lauantai 31. elokuuta 2013

Aa, tämä on tuttua

Eilen jaksoin taas tarttua ohjaimeen. Tarkoitus oli pyhittää jo aikaisempi ilta tästä viikosta pelaamiselle, mutta sitten iski jokin flunssantapainen ja koomasin sohvaperunana jaksamatta tehdä mitään... varsinkin, kun kuitenkin sinnittelin alkuviikon töissä.

Edellisellä kerralla peli siis jäi siihen, että minun piti lähteä pelastamaan nättejä tyttöjä pahisritareilta. Olin jo löytänyt tieni linnoitukseen, jossa kyseiset neidit olivat, mutta paikka oli koluamatta. Siispä hommiin.

Kovin kauan linnassa ei tarvinnutkaan harhailla, kun etova tuttuuden tunne valtasi mielen. Mitä inhosin nelosessa? Kyllä vain, loputtoman pitkiä karttoja, joissa ei juuri tallennuspaikkoja näy (okei, täällä kyllä oli lopulta kolme), ja suoria toisiaan muistuttavia käytäviä, joita on lopulta todella vaikea erottaa toisistaan.

Tässä pelissä tilannetta pahensi se, että kerralla latautuva kartan alue on todella pieni ja kun poistut seuraavalle alueelle, monsut palaavat edelliselle. Eli kun olet eksyksissä ja joudut ramppailemaan edestakaisin, törmäät taisteluihinkin joka halvatun kerta. Viholliset tosin eivät ole kamalan aggressiivisia, mutta kapealla käytävällä niitä on silti lähes mahdoton väistellä.  Lisäksi kartta pitää nuohota melkein pikselin tarkkuudella, jos sen haluaa kokonaan näkyviin, mikä on paitsi typerää, myös erittäin rasittavaa. Pelihahmo voisi nähdä vähän kauemmas kuin metrin päähän varpaistaan, kiitos.

Myönnän, että pinna paloi taas lahjakkaasti. Tämän kaiken lisäksi jatkuvat taistelut alkoivat venyä ja vanua. Vaikka viholliset eivät juuri vahinkoa saaneet aikaan (suurin osa iski nollaa), ne pirulaiset kestivät miekalla paukuttamista aivan liian pitkään. Sanoinhan, että alun ohi-ennen-kuin-ehdin-tajuta-mitä-tapahtuu-taistelut jäävät vielä pois. Harmi, että olin väärässä :P

En tarkoita, etteikö peleissä saisi taistelua olla. En varmastikaan pelaisi, ellen siitä tykkäisi, mutta en toisaalta halua joutua taisteluun joka toisella askeleella ja käyttää siihen suhteettoman pitkää aikaa. Näiden asioiden olisi syytä olla hyvässä balanssissa keskenään. Siis taisteluja sopivin aikavälein ja niihin sopivasti haastetta. Ja ei, haaste ei tarkoita sitä, että HP ei laske pelihahmoilla lainkaan, mutta saan hakata vihollista turpaan viisi minuuttia ennen kuin mokoma suostuu luovuttamaan. Okei, oma mokani, kun aloitin pelin Earth Levelillä, mutta toisaalta en välttämättä haluaisi pelata sitä Galaxy Levelillä, koska se saattaisi lisätä taistelujen määrää ja pitkittää niitä entisestään. Ei kiitos.

Albel Nox (Kuva: Star Ocean Wikia)
Juontakin onneksi pääsin hieman eteenpäin. Sain pelastettua tytöt ja päihitettyä yhden pahisritarin. Toinen kävi vain kertomassa, kuinka erinomainen on eikä halunnut tehdä porukalleni toistaiseksi mitään. Kyseessä on j-rokkarin näköinen ihanasti itseriittoinen ja ylimielinen hemmo... vähän kuin Sephiroth, mutta ei kajahtanut eikä äitiongelmista ole ainakaan mainittu. Odotan mielenkiinnolla, mitä kyseisestä hahmosta jatkossa selviää. Miksi tykästyn aina tällaisiin m*lkkuihin peleissä? En siis tosielämässä ikinä sietäisi tuollaisia tyyppejä.

Mainitsin Sephirothin, mutta täytyy nyt vielä sanoa, että minulle tuli mieleen myös Arumat Star Ocean 4:stä. Arumatistahan tuli myös alkuun ylimielinen vaikutelma ja hetken jo epäilin häntä pahikseksi, mitä hän ei kuitenkaan ollut. Hänellä oli vain jokseenkin välipitämätön asenne elämää kohtaan.

Tästä Albelista en osaa vielä sanoa, onko hän lintu vai kala vai vähän molempia. Jostain kumman syystä hän jäi kuitenkin kiehtomaan mieltäni kovastikin. Toisaalta haluan pois planeetta Takapajula 2:lta, mutta samaan aikaan olisi kamalan kurjaa jättää Albel lopullisesti taakse. Voisikohan hänet napata tiimiin? *puppy eyes* Puolittain tekisi mieli mennä Star Ocean Wikiin spoilaamaan itsensä tämän hahmon taustojen ja tarinan suhteen, mutta ehkä nyt kuitenkin yritän pitää itseni vielä kurissa.

Pienen fanityttöilyn jälkeen on valitettavasti huomautettava vielä yhdestä jutusta. Esineiden keksiminen. Tähtisumu sentään! En fanittanut sitä suuresti nelosessakaan, mutta hommassa oli sentään tolkkua (ja tykkäsin nelosen Welchistä enemmän, vaikka jotkut häntä ilmeisesti kovastikin inhoavat). Siis keksimissysteemi jo yksistään vaikutti hankalalta, mutta enemmän minulle töksähti se, että olemme keskiaikamaailmassa ja Welch antaa minulle "kännykän", jolla voin ottaa yhteyttä mistäpäin galaksia tahansa. Miksi, oi miksi!?!? Eikö tämä olisi voinut tapahtua joko avaruusaluksella tai jossain scifi-planeetalla. Nyt koko juttu vain huusi epäuskottavuutta. Ei näin.

Mutta joo, kovasta valituksesta huolimatta aion jatkaa edelleen pelaamista. Tässä pelissä on vikansa (hyvin näkyvät sellaiset), mutta silti se kiinnostaa *köh*Albel*köh* yllättävän paljon. Eli eikun eteenpäin!

perjantai 23. elokuuta 2013

Pitkittynyt piina

Eilen oli taas aikaa avata pelikone ja istahtaa hetkeksi tv:n ääreen. Seikkailut tähtime... siis keskiaikaisissa maisemissa jatkuivat jälleen.

Jaksoin tahkota peliä eteenpäin 1,5 tuntia, mutten silti päässyt vielä pois keskiaikaplaneetalta (pelikellossa on 9 h 37 min, vaikka olen ihan suoraan mennyt eteenpäin). Sinällään pelissä ei ole vikaa, mutta jotenkin tuo paikka tökkii nyt kamalasti. Toivon oikeasti, ettei seuraava planeetta ole Roak. Tykkään siitä paikasta, mutta haluaisin seuraavaksi jotain scifimpää.

Tarinallisesti puolessatoista tunnissa ei juuri edetty vaan suurin osa ajasta meni kartalla pööpöillyssä. Pääsin kuitenkin vierailemaan taas uudessa kaupungissa, jossa paikalliset anelivat päähahmoja antamaan hienoa tekniikkaansa heille käyttöön sodan voittamiseksi.

Vietin yön tuossa pikkukaupungissa, ja sen aikana Nel ehti karata paikalta pelastamaan aiemmin taaksejääneitä sotilaita. Olisihan se pitänyt arvata, ettei hän ole niin kylmä ja kovapäinen kuin antoi ymmärtää. Nyt sitten minun tieni käy pelastamaan Neliä. Ihan mielenkiinnolla odotan, miten tämä operaatio tapahtuu.

Löysin jo paikan, jossa Nelin ja kahden vangitun sotilaan pitäisi olla, mutta päätin suosiolla lopettaa pelaamisen siihen. Toivon kuitenkin, että viikonlopun aikana pääsisin jo tältä planeetalta pois. Peli on ollut oikeasti ihan kiva, mutta nimen omaan sitä. Se ei ole toistaiseksi aiheuttanut isompaa elämystä. Joka tapauksessa on mukavaa pelata jotain uutta, joka jaksaa edes jonkin verran innostaa.

Hahmoista on vielä pakko mainita. Fayt nosti taas ärtymystä, vaikkei hänellä edes ollut kovin montaa repliikkiä. Kaveri kiihtyy nollasta sataan hetkessä, mikä tökkii minulle tosi pahasti. Vaikka alkuun hän oli minulle neutraali tapaus, nyt hän on päässyt rasittavien päähahmojen listaani.

Cliff sen sijaan on jännä tyyppi. Edelleenkin hänen ulkonäkönsä tökkii minulle. Liikaa lihaksia, hyi, ja se kampaus, yök. Kun sitten sivuuttaa nämä pinnalliset jutut, hän on oikeastaan ihan hyvä kaveri ja ajoittain onnistuu jopa olemaan hauska. Voisin ehkä tykätä hänestä... mutta kuumislistalle hän ei pääse ;D

Nelistä tykkään todella paljon. Minulla on epäilys, että hän vielä päätyy läheisempiin väleihin Cliffin kanssa... vaikka toisaalta voisi olla tyttöihin päinkin. Epäilen kuitenkin, ettei sellaista ratkaisua ole uskallettu tehdä, joten äänestän Cliffin puolesta. Tosin tässä kohtaa minua ei haittaisi, vaikka olisin väärässä ja Nel löytäisi itsensä jonkun nätin naisen kainalosta. Katsotaan, miten käy.

lauantai 17. elokuuta 2013

Ajatuksia FF-hahmoista osa 14: Snow




Tajusin juuri, etten ole tätä sarjaa kirjoitellut aikoihin. Se on jotenkin unohtunut kesäksi. Nyt kun en tänä viikonloppuna pleikkarin ääreen pääse ja unohdin PSP:kin kotiin, on varmaan hyvä hetki raapustella yksi teksti aiheesta lisää.

Snow Villiers [Final Fantasy XIII ja XIII-2]


Kuva: sonyinsider.com
Snow on taas niitä hahmoja, jotka eivät missään vaiheessa tehneet minuun vaikutusta. Hän ei kaiken kaikkiaankaan ole minuun iskevää miestyyppiä. Jo kolmentoista ensimetreiltä pidin häntä rasittavana ja liian äänekkäänä tyyppinä, jonka jutut eivät mene edes huonosta läpästä.

Sankarihuutelusta tuli fiilis, että siitä olisi haluttu samanlainen läppä kuin kahdentoista Balthierin johtotähtiheitoista,mutta valitettavasti se ei toiminut siten. Siinä missä Balthier on hauska ja hyvällä tavalla omahyväinen, Snow on vain typerä pullistelija, jolla on liian suuri suu. Töks, töks, töks.

Tiedän, että jotkut pitävät Snow'ta hyvännäköisenä ja hauskana kaverina, mutta minuun ei edes hänen ulkonäkönsä tehnyt vaikutusta. En siis sano, että hän olisi ruma tai mitään, muttei hän minusta tyylillään loistakaan. Ulkonäöllisesti sanoisin hänen olevan neutraalitapaus, ei mitenkään ihastusta herättävä.

Se mainittakoon, että Snow'n suhtautuminen Serah'an on tietysti ihan hienoa, vaikkakin ajoittain ehkä hitusen lapsellista. Katastrofin kynnyksellä toisen rengastaminen ei juuri tilannetta pelasta, mutta toisaalta onhan se hyvin inhimillinen ratkaisu ja kenties antaa toivoa. Tosin lupaukset pitää myös lunastaa, mistä päästäänkin hyvin jatko-osan tapahtumiin...

Kolmetoista-kakkonen ei Snow'n pisteitä ainakaan nostanut, sillä hän sai negatiivista palautetta myös faneiltaan. Itsekin olin varsin tyrmistynyt siitä, miten hän vain jätti Serah'n ja jumittui sitten johonkin aikaluuppiin taistelemaan jättitomaattia vastaan. Ei voi tajuta. Minusta Snow oli jatko-osassa jokseenkin out of character, poislukien eräs paradoksiloppu, joka olisi oikeastaan saanut olla pelin alku. Siitäkin huolimatta, että ajatus pelin läpipelaamisesta Snow'lla ja Serah'lla aiheuttaa minulle harmaita hiuksia.

Snow'n ulkonäöstä sen verran, että pukeutumistyyli ainakin oli mennyt neutraalista typerään, joten ei edelleenkään positiivista vaikutusta minuun.

Lightningin paluu alkaa olla lähellä. Sen verran olen uutisointia seurannut, että ilmeisesti myös Snow on mukana. Jostain trailerista sai sellaisen käsityksen, että hän saattaisi olla jopa pahiksen roolissa, mikä tuntuisi vähän hämmentävältä. Ehkä hänet on possessoitu?

Joka tapauksessa en odota Snow'lta kovin paljon tulevaisuudessakaan. Hän ei ole lempihahmojani enkä jaksa uskoa, että hänestä sellaista tulee.


__________________

Sarjassa tulossa

- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

torstai 15. elokuuta 2013

Konnia kaivoksessa

Pari päivää hujahti pelaamatta, kun muu tekeminen vei mennessään, mutta täytyyhän sitä toki aina välillä konsolinkin ääreen istahtaa. Siispä jälleen keskiviikkona sai jatkua Star Ocean 3:n läpipeluu.

Tällä kertaa oli vuorossa kaivoksissa juoksentelua tai niin ainakin luulin. Kaivokset ovat yleensä vähän pelottavia ja pimeitä paikkoja, joten suhtauduin asiaan pienellä varauksella. Tosin tämä kaivos aiheutti alkuun lähinnä ahdistusta tarjoamalla useamman mahdollisen suunnan. Mitä tästä voi päätellä? Olen ilmeisesti jo liian tottunut nykyisiin putkijuoksupeleihin, joissa ei tarvitse arpoa, mihin suuntaan seuraavaksi on mentävä. Aika surullista jopa. Asiaan on ehdottomasti saatava muutos. Tästä lähtien jokainen risteys on mielenkiintoinen mahdollisuus, ei suunnaton ahdistus.

Kun risteyskammosta oli selvitty, kaivos alkoi vaikuttaa ihan kivalta. Earth Level on nimensä mukainen, joten mölleistä ei tarvitse tressata ja voi keskittyä nauttimaan tarinasta. Paitsi, kun nautinnon keskeyttää käsittämätön kilppariajelupuzzle! En tykkää ajamisesta irl, mutten kyllä peleissäkään (paitsi chocoboilla ja ilmalaivoilla). Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tyrkkäsin ohjaimen miehelle ja keskityin itse siemailemaan rommia vieressä. Tosin jouduin hetken päästä kartturiksi, kun reitti ei välittömästi avautunutkaan.

Ilta menikin siinä, kun taisteltiin itsepäisen kuusijalkaisen kilpikonnan kanssa reittivalinnoista ja stressitasoista. Olisin paljon mieluummin kulkenut jalan ja pistänyt möllejä pinoon. Mutta ei, matkaa oli pakko taittaa kankeasti ohjautuvan ei-teini-ikäisen mutanttikonnan kaverina. Koska kaikki käytettävissä ollut peliaika meni tähän säätämiseen, jäi päällimmäisenä mieleen ketutus.

Noh, ehkä seuraava paikka on kivempi ja tarinakin taas etenisi...

maanantai 12. elokuuta 2013

Takaisin keskiajalle

Hetken jo kuvittelin, että edellisen pelisession jälkeen olisi päästy scifimpiin maisemiin, mutta ei. Vendeenit (aiemmin mainitut muukalaiset) iskivät jälleen ja tuhosivat avaruusaluksen, jolla Fayt, Cliff ja Cliffin partneri olivat matkalla "tapaamispaikkaan", mikä se ikinä olisi ollutkaan.

Kyseiseen paikkaan ei tosiaan koskaan päästy, sillä alus rysähti uudelle planeetalle, joka on tekniikaltaan kyllä edistyneempi kuin edellinen, mutta silti elää menneessä. Miekan heiluttelu siis kunniaan. Cliffin partneri jäi omilleen, kun taas Cliff ja Fayt antautuivat suosiolla paikallisille ja päätyivät vankilaan kidutettaviksi. Ei siis ihan pikkulasten peli tämä (ei sillä, että lapset jaksaisivat keskittyä loputtomaan dialogiin ja vähäiseen tekemiseen).

En nyt suorastaan hyppinyt innosta tarinan saaman käänteen johdosta, sillä odotin edellisen maailman vastapainoksi jotain teknisesti kehittynyttä planeettaa. Kenties sellaisia vielä nähdään, mutta antavat tosiaan odottaa itseään. Ja jos nyt tarkkoja ollaan, nelosessakin niitä oli oikeastaan vain EN II, jos 50-60-luvun Maata ei lasketa mukaan. Ei siis pidä hötkyillä, kenties pelin loppupuolella näkyy jotain futuristisempaa.

Ihan kiinnostava peli-ilta tästä kuitenkin tuli, sillä vankilaan ei jääty homehtumaan kovin pitkäksi aikaa. Yllättäen sinne saapui nuori, nätti ja punahiuksinen nainen, jolla on kunnon bad ass -asenne.

Kuva: wordpress.com
Tällä kertaa päivän ja pepun pelasti Nel Zelpher, joka paljastui 23-vuotiaaksi ninjaksi. Ilmeisesti hän myös melkoisen korkeassa asemassa valtaosin naisista koostuvassa armeijassa. Hän tuli vapauttamaan korkeuksista saapuneet miehet, koska uskoi näiden teknologian auttavan kotimaataan voittamaan sodan miesten vangitsijoita vastaan. Tarina ei vielä ole kertonut, miten tässä käy.

Neliin tykästyin välittömästi. Punaisista hiuksista oli varmaankin apua tässä :P Tavallaan hän toi motiiviensa perusteella mieleeni Yuffien (FFVII), joka havittelee maansa pelastamiseksi materiaa hinnalla millä hyvänsä. Nel on kuitenkin luonteeltaan huomattavasti rauhallisempi ja määrätietoisempi. Hän on myös selkeästi aikuinen hahmo.

Ja kun nyt hahmoista puhutaan, joudun myöntämään, että Fayt alkaa käymään hermoilleni. Viimeiset tunnit hän on inttänyt joka asiaan vastaan ja ollut tapan-vaikka-itseni-ennen-kuin-rikon-sääntöjä-hyveellinen, mikä on ainoastaan rasittavaa, ei ihailtavaa. Tässä valossa Cliff on alkanut vaikuttaa koko ajan kivemmalta kaverilta, vaikka pelisession alussa vielä tökkikin minulle. Olin kuitenkin jo täysin hänen puolellaan siinä vaiheessa, kun herra totesi tiukasti "Shut up!" Faytin avautumiseen. Jes, juuri näin. Teiniltä turpa kiinni ja tehdään niin kuin on järkevää.

Tosiaan tämä kolmikko pakeni vankilasta ja nyt on vuorossa pako vaarallisesta valtakunnasta. Pari kaupunkia tuli illan aikana koluttua läpi, mutta taistelupuolta oli melko vähän verrattuna neloseen. Peli tuntuu painottuvan ainakin tällä hetkellä erittäin vahvasti tarinaan. Bossitaistelutkaan eivät ole tuottaneet minkäänlaista päänvaivaa. Tosin pelaan Earth Levelillä, jolloin ei suuria haasteita voi odottaakaan, mutta nelosessa silläkin toiset taistelut olivat tuskaa. Noh, tarinanmetsästäjänä tämä ei erityisemmin minua haittaa. Ainakaan peli ei ole vaikeutensa puolesta vielä ole nostanut stressitasoja.

Sen sijaan kuvakulmat, kontrollit ja ääninäyttely aiheuttavat hilsettä. Kameran pyörittely on nyt opittu, mutta silti joissain paikoissa liikkuminen on tuskaa. Ja jatkuva kuvakulman rukaaminen käy rasittavaksi. Lisäksi peli on tosi vaativa sen suhteen, missä kohtaa seisot, jotta saat arkun avattua tai puhuttua perusjantterille. Tikapuiden kiipeäminen osoittautui myös haasteeksi... tai ei se kiipeäminen, mutta niille pääseminen. Ei voi tajuta -____-

Ääninäyttely taas. Suomeksi dubatut Digimonit, anyone? Okei, Faytin ääninäyttely on ihan ok, Cliffin menettelee osittain, mutta välillä taas tökkii pahemman kerran. Cliffin partneri voisi olla hauska hahmo, ellei kuulostaisi siltä, että ääninäyttelijä lukee kyllästyneenä replansa suoraan paperista eläytymättä niihin lainkaan. Muutama muukin sivuhahmo on joko lakoninen tai saa korvat vuotamaan verta. Miksi, oi miksi?

Jos joku haluaa kuunnella eroa, niin tässä pelin alkuosaa japaniksi ja englanniksi:

Japanin kielisellä ääninäyttelyllä
Englannin kielisellä ääninäyttelyllä

Ensimmäisessä pätkässä on alkuvideota ja muuta höpötystä alkuun, mutta varsinaista pelipätkääkin tulee kyllä. Korostettakoon, että Fayt ja Sophia ovat siis ihan siedettävän kuuloisia enkuksi. Silti minusta tuo japanin kielinen dubbi vain kuulostaa heidänkin osaltaan reilusti paremmalta. Tietysti kyseessä voi olla puhtaasti henkilökohtainen mieltymys... mutta no niin. Korvani nauttisivat pelistä enemmän japaniksi. Valitettavasti silmäni eivät, joten en taida nyt kuitenkaan olla ostamassa japsiversiota pelkän ääninäyttelyn vuoksi.

Pienistä epäkohdista huolimatta peli pitää toistaiseksi otteessaan. Jatkan siis sen tahkoamista eteenpäin heti seuraavan tilaisuuden tullen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että lisää peliraportteja on blogiin tulossa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Takapajulan taustapiru ja pelastava palkkiometsästäjä

Perjantai hujahti mukavasti Helsingin reissulla, mikä myös tarkoitti sitä, että peleistä puhuttiin paljonkin, mutta niitä ei ehtinyt pelaamaan. Metaharrastamista siis. Mielenkiintoiset keskustelut johtivat kuitenkin siihen, että saatan saada blogiin myös vierailijoiden artikkeleita. Varmaksi en vielä lupaa, mutta ilmassa leijuu sensuuntaisia huhuja. Katsotaan, miten käy ;)

Mutta niin... lauantaikin uhkasi mennä pelittömälle linjalle, kun hihhuloin terrakottasotilaiden seassa Tampereella. Tulimme kuitenkin kotiin seitsemän aikoihin illalla ja yhdeksältä intouduin avaamaan PS2:n, vaikka alun perin oli tarkoitus tuijotella töllöstä V niin kuin verikosto.

Koska JRPG:t eivät koskaan ole yhden illan sutaisu vaan pikemminkin pitkähkö parisuhde, meni lauantaikin uskollisesti jo hieman tutuksi tulleen kumppanin kanssa. En osaa vielä määritellä suhdettamme tarkkaan. Pidän ja en pidä, sillä nelosessa moni asia on paremmin, mutta kolmosessa viehättää uutuus (siis uutuus minulle, itse pelihän on nykymittapuulla jo ikivanha :P). Tosin tunnettu fakta on, ettei vaihtamalla parane, joten... Yritän silti hoitaa masokististä haluani pelata nelonen uudestaan tahkoamalla kolmosta silmät soikeina innosta.

Oikeastikin haluan tykätä SO3:sta, koska tykkäsin sarjan uusimmasta tuotoksestakin. En ole kuitenkaan vielä onnistunut muodostamaan selkeää mielipidettä... joskaan en voi sanoa, että peli mitenkään erityisesti ärsyttäisi ja tylsistyttäisi minua. Tällä hetkellä sen isoin ongelma tuntuu olevan, että neloseen on tehty hyviä muutoksia, joiden puute kolmosessa sylettää. Se taas ei ole pelin vika vaan minun. Mitäs pelasin nelosen ennen kolmosta.

Mutta niin, peli jatkui takapajulaplaneetalla, jonne olin joutunut paettuani muukalaisten hyökkäystä. Harmikseni Sophia päätyi jonnekin muualle, joten sain seikkailla yksinäni. Ensimmäinen pusikko ei tarjoillut kummoisia haasteita ja EXP:kin tuli turhan nihkeästi. Maisemat olivat ihan ok, mutta tunsin epätoivoa kartan lukemisen ja metsässä liikkumisen suhteen. Mielestäni minulla on kohtalainen suuntavaisto, mutta nyt olin menossa koko ajan väärään suuntaan. Varsinkin sen jälkeen, kun keksin, että kameraa voi sittenkin kääntää. Tyhmä minä, pelin alusta asti olen yrittänyt veivata sitä oikealla tatilla, mutta eilen minulle selvisi, että kamera toimiikin R1- ja L1-napeilla. Ehkä joskus olisi ihan fiksua tavata niitä ohjekirjojakin muutenkin hahmojen osalta...

Noh, takapajulaplaneetalta löytyi takapajulakylä, joka oli salaperäisen Nortonin ikeen alla. Norton oli saanut kyläläisiä katoamaan ampumalla heitä omituisella aseella, ja osa nuorista oli jopa liittynyt tämän kovin ikävän häiskän puolelle. Kyseessä oli selvästikin erittäin vaarallinen heppu, joten oli ainoastaan luontevaa, että ohjastamani teinipoika halusi mennä ottamaan erää tämän kanssa.

Okei, Faytilla oli valinnalleen oikeasti ihan pätevä motiivi. Sitä paitsi pahiksen kyykyttäminen tarjosi samalla tilaisuuden perehtyä taistelusysteemiin paremmin. Sain jo vähän tuntumaa, miten erilaisia taisteluja kannatti hoitaa ja kokeilemaan Bonus Battle -systeemiäkin. Sekin on vähän kökömpi versio nelosen Bonus Boardista, mutta ihan kiva juttu joka tapauksessa.

Könysin tieni Nortonin luokse raunioiden läpi ja sain haalittua koriini kivasti mustikoita ja muita ah-niin-tarpeellisia marjoja, joita minulla ei ollut varaa ostaa riittävästi. Tyytyväisenä siis astelin pahiksen pesään ja valmistauduin joko sniikkaamaan ulos tai tarvittaessa (= todennäköisemmin) painimatsiin.

Jälkimmäinen arvaus osui oikeaan, mutta ilokseni en joutunutkaan yksin pistämään hanttiin herra Olen-paha-koska-olen-pahalle. Paikalle nimittäin ilmestyi mies, joka luultavasti tulee roikkumaan tiimissäni koko loppupelin ajan.

Kuva: www.cosplayisland.co.uk
Cliff Fittir saapui pelastamaan päiväni (ja nahkani). Mies vaikuttaa vähän palkkiometsästäjätyypiltä ja ehkä myös hitusen omahyväiseltä. Hänessä oli ihan himpun verran jotain samaa kuin Final Fantasy XII:n Balthierissa, muttei hän silti sydäntäni välittömästi varastanut. Jokin herrassa nimittäin tökkäisi ja pahasti, en vain vielä osaa määritellä sitä jotain tarkemmin.

Jostain syystä Cliffin ulkonäkö toi minulle mieleen FFVII:n Cloudin, vaikka tarkemmin katsottuna eivät he nyt niin samannäköisiä ole. Mielikuva on kuitenkin mielikuva ja voi vaikuttaa myös mielipiteeseen. Toisekseen herran jykevät lihakset eivät tehneet minuun vaikutusta. Olen outo ja valitsen koska tahansa kukkakepin mieluummin kuin lihaskimpun (paitsi, että Crisis Coren Angealin kohdalla voisin tehdä poikkeuksen...). Siis juu, kyllä pelihahmoilla saa lihaksia olla, mutta suuret lihakset eivät vain miellytä silmääni, joten ehkä Cliff sitten ylitti rajan.

Voi myös olla, että opin Cliffistä pitämään, kun ei hänessä oikeasti ole mitään varsinaista vikaa. Ainoastaan minun epämääräinen fiilikseni. Joka tapauksessa hän tarjosi Faytille tien pois takapajulaplaneetalta. Se on kuitenkin vasta seuraavan postauksen tarina, sillä lopettelin pelaamisen tuohon kohtaan. Mielenkiinnolla jään odottelemaan seuraavia käänteitä :)

perjantai 9. elokuuta 2013

Etanan vauhdilla eteenpäin

Eilinen loppuilta vierähti taas SO3:n parissa. Tälläkin kertaa vain tuli aloitettua sen verran myöhään, ettei pelikelloon ehtinyt kierähtää kuin 1,5 tuntia lisää aikaa.

Joka tapauksessa se 1,5 tuntia nökötettiin miehen kanssa tiiviisti sohvalla ja tuijotettiin ruutua. Ohjain oli tosiaan minulla, mutta miestäkin peli kiinnostaa sen verran, että viihtyi seurassani.

Olin varma, että nyt alkaa vihdoin tapahtua vauhdilla, kun salaperäinen muukalaisrotu oli hyökännyt lomakohteeseen. Täysin väärässä en ollut, mutta tapahtumat tuntuivat silti matelevan kuin mummo lumessa. En tiedä, onko vika korvieni välissä vai jossain muualla, mutta missään vaiheessa minulle ei päässyt syntymään kiireen tai paniikin tuntua. Hahmot kyllä puhuivat, kuinka olisi paettava nopeasti, mutta elekieli ei kertonut tulipalokiireestä. Kun vielä minulle pelaajana annettiin tilaisuus joka välissä jubailla muiden pakolaisten kanssa, tunnelma oli lähinnä rauhallisen leppoinen. Tällainen fiilis oli minulle pakotilanteessa uusi, sillä yleensä eläydyn pelien tapahtumiin liiankin vahvasti.

Taisteluita tuli pakomatkalla jokunen. Ne olivat ohi ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Sama tunne minulla oli myös SO1:n alussa. Tilannetta ei ehtinyt analysoida, hyvä jos tajutakaan, kun oli jo vuoro tuulettaa voiton kunniaksi. Luulen, että tämä kuitenkin korjautuu myöhemmin ja alan jopa kaivata alun pikataisteluja.

Pisteitä annoimme pelille siitä, että se alkoi - toisin kuin kaksi aiempaa osaa - rehellisenä scifinä keskiaikafantasian sijaan. Mikään kun ei ärsytä niin paljon kuin tavallisen miekan heilutus scifipelissä. Siispä taistelin ihan mieluusti käytävältä löytyneellä teräsputken pätkällä. Tosin mainittava on, että illan pelisession päätteeksi oli Fayt päätynyt takapajulaan ja tarttunut siihen miekkaan. Olisihan se pitänyt arvata :P

Luvassa on siis avaruusoopperaa keskiaikamiekoilla taas kerran. Koska kuitenkin tykkäsin nelososasta paljon, aion vielä jatkaa tutkimuksiani tähtimeressä. Kenties tarina vielä osoittautuu niin hyväksi, että miekat ja jousipyssyt eivät riitä laskemaan hyvää fiilistä.

torstai 8. elokuuta 2013

Hitaasti hyvä tulee... vai tuleeko?

Eilen tuli aloitettua peli, jonka hankin jo useampi kuukausi sitten. Peli on seissyt hyllyssä, koska en vain ole saanut itseäni niskasta kiinni sen suhteen... ja toisaalta ensin ajattelin pelaavani ykkös- ja kakkososat pois alta. Toisin nyt kuitenkin kävi. Varoituksen sanana, että tätä peliä koskevat postaukset voivat sisältää spoilereita, jos peli ei ole valmiiksi tuttu.

Kyseessä on siis PS2-peli Star Ocean: Till the End of Time. Uutena en enää onnistunut peliä mistään löytämään, joten jouduin tyytymään käytettyyn. Siitäkin oli kotelo rikki, joten vaihdoin tilalle Final Fantasy X:n kotelon, sillä se oli ainoa kahden levyn kotelo, joka löytyi "ylimääräisenä". Meillä on siis FFX kolmeen kertaan hankittuna, koska vanha PS2:ni aikoinaan rikkoi kyseisen pelin ja ostin sen sitten uudestaan. Miehellä taas oli luonnollisesti oma kappale jo hyllyssä.

No, nyt rikkinäisen pelin kotelo pääsi hyötykäyttöön. Harmillisesti tuo Bonus disk -tarra ei kuitenkaan suostunut irtoamaan, mutta ehkä pääasia on, että ylipäätään onnistuin tuon kyseisen pelin haalimaan kokoelmani jatkoksi. Mutta se tästä hifistelykitinästä. Aina ei vain kaikkea saa täydellisenä, kun havahtuu jonkin pelin kiinnostavuuteen vuosia liian myöhään.

Star Ocean: The Last Hopen jälkeen tämän pelin alku tuntui suorastaan matelevalta. Siinä missä SO4 pamauttaa heti kortit pöytään ja heittää pelaajan toimitaan (joskin pitkähkön alkuvideon jälkeen), SO3 luo illuusion hengailusta ja hitaudesta. Kun peli käynnistyi, olin jokseenkin pihalla. Käytössäni oli kaksi hahmoa ja tehtävänä pööpöillä pitkin hotellia ilman, että mitään varsinaista päämäärää on annettu. Ihan tällaisiin alkuihin en ole tottunut ja kieltämättä olo oli hieman turhautunut. Onneksi kuitenkin reilun tunnin aloitussession lopulla alkoi jo tapahtuakin.

Muutama sananen hahmoista


Kuva: http://community.us.playstation.com
Fayt Leingod on mitä ilmeisemmin päähahmo. Yllättävää kyllä, hän ei aiheuttanut minussa ärsytysreaktiota viidessä minuutissa. Oikeastaan hän on tähän asti ollut ihan neutraali tapaus, ainakaan en inhoa häntä.

Faytista tiedän oikeastaan sen verran, että hän harrastaa pelaamista ja ilmeisen ahkerasti, koska sekä hänen (tyttö)ystävänsä että vanhempansa huomauttelevat asiasta. Hänen isänsä nimi on Robert ja äidin Ryoko, joten hänen voisi olettaa olevan puoliksi japanilainen.

Kovin syvällistä tietoa kaverista ei vielä ole, mutta eiköhän asioita ala paljastua lisää, kunhan pääsen pelissä eteenpäin.


Kuva: Photobucket
Sophia Esteed esiteltiin samaan aikaan kuin Fayt. Hän on nätti naapurintyttö, joka on päässyt lomalle yhdessä (poika)ystävänsä ja tämän vanhempien kanssa. Hän on selkeästi kiltti, mutta kuitenkin napakka tyttö, joka ei pelkää sanoa Faytille omaa mielipidettään... joka voi olla kärkeväkin. Kaiken kaikkeaan hän muistuttaa minusta hyvin paljon SO4:n Reimiä (vaikka oikeammin sanottuna Reimi kai muistuttaa häntä).

Sophian suhde Faytiin on hyvin samanlainen kuin Reimin suhde Edgeen. Selviä viitteitä ihastukseen on ilmassa, mutta tyttö kiistää kaiken, mieluiten jopa itseltään. Tunteiden myöntäminen olisi kai sitten jotain tosi noloa. Tällaiset "animepiirteet" vähän tökkäisevät, mutta kyllä niiden kanssa kuitenkin pystyy elämään. Ja luohan se tietysti hahmojen välille jonkinlaista jännitettä.

Kuva: behindthevoiceactors.com
Ehdin tavata myös kolmannen hahmon, Peppita Rossettin. Hänellä en päässyt pelaamaan, mutta minulla on vahva aavistus *köh*ohjekirja*köh*, että hän tulee liittymään vielä tiimiin. Tyttö on järkyttävä kälätin ja rasittava pomppuvieteri eli hän koetteli ärsytyskynnystäni välittömästi. Hänestä tuli mieleen SO4:n Meracle, mutta siedin kissatyttöä paremmin.

Peppita on siis sirkustaiteilija, joka odottaa juuri ensiesiintymistään. Hän on innokas ja iloinen, mutta myös nopea käänteissään, kärkäs sanomaan mielipiteensä ja tuntuu katselevan maailmaa ainoastaan omasta vinkkelistään. Faytiin hän vaikutti ihastuvan ensivilkaisulla, joten jonkinasteista kolmiodraamaa lienee luvassa. Tosin väitän Faytin kuitenkin kääntyvän ennemmin Sophian puoleen.

Peppitan tavatessa taisi myös tulla ensimmäinen PA-hetki (ehkä, en tiedä, onko ne tässä pelissä merkitty erikseen). En luultavasti kerännyt pisteitä kotiin, koska vastasin hänelle negatiiviseen sävyyn. En vain voinut hillitä itseäni, sillä toivoin vain likan pitävän suunsa kiinni.

Muista pelattavista hahmoista minulla ei ole vielä erityisempää tietoa. Kymmenen kappaletta heitä taitaa joka tapauksessa olla. Ja jos SO4 on tehty perinteitä noudattaen, veikkaisin, että myös tässä pelissä parhaat tulevat viimeisinä. Ei siis auta kuin odotella, josko joukkoon ilmestyisi hahmo, joka nappaa oikeasti.


Pieni purnaus pelattavuudesta

Oli pitkästä aikaa outoa siirtyä pelaamaan PS2:lla, mutta sinällään se ei kuitenkaan ollut ongelma. Esim. grafiikoiden puolesta ei ole oikeastaan valittamista. Pelin ulkoasu on ihan nätti, vaikka hahmoanimointiin tottuminen vie hetken.

Sen sijaan lievää ahdistusta aiheuttivat kuvakulmat ja erityisesti se, ettei niitä voi vaihtaa mielensä mukaan. Sitä on jo niin tottunut joka suuntaan pyörivään kameraan, että on hukassa, kun ei voikaan tarkastella maailmaa haluamastaan kulmasta. Tämä myös aiheutti pientä hakemista kontrollien suhteen.

Taistelututoriaali oli myös juttu sinänsä. Oikeasti siinä ei edes tullut mitään kovin monimutkaista, taisteleminen oli ehkä jopa vähän yksinkertaisempaa kuin SO4:ssä. Mutta! Hitsi vieköön niitä ohjeita! Olo alkoi olla todella typerä, kun tavaili niitä uudestaan ja uudestaan. Mieskin sanoi, että onpa yksinkertaiset asiat osattu selittää epäselvästi. En myöskään pitänyt siitä, että tutoriaalissa piti tehdä valintoja, millä näppäimillä haluaa jotain liikettä suorittaa. Siis häh? Eivätkö ne molemmat vaihtoehdot voi olla käytössä? Pelaaja voisi sitten tilanteen mukaan vaihdella tyyliään.

Uskoisin kyllä oppivani tämänkin taistelusysteemin käytön, koska nelosen ja ykkösen systeemit ovat sujuneet ihan kivasti. Ensimmäinen taistelu ei kuitenkaan mennyt erityisen hyvin, sillä Sophialle jäi vain 9 HP:a. Pitänee jatkossa miettiä hieman tarkemmin, millä tyylillä lähtee möllejä hakkaamaan. Näyttäisi siltä, ettei tytsiä kannata jättää yksin.


Loppukaneetti

Star Ocean: Till the End of Time alkoi hitaasti eikä täysin vakuuttanut pelattavuudellaan. Hahmoihin ei oikopäätä rakastunut, mutta eivät he silti herätä murhanhimoakaan. Grafiikat ovat aikakaudelleen ihan sopivan nätit ja niitä jaksaa kyllä katsella. Juonesta ei vielä tässä vaiheessa sen sijaan voi sanoa mitään.

Katselen siis vielä, nappaako peli tiukkaan otteeseensa vai päädynkö droppaamaan sen. Haluan kuitenkin antaa sille mahdollisuuden.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Oisitsä mun co-op?

Sivusin vuoden alusta aihetta pelaamisesta ja parisuhteesta postauksessa Hei olen Afeni ja harrastan pelaamista. Aihepiirinä parisuhteet ja pelaaminen kiinnostavat  minua kovasti, joten halusin kirjoittaa siitä vielä uudemman kerran. Tämän oli tarkoitus olla vakavahenkinen ja pohdiskeleva postaus, mutta kääntyi sitten joksikin aivan muuksi.

Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin luokittelemaan parisuhteet kahteen eri tyyppiin: pelaaja + pelaaja -suhteet sekä pelaaja + ei-pelaaja -suhteet. Toki on myös suhteita, joissa kumpikaan ei pelaa, mutta miksipä minä sellaisista puhuisin tässä blogissa?

Alla olen eritellyt, millaisia erityyppiset parisuhteet sitten ovat suhteessa pelaamiseen. Ja kyllä, esimerkit ovat ihan tarkoituksella kärjistettyjä.



Tyyppi A: Pelaaja ja Ei-pelaaja

Kuva: Tumblr

On suhteita, joissa vain toinen osapuoli pelaa. Hän saattaa pelata vain PC:llä tai konsolilla, mutta yhtä hyvin on mahdollista, että kummallakin vehkeellä pelaaminen maistuu. Suhteen toinen osapuoli ei kenties ole koskaan edes kokeillut pelaamista tai sitten tykkää lähinnä käyttää Singstaria illanistujaisissa.

Tämän suhdetyypin alle kuuluu ainakin kolme alatyyppiä:


Tyyppi A1: Pelaa vaan, mä teen jotain muuta

Toisen pelaaminen ei haittaa toista millään tavalla. Kummallakin on suhteessa omat harrastuksensa, joista toinen ei kenties ole niin kamalan kiinnostunut. Vaan eipä noista haittaakaan ole. Toinen viihtyy pelikoneensa ääressä illan, kun toinen käpertyy sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa, lähtee lenkille tai kuokkimaan pihamaata. Kumpikin ovat tyytyväisiä, kun saavat omaa aikaa itselleen mieluisen tekemisen parissa. Välillä sitten puuhataan jotain yhteistä. Joskus tosin voi nyppiä se, että toinen ei ehdikään sohvan nurkkaan juuri silloin, kun itseä halituttaisi.


Tyyppi A2: Mun harrastus on se oikea tapa viettää aikaa

Toisen pelaaminen raastaa hermoja. Vastapuolella on omat mielenkiintoiset harrastuksensa eikä hän kykene ymmärtämään, miksei pelaaja voi viettää aikaansa jollain kehittävällä tavalla. Peliaika kellotetaan tarkasti kuin lapselle konsanaan ja mahdollisesti pelaaminen pitää suorittaa erillisessä huoneessa. Olohuoneen hyvään telkkariin ei ole asiaa pelimasiinaa liittää, etteivät vain vieraat saisi tietää, että taloudessa harjoitetaan jotain noin häpeällisen lapsellista toimintaa. Jos olisi mahdollista vieroittaa pelaaja typerästä touhustaan, toinen osapuoli tekisi sen välittömästi. Voi olla, että hän on yrittänytkin, mutta hävinnyt taistelun. Onneksi yhteistä tekemistäkin löytyy, muuten suhde olisi varmasti jo aikaa sitten kuopattu.


Tyyppi A3: Vielä pari min... tun... vuorok... viikkoa

Pelaajalla ei homma pysy ollenkaan näpeissä. Pelikerta toisensa jälkeen vierähtää pikkutunneille ja aamulla on vaikea päästä ylös. Töissä oleminenkin on tuskaista, kun pelaaminen pyörii mielessä. Parisuhteen yhteistä aikaa ei jää, koska pelaaminen menee puolison ja kodinhoidon edelle. Puoliso yrittää taistella epätoivoista tilannetta vastaan yrittämällä rajoittaa toisen tekemisiä onnistumatta siinä kuitenkaan. Mehevä riita on silti syntynyt jo useampaan otteeseen.



Tyyppi B: Pelaaja ja Pelaaja

Kuva: Tumblr

B-tyypin parisuhteessa molemmat ovat pelaajia. Toki heillä voi olla muitakin harrastuksia, mutta myös erilaiset pelit löytyvät listalta. On mahdollista, että he jopa löysivät toisensa pelipiireistä, mutta yhtä hyvin he ovat voineet törmätä muullakin tavalla.

Myös tämän tyypin alle mahtuu erilaisia alatyyppejä.


Tyyppi B1: Mun pelit on parempia kuin sun pelit

Molemmat pelaavat, mutta toinen hakkaa Left 4 Deadia PC:llä ja toinen Candy Crush Sagaa Facebookissa. Kumpikin on yhtä innostunut omasta jutustaan, mutta ei voi tajuta, mitä toinen näkee omassa älyttömyydessään. Eihän ole kovin tervehenkistä nauttia zombien tappamisesta... eihän? Tai kuka nyt jaksaa kliksutella Facebook-pelejä? Sitä paitsi ei voi tietää, mitä tietoa käyttäjistäänkin keräävät. Kasuaalipelaaminen on muutenkin ihan typerää... tai se HC-paukutus riippuen ihan siitä, kenen näkökulmasta puhutaan. Ehkä on parempi, ettei aiheesta puhuta ollenkaan vaan keskitytään johonkin muuhun silloin, kun yhteistä aikaa on.


Tyyppi B2: Sun pelit ja mun pelit

Pelimaku on edelleen hyvin erilainen, mutta ei se haittaa. Kumpikin viihtyy omien peliensä parissa ja tajuaa, että toinen tykkää vähän eri jutuista. Yhteistä tekemistä ei välttämättä pelaamisesta saa, kun toisen pelit ovat niin turkasen pitkästyttäviä, mutta ei se mitään. Onneksi taloudesta löytyy useampi pelikone, joten kumpikin voi vetäytyä omaan nurkkaansa pelaamaan. Yhteistä aikaa voidaan järjestää muiden aktiviteettien muodossa.


Tyyppi B3: Tiimitaistelu paras taistelu

Kun toiset suunnittelevat yhteistä baarireissua perjantai-iltana, tämä pariskunta istahtaa sohvalle ohjaimet käsissään (tai työpöytiensä ääreen käyttäen aseinaan hiirtä ja näppäimistöä) ja ryhtyvät pelastamaan maailmaa yhteistuumin. Tai kenties he ottavat mittaa toisistaan virtuaalisella areenalla. Tällöin on kuitenkin olemassa pieni riski, että taisto leviää areenan ulkopuolellekin. Silti tälle parille pelaaminen on yksi parhaista asioista, mitä yhdessä voi tehdä. Aina ei tietysti välttämättä molempia pelaaminen huvita, mutta silti voi käpertyä sohvan nurkkaan seuraamaan, kun toinen seikkailee huimissa maisemissa. Vierestä on helppo jakaa hyviä vinkkejäkin ja antaa apua pulmatehtävien ratkaisuun. Mikäs sen parempaa laatuaikaa.


Tyyppi B4: Mikä elämä? Saako sen ladattua jostain?

Pelaaminen on karannut käsistä. Kämpässä ajelehtii energiajuomatölkkejä ja epämääräisiä roskapusseja. Pyykkikori on ääriään myöten täynnä tai pesukoneen sisältö kasvaa hometta. Imurin löytäisi enää taitava arkeologi. Kaverit tarkoittavat niitä tyyppejä, jotka pelaavat samassa killassa. Parisuhde menee ihan mukavasti, mitä nyt joskus rytmit ovat vähän eri tahdissa ja äidit huomauttelevat, että pariskunta voisi ottaa itseään niskasta kiinni.

_____

Tunnistitko oman pelaajaparisuhdetyyppisi vai jäikö se kokonaan uupumaan? Tuleeko muuten vain mieleen, millainen suhde puuttuu listasta? Tai herättikö postaus muuten ajatuksia?  Jätä toki kommenttia.



torstai 1. elokuuta 2013

Tuhkasta noussut valtakunta

Tämä postaus on päiväkirjanomainen kertomus kokemuksistani betatestauksen parissa. Julkaisen sen vasta nyt, kun suljettu beta on päättynyt. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua avoimeen betaan. Ja varsinainen pelihän julkaistaan 27.8.2013.



Kuva: Square Enix

23.4.2013

Laitoin hakemuksen Final Fantasy XIV: A Realm Reborn -PS3-version betatestaajaksi. Nyt odottelen mielenkiinnolla, pääsenkö myös peliä testaamaan. Myönnän, että taustalla on itsekäs halu päästä kokeilemaan peliä ilmaiseksi, jotta voin päättää, olenko valmis oikeasti ostamaan sen itselleni ja maksamaan vielä kuukausimaksua sen pelaamisesta.


14.6.2013

Sain Square Enixiltä sähköpostin, että olen päässyt Final Fantasy XIV: A Relm Reborn -pelin betatestaajaksi PS3:lla. Olin lähdössä Desuconiin, joten tyydyin hurraamaan asialle ja hehkuttamaan sitä parissa paikassa.


15.6.2013

Kuulin tuttavalta, että beta on auki ainoastaan viikonloppuisin ja kiroilin itsekseni. Kesäviikonloppujen ohjelma oli tuossa vaiheessa jo aika pitkälti lyöty lukkoon.


16.6.2013

Desucon oli ohitse ja kotona päätin ryhtyä asentamaan FFXIV:ää pelikoneelleni. Operaatio oli melkoista säätöä, mutta onnistuihan se lopulta. Valitettavasti peliä en päässyt testaamaan, koska beta oli ehtinyt jo sulkeutua. Sain myös tietää, ettei testaus ole mahdollista kerran viikossa vaan ainoastaan satunnaisina viikonloppuina, joista Square ilmoittaa joko maililla tai sitten vain foorumillaan.


20.6.2013

Huomasin Twitterissä viestin, että beta on auki taas juhannusviikonloppuna, josta vietän aina suurimman osan mökillä -___-


23.6.2013

Beta oli ehtinyt sulkeutua, kun vihdoin kotiuduimme mökiltä. Se siitä sitten taas tältä viikonlopulta.



 27.6.2013

Square Enix lähetti minulle tervetulosähköpostin ja kertoi, että beta on auki jälleen tänä viikonloppuna. Ohjelmassa on aktiivista mekon shoppailua, miehen veljen vierailu ja rippijuhlat, mutta tällä kertaa aion ehtiä pelatakin.


28.6.2013

Mekkoa shoppaillessa meni tuntitolkulla aikaa, mutta oli pakko löytää sopiva yhdellä reissulla. Loput iltapäivästä vierähti erilaisissa kotihommissa ja miehen veljeä odotellessa. Söimme illallistakin kolmestaan vasta hieman ennen iltayhdeksää, mutta sen jälkeen pyörähti peli viimein käyntiin.

Ensimmäisen tunnin käytin hahmon luomiseen, joka oli kivaa. Se on yksi asia, mistä tykkäilen myös länsimaalaisissa ropeissa, vaikken niitä juurikaan jaksa pelata. Pidin tämän pelin hahmonluomissysteemistä paljon, sillä valinnanvaihtoehtoja ei ollut aivan tolkuttoman paljon eivätkä ne olleet liukuvia mittareita, joiden avulla saa aina hahmot näyttämään alieneilta. Useimmat tarjotut vaihtoehdot esim. kasvojen piirteisiin olivat oikein kivoja.

Valitsin hahmokseni auringonpalvoja kissatyttösen, jonka muokkaamiseen käytinkin sitten noin tunnin verran aikaa. Viereltä kuului yksi jos toinenkin mielipide siitä, millainen hahmon olisi pitänyt olla, mutta minun hahmoni on MINUN hahmoni. Ostakoot miehet sitten pelin ja tehkööt juuri sellaiset hahmot kuin itse haluavat. Minä pelaan lyhyenläntällä suloisella kissatytölläni. Piste.

Kun vihdoin pääsin pelaamaan, ei peli tuntunut lainkaan mörpiltä. Se alkoi kuin mikä tahansa rope, sain alusta jopa hieman Final Fantasy -viboja... mikä sinällään yllätti, koska sitten kahdentoista niitä ei ole oikein tuntunut olevan ilmassa kristalleista, moogleista ja chocoboista huolimatta. Ehkä sillä oli vaikutusta, että Nobuo Uematsu on yksi pelin musiikkien säveltäjistä? Ja toisekseen peli ainakin vaikutti nimen omaan sen tyyppiseltä fantasialta, jota olen kaivannut.

Ensimmäiset mörppivaikutelmat tulivat vasta pitkähkön "prologin" jälkeen. Sain ensimmäisen tehtävän suoritettavakseni ja onnistuin myös haalimaan pari muuta. Tuossa vaiheessa kuitenkin silmät alkoivat jo lupsahdella. Minulta poistettiin hiljattain viisaudenhammas ja olen edelleen tiukalla särkylääkekuurilla. Lisäksi olen kivun takia kärsinyt unenpuutteesta ja syönyt huonosti, joten jaksaminen ja ajatuksen juoksu eivät ole olleet parhaalla tolalla viimeiseen viikkoon.

Jouduin siis valitettavasti toteamaan, ettei pelaamisesta tule nyt oikein mitään. Mies ihmetteli vieressä, miten en tajua yksinkertaisimpiakaan ohjeita... mutta kun ei mene jakeluun, niin ei mene. Tehtävien suorittaminen jäi siis toistaiseksi vaiheeseen ja painuin nukkumaan pääsemättä edes kokeilemaan taistelemista vielä. Peli jätti kuitenkin mörpiksi varsin positiivisen ensivaikutelman, vaikkakin kanssa pelaajien vilkkuminen paikalle ja pois oli vähän häiritsevän näköistä :D

Toivotaan, että huomenna on uusi mahdollisuus pelailla.


29.6.2013

Olin liian kipeä pelatakseni :(


30.6.2013

Päivä meni rippijuhlissa, joten pelaaminen jäi väliin.


4.7.2013

Sain Square Enixiltä sähköpostia, jossa kerrottiin seuraavasta betauskerrasta ja muistutettiin aktivointikoodeista. Onko sielläkin  havaittu vähäinen pelaamiseni? :D


5.7.2013

Ilta meni koomaamiseen. Olin todella väsynyt työviikon ja särkylääkkeiden jäljiltä, joten en edes jaksanut avata pleikkaria. Vähän haaskille menee minun osaltani.


6.7.2013

Vietin koko päivän Finnconissa, joten taaskaan en ehtinyt pelata. Illalla oli mahdollisuus, mutta väsymys painoi taas liikaa. Ehkä olen vain laiska? Tai sitten en tarpeeksi motivoinut?


7.7.2013

Heti aamiaisen jälkeen avattiin pelikone ja tartuttiin ohjaimeen. En muistanutkaan, kuinka söpö hahmoni oli :D Alkuun olin ihan pihalla, mitä olin ollut tekemässä tai miten ylipäätään saatiin mitään aikaiseksi, mutta tarpeeksi, kun pähkäilin, homma lähti sujumaan. Silti koen, että valikot ovat jokseenkin monimutkaiset ja vaativat pelaajalta oikeasti melkoisesti opiskelemista, että niiden käyttö lähtee sujumaan automaagisesti. Mörppikokemusta minulla ei juurikaan ole, joten en osaa sanoa, onko tällainen yleistä.

Sain parit tehtävät suoritettua ja tosiaan käytin aikaa valikoissa seikkailemiseen. Luulen, että osaan nyt perustoiminnot (kunnes unohdan ne taas tässä välissä, kun olen pelaamatta) ja siinä mielessä pärjään ihan ok. Tosin kaikkea nippeliä en ole vielä saanut haltuun, joten ihmettelyn hetkiä epäilemättä vielä tulee vastaan.

Arvokkaita peliminuutteja tuhlaantui paljon myös keihäsmiesten killan etsimiseen, ennen kuin keksin, miten karttaa voi hyödyntää ja miten tehtävistä saa lisätietoja :D Löysin kuitenkin lopulta tieni perille ja pääsin liittymään kiltaan. Sain myös samointein pari tappotehtävää. Lahtauslistalle ilmestyi leppäkerttuja, sieniä ja oravia eli ei mitään kovin kamalaa. Tai no, miten sen ottaa. Oravien tappaminen kuulosti aika pahalta, mutta lopulta ne eivät olleet niin suloisia karvapalloja kuin oletin.

Taistelusysteemi vaikutti aluksi ufolta, mutta pääsin siihen jonkin verran sisään. Tykkäsin kovasti siitä, että HP latautuu koko ajan. Totta kai se voi silti vaikeammassa taistelussa pudota nolliin ja kuolo korjata, mutta nyt ei sitä vaaraa ollut. En siis vielä joutunut opiskelemaan potionien käytön saloja. Veikkaan kuitenkin, että siihen syytä seuraavalla pelikerralla perehtyä.

Joka tapauksessa tykkäsin taistelemisesta, kun aloin tajuta siitä jotain. Se tuntui mukavan joutuisalta. Pelkään kuitenkin panikoivani isommissa taisteluissa ja voi olla, etten sitten pärjääkään niin kovin hyvin, mutta kaiketi harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Kerkesin vielä palauttaa tappotehtävät ja käydä poimimassa kurpitsoja, mutta sitten oli aika lopettaa. Seuraavan kerran taas ensi viikonloppuna... paitsi, että suunnitelmissa on perjantaina lähteä mökille. Ehkä sieltä voisi kuitenkin kotiutua jo lauantaina, jolloin sitten pelaamisellekin jäisi jonkin verran aikaa.


9.7.2013

Square Enix yllätti tänään japaninkielisellä sähköpostilla:

Kokonaan en viestiä ymmärtänyt, mutta tärkeimmän pointin kuitenkin. Seuraava betatestauksen vaihe on 10.7., klo: 18:00 (Japanin aikaa) - 15.7., klo: 18:00 (edelleen Japanin aikaa). Käytännössä siis ensi keskiviikosta puolilta päivin maanantaihin puolille päivin. Tämä tarkoittaa, että ehdin jopa vähän enemmän pelaillakin.

Töissä toki olen neljään arkena, mutta ilta jää pelaamiselle. Viikonloppumenot eivät nyt haittaa niin pahasti, kun viikollakin tosiaan on mahdollisuus. Olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Se vain surettaa, että kolmosvaiheen jälkeen hahmoni häviää kuulemma bittiavaruuteen. Minä tykkään kissatytöstäni kovasti. Jos joskus hommaan pelin, pitänee luoda hänet uudestaan :D


10.7.2013


Tänään ehdin taas saunan jälkeen tarttua toviksi ohjaimeen ja aloinkin innokkaasti suoritella tehtäviä, jotka olivat jääneet nappaamatta edellisellä kerralla. Aika paljon oli tarjolla juoksupoikakeikkaa, mutta myös pari taistelutoimeakin ilmestyi tarjolle, kun tarpeeksi pengoin.

Ensimmäinen niistä oli aika heinän tekoa. Jouduin listimään kuusi leppäkerttua, jotta niistä saatiin uutettua jonkinlaista öljyä. Leppäkerttuja löytyy ihan ykköstasoisiakin, joten ei tosiaan tuottanut vaikeuksia. Kokemuspisteiden toivossa tosin tapoin vähän vahvempia öttiäisiä.

Kaksi seuraavaa koostuivat kumpikin samoista mölleistä. Kummassakin niitä piti listiä neljä, erona se, että toisessa ne tulivat yksi kerrallaan, toisessa pareittain. Jo yksinään kyseiset möllit tykkäsivät paukuttaa minua lujemman puoleisesti, joten viimeinen suorittamani tehtävä tarjosikin kiitettävästi haastetta. Selvisin siitä niukin naukin. Jäinkin pohtimaan, olisiko parempi grindailla pusikoissa, ennen kuin rohkaisen tökkimään seuraavaa oikeaa haastetta keihäälläni.

Grindaaminen ei vain ole yhtään niin kannattavaa kokemuspisteiden puolesta kuin tehtävien suorittaminen... mutta olen jo kolunnut oikeastaan kaikki tällä hetkellä tarjolla olevat tehtävät, joten vaihtoehtoja ei taida juurikaan olla. Huomisilta menee siis flooran ja faunan metsästämisessä, kunnes uskallan pieksemään varsinaista kohdettani. En edes tiedä, millaisista örmyistä on kyse, sillä tehtävänanto oli tyyliin "sittenpähän näet, mitä edestäsi löydät" -___-;;;

Perjantaina ja lauantaina en todennäköisesti ehdi pelata, koska menemme mökille. Siellä ajattelin keskittyä kirjoittamiseen ja erään tarinan editoimiseen. Siten sunnuntai jää käytettäväksi ahkeraan pelailuun :) Maanantai on valitettavasti työpäivä, joten omalta osaltani aamupäivän tuokio jää välistä. Harmillista.

Maanantain jälkeen hahmoni sitten kaiketi deletoidaankin. Sen takia päätin tänään ikuistaa hänet. Jääpähän ainakikn muisto, jos ei muuta (tosin voin yrittää luoda uudestaan samanlaisen, jos oikein paha ikävä tulee).

Saanko esitellä? Ariana Nadell.
Tällä hetkellä Ariana on kylläkin levelillä 6. Kuva napattiin ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista.

Mainittakoon vielä sekin, että peli vaikuttaa kivalta puuhastelulta, mutta sisäistä tarinanmetsästäjääni en ole sitten alun saanut ruokittua. Tieto ei yllätä, koska en odottanutkaan mörpiltä juonivetoisuutta. Koen tässä vain jonkinlaista ristiriitaa, sillä pelin parissa on kiva näpertää. Se olisi luultavasti hauska puuhastelua silloin tällöin, kun siltä sattuu tuntumaan... mutta kuukausimaksu ohjaa toimimista juuri päinvastaiseen suuntaan. Itseni tuntien kokisin menettäväni rahaa, jos en pelaisi mahdollisimman paljon maksetun kuukauden aikana... ja sellainen taas vie ilon pelaamisesta kokonaan.

Eli päätös pelin hankkimisesta on yhä avoin. Katsotaan, olenko saanut ratkaisun tehtyä pelin julkaisupäivään mennessä.


14.7.2013

Viikonloppu vierähti kaikissa muissa merkeissä kuin pelatessa, mutta ehdin sentään hieman vielä neljäätoista testailla. Pelaaminen oli tällä erää lähinnä epämääräistä pööpöilyä ja tehtävien suorittelua. Juoni nytkähti eteenpäin vain ihan pikkuisen, kun sain todeta, etten ole vielä tarpeeksi vahva piestäkseni edessä olevaa bossia.

Päällimmäiseksi tunteeksi jäi harmistus. Se ei johtunut Squaresta eikä pelistä itsestään. Ajan vähyys kävi kovastikin harmittamaan, sillä olisin halunnut tutustua peliin paremmin. Nyt viimeinen erä jäi oikeastaan yleiseksi häsläämiseksi.

Vaikutelma pelistä ei ollut huono, muttei se nyt varsinaisesti sydäntäni kaapannutkaan. Musiikeista tykkäsin tosi paljon, joten niitä kuuntelisi mieluusti lisääkin. Maisemat ovat myös huimaavan kauniit, niitä katselee silmät sirrillään. Pelattavuus vaikutti olevan ihan kohdallaan, joskin taistelusysteemin oppiminen tuotti minulle alkuun hieman vaikeuksia. Toimintoja tuntui olevan aika paljon yhden napin takana. Uskon kuitenkin sen verran omiin kykyihini, että riittävällä harjoittelulla homma alkaisi kyllä sujua.

Voi olla, että vielä kurkkaan avointa betaa, voi olla, että en. Paljon riippuu siitä, mihin muuhun kesälomalla uppoaa aikaa.

Ensimmäinen mörppikokemukseni oli joka tapauksessa positiivinen. Tosin en kommunikoinut muiden pelaajien kanssa lainkaan. Olen kuullut paljon siitä, millaista kohtelua naispelaajat ylipäätään saavat, joten ajatus sinällään ei houkuttele. Toisaalta peli jäi vähän kutkuttelemaan mieleen. Edelleen vain kauhistelen hintoja.

Tällä hetkellä näyttäisi, että peli maksaa PS3:lle 45 euroa ja 60 päivää peliaikaa vajaat 30 euroa siihen päälle. Kallista siis on. Katsellaan.

Uuden asun ehdin juuri hankkia, ennen kuin hahmo deletoitiin.