sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Uutta vanhaa

Jokainen FF-fani on varmastikin tähän mennessä kuullut, että Final Fantasy VII on julkaistu uudelleen PC:lle. Jos peli kiinnostaa, sen voi ostaa Square Enix Storesta. Hintaa tällä uutuudella on 12,99 euroa. Itsekin jopa hetkellisesti harkitsin pelin hankkimista, mutta tulin lopulta järkiini. Minulla on kuitenkin FFVII fyysisenä kappaleena hyllyssä (itse asiassa näitä on meillä nyt kaksi) ja lisäksi PSP:llä digitaalisena versiona. En nähnyt syytä hommata siitä enää uutta kappaletta. Toisekseen en ole koskaan tykännyt pelata PC:llä.


Mutta niin. En itse pysty artikkelia kirjoittamaan seiskan tästä versiosta, koska en ole sitä pelannut enkä luultavasti tule koskaan pelaamaankaan. Henkilökohtainen kokemus siis puuttuu. Toisaalta juonellisesti peliin ei ole lisätty mitään, uutena on mukana lähinnä online-ominaisuuksia, kuten pilvitallennus ja pystejä, joita voi vertailla kavereiden kanssa. En koe kumpaakaan erityisesti tarvitsevani.

Miksi siis kirjoitan tästä aiheesta?

Tässä viikolla kolahti luukusta sisään uusin Pelit. Lehteä selatessa tuli törmättyä mielenkiintoiseen juttuun, jonka oli kirjoittanut Aleksandr Manzos (Uusin silmin: Final Fantasy VII). Ikuisena FF-fanina en tietysti voinut ohittaa kyseistä herkkupalaa vaan se piti lukea, ennen kuin lehteen paneutui sen syvällisemmin.

Manzos ei ole FF-fani eikä edes JRPG-fani, se tuli selväksi välittömästi. Seikka tietysti antoi minulle aihetta odottaa rankkaa kritiikkiä tai vain yleistä purnausta Finaleille tyypillisistä ominaisuuksista, mutta päätin joka tapauksessa antaa jutulle mahdollisuuden. Yllättävää kyllä, se oli minusta jopa ihanan raikas.

Kyllä. Nimen omaan raikas. Valitettavan usein on tullut luettua seiskasta juttuja, joissa kyseistä peliä ainoastaan ylistetään maasta taivaaseen (okei, ihan kaikki eivät tähän sorru), mutta Manzos oli ottanut kriittisen ja ehkä hitusen analyyttisen asenteen. Hän oli sanonut reilusti, mikä pelissä mättää, mutta muistanut nostaa myös hyvät puolelle esille.

Minusta tällainen kirjoittelu seiskasta on virkistävää. Manzosilla lienee etuna se, ettei hän ollut pelannut seiskaa 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran, joten nostalgiahuurut eivät ole sumentaneet hänen ajatteluaan. Ehkä myös ei-niin-rakastava asenne JRPG:ja kohtaan oli suojeleva tekijä. Kenties, en tiedä faktoja, kunhan arvioin. Oli niin tai näin minua jutun lukeminen piristi.

Yleisesti tuntuu olevan, että kun seiskasta puhutaan, pitää sitä joko rakastaa tai vihata. Ehkä olen saanut väärän vaikutelman, mutta minusta tuntuu, että on olemassa kaksi koulukuntaa. Toisessa seiska on maailmankaikkeuden parhain peli ikinä eikä koskaan voi tulla mitään parempaa, toisessa olet kova jätkä, kun dissaat seiskaa oikein urakalla. Toki tähän väliin mahtuu paljon porukkaa (puhumattakaan niistä, joita koko aihe ei kiinnosta pätkän vertaa), mutta nämä kaksi joukkoa tuntuvat olevan ne äänekkäimmät. Ja ajoittain käy jopa mielessä, että jos ennen seiskaa oli pakko rakastaa, jos halusit olla truu FF-fani, nyt sitä on melkein muodikkaampaa dissata.

Noh, tiedä häntä. Tällaista kaksijakoista keskustelua on kuitenkin jonkin verran tullut seurattua, joten oikeasti virnuilin suorastaan Manzosin juttua tavaillessani. Se oli puolueeton kannanotto, todellakin kommentti seiskasta uusin silmin.

Pakko lainata vähän jopa Manzosin sanoja tähän:

"Vaikka välillä väänsin peliä hampaat irvessä, pakko myöntää, että FFVII:ssä on sitä mystistä Jotakin. Tenhoa ei ole edes ajan karkea hammas nakertanut."

Tästä olen täysin samaa mieltä, vaikka olenkin seiskan pelannut kokonaan viimeksi noin kymmenen vuotta sitten. Ajoittain on sen pariin tullut palattua ja kyllä siinä on edelleen tunnelma kohdallaan. Toiset kohdat kuitenkin saavat hakkaamaan päätä pöytään, siitäkään ei pääse mihinkään.

"Väittäisin jopa, ettei FFVII:n viehätysvoima ole kiinni pelin vaan pelaajan iästä, sillä kirpeän katkeransuloinen maailmantuska maistuu parhaalta vähän nuorempana. Jos olisin kokenut Cloudin edesottamukset teini-ikäisenä Curen ja Joy Divisionin luukutuksen lomassa, tunnelataus olisi varmasti ollut suurempi."

Näinpä. Itsekin pelasin seiskan juuri otollisessa iässä, Cloud iski angstiseen teiniin ja synkähkö tarinakin oli vain plussaa. Toisaalta Squall ei sitten enää purrutkaan samalla tavalla, vaikkei pelien pelaamisella ollut vuosia välissä. Tuossa iässä asenteet ja arvot tosin muuttuvat aika nopeassa tahdissa, joten ehkä vain ehdin kyllästyä angstisuuteen.

Silti omalla kohdalla jännää on se, että vaikka seiskassa on nostalgiahuurua ympärillä ihan kiitettävästi, ysi vie siltä(kin) osin voiton. Liitän vielä suuremman pöllyn sen pelaamiseen :D

Mutta niin, oli mukavaa löytää Pelitistä juttu Finalista, vaikkei omasta suosikkipelistä tällä kertaa ollut kyse. Vastaavia olisi kiva lukea toistekin, sillä itse katselee pelejä todella eri tavalla kuin henkilö, joka nyt paneutuu niihin ensimmäistä kertaa.

2 kommenttia: