tiistai 27. marraskuuta 2012

Paritushaaste: Päivä 22

Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus

Olen pähkäillyt tätä jo melkoisen pitkään, mutta vastaaminen on edelleen todella vaikeaa. Miten määritellään surullisin? Onko se sellainen, jonka kohdalla olen itkenyt eniten? Entä jos ei ole itkettänyt?


Yuna ja Tidus olisi varmaan kympin perusteella monen vastaus, mutta hehän saavat toisensa jatko-osassa. Anna ja Edward olivat puolestaan melkoisen surullinen pari nelosessa. Ehdin jo tykästyä heihin ja sitten  heidät julmasti erotettiin toisistaan. En silti osannut tuossa kohtaa asiaa pahemmin itkeskellä, mihin saattoi vaikuttaa se, että DS:n akku oli vähissä ja ääninäyttely jotenkin vääristyi juuri tuolloin. Äänet pelissä menivät koomiseksi puuroksi, mikä puolestaan söi kohtauksen dramaattisuutta. Toisella pelikerralla (PSP:n versio) taas tiesin jo, mitä tuleman pitää, joten se ei kohauttanut enää niin pahasti.

Sitten ovat tietysti kutosen kuolleet tyttöystävät, mutta jotenkin en osaa suhtautua asiaan kauhean surullisena. Ehkä minussa on jotain vikaa, mutta jollain kierolla tavalla koen asian jopa huvittavana. Anteeksi.


Tässä kohtaa tulevat mieleen myös Hope ja Alyssa (FFXIII-2). Tosin heidän kohdallaanhan kyse on lähinnä yksipuolisesta rakkaudesta, Alyssa kun on varsin selvästi Hopeen tykästynyt. Kloppi ei vain tunnu asiaa tajuavan (tai ei halua tajuta?) haaveillessaan Vanillen pelastamisesta. Alyssaa käy jotenkin tosi paljon sääliksi, mutta toisaalta en osaa tätäkään juttua surra.

Kahdestatoista pitää mainita Ashe ja Basch. Tokihan tämä on tulkinnanvarainen juttu, mutta minä näen näiden kahden välillä lämpimiä tunteita. Se on oikeasti surullista, sillä he tuskin voivat ainakaan virallisesti saada toisiaan. Ashe on kuningatar, Basch vain tuomari. Olkoonkin ylituomari (Judge Magister) hän silti on lupautunut palvelemaan Archadian keisaria (= Larsa)... ja niin, tuskin on riittävän korkea-arvoinen naidakseen naapurimaan kuningatarta.


 Toisekseen Revenant Wingsissä käy ilmi, että Ashe edelleen flirttailee Balthierin kanssa ja on myös käynyt Al Cidin kanssa ihastelemassa Rozarrian Meripihkalaakson ihanuuksia... tuo syö pohjaa parituksen surullisuudelta - paitsi tietysti Baschin puolelta.

Kaiken kaikkiaan en taida osata antaa tähän tyhjentävää vastausta. Ehkä joku muu osaa tällaisen parin nimetä, mutta minulla on taas valinnanvaikeutta.

_______________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä

Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

________

Muistakaa myös kysymyskeräys. Siihen otetaan kysymyksiä vastaan vain tämän kuun loppuun asti.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kysymyskeräys

Ajattelin joulun kunniaksi ensi kuussa julkaista vähän erilaisen postauksen. Kyseistä postausta varten tarvitsen kuitenkin teidän apuanne.

Eli nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus esittää minulle kysymyksiä. Vastauksia en anna nyt vaan sitten joulukuun puolella vasta.

Koska kyseessä on Final Fantasyihin liittyvä blogi, olisi ihan jees, jos kysymykset koskisivat nimen omaan kyseistä pelisarjaa. En nyt tarkoita, että minulta tarvitsisi mitään triviakysymyksiä kysellä, mutta jotain FF-aiheista kuitenkin tai ainakin sitä sivuavaa.

Toki muitakin kysymyksiä voi tähän alle heitellä. Saatan jopa vastata niihin ;) Pidätän kuitenkin oikeuden olla vastaamatta liian henkilökohtaiseksi meneviin kysymyksiin. Uskoisin joka tapauksessa, että osaatte esittää ihan järkeviä kysymyksiä.

Tämä loppukuu on siis aikaa heitellä kysymyksiä kommentteihin. Yksi ihminen saa kysyä useammankin.

//edit
Kysymyskeräys on sulkeutunut kuunvaihteessa ja vastauksia työstetään. Uusia kysymyksiä ei oteta enää vastaan.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Auta Type-0 länsimaihin

Niin, juuri sinä, joka tätä blogia lueskelet. Haluatko nähdä Final Fantasy Type-0:n myös täällä? Haluatko tehdä jotain asian hyväksi?

Sitähän minäkin!

Square Enix ei ilmeisesti ole välttämättä kyseistä peliä julkaisemassa länsimaissa ollenkaan, ellei kannatusta löydy jo etukäteen. Kyllä, minustakin tämä on typerää. FF-pelejä kuitenkin ostellaan paljon jo nimen perusteella. Yhtiöstä ei vain tällä hetkellä voi sanoa, ettei se olisi pesueen terävin chocobo... siltä tuntuu olevan koko chocobot hukassa.

Onneksi fanit ovat tehneet aloitteen, joka toivottavasti kantaa hedelmää. Käypä siis tutustumassa Operaatio Suzakuun ja lue samalla asiasta tarkemmin.

Faneilta odotetaan nyt merkkiä, joten annetaan se merkki, eikös joo? Nimensä Type-0:n lokalisaatiota tukevaan adressiin voi käydä lykkäämässä täällä. Pieni juttu yhdelle fanille, mutta toivomme, että seuraukset ovat suuria kaikkien fanien kannalta.

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että Avaaz tykkää postitella mailiin tietoa muistakin adresseista. Itse huomasin tämän, kun reilu vuosi sitten tyrkkäsin nimeni erääseen toiseen listaan. Halutessaan nuo viestit voi kuitenkin ohjata suoraan spämmiksi, joten ihan älyttömästä ongelmasta ei ole kyse. Eihän? ;)

Ja hei, levittäkää sanaa kanssaihmisille, jotta saadaan niitä nimiä mahdollisimman paljon kasaan. Itse ainakin haluaisin nähdä tämän pelin vielä hyppysissäni tai edes digitaalisessa formaatissa PSP:lläni. Enkä usko, että olen ainoa.

"Sometimes, you can't think everything out. You have to listen to your heart."
- Zidane [Final Fantasy IX]

torstai 15. marraskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 8: Terra

Jatketaanpa tämän parissa. Palaan vielä paritushaasteeseenkin, jahka saan päätettyä, mitä vastaan seuraavaan kohtaan. Jostain syystä se on nyt ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa...

Terra Branford (Final Fantasy VI)

Kutosta olen oikeasti pelannut viimeksi vuonna 2003 kunnolla. Sain sen lahjaksi jouluna 2002 ja sen jälkeen pelailinkin kohtuullisen ahkerasti. Syystä tai toisesta en kuitenkaan pelannut peliä koskaan ihan loppuun asti. Ajatuksissa se on pariin otteeseen käynyt, mutta hahmojen paljous ja niiden jakaminen useampaan porukkaan pelinloppupuolella ovat saaneet intoni aina hieman laantumaan. Noh, ehkä vielä joskus.

Tämä siis pohjustuksena sille, miten huonosti lopulta Terrankin hahmona tunnen. Tykkäsin hänestä kyllä heti, kun kutosta aloin pelata. Osasyynä olivat varmastikin vihreät hiukset, koska erikoiset hiustenvärit ovat aina vedonneet minuun. Jälkeenpäin tehdyssä alkuvideossa Terran hiukset tosin ovat vaaleat, mutta minä pidän enemmän vihreistä. Kaipa väri on valittu, jotta Terra ja Celes olisi helpompi erottaa toisistaan SNESin grafiikoillakin, mutta silti, silti, silti. Minun faanonissani Terra on ehdottomasti vihreähiuksinen eikä blondi.

Mitä Terrasta on jäänyt mieleen? Tunne-elämän ongelmat. Hän ei ole oikein sinut itsensä kanssa. Muistaakseni olen kuullut, että tämä puoli kuitenkin korjautuu pelin edetessä eli Terra tavallaan löytää itsensä pohdintojen ja syvissä vesissä kahlaamisen myötä. Tästäkin syystä kutonen olisi edelleen mielenkiintoista pelata kokonaan läpi, haluaisin nähdä Terran hahmon kehittymisen pelin käänteiden aikana.

Paljon muuta en Terrasta osaa sanoa. Dissidiassa en ole vielä Terralla pelannut (mutta hei, sain pakotettua itseni vääntämään Zidanen tarinan jopa loppuun, ehkä sekin peli siis joskus etenee!), joten en ole hänestä päässyt varsinaista mielikuvaa muodostamaan. Joku taisi mainita hänen olevan melkoinen "neito pulassa" ja hyvin kärjistetty luonteeltaan. Käsitin, ettei hahmoon ole tuotu tarpeeksi syvällisyyttä ja otettu hänen kehitystään kutosen aikana huomioon.

Kenties tuo on totta. Omaa näkemystä minulla ei tosiaan asiasta ole. Siksi kuulisinkin mieluusti teiltä lukijoilta ajatuksia Dissidian Terrasta ja toisaalta siitä, miten Dissidian ja kutosen Terrat käytännössä eroavat toisistaan vai eroavatko? Pidättekö jommastakummasta enemmän kuin toisesta?



Ainakin Terra on todella kaunis Dissidiassa :)


__________________

Sarjassa tulossa

- Caius (FFXIII-2)
- Lani (FFIX)
- Leblanc (FFX-2)
- Serah (FFXIII, FFXIII-2)
- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Uutta vanhaa

Jokainen FF-fani on varmastikin tähän mennessä kuullut, että Final Fantasy VII on julkaistu uudelleen PC:lle. Jos peli kiinnostaa, sen voi ostaa Square Enix Storesta. Hintaa tällä uutuudella on 12,99 euroa. Itsekin jopa hetkellisesti harkitsin pelin hankkimista, mutta tulin lopulta järkiini. Minulla on kuitenkin FFVII fyysisenä kappaleena hyllyssä (itse asiassa näitä on meillä nyt kaksi) ja lisäksi PSP:llä digitaalisena versiona. En nähnyt syytä hommata siitä enää uutta kappaletta. Toisekseen en ole koskaan tykännyt pelata PC:llä.


Mutta niin. En itse pysty artikkelia kirjoittamaan seiskan tästä versiosta, koska en ole sitä pelannut enkä luultavasti tule koskaan pelaamaankaan. Henkilökohtainen kokemus siis puuttuu. Toisaalta juonellisesti peliin ei ole lisätty mitään, uutena on mukana lähinnä online-ominaisuuksia, kuten pilvitallennus ja pystejä, joita voi vertailla kavereiden kanssa. En koe kumpaakaan erityisesti tarvitsevani.

Miksi siis kirjoitan tästä aiheesta?

Tässä viikolla kolahti luukusta sisään uusin Pelit. Lehteä selatessa tuli törmättyä mielenkiintoiseen juttuun, jonka oli kirjoittanut Aleksandr Manzos (Uusin silmin: Final Fantasy VII). Ikuisena FF-fanina en tietysti voinut ohittaa kyseistä herkkupalaa vaan se piti lukea, ennen kuin lehteen paneutui sen syvällisemmin.

Manzos ei ole FF-fani eikä edes JRPG-fani, se tuli selväksi välittömästi. Seikka tietysti antoi minulle aihetta odottaa rankkaa kritiikkiä tai vain yleistä purnausta Finaleille tyypillisistä ominaisuuksista, mutta päätin joka tapauksessa antaa jutulle mahdollisuuden. Yllättävää kyllä, se oli minusta jopa ihanan raikas.

Kyllä. Nimen omaan raikas. Valitettavan usein on tullut luettua seiskasta juttuja, joissa kyseistä peliä ainoastaan ylistetään maasta taivaaseen (okei, ihan kaikki eivät tähän sorru), mutta Manzos oli ottanut kriittisen ja ehkä hitusen analyyttisen asenteen. Hän oli sanonut reilusti, mikä pelissä mättää, mutta muistanut nostaa myös hyvät puolelle esille.

Minusta tällainen kirjoittelu seiskasta on virkistävää. Manzosilla lienee etuna se, ettei hän ollut pelannut seiskaa 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran, joten nostalgiahuurut eivät ole sumentaneet hänen ajatteluaan. Ehkä myös ei-niin-rakastava asenne JRPG:ja kohtaan oli suojeleva tekijä. Kenties, en tiedä faktoja, kunhan arvioin. Oli niin tai näin minua jutun lukeminen piristi.

Yleisesti tuntuu olevan, että kun seiskasta puhutaan, pitää sitä joko rakastaa tai vihata. Ehkä olen saanut väärän vaikutelman, mutta minusta tuntuu, että on olemassa kaksi koulukuntaa. Toisessa seiska on maailmankaikkeuden parhain peli ikinä eikä koskaan voi tulla mitään parempaa, toisessa olet kova jätkä, kun dissaat seiskaa oikein urakalla. Toki tähän väliin mahtuu paljon porukkaa (puhumattakaan niistä, joita koko aihe ei kiinnosta pätkän vertaa), mutta nämä kaksi joukkoa tuntuvat olevan ne äänekkäimmät. Ja ajoittain käy jopa mielessä, että jos ennen seiskaa oli pakko rakastaa, jos halusit olla truu FF-fani, nyt sitä on melkein muodikkaampaa dissata.

Noh, tiedä häntä. Tällaista kaksijakoista keskustelua on kuitenkin jonkin verran tullut seurattua, joten oikeasti virnuilin suorastaan Manzosin juttua tavaillessani. Se oli puolueeton kannanotto, todellakin kommentti seiskasta uusin silmin.

Pakko lainata vähän jopa Manzosin sanoja tähän:

"Vaikka välillä väänsin peliä hampaat irvessä, pakko myöntää, että FFVII:ssä on sitä mystistä Jotakin. Tenhoa ei ole edes ajan karkea hammas nakertanut."

Tästä olen täysin samaa mieltä, vaikka olenkin seiskan pelannut kokonaan viimeksi noin kymmenen vuotta sitten. Ajoittain on sen pariin tullut palattua ja kyllä siinä on edelleen tunnelma kohdallaan. Toiset kohdat kuitenkin saavat hakkaamaan päätä pöytään, siitäkään ei pääse mihinkään.

"Väittäisin jopa, ettei FFVII:n viehätysvoima ole kiinni pelin vaan pelaajan iästä, sillä kirpeän katkeransuloinen maailmantuska maistuu parhaalta vähän nuorempana. Jos olisin kokenut Cloudin edesottamukset teini-ikäisenä Curen ja Joy Divisionin luukutuksen lomassa, tunnelataus olisi varmasti ollut suurempi."

Näinpä. Itsekin pelasin seiskan juuri otollisessa iässä, Cloud iski angstiseen teiniin ja synkähkö tarinakin oli vain plussaa. Toisaalta Squall ei sitten enää purrutkaan samalla tavalla, vaikkei pelien pelaamisella ollut vuosia välissä. Tuossa iässä asenteet ja arvot tosin muuttuvat aika nopeassa tahdissa, joten ehkä vain ehdin kyllästyä angstisuuteen.

Silti omalla kohdalla jännää on se, että vaikka seiskassa on nostalgiahuurua ympärillä ihan kiitettävästi, ysi vie siltä(kin) osin voiton. Liitän vielä suuremman pöllyn sen pelaamiseen :D

Mutta niin, oli mukavaa löytää Pelitistä juttu Finalista, vaikkei omasta suosikkipelistä tällä kertaa ollut kyse. Vastaavia olisi kiva lukea toistekin, sillä itse katselee pelejä todella eri tavalla kuin henkilö, joka nyt paneutuu niihin ensimmäistä kertaa.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 7: Laguna

Ohhoh, siitä onkin hyvä tovi, kun viimeksi tähän sarjaan kirjoittelin. Pahoitteluni. Työviikot ovat vähän pistäneet väsyttämään ja niiden lisäksi on ollut paljon muuta ohjelmaa. Syksy näyttää kaiken kaikkiaan erittäin kiireiseltä, mutta pitänee yrittää aina toisinaan aktivoitua myös blogin päivittämisen kanssa.

Laguna Loire (Final Fantasy VIII)

En muista, että olisin Lagunaan kiinnittänyt koskaan kovin suurta huomiota. Hän oli outo tyyppi Squallin unissa, kunnes tajusin hänen ja Squallin yhteyden. Sitä ennen en oikeastaan saanut hänestä kummoista otetta.

Mitä hänestä nyt sitten pitäisi sanoa? Hän on ihan hyvännäköinen, erityisesti pidän hänen pitkistä hiuksistaan (yllätys). Luonteensa puolesta hän ei koskaan kiinnostanut minua ihmeemmin, mutta pidin kuitenkin jalkakrappeja hauskana yksityiskohtana. Koheltajaksi Laguna olikin yllättävän ujo, ainakin Julian seurassa.

Henkilöhahmona hän kuitenkin jäi minulle etäiseksi. En muista, mitä kaikkea hänestä lopulta kasissa kerrottiin... luultavasti aika paljon enemmänkin kuin hänen roolistaan Squallin isänä. Ja itse asiassa sitä asiaa ei taidettu edes sanoa suoraan. Vaikka kasista tietyssä vaiheessa tykkäsin aika paljonkin, en koskaan fanittanut Lagunaa. Toisekseen siihen aikaan ei päässyt yhtä helposti internetin ihmemaahan imemään tietoa kaikesta turhastakin, joten siksikin tämän hahmon osalta sivistyksessäni on jonkinlainen aukko.

Dissidian Lagunasta taas osaan sanoa vieläkin vähemmän, kun en Duodecimia tosiaan ole pelannut ollenkaan. Ilmeisesti (kuvien perusteella) jalkakrampit on ainakin muistettu ottaa mukaan, mutta onko Laguna IC... en tiedä. Voisin veikata, että hänen luonnettaan on kärjistetty samalla tavalla kuin muidenkin hahmojen tuntuu olevan.

Hyvännäköinenhän mies on edelleen. Siitä ei päästä mihinkään, mutta se ei nyt oikein riitä, että saisin tähän tekstiin jotain tarttumapintaa. Pahoittelen tietojeni vähäisyyttä ja hahmoon perehtymättömyyttäni. Nyt en valitettavasti osaa laukoa kovinkaan syvällisiä pohdintoja hahmon olemuksesta.




___________________


Sarjassa tulossa

- Terra (FFVI)
- Caius (FFXIII-2)
- Lani (FFIX)
- Leblanc (FFX-2)
- Serah (FFXIII, FFXIII-2)
- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)