tolkullista juonikuviota niiden ympärille.

Sitten on joukko parituksia, jotka joko sopivat kaanoniin tai ovat sitä suoraan. Tällaiset harvemmin päätyvät ficcieni pääosaan, mutta huomioin ne kuitenkin tarinan edetessä, koska harvoin ficciä tulee rakennettua puhtaasti kahden hahmon varaan.

Oma lukunsa ovat sitten älyttömät ideat, jotka kutkuttelevat sen verran, että niistä on jotain raapustettava. Yleensä ne eivät ole pitkäkantoisia juttuja, mutta silti ihan hauskoja välipaloja.

Lisäksi olen jonkin verran harrastanut alkuperäisten hahmojen parittamista omille hahmoille. Final Fantasyista kirjoittaessa tämä on jäänyt aika vähille (viitteitä on voinut olla jossain ficeissä kyllä), mutta muista aihepiireistä kirjoittaessa olen kokeillut tätä useamminkin. Minulla on Finaleista muutama idea, mutta ne ovat jääneet vielä ajatuksen tasolle. Voi kuitenkin olla, että joskus vielä raapustan ficin, jossa nosta pääosaan oman hahmoni ja paritan hänet jollekin pelin hahmoista... katsellaan. Niin ja tosiaan tällä tavoin käy yleensä silloin, kun haluan kirjoittaa paritusficin jostain kivasta hahmosta, mutten keksi hänelle sopivaa paria. Tiedostan kyllä, että osa lukijoista kavahtaa omia hahmoja ja jättää tarinan jopa niiden takia lukematta, mutta itse olen sitä mieltä, että oman hahmon voi tehdä hyvinkin. Ei ole pakko kirjoittaa sitä kaikkein kamalinta MariSuskia pääosaan.

No joo, nyt meni pahasti aiheen vierestä. Pahoitteluni ;)

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 12

Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle

Jahas, nyt sitten näin päin. Tähän voisi olla useampikin vastaus, mutta poimin ehkä nyt yhden kuitenkin, vaikka se voi saada minut näyttämään jokseenkin tekopyhältä. Eihän sitä fiiliksilleen mitään voi. Eikö niin?

Oerba Yun Fang

 Jeps, Vanillea kaikille, mutta Fangin on pysyttävä uskollisena ;D En tiedä, mistä tämä pakkomielle oikeasti kumpuaa, mutten myöskään voi sille mitään. Voin hyväksyä sen, että Fangilla on voinut olla suhde johonkuhun toiseen (kuin Vanilleen) joskus aikaisemmin. Vanillen jälkeen ei voi kuitenkaan tulla ketään.

Tiedostan, että tämä on ihan typerää. Tietyssä mielessä Fangin ja Lightningin parittaminen voisi olla erittäin hot, mutta minulle tulee surullinen olo parituksesta, koska Fangin pitäisi rakastaa Vanillea. Kaipa mieleni on jollain tapaa kieroutunut. Se tosin pitää lisätä, että vaikka pystyn Vanillea parittamaan ties kenelle, on minusta Fang silti hänen tosirakkautensa ja nämä kaksi muodostavat sen suosikkiparitukseni kolmestatoista (ihan kuin sitä ei tietäisi jo koko maailma).

Onko muilla samanlaisia päähänpinttymiä?


________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 11

Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille

Tämäkin on oikeastaan aika helppo eikä vaatinut mitään syvällistä pohdiskelu-urakkaa. Siis toki minulla on historiassani parituksia ristiinrastiin ja on useampiakin hahmoja, joiden parittamista eri vaihtoehdoille en kavahda. Yksi on kuitenkin yhden lempiparitukseni osapuoli, vaikka kykenen parittamaan häntä muillekin.

Kyseessähän on...

Oerba Dia Vanille.


Joo, Fang ja Vanille ovat minulle se juttu, mutta kykenen kuitenkin kuvittelemaan Vanillen muidenkin kanssa. Esimerkiksi lukisin mieluusti ficin Lightningista ja Vanillesta. Jotenkin näen niin selkeästi edellisen suojelemassa jälkimmäistä. Itse en ehkä tällaista tarinaa lähtisi rakentamaan, mutta jos joku sellaisen suomeksi raapustaa, lupaan lukea.

Lisäksi voisin nähdä Vanillen myös Serah'n sylissä. Nämä kaksi ovat samalla tavalla herkkiä tyttösiä, joten en tiedä, miten pitkälle heidän suhteensa toimisi, mutta ajatus on kiinnostava.

Myös Alyssa x Vanille voisi olla hauska paritus. Hopen naama varmasti venähtäisi kiitettävästi xD Valitettavasti kaanonia noudattaessa tällainen ei tietysti ole mahdollista, mutta fanifiktiossahan mikään ei ole mahdotonta.

Lähinnä kuitenkin parittaisin Vanillea naishahmoille. Tämä voipi johtua siitä, ettei kolmentoista maailmassa ole juurikaan minua kiinnostavia miehiä.


________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

lauantai 1. syyskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 10

Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä

Hah, tämä on helppo! Toisaalta olen tästä jo aiemmin blogissa kirjoittanut, mutta niinhän minä olen muutenkin näistä paritusasioista. Eli tämäkään juttu ei ole mikään uutinen, mutta höpötetään siitä nyt sitten, kun haaste kerran tarjoaa tilaisuuden.

Joskus muutama vuosi sitten tuli Final Fantasy XIII:sta ensimmäisiä hahmojen kuvia. Niiden joukossa oli tyttö, jolla oli kaksi poninhäntää ja punaiset hiukset. Ihastuin välittömästi. Minulla on jokin juttu punapäiden suhteen eikä Vanille tee siinä poikkeusta.

Tietysti en tuossa vaiheessa tiennyt hahmon luonteesta vielä mitään, mutta positiivinen yllätys oli, että pidin hänestä myös pelissä. Ääninäyttely tosin töksähti alkuun, mutta nyt olen tottunut siihenkin... vaikka edelleen taisteleminen kuulostaa puolittain siltä kuin katselisi pornoa, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin.

Sitten reilusti myöhemmin näin kuvan Fangista ja kävi samalla tavalla kuin Vanillen kohdalla. Ei, minulla ei ole erityistä viehätystä brunetteja kohtaan, mutta Fang joka tapauksessa varasti huomioni.

Yksinkertaisesti päätin, että näistä kahdesta on tultava pari, elleivät paljastu sisaruksiksi (tai muuten ole liian läheistä sukua keskenään). Hetkeäkään en uskonut, että Square Enix tällaista paritusta tukisi. Onhan noita homoviittauksia ehkä jonkin verran nähtävissä myös Finaleissa, mutta yleisesti ottaen painotus on heteropareilla. Tosin myös oikeassa maailmassa heterot ovat enemmistö, joten eipä siinä. Joka tapauksessa olin varma, että saan etsimällä etsiä tarttumapintaa, jonka varaan rakentaa parituksen tulevissa ficeissä (kyllä, päätin jo kirjoittavani sellaisia).

Viime aikoina on ehkä tullut parjattua Squarea, esimerkiksi viimeksi tänään aamulla. On kuitenkin myös ilahduttavia asioita ja yksi niistä on...

Fang x Vanille











Toki parituksen olemassa olosta voidaan olla montaa mieltä, mutta veikkaisin, että suurin osa kuitenkin kallistuu sen olemassa olon puolelle. Voi olla, että Square Enix tarkoitti Fangin ja Vanillen suhteen vain läheisiksi ystäviksi, mutta minusta tässä on silti enemmän. Siispä pokkana väitän tämän parituksen olevan kaanonia.

Onko teillä tullut vastaavia kokemuksia vastaan?

________________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

Ajoissa lopettaminen on tuntematon käsite?

Jep, Final Fantasy XIII ei ole vieläkään käsitelty. Square Enix julkisti Final Fantasyn 25-vuotistapahtumassa uuden pelin nimeltä Lightning Returns: Final Fantasy XIII.


Pelistä on kerrottu tarkemmin mm. tässä artikkelissa (huom. artikkeli on englanniksi). Tarkkaa ilmestymispäivää ei sanota, mutta yksityiskohtia pelistä on kuitenkin tiedossa. Lightning on ainoa pelattava hahmo ja tarinan teemana on 13 päivän päästä tuleva maailmanloppu. Pelissä on myös koko ajan näkyvä kello, joka tikittää uhkaavasti eteenpäin. Jokainen pelaajan teko tuo apokalyptisen tapahtuman pykälän verran lähemmäs.

Kyllä, tämä kuulostaa etäisesti kiinnostavalta. Kuitenkin FFXIII-2 oli jo sen verran pohjanoteeraus tarinallisesti, ettei uskoni nyt oikein riitä. Kolmetoista itsessään oli ihan jees, mutta jotenkin nämä jatko-osat vain tuntuvat pilaavan sen tunnelman. Lisäksi pelkästään Lightningin nostaminen keskiöön on minusta sääli. Hän on hyvä hahmo, mutta kolmessatoista oli muitakin hyviä. Ehkä olen yksinäni mielipiteeni kanssa, mutta esim. Fang ja Vanille saivat aivan liian vähän ruutuaikaa ja huomiota FFXIII-2:ssa. Jos jatkoa kerran pitää vääntää, olisi heille suonut siinä roolin. Tosin tietenkään se ei ole mahdollista, koska Caius.

Minua ärsyttää, minua ärsyttää niin vietävästi! Eniten minua luultavasti ärsyttää oma uteliaisuuteni. Ostan pelin kuitenkin. Osasyy on tosiaan uteliaisuuteni, osasyy kivikaudelta peräisin oleva metsästäjäkeräilijän viettini. Pakko-saada-ne-kaikki. Final Fantasyt siis. Ja joo, tämä tavoite on hyvin pahasti vaiheessa, mutta edistyy kuitenkin hiljalleen.

Tässä kohtaa jopa minun on yhdyttävä erääseen kuoroon. Toivoisin oikeasti, että Square Enix vain unohtaisi nämä jatko-osat ja julkaisisi sen samperin VERSUKSEN. Chocobon munat sentään, alkaa olla jo korkea aika!

Tosin minun syyni toivoa Versusta on varmasti eri kuin muiden. Pelinä se ei minua kiinnosta (toki päätyy kokoelmaani, jos joskus edes ilmestyy). Haluan vain, että koko kolmetoistahänksläys tulisi tiensä päähän ja Final Fantasy XV saisi vuoronsa. En minä tiedä, onko sitä edes koskaan tulossa, mutta olen joka tapauksessa ripustanut toivoni siihen, koska ysiin ja kahteentoista suorastaan rakastuin.

Mutta niin. Ilmeisesti seuraavana listalla on Lightningin paluu. Huoh.