maanantai 24. helmikuuta 2014

Siitäs sait!

Eilen tartuin kädet hioten ohjaimeen, sillä oli tullut viimein aika palata Lightning Returnsissa Etron temppeliin ja haastamaan Caiusta. Kyseisen miehen kanssa on tullut nyt matsattua tarpeeksi yhdelle elämälle. Ei enää koskaan, kiitos.

Kuten olen kertonut, Etron temppeli ei ole mikään miellyttävä paikka hyppelyineen ja putoamismahdollisuuksineen. Möllitkään siellä eivät ole kovin kivoja... mutta toisaalta, missä ne nyt sitten olisivat?

Mies oli onneksi taas kerran ihana ja suostui tuon temppelin läpi hyppelemään, vaikkei pitänyt siitä luultavasti yhtään sen enempää kuin minäkään. Siinä miehen ohjaillessa Lightningia (minä hoidin jälleen taistelut) ehdin jo tuskailla, että jos en voita Caiusta tälläkään kertaa, joudun tulemaan temppeliin vielä uudestaan. Ajatus ei totisesti ollut miellyttävä.

Kun sitten pääsimme temppelin huipulle, tsekkasin vielä kertaalleen kaikki päällä olevani kamat ja varmistin, että ne olivat parhaat mahdolliset tilanteeseen nähden... eli siihen, että lämää tulisi ja lujaa Guardista huolimatta. Sitten vielä tallennus ja syvä hengenveto, ennen kuin astelin valtaistuinsaliin.

Kuuntelin Caiusin löpinät uudemman kerran rohkeutta kerätessäni ja yritin hikisillä käsillä pitää kunnolla kiinni ohjaimesta. Kyllä, bossitaistelut on vakava asia! Onnistun lukuisista (noin kolmesta) häviöstä aina kehittämään kamalat paineet, joten sitten tuskaillaan, kun bossia pitää uudemman kerran haastaa. Caius on vielä erityistapaus, sillä hän on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia jo aiemmassa pelissä. En olisi halunnut kohdata häntä enää ylipäätään ollenkaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään...


Siitä taisi tulla parhaiten vedettyä Caius-taistelu ikinä. Siis minun kohdallani. Muihinhan ei tuloksia tietenkään verrata, kun se vain masentaisi.

Taktiikka oli se, että suojasin aina, kun suinkin tajusin. Muuten vedin iskuja niin nopeaan tahtiin kuin ikinä pystyin. Kun Caius oli hieman alle puolen healtin, pysäytin kellon pariin kertaan putkeen ja paukutin häntä oikein urakalla. Siinä se sitten olikin. Ei ehtinyt syntyä harmaita hiuksia eikä rasitusvammoja.

Täytyy myöntää, että fiilis oli mieletön. Paljon parempi kuin Lightning DLC:ssa FFXIII-2:ta pelatessa. Nyt tuli oikeasti sellainen fiilis, että pääsi näyttämään Caiusille närhen munat, että tämän jälkeen pystyy mihin vain.

Tuolla fiilistelyllä saakin sitten elää pidempään, sillä nyt minulla on vielä neljä päivää jäljellä (ja tuossa kohtaa oli noin puolikas päivä siihen päälle) ennen maailmanloppua. Sen verran lunttasin walktrough'sta, ettei pelissä oikeasti juuri tapahdu ennen viimeistä päivää. Hopella on parina aamuna uutta kerrottavaa, mutta siinä se sitten oikeastaan onkin. Eli kolme päivää sivutehtäviä sivutehtävien perään. Viimeisenä päivänä on edessä 33 kerroksinen uusi dynkky, joka ei houkuttele sekään yhtään. Luultavasti se on samanlaista sontaa kuin Etron temppeli -___-

Eli pelimotivaatio on upeasta voitosta huolimatta vähän maissa. Tänään jaksoin vajaat 1,5 tuntia pelailla sivutehtävien parissa (eilen askaroin nelisen tuntia ja lauantaina kuusi). Ne eivät vain tyydytä samalla tavalla kuin pääjuoni. Toki voisin nukkua majatalossa päivät ohitse, mutta sekään ei ole kovin viisasta. Voi nimittäin olla, että sitten minulla ei ole tarvittavia voimia uudesta dynkystä selviämiseen.

Tässä kohtaa päätin, että huomenna pidän vapaapäivän Lightning Returnsista. Ehkä kahdeksan päivää pelaamista putkeen oli ihan tarpeeksi. Lupasin mielelle, että huomenna ratsastetaan Eorzeassa chocoboilla auringonlaskuun. Onkin vähän ikävä niitä maisemia. Toivottavasti vain osaan edelleen pelata sitä, kun näppäimet ovat taas eri kuin tässä pelissä x)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Aikaninjailua

Eilen ja toissapäivänä ei ehtinyt blogiin raapustella. Perjantaina pelaaminen meni niin myöhään, ettei kirjoittaminen enää tullut kysymykseenkään. Lauantaiaamuna puolestaan oli japanin tunnit ja illalla taas pelaaminen venähti. Siksipä siis hetken hiljaisuus. On myös mahdollista, että jatkossa taas postaukset tulevat harvempaan, koska loma on lusittu ja arkena ei aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Perjantaiaamu hujahti blogiin raportoidessa ja erinäisissä muissa puuhissa, joten itse asiassa tartuin ohjaimeen vasta kolmen pintaan. Siitä eteenpäin olin kuitenkin ahkera aikaninja.

Koska edellisellä kerralla en ollut saanut suoritettua Yusnaan pääjuonitehtävää loppuun, se oli tämän päivän listalla. Sitä ennen kävin kuitenkin Wildlandsilla moikkaamassa Sazhia, koska tehtävää pystyi edistämään vasta iltakuudelta ja minulla oli 12 tuntia tehokasta aikaa käytettäväksi kaikkeen muuhun.

Tässä vaiheessa peliä kuitenkin tuli vahvasti tunne, että aikaraja tökkii. Koko ajan on joko kiire tai sitten pitää odottaa, että jotain tapahtuu / pääsee itse tekemään jotain. Toki tyhjät välit voi ja kannattaakin käyttää sivutehtävien tekemiseen, mutta sivutehtävät ovat aina sivutehtäviä eivätkä pidä mielenkiintoa yllä yhtä vahvasti kuin pääjuonen kanssa puuhaaminen. Ainakin siis omalla kohdallani näin. Muiden pelaajien puolesta en voi puhua. Varmasti löytyy myös joku, jolle sivutehtävät ovat ne koko homman suola.

Hopen kanssa Arkissa

Enemmän tai vähemmän yllättäen Sazhin luona vierailu avasikin uuden (ja ilmeisesti viimeisen) pääjuonitehtävän. Dajh on menettänyt sielunsa, joka on hajonnut viiteen osaan. Lightin tehtäväksi jää kerätä nämä osaset ja tuoda ne takaisin Sazhin luokse. Lumina puolestaan on luovuttanut Sazhille laatikon, johon palaset laitetaan yhdistymään, kunnes ne siirtyvät yhtenä kokonaisuutena takaisin Dajhin ruumiiseen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, ettei poika ole kuivunut, mädäntynyt tai mitään muutakaan, vaikka on ilmeisesti jo useamman vuosisadan maannut tiedottomana.

Ensimmäinen sielun pala löytyi maahan rysähtäneen, myös kaksikon kotina toimivan, ilmalaivan vierestä. Yhden olin tietämättäni jo hankkinut Fangin kanssa aavikkoa kolutessani (löytyy majakan läheltä afropäiseltä cactuarilta, jos joku tätä tietoa kaipaa). Jäljellä oli siis reilusti päivää ja kolme sielunpalaa, joita lähdin metsästämään.

Lähin oli saatavissa Chocolinalta, jonka puheille ratsastin saman tien. Tietenkään Chocolina ei sitä voinut suoraan luovuttaa vaan halusi palkkion minulta. Hämmästyksekseni tarvittava esine löytyi jo minulta. Ei aavistustakaan, mistä olin sen onnistunut hankkimaan, mutta säästyinpähän ympäriinsä juoksentelulta tältä osin.

Seuraava oli saatavilla Soul Seed Traderien johtajalta Luxerionista. En ole tainnut puhua Soul Seedeistä aiemmin, mutta ne ovat siis pieniä sielunsiemeniä, joita voi löytää kaaoksen valtaamista paikoista. Ne voi napata mukaansa ja myydä kohtuulliseen (400 giliä kappaleelta) kauppiaille, joita löytyy maailmasta neljä kappaletta. Kauppiaat välittävät siemenet eteenpäin jollekulle... joka sivumennen sanoen tuskin tekee niillä mitään hyvää. Koko bisnes kuulostaa sen verran epäilyttävältä, että veikkaan Luminan olevan sen takana. Ja se likka ei taatusti tee mitään positiivista sieluparoille. Mutta minkäs teet, kauppaa on käytävä, jos pelissä meinaa edetä.

Kyseinen kauppias oli samaa maata Chocolinan kanssa. Eli sielunpala oli saatavissa vaihtokaupalla: x määrä Soul Seedejä ja Moogle's Fragment, jonka siis voi saada mooglejen kylästä syvältä eräästä metsästä ainoastaan yöaikaan, joilloin siellä vaeltaa tavallista hankalampia möllejä. Siemenet olin jo toimittanut, joten se ei tuottanut ongelmaa. Sen sijaan mooglejen kylään ei ollut mitään asiaa puolenpäivän aikaan. Siispä tehtävä hyllylle odottamaan parempaa päivää.

Jatkoin viimeisen sielunpalan perään. Se oli saatavissa Yusnaanin Slaughterhousesta, mutta valitettavasti kävi ilmi, että kyseinen paikka on auki vasta iltaseitsemästä alkaen. Käytännössä tämä tarkoitti senkin johtolangan hylkäämistä toistaiseksi. Tein sitten välissä parit muut sivutehtävät, kunnes suunnistin kello kuudeksi Yusnaan pääjuonen perään.

Vuorossa oli rasittava juoksentelu kohti Snow'n palatsia. Sinne tosiaan piti livahtaa takakautta. Valitettavasti Lumina puuttui kuvioon ja onnistui heittämään minut pois reitiltä. Tosin sen takia löysin ID-kortin, jolla pääsin palatsialueelle sisään ilman takakautta kiemurtelua. Silti ei voi sanoa, että itse palatsiin pääseminen olisi ollut helppo projekti.

Tätä varten jouduin mm. metsästämään ilotulitteita ja värväytymään pääosan esittäjäksi. Teatteri paljastui varsin epämääräiseksi rekrytoijaksi, sillä minun piti itse hankkia roolivaatteeni osallistumalla Slaughterhousen tappavan vaaralliseen kamppailuun. Onneksi se oli helppo nakki. Sain sekä mekon että Dajhin sielunpalan yhdellä iskulla (okei, neljällä taistelulla).

Hieno mekko hankittu
Kun olin saanut mekon, minulle jäi yllättäen viisi tuntia ylimääräistä aikaa, ennen kuin näytelmä alkaisi. Näytelmän loppukohtauksen aikana oli siis tarkoitus päästä ilotulituksen säestämänä livahtamaan palatsiin.

Päätin käyttää nämä viisi tuntia tehokkaasti ja lähdin etsimään mooglejen kylää. Tämä tarkoitti teleportailua ja pienoista kilpajuoksua ajan kanssa, mutta mikäs sen hauskempaa. Sain kuin sainkin Moogle's Fragmentin ja ehdin vaihtaa pari sanaa mooglejen kanssa.




Mooglejen kylä oli hauskan näköinen paikka, mutta valitettavan pieni. Olisin viihtynyt siellä pidempääkin, mutta tekemistä oli lopulta aika vähän. Sinällään sarjan mooglet eivät aivan ole minun makuuni. Kuten mies totesi, ne näyttävät alienvauvoilta. Ne eivät ole sellaisia suloisen pörröisiä kuin aiemmin ovat olleet. Tylsää.

Kylästä suunnistin takaisin Luxerioniin, jossa kävin vaihtamassa saaliin Dajhin sielunpalaan. Nyt ne olivat kaikki koossa. Tuossa kohtaa kello alkoi olla sen verran paljon, että jouduin kiirehtimään Yusnaaniin ja murtautumaan palatsiin. Aika tuli siis käytettyä erittäin tehokkaasti.

Palatsiin pääsin helposti näytelmän ja ilotulitteiden avulla. Välivideo oli näyttävä ja kenties paras osuus koko tehtävässä ylipäätään. Sitä seurasi epämiellyttävä putkijuoksu palatsin synkillä käytävillä (itse en rakentaisi noin epämiellyttävää paikkaa). Turhaumus vain kasvoi, kun löydettyäni Snow'n piilopaikan Light ja Hope totesivat, että sinnehän ei muuten pääse ilman apuvälineitä. Tämä tarkoitti lisää putkijuoksua, kunnes onnistuin löytämään Serah'n kihlakaulakorun, jonka avulla lopulta oven sulkenut taika saatiin murrettua. Hieman myöhemmin Snow totesi, että oli järjestänyt asian tarkoituksella niin, että vain oikea Lightning osaisi tulla paikalle. Ööh... okei?

Tästä kommentista huolimatta Snow ei ollut valmis luovuttamaan vaan halusi Lightin tappavan hänet. Ei tietenkään niin, että olisi vain pysynyt kiltisti paikoillaan ja antanut teloituksen tapahtua. Sehän olisi ollut liian helppoa. Toisaalta Light ei muutenkaan ollut halukas tappamaan Snow'ta. Luonnollisesti tämä johti suureen ja tiukahkoon taisteluun, jonka kuitenkin voitin ja jopa paremmin arvosanoin kuin edelliset bossimatsit.


No, syytäkin toki oli, koska kyseessä oli pääjuonen kakkostehtävä :D Olisi ollut jo suorastaan huolestuttavaa, jos en olisi pärjännyt Snow'ta vastaan.

Taistelua seurasi vielä eeppinen Snow'n pelastaminen häneltä itseltään. Mokoma kun oli mennyt muuttumaan Cie'thiksi. Tähänkin luonnollisesti toimi pari nyrkin iskua, toivominen, Serah'n korun heiluttelu ja tytsin nimen mainitseminen. Nyt Snow on sitten ennallaan ja jäi huolehtimaan Yusnaanista viimeisiksi päiviksi. Sielujen pelastus jääköön edelleen Lightningin hartioille.

Snow'n pieksämisen jälkeen aikaa oli vielä parisen tuntia jäljellä, joten päätin taas ninjailla. Ensimmäisenä kohteena oli Sazh. Kävin palauttamassa sielunpalat ja sain kuin sainkin saman vuorokauden aikana suoritettua loppuun kaksi pääjuonitehtävää, mikä paikkasi kivasti sitä yhtä päivää, jolloin en saanut yhtään.

Nyt aika oli jo oikeasti kortilla, mutta jotenkin onnistuin ninjaamaan itseni myös mooglejen kylään ja nappaamaan sieltä pari sivutehtävää. Sitten Hope teleporttasikin minut takaisin Arkkiin. Juoni ei hirveästi siellä edennyt, mutta sain taas päivän lisää varastoon. Vielä pitäisi yksi saada (eli Caius voittaa), jotta kolmetoista päivää olisi kasassa.

Tästä huolimatta vietin lauantain pelkästään sivutehtävien parissa. Ei huvittanut vielä yrittää Caiusta uudestaan. Kenties sitten seuraavalla pelikerralla...


Lauantaina liikenteeseen lähdettiin uusissa teräsbikineissä.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Nöyh!

Eilen tuli vietettyä ensimmäinen täyden työpäivän mittainen peliputki. Tosin sen katkaisi pari ruokataukoa, mutta onhan töissäkin kahvi- ja lounastauot ;) Päivän pelaamiset voi oikeastaan jakaa neljään osaan.

Osa 1 - Chocobo

Kello oli kuusi aamulla (pelissä, ei sentään irl), kun suuntasin poimimaan kasvattamiani rehuja. Samalla aukesi uusi sivutehtävä, jonka päätinkin heti suorittaa. Valitettavasti sivutehtävä johti siihen, etten voinut syöttää kaikkia kasvattamiani eväitä Shirolle. Tarkoituksenani kun oli saada chocobo täysin kuntoon niin nopeasti kuin mahdollista.

Sivutehtävä oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä sen suorittamalla sain lisää viljelypinta-alaa ja vihjeen uudesta suunnasta. NPC pyysi toimittamaan itselleen lannoitetta, jotta saadaan gysahl greenit kasvamaan entistä paremmin. Samalla eksyin kylään, jossa toinen NPC kertoi Yuel's Flowerista. Sillä sai kuulemma parannettua chocobon kuin chocobon ja opetettua linnun puhumaankin. Kukka oli tuska hakea kartan toiselta puolelta, mutta oli sen arvoinen kyllä. Mutta ei, Shiro ei oppinut puhumaan, mutta pääsi vihdoin eroon siteistä ja oppi sanomaan "Kweh!".  Kun siteistä päästiin eroon, lentäminenkin tuli mahdolliseksi. Tosin ei Shiro kovin pitkiä matkoja valitettavasti liihottele.

Tässä vaiheessa oltiin vasta menossa hakemaan Yuel's Floweria.
Lentokyvyn hankkimisen jälkeen olisin toki voinut koluta Wildlandsia ja tehdä kartalla yhtä sun toista. Jatkuvasti takaraivossa painava pelko ajan loppumisesta ajoi kuitenkin tarinassa eteenpäin. Siispä lähdin kartan osoittamaan suuntaan, kohti paikkaa, jossa Valhalla Enkelin tulisi kantaa Lightning Etron temppeliin. Kartta oli jokseenkin hankala, mutta onnistuin lopulta kuitenkin löytämään perille.

Temppelille pääsy oli kuitenkin jo täysin oma lukunsa. Lentäminen ei sujunut niin mallikkaasti kuin olisi voinut kuvitella, joten seurauksena oli lukuisia kirosanoja ja turhautumista, kunnes mies ystävällisesti tuli apuun. Tasohyppely ei selvästikään ole enää minun juttuni -___-

Onneksi miehen avustuksella saatiin Shiro ja Lightning temppelin porteille ja siihen tyytyväiseen fiilikseen olikin hyvä päättää pelipäivän ensimmäinen osuus.


Osa 2 - Caius Ballad

Ruokatauon jälkeen oli aika tarttua ohjaimeen uudestaan. Epäilykset muhivat mielessäni, kun pingoin kohti Etron temppelin syövereitä, mutta luotin sokeasti siihen, että kyseessä on vasta pääjuonen tehtävä 3-3. Eihän se voi olla paha, kun nelosta (Dead Dunes Fangin kanssa) olin jo onnistuneesti suorittanut pitkälle?

Kuva: Final Fantasy Wiki
Noh, ei se ihan niin mennyt, koska Caius ja Yuel. Heti Etron temppeliin astuttuani otin turpaani Caiusilta sen verran, että päädyin temppelin pohjalle makaamaan. Tietenkään herra ei tullut suoraan hoitelemaan minua manan majoille vaan linnoittautui temppelin yläosaan. Lightningin päälle hän langetti kirouksen, joka syö hiljalleen HP:a. Tosin Easy Moden kohdalla tämä ei sentään ollut ongelma. HP nimittäin palautuu hitaasti ja kumosi kirouksen vaikutuksen. Kiitos siitä, muuten olisi homma mennyt vielä enemmän suohon.

Temppeli osoittautui tasohyppelyhelvetiksi, jossa yksikin harhahyppy johti putoamiseen takaisin pohjalle. Voitte uskoa, miten tämä sylettää, kun ensin on kivunnut viitisen kerrosta ylöspäin ja sitten seuraava hyppy meneekin vähän metsään. Ei paljon naurattanut. Mesta oli kuin suoraan jokin Final Fantasyjen loppupaikoista, jotka sivumennen sanoen ovat usein jotain aivan käsittämätöntä (kuraa).

Onneksi mies tuli taas hätiin ja suostui hoitelemaan hyppelyn, jos minä taistelisin taistelut. Ihan sopiva diili minulle. Nyt kuitenkin mieskin rupesi sanomaan, että jokin hommassa mättää. Olin kuvitellut, että vika on minun osaamisessani, kun hypyt menevät hutiin ja Light kääntyilee miten sattuu, mutta ilmeisesti olin väärässä. Väitänkin nyt ihan pokkana, että tätä osuutta ei ole pelissä osattu tehdä kunnolla. Ohjaus on kankeaa, mikä ei istu yhteen sen kanssa, että alla on tosiaan useiden kerrosten pudotus... ja ihan joka hypyn jälkeen ei jaksaisi tallentaakaan.

Tasohyppelyhelvettiä sävyttivät kohtaamiset eri Yuelien kanssa. Toiset anelivat pelastamaan Caiusin sielun (tappamalla tämän), toiset halusivat pitää miehen ikuisesti elossa. Eräs Yuel kertoi, että oikeasti kaikki paha, mitä maailmalle oli tapahtunut, olikin itse asiassa Yuelien aikaansaannosta. Yuelit eivät olleet halunneet päästää irti Caiusista, joten ainoa looginen vaihtoehto oli maailman tuhoaminen. Jepjep, se niistä sympatioista Yuelia kohtaan. Jos en vihaisi Caiusia niin syvästi, voisin melkein siirtyä symppaamaan häntä.

Ylös päästiin useiden yritysten jälkeen ja matkalla tuli kerättyä jokunen arkku. Kaikkia ei jaksettu, sillä riski oli liian suuri. Tai mistäs minä tiedän, olisihan siellä voinut olla jotain upeita palkintoja, jotka nyt jäivät saamatta. Hyviä taikoja arkuista ainakin tuli eli ei niiden hankkiminen ihan hukkaan mennyt.

Kun huipulla oltiin, ohjain siirtyi lopullisesti takaisin minulle. Caius odotti jo valmiina taisteluun, tosin ensin jauhettiin potaskaa hyvä tovi. Sitten minä otin turpaani. Ja sitten minä otin turpaani. Ja sitten minä otin turpaani. Ja sitten latasin tallennuksen ja päätin, että nyt riitti.

Caius on siis tässä pelissä aivan yhtä raivostuttava vastustaja kuin XIII-2:ssa. Hän spämmää loitsuja loitsujen perään ja kutsuu väliin Bahamutin heittämään vielä megaflarea niskaan. Iskua tulee siihen tahtiin, että koko ajan saa olla puolustusasemissa. Aina silloin tällöin pääsee itse tökkäisemään herraa miekalla, mutta kovin yleinen asetelma se ei ole. Netin ohjeet suosittelivat Perfect Guardia joka väliin, mikä käytännössä tarkoittaa, että Guard pitää painaa pohjaan juuri oikealla hetkellä. Taas niitä juttuja, joissa olen tosi huono... varsinkin silloin, kun taisteluareena on täynnä erikoisefektiä ja minun pitäisi nähdä, missä asennossa Caiusin miekka milloinkin on.

Päällimmäiseksi jäi siis veetutus, kun tajusin, että ainakaan toistaiseksi minulla ei ole mitään saumaa voittaa herraa. Teleporttasin temppelistä ulos varsin tietoisena siitä, että sama tasohyppelyhelvetti on vedettävä läpi vielä kerran, kun hänet menee haastamaan uudestaan. Puhkun taas pyhää vihaa kyseistä hahmoa kohtaan. Lisäksi mielestäni on oikeasti epäreilua, että pääjuonen kolmannen tehtävän loppubossi on tuollainen. Ei toivoakaan siis suorittaa tehtäviä järjestyksessä. Menen takaisin, kun olen tehnyt kaiken muun, mitä vain ikinä voi tehdä ennen sitä.


Osa 3 - Yusnaan

Pettyneenä surkeaan epäonnistumiseeni päätin suunnata kohti Yusnaania, jossa en ollut sitten pelin alun käynyt. Oli aika avata pääjuonitehtävä 2-1. Olisin toki voinut olla järkevä ja aloittaa sen tekemisen ennen kuin edes menin Wildlandsille, mutta kuten sanottua... peli ei paljon vihjaile, minne seuraavaksi olisi suositeltavaa suunnata.

Kuva: Youtube
Yusnaan on siis Snow'n hallitsema kaupunki. Herraa pitäisi käydä vähän jututtamassa lisää ja luulen, että hänetkin pitää pelastaa taistelemalla häntä vastaan. Nyt en kuitenkaan vielä miestä tavannut vaan yksinkertaisesti pööpöilin kaupungissa ja availin sivutehtäviä. Lisäksi sain edistettyä yhtä, jonka olin Luxerionissa aloittanut. Näin ne sielut pikku hiljaa pelastuvat.

Onnistuin löytämään myös pääjuonen, mutta siihen meni hyvä tovi ja paljon ehdin juoksennella edestakaisin. Snow piileskelee palatsissaan, joten hänen luokseen ei noin vain kävellä. On livahdettava sisään takakautta, mutta sitä varten tarvisen apua paikallisilta. Asiaa ei auta, että kaupunki on ripustettu täyteen julisteita, joissa vaaditaan Lightningin päätä vadille. Paikalliset vartijat eivät siis olleet kovin ystävällisiä, kun taas esim. Luxerionissa saa kulkea esteettä, jos möllien aiheuttamaa haittaa ei lasketa.

Yusnaan osuus jäi kuitenkin kovin lyhyeksi toisin kuin olin kuvitellut. Ajattelin, että suoritan sen nyt saman tien loppuun, kun kerran Caiusin osalta ei onnistanut. Asia ei vain ollut niin yksinkertainen, koska aika. Snow'n palatsiin voi livahtaa takakautta ainoastaan kello kuusi illalla ja tokihan tiuku paukutti seiskaa, kun tämä selvisi minulle -___- On siis odotettava seuraavaan iltaan, ennen kuin voin edistää asioita tuossa kyseisessä kaupungissa. Tämä tieto ei sitten jättänyt paljon vaihtoehtoja vaan vaihdoin suosiolla maisemaa uudemman kerran.


Osa 4 - Ooh, Fang!

Dead Dunes kutsui ja Fang odottikin jo asemalla. Palautin parit sivutehtävät, ennen kuin jatkoimme viimeisen tabletin metsästystä. Se löytyikin helposti yhden harhalaukauksen jälkeen. Sain myös aktivoitua muutaman cactuar-teleportin, mikä helpotti aavikolla liikkumista hieman. Harmillista, etten tajunnut tehdä sitä aiemmin.

Kuva: dualpixels.com
Kaiken Caius-ahdistuksen jälkeen oli oikein mukavaa juosta pitkin aavikkoa ja tunneleita yhdessä Fangin kanssa. Rinnalla oli joku, johon saattoi luottaa ja taistelutkin sujuivat mallikkaasti. Lisäksi sain nauttia naisten keskustelusta, vaikka Hope aina välillä tunki omia kommenttejaan väliin.

Tabletit oli kasattu aika nopeasti ja ne oli lopulta yllättävän helppo toimittaa oikeisiin paikkoihin. Ainoa ongelma hommassa oikeastaan oli jatkuvat (satunnais)taistelut. Onhan se hyvä, että taisteluja tulee, mutta välillä toivoisi, että ne voisi vain kytkeä pois päältä. On aika rasittavaa, kun huoneessa / käytävällä ei ehdi ottaa kymmentä askelta enempää, kun taas on joku mölli hönkimässä niskaan. Olen yllättynyt, että tällaisen asian suhteen on otettu askel taaksepäin. Tulee nimittäin ihan vanhat Finalit mieleen. Valitettavasti ei siinä hyvässä.

Ympäriinsä juoksentelua seurasi päätepysäkki ja clavisin löytäminen. Olin koko ajan luullut, että kyseessä on miekka, mutta esine paljastuikin kullanhohtoiseksi laatikoksi, jonka kanssa Vanille on suoritettava maailman viimeisenä päivän Soulsong-rituaali. Se kerää sielut yhteen ja tuhoaa ne, vieden siten myös näiden tuskan.

Tässä kohtaa paljastui myös Fangin motivaatio Vanillen jättämiselle. Clavis ja Soulsong-rituaali eivät ainoastaan kerää kaaoksesta huutelevia sieluja ja tuhoa niitä. Rituaalin suorittaja kuolee lopullisesti, myös hänen sielunsa haihtuu. Koska suorittaja on Vanille, Fang työnsi keihäänsä soppaan.

Fang ei etsinyt clavisia Vanillea varten vaan pitääkseen sen erossa Vanillesta. Ilman clavisia rituaalia ei voida suorittaa ja Vanille selviää elossa (mikäli nyt maailmanlopusta kukaan voi selvitä). Fang ilmoitti jälleen kerran olevansa valmis menemään miten pitkälle tahansa suojellakseen Vanillea.

Hetken näytti jo siltä, että Lightning ja Fang ryhtyvät taistelemaan, sillä Light ei olisi halunnut tuhota clavisia ja Fang taas halusi kiihkeästi päästä siitä eroon. Tuolloin kuitenkin paikalle marssivat Luminan hälyttämät joukot, jotka kutsuivat ison hirviön kaksikon riesaksi. Seurasi verinen taistelu elämästä ja kuolemasta. Se imi kaikki Guragani, kaikki potionini ja phoenix downini.

Kuolin taistelussa toisen kerran juuri, kun mölli oli saamassa viimeisen iskunsa. Silloin tapahtui jotain kummallista, mitä en oikein ymmärrä vieläkään. Ehkä se on jotain Easy Moden juttuja (tosin ei ilmennyt, kun Caius lahtasi minut uudestaan ja uudestaan). Nimittäin minulla ei ollut yhtään EP:tä (jolla käytetään erikoiskykyjä) jäljellä, mutta silti peli tarjosi minulle mahdollisuutta käyttää Arise-kykyä, jota en sivumennen sanoen tiennyt omistavani. Arise maksoi 2 EP:tä, joita minulla ei ollut, mutta pystyin silti käyttämään sitä O_o Noh, palasin taisteluun HP-mittari edelleen punaista paukkuen, mutta sain kuin sainkin möllin tapettua.

Taas tosi mallisuoritus x'D
Onko oikeasti ihmekään, kun en voita Caiusia? En meinaa pärjätä muillekaan bosseille. Silti tämä oli tehtävän 4-4 bossi eli kaiketi tarkoitus vetää Caiusin jälkeen. Nostan hattua niille, jotka pelaavat Normal Modella. Itse en selvästikään siihen pystyisi.

Noh, Luminan kätyrit olivat taistelun aikana häipyneet clavis mukanaan, joten nyt Vanillen kuolema on askeleen verran lähempänä. Fang oli äärimmäisen turhautunut, sillä hän oli kertonut Vanillelle totuuden rituaalista, mutta tyttö haluaa silti suorittaa sen. Vanille kantaa syyllisyyttä aiemmista tapahtumista aina siitä asti, kun hän yritti Fangin kanssa tuhota Cocoonin... vaikka lopulta vetäytyi yrityksestä ja jätti Fangin yksin. Jostain syystä Vanille silti uskoo, että ansaitsee kohtalonsa ja haihtuminen pois on ainoa vaihtoehto sovittaa synnit.

Lightning ei luvannut Fangille pelastavansa Vanillen hengen. Sen sijaan hän sanoi, että jos Vanille vilpittömästi haluaa kuolla, hän sen tälle suo. Jos taas Vanille muuttaa mieltään, Light voi toimia toisinkin. Nyt onkin Fangin tehtävä saada Vanillen pää käännettyä. Tämä myös tarkoittaa sitä, ettei Fang enää jää aavikolle vaan saan koluta paikkaa loppupelin ajan yksin. Ei niin kiva uutinen, olisin halunnut jatkaa seikkailua yhdessä hänen kanssaan.

Nyt on pakko sanoa myös pari sanaa Vanillesta. Kävin itsekin puhumassa hänelle tuon episodin jälkeen ja raivo nosti päätään. Olen niitä harvoja, jotka aidosti tykkäsivät kolmentoista Vanillesta, mutta nyt hän ei oikein sympatiapisteitä kerää martyyrin kruunuaan kiillottamalla. Hän vaikuttaa täysin aivottomalta tai aivopestyltä. Kykenemättömältä ajattelemaan mitään muuta kuin loppuaan. Okei, varmaan itselläkin alkaisi viirata, jos kolmetoista vuotta kuuntelisi kuolleiden valitusta jatkuvalla syötöllä, mutta silti ärsyttää. Kiva hahmo on mennyt aivan toiseen suuntaan. Ja Fangia käy sääliksi. Eihän Vanillen käytös voi olla vaikuttamatta häneen. Argh.


Eilinen pelisessio sisälsi siis tunteita laidasta laitaan. Oli kivoja hetkiä, mutta myös sellaisia, jotka saivat miltei repimään hiuksia päästä. Odotan toisaalta mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, mutta taustalla on myös ahdistus ja ärsytys, kun tiedän, että Caius on vain kohdattava jossain vaiheessa. Minun puolestani hänet olisi voinut jo kuopata edellisessä pelissä.

torstai 20. helmikuuta 2014

Vaikeuksia ja fanityttöilyä

Eilinen pelipäivä kääntyi illaksi, kun kaupunkireissun jälkeen iski ikävä päänsärky. Mokoma yrittää nytkin kummitella, vaikka takana on hyvin nukuttu yö. Täytyy toivoa, että troppi auttaa.

Ehdin kuitenkin pelailla seitsemästä puolille öin, joten pelikelloon on taas kertynyt ihan kivasti tunteja. Eli tällä hetkellä tilanne on 17 tuntia 51 minuuttia kolmen päivän pelaamisella. Ihan ei taida peliä ehtiä lomalla saada loppuun, mutta hyvään alkuun tässä varmaan päästään. Harmillisesti viikonloppuna ei olla kotona, joten en tiedä, ehdinkö silloin pelata juuri ollenkaan.

Mutta eiliseen... Olin edelleen pihalla, mitä pitäisi tehdä, mutta lähdin sitten vain pööpöilemään Wildlandsin kartalla. Löysin lammasfarmin ja sieltä sain sivutehtävän suorittamalla chocobolleni lampaanmaitoa. Valitettavasti sekään ei riittänyt siihen, että olisin saanut linnun täysin kuntoon, joten etsintää pitää jatkaa. Kartan tuolla osuudella pyöriessä ilta alkoi jo hämärtyä, joten ratsastin kiireesti takaisin kylään, jossa minulla oli gysahl green kasvamassa. Ehdin vielä syöttää sen Shirolle, ennen kuin oli aika siirtyä toisaalle.

Ennen lähtöä minun kuitenkin piti ratsastaa Shiro Wildlandsin asemalle, jotta se olisi siellä odottamassa minua, kun seuraavana aamuna palaan paikalle. Matka ei ollut pitkä, mutta sitäkin vaikeampi, sillä ehti tulla oikeasti pimeää (olisi varmaan pitänyt pysäyttää kello). Yhtäkkiä joka kulman takaa yritti kimppuun hyökätä behemoth tai joku muu yhtä ihana mölli. Jouduin juoksemaan muutaman kerran takaisin kylään karkuun, ennen kuin vihdoin pääsin asemalle asti. Ehkä jossain kohtaa pitää yrittää taistella noita isompiakin otuksia vastaan, mutta toistaiseksi uskallus ei ole riittänyt. Muistan edelleen, miten kävi, kun menin kolmessatoista ensimmäistä kertaa haastamaan behemothia (erittäin huonosti).

Vaikeudet eivät valitettavasti loppuneet tähän. Päätin jättää Luxerionin tutkimisen tältä päivältä kokonaan ja sen sijaan suuntasin Dead Dunesiin. Toisin kuin muualla, siellä on turvallisempaa liikkua yöaikaan... ja kohtaamieni haasteiden perusteella en todellakaan aio näyttäytyä siellä päivällä, ennen kuin olen reilusta vahvempi.

Möllit olivat nimittäin erittäin ikäviä. Kävi useamman kerran lähellä kuolemaa, mutta selvisin sentään niukin naukin. Aika paljon tuli vain juostua ohi silloin kuin se suinkin oli mahdollista. Dead Dunes onneksi karttana sisältää laajoja alueita, joilla karkuun pääseminen on mahdollista... toisin kuin vaikkapa juuri Luxerion.

Tuossa vaiheessa olin myös eksynyt tunneliin, joka jälleen toi mieleen ensimmäiset Tomb Raiderit. Ahdistus ja tuska alkoi nousta pintaan, sillä en ollut yhtään moiseen sopivissa fiiliksissä. En tiedä, minkä tunnelikammon olen onnistunut tornipelkoni lisäksi kehittämään, mutta ainakin se on hyvin voimissaan.

Eksyilyn ja harhailun jälkeen sain juonesta vihdoin kiinni. Löysin tieni bandiittien päämajaan, jossa sain kuulla, ettei heidän naispuolinen johtajansa suostu tapaamaan minua, ellen liity jengiin. Liittyminen ei tietenkään ollut vain ilmoitusluontoinen asia vaan sisälsi testin, mikä nosti niskavillani pystyyn. Olin niukin naukin selvinnyt hengissä päämajaan asti, ja nyt piti lähteä juoksemaan samaa tietä takaisin tietäen, että edessä olisi tiukka taistelu.

Noh, yrittänyttä ei laiteta, joten menoksi vaan. Käytännössä taas välttelin taisteluja parhaan kykyni mukaan, kunnes saavuin määränpäähän. Yllättäen se taisto ei sitten ollutkaan niin paha. Pitkäksi se venähti, koska mölli piti ensin saada staggeriin eikä se meinannut ottaa osumaa mistään. Staggeroituna se sitten kuolikin alta aikayksikön.

Tuohon asti siis oli ollut vaikeutta vaikeuksien perään, mutta sitkeästi palasin päämajaan tapaamaan joukon johtajaa. Minulla oli hyvä aavistus, kuka tämä salaperäinen nainen oikein on, enkä ollut väärässä.

Kuva: www.egmnow.com
Kyllä, Fang! Tätä hetkeä on odotettu. Ajattelin, että Vanillen tapaaminen olisi minulle iso juttu (no, olihan se), mutta kyllä Fang lopulta ajoi ohi kirkkaasti. Käsittämättömän upea nainen. Eleet, ilmeet, koko olemus. Fang oli oma itsepäinen itsensä ja teki jälleen kerran lähtemättömän vaikutuksen.

Valitettavasti vielä ei ihan täysin selvinnyt, minkä vuoksi Fang oli Vanillen jättänyt yksin. Tällä on kuitenkin jotain tekemistä sen kanssa, että Vanille pystyy nykyisin kuulemaan kuolleiden itkun ja valituksen, ja sen kanssa, että Dead Dunesille on kuulemma piilotettu clavis-miekka, jolla voi kerätä sielut yhteen. Itsekin olen sen miekan perässä, koska Jumalan käsky. Jos oikein tajusin, Fang on tullut etsimään miekkaa Vanillelle, mutten oikein ymmärtänyt, mitä Vanillen sillä tulisi tehdä. Jonkinlainen hyvä syy tässä silti täytyy olla, eihän Fang muuten rakastaan jättäisi selviytymään yksin.

Fangin kanssa keskusteleminen oli juttu sinänsä. Oli hemmetin hienoa, että vaihteeksi tuli taas mieleinen hahmo vastaan ja tällä oli jopa järkevää sanottavaa. Tämän kanssa myös vietettiin aikaa kiva tovi, jes. Fiilistelin tätä osuutta pelissä ihan täysillä, mutta yö oli vain menossa parempaan suuntaan. Fang nimittäin ilmoitti tulevansa mukaani, koska olemme saman miekan perässä. JEIJ!

Olin siis saanut käsityksen, että peli pelataan läpi pelkästään Lightningilla... ja sinällään tämä on tottakin. Fang on mukana vain Dead Dunesilla ja häntä ei voi ohjastaa mitenkään. Hän tekee täysin itsenäisiä päätöksiä toiminnan suhteen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä nyt naiskaksikko heittää läppää keskenään ja Fang on muutenkin todella hyvä taistelukumppani. Ei enää isoa huolta Dead Dunesin mölleistä. Kiitos, Fang <3

Clavisin etsintä ei kuitenkaan ole mikään pikkujuttu. Jouduimme ensin menemään ikäviin tunneleihin päästäksemme salaperäiselle ovelle, jota emme saaneet auki, ennen kuin koluamme lisää tunneleita ja etsimme Jumalan seinämaalauksia. Noh, niistä pahuksen maaalauksista ei ollutkaan iloa, ennen kuin etsimme niihin "tabletit". Siispä edestakaisin juoksentelua ehti tulla yhdelle yölle (venytetylle sellaiselle, pysäyttelin kelloa koko ajan) melkoisesti eikä valmista tullut. Tämä prosessi jatkunee siis seuraavana yönä.

Tunneliahdistukseni ei valitettavasti poistunut, vaikka sain Fangin mukaan joukkoon. Onneksi mies suostui lopulta sohvalle viereen istumaan, jolloin fiilis vähän hellitti. Minusta on tullut ihan käsittämätön pelkuri :P

Btw, olen yhä varmempi, että Hope ei ole oikea Hope. Kun Fang liittyi matkaani, Hope ryhtyi selittämään, kuinka Light ja Fang olivat taistelleet yhdessä aiemmin. Kun Light tähän huomautti, että myös Hope oli itse ollut tuolloin paikalla, jäi Hopen vastaus lähes olemattomaksi... hän meni jotenkin vaikeaksi. Varmasti kyseessä on jokin hämäys.

Fang myös katsoi asiakseen kertoa Lightningille, että he taistelevat paremmin jumalia vastaan kuin näiden puolella. Kaikki (paitsi Hope) yrittävät koko ajan sanoa, että Light on väärässä. Ehkä hän on oikeasti väärässä? Ehkä kyseessä on massiivinen vedätys ihmiskunnan tuhoksi? Yllättävää kyllä, odotan mielenkiinnolla, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Olen edelleen sitä mieltä, että tarina on liian eeppinen, mutta haluan silti nähdä sen päätöksen.

Kuva: www.otakustudy.com

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Eksyskelyä

13 tuntia ja 13 minuuttia takana Lightning Returnsia eilisen pelisession jälkeen. Edelleenkään en ole päässyt samanlaisiin putkiin kuin esim. Final Fantasy XII:n parissa, mutta onhan tuo sentään edennyt. Tänään peliaika on valitettavasti rajallista, sillä kohta pitää suunnata kaupungille hoitamaan asioita. Illemmalla on kuitenkin tarkoitus jälleen tarttua ohjaimeen.

Eilen minua jopa hieman ahdisti aloittaa peli, koska olin jättänyt sen synkähköön kohtaan. Lightin piti juosta Noelin perään tietoisena siitä, että Noel aikoo tappaa hänet. Paikkakaan ei ollut kovin miellyttävä... jonkinlainen varastoalue parakkihelvetteineen. Pahinta tässä kuitenkin oli, että yhtäkkiä peli muuttui tasohyppelyksi. En tilannut tällaista! Tomb Raiderit yms. erikseen kiitos, en kaipaa Finaleihin hyppykikkailua. Kun vielä kontrollit tuntuivat jähmeiltä, hyppelyni siirtyi suoraan takaisin 90-luvulle, jolloin tuskailin sen ihan ensimmäisen Laran seikkailun parissa. Yhtä soljuvaa, yhtä taidokasta ja yhtä monta putoamista täysin väärään paikkaan. Nöyh.

Onneksi mies pelasti ja suostui tarttumaan ohjaimeen, kun minulla alkoi veetutuskäyrä nousta. Hupaisaahan tässä on, että olen kuitenkin juurikin niitä vanhempia Tomb Raidereita joskus innolla pelannut, mutta taidot ovat tainneet ruostua pahemman kerran vuosien varrella. Mies selvitti siis hyppelykohdat, minä hoidin taistelut, joita riittikin melkein jokaisen hypyn jälkeen yksi tai kaksi kappaletta. Taistelusysteemi alkaa olla jo tutuhko ja pärjäilen ihan ok, mutten silti ole oppinut tykkäämään siitä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta toistaiseksi aina uuden möllin kohdalla meinaa tuskanhiki hiipiä otsalle.

Tähän väliin pitää mainita, että "reaaliaikaisen" taistelun uskottavuutta syö, paitsi valikkokikkailu potionien kohdalla, myös taisteluiden satunnaisuus. Siis möllit ilmestyvät tyhjästä kartalle ja käyvät kimppuun. Varsinkin Luxerionissa ne pirulaiset myös pinkovat perässäsi, kunnes saavat kiinni tai päätät itse heilauttaa miekkaa siihen suuntaan. Eli satunnaistaisteluja, joita ei voi välttää. Kiva, kiitos, nam. Paeta toki voi, mutta se kuluttaa aikaa, joten mieluummin mätän rivimöllejä turpaan kuin uhraan maailman vähäisiä minuutteja.

Taistelut tosiaan tökkivät, koska joka väliin niitä ei kaipaa (esim. parakkihelvetissä hyppiessä), mutta ovathan ne joka tapauksessa tarpeellisia. Light ei ehkä kehity niiden kautta, mutta niistä saa sivutehtävissä tarvittavia kikkareita... ja niiden sivutehtävien kautta sitten Light kehittyy ja saa sieluja pelastettua. Silti ehkä kaipaisin perinteistä EXP:ä, mutta minkäs teet. Okei, vihuilta saa myös taitoja, mutta sekin on minusta vähän meh ideana.

Mutta niin, reaaliaikaisten satunnaistaisteluiden lisäksi tarjolla on myös bossiotteluita. Näitä on takana kaksi, joista ensimmäinen oli helppo, koska olin vetänyt sen jo demossa. Toinen ei sitten ollutkaan niin helppo ja tuli vedettyä todella hyvin, kuten alla olevasta kuvasta näkee:


Oikeasti paukutin Noelia aika rankastikin ja sain hänet useamman kerran Staggeriin, mutta ilmeisesti se ei riittänyt. Voi olla, että minulla ei ollut oikeat vaatteet päällä taisteluun mennessä tai jotenkin muuten väärät skillit käytössä... mutta hällä väliä, voitinpas kuitenkin, nännäsnää.

Mutta myönnetään, että kyllähän se pisti naurattamaan, kun easy modella vetäisee huiman yhden pisteen taistelusta xD Ehkä syytä pysyäkin pelaamassa sillä easylla.

Noel-taistelun jälkeen pääsin onneksi parakkihelvetistä pois. Tosin luulen, että joudun vielä monet kerrat sinne palaamaan, sillä pelimaailma on melkoisen pieni. Noel teki täyskäännöksen ja päätti, ettei tapakaan Lightia, joten voin varmaan hänen osaltaan olla huoleti. Matkani jatkui sitten kohti toista hahmoa.

Sain selville, että Vanille on katedraalissa jonkinlaisena pyhimyksenä. Tuossa vaiheessa kello oli vähän päältä neljä aamuyöllä ja minulle ystävällisesti ilmoitettiin, että neitiä pitäisi mennä moikkaamaan puolenyön ja aamukuuden välillä. Kuten olen sanonut, aika kuluu melkoisen nopeasti pelimaailmassa, joten vajaat pari tuntia pelissä ei todellakaan tarkoita vajaata paria tuntia meidän maailmassa. Kun hommaan vielä liittyi salaperäisen kiven ja avaimen hommaamista möllien kansoittamasta kaupungista, kiirehän siinä tuli. Oli pakko hieman kikkailla ajan kanssa ja pysäyttää se useampaan kertaan, että ehdin hoitaa homman kotiin ennen kuutta.

Vanille oli edelleen ihana, mutta jotenkin niin surullinen ilman Fangia. En pidä siitä, miten hän on uhrautumassa koko maailman kaaoksen syövereihin joutuneiden sielujen vuoksi, mutta kaipa se on rooli, joka hänelle sopii. Syyllisyys ja niin edelleen. Sen haluaisin tietää, miksei Fang ole jäänyt ystävänsä (rakkaansa) rinnalle vaan lähtenyt huitelemaan jonnekin muualle. Ehkä tähän tarjotaan selitys myöhemmin... ja sen on paras olla hyvä, murr.

Yllättäen (tai ei niin yllättäen) Lumina löytyi Vanillen seurasta. Nuo kaksi vaikuttivat jopa häiritsevän läheisiltä. En ole vielä varma, mitä peliä Lumina pelaa ja kenen puolella hän oikeastaan on. Hän on hämäävä hahmo. Pidän ja en pidä hänestä samaan aikaan. Kannatan edelleen "Dark Serah" -teoriaani, mihin sopisi sekin, että Lumina on niin kiintynyt Vanilleen. Jakoivathan Vanille ja Serah alkuperäisessä pelissä muutaman tärkeän hetken. Toisaalta vaikuttaa siltä, että juuri Lumina on manipuloinut Vanillen asemaansa, mikä taas herättää minussa ärtymystä.

Vanillen seurasta sain nauttia valitettavan vähän aikaa. Sitten minut jo kiskaistiin aamukuudeksi taikaisin Arkiin Hopen höpinöitä kuuntelemaan. Onneksi kloppi ei ole ihan yhtä ärsyttävä kasvotusten kuin hönkiessään radion välityksellä käskyjä muulloin. Toisaalta myös toivoisi, että Hope ja Light kävisivät vähän pidempää dialogia keskenään, sillä Arkissa vietetty aika on kuitenkin hengähdystauko toiminnasta. Sen soisi kestävän hetken verran.

Nyt tosin sain hieman taukoa, kun mies innostui tutkimaan varusteitani ja säätämään niitä paremmiksi. Juu, olisin voinut tehdä sen itsekin, mutta vessatauolla ohjain oli riistetty ja homma jo aloitettu, joten miksi suotta valittaa. Pyysin miehen sitten myöhemminkin tutkailemaan varustetasoa, kun kerran näytti puuhasta tykkäävän. Itseäni se ei niinkään innosta.

Kun sitten taas poistuin Arkista, olin jokseenkin pallo hukassa. Minulla ei ollut mitään tietoa, mihin pääjuonen mukana olisi ollut tarkoitus mennä enkä löytänyt paria sivujuonen tyyppiäkään, joille olisin voinut palauttaa jo tehtyjä tehtäviä. Lopulta päätin suunnata junalla Wildlandsille, mikä paljastui aika pian oikeaksi ratkaisuksi. Sinne siksi, että Dead Dynesista joku oli kaupungissa vihjaissut, ettei sinne kannata mennä päivällä.

Wildlands olikin pelin ensimmäinen kaunis ja valoisa paikka, joten viihdyin siellä paremmin kuin toistaiseksi missään muualla. Juoni kuljetti minut valkoisen chocobon, Valhallan Enkelin, jalanjäljille ja löysinkin olennon pahasti loukkaantuneena. Tämä oli ehkä pelin kamalin kohta tähän mennessä. Ei minua liikuttanut se, että Noel halusi tappaa Lightin enkä järkyttynyt näin pahasti edes siitä, että Fang on hylännyt Vanillen (vaikka se olikin iso juttu minulle), mutta loukkaantunut, verinen chocobo! Se herätti aidosti tunteita. Onneksi sain sen pelastettua ja hoidon aloitettua. Nyt Shiroksi nimeäni chocobo pystyy jo kirmailemaan ja sillä voi jopa ratsastaan. Wildlandseilla se jopa osallistuu kanssani taisteluun, mikä on kiva lisä, vaikkei se kovaa iskekään.

Nyt olen kuitenkin taas pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä. Pääjuonitehtävissä lukee vain, että chocoboa pitäisi edelleen hoitaa eli käytännössä hommata sille lisää sapuskaa... joka taas kasvaa valitettavan hitaasti. Yhden gysalh greenin kasvattamiseen menee kuusi tuntia eli sitä ei vain istuta odottamassa. Ajattelin nyt tutkia päiväsaikaan Wildlandseja ja yöksi lähteä Dead Dunesiin katsomaan, josko sieltä avautuisi jotain. Toivon vain, ettei tämä ratkaisu ole ajan hukkaa.

Yritin muuten käydä moikkaamassa Sazhia, mutten päässyt hänen ilmalaivalleen edes Shiron avustuksella. Ilmalaiva on niin korkean ja jyrkän rinteen päällä, ettei sinne kävellä eikä edes chocobolla hypätä. Sazh on siellä eristyksissä poikansa kanssa... ja ilmeisesti Dajh on sairas. Eli siellä odottanee tehtävä Lightningia.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että en ole kamalasti saanut pelissä aikaan, mutta olen silti tuhlannut tosi paljon aikaa. Lisäksi en pidä siitä, ettei pääjuoni avaudu selkeästi vaan joudun itse haeskelemaan ympäri maailmaa ilman vihjeen vihjettä, mistä seuraavaksi saisin juonesta kiinni. Tykkään kyllä siitä, että peli antaa mahdollisuuden harhailla ympäriinsä, mutta haluaisin silti, että minulle edes vihjattaisiin, miten saan pääjuonta nytkäytettyä eteenpäin. Välillä tämä toimii, mutta Arkista maailmaan siirtyessä tuntuu olevan aina sellainen hetki, jolloin ei ole hajuakaan, mitä seuraavaksi. Tästä syystä myös tarina tuntuu hajoavan päässäni epämääräiseksi sössöksi (tai ehkä se on sitä oikeasti) ja koostuvan kummallisista yksittäisten ihmisten ongelmista, jotka oikeasti ovatkin vain sivujuonia.

Saas nähdä, tuleeko tähän missään vaiheessa parannusta vai haahuilenko maailman viimeisiin minuutteihin asti.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Itkupotkuparkuvinku

Lightning Returns ilmestyi perjantaina (14.2.) ja kävinkin oman kappaleeni noutamassa heti töiden jälkeen. Muoveissa peli sai kuitenkin odottaa tähän päivään saakka, sillä ensin oli vuorossa Desucon Frostbite. Conin jälkeen illalla ei oikein jaksanut ryhtyä pelaamaan. Perehdyn uuteen peliin aina mieluummin pirteänä kuin koomaväsymyksessä... jää uudet asiatkin paremmin mieleen.

Twitteriäni seuranneet ovatkin ehkä jo huomanneet, minkälaisia fiiliksiä ja ajatuksia peli on minussa herättänyt, mutta ajattelin silti kirjoittaa ihan kunnon blogipostauksen. Pyrin pitämään Twitterin spoilerivapaana, joten seurata voi ihan huoletta. Sen sijaan blogin osalta en lupaa samaa, mikä tarkoittaa, että jokainen lukee omalla vastuullaan. Mutta senhän te jo tiesitte, eikö niin? ;)

Ehdin lopulta pelata peliä tänään vain 6 tuntia 39 minuuttia eli ihan täyttä työpäivää siitä ei tullut. Tämä johtui siitä, että herääminen aamulla meni myöhäiseksi, koska nukuin conin univelkoja pois. Aamupalakin tuli syötä vähintään rauhallisissa merkeissä. Vasta sen jälkeen otin ensimmäisen peliputken, joka kesti vajaat 4 tuntia. Sitä seurasi ruokatauko (johon kuului sen ruoan valmistus), joten neljän pintaan pääsin vetämään uuden putken, niin ikään vajaat kolmisen tuntia. Sitten saunaan ja sidukkaa... ja yhtäkkiä kello oli niin paljon, ettei ollut enää toivoakaan pelata, jos meinasi kirjoittaa blogiin. Joten tässä ollaan.

 

10 huomiota pelistä

1) Pelin alku oli sama kuin pelin aiemmin julkaistun demon sisältö

Tämä oli pettymys. XIII-2:n demo oli toki suoraan pelistä, kuten nyt demojen kohdalla olettaa saattaa. Se ei kuitenkaan ollut pelin alku vaan pikkuisen myöhemmästä vaiheesta. Tämä antoi peliä aloittaessa tuoreen olon. Nyt olin heti alkuun kyllästynyt, sillä olin vasta pelannut tuon kohdan. En halunnut vetää sitä saman tien uudestaan.

Tosin oli siinä jotain erojakin. Demoon oli otettu toisten pelaajien lähettämiä hahmoja pyörimään, näitä ei tässä kohtaa vielä varsinaisessa pelissä näkynyt. Demossa Lightningilla oli myös laajempi vaatekaappi kuin pelin alussa, samoin myyjällä parempi tarjonta. Näiden juttujen puuttuminen varsinaisesta pelistä ei haitannut, koska olisi ehkä ollut jopa vähän hassua, jos ne olisivat olleet mukana näin varhaisessa vaiheessa.


2) Japaninkielisillä äänillä pelaaminen ei valitettavasti toiminut

Yllätyin, kun huomasin, että peliin voi ladata japaninkieliset äänet. Siis ladata, levylle ne eivät sitten ilmeisesti olleet mahtuneet. Minähän totta kai menin ja latasin ne, vaikka tiedosto oli valtava. Kun ensimmäisiä kertoja katselin kolmentoista trailereita, opin tykkäämään japanilaisesta ääninäyttelystä... mikä johti siihen, että osa enkkuäänistä *köh*Vanille*köh* töksähtivät pahasti. Olin aidosti iloinen, että Finaleiden pitkäaikainen epäkohta oli korjattu ja japsiäänet saatavilla.

Sivuhuomatuksena, ettei tarkoitus oli väittää Finaleiden englanninkielisen ääninäyttelyn olevan huonoa. Se on itse asiassa parempaa kuin keskivertotaso peleissä (jotka on dubattu enkuksi japanista). Kahdentoista osalta tykkään jopa enkkuäänistä enemmän kuin japanilaisista.

Noh, aika pian huomasin, että tällä kertaa japsiäänet eivät toimineet, vaikka Star Oceania, Bravelu Defaultia ja A Realm Rebornia olen tahkonnut into pinkeänä japaniksi. Kah, kolmessatoistahan hahmot jubailevat kesken putkijuoksun erittäin aktiivisesti keskenään. Itse en juuri ehdi tekstejä lukea, koska kartalla tapahtuu ihan tarpeeksi ilmankin. Siispä olen tämän asian suhteen ollut kuulon varassa. Alkuperäisessä pelissä iso osa oli pelkkää hömppää, mutta tässä pelissä juttelusta suuri osa on Hopen Lightille työntämää tärkeähköä infodumppia. Joo, ymmärrän puhuttua japania jo ihan kivasti, mutta valitettavasti kielipää ei silti taipunut nyt tarpeeksi ja lukemaan ei tosiaan ehdi. Tässä kohtaa joudun ikäväksi tunnustamaan oman vajavaisuuteni.

Siispä enkkuäänillä mennään edelleen. Kenties uusi yritys viidentoista kohdalla sitten joskus?


3) Maailma näyttää tympeältä

Olin kuullut jonkun (en muista kenen) hehkuttavan Nova Crystalian kauneutta. Tällä hetkellä en ainakaan vielä allekirjoita tuota huomautusta. Snow'n palatsi oli todella synkkä ja ahdistava paikka. En tajua, miten se on valikoitunut valtakunnan biletyskeskukseksi, sillä viihtyisää siitä ei saa mitenkään. Väittäisin jopa, että se oli luontaantyötävä eikä houkutellut jatkamaan peliä. En tarkoita, että haluan kukkia ja sateenkaaria, mutta hei, eka paikka voisi olla kiva ja valoisa tai edes vähän miellyttävä. Koko tämä "dark and edgy" -juttu tökkii.

Luxerion ei näytä sen paremmalta ja valitettavasti peli ei taida tarjota kovin montaa kaupunkia sen lisäksi. Kaikki on tylsän ruskean valkoista. Kaupunki on kyllä isohko, mutta sen verta synkkä, ettei se innosta edes päiväsaikaan. Kaipaan Bravely Defaultin kauneutta ja A Realm Rebornin vehreän kukkeaa maailmaa.


4) Lumina = Serah

Tämän epäilyksen taisin esittää jo demon kohdalla ja olen edelleen samalla kannalla. Itse asiassa tämä tuli jo pelissä aika selväksikin, sillä Luminan pölistessä Serah näkyi haamuhahmona. Tytsi on luultavasti jonkinlainen Serah'n pimeä puoli.

Minulla on myös pieni epäilys, että alkuasetelmasta huolimatta Lumina ei välttämättä ole pahis. Hän saattaa jopa olla oikeassa kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Aika näyttää, miten asia on.


5) Hope ei ole Hope ja kaikki alkuperäisen XIII:n viisi muuta hahmoa ovat kaaoksen vallassa ja heidät pitää pelastaa

Niin. Peli toi takaisin 14-vuotiaan Hopen, joka on yhtäkkiä Jumalan palvelija ja Lightningin apupoika sielujen pelastusmissiossa. Hope ei tiedä itsekään, miten on päätynyt tähän asetelmaan. Hän tietää vain, että 169 vuotta sitten Hope Estheim -niminen mies katosi maailmasta. Hänellä on muistoja tuota katoamista edeltävältä ajalta, mutta ne eivät herätä hänessä tunteita.

Teoriani: Hope ei ole Hope vaan Jumalan suuri huijaus, jolla on tarkoitus saada Lightning toimimaan halutulla tavalla. Jumala tappoi Serah'n, koska tämä erehtyi pelastamaan maailman edellisen pelin lopussa. Nyt sama Jumala kiristää Lightningia toimimaan tahtonsa mukaan ja lupaa Serah'n takaisin. Hopen kopio on otettu mukaan tuomaan valheellista tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta. Oikea Hope lienee jossain kaaoksen vankina.

Niin, maailmassa on tosiaan viisi eri paikoista löytyvää ihmistä, jotka ovat jollain tapaa kaaoksen vallassa. Tästä ei vielä tiedetä kovin paljon, mutta alun perusteella on selvää, että Snow on yksi näistä. Loppuja neljää ei ole vaikea arvata: Vanille, Fang, Hope ja Sazh ("hullu mies, joka asuu aavikolla ilmalaivassa"). Lightningin on siis nyt pelastettava vanhat tuttunsa epämääräisen tehtävänsä ohella.


6) Taistelusysteemi tökkäisee, asujen kanssa ei jaksaisi säätää

Vajaasta seitsemästä pelitunnista ainakin yksi vierähti asujen kanssa säätämiseen, kun lasketaan koodien syöttäminen, että sain ladattua puvut peliin. Ostin siis Nordic Limited Editionin, jossa tuli useampi asu. Nämä osoittautuivat kyllä hyödyllisiksi ja paljon kivemman näköisiksi kuin Lightin vaatekaapin perussisältö, mutta näpräämistä riitti. Kaikkiin asuihin piti nimittäin lisätä aseet ja taidot ja huolehtia siitä, että kokonaisuus on tasapainoinen.

Taistelussa on käytössä kolme asua, joiden välillä on tarkoitus vaihdella tilanteen ja tarpeen mukaan. Kyllä tämä alkoi jo hiljalleen sujua, mutten suorastaan rakastunut systeemiin. Se on nopeatempoinen ja vaatii kikkailua. Kun ole juuri Bravely Defaultissa kaikessa rauhassa hinkannut vuoropohjaisia satunnaistaisteluja, joutuivat aivoparkani nyt oikeasti työskentelemään. En sano, että tämä on välttämättä paha asia, ainakin refleksit kehittyvät... mutta... no, ei ole silti minun juttuni. Olen myös edelleen kiitollinen A Realm Reborn -kokemuksistani, sillä ne helpottavat hieman tämän taistelusysteemin omaksumista, joskaan eivät täydellisesti.

Ja se tökkii, että reaaliaikaisessa taistelussa on kuitenkin pakko hypätä valikkoon hakemaan parannusesineitä. Ei näin, Square Enix, ei näin.


7) Aikaraja on p*rseestä

Olen aina inhonnut aikarajallisia tehtäviä peleissä. Ne nostavat stressitasoni tappiin ja saavat minut ärtymään. Juoksen ehkä otsa hiessä tarinan perässä, mutta en halua hikoilla tehtävien suorittamisessa. Tiedän, että osa tykkää haastaa itseään näiden kanssa ja saa positiivisen adrenaliiniryöpyn aikarajatehtävistä. En kuulu siihen joukkoon. Ne ovat usein kurjin osuus pelissä kuin pelissä.

Lightning Returns on pelinä yksi suuri aikaraja. Maailma tuhoutuu 13 päivän päästä. Tätä ei voi välttää, mutta siihen tilanteeseen on päästävä, että aikaa maailmalla on edes tämän verran. Tästä huolimatta pelin alussa sitä pahuksen aikaa on kuusi päivää jäljellä. Aikaa saa onneksi kerättyä lisää, mutta ihan kepoisasti se ei käy. Toisekseen päivät kuluvat nopeasti, tunnit vierivät hyvin äkkiä. Nyt vajaan seitsemän tunnin pelaamisen jälkeen, maailmalla on enää neljä täyttä päivää aikaa... tai no, pari tuntia vajaat.

Tuleeko pelissä game over, jos aika loppuu liian aikaisin? En tiedä. Auttaako tallennuksen lataaminen ja uudelleen yrittäminen? En tiedä. Minua hirvittää. Painajaiseni olisi joutua aloittamaan koko homma alusta, koska ryssin sen. En voi kuin kauhulla odottaa, mitä tuleman pitää ja yrittää selvitä hengissä yhdessä maailman kanssa sen 13 päivää.


8) Liian eeppinen on liian eeppinen

Koko kolmetoistasarja on mennyt liian eeppiseksi. Kolmentoista juoni ei ollut siitä parhaasta päästä, mutta se menetteli. XIII-2 vei sen uusiin sfääreihin eikä sillä hyvällä tavalla. Valitettavasti nyt otetaan askelia entistä eeppisempään suuntaan. Ligtningista on tullut nyt ylimmän Jumalan lähettämä pelastaja (aiemminhan hän oli "vain" jumalatar Etron puolustaja) ja Hopesta (imo feikki sellaisesta) hänen apupoikansa, joka tarkastelee maailmaa taivaalla leijuvasta ja ajan pysäyttävästä arkista käsin.

Lightningin tehtävä ei ole pelastaa maailmaa vaan sielut. Tosin kaikkia ei voi pelastaa vaan pelaajan on itse ratkaistava, ketkä katsoo arvollisiksi. Kuka kannattaa pelastaa, kuka ei? Aika ei riitä kaikkeen. Leiki siis Jumalaa ja päätä kuolevaisten kohtalosta. Itse jätin pelastamatta pojan, jonka sielun kohtalo riippui siitä, suostuinko juoksukisaan vai en. Pinkominen ei innostanut, joten... Ja kyllä, sain huono omatunnon tästä. Kiitti vaan, Square.

Mutta niin, homman pointti on se, että Jumala palaa maailmaan / herää 13 päivän päästä ja tuhoaa koko maailman. Sen jälkeen luodaan uusi, jonne Lightning pelastamat sielut jälleensyntyvät ihmisinä. Loput kaiketi joutuvat sitten ikuiseen kadotukseen. Toki Light voi epäonnistua tehtävässään, jos ei saa venytettyä maailman aikaa alun kuudesta päivästä sinne kolmeentoista. Silloin luultavasti kaikki päätyvät tuhoon. Ei siis mitään paineita.

Final Fantasyt ovat lähes poikkeuksetta olleet aika eeppisiä maailman (ja ihmiskunnan) pelastustarinoita, mutta liika on liikaa. Tässä kulkee minun rajani. Tämä eeppisyys tuntuu menevän jo naurettavuuksiin... varsinkin, kun Fabula Nova Crystallis -sarja ei edes ole juoneltaan mitään laatukamaa edes valmiiksi.


9) Jonkun pitäisi teipata Hopen suu kiinni

Ärsyttävyyksien ärsyttävyys on kuitenkin Hope, josta ehdin jo oppia pitämään XIII-2:ssa. Nyt vinkupentu on tehnyt paluun. Kun Light seikkailee pitkin maailmaa, Hope hokee rasittavuuteen asti, mitä seuraavaksi on tehtävä. Anteeksi vain, en ole dementiapotilas! Muistini on hieman pidempi kuin kaksi minuuttia. Minulle ei tarvitse jatkuvasti muistuttaa, että aika kuluu ja seinistä on löydettävä numeroita. Kerta riittää, kiitos.

Huolestuttavinta lienee se, että oikeasti aloin jo karjua olohuoneessa toistuvasti "Joo, joo, turpa kiinni!" fiktiiviselle hahmolle.


10) Tykkäänkö? No en!

Jep, ainakaan vielä en ole tykännyt koko pelistä. Aion silti jatkaa sen parissa puuhastelua. Minulla ei ole mitään odotuksia tunnelman, juonen tai minkään muunkaan osalta paremmasta. Voi olla, että positiivisia yllätyksiä tulee, voi olla, että ei. Haluan joka tapauksessa haastaa itseni tässä kohtaa ja pelata tämän pelin loppuun asti.

Pitäkääs peukkuja sille! Ja muistakaa, kiroilua voi seurata myös Twitterin puolella ;)

maanantai 3. helmikuuta 2014

Epätoivon hetkiä

Eilen ei ollut kovin hyvä peli-ilta. Pääsin aloittamaan Bravely Defaultissa toisen luvun, mutta se ei sujunut yhtä iloisesti kuin ensimmäisen starttaaminen. Päivällä olin kyllä onnistuneesti hoitanut sekä pääjuonen että sivutehtävän pakettiin eivätkä bossitaistelut yllättäen saaneetkaan repimään hiuksia päästä. Siksi illan takkuinen nihkeys tuli jokseenkin yllätyksenä.

Kuva: Wikipedia
Kakkosluvun alussa mennään siis Miasma Forestiin, mikä ei sitten ollutkaan kovin hauska paikka. Hyvin pian kävi ilmi, että joka paikkaan ei voinut astua, ellei halunnut myrkyttää koko partya. Tämä oli vielä siedettävä juttu, kunhan nyt katsoi, miten metsässä tarpoi. Taistelut olivat se oikeasti haasteellinen juttu.

Halusin kuitenkin kiertää metsän huolellisesti läpi ja kerätä kaikki arkut matkan varrelta, mikä tarkoitti lukuisia satunnaistaisteluja, joissa oli henki lähteä. Manat olivat aika äkkiä lopussa ja yksikin isku riitti saamaan porukan kuoleman kieliin, vaikka olin mielestä grindaillut aika hyvin.

Huokaisin siis helpotuksesta, kun pääsin metsästä ulos, mutta valitettavasti seuraavalla kartalla oli aivan yhtä pahoja (ellei pahempia vihollisia). Tilanne meni lopulta siihen, että karkasin jokaisesta taistelusta ja pyrin aktiivisesti kohti seuraavaa kaupunkia, sillä minulla ei ollut enää manaa parantamiseen eikä potion-varastokaan kovin täydeltä näyttänyt... puhumattakaan ethereistä, jotka maksavat tonnin kappale.

Onneksi rahaa oli jonkin verran, joten sijoitin sen pääasiassa uusiin varusteisiin. Tosin kaikkea ei kaikille saanut, vaikka myin vanhoja pois. Pelissä on totisesti sitä vanhaa tuttua henkeä... kaikesta on pulaa koko ajan. Päällimmäiseksi illan sessiosta jäi epätoivoinen fiilis. Vähän pelkäsin, tuleeko mistään enää mitään ja pääsenkö edes eteenpäin, jos kakkosluvun alku tuottaa tuskaa.

Tänään päätin kaikesta huolimatta tarttua pelikoneeseen uudestaan. Lähdin uusien varusteiden turvin juoksemaan ympyrää maailmankartalle. Kippas kappas, nyt olikin huomattavasti helpompaa, kun vihollisten iskut eivät aiheuttaneet HP:n äkkiromahdusta. Kun sitten muutamien taisteluiden jälkeen sain taas lisää varusteita hankittua, tilanne helpotti kummasti. Juonta en nyt mennyt eteenpäin ollenkaan vaan grindailin suosiolla itselleni rahaa, leveleitä ja job leveleitä.

Täytyy sanoa, että ihan suunnattomasti ei tuo eilinen silti ilahduttanut. Kyllä, vastaavaa on käynyt muidenkin pelien kanssa. On jokseenkin keljua joutua toteamaan, että hillittömän grindauksenkaan jälkeen ei vain pärjää, koska varusteiden taso on auttamattoman huono. Siinä ei paljon auta kuin toivoa, että rahaa on jäljellä ja pääsee seuraavaan kaupunkiin uusimaan vaatekaapin sisällön. En yllättyisi, vaikka törmäisin vastaavaan tilanteeseen vielä uudestaankin tämän pelin kanssa.

Tämän hetken tilanne:

Kuva: Tumblr.com
Edea - LV 25
Spell Fencer - LV 5
Black Mage - LV 6
Freelancer - LV 1

Tiz - LV 25
Time Mage - LV 5
White Mage - LV 6
Thief - LV 3
Freelancer - LV 3

Agnès - LV 25
Monk - LV 8
Freelancer - LV 3

Ringabel - LV 25
Knight - LV 8
Freelancer - LV 4

Toivon, että juonen mukana (tai mahdollisten sivutehtävien) tulisi pian ammatteja, jotka voisin ottaa Agnésilla ja Ringabelilla käyttöön. Myönnän, että olen ehkä hieman nirsoillut ammattivalintojen suhteen, mutta tällä yhdistelmällä olen nyt kuitenkin pärjännyt kivasti... enkä ole toistaiseksi halunnut vaihtaa noille kahdelle muita ammatteja, sillä heillä on kuitenkin iskuvoimaa ihan kiitettävästi.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Askartelua sivutehtävän kimpussa

Eilen tuli puuhattua useampi tunti Bravely Defaultin parissa ja tänäänkin vähän, ennen kuin akku sitten lopahti kesken kaiken. Iso osa ajasta meni ihan grindaamiseen, mutta sain myös ensimmäisen sivujuonenpätkäni läpäistyä. En tosin ole aivan varma, oliko se kaiken sen vaivan arvoista...

Kuva: Wikipedia
Tämän hetken levelitystilanne:

Edea - LV 17
Black Mage - LV 6
Freelancer - LV 1

Tiz - LV 18
White Mage - LV 6
Thief - LV 3
Freelancer - LV 3

Agnès - LV 18
Monk - LV 6
Freelancer - LV 3

Ringabel - LV 18
Knight - LV 5
Freelancer - LV 4

Hieman on siis eilisistä leveleistä noustu, mutta ammattitasot ovat hilautuneet vain vähän ylöspäin. Toisaalta olen ihan kohtuullisen hyvin joka tapauksessa pärjännyt.

Suoritin tosiaan sivutehtävän, josta palkintona olivat Thief- ja Merchant-ammatit. Varkaan hankkimiseen kului tolkuton määrä potioneja... ei siksi, että olisin joutunut niitä litkimään vaan siksi, että mokoma yritti varastaa varastoni tyhjiksi. Onneksi ei vienyt sentään mitään arvokkaampia esineitä, sillä jatkuvassa rahapulassa se olisi jo ollut oikeasti ikävää. Kalliiksi silti tuli tuo keikka.

Jälkimmäisen ammatinkaan hankkiminen ei herkkua ollut, mutta selvisin siitä kuitenkin. Kummassakin taistelussa kutsuin ystävän, mutta jälkimmäisessä siitä ei ollut ihan kamalan paljon apua. Jäinkin pohtimaan, ovatko ystävät niin sanotusti kertakäyttöisiä tässä asiassa? Toivoisin, ettei näin olisi, sillä hyvillä tasoilla oleva ystävä olisi oiva apu useammankin kerran.

En oikein tiedä, teenkö merchantilla mitään. Näin äkkiseltään se ei vaikuttanut järkevältä ammattivalinnalta kenellekään, vaikka lisäraha ei pahitteeksi olisikaan. Kuitenkin jos hahmo käyttää iskuihinsa sitten rahaa, hyöty jää aika olemattomaksi... ainakin tässä vaiheessa peliä, kun en tosiaan ryve rahassa vaan koko ajan saa olla grindaamassa sitä lisää.

Toivon, että seuraavalla bossilla on joku mielekäs ammatti, jonka saisin sitten hahmoilla käyttöön. Hieman turhautti nimittäin tuo äskeinen "palkinto", kun taistelu oli aika tiukka ja pitkä, mutta sitten ammatti ei ollut omaan makuun. Täytyy illemmalla katsoa, mihin tilanne kääntyy. Oikeastaan haluaisin jo nyt jatkaa peliä, mutta laturin johto on niin lyhyt, että sen kanssa pelaaminen on aika hankalaa :D Ehkä siis tutkailen Glabadosin kätkön taustamateriaaleja (eli pelivideoita), jotta pääsisin sitäkin työstämään eteenpäin.

Mutta hei, onko kenelläkään tietoa tuosta ystäväjutusta? Kuulisin mieluusti, miten asia on.