keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulu-uutisia

Joulukuu tulla tupsahti käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että tänä vuonna aika on lentänyt kuin chocobon siivillä, enkä ole ehtinyt tehdä puoliakaan siitä, mitä olin ajatellut.

Nyt joulun kunniaksi ajattelin paria erikoisjuttua lukijoiden iloksi (tai kauhuksi). Ensinnäkin kiitos kysymyksistä, joita lähetitte minulle. En vastaa niihin vielä vaan vasta myöhemmin spesiaalipostauksessa. Vastausten työstö vienee jonkin verran aikaa, joten tästä syystä joudutte hieman odottelemaan.

Lisäksi arvon pienen FF-aiheisen palkinnon nyt joulukuussa. Palkinto arvotaan joulukuun alkupuolen blogauksia kommentoneiden kesken. Eli jos kommentoit jotain joulukuun alun aikana tullutta postausta, olet mukana arvonnassa. Jätä kuitenkin jokin tunnistetieto itsestäsi, vaikka kommentoisit anonyyminakin (nimimerkki, sähköpostiosoite tms.), jotta saan sinut kiinni.

Eli käytännössä joulukuun alun blogauksia pitää kommentoida viimeistään sunnuntaina 16.12., jos haluat olla arvonnassa mukana. Suoritan arvonnan 17.12. ja tämän jälkeen palkinto lähtee postissa voittajalle. Jos hänellä on blogi, olisi tietysti mukavaa, että siellä ilmoittelisi paketin saapumisesta perille.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

4 kommenttia: