sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Oma maa mustikka

Talouteen kotiutui ilmeisesti jo monien läpikahlaama Ni no kuni viikko, pari sitten. Itse en ole sitä pelannut, mutta pitkälti on tullut peliä vierestä seurattua. Mies on sitä nimittäin kyllä jaksanut pelailla.

Peli on saanut hyviä arvosteluja. Itse tosin näistä lukaisin läpi ainoastaan Pelitin ja Pelaajan jutut, joissa oli ihan positiivinen vire. Lisäksi Twitterissä on näkynyt paljolti ylistäviä twiittejä. Minulla on varmaan jonkinlainen asennevamma, sillä heti, kun jotain ylistetään suunnattomasti, minulle iskee epäilys koko jutun suhteen. Toisinaan epäilys on osunut oikeaan, toisinaan ei. Olen joka tapauksessa allerginen ylitsepursuavalle hehkutukselle.

Kuva: thegameeffect.com
Ni no kuni vaikuttaa ihan symppikseltä peliltä. Tarina on ghiblimäinen, hahmoista nyt puhumattakaan. Oliver on suloinen pikkupoika, muttei toisaalta herätä minussa erityisempiä tunteita. En osaa olla kiintynyt häneen, mutta tilanne saattaisi olla toinen, jos itse pitelisin ohjainta. Ehkä, en tiedä.

Sen sijaan kaikkien odotuksieni vastaisesti lävistetty banaani (eli Drippy, Lord Highlord :P) onkin minun makuuni. Banaanilla on ihan hyviä kommentteja ja hauska asenne. Tosin epäilen pahasti, että kaverin nenä on melkoisen kipeä, mutta onneksi se ei ole minun ongelmani.

Myrthe/Esther on myös hahmona OK, tosin hänen luonteensa on jäänyt minulle vähän hämäräksi. Toistaiseksi en kuitenkaan ole kehittänyt antipatioita häntä tai ketään muutakaan päähahmoa kohtaan.

Tarinapuolesta on sanottava sen verran, etten ole vielä oikein ymmärtänyt sielukumppanisysteemiä. En kykene käsittämään, miten Oliverin äidin sielunkumppanin löytäminen ja auttaminen voi auttaa herättämään Oliverin äidin henkiin. Ei, se ei vain mene jakeluuni, mutta ehkä sitten käyn vähän hitaalla. Minua myös hämmentää se, että herra Nenästäni-roikkuu-lyhty kutsuu omaa kotimaataan Ni no kuniksi (Kakkosmaa) ja Oliverin kotia Ichi no kuniksi (Ykkösmaa). En tiedä teistä, mutta kyllä minulle oma maa on ykkönen ja muut tulevat kakkosena.

"Mr. Smite, valitsen sinut!"
Kuva: gamehorizon.com


Pelin taistelusysteemi vaikuttaa käytännössä kivalta. Luulisin, että se olisi minustakin jees, jos peliä kokeilisin. Kuitenkin Pokemon-meininki vähän tökkäisee. Siis se, että niitä hirviöitä on kerättävä, ruokittava jne. Ja niiden varusteisiinkin uppoaa älytön summa. Kaikkia ei voi  mitenkään pitää viimeisen päälle varusteltuina, kun otuksia kertyy nurkat pullolleen. Lisäksi tällaisen herkistelijän mieli pahoittuu, kun ns. sillä hetkellä tarpeettomat monsterit pitää laittaa viemäriin säilöön. Mukaan siis mahtuu vain kolme monsua per päähenkilö. Voi niitä muita parkoja.

Jotain erityisen hyvää tässä pelissä on kyllä. Silmäkarkki. Sitä on tarjolla enemmän kuin osasi pyytää. Ja nyt en puhu  hahmoista. Onhan se kiva monessakin tarinassa katsella hottiksia miehiä ja naisia, mutta tässä pelissä paukkuvan kireät nahkahousut olisivat epäkorrektiuden multihuipentuma. Ei, hahmojen kuuluu olla aika tavallisia, mutta herttaisen suloisia. Kuolaaminen jääköön jonnekin muualle.

Puhun maisemista. Oikeasti en muista nähneeni missään pelissä yhtä ihania ja rikkaita taustoja. Kyllä, hienoja maisemia on monessakin, mutta nämä ovat omaa luokkaansa. Paikat ovat täynnä upeita, pieniä yksityiskohtia, joita voisi jäädä tarkkailemaan pidemmäksikin aikaa. Aivan erityisesti pidän Ni no kunin metsistä, ne ovat miltei henkeäsalpaavia.

Kuva: nerdlikeyou.com
Ainakin näin sivusta seuraamalla pelin parasta tarjontaa ovat olleet erilaiset, vaihtelevat maisemat. Juoneen olen ehkä jossain määrin päässyt kiinni, mutta se ei ole imaissut minua mukaansa. Se ei herätä mitään "pakko saada nähdä lisää" -fiiliksiä, muttei ole huonokaan.

Sekin on mainittava plussana, että pelissä voi valita japaninkielisen ääninäyttelyn. En tiedä, enkkuäänien tasosta, joten vertailua en voi tehdä. Japanilaiset kuitenkin toimivat sen verran hyvin, ettei oikeastaan ole edes mielenkiintoa vaihtaa toiseen kieleen. Lisäksi Ghiblin jutut mieltää automaattisesti japaninkielisiksi, joten voisi olla vaikea ylipäätään sulatella enkkua tässä kohtaa.

Kaiken kaikkiaan Ni no kuni on siis ihan kiva. En silti ole varma, jaksanko koskaan kahlata sitä itse läpi. Ehkä minulle riittää se, että voin halutessani tuijotella miehen pelaamista. Silloin voi paremmin keskittyä niihin maisemiinkin, kun ei tarvitse varsinaisesti välittää, mitä muuta ympärillä tapahtuu ;D

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kuherruskuukauden loppu

Muutama viikko on tullut nyt tahkottua Final Fantasy XII: International Zodiac Job Systemiä eteenpäin. Tällä hetkellä olen menossa Pharoksen huipulle eli peli on jo aika loppumetreillä. Taas kerran mietin, onko edes pelin paras kohtaus (siis siellä majakan huipulla) sen arvoinen, että raahautuu tuskaista tornia ylöspäin. Ei, en pitänyt siitä tälläkään kertaa... kun vielä lisähaasteena oli, ettei ohjeitakaan ymmärtänyt. Tuli tosin juostua salareittiä, jolle en ole aiemmin osunut.



Olen edelleen sitä mieltä, että XII on parhautta. Siis hahmojen ja tarinan puolesta, mutta toisaalta myös pelattavuudeltaan. Aina on tökkinyt se, että kaikista hahmoista tulee samanlaisia tappokoneita, kun tarpeeksi kauan pelaa. Alkuun on helppo valita, että käyttää tietyllä hahmoille vain tiettyjä aseita ja armoreita, mutta kun onkin yhtä äkkiä mahdollisuus sekä roimasti lämää tekevään miekkaan että sauvaan, on valinta aika helppo... kun vielä kaikki osaavat taikoakin riittävän hyvin. Jeps, olen heikko liha. Kenties, jotkut osaavat rajoittaa tekemisiään paremmin.

Zodiac Job System toi tähän parannuksen. Ammattiluokat. Olin ajatuksesta innoissani ja se oli suurin syy, miksi pelin ylipäätään halusin. Olinkin haltioissani, kun pääsin valitsemaan jokaiselle hahmolle oman lisenssilaudan ja systeemi tuntui täydelliselle. Niinhän tosin kaikki silloin, kun eletään kuherruskuukausivaihetta.

Pelin edettyä vaaleanpunaiset linssit kyllä karisivat silmiltä hyvin. Hahmoluokat alkoivat tuntua jopa rasittavan rajatuilta, varsinkin, kun niitä ei voi missään vaiheessa vaihtaa. Pidän enemmän esim. vitosen tyylistä, jossa ammattia voi vaihtaa ja jonkin kyvyn siirtää uudelle ammatille. Zodiac Job Systemissä on sidottu valintoihinsa alusta loppuun. Onneksi otin valkoisen maagin tiimiin.

Mustan maagin sen sijaan jätin ottamatta kahdesta syystä. Tein Franista punaisen maagin, jonka siis pitäisi oppia vähän kaikkea. Valitettavasti tämä kaikki ei sisältänyt mm. aikamagiaa. Float olisi ollut turkasen tarpeellinen taika monessa kohtaa. Toinen syy oli se, että tein Balthierista samurain, jonka piti ohjeistuksen mukaan olla katanaa käyttävä musta maagi. Juu, katanoita käytellään sujuvasti ja tykkään niistä edelleen aseina ehkä eniten koko pelissä, mutta lisenssilaudalta ei ole vieläkään löytynyt ainuttakaan taikaa... ei, vaikka kaikki opittavat kyvyt ovat jo näkyvissä. Minua on huijattu, murh.

Sekin vähän harmittaa, että kahdessatoista on tarjolla paljon erilaisia aseita. Nyt niistä ei pääse käyttämään läheskään kaikkia. Se on tietysti ymmärrettävää hahmoluokkien vuoksi, mutta se luokan vaihtaminen voisi korjata tämän. Nythän pelin joutuu pelaamaan läpi ainakin kolmesti, että voi kokeilla kaikkia luokkia (tämä siksi, että valkoinen maagi on välttämättömyys).

Ritarin lisenssilauta
Lisenssilaudatkaan eivät ole niin näppärät kuin aiemmat. Ne tuntuvat yhtä aikaa hajanaisilta ja sumppuisilta. Esim. lähes kaikkien gambit-slotien tunkeminen laudan samaan kulmaan on vain typerää. Sen sijaan esperien sijoittelu on oikeastaan toteutettu aika kivasti. Nyt on tosissaan mietittävä, kenelle laittaa minkäkin, koska esperin takaa avautuu osalla uusia taitoja, taikoja tms. On punnittava, mistä valinnasta saa suurimman hyödyn.

Toinen hyvä uudistus on, etteivät quickening-iskut syö manaa nolliin. Niillä on omat latauspalkkinsa, joiden latautuminen tapahtuu, kun taistelee tarpeeksi... eli vähän limit break -tyyliin. Muuten systeemi on ennallaan. Taisin myös aiemmin kertoa, että iskuja löytyy lisenssilaudoilta neljä, mutta se paljastui vääräksi luuloksi. Kyllähän niitä oli neljässä paikassa, mutta ainoastaan kolme pystyi ottamaan. Valitettavasti tajusin tämän vähän liian myöhään. Kyseessä on samanlainen systeemi kuin espereiden kohdalla, quickeningien takana on avattavia juttuja, joista yhdet jäävät saamatta. Valinta olisi siis pitänyt tehdä tarkasti. Itsehän en tähän nyt uhrannut ajatustakaan vaan napsin ne, jotka helpoiten sain.

Käytännössä olisi varmaan pitänyt heti alkuunsa lukea enemmän ohjeita ja säheltää vähemmän, mutta olen aina ollut siinä huono. Yleisesti ottaen pelaaminen on ollut kivaa. Kuitenkin on pieniä juttuja, jotka ovat alkaneet tökkiä. Parasta pelissä on edelleen hahmojen välinen kemia ja loistava tarina, joskin nyt siitä karsiutui osa pois, koska pelissä on paljon kohtauksia, joissa ääninäyttelyä ei ole. En vain osaa japania tarpeeksi lukeakseni keskusteluja sillä kielellä.

Sanoisin, että Zodiac Job System on kokeilemisen arvoinen. Ohjeita kenties kannattaa seurata ja homma on helpompaa, jos osaa lukea vähintäänkin hiraganoja ja katakanoja. Kanjien osaamisestakin on huomattavaa etua. Minun on vaikea sanoa, pystyisikö peliä pelaamaan ilman japanin osaamista. Kenties, mutta se voisi olla jokseenkin työlästä.

Vaikka pelin rajoitukset hieman tökkivät, toivon edelleen, että kympin jälkeen tästä julkaistaisiin HD-versio PS3 (tai PS4:lle). Mieluusti toki soisin, että valikot olisivat sitten englanniksi. Ääninäyttely voisi olla tarjolla myös japaniksi, vaikka sitten joutuisin vääntämään kättä mielenkiintoisen kielen ja Gideon Emeryn väristyksiä aiheuttavan äänen välillä :D

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Räyhäämistä ja nostalgiahuuruja

Jo jonkin aikaa sitten tuli miehen kanssa katseltua Räyhä-Ralf-elokuva. Se ei suoranaisesti pohjaudu mihinkään peliin, mutta sisältää kuitenkin roimasti viittauksia aika moneenkin vanhempaan tuotokseen. Kiinnostuin elokuvasta heti siitä kuultuani, joten pakkohan se oli katsoa.

Kuva: showfilmfirst.com

Eräs asia vain tökkäisee pahasti. Piirrettyjen elokuvien suomeksi dubbaaminen on jotain todella rasittavaa. Ymmärrän kyllä, että se on lapsille kivempi, mutta näin aikuisen näkökulmasta en vain voi pitää siitä. Jokin oleellinen tuntuu kärsivän. Ehkä minulla on asennevamma, mutta suomidubit pääsääntöisesti käyvät korviin ja ärsyttävät, vaikka omasta äidinkielestäni pidän erittäin paljon. Tästä syystä olinkin kovin pettynyt, ettei paikallinen elokuvateatteri tarjonnut lainkaan elokuvan alkuperäisversiota. Ilmeisesti siellä oli päätetty, ettei moinen kannata... ja voihan se olla tottakin. En tiedä paikallisesta leffateatterin bisneksestä yhtään mitään, mutta olen silti aika tympääntynyt. Varsinkin kun olen antanut asiasta (ja myös siitä, ettei animeleffoja tässä kaupungissa haluta näyttää) useamman kerran palautetta. Kenties sitten olen ainoa katsoja, joka näitä alkuperäisversioita kaipaisi?

Jos kyseessä olisi puhtaasti lapsille tarkoitettu teos, voisin vielä ymmärtää pelkän suomidubbin näyttämisen, mutta minusta näin ei nyt ollut. Toki leffan voi katsoa tietämättä vanhoista peleistä mitään ja siitä voi vielä nauttiakin ummikkoudesta huolimatta, sillä juoni on ihan hauska ja taattua Disney-laatua. Silti minusta elokuvan parasta antia olivat juurikin erilaiset viittaukset peleihin ja oikeiden pelihahmojen vilahtaminen tarinan lomassa. Jo leffan alkupuolella oleva pelipahisten kokoontuminen oli jotain aivan mahtavaa... tai sitten fanipalvelu vain uppoaa minuun liian hyvin.

Juoni on tosiaan ihan kiva. Oli virkistävää, että päähahmona oli pahis, vaikkei hän nyt varsinaisesti sitä halunnut ollakaan. Oikeastaan alkuasetelmasta tuli fiilis, että tässä tarinassa pahis on oikeasti hyvis ja hyvikset oikeita pahiksia... paitsi taustalta tietysti löytyi pahis, joka on paha, koska on paha :D Okei, ehkä tässäkin oli todellisuudessa vähän monimutkaisempi kuvio.

Vaikka leffa oli tosiaan katsottava ja fanipalvelu teki tehtävänsä, en tiedä, jaksaisinko tuijotella sitä ihan heti uudestaan. Ehkä joskus, mutta tuskin se pääsee sille listalle, jota kolutaan läpi yhä uudestaan ja uudestaan(*köh*Mustan Helmen kirous 56 kertaa*köh*). Elokuva oli yhdistelmä näppärää juonta, kivoja hahmoja ja nostalgiahuuruja, joten uskoisin sen toimivan kohdeyleisölleen, mutta myös niille, jotka yleisesti Disneyn elokuvista pitävät.

Itse tykkäisin kyllä katsella enemmänkin peliaiheisia elokuvia. Suoraan peleistä tehtyjä tai sitten jotain aivan uutta, jossa esim. miksattaisiin yhteen pelihahmoja samalla tavalla kuin tässä (vaikkeivät suurta roolia saaneetkaan). Toivotaan siis, että sellaisia vielä nähdään :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Synttärionnea!

Taas on vuosi vierähtänyt eli blogi täyttää tänään kaksi vuotta. Tuntuu kyllä, että olisin kirjoitellut tänne jo paljon pidempään... hyvällä tavalla siis. Ei ainakaan vielä tympäise.

Viimeiseen kahteentoista kuukauteen on mahtunut monenlaista jo pelkästään henkilökohtaisen elämän puolella, mutta on täällä blogissakin tapahtunut yhtä sun toista. Tänään siis taas katsaus menneeseen ja hieman tilastotietoa lukijoiden riemuksi.

Oleellisin juttu viime vuoteen verrattuna on epäilemättä blogin nimen ja teeman muuttuminen. Vuosi 2012 mentiin vielä nimellä Final Fantasy -päiväkirjat, jota ehkä edelleen hieman ikävöin. Nykyinen teema kuitenkin rajoittaa kirjoittamistani vähemmän eli olen tyytyväinen valintaani. Haluan jatkossakin painottaa Finaleihin, kun kerran suosikkejani ovat, mutta on vapauttavaa kirjoittaa myös muusta.

Olin jo ennen edellisiä synttäreitä ehtinyt hujauttaa läpi Final Fantasy XIII-2:n ja The Last Storyn, joten ihan kamalasti uusia pelikokemuksia ei ollut kerrottavana. Vasta tämän vuoden puolella tuli sitten tarinoitua enemmänkin Star Ocean: The Last Hopesta ja sen pelisarjan muista osista on vielä myöhemmin tulossa juttua... kunhan nyt kerkiän palata niiden pariin. Tällä hetkellä Final Fantasy XII: International Zodiac Job System on vienyt mennessään (eli siitäkin tarinaa myöhemmin).

Mutta sitten katsaus tosiaan niihin tilastoihin...

Ensimmäisenä omat suosikkipostaukseni:

Minä vihaan, vihaan, vihaan, vihaan, VIHAAN
Mielipiteenne ovat vääriä

Kummatkin postaukset ovat alkuvuoden puolelta... tai no, toinen huhtikuulta, toinen kesäkuulta. Sen jälkeen tuli kyllä vielä postailtua paljon, mutta noista kahdesta silti tykkäsin itse eniten. Muut olivat kenties vähän tasapaksumpaa materiaalia tai eivät ainakaan omaan mieleen erityisemmin jääneet. Tosin tämän vuoden pitää vielä mainita yksi.

Ken tästä käy, voi viimeisen toivon heittää

Oikeastaan minua harmittaa se, etten tuon The Last Hopen läpipeluusta päässyt kirjoittelemaan tarpeeksi. Tuo postaus tiivistää aika paljon varsinkin niitä loppupuolen fiiliksiäni, mutta oikeastaan olisi ollut hauskaa dokumentoida koko prosessi.

Olisi kiva esitellä tilastoja viimeiseltä vuodelta ja verrata niitä edelliseen, mutta valitettavasti Blogger ei tarjoa sitä mahdollisuutta. Siispä käyn läpi tilastoja koko blogin olemassa olon ajalta. Sori, joudutte tyytymään niihin.

Klikatuimpia postauksia ovat olleet:

Hahmohaaste: Päivä 6
Oheispuuhat 3 - Äfäfäfäf eli Final Fantasyt ja fanifiktio
Final Fantasy -haaste: Extra

Eli käytännössä tämä tarkoittaa, että samat tekstit ovat pitäneet pintansa kuin edellisenäkin vuonna. Mokomat kestosuosikit ;) Kyseiset postauksethan ovat jo vuodelta 2011. Olisi tosiaan kiva, jos pääsisin katsomaan niitä viimeisten 12 kuukauden tilastoja, murhh.

Noh, ei jäädä murehtimaan asioita, joille ei juuri nyt voi mitään. Sen sijaan minulla on iloa kertoa, että kirjoittaessa blogiin on kertynyt 18 090 sivulatausta, joka on 10 784 sivunlatausta lisää viime vuoden saldoon. 


Tutkailin myös, mitkä sivustot näyttäisivät viittaavan blogiini. Luonnollisesti joukossa on Google... joskaan en tiedä, kuinka hyvin blogi sitä kautta nykyisin löytyy, kun menin nimen ja osoitteen vaihtamaan. Facebook ja Twitter ovat myös kärkipäässä, olenhan itse kumpaankin paikkaa spämmännyt postauksiani. Lisäksi toisesta blogistani on viittauksia tänne, mikä ei sekään ole yllättävää.

Mutta sitten se kiinnostava osuus (ainakin minua kiinnostava :P) eli millä hakusanoilla blogiini on löydetty. Edellisen vuoden kestosuosikki Oerba Yun Fang keikkuu edelleen ykkösenä eivätkä tilastot siltä osin ole muutenkaan muuttuneet. Pidin kuitenkin koko vuoden omaa "salaista listaani". Käytännössä kävin säännöllisesti katsomassa tuoreimmat hakusanat ja kirjasin niistä ylös mielestäni hauskimmat, erikoisimmat jne.

Tässä siis lista tiedoksi teillekin:

"vihainen piirretty tyyppi" - Okei...
"räsypokkaa" - Ei ole vaikea arvata, mikä postaus tällä on löydetty :D
"finncon naamiaiset" - Hei, ei ne mitkään naamiaiset ole! ;D
"komeat miehet fantasia" - Toivottavasti löysi etsimänsä...
"tuhmia piirroksia" - Hmm...
"noel and tidus" - En ehkä halua tietää, mitä tyyppi on etsinyt tai löytänyt
"halityynyt wikipedia" - Miten tällä on päädytty tänne? O_o;;
"ihku daa tarinoita" - xD
"räsypokka suudella" - Luulen, ettei blogini tarjonnut ihan sitä, mitä haettiin...
"fanifiktio k18" - Tätäkään ei ole blogissa tarjolla, mutta ehkä olen joskus aiheen maininnut...
"blogi fanityttö" - Etsiköhän kaveri kenties tätä blogia?

Tarkoitus on taas kerätä uusi lista tältäkin vuodelta. Nyt alkuvuodesta hakusanoja on tilastoissa vilissyt aika vähän, mutta ehkäpä sillä rintamalla vielä vilkastuu.

Mainittakoon vielä, että lukijoita on tällä hetkellä 27, mikä on minulle suuri määrä. Kiitos kaikille, jotka olette roikkuneet mukana :) Ehkä joskus ylitetään taas uusi kymmenlukukin. Postauksiakin on tullut ihan kivasti. Kun julkaisen tämän, niitä on yhteensä 217. Parille vuodelle se tekee jo ihan mukavan määrän juttuja.

Kiitos tosiaan näistä parista vuodesta kaikille, jotka ovat jaksaneet blogiani seurata. Postauksia on luvassa seuraavallekin 12 kuukaudelle eli pysykää mukana. Toiveitakin saa esittää niiden suhteen, saatan jopa tarttua niihin, jos vain suinkin osuvat alueelle, josta osaan kirjoitella.

Afeni kiittää ja menee etsimään synttärikakkua o/



lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ajatuksia FF-hahmoista osa 12: Serah

Serah Farron (Final Fantasy XIII, Final Fantasy XIII-2)

Kuva: Kaaosteoria
 Serah ei ollut ensimmäisiä hahmoja, joihin kiinnitin huomiota, kun kolmestatoista kuulin, mutta huomasin hänet kuitenkin. Kuvittelin hänen saavan isommankin roolin tarinassa kuin lopulta kävi. Hänen roolinsa oli kyllä merkittävä, mutta suuri se ei silti ollut. Toisaalta minua se ei erityisemmin haitannut.

Asenteeni Serah'a kohtaan oli alun alkujaan jokseenkin negatiivinen. Jossain trailerissa näin kohdan, jossa Serah makaa puolittain Snow'n sylissä ja näyttää tekevän kuolemaa. Kohta on siis pelin alusta fal'Cien luota hieman ennen kuin päähahmot muuttavat l'Cieiksi. Muistatte varmaan?

Onnistuin luomaan tuosta kohdasta assosiaation Aerithiin ja koska en kyseisestä naisesta erityisemmin pidä, se näkyi myös suhtautumisessani Serah'an. En siis lähtenyt tarkastelemaan häntä neutraalisti vaan negatiivisten silmälasien läpi. Tämä oli totta kai epäreilua hahmon kannalta, mutta varsin inhimillistä minulta. Aina ei pysty olemaan objektiivinen, vaikka haluaisi... ja rehellisesti vapaa-ajallani en yleensä edes jaksa niin yrittää. Joudun tekemään sitä töissä ihan tarpeeksi :P

Jos nyt yritän katsoa Serah'a objektiivisesti, hän on ihan nätti ja suloinen tyttö. En on herkkä ja herttainen ja haluaa puhtaasti hyvää. Hänelle on tärkeää saada isosiskonsa hyväksyntä tekemisilleen, mutta hän pitää joka tapauksessa oman päänsä. Isosisko on merkittävä henkilö, mutta Serah on silti itsenäinen ja omapäinen nuori nainen. Hän on myös kiltti ja hyväsydäminen ja valmis auttamaan muita myös silloin, kun hänellä on itsellään vaikeaa.

Siis periaatteessa Serah on persoonana varsin mukava. Toisaalta hän on myös naiivi ja nuori ikä tulee käytöksessä esiin... varsinkin Final Fantasy XIII-2:n aikana. Pelin alkupuolella Serah saa muun muassa teinimäisen ihkutuskohtauksen, jonka kuunteleminen saa korvat vuotamaan verta. Ehkä se on kuitenkin hyvä osoitus siitä, minkäikäinen hän oikeasti on. (Ja ei sillä, etten itse saisi edelleen ihkutuskohtauksia... se ei vain tarkoita sitä, että jaksaisin aina kuunnella muiden sellaisia :P)

Kuva: Final Fantasy Wiki
En edelleenkään pidä Serah'sta erityisen paljon. Minulla on menossa nyt sellainen vaihe, että kaipaan peleissä aikuisemman oloisia hahmoja. En tiedä, mistä se johtuu... Ehkä siitä, että nykyisessä työssäni olen jatkuvasti tekemisissä nuorten ja heidän maailmankuvansa kanssa? Siinä ei siis ole mitään pahaa, mutta kaipaan vain jotain muutakin.

En vihaa Serah'a. Minusta hän on hahmona ihan ok, muttei osu tykkäämisalueelleni kuitenkaan. Itse voisin käyttää häntä sivuhahmona jossain tarinassa, mutta päähahmona en haluaisi häntä kirjoittaa. Olin myös pettynyt, kun hän osoittautui jatko-osan päähahmoksi. Minä olisin kaivannut enemmän Fangia ja Vanillea, mutta senhän kaikki jo tiesivätkin.

Alun pettymyksestäni huolimatta pelin loppu kolahti aika kovaa. Ei sillä, ettei päähenkilö saisi menehtyä, mutta koko maailman kohtalo suuresta uhrauksesta huolimatta oli katkeroittava veto. Ja toisekseen, en minä nyt sentään Serah'lle kuolemaa toivonut, kuten en Aerithillekaan aikoinaan.

Sitä paitsi tuollainen uhrauskuolema kiillottaa vähän liikaa hahmon sädekehää, joten se on siinäkin mielessä ärsyttävää. Tai sitten minulla on edelleen asennevamma :D


__________________

Sarjassa tulossa

- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Paritushaaste: Päivä 25

Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)

Tätä haastetta on tullut jo kirjoitettua melkoisen pitkään, mutta eipä tuo mitään. Kyllä tämä pikku hiljaa valmistuu. Pahoittelen myös, että blogi on ollut nyt hitusen hiljainen. Conirutto vei voimia ja sitten tuli aivan käsittämättömän raskas työviikko. Illatkin ovat kadonneet johonkin, kun on aina pari tuntia tahkonnut FFXII: IZJS:iä eteenpäin ja mennyt sitten ajoissa nukkumaan.

Mutta tosiaan paritushaasteen edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, mistä parituksesta aion tämän jutun kirjoittaa. En oikeasti tiedä, mikä on suosituin paritus koko FF-fandomissa ja koska sen selvittäminen vaatisi liikaa työtä, menen suosiolla mutulla.

Käsittelyssä on siis tänään...

Cloud x Zack (Final Fantasy VII)
Valtaosalle blogin lukijoista lienee jo selvää, etten ole yaoi-fanityttö. Siispä ei voi sanoa, että tukisin tätä paritusta mitenkään erityisen innokkaasti. Minun on myös hitusen vaikea ymmärtää, mihin se oikeastaan edes perustuu. Toisaalta en ole vieläkään pelannut Final Fantasy VII: Crisis Corea loppuun, joten syy voi olla siinäkin.

Crisis Coressahan Cloud ja Zack tutustuvat toisiinsa. Itse olen nähnyt heidän välillään lähinnä toveruutta, joka on kehittymässä ystävyydeksi. Zack kuumottelee minun näkemykseni mukaan kuitenkin Aerithia ja Cloud kenties Tifaa tai sitten ei erityisemmin ketään vaan keskittyy unelmaan SOLDIERin roolista. Mitään viittauksia homoseksuaalisiin tunteisiin tämän kaksikon välillä en ole nähnyt.

Olen kuitenkin valmis pyörtämään nämä puheet, jos pelin loppupuolella mielestäni  muuta paljastuu. Voihan olla, että kaksikon suhde saa uusia sävyjä tapahtumien muuttuessa yhä synkemmiksi ja karummiksi. Tiedän siis kyllä, mitä tuleman pitää... juonen tasolla. Henkilökemioiden kehittymisestä minulla ei ole hajuakaan.

Joka tapauksessa tämän parituksen sulatteleminen on ollut minulle hankalaa, koska olen nähnyt Zackin ja Cloudin välit veljellisen ystävällisinä. Poitsut eivät onneksi sentään veljeksiä ole, joten insestistä ei sentään ole kyse. Silti tässä on jotain, mikä vain häiritsee minua. Toisaalta en häiriinny niin paljon, että kiipeilisin seinille tai en voisi lukea ficciä, jossa paritukseen viitattaisiin (tai se olisi isommassakin roolissa). En silti voi sanoa, että etsimällä lähtisin etsimään tarinaa näistä kahdesta. Tähän voi tosin vaikuttaa sekin, ettei kumpikaan herroista ylipäätään kolahda hahmosuosikkilistalleni.

Mikä siis saa ihmiset parittamaan Cloudia ja Zackia toisilleen? Onko kyse vain siitä, että he ovat kumpikin hottiksia ja on kiva nähdä/kuvitella kaksi hottia miestä toistensa kimpussa? Jotenkin en jaksa uskoa, että tuo olisi ainoa syy, vaikka varmasti vaikuttaakin jossain määrin.

Yksi tekijä voi olla se, että Aerith ja Tifa eivät ole saavuttaneet kaikkien suosiota. Itsekään en pitänyt Aerithista seiskassa enkä oikein Crisis Coressakaan. Tifasta sen sijaan tykkäsin alkuperäisessä pelissä erittäin paljon, mutta Crisis Coressa hän sai minut ärsyyntymään olemalla teini. Toisaalta on muistettava, että hän olikin teini tuolloin, joten on ihan ymmärrettävää, ettei hänen käytöksensä ole täysin samanlaista kuin vuosia myöhemmin. (Ymmärrys ei kuitenkaan poista ärtymystäni.)

Erinäisiltä ihmisiltä olen kuullut, etteivät seiskan tarjoamat naishahmot miellytä heitä. Jotkut jopa tuntuvat vihaavan pelin naishahmoja, joten vaihtoehdoiksi jää keksiä miehillä uusia hahmoja pareiksi tai parittaa miehet keskenään. Jälkimmäisessä tapauksessa homma onnistuu helpommin, jos miesten välillä on jo jonkinlainen suhde. Kenties tuolloin Cloudin ja Zackin välillä voikin lähteä rakentelemaan jotain syvempää.

Voi myös olla, että Zackin ja Cloudin asema pelisarjassa vaikuttaa asiaan. Kummallakin on merkittävä rooli tarinan kannalta, pelaaja katselee maailmaa heidän silmiensä kautta ja elää tarinan yhdessä heidän kanssaan. Lisäksi miesten kohtalot kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Heidän välillään on ystävyyttä syvempi yhteys. Itse en näe sitä seksuaalisena, mutta kai joku voi sen niinkin tulkita.

Varmasti jokaisella parituksen tukijalla on omat syynsä parittaa näitä kahta toiselleen. Toisaalta ei ole ollenkaan välttämätöntä edes perustella asiaa. Kaikillahan on oikeus tykätä juuri siitä parituksesta, josta nyt sattuu tykkäämään. Silti olisi mukava kuulla muidenkin ajatuksia siitä, miksi tämä paritus on kiva ja kiehtova. Ja mieluusti kuulisin senkin, mikä pel(e)issä viittaa siihen, että heidän välillään olisi muutakin kuin ystävyyttä ja toveruutta.

Eli ajatuksia saa heittää kommenttilootaan ;)

_____________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Peleistä elokuviksi osa 1: Resident Evil

Ajattelin ottaa käsittelyyn myös peleistä tehtyjä elokuvia. Ei tietenkään kaikkia kerralla... eikä ylipäätään kaikkia. Vain sellaisia, jotka olen sattunut näkemään :P Koska eilen tuli katsottua Resident Evil: Retribution, on luontevaa lähteä siitä sarjasta liikkeelle.

En ole aivan kaikkia Resident Evil -pelejä pelannut itse, mutta monet olen nähnyt sivusta seurattuna. Tosin kutosta ja Operation Raccoon Cityä en ole toistaiseksi nähnyt ollenkaan, joten niistä minulla ei ole mielipidettä. Jonkinlainen yleiskuva pelisarjasta on kuitenkin päässyt muodostumaan.

Kuva: Wikipedia.org

Ja sarjastahan on tehty liuta elokuvia:

Resident Evil - 2002
Resident Evil: Apocalypse - 2004
Resident Evil: Extinction - 2007
Resident Evil: Afterlife - 2010
Resident Evil: Retribution - 2012

Lisäksi sarjassa on julkaistu vielä kaksi animaatioelokuvaa:

Resident Evil: Degeneration - 2008
Resident Evil: Damnation - 2012

Olen tuijotellut kaikki elokuvat (jotkin useampaan kertaan) lukuun ottamatta Extinctionia, jota en ole tähän päivään mennessä jaksanut katsoa loppuun asti. Monesti olen kyllä yrittänyt, mutta Nukkumatti on tullut vierailulle puolen välin hujakoilla. Ehkäpä vielä joku kerta jaksan viimeiseen minuuttiin asti... jos nyt enää innostun edes yrittämään.

Joka tapauksessa olin varsin innoissani reilut kymmenen vuotta sitten, kun kuulin, että pelisarjasta on tulossa elokuva. Tykkäsinhän peleistäkin erittäin paljon. Luonnollisesti kyseinen tuotos piti mennä leffateatteriin asti katsomaan.

Ja kyllä minä siitä pidin. Okei, olin toivonut, että elokuva seuraisi edes mukaillen ensimmäisen pelin juonta, joten pienoinen pettymys oli, kun se sijoittuikin laboratorioon Raccoon Cityn alle. Juoni kuitenkin oli kohtalainen ja tuolloin fanitin kovasti Milla Jovovichia, joten tarjosihan se silmäkarkkiakin. Myös Michelle Rodriques on aina ollut mieleeni eli naiskauneutta riitti molemmille silmille. Jostain syystä elokuvan mieshahmot eivät jääneet vahvasti mieleeni.

Kakkosleffakin oli minusta ihan katsottava. Erityisesti pidin siitä, että Jill Valentine tuli kuvioon mukaan, vaikkei hän suosikkini pelien naishahmoista olekaan. Elokuva sijoittui tällä kertaa itse Raccoon Cityyn ja sieltä pakenemiseen ennen tuhoa eli siinä oli ehkä hieman samoja viboja kuin kakkos- ja kolmospeleissä. Toki vain nimellisiä, mutta riittivätpähän kuitenkin pitämään mielenkiintoni yllä.

Sen sijaan kolmonen ei todellakaan räjäyttänyt pankkia. Sitä en enää mennyt katsomaan elokuviin, vaikka olisi ehkä pitänyt. Silloin olisin joutunut pulittamaan lipusta sen verran, että olisin epäilemättä pysynyt hereillä vaikka väkisin. Toisaalta en tiedä, olisiko elokuvasta kannattanut maksaa niin paljon. Nyt se tuli hommattua muiden mukana samassa paketissa, jolloin hinta ei kirpaissut niin paljon.

Kaiken kaikkiaan kolmoselokuvassa homma lähtee mielestäni näpeistä. Yhtäkkiä zombit ovat levittäytyneet ympäri maailman ja Maa lähes autioitunut niiden takia. Kuvio menee mielestäni liian suureksi. Edes Clairen ilmestyminen hahmokaartiin ei riittänyt innostamaan minua tarpeeksi, vaikka hänelle onkin ihan kiva näyttelijä valittu.

Toisaalta olen kolmatta elokuvaa kuitenkin hieman jäävi kommentoimaan, kun en tosiaan ole sitä loppuun asti katsonut. Tiedä, vaikka viimeiset minuutit pelastaisivat tarinan... joskin epäilen sitä. Saa spoilata vapaasti, jos haluaa.

Neljäs elokuva olikin sitten yllättäen jopa kohtalainen, vaikken edelleenkään pitänyt siitä, että tarina poukkoili omille teilleen alkuperäisestä kaanonista. Jillin "kääntyminen" Umbrellan puolelle oli tosin peleistä napattu juttu, mutta toteutettu ehkä jossain määrin eri tavalla (tosin en muista vitosen tapahtumia kovin yksityiskohtaisesti). Nelonen oli joka tapauksessa sellaista kohtuullisen katsottavaa äksöniä, joka turrutti aivot mukavasti pariksi tunniksi.

Viides elokuva tulikin nähtyä eilen. Olin positiivisesti yllättynyt, vaikka alkuun epäilytti hyvin vahvasti. Ensin näytti siltä, ettei koko jutussa ole mitään juonta ja järkeä vaan tarina vain poukkoilee epämääräisesti paikasta toiseen. Kun homman nimi aukeni, se olikin jo ihan mielenkiintoinen, vaikkei minusta peleille pärjääkään.

En tosin tiedä, miten olisi pitänyt suhtautua mm. Michelle Rodriquesin hahmon kloonaamiseen. Kyseinen hahmohan kuoli ensimmäisessä elokuvassa, mutta nyt sitten sama nainen ilmestyi kahtena eri kloonina kuvioihin. Se tuntui päälle liimatulta. Ilmeisesti näyttelijä oli vain haluttu saada mukaan elokuvaan, joten oli pitänyt keksiä jotain tuollaista... typerää.

Mistä sitten pidin? Kaksi sanaa: Ada Wong *lisää fanityttösydämiä tähän*


Kuva: Kotaku.com.au

Okei, Ada ei ollut todellakaan sellainen kuin peleissä. Hän oli jollain tavalla pehmeämpi. On vaikea sanoa, mikä oikeastaan oli juuri ratkaiseva tekijä, mutta käsikirjoittaja (vai näyttelijä tai ohjaaja?) ei ollut tavoittanut hahmon syvintä olemusta. Ja siitä huolimatta tykästyin tähän versioon Adasta hyvin vahvasti. Niin vahvasti, että hetken jo pohdin RE-ficin kirjoittamista... mutta ehkä en kuitenkaan tee sitä.

Ada lisäsi siis elokuvan mielenkiintoisuusastetta huomattavasti. Tarinaltaan se oli vähintäänkin yhtä keskinkertainen kuin aikaisemmat ja dialogista tuli ajoittain mieleen Kaurismäen rainat, enkä tarkoita tätä positiivisessa mielessä.

Harmikseni elokuva loppui siten, että kuudes on vielä vähintään tulossa. Kenties se on sitten viimeinen? Oli tai ei, kaipa se on pakko katsoa. Näyttää siltä, että mukana on Jill ja Ada ja ehkäpä Clairekin tekee paluun (toivon). Noiden kolmen voimalla sen jaksaisikin ehkä katsoa. Valitettavasti miesosastolla ei voi sanoa samaa. Chris ei ole minua hahmona koskaan kiinnostanut, joten oikeastaan on se ja sama, kuka häntä näyttelee, mutta Leonin näyttelijävalintaan olen katkeran pettynyt. Hyi. (Anteeksi kamala pinnallisuuteni, mutta HYIHYIHYI!) Ehkä kuitenkin kestän miestä, kun jotain hyvääkin on luvassa. Tosin saisi pitää näppinsä erossa Adasta (huom. tämä ei koske pelien Leonia).

Tosiaan nuo elokuvat ovat mitä ovat, kuten kaikki ne katsoneet varmasti tietävät. Sen sijaan animaatioista olen pitänyt paljonkin. Ne osuvat kaanoniin huomattavasti paremmin kuin live action -rainat, mikä johtunee vahvasti siitä, että nekin ovat japanilaisten käsialaa. En tiedä, millainen sopimus varsinaisista elokuvista on tehty, mutta ilmeisesti se ei sisällä pykälää kaanonin kunnioittamisesta.

Animaatiot ovat laadukkaita ja niitä katselee mielellään. Näkee, että panostusta on kyllä ollut. Degenation tarjoili tietysti minulle herkkua, kun siihen oli ympätty sekä Claire että Leon, joista molemmat olivat IC. Kiitos tästä. Vaikka elokuva tarjosi vain lyhyen otoksen tapahtumista yhdellä paikkakunnalla, oli se oikeasti mukavaa katseltavaa ja piti otteessaan viimeisille minuuteille asti.

Samaa voi oikeastaan sanoa myös Damnationista. Olin erittäin ilahtunut, kun kuulin sen olevan tulossa ja Frostbiten lauantai-illan viihteenä se maistui kummasti. Se oli ehkä pelimäisempi kuin edeltäjänsä, mutta oikeastaan se oli vain plussaa. Itse sain siitä samanlaisen fiiliksen, kun Resident Evil 4:ää tuijottaessa kaverin sitä pelatessa. Onnistunutta siis.

Damnation tarjosi myös kiinnostavia sivuhahmoja, joista erityisesti tykkäsin Buddysta. Tietysti hän oli juuri sellainen hahmo, josta katselijan kuuluukin tykätä, mutta... Noh, kaveri nyt vain oli varsin symppis.

Adakin oli mukana ja ilmeisesti hänellä ja Leonilla on ollut aiemmin jotain säpinää. Tämä Ada oli juuri sellainen kuin hänen saattoi olettaakin olevan, ei tosiaankaan liian pehmeä tai tyttömäinen naisellisesta pukeutumisestaan huolimatta.

Damnationissa oli omat heikkoutensa - kuten kohtaus, jossa tyrant heittelee Leonia niin, että tämän selkärangan olisi pitänyt olla tuhantena palasena, mutta Leon vain nousee jaloilleen - mutta silti se onnistuu antamaan fanille sen, mitä live action -elokuvista ei saanut. Onneksi japanilaiset ovat pitäneet animaatioelokuvien teon itsellään. Olisi varsin ikävää, jos nekin olisivat lähteneet villisti elämään omaa elämäänsä kaanonista välittämättä. Nyt ne sen sijaan täydentävät tarinaa, toimivat pelien jatkeena.

_____

Tosiaan on nyt sitten tarkoitus aina toisinaan pohtia näitä peleistä tehtyjä elokuvia ja ehkä samalla vähän myös vertailla niitä peleihin. En ole kaksinen leffa- tai pelikriitikko, mutta omia ajatuksiaan on joka tapauksessa mukava raapustella näistäkin. Eli palailenpa tämän jutun suhteen astialle, kun olen päättänyt, mitä elokuvaa/elokuvia seuraavaksi ruodin.