Lisää seikkailuja tähtimeressä

Aloitin Star Ocean: First Departuren pelaamisen jo jokin aika sitten, mutta en ole pelissä kamalan pitkällä, koska tosiaan käsikonsoleilla pelaaminen ei ole aivan minun juttuni. Joku vajaat kymmenisen tuntia taitaa tällä hetkellä pelikellossa olla viimeisimmässä tallennuksessa.

Kuva: Gamewallpapers.us
Juonellisesti peli vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka aikamatkustuselementti on aina jotain sellaista, mikä voi mennä pahasti pieleen. En kuitenkaan vielä tiedä, mitä menneisyydessä palloileminen mihinkin vaikuttaa, joten kritiikkiä on toistaiseksi vaikea esittää. Lisäksi, kun The Last Hope on pohjalla, on kieltämättä kiva pyöriä uudestaan Roakilla samassa ajassa kuin edellisen tiimin kanssa. Tosin se harmittaa, etteivät samat paikat näytä aivan samalta... enkä nyt tarkoita PSP:n ja PS3:n välisiä grafiikkaeroja vaan ihan kaupunkien karttoja yms. Toisaalta olen nähnyt vasta Tatroitin molemmissa peleissä, joten voihan olla, että muut kaupungit ovat enemmän samanlaisia... ja olihan taisteluareena sentään aikalailla samantyylinen... ainakin jos muistan oikein. En viettänyt siellä erityisen paljon aikaa The Last Hopessa, vaikka tässä pelissä innostuin grindaamaan areenalla, kunnes kuolo alkoi toistuvasti korjata hahmot :D

Erityisen valitettavaa pelissä on ääninäyttely. Englannin kielinen sellainen, alkuperäisestä japanilaisesta en tiedä mitään, joten siihen en ota kantaa. En tiedä, johtuuko äänien tasottumuus PSP:sta vai ovatko ne oikeasti vain tosi rasittavat, mutta korviin ne kyllä käyvät. Onneksi sentään musiikit ovat ok ja osa kappaleista jopa tuttujakin. Ja kaikki dialogi ei ole ääninäyteltyä, joten ajoittain hahmojen välisestä kanssakäymisestä voi jopa nauttia.

Tosin minulla ei ole vielä omia suosikkihahmoja. Tähän mennessä on esitelty päähahmo Roddick sekä hänen ystävänsä Millie ja Dorne (roakilaisia). Joukon jatkoksi ovat ilmestyneet Maan asukkaat Ilia ja Ronyx, joista ensimmäinen taitaa olla potentiaalinen alkoholisti. Menneisyydessä mukaan löyty Cyuss ja Pericci on myös esitelty, mutta häntä ei ole vielä saanut pelattavaksi hahmoksi (roakilaisia siis myös). Rotuja ei ole vielä ollut yhtä monipuolisesti kuin The Last Hopen hahmoissa vaan Roddick, Millie, Dorne ja Cyuss (luultavasti?) ovat Fellpooleja eli heillä on häntä ja haltiakorvat. Pericci on Lesser Fellpool, joka puolestaan on kissamaisempi rotu (eli samaa rotua kuin Meracle The Last Hopessa). Haltiakorvien sijaan hänellä on kissankorvat. Ilia ja Ronyx ovat luonnollisesti ihmisiä. Käsittääkseni ainakin Feather Folk -rodun edustajia on vielä liittymässä joukkoon, mutta toistaiseksi en ole nähnyt heistä vilaustakaan. Koska Sarah ei tehnyt minuun mitenkään erityisen hyvää vaikutusta, en odota suuria häiskältä, jolla sattuu olemaan sama sukunimi kuin hänellä.

Ja kun nyt sukunimet otettiin puheeksi... Roddickin sukunimihän on Farrence, joka on sama kuin Eleynalla The Last Hopessa. Eleyna ja Roddick eivät kuitenkaan muistuta toisiaan ulkoisesti kovinkaan paljon, paitsi kummallakin on häntä ja siniset hiukset. Eleynan korvat ovat karvaiset, kun taas Roddickin paljaat. Tosin jos pohtii Crowen salaista loppua The Last Hopesta... Eleynahan sanoi siinä nähneensä näyn, jossa he menevät naimisiin. Onkin siis mahdollista, että Roddickissa on ripaus ihmistä, mikä selittäisi korvien karvattomuuden. Tosin pelien välissä on 300 vuotta, joten toki muitakin mahdollisuuksia on. On myös aika surullista, että mahdollinen Eleynan ja Crowen jälkeläinen muistuttaa älynlahjoiltaan lähinnä Edgen ja Sarah'n risteytystä.

En osaa sanoa mitään erityistä kenestäkään hahmoista. Kaikkien äänet ärsyttävät tasaisesti eikä kukaan ole päässyt loistamaan. Porukka ei ole toistaiseksi ollut kovin valovoimaista, mikä tietysti pikkuisen harmittaa. Toisaalta The Last Hopessakin parhaat hahmot saatiin ryhmään viimeisinä, joten toivoa on edelleen.

Ei kommentteja