tiistai 11. joulukuuta 2012

Ajatuksia hahmoista osa 10: Lani

Lisää ajatuksia hahmoista taas. Muistuttelen myös, että jos sunnuntaihin mennessä kommentoi jotain tässä kuussa julkaistua juttua, on mukana arvonnassa. Yllätyspalkinto arvotaan 17.12. ja lähtee sitten voittajalle, kun olen yhteystiedot saanut.

Lani (Final Fantasy IX)



Tämä tyt... nuori nainen jää aika pieneen rooliin ysissä, mutta itse kiinnitin häneen kyllä huomiota jo ensimmäisellä pelikerralla. Kaiken kaikkiaan hän oli minusta mielenkiintoinen hahmo valtavan kirveensä kera. Minusta olisi mukavaa, jos peli tarjoilisi hänen taustastaan enemmänkin tietoa.

Mitä tiedän Lanista? En ole lukenut hänestä FFWikistä, joten minulla ei ole käsitystä, mitä siellä sanotaan. Tietoni pohjautuvat ainoastaan siihen, mitä pelistä on jäänyt mieleen eli virhearviointiinkin on mahdollisuus. Joka tapauksessa hän on nuori nainen ja ammatiltaan palkkiometsästäjä. Hän liikkuu pelin alussa yhdessä Amarantin kanssa ja saa kuningatar Brahnelta tehtäväkseen tuoda prinsessa Garnetin kaulalla keikkuvan kristallin takaisin, prinsessan hengellä ei niin väliä.

Lanin ja Amarantin tiet eroavat, kun naisen toimintatavat alkavat sotia rastapäisen miehen arvoja vastaan. Lani sieppaa Eikon ja käyttää tätä syöttinä saadakseen houkuteltua Garnetin ansaan ja anastaakseen kristallin. Tässä kohtaa hänen menee Amarantin mielestä liian pitkälle ja mies puuttuu tilanteeseen.

Lani nähdään myös pelin lopussa, kun Amarant on matkalla Alexandriaan katsomaan Tantaluksen näytelmää. Lisäksi minulla on sellainen mielikuva, että Lani olisi mahdollista nähdä jossain vaiheessa peliä hengailemassa Madain Sarissa, mutta tästä yksityiskohdasta en ole aivan varma. Mistä lie se on päähäni pinttynyt?

Niin, minulla on aika vähän faktoja tiedossa Lanista, mutta tykkäilen hänestä joka tapauksessa. Hän on kovapäinen ja ajoittain jopa häikäilemätön. Mitä hänelle on tapahtunut? Miksi hänestä on kasvanut sellainen? Entä miksi hän päätyi valitsemaansa ammattiin? Kysymyksiä roikkuu ilmassa varsin paljon (ehkä pitää joku päivä käydä kurkkaamassa se FFWiki).

Luulen, että Lanilla on kuitenkin myös pehmeämpi puolensa. Hänellä on syynsä olla sellainen rämäpää kuin on, mutta Amarantin "takinkäännös" tuntui vaikuttavan häneen pysäyttävästi. Teko sai hänet miettimään arvojaan ja asenteitaan. Ehkä hänellä on jopa jonkinlaisia tunteita Amarantia kohtaan tai vähintäänkin hän on pitänyt tätä ystävänään.

Sanoisin haluavani tietää Lanista enemmänkin. Ehkä pitäisi joskus kirjoittaa hänestä ficci, jolloin olisi mahdollisuus pohdiskella, miksi hänestä tuli sellainen kuin tuli. Tai sitten pitäisi katsoa netistä, onko joku muu kenties jo kirjoittanut sellaisen tarinan. Olisi mukavaa saada kysymyksiin vastaukset, vaikka ne sitten olisivat vain faanonia x)

__________________

Sarjassa tulossa
- Leblanc (FFX-2)
- Serah (FFXIII, FFXIII-2)
- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

4 kommenttia:

  1. Lani on kyllä tosi mielenkiintonen hahmo, itsekin oon aina halunnut tietää siitä enemmän :D Me tarvitaan IX-2.

    Kitsunebi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ysin jatko-osa ois kyllä erittäin jees.

      Poista
  2. Lani on yksi Final Fantasy IX:n mysteerihahmoista. Kieltämättä lisätieto kyseisestä henkilöstä ei olisi haitaksi. IX-2:sta odotellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskin hienoa, jos SE oikeasti innostuisi sen tekemään x)

      Poista