maanantai 24. helmikuuta 2014

Siitäs sait!

Eilen tartuin kädet hioten ohjaimeen, sillä oli tullut viimein aika palata Lightning Returnsissa Etron temppeliin ja haastamaan Caiusta. Kyseisen miehen kanssa on tullut nyt matsattua tarpeeksi yhdelle elämälle. Ei enää koskaan, kiitos.

Kuten olen kertonut, Etron temppeli ei ole mikään miellyttävä paikka hyppelyineen ja putoamismahdollisuuksineen. Möllitkään siellä eivät ole kovin kivoja... mutta toisaalta, missä ne nyt sitten olisivat?

Mies oli onneksi taas kerran ihana ja suostui tuon temppelin läpi hyppelemään, vaikkei pitänyt siitä luultavasti yhtään sen enempää kuin minäkään. Siinä miehen ohjaillessa Lightningia (minä hoidin jälleen taistelut) ehdin jo tuskailla, että jos en voita Caiusta tälläkään kertaa, joudun tulemaan temppeliin vielä uudestaan. Ajatus ei totisesti ollut miellyttävä.

Kun sitten pääsimme temppelin huipulle, tsekkasin vielä kertaalleen kaikki päällä olevani kamat ja varmistin, että ne olivat parhaat mahdolliset tilanteeseen nähden... eli siihen, että lämää tulisi ja lujaa Guardista huolimatta. Sitten vielä tallennus ja syvä hengenveto, ennen kuin astelin valtaistuinsaliin.

Kuuntelin Caiusin löpinät uudemman kerran rohkeutta kerätessäni ja yritin hikisillä käsillä pitää kunnolla kiinni ohjaimesta. Kyllä, bossitaistelut on vakava asia! Onnistun lukuisista (noin kolmesta) häviöstä aina kehittämään kamalat paineet, joten sitten tuskaillaan, kun bossia pitää uudemman kerran haastaa. Caius on vielä erityistapaus, sillä hän on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia jo aiemmassa pelissä. En olisi halunnut kohdata häntä enää ylipäätään ollenkaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään...


Siitä taisi tulla parhaiten vedettyä Caius-taistelu ikinä. Siis minun kohdallani. Muihinhan ei tuloksia tietenkään verrata, kun se vain masentaisi.

Taktiikka oli se, että suojasin aina, kun suinkin tajusin. Muuten vedin iskuja niin nopeaan tahtiin kuin ikinä pystyin. Kun Caius oli hieman alle puolen healtin, pysäytin kellon pariin kertaan putkeen ja paukutin häntä oikein urakalla. Siinä se sitten olikin. Ei ehtinyt syntyä harmaita hiuksia eikä rasitusvammoja.

Täytyy myöntää, että fiilis oli mieletön. Paljon parempi kuin Lightning DLC:ssa FFXIII-2:ta pelatessa. Nyt tuli oikeasti sellainen fiilis, että pääsi näyttämään Caiusille närhen munat, että tämän jälkeen pystyy mihin vain.

Tuolla fiilistelyllä saakin sitten elää pidempään, sillä nyt minulla on vielä neljä päivää jäljellä (ja tuossa kohtaa oli noin puolikas päivä siihen päälle) ennen maailmanloppua. Sen verran lunttasin walktrough'sta, ettei pelissä oikeasti juuri tapahdu ennen viimeistä päivää. Hopella on parina aamuna uutta kerrottavaa, mutta siinä se sitten oikeastaan onkin. Eli kolme päivää sivutehtäviä sivutehtävien perään. Viimeisenä päivänä on edessä 33 kerroksinen uusi dynkky, joka ei houkuttele sekään yhtään. Luultavasti se on samanlaista sontaa kuin Etron temppeli -___-

Eli pelimotivaatio on upeasta voitosta huolimatta vähän maissa. Tänään jaksoin vajaat 1,5 tuntia pelailla sivutehtävien parissa (eilen askaroin nelisen tuntia ja lauantaina kuusi). Ne eivät vain tyydytä samalla tavalla kuin pääjuoni. Toki voisin nukkua majatalossa päivät ohitse, mutta sekään ei ole kovin viisasta. Voi nimittäin olla, että sitten minulla ei ole tarvittavia voimia uudesta dynkystä selviämiseen.

Tässä kohtaa päätin, että huomenna pidän vapaapäivän Lightning Returnsista. Ehkä kahdeksan päivää pelaamista putkeen oli ihan tarpeeksi. Lupasin mielelle, että huomenna ratsastetaan Eorzeassa chocoboilla auringonlaskuun. Onkin vähän ikävä niitä maisemia. Toivottavasti vain osaan edelleen pelata sitä, kun näppäimet ovat taas eri kuin tässä pelissä x)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti