Ajatuksia hahmoista osa 3: Fang

Tässä samalla, kun odottelen Kristallimaailman irc-iltamaan porukkaa, onkin hyvä raapustella blogia. Piti kirjoittaa jo eilen, mutta henkilökohtainen elämä tuli tielle.

Ennen kuin menen asiaan täytyy taas todeta, että kysely on ohitse. Itse yllätyin tuloksesta, koska odotin seiskan vievän murskavoiton kaikista muista Finaleista. Blogini lukijoiden suosikiksi kuitenkin näytti valikoituvan FFXII kuudella (6) äänellä. Toisena komeilevat ysi ja kymppi viidellä (5) äänellä kumpikin. Ääniä saivat myös FFXIII (3), FFVII (2) ja FFIV, FFV sekä FFVI (1). Otos on sen verran pieni (10 henkeä), ettei varmastikaan kuvasta koko Finalien fanikuntaa, mutta blogin lukijoista se on kuitenkin suunnilleen 53 %:a. Ehkä tuloksista voi hieman päätellä, mistä peleistä lukijat myös mieluiten lukevat.

Laitan taas uuden kyselyn tämän illan aikana. Vastailu ei vie kuin pari klikkausta ;)


Oerba Yun Fang (Final Fantasy XIII ja Final Fantasy XIII-2)

Ensikosketukseni Fangiin oli kuva jossain lehdessä tai nettiartikkelissa. Veikkaan jälkimmäistä. Minulla on myös hämärä mielikuva, että eräs kavereistani olisi kyseinen jutun minulle linkannut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä nainen täytyy parittaa sille punapäiselle tytölle. (Kyllä, olen paritusorientoitunut ja katselen aina myös pelejä potenttiaalisina fan fictionin lähteinä.)

Hahmon nimi selvisi samassa rytäkässä kuin ulkonäkökin. Toki kiinnitin huomiota "Oerbaan", joka esiintyi sekä Fangin että Vanillen nimessä. Hieman pelkäsin (okei, aika paljon), että kyseessä ovat sisarukset, mutta onneksi näin ei lopulta ollut. Kuten olen jo blogissa todennut, Square totisesti yllätti minut positiivisesti tekemällä parituksestani kaanonia (kyllä, se on kaanonia, piste).

Mutta tämä postaus ei ole nyt parituksista. Minun oli tarkoitus kirjoittaa Fangista, ja hän on kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhden suosikkiparitukseni toinen osapuoli. Kaiken kaikkiaan hän on kiinnostava hahmo. Ensialkuun hänestä sai kovan vaikutelman ja ihmettelin myös, mitä ihmettä hän teki "väärällä puolella". Toki hänen motiivinsa selkenivät myöhemmin. Hahmona hän lopulta osoittautui vahvaksi naiseksi, joka ei pelkää heittää itseään likoon rakkaidensa vuoksi.

Toisaalta Fangilla tuntuu olevan eräänlainen pimeä puoli. Hän kyllä rakastaa syvästi ja on uhrautuvainen ja suojelevainen, mutta hänen sisällään näyttäisi asuvan todella syvä katkeruus. Voi olla, etten ole tehnyt läksyjäni kunnolla, mutta minusta peli ei kovin tarkasti kerro, miten ja mistä tämä katkeruus oikein on syntynyt.

Okei, cocoonlaiset hyökkäsivät Pulselle, ryöstivät maata ja tappoivat porukkaa urakalla. Fang on teosta katkera ja haluaa kostaa Cocoonille. Kuitenkaan en muista, että pelissä olisi kerrottu, mitkä tarkalleen ottaen olivat Fangin henkilökohtaiset menetykset, mikä laukaisi noin syvän katkeruuden. Tämä kiinnostaisi minua, tähän haluaisin vastauksen. Ylipäätään haluaisin porautua Pulsen historiaan paljon syvemmälle.

Fangissa on vähän samaa vikaa kuin Lightningissa. Hän yrittää olla kova ja tehdä asiat yksin. Hän myös pyrkii kaikilla teoillaan suojelemaan Vanillea pahalta. Samaan aikaan hän on kuitenkin välittävä, lempeä ja jopa pehmeä. Hän on turvallinen hahmo, johon voi luottaa. Samaan aikaan hän kuitenkin herättää halun hänen pelastamiseen. Jonkun (Vanillen!) pitäisi pelastaa Fang itseltään ja katkeruudeltaan. Onneksi tähän tilaan lopulta päädytäänkin, vaikka kaksikko sitten joutuukin kristallipilarin sisään kannattelemaan Cocoonia.

Valitettavasti jälleen kerran törmään pelin jatko-osaan, kun Fangia pohdin. Ensinäkin hän sai minusta aivan liian pienen roolin kyseisessä pelissä. Toiseksi pelin loppu riepoo minua edelleen. Mutta ei nyt enää mennä siihen loppuun, olen jauhanut siitä ihan tarpeeksi monta kertaa. Odotin kuitenkin kyseiseltä peliltä kaikista eniten Fangin ja Vanillen pelastamista ja jopa uudestaan pelattaviksi hahmoiksi nostamista. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, mikä oli (heti lopun jälkeen) isoin pettymys minulle koko pelissä. Kolmannessa osassakaan tuskin tullaan Fangia näkemään, koska se on ilmeisesti varattu yksin Lightningille.

Mutta niin. Fang on yksi niistä hahmoista, joita todella sarjassa rakastan. Ensin ihastuin ulkokuoreen, sitten rakastuin sisimpään. Näinhän se menee oikeassakin elämässä ;D Pidän hänestä kokonaisuutena. Persoonana hän on hieman vaikea, mutta sopivalla tavalla. Pientä haastetta kuuluu ollakin. Myös hänen ääninäyttelynsä teki minuun vaikutuksen. En edes muista hänen japanilaista ääntään, mutta enkkuääni ainakin iski täysillä (toisin kuin muutaman muun FFXIII:n hahmon kohdalla alkuun). Hänelle on todellakin osattu valita oikea ääninäyttelijä, pisteet siitä.

Kokonaisuutena Fang on minulle kuuminta hottia, mutta myös yleisesti rakastettava hahmo. Sen fiksummin en oikeastaan osaa ajatuksiani ilmaista. Haluaisin edelleen kirjoittaa hänestä (eli Dum spiro, sperolle jatkoa), mutta painin toistaiseksi FFXIII-2:n aiheuttaman laman alla. Ehkä vielä joskus pääsen Fangin kanssa samalle tasolle ja voitan katkeruuteni ;)

_____________________

Listalla on muuten tällä hetkellä:
- Penelo (FFXII)
-Tidus (FFX)
- Weiss (FFVII: Doc)
- Laguna (FFVIII)
- Terra (FFVI)
- Caius (FFXIII-2)

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain hahmosta, joka ei vielä listalla komeile, heitä kommenttia. Edelleenkin lupaan ottaa käsittelyyn lisää hahmoja, koska näitä tulkintoja on hauska kirjoittaa. On myös kiva, kun joku muu valitsee pohdittavat hahmot, sillä silloin en sorru poimimaan pelkästään omia suosikkejani.

7 kommenttia

  1. Oi, ihana Fang. ♥ kiva kun jaksoit hänestä kirjoitella =)

    Kuulin eilen semmoisen asian yhdeltä tutulta, että ilmeisesti Lightning ei olekaan yksin tässä uusimmassa pelissä, vaan hänen joukkoonsa liittyy ainakin Hope...... :D Pelkällä Lightningilla varmaan kyl pelataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluusti kirjoitan, vaikkei ficciä nyt synnykään x)

      Ihan kiva, jos pelissä on muitakin hahmoja... vaikken vieläkään usko, että se ainakaan parantaa kolmentoista tilannetta :D

      Poista
  2. Haiskahtaa fanserviceltä, ainakin toistaiseksi. Ajatella nyt kun Hopekin on jo aikuinen mies. Toisaalta, saa nähdä tosiaan mitä kaikkea vielä nyt tulee.. ei voi kun odottaa.

    VastaaPoista
  3. En jaksa odottaa juttua Tiduksesta. :D

    VastaaPoista
  4. Jostain sivuhahmostakin ois mukava lukea..mmm.. Lani? Ja en tiedä, saatko hahmosta mitään irti, mutta Leblanc! :D

    Cideistä olisi kiva lukea joku yhteisjuttu.

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ^^

      Laitan kyseiset hahmot listalle ja katson, mitä saan heistä irti.

      Cideistä voisin oikeastaan kirjoittaa ihan oman juttunsa. Se ei sinällään istu tämän sarjan alle, koska ajattelin käsitellä yksittäisiä hahmoja ja Cidejä on kuitenkin aikasta monta ;D Mutta juttu kyllä tulee!

      Poista