lauantai 25. toukokuuta 2013

Pelitestailua: Trine 2

Latasin PS3:lle Trine 2:n ilmaisen demon noin pari viikkoa sitten. Se sai lojua laitteella hyvän tovin ja jaksoin tarttua siihen vasta toissapäivänä. Tuolloinkin lähinnä miehen kehotuksesta. Olen koomannut illat aika huolella, koska polvi on kipuillut siihen malliin, että vie kaiken huomioni. Töissä jaksaa juuri ja juuri käydä, mutta illat sitten napsii vahvoja lääkkeitä (joiden vaikutuksen alaisena ei pystyisi töitä tekemään) ja koomaa sohvalla. Ei sitten ole jaksanut panostaa edes siihen, että nappaisi peliohjaimen käteensä <_<

Kuva: Gengame.net
Mitä sanoa pelistä demon pohjalta? Ainakin se on nätti kuin karkki. Maisemia olisi mieluusti katsellut vaikka kuinka paljon. Kolme pelattavaa hahmoa olivat ihan ok, mutta erityisesti pidin varkaasta. Minun kohdallani se ei liene ihme... usein tykästyn naishahmoihin enemmän kuin miehiin.

Muuten en sitten peliin erityisemmin rakastunutkaan. Pelaaminen vaikutti ohjeiden perusteella ihan riittävän simppeliltä, mutta ei käytännössä ollut sitä (tai sitten en vain osaa). Valitettavasti valmiiksi kireät hermoni paukkuivat entisestään, kun yritin saada laatikoita sopiviin kohtiin tai heilua köyden varassa oikealla tavalla.

Sinällään peli viakutti ihan kivalta, mutta toisaalta en kuitenkaan tykännyt siitä. Väitän, että vika on enemmän minussa kuin pelissä. Pinnani on ollut viime aikoina todella kireällä ja jaksaminen tiukalla, joten tasohyppelyhaasteita tarjoava peli ei ollut ehkä paras valinta iltaa piristämään... varsinkin, kun se lähinnä aiheutti ketutuksen, joka jatkui vielä nukkumaan mennessäkin.

Pelin juoni jäi minulle täysin auki. En ole pelannut ensimmäistä osaa ja demon kokeilun aikana tarina ei juuri ehtinyt avautua. Vaikutti siltä, että siitä voisi kehkeytyä kuitenkin jotain ihan mielenkiintoista. Yllättäen myös pidin sivuttain liikkumisesta... siitä tuli jokseenkin nostalginen fiilis. Mieleen palasi muistoja monista lapsuudessa tahkotuista peleistä :)

Tältä erää kuitenkin sanon, että kyseinen peli saa jäädä PS Storeen. Voi olla, että toisessa tilanteessa olisin siitä innostunutkin, mutta nyt se ei vain iskenyt tarpeeksi. Tulipahan kuitenkin testattua x)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Valkoisen ritarin kronikat

Käytiin eilen miehen kanssa hieman shoppailemassa ja mukaan lähtikin sitten White Knight Chronicles. Pohdiskelin pelin ostamista silloin aikoinaan, kun se ilmestyi, mutta ostaminen jäi, kun lueskelin ensimmäisiä arvosteluja. Muutaman kerran myöhemminkin olen käynyt kädenvääntöä itseni kanssa, mutta peli on aina jäänyt hyllyyn.

Nytkin arvostelut kummittelivat mielessä. Peli kuitenkin löytyi sen verran halvalla, että päätin kokeilla, minkälainen se ihan oikeasti on. Tällä kertaa ei voi sanoa, että lähdin liikkeelle täysin avoimin mielin, sillä ennakkoasenne on luotu jo ajat sitten... eikä se ole niin positiivinen kuin olisi voinut olla.

Vaikka eilen oli vapaa päivä, pelaamiselle jäi lopulta melko vähän aikaa. Ehdin asennella pelin ja testata hieman alkua. Ulkoisesti peli on nätti ja sitä katselee mielellään. Maisemista ja musiikeista tulee himpun verran mieleen Final Fantasy XII, mikä ei tietenkään haittaa.

Eniten aikaa tuhraantui oman hahmon luomiseen. Länkkäriropeista poiketen oma hahmo ei kuitenkaan ole pelin päähenkilö eikä hänellä ilmeisesti ole vaikutusmahdollisuuksia, saati persoonallisuutta. Sen sijaan hän kulkee mukana ja möllöttää hiljaa taustalla varsinaisten hahmojen ollessa pääroolissa. Taistelussa häntä voi käyttää (ja niissä hän jopa ähkii!) ja muutenkin hänellä voi juoksennella, mutta muuten rooli näyttää jäävän tympeän vähäiseksi.

Herääkin kysymys, mihin kyseistä hahmoa edes tarvitaan. Hän tuntuu turhalta lisäksi, vaikka hahmon luominen kivaa puuhaa onkin. Ilmeisesti oman hahmon ainoa funktio on toimia avatarina moninpelissä, jolloin jokaisella pelaajalla on tosiaan se oman näköinen kaveri pelattavana eikä joku alkuperäisistä hahmoista... mikä luonnollisesti voisi olla hämmentävää.

Tosin eikö oman hahmon olisi sitten vain voinut jättää siihen monin peliin? Tuntuu typerältä raahata mukana tyyppiä, joka ei puhu eikä pukahda.

Toisaalta... pelin päähahmo alkoi ärsyttää minua jo ensiminuuteilta. Jälleen yksi Tidus-Vaan-Edge-yhdistelmä, jonka vinkuu ja valittaa jokaisella askeleella ja onnistuu samalla vielä olemaan yli-innokas. Kaash! Tästä syystä juoksutinkin mieluummin punapäistä kitukasvuiseksi jäänyttä vinosilmäistä tyttöstäni kaupungissa ja maailmankartalla. Valitettavasti Leonardin valitus ei sillä lakannut. Jäbä kehtasi väittää, ettemme koskaan pääse perille, kun loottasin pusikossa ja kaivelin kuparia kallion kolosta.

Taistelemista ehdin kokeilla vasta vähän. Systeemi ei auennut tuosta noin vain, vaan kuolo korjasi kahdestikin. En ole vielä oppinut seuraamaan hahmojen terveydentilaa ja painelemaan äksää oikeissa kohdissa, mutta eiköhän tuon saa vielä tulemaan selkärangasta. Systeemi ei oikeasti ole edes monimutkainen, mutta eroaa hieman niistä, joita olen aiemmin käyttänyt (Final Fantasy, Star Ocean...).

Juonesta on tässä kohtaa paha sanoa mitään. Tiedän sen verran, että valtakunnan prinsessa on mykkä nähtyään äitinsä tapettavan. Lisäksi kuningas haluaa solmia rauhan vaimonsa murhaajien kanssa, mistä kansa ei tunnu oikein tykkäävän. Kuninkaan lakeija näyttää juonivan jotain prinsessan pään menoksi, mutta tarkempaa tietoa ei ole vielä ollut tarjolla... luultavasti kaupunkiin saapunut sirkus on samassa juonessa kuitenkin mukana.

Leonard ja Lumina (oma hahmoni) käskytettiin käymään naapurikylässä hakemassa tavaroita ennen illan juhlallisuuksia. Nyt tosiaan olen matkalla sinne kylään ja odottelen mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Toivotaan, että tarina lähtisi kunnolla käyntiin. Odotukseni eivät ole sen kohdalla kovin korkealla, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Ja jos juttu ei sitten nappaa, voin aina palata takaisin Zodiac Job Systemin pariin x)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Paritushaaste: Päivä 27

Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten

Tätä piti oikein miettiä. Periaatteessa olisin voinut vastata tähän Tifa ja Cloud Final Fantasy VII:sta, mutta käytin kyseisen parituksen jo heti haasteen ensimmäisenä päivänä, joten olisi hassua kirjoittaa siitä taas.

Palasin joka tapauksessa Final Fantasy -historiani alkupäähän, sillä seiskan kanssa samoihin aikoihin pelasin myös kasia ahkerasti (ja ysiäkin, mutta siitä on tullut kirjoitettua aika paljon). Kasista minulla oli useampikin paritus, vaikken edes pitänyt erityisen paljon kaikista hahmoista. Kirjoittelin myös paljon tarinoita, joissa päähenkilöinä toimivat itseassa parittamieni hahmojen lapset. Eli paritus oli vain keino päästä luomaan kivempia hahmoja.

Squall x Rinoa

Kuva: Final Fantasy Wikia
Tätä paritus ei pelissä voi olla huomaamatta. Hupaisaa sinänsä on, että en pitänyt Squallista ("tunnevammainen idiootti") enkä Rinoastakaan ("rasittava teiniprinsessa"), mutta silti paritin heitä. Ehkä he vain ansaitsevat toisensa?

Luin heistä muutaman ficinkin, kun Final Fantasy Finlandin sivuilla satuin sellaisiin törmäämään ja mietin kirjoittamista myös itse. Lopulta kirjoittelin heidän tyttärestään, joka menee Gardeniin oppilaaksi. Todella omaperäistä.

Itse parista en välittänyt suurempia raapustella, mutta totta kai he vanhempina olivat koko ajan taustalla. Veikkaisin myös, että jos kasista hairahtuisin kirjoittamaan, pitäisin Squallin ja Rinoan pariskuntana, koska en välittäisi parittaa heitä kenellekään muulle.


Selphie x Irvine

Kuva: Gaiaonline.com
Kuva: Final Fantasy Wikia
Tämäkin paritus on kaanonia, joten ei mitään omaperäistä ilmassa. Toisin kuin kahdesta edellisestä hahmosta, Selphiestä ja Irvenestä jopa tykkään. Irvine on vekkuli naistennaurattaja ja Selphie suloisen hyperaktiivinen, mutta hyväsydäminen tyttö.

Tosin tästäkään kaksikosta en ole kirjoittanut varsinaisia tarinoita. Sen sijaan kirjoittelin heidän pojastaan, joka (ylläripylläri) päätyi Gardeniin oppilaaksi ja myöhemmin yhteen Squallin ja Rinoan tyttären kanssa. Juu, nuorempana ficci-ideani eivät olleet siitä parhaasta päästä (enkä väitä, että ne aina olisivat nykyäänkään).


Quistis x Zell

Kuva: Photobucket.com
Kuva: Finalfantasyviiitvb.com















Tämä paritus onkin sitten wtf-osastoa :D Selityksiä kuitenkin on olemassa. En ollut pelannut kasia läpi, joten en tiennyt Zellin ja kirjastotytön jutusta mitään. Quistista taas en halunnut parittaa Squallille, koska hän ei sellaista idioottia ansainnut... tosin voidaan kysyä, onko Zell nyt paljon parempi vaihtoehto?

Seiferia en osannut koskaan ajatella vaihtoehtona, vaikka näin jälkikäteen voin myöntää, että kyseinen mies on erittäin potentiaalinen seuralainen Quistisille. Jutuissani kuitenkin Quistis ja Zell päätyivät yhteen lähinnä siksi, että kaikilla olisi joku. Heistäkään tosin en (onneksi) suoranaisia juttuja raapustellut vaan  he olivat vielä enemmän taustalla kuin kaksi muuta pariskuntaa.


Eli sellaisia parituksia muinaishistoriastani. En muista ainakaan aiemmin puhuneeni näistä, joten ehkäpä kerrankin tuli jotain uuttakin asiaa blogiin raapustettua.



_____________

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Toimintaa, ei kauhua

Tykästyin Resident Evil -pelisarjaan jo teininä. 14-vuotiaana taisin tehdä sen kanssa ensimmäistä kertaa tuttavuutta. Tuolloin Resident Evil 1 ja 2 olivat suurta mahtavuutta ja pelottavuudessaan omaa luokkaansa. Olivathan ne ensimmäiset selviytymiskauhupelit, joihin pääsin tutustumaan. Nykyisellä mittapuulla ne näyttävät karuilta, mutta kauhufiilis on edelleen tallella.

Samaan aikaan Resident Evil -sarja on paisunut paisumistaan. Kokeiltuna on itsellä kolmas ja neljäs osa sekä Code Veronica. Kaikkien viiden pelin osalta on todettava, etten vain osaa... paitsi kuolla kurjilla tavoilla. Pidänkin näistä peleistä enemmän, kun saan seurata sivusta muiden pelaamista.

Tällä hetkellä miehellä ja tämän veljellä on pelauksessa Resident Evil 5, jota en siis itse ole edes kokeillut. Kertaalleen olen nähnyt sen läpipelattuna ja nyt on tullut seurattua toistamiseen.

Kuva: Nukoda.com
Jos olenkin pitänyt aiemmista Resident Evileista, vitonen ei herätä minussa lämpiä tunteita ja valitettavaa on, ettei se oikein kauhuakaan saa hiipimään pitkin selkärankaa. Chris ei ole suosikkini RE-hahmoista, mutta kyllä häntä nyt tietysti katselee (Leon on silti rakkautta <3). Sheva on ihan kiva tapaus, mutta toisaalta en ole häneenkään suuresti tykästynyt. Oikeastaan voisi sanoa, että hän on aika neutraali. Ei herätä minussa tunteita suuntaan tai toiseen.

Siinä lienee RE5:n suurin vika muutenkin. Se ei vain saa mitään minussa värähtämään, satunnaista säikyttelyä lukuun ottamatta. En laske säikyttelyä selviytymiskauhuksi, joten alkuperäisestä ideasta ollaan kaukana. Moni muukin on saman varmasti todennut, mutta sanotaan silti: Resident Evil 5 ei ole enää kauhupeli, se on toimintaräiskintää. Se ei ole sitä, mitä minä olen tältä sarjalta hakenut alusta asti. Minulle se oli itse asiassa suurehko pettymys. Nelosesta sen sijaan pidin hyvinkin paljon niin tunnelman kuin tarinankin osalta. Sen sijaan vitosen "tunnelmaan" en missään vaiheessa päässyt sisälle enkä tunne pääsevän nytkään.

Toisaalta sivusta seuraajalle peli on muutenkin hankala. Toki välivideot on helppo katsella, mutta muuten pelaamisen seuraamisesta tulee skitsofreninen olo, kun yrittää tuijotella tapahtumia kahdelta "näytöltä". Ehkä joku toinen tällaisesta tykkää, mutta itse koen sen hankalaksi ja tunnelmaa syöväksi tekijäksi. Tietysti voisi keskittyä seuraamaan tapahtumia vain toisen hahmon näkökulmasta, mutta sekin on vaikeaa. Katse hairahtuu niin helposti.

Aiemmista osista tutut hankalat kontrollit ovat kuulemma myös tämän osan riesa. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole, mutta kiroilua on tullut vierestä kuunneltua. Typerintä on, ettei tähdätessä voi liikkua vaan on nökötettävä paikoillaan maalitauluna pahiksille. Ei hyvä.

Kaiken kaikkiaan en voi sanoa kyseisen pelin olevan parhautta. Ehkä se on pelaajille itselleen ihan kiva kokemus ja onhan kahdestaan pelaaminen vaihtelua vanhaan. Sivusta sitä ei kovin aktiivisesti jaksa katsella, ei ainakaan näin toista kertaa.

Kutosta en ole vielä edes nähnyt, mutta huhut kertovat, ettei sekään siitä parhaasta päästä ole. Kenties tämä pelisarja on parhaat päivänsä elänyt, ellei jossain vaiheessa palaa oikeasti ja kunnolla juurilleen.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ajatuksia FF-hahmoista osa 13: Paine

Paine (Final Fantasy X-2)

Kuva: Final Fantasy Wikia
 Tähän juttuun näyttää valikoituneen aika paljon hahmoja, joille en ole kovin syvällisiä ajatuksia uhrannut. Paine kuuluu myös samaan joukkoon.

Joka tapauksessa tykästyin Paineen ensivilkaisulta jo ihan pukeutumistyylin perusteella. Se iski minuun paremmin kuin Yunan tai Rikkun vaatteet. Paine myös tasapainottaa kolmikkoa luonteensa puolesta, ei siis pelkästään pukeutumistyylillään.

Painesta tulee tunne, että hänet on luotu Lulun korvikkeeksi. Vaikka Lulu X-2:ssa nähdäänkin, ei hän äidin rooliltaan ehdi enää seikkailemaan ympäriinsä. Toisekseen en voisi edes kuvitella Lulua toikkaroimassa samalla tavoin kuin Yunan ja Rikkun. Osittain tästä syystä tuleekin mieleen, miten ihmeessä Paine noita kahta jaksaa.

Juroudessaan Paine on hyvä tyyppi. Itse tykkäilen parittaa häntä Rikkulle, mutta kovin suurta ficcituotantoa en noista kahdesta kuitenkaan ole saanut aikaan. Ylipäätään olen kirjoittanut kympistä ja kymppikakkosesta todella vähän (mutta ainoastaan femmeä :D).

Pitäisi ehkä pelata peli uudestaan, että osaisi sanoa Painesta enemmänkin. Kenties sitten voi tulla jotain juttua, kun kympin ja jatko-osan HD-versiot tähän talouteen kotiutuvat. Mies on pelaamassa edellisen (minä luonnollisesti tapitan vieressä), mutta X-2 saattaa jäädä minulle. Kaipa se HD-versio on läpi kahlattava, vaikkei kyseessä olekaan suosikki-Finalini. Mutta on se nyt ainakin parempi kuin XIII-2.

Jeps, pahoittelen tynkää postausta, mutta en nyt valitettavasti keksi tästä hahmosta syvällisempää sanottavaa.

Btw, jos jollakulla on postaustoiveita, niitä saa esittää. Pelailen nyt uudemman kerran Final Fantasy XII: International Zodiac Job Systemiä (Strong modella tällä kertaa) ja vähän epäilen, ettei ketään kiinnosta kuulla siitä enää enempää. Mutta jos on jotain, mikä kiinnostaisi, voin ehkä aiheeseen tarttuakin :)


__________________

Sarjassa tulossa


- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)