torstai 15. marraskuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 8: Terra

Jatketaanpa tämän parissa. Palaan vielä paritushaasteeseenkin, jahka saan päätettyä, mitä vastaan seuraavaan kohtaan. Jostain syystä se on nyt ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa...

Terra Branford (Final Fantasy VI)

Kutosta olen oikeasti pelannut viimeksi vuonna 2003 kunnolla. Sain sen lahjaksi jouluna 2002 ja sen jälkeen pelailinkin kohtuullisen ahkerasti. Syystä tai toisesta en kuitenkaan pelannut peliä koskaan ihan loppuun asti. Ajatuksissa se on pariin otteeseen käynyt, mutta hahmojen paljous ja niiden jakaminen useampaan porukkaan pelinloppupuolella ovat saaneet intoni aina hieman laantumaan. Noh, ehkä vielä joskus.

Tämä siis pohjustuksena sille, miten huonosti lopulta Terrankin hahmona tunnen. Tykkäsin hänestä kyllä heti, kun kutosta aloin pelata. Osasyynä olivat varmastikin vihreät hiukset, koska erikoiset hiustenvärit ovat aina vedonneet minuun. Jälkeenpäin tehdyssä alkuvideossa Terran hiukset tosin ovat vaaleat, mutta minä pidän enemmän vihreistä. Kaipa väri on valittu, jotta Terra ja Celes olisi helpompi erottaa toisistaan SNESin grafiikoillakin, mutta silti, silti, silti. Minun faanonissani Terra on ehdottomasti vihreähiuksinen eikä blondi.

Mitä Terrasta on jäänyt mieleen? Tunne-elämän ongelmat. Hän ei ole oikein sinut itsensä kanssa. Muistaakseni olen kuullut, että tämä puoli kuitenkin korjautuu pelin edetessä eli Terra tavallaan löytää itsensä pohdintojen ja syvissä vesissä kahlaamisen myötä. Tästäkin syystä kutonen olisi edelleen mielenkiintoista pelata kokonaan läpi, haluaisin nähdä Terran hahmon kehittymisen pelin käänteiden aikana.

Paljon muuta en Terrasta osaa sanoa. Dissidiassa en ole vielä Terralla pelannut (mutta hei, sain pakotettua itseni vääntämään Zidanen tarinan jopa loppuun, ehkä sekin peli siis joskus etenee!), joten en ole hänestä päässyt varsinaista mielikuvaa muodostamaan. Joku taisi mainita hänen olevan melkoinen "neito pulassa" ja hyvin kärjistetty luonteeltaan. Käsitin, ettei hahmoon ole tuotu tarpeeksi syvällisyyttä ja otettu hänen kehitystään kutosen aikana huomioon.

Kenties tuo on totta. Omaa näkemystä minulla ei tosiaan asiasta ole. Siksi kuulisinkin mieluusti teiltä lukijoilta ajatuksia Dissidian Terrasta ja toisaalta siitä, miten Dissidian ja kutosen Terrat käytännössä eroavat toisistaan vai eroavatko? Pidättekö jommastakummasta enemmän kuin toisesta?



Ainakin Terra on todella kaunis Dissidiassa :)


__________________

Sarjassa tulossa

- Caius (FFXIII-2)
- Lani (FFIX)
- Leblanc (FFX-2)
- Serah (FFXIII, FFXIII-2)
- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

4 kommenttia:

  1. Kutosen voi pelata loppuun neljällä hahmolla, kaikkia ei ole pakko hankkia. xD Peli on myös mielestäni ehkä helpoimmasta päästä Finaleita, tai ainakin sen pääsee läpi juurikaan grindaamatta.

    Terralla on minulle aina vihreät hiukset, koska vihreähiuksisena hänet ensimmäisen kerran näin. Amanon taidekuvat eivät muuttaneet käsitystäni, ja sitä paitsi Amanolla nyt on muutenkin ollut tapana tehdä melkein kaikista blondeja (Garnetillakin taitaa olla Amanon hahmosuunnitelmissa vaaleat hiukset).

    Moni kutosen fani on käsittääkseni sitä mieltä, ettei Dissidian versio oikein tee hahmolle oikeutta. :P Myös minä petyin, varsinkin kun olin oikeastaan hankkinut koko pelin pelkän Terran takia. Mutta eipä Dissidiassa mitään kovin suurta hahmonkehitystä tapahdu kenenkään kohdalla, joten jätän asian nykyään omaan arvoonsa. :D (Mahdollisesti olen myös pohdiskellut jotain 18 vuoden takaisia pelihahmoja ihan liian syvällisesti)

    Oikeasti voisin kirjoittaa Terrasta vaikka esseen, mutta nyt olen ihan liian väsynyt kommentoimaan mitään järkevää.

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit kyllä oikeastaan joskus sellaisen Terra-esseen raapustella ;D Olisi aika mielenkiintoista.

      Ja joo, Amano tykkää harrastaa noita vaaleita hiuksia jostain syystä.

      Poista
    2. Ehkä Amanolla vain on joku mieltymys blondeihin... Luin jonkun haastattelun, jossa se sano piirtävänsä mieluiten nättejä tyttöjä. Ja Terra on sen oma suosikki kaikista suunnittelemistaan naishahmoista (miehistä Kain):

      "I like drawing good-looking guys and really cute girls—if you had to project a stereotype of what each one of these ones is to me, that's Kain and Tina."

      ;D

      Emmi

      Poista
    3. http://kotaku.com/5952339/the-artist-behind-final-fantasy-just-wants-to-draw-cute-girls

      Tossa vielä linkki haastatteluun, jos kiinnostaa.

      Poista