maanantai 25. helmikuuta 2013

Parisuhteen laatuaikaa

Niinhän siinä kävi, että kuuluisa conirutto iski meidänkin talouteen. Minä oireilin tosiaan jo sunnuntai-iltana, mutta sitkeästi kitkuttelin töissä viikon kolme ensimmäistä päivää. Miehelle nousi niin kova kuume, että jäi jo keskiviikosta saikuttelemaan kotiin. Minä jouduin luovuttamaan torstaiaamusta, joten loppuviikko tuli tosiaan köllöteltyä kotona.

Se torstai olikin aika ankea päivä. Emme paljon muuta tehneet kuin istuimme sohvalla ja nukuimme sängyssä. Viiden kuuden välillä miehen äiti tuli tuomaan meille evästä, mikä oli kieltämättä päivän piristys. Niillä pärjättiinkin hyvin maanantaihin. Vieläkin on vähän ontto olo ja kurkkua karvastelee, mutta töitäkin täytyy välillä tehdä.

Voi nyt kuulostaa siltä, ettei tämä höpinä liity mitenkään blogin aiheeseen, mutta kyllä se liittyy. Torstai-iltana avopin tekemän mustikkasopan syömisen jälkeen alkoi elämä taas vähän voittaakin, joten mietimme sopivaa rauhallista tekemistä. Mies ehdotti, että olisin jatkanut kolmentoista pelaamista ja hetken sitä jaksoikin. Se kuitenkin kävi tympimään aika äkkiä, kun olemme vaiheessa, jossa oikeastaan pitäisi lähteä Pulselta. Jostain pöllähti idea, että aloitetaanpa sittenkin Final Fantasy IX alusta.

Kuva: Final Fantasy Wikia


Joo, tiedän, että olen luvannut olla koskematta siihen sen jälkeen, kun viimeksi pelasin sen loppuun (noin vuosi sitten kipeänä xD), mutta lankesinpa jälleen. Mies totesi, ettei sitä ole mikään pakko kokonaan tahkota, kunhan nyt jotain puuhataan. Torstaina jaksoimme ehkä 1,5 tuntia pelailla ja pääsimme Evil Forestin alkuun, joten mitään erityisen pitkää putkea siitä ei tullut.

Perjantaina oli edelleen kurja olo fyysisesti, mutta mieliala kuitenkin koheni, kun aamupalan jälkeen käperryimme vilttien alle kera kuuman juotavan ja peliohjaimen. Jatkoimme peliä ja höpöttelimme siitä, kun muutakaan ei oikein jaksanut tehdä. Mies opetti minulle pari juttua, mitkä olivat menneet minulta aiemmin ohi. Sain taas siis todisteita siitä, että ysistä löytää joka pelikerralla jotain uutta.

Päivä menikin kätevästi, kun puoli yhdeksästä kahteen pelailimme. Sitten pidimme ruokatauon ja kolmen ja neljän välillä jatkoimme taas. Yhteensä pelitunteja kertyi perjantaille 10,5 tuntia, joten rikoin aiemman ennätykseni (9 tuntia Final Fantasy XII:ta yhden päivän aikana). Saimme ykköslevyn illalla loppuun, joten siinä vaiheessa oli ihan hyvä hipsiä untenmaille.

Pelin ensimmäinen levy on aina ollut suosikkini. Siinä kohtaa tarina on vielä varsin pienissä mittasuhteissa, ei puhuta eeppisestä seikkailusta, vaikka kolme suurta valtiota on hyvää vauhtia ajautumassa sotaan. Ykköslevyn tunnelma on vielä kohtalaisen kevyt pään päällä roikkuvasta sodan uhasta huolimatta. Tarina ei vielä myöskään vie pelaajan päähuomiota vaan on aikaa tutustua hahmoihin rauhassa. Toisaalta Lindblum on jo eräänlainen käännekohta, kun burmecialainen sotilas saapuu paikalle lähes kuolleena kertomaan kuningatar Brahnen hyökkäyksestä kotimaahansa. Silloin tarina muuttuu vakavammaksi ja pelaajalle selviää tilanteen todellinen karmeus. Askel askeleelta kohti Burmeciaa sodan uhkakuva muuttuu todellisemmaksi ja tilanne synkemmäksi. Tosin sitä keventävät chocobo-episodi (jonka tietysti voi halutessaan skipata kokonaan, mutta kuka sellaista haluaisi?) ja Steinerin seikkailut South Gatella. Ykköslevyn päätöksessä on dramaattisuutta, kun oma tiimi makaa henkihievärissä ja Kuja katselee porukkaa hetken, ennen kuin lentää lohikäärmeellään pois.

Kuumeilu jatkui lauantaina eikä olo ollut muutenkaan erityisen hyvä, joten päätimme itsekin jatkaa valitsemallamme tiellä. Pelin kakkoslevy siis pyörähti käyntiin. Pidän siitäkin paljon, vaikka pelin alku on suoranaista parhautta. Burmecian kauhujen jälkeen on vapauttavaa päästä South Gatelle Garnetin, Steinerin ja Marcuksen kanssa. Ylipäätään tuo portti on jäänyt mieleeni varsin positiivisena paikkana ja voisin fiilistellä siellä aina pidempäänkin. Jos ysistä koskaan tehdään HD-versio, pitää siihen ehdottomasti lisätä maisemien ihastelumahdollisuus Souh Gatelta käsin (ihan niin kuin Square Enix tajuaisi tällaisen idean loistavuutta -___-).

Lauantaille pelitunteja kertyi vain 10. Pidimme hieman lyhyemmän ruokatauon, mutta toisaalta aloitimme pelaamaan myöhemmin, kun aamulla jopa sai nukuttua kunnolla. Iltasella tuli tehtyä vähän muutakin, mutta pääasiassa päivä kuitenkin meni pelatessa. Pääsimme mustien maagien kylään asti, mutta sen pidemmälle emme sitten viitsineet jatkaa. Fossil Roon alussa tuli yllätys, kun emme pärjänneetkään heti Lania vastaan. Emme olleet aiemmin joutuneet grindaamaan kertaakaan, mutta tuossa välissä piti sitten pari leveliä hankkia porukalle ja opetella taitoja varusteista. Toisella yrittämälläkin teki tiukkaa, mutta selvisimme kuitenkin.

Aiemmin minulla ei ole ollut vaikeuksia Lanin voittamisessa. Tosin olen ehkä kehittänyt hahmojani hieman ahkerammin enkä vain painellut pelissä tiiviisti eteenpäin. Nyt tuntui, että Lanilla oli vuoro koko ajan, vaikka häneen heitti slow'n. Lisäksi porukka otti osumaa hänen iskuistaan aika kiitettävästi. Ilman Quinan Mighty Guardia tilanne olisi tainnut olla toivoton.

Silti Fossil Roossa meillä ei ollut vihollisten kanssa mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tämä onkin minusta kummallista. Miksi Lani-taistelu oli niin vaikea, jos sen jälkeen on kuitenkin suhteellisen tasaista? En ymmärrä.

Sunnuntai jäi pelipäivänä tyngäksi (vain 8 tuntia), koska heräsimme taas vasta puoli yhdeksän aikaan ja miehen vanhemmat tulivat tuomaan meille lisää särkylääkkeitä kahden pintaan. Pääsimme jatkamaan peliä vasta neljän jälkeen ja ysiltä piti jo mennä petiin, koska työmaa kutsui tänään jo seitsemältä. Olo oli kipeä edelleen koko päivän, mutta tosiaan, ei sitä voi loputtomiin saikuttaa.

Mies ei ollut koskaan nähnyt Conde Petiessä Vivin ja Quinan häitä, joten toki ne piti hänelle nyt esitellä. Hänestä ne olivat suuri vääryys. Ei sillä, en itsekään tue kyseistä paritusta. Se nyt on vähintäänkin kyseenalainen. Silti ATE (Active Time Event) on sen verran hauska, että sen katselee mielellään.

Itsekin näin taas jotain uutta. Tällä kertaa Madain Sarissa. Mies ehdotti, ettei laitettaisi oglopia Eikon valmistamaan ruokaan. Itse olen ilmeisesti valinnut aina sen vaihtoehdon, koska tällä kertaa porukka jutteli ruokapöydässä ihan eri asioita kuin yleensä. Kannattaisi ehkä joskus muuttaa niitä valintojaan? xD

Saimme ruokataukoon mennessä pelattua kakkoslevyn loppuun. Vaikka sekin on traaginen, minussa se ei ole aiheuttanut koskaan niin voimakasta tunnereaktiota kuin edellisen levyn loppu. Ehkä Brahnesta on vain liian vaikea pitää. Toki Garnetia käy sääliksi, samoin jostain syystä Viviä.

Iltapäivällä jatkoimme vielä sen verran, että pääsimme kolmoslevyllä lähtemään Lindblumista. Kävimme kaivamassa chocographit Chocobo's Laguunista ja lopettelimme sitten. Sovimme, että jatkamme pelin loppuun asti, kun kerran noin pitkälle tuli jo pelattua. Eihän siinä ole edes kamalan paljon jäljellä enää.

Kolmannella levyllä minulta vain jostain syystä fiilis hieman laskee pelin suhteen. Ipsenin linna on käännekohta, jonka jälkeen en ole koskaan niin kovin innostunut hommasta. Ehkä Terraan meno ei houkuttele, se kun on jokseenkin ankea paikka. Mies sanoi samaa, ettei hänkään oikein tykkää kyseisestä paikasta. Sen jälkeen olisi edessä vielä Memoria, joka nyt on samaa luokkaa muidenkin viimeisten luolastojen kanssa. Siis täysin käsittämätön. Tosin sekin vielä menee, mutta sen jälkeisessä Crystal Worldissa ei juuri järkeä ole.

Noh, yhdessä pelaten on varmastikin hauskempaa. Itse ainakin väitän, että nuo pelikonsolin ääressä vietetyt saikkupäivät olivat oikeastaan varsinaista laatuaikaa paremman puoliskon kanssa. Aina ajoittain kuulee tuttujen kitisevän siitä, kuinka pelaaminen pilaa parisuhteen, mutta meillä ei ainakaan niin ole. Päinvastoin meillä oli yhdessä paljon hauskempaa kuin jos olisimma maanneet sängyssä voivottelemassa. Pelaamisen ohessa tuli juteltua kaikenlaista ja olihan kohtauksia kiva ihastella ja vihastellakin yhdessä.

Nyt ollaan taas arjessa kiinni ja ehkä flunssakin vähitellen helpottaa. Tosiaan on silti vakaa aikomus pelata peli loppuun asti yhdessä. Ainakin voi sitten sanoa, että olen pelannut Final Fantasy IX:n läpi kuusi kertaa... ja mieskin kolmesti x)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti