maanantai 25. marraskuuta 2013

Korjaava kokemus

Olen monesti sanonut, etten tykkää ns. sosiaalisesta pelaamisesta. Siihen on erinäisiä ja ihan oikeita syitä, en pelkästään yritä olla hankala.

Nyt en kuitenkaan tarkoita sitä, että pelataan kaverin kanssa niin, että toinen pitelee ohjainta ja toinen katsoo vierestä. Se on minusta ihan jees ja voin hyvin kuluttaa iltani jonkin pelin läpipeluuta seuraten. Oikeastaan se on aika mielenkiintoista jopa. Minulle sopii myös se järjestely, että pitelen ohjainta itse, ellei kyse ole kauhupelistä. Silloin ei pysty eikä kykene.

Sen sijaan oikeasta yhdessä pelaamisesta en erityisemmin pidä. En co-opina enkä vastakkain pelaamisestakaan.

Kuva: www.escapistmagazine.com
1. Häviän aina

Minulle annetaan ohjain käteen ja tarkoitus on joko saada ammuttua tai piestyä vastapelaaja. Minulla pyyhitään lattiaa tai makaan kuolleena hetkessä, koska en ymmärtänyt varmistaa selustaani tai onnistunut tähtäämään riittävän nopeasti. Tämä uudestaan ja uudestaan.

Ehkä tämä johtuu siitä, etten ole hyvä ammuskelupeleissä enkä toisaalta tappelupeleissäkään. Jälkimmäisissä en juuri jaksa keskittyä opettelemaan comboja, joilla voisin viholliseni kukistaa. En myöskään pelaa niitä juurikaan yksin vaan ainoastaan silloin, kun minulle lyödään ohjain käteen ja pakotetaan pelaamaan. Yleensä mokaamisesta vielä nälvitään päälle, joten ei kiitos enää tätä lajia.


2. En osaa kunnolla ja saan huudot niskaani

Toinen keissi eli co-op-pelaaminen. Odotus on, että olen huippuhyvä pelissä, jota mahdollisesti kokeilen ensimmäistä kertaa. Mokaan jotain, minkä seurauksena minulle huudetaan, että pilaan pelin muilta / toiselta. Pitäisi siis suoriutua täydellisesti, jotta voi pelata yhdessä toisten kanssa. Ei kiitos tätäkään, en halua ottaa pelaamisesta turhia paineita.


3. Nöyryytetään muuten vain

Eli Sing Star -kategoria. Tämä sisältää myös muut laulu-, tanssi- ja rytmipelit, joissa on todellakaan loista. Minulla ei ole lauluääntä, tanssitaitoa tai rytmitajua, joten olen illan naurunaihe, kun sohlaan menemään. Ja juu, eihän niitä ole pakko pelata... muuta kuin vähän sosiaalinen pakko, koska muutkin, koska bileet. En muuten enää käy eräiden ihmisten kotibileissä. Ei kiitos taas kerran.


Näiden kokemusten pohjalta olen siis muodostanut mielipiteeni: sosiaalinen pelaaminen on perseestä.


Mutta tämä postaus oli korjaavasta kokemuksesta. Nyt olen tosiaan pelaillut miehen kanssa Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia, kuten blogia aktiivisesti seuraavat tietävät. Olen siis co-opin osalta saanut hyvän ja korjaavan kokemuksen. Yleensä pelaaminen on mennyt putkeen, muttei aina. Silti minulle ei ole huudettu eikä minua ole syyllistetty mokasta vaan peliä on jatkettu.

Olen myös saanut apua omiin juttuihini eikä ainoastaan niin, että minulla on vastuu painanut toisen osapuolen auttamisesta. Peliä on edistetty tasapuolisesti ja hyvässä hengessä. Asioista on voinut helposti neuvotella keskustelusävyyn eikä ongelmia ole ollut, vaikka välillä onkin ollut eri näkemys siitä, mitä seuraavaksi tehdään.

Yhtäkkiä on tullut sellainen olo, että tämähän voi olla ihan mukavaakin. Kun peli on sellainen, mistä itse pitää, ja kaveri osaa ottaa huomioon sen, etten joka hetki ole täydessä vedossa, homma toimii. Yhdessä on myös helpompaa kukistaa vihollisia ja toimia suunnitelman edistämiseksi. Lähes kaikki käy nopeammin ja kätevämmin verratuna yksinpeliin.

Ja samaisen pelin yksinpelissäkin on ollut ihan mukavaa. Olen saanut apua tuntemattomilta ja jopa kiitoksia, kun olen itse rynnännyt auttamaan. Kaikki, joiden kanssa olen kommunikoinut, ovat olleet todella ystävällisiä ja mukavia. Se on suorastaan hämmentävää. Ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun liittymään Free Companyynkin, mutta ihan vielä en ole valmis. Tarvitsen ehkä vielä jokusen korjaavan kokemuksen vakuuttamaan, että on ihan okei pelata muidenkin kanssa, ja kuulokkeet ja mikin x)

Jonain päivänä voi myös olla mahdollista, että uskaltaudun kokeilemaan jotain toista pelinä co-opina. Tosin pelin pitää olla sellainen, että se kiinnostaa myös minua itseäni, joten sen löytymiseen voi mennä hetki. Sen sijaan en edelleenkään halua pelata toista pelaajaa vastaan tai testailla uudemman kerran erilaisia tanssi-, laulu- tai rytmipelejä joukossa. Niistä sanoudun irti suosiolla.

Mutta ihan pikkuvinkkinä: jos pyydät kaveriasi pelaamaan kanssasi, hän ei muutu roskakoriksesi vaan on edelleen ihminen.

Yhdessä istuskelemassa Eorzeassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti