perjantai 31. tammikuuta 2014

Ammatillista kasvua

Toinen päivä sairauslomalla ja tylsistyn kotona yksin. Eli aamusta tuli taas kaivettua 3DS esille. Nyt se sitten on latauksessa odottamassa seuraavaa pelisessiota. Ehkäpä tunnin, parin päästä pääsee taas pelaamaankin. Sitä ennen ajattelin kiusata blogin lukijoita taas uudella postauksella ja ehkä vähän edistää cossiakin :P

Kuva: Wikipedia
Juonellisesti olen edennyt nyt jopa sen verran, että olen saanut kuninkaan pelastettua pahisten käsistä. Tarina on siis edelleen alkutekijöissään, mutta se ei oikeastaan hämmästytä. En odottanutkaan valtavan nopeita juonenkäänteitä. Ja toisaalta on myös ihan omaa syytäni, etten ole tarinaa kamalasti edistänyt vaan puuhannut jotain ihan muuta. Olen nimittäin käyttänyt aikaani kyntämällä pusikoita.

Jeps, grindaus kunniaan ja niin poispäin. Vanhojen jropejen (minun osaltani lähinnä Final Fantasyiden) yksi kiroushan on ollut grindaaminen. Satunnaistaistelua satunnaistaistelun perään, jotta saadaan hahmoille korkeampi leveli ja muutenkin paremmat statsit. Ne kun auttavat kovasti pääsemään eteenpäin eikä tarvitse bossitaisteluissa hakata päätään seinään. Näin siis silloin, kun bossit on mahdollista piestä silkalla voimalla. Joskus taktiikka on enemmän kuin puolet hommasta ja silloin leveleiden keräämisellä ei välttämättä olekaan niin väliä. Joka tapauksessa moni on varmaan grindaamista harrastanut ja iso osa sitä kironnut.

Itse olen ainakin ajoittain ollut todella tympääntynyt grindaamisen riemuun. Viime aikoina on kuitenkin tullut pelattua pelejä, joissa sille ei ole ollut tarvetta. EXP:a on kerätty muulla tavoin, esimerkiksi erilaisia tehtäviä suorittamalla. Ilmeisesti tämä on aiheuttanut minussa kummallisen nostalgian kaipuun, ja yhtäkkiä puskajuoksu onkin tosi kivaa ja mielekästä. Tai en edes tiedä, onko se sitä, mutta ei se tuskanhikeäkään ohimoille nostata.

Leveleitä hahmoille on kertynytkin puskissa pyöriessä ihan kivasti, mutta ammatit tuntuvat kehittyvän harmillisen hitaasti. Niiden osalta myös näyttää olevan melkein yhdentekevää, hakkaako alkupään mölliä vai vähän vahvempaa. Ehkä tähän tulee muutos myöhemmin? Ainakin toivon sitä, sillä muuten ammatit kehittyvät todella hitaasti.

Tällä hetkellä hahmoni on siis kehitetty seuraavasti:

Edea - LV 11
Black Mage - LV 4
Freelancer - LV 1

Tiz - LV 12
White Mage - LV 4
Freelancer - LV 3

Agnès - LV 12
Monk - LV 4
Freelancer - LV 3

Ringabel - LV 12
Knight - LV 3
Freelancer - LV 4

Viimeisimmästä bossitaistelusta tuli vahvasti mieleen, että kaikilla hahmoilla kai pitäisi kehittää kaikkia ammatteja... tai ainakin useampi kannattaisi olla käytössä jo heti alkuun. Koska ammatit taas tuntuvat kehittyvän turkasen hitaasti, tämä on hieman ongelmallista. Viimeisin bossi oli hitusen tukala, koska fyysisistä iskuista ei juurikaan ollut hyötyä ja käytössäni oli tasan yksi musta maagi. Jos näitä olisi ollut kolme ja yksi valkoinen, homma olisi sujunut paremmin.

No, tuon taistelun osalta ongelma ratkesi, kun päätin huvikseni kokeilla ystävän summonointia. Sieltä sitten paukahti kaverin Edea kehiin ja iski pahikselle 9999 lämää. Se siitä bossitaistelusta :D Tämä ei ollut tarkoitukseni, mutta olihan tuo tietysti pitkähkön nihkeilyn jälkeen varsin hassunhauska ylläri.  Tarkoitus ei ole silti kaikkia bosseja hoidella tuolla tavoin... enkä edes tiedä, onko se mahdollista. Kenties ystävän summonoinnissa on joitain rajoituksia?

Olen joka tapauksessa yllättynyt siitä, miten kivaa minusta on ollut kehitellä hahmoja. Yhteen väliin se oli minusta pelissä kuin pelissä tympeintä puuhaa ikinä. Edelleenkin pidän tarinaa ykkösjuttuna, mutta onhan se tärkeää, että itse pelaaminenkin on kivaa.

Ammattien kehittämisen osalta Abilink-toiminto on tietysti myös kiva juttu. Ei tarvitse olla itse niin korkeilla leveleillä, kun voi lainata kavereiden kykyjä. Tosin tällä hetkellä listallani on kaksi kaveria, jotka Bravely Defaultia ovat pelanneet. Liityin Facebook-ryhmään, jossa kavereita haetaan. Toivotaan, että se tuottaa tulosta ja saan pian kaikille hahmoilleni linkitettyä jonkun.

torstai 30. tammikuuta 2014

Turinoita sohvan pohjalta

On aika tympeää olla yksin kotona saikuttamassa kipeän jalan takia. Tiedättehän... jos on vaikka flunssassa, töistä pois oleminen on enemmän kuin jees, koska pääkään ei silloin toimi. Nyt en pysty kävelemään kunnolla, mutta polla pelittää (ainakin yhtä hyvin kuin normaalisti), joten tuntuu höhlältä olla kotona. Onneksi on asioita, joita voi tehdä ihan vain istuma-asennossakin x)

Kuva: Wikipedia
Aamupäivä onkin hujahtanut yllättävän nopeasti. Hetken pööpöilin koneella, mutten jaksanut lopulta pitkään olla. Totta kai olisin voinut avata Wordin ja yrittää saada tekstiä eteenpäin, mutta nyt ei ollut sellainen fiilis. Kenties huomenna tai viikonloppuna sitten. Sen sijaan könysin sohvalle ja päätin jatkaa Bravely Defaultia.

En edelleenkään ole kovin pitkällä pelissä. Sain juuri Ringabelin mukaan joukkoon ja seuraavaksi pitäisi mennä salaperäisen mustan maagin perään (okei, ei se heppu kyllä kovin salaperäiseltä oikeasti vaikuttanut vaan itse asiassa aika suoraviivaiselta :P). Kävin jo kääntymässä dynkyssä, mutta totesin tarvitsevani ainakin Poisonaa, joten palasin takaisin ja jäin grindailemaan rahaa. Samalla tuli sitten kerättyä pari leveliä ja job leveliäkin. Eli juonta en ole eilisestä mitenkään järisyttävän paljon ehtinyt edistää. Aion kyllä pelailla tänään vielä lisää, mutta nyt on tarkoitus pitää ruokatauko... heti, kun lounas vain saapuu.

Sain nyt ensimmäiset ammatitkin. Agnèsista tuli munkki ja Tizistä valkoinen maagi. Ringabel on vielä toistaiseksi freelancer. Ammattien saloihin en ole vielä kovin syvällisesti perehtynyt, sillä maailmankartan hirviöt ovat toistaiseksi kaatuneet ihan vain attackia hakkaamalla. Jatkossa varmastikin pääsee taktikoimaan enemmän.

Koska tarina ei ole edennyt paljon, olen ehtinyt pohdiskella hahmoja. Tiz on edelleen minulle hajuton ja mauton. Hän ei ärsytä, muttei innostakaan. Toki hän on sellainen innokas ja reipas poitsu, joita usein jropejen sankareina näkeekin (pakollista angstikohtausta odotellessa :P). Realistisesti ajateltuna hän on yllättävän tarmokas ottaen huomioon lähihistorian, mutta kenties se on hänen tapansa selvitä tilanteesta.

Agnès sen sijaan on alkanut herättää ärtymystä. Toivon totisesti, ettei hän heiluttele martyyrilippua koko pelin ajan, koska se on ainoastaan rasittavaa. Tiedän, että hän on vastuullisessa asemassa ja kenties oikeasti kokee, että hänen on ratkaistava ongelmat yksin, mutta silti! Tytsi tietää varsin hyvin, ettei pärjää yksin, mutta silti kieltäytyy jatkuvasti avusta. Kenties hän haluaa kuolla? Tai sitten hän vain tykkää draamata. Noh, elättelen toiveita, että tästä marttyyrivaiheesta kasvetaan vielä ylitse.

Ringabel on tähän mennessä kiinnostavin partyyn liittynyt hahmo. Okei, hänen muistinmenetyksensä on kliseistä, mutta vähät siitä. Pidän hänen äänestään (sen perusteella voisi kuvitella, että hän on muita vanhempi) ja puhetyylistään. Väitän edelleen, että hänessä on jotain kovin balthiermaista, eikä sitä voi tietenkään laskea viaksi. Haluan tietää hänestä lisää, kiitos.

Toinen suosikkini on Agnèsin mukana roikkuva Airy-keiju energisine äänineen ja suloisine kommentteineen. Ihan parhautta!

Tykkään myös Ringabelin mukana tulleesta kirjasta. Joskin näin alkuun se oli hieman raskas paketti ahmaista kerralla :D Siihenkin taisi jokunen peliminuutti hujahtaa, ellei jopa tunti. Jatkossa tietenkin lukeminen on helpompaa, kun kirjan sisältö päivittyy pikku hiljaa.

Kuten jo aiemmin totesin, peli tuo hieman mieleen Final Fantasy IX:n maisemiensa puolesta. Osa musiikeista on myös sellaisia, ettei mielenyhtymää voi välttää. Tosin valitettavasti osa kappaleista myös tympäisee, esim. voittofanfaari, joka ei ole fanfaaria nähnytkään vaan on rasittavaa pimputusta. Noh, kaikkea ei voi saada.

Lisäksi minulla on samanlaisia fiiliksiä tämän alun suhteen kuin Final Fantasy XII:n, vaikkei peli ainakaan toistaiseksi ole osoittautunut millään muotoa samanlaiseksi. Siinä on myös rippunen samaa fiilistä kuin Ni no kunissa. Tosin tämä fiilis iskee lähinnä maailmankartalla kulkiessa.

Tässä siis lyhykäisyydessä tämän kerran ajatuksia. Nyt saapui lounas, joten eikun syömään ;D

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Minne keijun matka käy...

Eilen illalla sain vihdoin aloitettua Bravely Defaultin. Pelihän on ollut lähes koskemattomana joulukuusta asti, koska aika on mennyt A Realm Rebornin, kirjoittamisen ja cossin tekemisen (ajattelemisen) parissa. Kaikki nuo ovat edelleen kesken, mutta päätin nyt silti aloittaa tämänkin pelin. Tiedä sitten, oliko se hyvä ajatus vai ei...

Kuva: Wikipedia
Pelistä ei siis ole valittamista. Se hitusen harmitti, ettei kieltä voinut vaihtaa kuin vasta intron jälkeen. Tuo ei kuitenkaan ollut iso ongelma ja tulipahan tutustuttua enkkuääniin, jotka muutoin olisivat saaneet jäädä huomiotta.

Valitsin kuitenkin japanilaisen ääninäyttelyn. Englanninkielisissä äänissä ei ollut mitään erityistä vikaa, mutta tykkäsin kuitenkin japanilaisista enemmän. Mies myös bongasi sivusta kuunnellen jonkun tutun animeääninäyttelijän. Itsestäkin parin hahmon äänet kuulostivat tutuilta, mutta vannomatta paras. Olen aina ollut huono äänien tunnistuksessa.

Ehdin pelata peliä illalla noin tunnin eli vielä en nähnyt paljon mitään. Pienen kurkistuksen silti sain jo ja kaikki näkemäni puhui sen puolesta, että jutut pelin perinteisyydestä ja jopa kliseisyydestä voivat hyvin pitää paikkansa. Se ei kuitenkaan ole minusta yksiselitteisen huono asia. Kliseetkin voivat toimia.


Herkullisia hahmoja

Kaikki neljä päähahmoahan tulivat esille jo introssa, kun jokaiselle oli varattu oma pätkänsä. Minusta se oli varsin kiva ja toimiva tapa esitellä heidät, vaikka kaikilla ei samantien päässytkään pelaamaan. Näiden lyhyiden pätkien perusteella ehdin myös muodostaa jonkinlaiset mielikuvat hahmoista.

Agnes on 20-vuotias (japanilaisessa versiossa 17) nainen, jonka tehtävänä on puhdistaa pimeyden saastuttama kristalli... tai tällaisen mielikuvan ainakin sain lyhyestä intropätkästä. Sievä tyttönen kaiken kaikkiaan, mutta hänen luonteestaan en osaa sanoa vielä mitään. Hän onnistui joka tapauksessa herättämään mielenkiintoni.

Ringabel puolestaan on nuorimies, joka on menettänyt muistinsa (totta kai, yksi amnesiatapaus pitää olla ;). Hänellä on kirja, jolla voi ennustaa tulevaa. Ringabelin nimi on ehkä typerä, mutta tykästyin hahmoon välittömästi. Hänessä oli hieman samaa charmia kuin Balthierissa, mutta toisaalta hän toi etäisesti myös mieleen Genesiksen siteeramassa LOVELESSia. Tässä vaiheessa siis ainakin tykkäsin.

Edea on vasta 18-vuotias (15 Japanin versiossa). Hänen isänsä on armeijassa korkeassa asemassa, ja minulle jäi mielikuva, että tytär pyrkii todistamaan arvollisuutensa sotilaana. Odotan mielenkiinnolla, miten tarina tästä lähtee kehittymään. Ainakin näin alkuun tykkäsin hänestä kovasti.

Tiz on 19-vuotias (Japanissa 16) miekkonen, joka heti introssa menettää koko kotikylänsä ja joutuu todistamaan pikkuveljensä kuolemaa. Hän on myös hahmo, jonka housuihin pelaaja ensimmäisenä hyppääkin. Mielestäni hän oli lopulta nelikon vähiten kiinnostava tapaus kaikessa kliseisyydessään. Hän ei ärsyttänyt minua millään muotoa, mutta en myöskään osannut hänestä innostua. Kenties hän vielä matkan varrella nostaa pisteitään.


Makoisa maailma

Mikä sitten tähän mennessä on ollut pelissä parasta? Suoraan satukirjasta repäisty maailma. Rakastan rakennuksia, maisemia, värejä. Kaikki tuo toi mieleen Final Fantasy IX:n, eikä peli, joka sen tuo mieleen, voi olla täysin kökkö.

Kuva: www.awesome-robo.com
Ensimmäinen kaupunki, johon sai tutustua, oli kenties pieni, mutta varsin viehättävä. Se toi mieleen Lindblumin. Kovin paljon siellä ei voinut seikkailla, mutta fiilistä oli senkin edestä. Iso osa tästä oli varmasti nostalgiaa. Tosin en sitäkään laske huonoksi asiaksi.

Ihastuin myös samantien siihen, että peli zoomaa kauemmas, jos hahmoa ei hetkeen liikuta. Välillä oli vain pakko pysähtyä ja antaa kameran peruuttaa. Sen verran kiva nättejä maisemia oli katsella. Silmäkarkkia siis tässä pelissä ainakin riittää. Se ei ole se kriteeri, jolla pelini valitsen, mutta ei siitä yleensä haittaakaan ole. Nätti peli on nätti.

3D sen sijaan ei ihastuttanut. Koetin hetken sillä pelata, mutta se teki oloni hieman merisairaaksi. Kenties siihen täytyy vain totutella ja varmistaa, että katsoo kuvaa juuri oikeasta kulmasta. Näin alkuun se ei kuitenkaan tuntunut erityisen  mukavalta, vaikka hienolta näyttikin. Tosin minulle riittää 2D-pelaaminenkin, vaikka toisaalta olisi tietysti kiva hyödyntää uuden konsolin kaikkia puolia.


Tahditetut taistelut

Bravely Default kurkkaa historiaan siinäkin, että se tuo satunnaistaistelut ja vuoropohjaisuuden pelaajan riemuksi. Edellisiä en ole koskaan erityisemmin rakastanut, mutta vuoropohjaisuudesta tykkään. Toki siinä on omat huonot puolensa niin kuin kaikessa. En silti tuomitse sitä. Siitä asti, kun vuoropohjaisiin taistelusysteemeihin olen päässyt perehtymään, olen niistä tykännyt. Toisista enemmän, toisista vähemmän. Tämä systeemi vaikuttaa ainakin näin alkuun toimivalta.

Pääsin ensimmäiseen luolastoon asti, joten ehdin jo kokeilla Brave- ja Default -komentojen käyttöä. Veikkaan niiden merkityksen korostuvan myöhemmässä vaiheessa, mutta kyllä ne tuntuivat toimivan pelin alussakin.

Kunnollahan taisteluun en ole vielä päässyt sisään, sillä en ole saanut hahmoille erilaisia ammatteja. Ainakin Final Fantasy: The 4 Heroes of Lightissa juuri oikeiden ammattien käyttäminen tuntui korostuvan vähän liikaakin, mutta suhtaudun silti avoimin mielin tulevaan.


Kiva kokemus

Pääsin tosiaan ensimmäiseen luolastoon asti ja sain Agnesin Tizin rinnalle. Siihen kohtaan oli pakko lopettaa, koska kello alkoi olla aika paljon. Aloituksesta jäi joka tapauksessa hyvä maku suuhun :)




PS. Olen edelleen kiinnostunut vaihtamaan lukijoideni kanssa 3DS-kaverikoodeja. Koodin voi lähettää minulle osoitteella: afeni.uchiha (a) gmail.com tai jättää kommenttikenttää omaa mailiosoitetta. Paluupostina heitän oman koodini. En nimittäin viitsi laittaa sitä kuitenkaan täysin julkiseen jakoon x)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Paljon asiaa puolesta tunnista eli Lightningin paluu

Tänään ilmestyi PS3:lle Lightning Returnsin pelattava demo. Kun olin ensin jäädyttänyt itseni pihalla ja sen jälkeen nukahtanut saunaan, oli aika tarttua pleikkarin ohjaimeen. Luonnollisesti fiilis ei tänään ollut pelaamisen suhteen paras mahdollinen, mutta huomiseen ei tietysti voinut odottaa.

Sillä välin, kun installoin peliä pleikkarille, olikin sopiva hetki nesteyttää saunassa kuivahtanutta kroppaa... tosin ei voi sanoa, että installointi olisi vienyt kovin pitkään, joten olotila oli edelleen kuivahko, kun kävin peliin käsiksi :P
Minulla ei ole suuren suuria odotuksia tämän pelin suhteen. En edes odota sitä millään suurella hypellä, vaikka tarkoitus on vielä ennakkovarata se ja noutaa ilmestymispäivänä. Pelaamisen luultavasti aloitan kuitenkin vasta Desucon Frostbiten jälkeen. Minulla on tuolloin jopa viikon loma töistä, mikä tarkoittanee ahkeraa pelailua. Tästä huolimatta väitän, etten hypetä peliä.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että kolmetoista oli ihan riittävä sellaisenaan. Ennemmin olisin ottanut sille prequelin kuin pari jatko-osaa. Silti uudet Final Fantasyt ovat lähes poikkeuksetta ostoslistalla, jos vain kotoa löytyy sopiva alusta, joten FFXIII-2 tuli ostettua sekin. Kun se sitten oli täydellinen pettymys, en tosiaan jaksa uskoa, että jatko-osan jatko-osa sen jotenkin pelastaisi. Mutta mahdollisuushan pitää antaa.




Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Demossa ei juuri hahmoja esitelty, mutta vilautettiin kuitenkin. Lightning pääosassaan pääsi eniten ääneen, muuta en edes odottanut. Hän ei ollut se kiukusta pihisevä äkäpussi, jonka tapasimme alkuperäisessä pelissä. En oikein tiedä, mikä hän oli... aika hajuton ja mauton kaiken kaikkiaan. Hänestä on nyt tullut Jumalan nimeä Pelastaja, jonka tehtävänä on pelastaa maailman sielut ennen maailmanloppua. Siihen on aikaa kolmetoista päivää. Tämän kaikki varmaan tiesivätkin.

Toisena tärkeänä hahmona ainakin demossa oli Snow, joka on ilmeisesti menettänyt mielenterveytensä elettyään satoja vuosia Chaoksen hallitsemassa maailmassa ja kipuillessaan Serah'n kuolemaa. Light haluaa pelastaa Snow'n, joka ei puolestaan halua tulla pelastetuksi vaan on valmis jopa taistelemaan entisen rakkaansa siskoa vastaan. Juuri tämän enempää hänestä ei kerrottu.

Vanhoista tutuista myös Hope on mukana. Demossa häntä ei näytetty, mutta hän keskusteli jonkinlaisen radiolähettimen tms. välityksellä Lightningin kanssa lähes taukoamatta. Tämä on sinällään kiva lisä juoksenteluun, kun koko ajan voi kuunnella keskustelua. Hope vaikutti toimivan Lightningin oppaana ja avustajana, mutta myös käskyttäjänä. Tästä asetelmasta annettiin kuitenkin vain aavistus.

Uutena hahmona esiteltiin Lumina, josta varmaan kaikki ovat jo netissä nähneet kuvia pyörimässä. Tytsi tuntuu viihtyvän yksissä Chaoksen kanssa ja aiheuttavan mielellään harmeja Lightningin tielle tämän yrittäessä pelastaa Snow'ta. Mitään hänestä ei silti oikeastaan kerrottu. Pohdiskelin itsekseni, että kenties hän on Serah'n pimeä puoli tai kenties Light itse. Hän kiinnostaa minua lievästi.

Hahmojen animointi näytti minusta kauniimmalta kuin FFXIII-2:ssa. En ole asiantuntija, mutta jälki oli silti minusta huolitellumpaa ja kaiken kaikkiaan parempaa, ehkä jopa hienompaa kuin kolmessatoista. Jokin minua kuitenkin hämäsi Lightissa ja Snow'ssa. He eivät näyttäneet omilta itseltään, särmää puuttui. He olivat jotenkin liian siloteltuja, kun alkuperäinen mielikuvani on hieman rosoinen. En osaa selittää tätä ajatusta. Onko kukaan muu huomannut mitään vastaavaa?


Epin vai eeppinen feilaus?

Pelin juonta ei lyhyehkössä demossa tietenkään avattu kovin paljon ja oleellisen kuvasin jo postauksen alussa. Minua tarina ei toistaiseksi sytyttänyt, vaikka olen pelaajana nimen omaan story hunter. Haluan nauttia hyvän tarinan, suorastaan ahmia sen, mutta ruokahalu ei toistaiseksi herännyt. Sen sijaan ajoittain tuli sellainen "äh, ihan liian eeppiseksi on yritetty tätäkin juttua vetää" -fiilis. Mitäs muuta tietysti maailmanlopun korvilla elävän ihmiskunnan sielujen pelastaminen voi olla kuin eeppistä, mutta silti töksähti. En kaipaa päähahmoa, joka on lähes jumalasta seuraava, minulle riittäisi ihminen erikoiskykyineen.

Okei, en voi vielä tietää, mitä tuleman pitää. Usein olen tykännyt Finaleiden tarinoista ainakin jollain tasolla (poikkeuksiakin on), joten uskoa vain pitäisi riittää. Silti päällimmäisenä on nyt vahva epäilys, että peli voi olla ok, mutta tarina ei innosta. Toivotaan, että olen lopulta väärässä.


Reaaliaikaista räiskettä

Kolmentoista taistelusysteemi oli kehitetty todella kivaksi jatko-osaan. Siinä on yksi asia, josta ihan aidosti tykkäsin FFXIII-2:ssa. Nyt kuitenkin systeemi oli pistetty lähes kokonaan uusiksi. Se muistuttaa hieman FFX-2:n dress sphere -systeemiä olematta kuitenkaan täysin samanlainen. Joka tapauksessa vaatteita vaihdellaan taistelun aikana ja välillä erittäinkin kiivaasti, jos mielii pysytellä hengissä tai ylipäätään voittaa.

Viholliset näkyvät pelimaisemassa, kuten kahdessa aiemmassakin osassa. Tällä kertaa taistelut laukaistaan painamalla R1-näppäintä, jolloin Light tekee syöksyn eteenpäin. Syöksy kannattaa suunnata vihollisen selustaan, sillä se pudottaa tämän HP:a alemmas. Jos syöksy taas onnistuu huonosti, saattaa Light itse aloittaa alemmalla HP:lla.

Suurin uudistus silti on taistelujen reaaliaikaisuus. ATB-viiva on edelleen näkyvissä ja vuoropohjaisuuden piirteitä on, mutta taistelu ei todellakaan ole X:n hakkaamista. Sen sijaan pelaajan on nyt oikeasti osattava painella muitakin nappeja ja mieluusti oikeaan aikaan. Väitän melkeinpä, että jos en olisi viettänyt viimeistä kahta kuukautta A Realm Rebornin parissa, tämä olisi aiheuttanut minulle ahdistusta. Tykkäilen nimittäin vahvasti vuoropohjaisuudesta (mutta toisaalta myös kahdentoista gambit-systeemistä) ja tosiaan siitä aiemmasta hakkaa X:ää, mutta vaihda paradigmoja riittävän usein ja oikein -meiningistä. Tämä uusi systeemi vaatii opettelua, mutta uskoisin sen iskostuvan päähäni hieman helpommin, kun olen jo tosiaan A Realm Rebornissa saanut reaaliaikaisuuteen totutella.

Tuttua vanhasta taistelusysteemistä oli ärsyttävä vihollisten staggerointi. Jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että se olisi jätetty pois, mutta ehei. Edelleen siis pitää paukuttaa vihollisia staggeriin... sitä vain ei tiedä, mikä on minkäkin vihollisen osalta tähän helpoin keino. Riviviholliset onneksi ainakin demossa voitti ilman staggeria, mutta bossi oli toinen juttu. Lightningilla on kuitenkin kiva Overclock(?)-kyky, joka helpottaa staggerointia hieman.

Miinusta on kuitenkin annettava parantavien esineiden käytöstä taistelussa. Minkä ihmeen takia ne on pitänyt piilottaa Start-näppäimen taakse O_o Oikeasti... ristiohjain olisi ollut kokonaan käytössä, eikö niitä olisi voinut pultata siihen? Kun nyt kerran reaaliaikaiseen suuntaan mentiin, olivat parannusesineet voineet olla myös reaaliaikaisesti käytössä eikä erillisessä valikossa.


Huomioita kontrolleista ja muuta pientä

Pelin kontrollit ovat melko selkeät. Taistelussa tietysti joutui vielä katselemaan, mistä napista mikin toiminto tulee... varsinkin, kun ne vaihtuvat sen mukaan, mitä Lightilla sattuu olemaan päällä. Tämä on asia, joka hioutunee aikanaan selkärankaan. Tietysti, jos ja kun vaatteita on paljon erilaisia, opeteltavaakin riittää hetkeksi.

Kameran pyörimisestä ei ole valittamista, toimi oikeastaan erinomaisesti. Sen sijaan Lightningin juoksu tuntui ajoittain tahmealta. Olisin kuvitellut hänen liikkuvan nopeammin ja sulavammin. En tiedä, oliko tämä vain minun kuvitelmaani vai oikea ongelma. Hieman hassua oli myös se, että tikapuihin ei tarvinnut tarttua itse. Riitti, että ohjasi Lightin niiden suuntaan ja hän kiipesi ylös. Tähän varmastikin tottuu, enkä näe asiaa ongelmana. Jotenkin vain oletin, että tämä toiminto olisi ollut jonkin napin takana, kuten monissa peleissä.

Menuun pääsee totuttuun tapaan kolmiota painamalla, mikä olikin minulle yllättäen ongelma. Nimittäin tässä pelissä pelaajan on hyppyytettävä Lightia, ja olen A Realm Rebornissa tottunut hyppyjen tulevan kolmiosta (siinä menuun pääsee Start-näppäimellä). Niinpä availinkin sitten menua aivan jatkuvasti, kun olisi pitänyt hypätä. Tässä pelissä siis hyppiminen tapahtuu ympyrällä. Olen varma, että opin tämän kyllä, mutta sitten varmaan sekoilen vuorostaan A Realm Rebornin kanssa :D Rankka elämä.

Harmillinen pelillinen seikka on Lightingin repun tilavuus. Sitä on tottunut ronttaamaan mukanaan 99 kappaletta jokaista esinettä. Tässä pelissä on menty realistisempaan suuntaan ja Light pystyy kantamaan yhteensä viisi esinettä. Meininki on tältä osin siis samanlainen kuin Dirge of Cerberuksessa, jossa en siinäkään tykännyt muutoksesta. Toivottavasti kauppiaita on ainakin riittävän usein tavattavissa. Demon aikana näin yhden, mutten ostanut tältä mitään. Potioneja kuitenkin kului matkalla, joten ei olisi ollut huono idea haalia täydennystä. Voipi olla, että tämän asian suhteen kipuilen vielä useamman kerran.

Kiinnitin myös huomiota siihen, että minulle pelin tunnelma aiheutti lievää ahdistusta. Taistelu ei heti lähtenyt sujumaan, mikä kohotti stressitasoa, eikä paikka, jossa seikkailtiin, näyttänyt niin kamalan kivalta. Tunne tuli yllätyksenä, sillä vastaavaa peliahdistusta en ole viime aikoina kokenut... yllättävää kyllä A Realm Reborn ei herätä sitä. Toivon, ettei tämä vaikuta pelaamiseeni.

Kivana pikkulisänä pelissä on myös sosiaalinen media eli ainakin Facebookin ja Twitterin voi halutessaan siihen yhdistää. On toki jokaisen oma asia, haluaako näin tehdä, mutta mahdollisuus on tarjottu. Lisäksi pelissä voi tiettyjen hahmojen kautta jättää viestejä toisille pelaajille, esim. kuvakaappauksen jostain tilanteesta. Turhakkeitahan nämä ovat, mutta varmasti osalle mieleisiä juttuja.

Kaikken kaikkiaan demon pohjalta jäi vähän sekava fiilis. Haluan nähdä, miten tarina päättyy (joskin se minun mielestäni päättyi jo edellisessä osassa :P) ja miten tämä osa on nivottu edellisiin vai onko mitenkään. Tahdon tietää, pystyykö Square Enix pelastamaan XIII-sarjan kehnon maineen tällä pelillä vai mennäänkö entistä pahemmin metsään. Samalla olen varsin epävarma tarttumaan ohjaimeen ja epäilen omaa innostustani. Toisaalta... kun ei odota mitään, ei voi kuin yllättyä iloisesti. Vai mitä?

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Epäpelaamista?

Kuten blogin lukijat jo tietävät, talouteemme putkahti joulun kunniaksi Nintendo 3DS. Laturia sen sijaan jouduimme odottelemaan uuden vuoden ylitse, mikä luonnollisesti rajoitti laitteen käyttöä melkoisesti. Esim. pelaamisen sai suosiolla unohtaa ensimmäisen kahden viikon ajaksi. Sain tosin kaverin luona laitteen kerran ladattua, joten virta riitti Streetpassiin ihan hyvin oman laturin saapumiseen asti.

Sittemmin mies on aloittanut The Legend of Zelda: A Link Between Worlds -pelin jokailtaisen pelaamisen, joten ei laite ole täysin tyhjänpanttina ollut. Itse olen ajoittain seuraillut pelin etenemistä vierestä, vaikka se käsikonsolin kohdalla vaikeaa onkin. Ei voi sanoa, että minulle olisi siitä mitenkään erityisen selkeää kuvaa muodostunut, mutta vaikutelma on aika perinteinen. Siis samanlainen kuin muistakin Zeldoista olen saanut... vaikea selittää, se on vain tietty tunnelma. Ja tottahan toki Zeldan perusteema soi päässä illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä, joten sitä on kuunneltu vähintäänkin tarpeeksi. Onneksi satun pitämään kyseisestä kappaleesta. En siis häiriinny sen jatkuvasta kuuntelusta... ja itse asiassa mietin, että se voisi olla jopa kiva soittoäänenäkin.

Mutta pelaamiseksi tätä loisimista ei varsinaisesti voi kutsua. Väitän silti nauttineeni tästä sivustaseuraajan roolistani. Omalle pelirintamalle on sitten mahtunut kyllä A Realm Rebornia, mutta en mene siihen tässä postauksessa nyt sen syvemmin. Voi olla, että julkaisen myöhemmin taas kuvia, sillä niitä on paljon ja ne ovat kivoja.

Olen kuitenkin tuon 3DS:n harrastanut muutenkin tätä "epäpelaamista". Streetpass ja askelmittari ovat olleet yllättävän kiehtovia. Olen oikeasti hämmästynyt, miten paljon olen niistä tykännyt. On kiva seurata, kuinka paljon askelia päivän aikana on tullut otettua. Tietysti en toimistolla kävele käsikonsoli takataskussa, mutta laukussa se kulkee näppärästi mukana tapaamisiin ympäri kaupunkia... ja usein tulee käveltyä.

Streetpass on sitten oma lukunsa. Näyttää siltä, että joka arkipäivä törmään samaan tyyppiin. Alan vahvasti epäillä, että meillä on töissä toinenkin 3DS:n käyttäjä. En vain ole vielä keksinyt, kuka on kyseessä ;D Pitäisi varmaan ensin selvittää, kuinka pitkän matkan päästä konsolit juttelevat toisilleen. Lisäksi olen nyt muutaman kerran törmännyt säännöllisesti yhteen toiseenkin tyyppiin... En tiedä, miksi mutta jostain syystä tämä on vain minusta hillittömän kivaa.

Streetpassin mukana tulleesta palapelivaihtosysteemistä en niin perusta, vaikka 3D-kuvat ovatkin ihan hauskoja. On ne palat tullut aina vaihdettua, mutta niitä en kamalasti odota. Sen sijaan Streetpass Quest on minun mieleeni. Siinä on omat ärsyttävyytensä, kuten se, ettei joitain vihollisia voi voittaa kuin hahmoilla, joilla on tietyn värinen paita ja sitten tietenkään sellaista ei vain tule vastaan edes ostamalla. Tällaisista pikkujutuista huolimatta olen sitä jaksanut päivittäin pelailla. Harmistus on suuri, jos ei jonkun reissun / työpäivän jälkeen ole yhtään hahmoa ilmestynyt Streetpassiin, sillä sitten ei viitsi pelatakaan. Pelkät ostetut hahmot ovat lisuke, kivempaa on kerätä tyyppejä toisilta.

Kaiketi Streetpass iskee sisäiseen metsästäjä-keräilijääni. Pitää saada mahdollisimman monta erilaista Mii-hahmoa, mutta toisaalta samaan aikaan on hienoa, kun törmää samaan uudestaan. Kumman pienistä asioista sitä voi iloiseksi tulla. Streetpass Quest taas on vähintäänkin melkein peli, vaikka on kovin yksinkertainen sellainen, joten kaipa se siksi jaksaa kiinnostaa.

Lisäksi plussana on vielä se, että mies saa Shadow Linkejä minun varjollani omaan peliinsä. Osa niistä on tosin ollut niin kovatasoisia, ettei hän ole omalla Linkillään niitä vastaan pärjännyt, mutta ilmeisesti on kuitenkin tykännyt Shadow Linkejä vastaan pelata.

Lyhyesti voisi sanoa, että pelikonsolin lisäksi 3DS:ssä on kivoja sosiaalisia ominaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan vaadi tällaista introverttia olemaan liian sosiaalinen. Toimii.

//edit 16.1.

Voin vaihtaa kanssasi kaverikoodeja, jos jätät mailiosoitetta kommenttikenttään :)