keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Eksyskelyä

13 tuntia ja 13 minuuttia takana Lightning Returnsia eilisen pelisession jälkeen. Edelleenkään en ole päässyt samanlaisiin putkiin kuin esim. Final Fantasy XII:n parissa, mutta onhan tuo sentään edennyt. Tänään peliaika on valitettavasti rajallista, sillä kohta pitää suunnata kaupungille hoitamaan asioita. Illemmalla on kuitenkin tarkoitus jälleen tarttua ohjaimeen.

Eilen minua jopa hieman ahdisti aloittaa peli, koska olin jättänyt sen synkähköön kohtaan. Lightin piti juosta Noelin perään tietoisena siitä, että Noel aikoo tappaa hänet. Paikkakaan ei ollut kovin miellyttävä... jonkinlainen varastoalue parakkihelvetteineen. Pahinta tässä kuitenkin oli, että yhtäkkiä peli muuttui tasohyppelyksi. En tilannut tällaista! Tomb Raiderit yms. erikseen kiitos, en kaipaa Finaleihin hyppykikkailua. Kun vielä kontrollit tuntuivat jähmeiltä, hyppelyni siirtyi suoraan takaisin 90-luvulle, jolloin tuskailin sen ihan ensimmäisen Laran seikkailun parissa. Yhtä soljuvaa, yhtä taidokasta ja yhtä monta putoamista täysin väärään paikkaan. Nöyh.

Onneksi mies pelasti ja suostui tarttumaan ohjaimeen, kun minulla alkoi veetutuskäyrä nousta. Hupaisaahan tässä on, että olen kuitenkin juurikin niitä vanhempia Tomb Raidereita joskus innolla pelannut, mutta taidot ovat tainneet ruostua pahemman kerran vuosien varrella. Mies selvitti siis hyppelykohdat, minä hoidin taistelut, joita riittikin melkein jokaisen hypyn jälkeen yksi tai kaksi kappaletta. Taistelusysteemi alkaa olla jo tutuhko ja pärjäilen ihan ok, mutten silti ole oppinut tykkäämään siitä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta toistaiseksi aina uuden möllin kohdalla meinaa tuskanhiki hiipiä otsalle.

Tähän väliin pitää mainita, että "reaaliaikaisen" taistelun uskottavuutta syö, paitsi valikkokikkailu potionien kohdalla, myös taisteluiden satunnaisuus. Siis möllit ilmestyvät tyhjästä kartalle ja käyvät kimppuun. Varsinkin Luxerionissa ne pirulaiset myös pinkovat perässäsi, kunnes saavat kiinni tai päätät itse heilauttaa miekkaa siihen suuntaan. Eli satunnaistaisteluja, joita ei voi välttää. Kiva, kiitos, nam. Paeta toki voi, mutta se kuluttaa aikaa, joten mieluummin mätän rivimöllejä turpaan kuin uhraan maailman vähäisiä minuutteja.

Taistelut tosiaan tökkivät, koska joka väliin niitä ei kaipaa (esim. parakkihelvetissä hyppiessä), mutta ovathan ne joka tapauksessa tarpeellisia. Light ei ehkä kehity niiden kautta, mutta niistä saa sivutehtävissä tarvittavia kikkareita... ja niiden sivutehtävien kautta sitten Light kehittyy ja saa sieluja pelastettua. Silti ehkä kaipaisin perinteistä EXP:ä, mutta minkäs teet. Okei, vihuilta saa myös taitoja, mutta sekin on minusta vähän meh ideana.

Mutta niin, reaaliaikaisten satunnaistaisteluiden lisäksi tarjolla on myös bossiotteluita. Näitä on takana kaksi, joista ensimmäinen oli helppo, koska olin vetänyt sen jo demossa. Toinen ei sitten ollutkaan niin helppo ja tuli vedettyä todella hyvin, kuten alla olevasta kuvasta näkee:


Oikeasti paukutin Noelia aika rankastikin ja sain hänet useamman kerran Staggeriin, mutta ilmeisesti se ei riittänyt. Voi olla, että minulla ei ollut oikeat vaatteet päällä taisteluun mennessä tai jotenkin muuten väärät skillit käytössä... mutta hällä väliä, voitinpas kuitenkin, nännäsnää.

Mutta myönnetään, että kyllähän se pisti naurattamaan, kun easy modella vetäisee huiman yhden pisteen taistelusta xD Ehkä syytä pysyäkin pelaamassa sillä easylla.

Noel-taistelun jälkeen pääsin onneksi parakkihelvetistä pois. Tosin luulen, että joudun vielä monet kerrat sinne palaamaan, sillä pelimaailma on melkoisen pieni. Noel teki täyskäännöksen ja päätti, ettei tapakaan Lightia, joten voin varmaan hänen osaltaan olla huoleti. Matkani jatkui sitten kohti toista hahmoa.

Sain selville, että Vanille on katedraalissa jonkinlaisena pyhimyksenä. Tuossa vaiheessa kello oli vähän päältä neljä aamuyöllä ja minulle ystävällisesti ilmoitettiin, että neitiä pitäisi mennä moikkaamaan puolenyön ja aamukuuden välillä. Kuten olen sanonut, aika kuluu melkoisen nopeasti pelimaailmassa, joten vajaat pari tuntia pelissä ei todellakaan tarkoita vajaata paria tuntia meidän maailmassa. Kun hommaan vielä liittyi salaperäisen kiven ja avaimen hommaamista möllien kansoittamasta kaupungista, kiirehän siinä tuli. Oli pakko hieman kikkailla ajan kanssa ja pysäyttää se useampaan kertaan, että ehdin hoitaa homman kotiin ennen kuutta.

Vanille oli edelleen ihana, mutta jotenkin niin surullinen ilman Fangia. En pidä siitä, miten hän on uhrautumassa koko maailman kaaoksen syövereihin joutuneiden sielujen vuoksi, mutta kaipa se on rooli, joka hänelle sopii. Syyllisyys ja niin edelleen. Sen haluaisin tietää, miksei Fang ole jäänyt ystävänsä (rakkaansa) rinnalle vaan lähtenyt huitelemaan jonnekin muualle. Ehkä tähän tarjotaan selitys myöhemmin... ja sen on paras olla hyvä, murr.

Yllättäen (tai ei niin yllättäen) Lumina löytyi Vanillen seurasta. Nuo kaksi vaikuttivat jopa häiritsevän läheisiltä. En ole vielä varma, mitä peliä Lumina pelaa ja kenen puolella hän oikeastaan on. Hän on hämäävä hahmo. Pidän ja en pidä hänestä samaan aikaan. Kannatan edelleen "Dark Serah" -teoriaani, mihin sopisi sekin, että Lumina on niin kiintynyt Vanilleen. Jakoivathan Vanille ja Serah alkuperäisessä pelissä muutaman tärkeän hetken. Toisaalta vaikuttaa siltä, että juuri Lumina on manipuloinut Vanillen asemaansa, mikä taas herättää minussa ärtymystä.

Vanillen seurasta sain nauttia valitettavan vähän aikaa. Sitten minut jo kiskaistiin aamukuudeksi taikaisin Arkiin Hopen höpinöitä kuuntelemaan. Onneksi kloppi ei ole ihan yhtä ärsyttävä kasvotusten kuin hönkiessään radion välityksellä käskyjä muulloin. Toisaalta myös toivoisi, että Hope ja Light kävisivät vähän pidempää dialogia keskenään, sillä Arkissa vietetty aika on kuitenkin hengähdystauko toiminnasta. Sen soisi kestävän hetken verran.

Nyt tosin sain hieman taukoa, kun mies innostui tutkimaan varusteitani ja säätämään niitä paremmiksi. Juu, olisin voinut tehdä sen itsekin, mutta vessatauolla ohjain oli riistetty ja homma jo aloitettu, joten miksi suotta valittaa. Pyysin miehen sitten myöhemminkin tutkailemaan varustetasoa, kun kerran näytti puuhasta tykkäävän. Itseäni se ei niinkään innosta.

Kun sitten taas poistuin Arkista, olin jokseenkin pallo hukassa. Minulla ei ollut mitään tietoa, mihin pääjuonen mukana olisi ollut tarkoitus mennä enkä löytänyt paria sivujuonen tyyppiäkään, joille olisin voinut palauttaa jo tehtyjä tehtäviä. Lopulta päätin suunnata junalla Wildlandsille, mikä paljastui aika pian oikeaksi ratkaisuksi. Sinne siksi, että Dead Dynesista joku oli kaupungissa vihjaissut, ettei sinne kannata mennä päivällä.

Wildlands olikin pelin ensimmäinen kaunis ja valoisa paikka, joten viihdyin siellä paremmin kuin toistaiseksi missään muualla. Juoni kuljetti minut valkoisen chocobon, Valhallan Enkelin, jalanjäljille ja löysinkin olennon pahasti loukkaantuneena. Tämä oli ehkä pelin kamalin kohta tähän mennessä. Ei minua liikuttanut se, että Noel halusi tappaa Lightin enkä järkyttynyt näin pahasti edes siitä, että Fang on hylännyt Vanillen (vaikka se olikin iso juttu minulle), mutta loukkaantunut, verinen chocobo! Se herätti aidosti tunteita. Onneksi sain sen pelastettua ja hoidon aloitettua. Nyt Shiroksi nimeäni chocobo pystyy jo kirmailemaan ja sillä voi jopa ratsastaan. Wildlandseilla se jopa osallistuu kanssani taisteluun, mikä on kiva lisä, vaikkei se kovaa iskekään.

Nyt olen kuitenkin taas pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä. Pääjuonitehtävissä lukee vain, että chocoboa pitäisi edelleen hoitaa eli käytännössä hommata sille lisää sapuskaa... joka taas kasvaa valitettavan hitaasti. Yhden gysalh greenin kasvattamiseen menee kuusi tuntia eli sitä ei vain istuta odottamassa. Ajattelin nyt tutkia päiväsaikaan Wildlandseja ja yöksi lähteä Dead Dunesiin katsomaan, josko sieltä avautuisi jotain. Toivon vain, ettei tämä ratkaisu ole ajan hukkaa.

Yritin muuten käydä moikkaamassa Sazhia, mutten päässyt hänen ilmalaivalleen edes Shiron avustuksella. Ilmalaiva on niin korkean ja jyrkän rinteen päällä, ettei sinne kävellä eikä edes chocobolla hypätä. Sazh on siellä eristyksissä poikansa kanssa... ja ilmeisesti Dajh on sairas. Eli siellä odottanee tehtävä Lightningia.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että en ole kamalasti saanut pelissä aikaan, mutta olen silti tuhlannut tosi paljon aikaa. Lisäksi en pidä siitä, ettei pääjuoni avaudu selkeästi vaan joudun itse haeskelemaan ympäri maailmaa ilman vihjeen vihjettä, mistä seuraavaksi saisin juonesta kiinni. Tykkään kyllä siitä, että peli antaa mahdollisuuden harhailla ympäriinsä, mutta haluaisin silti, että minulle edes vihjattaisiin, miten saan pääjuonta nytkäytettyä eteenpäin. Välillä tämä toimii, mutta Arkista maailmaan siirtyessä tuntuu olevan aina sellainen hetki, jolloin ei ole hajuakaan, mitä seuraavaksi. Tästä syystä myös tarina tuntuu hajoavan päässäni epämääräiseksi sössöksi (tai ehkä se on sitä oikeasti) ja koostuvan kummallisista yksittäisten ihmisten ongelmista, jotka oikeasti ovatkin vain sivujuonia.

Saas nähdä, tuleeko tähän missään vaiheessa parannusta vai haahuilenko maailman viimeisiin minuutteihin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti