Rubyn evoluutio ja pari hienoa pukua

Desucon on ollutta ja mennyttä. Tuttuja ei juuri näkynyt, mikä oli sääli. Kenties törmäämme jossain toisaalla sitten. Olisi ollut kiva sosialisoida ihmisten kanssa enemmänkin...

Mutta asiaan eli sivutaan taas löyhästi peliaihetta. Itse kuljeskelin lauantain Final Fantasy IX:n Rubyna. Olen cossannut kyseistä hahmoa jo kahdesti aiemminkin ja aina on pukuun tullut tehtyä muutoksia. Tähän viimeisimpään versioon olin jo kohtuullisen tyytyväinen itsekin, mutta toki siitä omat vikansa sitten lopulta löytyi.

Versio 1.0 - Desucon 2010

Tätä pukua varten vaalensin siniset hiukseni miltei valkoisiksi. Vaalennus onnistui, mutta tukkaa lähti melkoinen määrä. Jouduinkin myöhemmin nirhimään lettini melko lyhyeksi, mutta se on toinen tarina eikä liity blogin aiheeseen millään tavalla.

Kengät ja vyö olivat tuolloin vääränlaiset, samoin huivi oli korvattu pannalla ja kukkasella. Sukkanauhavyökin oli H&M:lta hankittu rimpula, joka meinasi valua paikoiltaan. Lisäksi korseletti oli vain epätoivoinen kangassuikale, joka repsotti vähän sieltä ja täältä.

Noh... ainakin tässä oli yritystä.








Versio 1.1 - Sarjakuvafestivaalit 2010

Syksyä varten uudistin pukua vain hieman eli käytännössä hankin peruukin, koska olin ehtinyt värjätä pääni pinkiksi. Lisäksi uudistin korseletin. Siitä tulikin oikein kiva, mutta jälkikäteen ajateltuna se ei enää vastannut Rubyn alkuperäisä ulkonäköä. Teknisesti ihan toimiva ratkaisu, mutta visuaalisesti lopulta ei.

Unohdin myös kaulakorun kotiin tuolla reissulla, joten se jäi sitten kuvistakin. Lisäksi sateisen sään vuoksi kenkäni tuhoutuivat ja päätyivät kaatopaikkakuormaan. Ne imivät turhan paljon vettä ja pahviset pohjat eivät oikein tykänneet siitä. Kyseessä siis olivat sisätossut.

Tuon reissun jälkeen Ruby saikin jäädä kaappiin pitkäksi aikaa.










Versio 2.0 - Desucon 2013

Tänä vuonna vihdoin päätin uudistaa puvun. Syynä tähän oli pitkälti tiukka budjetti. Kevään cossirahat menivät, kun tilasin häähepeniä. Normaalisti olen käyttänyt saman budjetin Desuconin asuihin, mutta nyt tosiaan oli hieman tärkeämpää hommattavaa.

Kuvittelin pääseväni halvalla ja helpolla, mutta ihan niin homma ei mennyt. Ostoslista kasvoi yllättävän pitkäksi ja kustannuksia tuli:

Kengät - H&M ja Eurokangas (yht. noin 10 euroa)
Vyö - Robinhood (9.90 euroa)
Huivi - Kirpputori (4.50 euroa)
Rusetit hanskoihin - Eurokangas (noin 3 euroa)
Peruukki - eBay (noin 15 euroa)
Luut korselettiin - Eurokangas (noin 7 euroa)

Korseletin uudelleen tekemiseen (taas) tarvittava kangas löytyi valmiina. Minulta oli jäänyt yli sopivaa materiaalia, kun talvella väsäsin Eleyna Farrencen (Star Ocean 4) pukua kasaan. Isoin ompelutyö olikin tuon korseletin kanssa. En vieläkään saanut siitä niin hyvää kuin olisin halunnut, mutta ehkäpä se nyt kuitenkin oli uskollisempi alkuperäisille kuville kuin versio 1.1.

Kuten sanottua puku ei ollut silti täydellinen. Korselettiviritys kyllä toimi, mutta uudempikin sukkanauhavyö tahtoi valua, vaikka oli laitettu niin kireälle kuin sen sai (olen ilmeisesti jotenkin eri kokoa kuin syksyllä 2010?). Lisäksi korseletti ja sukkanauhavyö yhdessä takasivat sen, että jokainen vessareissu oli hankala. Pitsihanskat kädessä rahan käsittely yms. oli vaikeaa, peruukki hitusen liian kireä, huivi ei meinannut pysyä pään ympärillä ja kengät saivat isovarpaani kipeiksi eli olivat pikkuisen liian pienet. Osa ongelmista nyt ei onneksi sentään näkynyt ulkopuolisille.

Mutta tässäpä muutama kuva Desuconin lauantailta:






Tarkoitus on vielä joskus tehdä versio 2.1, johon vaihdan ainakin hansikkaat, sukkanauhavyön, sukat ja mahdollisesti myös kengät vielä kerran. Jää kuitenkin nähtäväksi, koska nämä muutokset teen. Syksyn Traconiin on kuitenkin toisenlaiset cosplay-suunnitelmat. Sen verran voin niistä vihjaista, että aion hyödyntää Ruby 1.1:stä jäänyttä korselettia ja pelihahmo tälläkin kertaa olisi tarkoitus toteuttaa.

Ja tässä sitten vielä ihan muutama conissa kuvattu pelihahmo. Kuvien laatu ei ole tällä kertaa kovin kummoinen, mutta koettakaa kestää.


Kai [Heavenly Sword]

Serah ja Snow [Final Fantasy XIII]

Aerith [Final Fantasy VII]

Zelda [Legend of Zelda: Skyward Sword]

Yuffie [Final Fantasy VII: Advent Children]

Groose ja Link [Legend of Zelda: Skyward Sword]

Fran [Final Fantasy XII]

Ei kommentteja