Masokismin lyhyt oppimäärä

Lyhyt ja ytimekäs postaus lokakuun pelikerroista Star Ocean: Till the End of Timesta.

Sunnuntai 13.10.2013

Päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarttua peliohjaimeen. Vähän ajan päästä jo ihmettelinkin, miksi ihmeessä halusin pilata leppoisan sunnuntaitunnelman. Vuorossa olivat Barrin rauniot, joiden rasittavin osuus oli huilun soittelu lohikäärmeoville. Pillipiiparointi oli toki yhden napin takana, mutta painella piti neljällä eri tavalla riippuen siitä, millainen ovi eteen sattui.

Kuulostaako helpolta? No, ei ole sitä. En tiedä, onko ohjaimessa vikaa vai pelaajan taidoissa, mutta ohjain ei kyllä tulkinnut painalluksia aina niin kuin oli tarkoitus. Painoin kevyesti ja pitkään, mutta huilu luritteli kevyen lyhyen sävelen. Tai painoin kovaa ja pitkään, tulikin kevyt ja pitkä. Eh. Noh, nämä ovat tietysti vähän tulkintakysymyksiä, mutta mieskään (joka on sentään pelaajana minua kokeneempi) ei päässyt yhteisymmärrykseen ohjaimen kanssa. Sävelet tuntuivat heittelehtivän ilmoille täysin sattumanvaraisesti.

Kauhean ähellyksen jälkeen selvitin kuitenkin tieni raunioiden läpi. Viimeisessä huoneessa olikin sitten rasittava bossitaistelu, luultavasti vaikein sellainen vähään aikaan. Kikkailuksihan se meni eli käytännössä seisoin itse Nelillä nurkassa ja heittelin blackberriesejä miesten hoitaessa mättämisen. Aika tylsää, mutta toimivaa. Tosin tämän taktiikan tajusin vasta hakattuani ainakin puolisen tuntia päätäni seinään.

Siirryin Ursan laavaluoliin, jotka eivät nekään herkulta vaikuta. Jonkin verran tuli pyörittyä, mutta sitten veetutus kasvoi jo toiseen potenssiin ja päätin lopettaa. Minulla on blackberriesit vähissä ja Fresh Sagea yksi kappale jäljellä. Cliff makaa kanveesissa. Alkaa siis näyttää siltä, että on pakko ottaa pikaspurtti takaisin päin ja käytävä ostoksilla, jos ylipäätään meinaan selvitä paikan läpi elävänä.

Pelilliset elementit eivät siis innosta pätkän vertaa. Haluaisin vain tarinassa eteenpäin. Huoh.


Perjantai 18.10.2013

Erehdyin tarkistelemaan yhtä asiaa läpipeluuohjeesta. Samalla tuli sitten selattua ohje silmäillen läpi. Katsoin siis otsikot, en varsinaisesti, mitä pitäisi tehdä. Näyttää siltä, että tällä planeetalla vietetään suurin osa pelistä ja lisäksi tulee oikeastaan enää yksi planeetta, avaruusalus ja Moonbase.

Nyt ei vaan oikeasti nappaa. Olen pettynyt. Paha sanoa, koska jaksan tarttua seuraavan kerran ohjaimeen.

Ei kommentteja