torstai 7. marraskuuta 2013

Seikkailu Shinjukussa ja Shibuyassa

Vihdoin on aika päättää blogihiljaisuus, vaikka olenkin sen verran väsynyt, että silmät meinaavat mennä ristiin. Yritän kuitenkin sitkeillä hereillä ainakin iltaysiin, jotten ole aamukolmelta pystyssä aivan liian virkeänä.

Mainitsin aiemmin, että blogin kirjoittamiseen tulee taukoa henkilökohtaisen elämän kiireiden vuoksi. Nyt nuo kiireet ovat helpottaneet, joten toivon mukaan jää taas enemmän aikaa istuksia koneen ääressä ja raapustella blogiinkin jotain.

Ja sitten asiaan... tämä postaus voi osittain selittää, miksei ole ollut aikaa blogille. Jollakulla voi asiasta tosin olla muutenkin aavistus, esim. jos on seuraillut satunnaista twiittailuani tuon sivupalkin (tai ihan Twitterin) kautta.

Artnia, Shinjuku, Tokio
Lähdimme siis miehen kanssa (taas) Japanin suuntaan reissaamaan tuossa 29.10. ja kotiuduimme eilen erittäin väsyneinä. Aikaero painaa silmiä edelleen, joten pahoittelen jo etukäteen tekstin mahdollista kökköisyyttä. Reissu ei ollut mikään pelinörtin paratiisiin tutustuminen, mutta tietenkään emme jättäneet välistä mahdollisuutta tutustua myös aihepiiriin liittyvään kohteeseen.

Niinpä sitten lauantaina Ghibli-museosta lähtiessämme päätimme poiketa Square Enixin Artnia-liikkeeseen, joka sijaitsee Shinjukussa. Sen verran pitää mainita, että kohde oli yksi reissumme vaikeimmin löydettävistä. Hotelliltamme olisimme tosin päässeet suoraan metrolla lähes viereen, mutta Ghibli-museolta päin paikalle pääseminen oli melkoinen seikkailu. Ja Shinjukun asema ei ollut siitä helpoimmasta päästä suunnistuspaikkoja.

Mutta löysimme kuitenkin perille!

Artnia oli... no, ulkoisesti melkoinen näky eikä ehkä siinä positiivisessa mielessä. Olen nähnyt tyylikkäämpiäkin rakennuksia. Ristimmekin sen uudelleen Mooglen papanaksi, mikä on mielestäni paljon kuvaavampi nimitys kuin Artnia ;D Sekin on sanottava, että kaiken kaikkiaan näyttelytilan, kaupan ja kahvilan yhdistelmä oli kamalan pieni ja tarjonta todella vähäistä, mikä oli oikeasti pettymys. Kahvilaankaan emme viitsineet jäädä, sillä siellä oli noin neljä pöytää ja melkoinen jono, ennen kuin olisi päässyt istumaan.

Näyttelytila sen sijaan oli kyllä hieno. Siis tilana. Näyttelyesineinä oli lähinnä FF-krääsää, mitä on kyllä ennestään nähnyt. Odotin taidetta. Onneksi sentään yhdestätoista oli taidekuvia esillä. Niitä katseli ihan mielellään.




Erityisen hieno näyttelytilassa oli tuo ylemmässä kuvassa näkyvä materiapallopino ja siitä kohoava... no, mikä tuo ikinä onkaan. Kuva ei tee sille oikeutta. Se oli oikeasti hieno viritelmä. Sellaisia olisin katsellut mielelläni enemmänkin.

Kaupan puolella selailimme hetken pelejä ja soundtrackeja yms. musiikkilevyjä, mutta tarjonta oli vähäistä ja hinnat melkoiset, joten ne jäivät lopulta hyllyyn. Kahdentoista tai ysin soundtrackin olisin saattanut ihan tukemismielessä ostaa, mutta kumpaakaan ei ollut tarjolla. Oikeastaan näistä peleistä ei löytynyt paljon mitään, mikä oli todellakin harmi. Eräästä lelukaupasta olimme tosin aiemmin ostaneet FFXII-muovitaskun, joka itse asiassa nyt koristaa jääkaappimme ovea.


Vähäisestä tarjonnasta huolimatta Artniasta lähti mukaan yhtä sun toista pientä. Ihan kaikkea en ajatellut tässä postauksessa esitellä, mutta ostin mm. tarroja, kirjanmerkkejä, mooglen, avaimenperiä, kortteja (lähetettäväksi :P) ja miehelle cactuar-lasin. Se on samaa sarjaa kuin minulle edellisellä Japanin reissulla ostettu lasi, joten niistä on sitten kiva juoda yhdessä. Joo, olen vähän hassu tällaisissa asioissa. Ne ovat tärkeitä.

Monty-kun <3
Jos Artnia ei ollut yleisesti ottaen sitä, mitä odotin, oli siellä kuitenkin hyvä palvelu ja ystävälliset myyjät. Englanti ei taittunut myyjältä, jonka kanssa asioimme, mutta yllättävän hyvin sujui japanin alkeilla ja elekielellä, vaikka luottokortin kanssa oli ongelmia. Korttikin toimi lopulta ja homma pelitti, mutta hetkeksi meinasi kylmä hiki jo nousta :D

Hauskaa myös oli, kun kassajonossa olin katsellut muiden saavan ihania chocobo-muovikasseja. Odotin tietysti itsekin sellaista, mutta myyjä sitten ryhtyi pakkaamaan meidän ostoksia isompaan mustaan pussiin. Kommentoin miehelle suomeksi, että ei sitten saatukaan chocobo-kassia. Ilmeisesti myyjä bongasi puheesta sanan "chocobo", sillä hän kaivoi kaksi pienempää chocobo-pussia esille ja sanoi, että saan ne kaupan päällisiksi. Pieni juttu, mutta jäi hyvä mieli. Muutenkin myyjä tosiaan oli erittäin mukava. Toki se kuuluu asiakaspalvelijan hommiin, mutta joka tapauksessa oli ilo asioida niin kivan ja reippaan ihmisen kanssa. Tykkäsin.

Artniasta matkamme jatkui ruokapaikan kautta Shibuyaan. Heti aseman läheltä bongasimme monikerroksisen tavaratalon, joka oli keskittynyt lähinnä peleihin, leffoihin, animeen ja mangaan. Kolusimme läpi peli- ja mangakerrokset. Tuli todettua, että pelit ovat oikeasti älyttömän kalliita Japanissa, jopa käytettyinä. Okei, osa oli kohtuuhintaisia, mutta monien hinnat huitelivat pilvissä eikä voinut kuin kauhistella. Silti oli mielenkiintoista koluta hyllyjä läpi.

Ja jotainhan sieltä lähti myös mukaan...

Sword Art Online
Ostin siis kaksi käytettyä peliä ja näistä toinen oli oikeasti niin kallis, että Suomessa olisin luultavasti vain antanut olla siihen hintaan. Nyt tilanne oli kuitenki "ota tai jätä, täällä ei olla ikuisesti odottamassa, että hinta laskee". Päätin ottaa, koska himottelin tätä kyseistä peliä jo sen ilmestyessä.

Kyseessä on siis Sword Art Online -animesta (tai kirjahan se alkuperäisteos on...) tehty peliversio PSP:lle. Harmillisesti tästä ei ole tehty länsimaista käännöstä ja vähän veikkaan, ettei tehdäkään. Tai jos tehdäänkin, sitä saadaan odottaa varmaan aika kauan.

Peli tosiaan maksoi melkein 5000 jeniä käytettynä, mikä on siis vajaat 50 euroa. Kallis, mutta lähti mukaan pienen hampaiden kiristelyn jälkeen. Kokeilin sitä myös jo hotellilla, koska PSP oli mukana matkassa. En ihan täysin ymmärtänyt taistelusysteemiä, joten täytynee ensin netistä luntata hieman ohjeita ja sitten yrittää pelaamista uudemman kerran. Näytti kuitenkin siltä, että peli lähtee liikkeelle animen puolivälin bossitaistelusta, mikä oli minusta melkoisen mielenkiintoinen ratkaisu. Toivon, että siinä kuitenkin tulisi jonkinlainen takauma sarjan alkupuolelle, sillä nimen omaan sarjan alkupää oli parhautta, loppuosuus ei niinkään.

Final Fantasy Type-0
Toinen löytö oli sekin käytetty ja onneksi halvempi (noin 2000 jeniä) Final Fantasy Type-0. Tämän pelin suhteen tosin elättelen enemmänkin toiveita, että se vielä julkaistaisiin länsimaissa, mutta odotusta taitaa olla vielä edessä. Lisäksi voi olla, että peli tulee täällä vain PS Vitalle, jota en siis omista ja en ole niin kovin suurella innolla ostamassa.

Ihan itseäni kiusatakseni päätin tämän napata matkaan. Haasteita varmasti tulee pelatessa olemaan, sillä japanin kielen taitoni ei ole vielä ihan kamalan kehittynyttä ja varsinkin kanjit tuottavat ongelmia, kun eivät mokomat meinaa millään pysyä mielessä.

Tästä pelistä katselin hotellilla vasta alkuvideon, joka näytti ihan kivalta. Siitä tuli mieleen sekoitus Final Fantasy XII:ta ja VIII:aa. Katsotaan, mitä itse peli sitten tuo tullessaan. En ole sen suhteen itseäni nimittäin kovin pahasti spoilannut.

Pelatessa voi tosin etenemisongelmia tosiaan kielitaido(ttomuude)n takia. Sain kyllä FFXII: International Zodiac Job Systemin pelattua läpi, mutta sen kohdalla etuna oli pelin juonellinen tuttuus. Tiesin, mitä tehdään seuraavaksi. Nyt pitäisi selvitä läpi täysin uudesta pelistä. SAO:sta on sentään anime pohjalla, mikä voi ehkä hieman auttaa, mutta Type-0 voi olla melkoinen haaste x)

Enivei, tässäkin kaupassa sattui mieleen jäänyt myyjä kohdalle. Englantia ei tullut tälläkään kertaa, mutta japania senkin edestä. Myyjä tiedusteli minulta, olinko käsittänyt pelien olevan käytettyjä (kyllä olin) ja seuraavaksi sitten huomautti moneen otteeseen niiden olevan vain japaninkielisiä. Mielenkiintoista tässä tosiaan oli se, että jos en olisi osannut japania, en olisi hyötynyt hänen varoituksistaan mitään... ja kun taas osaan, olin nämä asiat ymmärtänyt jo entuudestaan. Eipä sillä, vaikken olisi ymmärtänytkään, tuskin minulla olisi ollut jälkeenpäin ollut mahdollisuutta tulla myymälään valittamaan asiasta.

Tällaisissa merkeissä on siis tullut vietettyä aikaa. Matkaan tosiaan kuului paljon muutakin, mutta niistä asioista kertoilen myöhemmin toisen blogin puolella. Kannattaa kurkkia sinne puolelle, jos tarkempi matkakertomus kiinnostaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti