torstai 4. lokakuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 19

Tässä vaiheessa kiitos noista hahmoista, joita olette listalleni heitelleet. Niitä on tällä hetkellä ihan kiva määrä, mutta en tietenkään pahastu, jos tulee lisääkin. Muutenkin minulle saa heitellä ideoita kirjoitusaiheiksi, otan niitä vastaan. Kirjoitettavaa on kyllä nyt yllinkyllin, mutta olen sitä mieltä, ettei sitä ole koskaan liikaa.

Sain itse melkoisen nostalgiaryöpyn tuosta vuoden 2007 FFXII:n läpipeluujutusta. Tämä tarkoittanee, että yritän oikeasti etsiä lisää vanhempaa Finaleista kirjoitettua materiaalia. Jos onnistun yrityksessäni, esittelen sitä myöhemmin.

Nyt kuitenkin taas paritusjuttuihin...

Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus


Tämä on oikeasti vähän hankala kysymys, koska en harrasta näitä parituksia juurikaan... tai riippuu vähän määritellystä. Jos sankarin pitää olla pelin päähahmo ja pahiksen pelin pääpahis, on minun lähes mahdoton keksiä tällaisia parituksia. Tai siis ei niiden keksiminen ole vaikeaa, niistä tykkääminen sen sijaan on.

Tähän liittyy nimittäin sellainen ongelma, että valtaosa päähahmoista on miehiä. Okei, peleissä on yleensä useampi pelattava hahmo, mutta kyllähän heistä aina yksi on selkeästi vielä suuremmassa roolissa kuin muut. Ja usein tämä hahmo on Finaleissa mies. Myös pahisten puolella on sama juttu. Toki siellä on nähty naisiakin pääpahistelijoina, mutta suurin osa nyt vain on miehiä.

Eli hetero- tai lesboparitusta ei näistä kovin helpolla saada. Mies x mies -parituksia taas sitäkin enemmän. Näissä ei ole mitään vikaa sinällään. Minua ei vain kiinnosta :D Jos esimerkiksi Cloud ja Sephiroth haluavatkin yllättäen antautua kuuman kiihkeään rakkaussuhteeseen, ei se minua häiritse, mutta ei kyllä innostakaan. Sen sijaan jos kyseessä olisivat vaikka Tifa ja Sephiroth, saattaisin suhtautua hyvin toisella tavalla. Tai Ultimecia ja hmmm... Selphie?






Okei, en minä itse kyllä lähtisi kirjoittamaan noista parituksista, mutta saattaisin ihan silkasta uteliaisuudesta lukaista. Väitän, että noilla parituksilla kirjoitetut ficit voisivat olla mielenkiintoisia, jos ne olisi toteutettu hyvin.

Mutta niin... oma suosikki sankari x pahis -paritus. Lähden nyt olettamasta, että kuka tahansa pahishahmo ja kuka tahansa sankari(tar)hahmo käy tähän, kunhan ovat samasta pelistä. Tällöin minulla on oikeasti mahdollisuus löytääkin vastaus. Oikeastaan se on jo aika selvä.

Kävin kyllä mielessäni läpi useammankin pelin ja yritin miettiä, olisiko vaihtoehtoja, mutten keksinyt sellaista. Tämä on sellainen paritus, jota en nuorempana ajatellut vakavissani. Tiedostin sen mahdollisuuden, mutta koska minulla oli fiksaatio toiseen paritukseen, en päästänyt ajatuksiani sen pidemmälle. En, vaikka pidin parituksen kummastakin osapuolesta hyvin paljon.

Nykyisin, kun olen ehkä hitusen joustavampi, olen alkanut ajatella, että tämä kyseinen paritus on omalla tavallaan hyvin kiehtova. Olen sekä kirjoittanut että lukenut siitä ficcejäkin... ja tykännyt. Voisin lukea lisääkin. Omiin minulla ei juuri nyt ole valitettavasti sopivia ideoita.

Kuja x Garnet
Oikeasti. Tässä parituksessa on jotain mystisen kiehtovaa, kiellettyäkin. Zidanella ja Garnetilla on aina paikka sydämessäni, siitä en pääse mihinkään, mutta tämä vaihtoehto kutkuttelee silti. Enimmäkseen näen tämän yksipuolisena rakkautena Kujan suunnasta, mutta en kavahda ajatusta, että Garnet vastaisikin miehen tunteisiin. Pitäisi varmaan joskus katsella, löytyisikö tällä parituksella hyvää pidempää ficciä. Olen siis lukenut lähinnä lyhyempiä, joissa asiaan ei ole paneuduttu kovin syvällisesti. Herkullisia ne ovat olleet, mutta voisin myös lukea toisentyyppisiä kertomuksia.

Ja nyt
on sitten taas kerran sellainen olo, että voisin haluta pelata ysiä. En taida koskaan päästä siitä pelistä täysin irti?

______________


30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

4 kommenttia:

  1. Miksi pitäisi päästä irti? :O Mäkin roikun kiinni kaikenmaailman ikivanhoissa peleissä.

    Finaleissa pitäisi ehdottomasti olla enemmän naispahiksia! Ja hyvin toteutettuja sellaisia.

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei kai pitäiskään päästää irti, mutta on niin paljon muitakin pelejä, jotka täytyis saada pelattua... en voi aina vaan pelata ysiä uusiksi :D

      Poista
  2. Eihän Kuja x Garnet ole heteroparitus. Nehän on molemmat naisia X-D

    VastaaPoista