keskiviikko 27. elokuuta 2014

Hyvää vuosipäivää!

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn on vuodenikäinen. Äkkiäpä tämä aika rientää ;)

Vuosipäivän kunniaksi pelailimme miehen kanssa eilen pitkästä aikaa. Emme menneet juonta eteenpäin vaan enemmänkin häröilimme tekemässä seasonal eventiä. Se oli tavallaan ihan hauskaa, mutta oli siinä rasittaviakin osuuksia. Oman kivansa hommaan toi se, että minulta olivat kontrollit täysin hukassa. PS4-ohjaimen kontrollit eivät olleet vielä ehtineet takaraivoon iskostua ja olivat tästä syystä päässeet pahasti unohtumaan. Hengissä kuitenkin selvittiin.

Ja näin me sitten illan vietimme...

Ihastelimme ilotulituksia




Sovittelimme yukatoja





Ja tanssimme ne päällä




Lopuksi menimme vielä viettämään iltaa rannalle







Pelikerta oli tosiaan ihan mukava, kun ei tarvinnut murehtia dynkyistä eikä muutenkaan kanssapelaajista, kunhan puuhastelimme kahdestaan kaikenlaista turhaa. Mies kuitenkin sanoi jälkeenpäin, ettei oikein enää jaksanut pelistä innostua eikä ole kiinnostunut kuukausimaksua maksamaan.

Itse en oikein tiedä... Tavallaan haluaisin pelata enemmänkin, mutta peli on kamala aikasyöppö (ja syö se rahaakin). Lisäksi pelaaminen ilman miestä ei yllättäen tunnukaan kovin kivalta ajatukselta. Tämä on sinällään hämmästyttävä huomio, sillä olen aina karsastanut muiden kanssa pelaamista. Nyt yhtäkkiä pelaisin mieluummin kaksin kuin yksin. Toisaalta tässä voi olla jotain turvallisuushakuisuuttakin. Erityisesti dynkkyihin meneminen ilman miestä tukena ja turvana tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta :D (Joo, tiedän, että tämä on typerää.)

Eli en siis osaa vielä varmaksi sanoa, jatkanko pelin parissa vai en. Ehkä odottelen seuraavaa isoa päivitystä vielä ja harkitsen sitten uudestaan. Yksi vaihtoehto sitten nimittäin olisi lähteä kehittämään hahmostani roguen kautta ninjaa, mihin saisi jonkin verran aikaa uppoamaan... ehkä mies sai sitten tarpeeksi taukoa ja suostuisikin joku kerta vetämään pelin kanssani läpi asti ;D

maanantai 25. elokuuta 2014

Ajatuksia FF-hahmoista osa 18: Faris

Viidennen Final Fantasyn hahmoista en olekaan ihan kamalasti kirjoitellut, mihin on tosin selkeä syykin. Peliä ei ole juuri tullut pelattua, vaikkakin yritystä on kyllä ollut. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen pelin läpi ja voin tehdä syväanalyyseja hahmoista ;)

Faris Scherwiz [Final Fantasy V]

Kuva: Final Fantasy Wiki
Faris on lempihahmoni Final Fantasy V:ssä, vaikken tosiaan voi sanoa tuntevani häntä syvällisesti. Pidin hänestä kuitenkin heti, kun hänet pelissä esiteltiin. Tähän voi osaltaan vaikuttaa viehtymykseni piraatteja kohtaan. Farisissa on kuitenkin kunnolla myös asennetta, joten pelkästä piraattikapteenistatuksesta ei ole kyse.

Farisin tarina on mielenkiintoinen, samoin hänen asemansa miehistössä. Hän on nainen, joka esittää miestä, sillä hän pelkää muutoin menettävänsä miehistönsä luottamuksen. Toisaalta miehistö tuntuu arvostavan häntä ehdottomasti.

Farisista saa alkuun käsityksen, että hän kiukkuinen, omapäinen ja haluton toimimaan toisten hyväksi, mutta hänestä paljastuu muitakin puolia. Minua myös kiehtoo ajatus hänestä epävarmana kauniissa kultaisessa mekossa ja muutenkin naiselliseksi laitettuna. Elettyään ikänsä miehen roolissa Faris ei yhtä äkkiä olekaan omassa elementissään.

Pidän hahmosta ja haluan tietää hänestä vielä lisää. Haluaisin todella päästä hänen päänsä sisälle ja kenties jopa kirjoittaa hänestä jonkin ficin. Yhden oneshotin olen hänestä aikoinaan raapustanutkin.

Mieluusti höpöttäisin tähän postaukseen lisääkin, mutta valitettavasti hahmotuntemukseni Farisin osalta on vähän heikohkoa, joten sanottavaa ei kovin paljon ole. Tykkään joka tapauksessa.

Tähän loppuun voisin lisätä muutaman cossikuvan, sillä Farista olen cossannut jopa kahdessa conissa viimeisen vuoden sisään... ja violeteilla hiuksilla totta kai ;) Myöskin puvut perustuvat pelin spritekuviin, vaikka taidekuvien versio olisi kenties ollut näyttävämpi ja haasteellisempi toteuttaa.





________

Sarjassa tulossa

- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Uusi yritys uudelleensyntyneessä valtakunnassa

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn julkaistiin vuosi sitten elokuussa. Itse en aloittanut tuolloin pelaamista, vaikka olin betassa jonkin verran pyörinytkin. Peli tuli hankittua vasta syksyn pimeiden iltojen iloksi. Ja itse asiassa tällä hetkellä minulla ei ole edes kuukausimaksu vetämässä, koska pelaamisesta alkoi tulla "pakko".



Nyt vuosipäivän kunniaksi Eorzeassa on kuitenkin menossa Moonfire Faire, jossa voi hankkia hahmolleen yukatan. Olen muutenkin tykännyt noista seasonal eventeistä pelissä, joten tämä kieltämättä houkuttelee. Sitä paitsi yukatat ovat tosi ihania... vaikka eivät varmasti taisteluvarusteeksi sovellukaan. (Lisäksi vuosipäivään liittyy paljon muutakin mielenkiintoista.)

Ihan niin paljon en yukataa kuitenkaan himoitse, että olisin valmis siitä kuukausimaksun maksamaan. Onneksi tähänkin tarjottiin ratkaisu eli mahdollisuus pelata ilmaiseksi 22.8.-1.9.2014 välisenä aikana. Tämä tarjous koskee ilmeisesti nimen omaan meitä tauolla olevia pelaajia.

Viikonloppu on nyt vierähtänyt aikalailla muissa riennoissa ja mies on ylitöissä sekä maanantain että perjantain ensi viikolla, mutta ti-to välisenä aikana ajattelimme jonkin verran pelailla. Kenties voisi kokeilla vetää jonkun dynkyn ja toki hommailla nuo yukatatkin. Viikonloppuna miehellä on taas töitä, joten en tiedä, miten silloin ehtii pelata ainakaan yhdessä. Itselläkin painaa tiukka kirjoitusdeadline päälle, mutta ehkä illan parin pelaaminen ei sitä romuta?

Vähän hirvittää, kun dynkyissä ei ole aina ollut niin positiivinen vastaanotto, mutta ehkä sitä niihinkin taas uskaltautuu. Täytyy vain toivoa, että osaan edelleen pelata D Edellisestä kerrasta on nimittäin aikaa.


torstai 21. elokuuta 2014

Kesän pelit

Minulta pyydettiin jonkinlaista listausta kesän parhaimmista, ärsyttävimmistä tms. peleistä. Nyt joudun jälleen  kerran myöntämään, ettei kesällä juuri tullut pelattua eikä varsinkaan uutuuspelejä. Siispä tämä listaus on yksinkertaisesti vain kesäni peleistä :D

Bravely Default

Kuva: thegamernerd.com
Bravely Default oli ainoa "kunnon" peli, jota kesän aikana pelailin ja sitäkin hyvin laiskasti. Tein muutaman sivutehtävän ja menin juonta pikkuisen eteenpäin. Nyt minulla taitaa olla jo 24 ammatista 21 tai 22, mikä on aika hyvin, mutta aiheuttaa paineita loppujenkin hankkimisen suhteen.

Vampyyrisivutehtävä oli tuskaa ja työstin sitä monta iltaa putkeen, koska en vain jaksanut tehdä sitä kerralla. Onneksi se on nyt takanapäin, mutta se myös muistutti, mistä asioista tässä pelissä en pidä.

Ne saamarin bossitaistelut. Ne eivät ole sinällään vaikeita, ne vain kestävät ärsyttävän kauan. Luultavasti tämä on ihan oma vikani... ehkä olen valinnut ammattini suhteessa bosseihin väärin. Välillä vain tuntuu, ettei yksikään hahmo tee kunnolla lämää ja siksi taistelut ovat suorastaan kivuliaan hidasta nitkuttamista.

Onneksi ne silti ovat menneet läpi. Vampyyrisivutehtävässä tuli kuoltua pariin kertaan, koska en osannut ennakoida parasta taktiikkaa jokaiselle lohikäärmeelle. Nekin kaatuivat viimeistään toisella yrityksellä. Kyse ei siis ole ainakaan siitä, että levelini olisivat liian alhaiset. Tekniikka ja taktiikka tässä kai mättää... varusteetkin on kyllä päivitetty.

Tykkään pelistä kyllä, mutta samaan aikaan se nostattaa verenpaineeni tappiin. Haluaisin saada sen jo läpi, mutta olen vasta neloschapterissa, mikä tarkoittaa, että edessä on yhtä paljon kuin takana -___- Pelikello tikittää 63 tuntia, mikä on yli jo sen, missä ajassa yleensä pelaan jropet läpi. Tosin tässä olen kyllä tehnyt kaikki mahdolliset sivutehtävät eli siihenhän sitä aikaa on mennyt.

Seuraavaksi juonitehtäviä näyttäisi olevan kolmessa suunnassa. Ehkä vielä jossain vaiheessa saan käytyä niihinkin käsiksi...


StreetPass-pelit

Kuva: Nintendo UK

Aloitin tietenkin StreetPass-pelien pelaamisen keräämällä palapelin paloja ja StreetPass Dungeonia tutkimalla. Sain myös kakkosdynkyn ja salaisen dynkyn auki. Kun kakkonenkin oli vedetty läpi kolmeen kertaan ja salainen aloitettu toistamiseen, alkoi tuntua siltä, että onpas puuduttavaa. Hieman ennen kesäkuun Desuconia meille siis kotiutuivat muutkin StreetPass-pelit.

Pelien suhteen meillä on sellainen jako, että mies pelaa aina StreetPass Squadia ja minä kaikkia muita eli StreetPass Gardenia, Battlea ja Mansionia. Koko neljän pelin setti taisi maksaa viitisentoista euroa eikä se minusta ollut mitenkään liikaa. Yllättävää kyllä, nämä pikkupelit ovat ihan viihdyttävää settiä.

Gardenissa kasvatetaan kukkia eikä siinä sinällään ole juuri tekemistä. Tykkään silti siitä käsittämättömän paljon :D Battle on myös omalla tavallaan hauska. Minulla on oma armeija, joka kasvaa vastaantulijoiden Mii Plazan asukkaiden verran aina tavatessa... PAITSI jos satun törmäämään toiseen, joka pelaa samaa peliä. Silloin saan valita, tervehdinkö häntä kohteliaasti vai haastanko taisteluun. Omalla armeijalla on lisäksi tarkoitus valloittaa maailma, mutta tämä sujuu hitaasti, sillä vihollisarmeijat ovat melkoisen suuria eikä isohkolla alivoimalla kannata edes yrittää.

Haasteellisin pikkupeleistä on kuitenkin Mansion, joka on StreetPassin versio jrpg:stä. Siinä on tarkoitus kulkea 30-kerroksisen kartanon halki ja voittaa vastaan tulevat möllit. Kartanossa edetään StreetPassissa vastaan tulevilta saatujen palikoiden avulla. Samalla pitää kehittää omia aseita ja kerätä aarteita.

Mansion on peleistä monimutkaisin ja mielenkiintoisin, mutta aiheuttaa myös ajoittain turhautumista. Ei nimittäin ole kivaa, jos on kerännyt kymmenen tyyppiä StreetPassissa ja sitten sattuu häviämään taistelun rivimöllille. Samalla menettää kaikki Miit ja etenemismahdollisuuden siltä erää :( Ja jotkut möllit ovat oikeasti todella pahoja. Olen jo onnistunut muodostamaan viha-rakkaussuhteen tähän peliin.

StreetPassin osalta harmittaa se, että törmään aika harvoin keneenkään. Vielä keväällä törmäsin päivittäin ainakin pariin tyyppiin ja satunnaisiin isohkoihin ulkomaalaisryhmiin, mutta kesän ja syksyn myötä näin ei ole enää käynyt. Veikkaan, että kesällä koululaiset jäivät pois liikenteestä ja nyt syksyllä uudistuneen bussijärjestelmän takia eivät enää kulje kanssani samoja reittejä. Aikuiset taas eivät täällä päin kai sitten pelaa ainakaan 3DS:llä.

Coneissa ja erinäisillä reissuilla kuitenkin porukkaa pukkaa eri tavalla. Coneissa saisikin olla jatkuvasti tyhjentämässä Mii-jonoa. Silloin usein harmittaa, että siihen mahtuu vain kymmenen tyyppiä kerrallaan.

Mutta niin, Desuconissa tuli näitä pelejä paukutettua melko ahkeraan. Samoin Amsterdamissa ja Tukholmassa tuli pelailtua. Mukavasti myös molemmilla Helsingin reissuilla tuli pari tyyppiä vastaan.


DarkSouls II

Kuva: gamespot.com
Dark Souls II:sta en siis ole itse pelannut, kuten olen blogissa jo aiemmin maininnut. Mies sen sijaan on hakannut sitä innoissaan läpi koko kesän. Eikä siinä mitään, saa hakatakin. Kiva vain, että tykkää.

Aika usein tulee itsekin istuttua sohvalla toisen pelatessa. Yleensä olen itse joko surffaillut netissä, kirjoitellut tai pelannut 3DS:llä. Omista aktiviteeteista huolimatta Dark Soulsin maailma on alkanut näyttää kumman tutulta. Tunnistan NPC:t, vaikken nimiä tiedäkään, ja mies on avannut minulle lorea kiitettävästi.

Olen myös huomannut, että entinen eläytymiskykyni on edelleen voimissaan. Kädet menevät silmille ja kurkistelen sormieni lomasta tiukoissa bossitaisteluissa. Jännitän ihan täysillä toisen puolesta ja koen keljutuksen, kun kuolo yllättäen korjaakin. Toisaalta joillekin kuolemille ei voi kuin nauraa.

Itse olisin aivan umpisurkea tuollaisessa pelissä, mutta vierestä sitä on ihan hauska seurata... vaikkakin joskus olohuoneen täyttävät kirosanaryöpyt.


Pasianssi

Näiden pelien lisäksi kesällä on usein tullut pelattua pasianssia. En ole varsinaisesti kortteja lätkinyt, mutta puhelimella olen jaksanut tämän pelin kanssa näprätä tylsinä hetkinä bussissa istuessa tai töissä kahvitauolla. Tein myös vahingossa miehenkin puhelimeen kyseiseen peliin ennätyksen. Oma oli latauksessa, joten kysyin, saanko pelata hänen puhelimellaan. Voi olla, että jäi viimeiseksi kerraksi... mies ei nimittäin kamalasti ilahtunut oman ennätyksensä rikkomisesta :D

Kaipasin pasianssin lisäksi puhelimeen jotain kivaa pikkupeliä, mutta en ole vielä löytänyt sellaista, josta jaksaisin tosissani innostua. Jokin visual novel voisi myös olla kiva. Valitettavasti niitä ei oikein ole tarjolla Windows Phonelle.

___

Näistä peleistä oli siis minun kesäni tehty. Mitä pelejä te olette pelailleet?

Itse toivon, että syksyn myötä pelaamiseen löytyisi enemmän intoa ja aikaa, mutta ainakin tällä hetkellä, kun naputtelen originaalia kasaan (deadline 31.8.), yritän vääntää pukua Traconiin ja kirjoittaa japanin ainetta samaan aikaan, ei pelaaminen ole ollut vaihtoehto. Ehkä tämä tekemisruuhka taas joskus helpottaa...

maanantai 18. elokuuta 2014

Ajatuksia FF-hahmoista osa 17: Rydia

Aika taas paneutua yhteen minulle heitettyyn Final Fantasy -hahmoon. Viimeisiä viedään ja loput ovatkin kaikki vähän vanhemmista Finaleista, joita en valitettavasti tunne yhtä hyvin kuin uudempia. Silti olen ehtinyt näistäkin hahmoista jonkinlaisen näkemyksen muodostaa. Pidätän kuitenkin pienen vastuunvapauden, sillä en ole nelosta ja vitosta vieläkään saanut pelattua loppuun asti (vaikka hyviä pelejä ovatkin). Mainittakoon myös, että jos tekstissä on virheitä, minua saa (ja pitää!) korjata.

Rydia of Mist [Final Fantasy IV, Final Fantasy IV: Interlude, Final Fantasy IV: The After Years]

Kuten jo sanoin, en ole nelosta pelannut loppuun. Interludeen ja The After Yearsiin en ole näin ollen vielä koskenutkaan, joten niistä en sano mitään. Nelosessa olen jumissa kuussa (oikeasti, miksi ne taistelut muuttuvat siellä niin vaikeiksi? :( ) eli aika loppusuoralla kuitenkin.

Rydia on ehdottomasti suosikkihahmoni kyseisessä pelissä. Hän tuo hieman mieleen Eikon ysistä, vaikka toki on ollut olemassa jo ennen Eikoa. Mielenyhtymäni johtunee siis siitä, että pelasin ysin ensin ja Eikon tarinassa on pieniä samankaltaisuuksia Rydian tarinan kanssa (epäilemättä tarkoituksella). Tässä on kuitenkin se hauskuus, etten nuorempana voinut sietää Eikoa, mutta Rydia valloitti heti sydämeni. Veikkaan tämän johtuneen siitä, että itselle oli välissä tullut ikää lisää ja suhtautumiseni hahmoihin oli muutenkin muuttunut.

Rydian tarina on koskettava traagisuudessaan. Menettää nyt koko kylä ja jäädä ainoaksi selviytyjäksi. Samalla se tosin on myös kliseinen, koska tätä konseptia on kyllä J-ropeissa nähty. Oliko se kliseinen, kun nelonen ilmestyi ensimmäisen kerran? Sitä en tiedä. Joka tapauksessa minua kliseisyys ei häiritse vaan ehkä jopa osa Rydian viehättävyyttä.

Pelin alussa Rydia on vain 7-vuotias traumatisoitunut pikkutyttö, mutta hän kasvaa aikuiseksi naiseksi. En vielä tiedä, löytääkö hän rauhan itsensä kanssa, mutta toivon sitä todella. Hänen kehittymistään on mielenkiintoista seurata ja ainakin minä välitän aidosti, mitä hänelle tapahtuu.

Rydia on myös erittäin kaunis. Olen aina tuntenut vetoa erikoisia hiustenvärejä kohtaan, ja hänen vihreät hiuksensa todella toimivat. Minusta on kiva, että hiukset säilyttivät tämän värin myös uudemmissa versioissa eikä niitä muutettu tavallisemmiksi, kuten esimerkiksi Terran, Lenna ja Farisin kohdalla on tehty.

Fan fiction kirjoittajana olen tietysti myös kiinnostunut siitä, mitä Rydiasta ei kerrota. Olen kuitenkin pidättäytynyt kirjoittamasta hänestä tarinoita, koska en ole nelosta saanut loppuun asti kahlattua. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen tarttumaan näppäimistöön tältä osin. Silloin voi myös olla, että samaisessa tarinassa seikkailee Edge... en välttämättä voi vastustaa kiusausta parittaa näitä kahta toisilleen.

Nyt oikeastaan tuli taas harmistunut olo siitä, etten ole saanut peliä loppuun. Ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä painimaan kuumonsujen kanssa oikein urakalla. Tokihan minä haluan tietää, miten tarina päättyy.


________

Sarjassa tulossa

- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

torstai 14. elokuuta 2014

Länsimaiset ropellukset ja minä

Minulta pyydettiin postausta suhteestani länsimaalaisiin roolipeleihin. Se on kysymys, johon voi vastata lyhyesti tai sitten vähän pidemmästi. Ajattelin hyödyntää molemmat vastausmallit eli ne, joita aihe ei kiinnosta, voivat katsoa lyhyemmän vastauksen, ja kiinnostuneet voivat sitten lukea enemmänkin.

Mikä on suhteeni länsimaalaisiin roolipeleihin?

Lyhyesti: Sitä ei ole.

Ja sitten se pidempi selitys...

Kuva: Wikipedia
En ole perehtynyt länsimaalaisiin roolipeleihin kovin syvällisesti, mutten ole niistä täysin ulapallakaan. Joitain olen jopa vähän pelaillut... ihan kaikki eivät ole jääneet mieleen, mutta jotain muistojakin on.

Joskus aikoinaan seurasin sivusta Baldur's Gaten ja Baldur's Gate 2:n pelaamista. Pääsin pikkuisen kokeilemaankin jälkimmäistä kesken kaverin pelin, mutta enhän minä osannut mitään... olen sitä mieltä, että tuollaiset pelit täytyy aloittaa alusta ja ihan rauhassa. Jos yhtäkkiä lyödään ohjain käteen kesken toiminnan, ei homma pelitä. Ainakaan minun osaltani.

Baldur's Gate oli sinällään jo kiinnostava, koska olen lukenut läjän R. A. Salvatoren Drizz do'Urden -kirjoja. Baldurin portti nimenä siis kiinnitti huomioni... ja tykkäsin noista kirjoista aikoinaan paljonkin, joten siinä mielessä peli olisi voinut sopia minulle.

Itse asiassa myöhemmin testasin myös jotain toista Forgotten Realms -sarjaan pohjautuvaa peliä (en muista mitä). Sitä en kuitenkaan koskaan jaksanut alkua pidemmälle. En enää edes muista, mikä siinä tökkäisi, mutta innostus hävisi aika pian alun jälkeen.

Sittemmin olen aloittanut Morrowindin, Oblivionin ja Dragon Age: Originsin. Morrowind kaatui minulla siihen, etten tykkää pelata PC:llä, joten Oblivionia kokeilinkin sitten PS3:lla. Ohjaimen kanssa viihdyin pelin parissa pidempäänkin, mutta rakkaustarinaa ei syntynyt. Olen aikalailla juonen perässä juoksija (ja silloin olin vielä enemmänkin), joten liika avoimuus ja mahdollisuus säätää kaikkea muuta koko ajan ei ollut minun juttuni. Tiedän, että se kuulostaa hassulta, mutta näin vain kävi.

Dragon Age jäi minulta myös kesken. Tykkäsin kyllä hahmon luomisesta (kuten kahdessa muussakin edellä mainitussa), mutta itse pelaaminen ei ollut niin kivaa. Dragon Agessa taisin ahdistua jostain luolastosta aika kiitettävästi... minulla on aina välillä näitä issueita pelien paikkojen kanssa (tornit, nuo pahuuden pesäkkeet!). Tämäkin peli jäi lopulta aika alkutekijöihinsä.

Näiden kokeilujen jälkeen en ole juuri länsimaalaisia roolipelejä pelaillut.


Ovat länsimaalaiset roolipelit minusta sitten huonoja, kun en pelaa niitä?

Eivät ole. En tosin ole pelannut ainuttakaan niin pitkälle, että voisin vetää juonesta yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä. Hahmoistakaan en osaa paljon sanoa. En siis voi väittää, että juoni ja hahmot olisivat jollain tapaa huonoja. Olen itse asiassa totaalisen jäävi arvioimaan niitä. Veikkaan, että näiden osalta tarjolla olisi todellisia helmiäkin, jos vain asiaan perehtyisin.

Kun nyt asiaa pohdin, on länsimaalaisissa roolipeleissä jotain asioita, jotka minua ei kuitenkaan erityisemmin viehätä. Nämä eivät välttämättä päde kaikkiin länkkäriropeihin, enhän tunne genreä kovinkaan laajasti, mutta ovat kuitenkin olleet yksi osuus sitä tökkimistä omalla kohdallani. Tässä kohtaa korostan, että kyse on subjektiivisesta ongelmasta eikä ole tarkoitus väittää, että länkkäriropet olisivat näiden seikkojen takia huonoja.

1) Hiekkalaatikkomaailma

Länkkäriropeissakin on mahdollista seurata ainoastaan juonta, mutta maailma on todella avoin ja voit keskittyä puuhastelemaan ihan sivutehtävienkin parissa pitkät tovit. Ei, tämä ei ole paha asia, mutta kyllä, se käy tökkimään minulla. Tykkään tehdä sivutehtäviä, mutta kun peli ajautuu siihen, että niistä tulee päätarkoitus, ei homma ole enää hanskassa. Juonesta on vähän liiankin helppo eksyä puuhaamaan jotain ihan muuta.

Voisin ehkä oppia tykkäämään tällaisestakin pelityylistä. Varsinkin, kun en ole enää nykyisin ihan niin paljon juossut peleissä pelkän tarinan perässä. Silti en ole toistaiseksi kokenut erityistä intoa tai mielenkiintoa samoilla tällaisissa maailmoissa. Ostin kyllä aikoinaan Skyrimin miehelle joululahjaksi, mutta itse en ole siihen kertaakaan koskenut. Luultavasti en edes koske.

2) Päähahmo on tyhjä taulu

Aika monissa länkkäriropeissa luodaan hahmo itse. Ristiriitaista on, että tykkään tästä hahmon luomispuuhasta ja jaksan näpertää yksityiskohtien kanssa loputtomiin, mutten tykkää välttämättä pelata hahmolla. Siis luon kivannäköisen hahmon ja tarkoitus on epäilemättä, että pelaamiseen myötä luon myös hänen persoonallisuutensa mielessäni, mutta alkuun hän on vain tyhjä taulu. Hänestä ei kerrota mitään, hän on vain kaunis kuvajainen (tai ruma tai mitä tahansa riippuen siitä, millaiseksi olen hänet luonut).

Tiedostan, että kirjoittajana minun pitäisi tykätä tällaisesta. Mikä vapaus! Hahmoni voi olla mitä tahansa, minä johdatan hänet seikkailuihin ja tutustun maailmaan hänen kauttaan. Sen pitäisi olla innostava kokemus. Teenhän samaa silloin, kun luon tarinaan omat hahmoni ja lähden koluamaan heidän kanssaan ties minkä fantasiamaailman kulmia kirjallisessa muodossa.

Mutta kah, pelatessa en tällaista jostain syystä kaipaa.  Haluan liudan mielenkiintoisia hahmoja, joiden persoonallisuuteen saan tutustua matkan edetessä. Haluan uppoutua heidän tarinoihinsa, suhteisiinsa ja pieniin nyansseihin, jotka tekevät heistä juuri heitä. Tätä mahdollisuutta ei itse luodun hahmon kohdalla ole. (Aihetta sivuten: tämä voi olla myös yksi syy siihen, että rakastan fan fictionin kirjoittamista.)


3) (Väri)maailma on synkkä

Niissä länsimaalaisissa roolipeleissä, joita olen kokeillut, minua on ärsyttänyt erityisesti värimaailma. Ovathan ne maisemat realistisia ja ajoittain jopa kauniita, mutta se synkkyys, se synkkyys. En nyt väitä, että joka ainoa paikka on synkkä, mutta joka tapauksessa värimaailma on todella erilainen, kun sitä vertaa japanilaisiin roolipeleihin. Kenties olenkin kyllästänyt aivoni niiden tarjoilemalla silmäkarkilla niin pahasti, ettei länsimaalainen tyyli vain enää iske.

Aivan varmasti joku osaisi heittää tähän karamellivärisen pastellipläjäysroolipelin esimerkiksi siitä, että kyllä länkkäritkin pystyvät silmäkarkkiin. En siis sano, että koko genre on täynnä vain synkkiä sävyjä. Itse asiassa Oblivionissakin oli kauniita paikkoja, mutta silti maailma ei visuaalisesti kiehtonut minua niin paljon kuin jotkin japanilaiset.

Peleissä ei ole tärkeintä niiden visuaalinen ulkonäkö. Olisi silti valehtelua väittää, ettei sillä olisi merkitystä. Ja siis minä oikeasti viehätyn enemmän esimerkiksi Final Fantasy IV:n maisemista kuin Skyrimin.


Onko sitten niin, etten missään nimessä voisi tykätä länsimaalaisista roolipeleistä?

Ei välttämättä.

Esimerkiksi Mass Effect on kiehtonut minua aika paljonkin. Olen tosin spoilaantunut sen suhteen pahasti, koska mies on koko sarjan pelannut läpi jo ajat sitten. Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella, että ostaisin trilogian PS3:lle, sen saisi vielä aika edullisesti. En kuitenkaan ole ostanut, koska miehellä on se PC:llä. Tuntuisi tyhmältä ostaa samat pelit uudestaan (ei nyt mennä siihen, kuinka meillä on jotkut Finalit kolmena kappaleena...). En vain edelleenkään tykkää pelailla PC:llä, joten... Toisekseen oma koneeni ei noita pelejä pyörittäisi. Saisin kyllä pelata miehen koneella, mutta jotenkin se ei vain ajatuksena innosta.

Ehkä sitten Mass Effect ei kuitenkaan kiinnosta minua niin paljon? En tiedä. Olen lukenut siitä useamman jutun vuosien varrella erilaisista pelilehdistä, kuullut ihmisten puheita ja seurannut sivusta miehen pelaamista. Toisaalta olen myös nähnyt erilaiset loputkin.

Saa nähdä, ostanko kyseisen pelisarjan vielä joskus. Pieni kutkutus on, olen leikitellyt ajatuksella omasta naispuoleisesta Shepardista, mutta katsotaan nyt.

Luulen myös, että nykyisin saattaisin viihtyä jo paremmin hiekkalaatikkomaailmassa ja kokonaan itse luodun hahmon kanssa tätä maailmaa valloittamassa. Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia pelatessa olen onnistunut tykästymään omaan hahmooni, Nabiaan. Päässäni olen kehitellyt hänelle persoonan ja taustatarinan, rakentanut sen, mitä peli ei ole tarjonnut. Olen myös puuhannut sivutehtävien parissa luultavasti enemmän kuin missään pelissä koskaan. Pääjuoneen sen sijaan en ole niin tarmolla puuttunut, vaan sen osalta on tullut edettyä hyvin rauhallisesti. Enkä ole kokenut tätä ongelmaksi.

Vaikka A Realm Reborn on japanilainen roolipeli, se on ehkä muuttanut suhtautumistani länsimaalaisia roolipelejä kohtaan. Olen ehkä tällä hetkellä niiden suhteen hieman avoimemmin mielin kuin ennen olin.

maanantai 11. elokuuta 2014

Ajatuksia FF-hahmoista osa 16: Auron

Yritän nyt tämän syksyn aikana saada ajatukset hahmoista kursittua kasaan. Varautukaa siis FF-hahmospämmiin aina aika ajoin.

Auron [Final Fantasy X]

Kuva: Final Fantasy Wiki
Final Fantasy X ei pelinä ole koskaan ollut suosikkini siitä huolimatta, että olen kuullut siitä paljon hyvää. Aiemmin jopa inhosin sitä antaumuksella, mutta nykyisin suhtautumiseni on neutraalin positiivinen.

Pelin hahmoista Auron on siitä parhaasta päästä. Hän on aidosti äijä eikä hänen tarvitse sitä varten kiroilla kuin Barret tai polttaa ketjussa kuin Cid (FFVII). Hän on asiallinen, tiukka ja rauhallinen, muttei kuitenkaan tylsä vaan pikemminkin mysteerinen ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Hänessä on asennetta.

Pelissä vilahteleva nuori Auron ei ole yhtä äijä vaan ikäisekseen ehkä vähän jäykkis, mutta toisaalta kuitenkin selkeästi nuorimies. Pidän ehkä enemmän tästä vanhemmasta Auronista kuitenkin.

Auron herättää minussa myös kummastusta. Hänhän kuoli Braskan pyhiinvaellusmatkalle, siis nuorukaisena. Siitä huolimatta hän on reilusti vanhemman näköinen kuin nuoruusvuosinaan saapuessaan hakemaan Tiduksen Zanarkandista. Miksi? Vanhenevatko kuolleetkin, jos eivät päädy Farplaneen? En muista, että peli olisi tähän tarjoillut minkäänlaista vastausta. Voi tietysti myös olla, että Auron on jollain tavalla itse pyrkinyt vanhentamaan ulkonäköään, ettei herättäisi kiusallisia kysymyksiä, mutta tästäkään ei mitään varmuutta ole.

Ylipäätään on hyvä kysymys, miksi kympissä Farplanen ulkopuolella hilluvat kuolleet ovat niin hyvin säilyneitä? Tai ylipäätään fyysisesti olemassa olevia? Mikseivät he ole muuttuneet vihollisiksi, vaikkei heitä ole lähetetty? Nuo kysymykset eivät kuitenkaan kuulu tähän postaukseen vaan olisivat kokonaan oma aiheensa. Ja voihan olla, että peli noihin vastaakin, mutta minulta on vain vastaukset menneet ohitse, koska en ole sitä niin intohimoisesti pelaillut.

Kympin HD Remasteredin mukana tuli muuten kuunnelma, joka nostatti kylmänhien allekirjoittaneen otsalle. Kyseisessä kuunnelmassa esiintyy Auronin 17-vuotias tytär! En muista enää kuunnelman yksityiskohtia (pitäisi siis kuunnella se uudestaan), mutta laskeskelin sen perusteella, että Auronin lehtolapsen siittäminen olisi pitänyt tapahtua aikalailla Braskan pyhiinvaelluksen kynnyksellä, jos hän on lapsen elävänä siittänyt... ja siltikin tuntui, ettei aikajana ihan täsmää. Mistä ihmeestä tässä on kyse ja haluanko edes tietää?

Auron onkin minusta hahmona enemmän kysymyksiä herättävä kuin vastauksia tarjoava. Tämä on tietysti antoisaa ja mukavaa, kun saa käyttää omia aivojaan ja pyöritellä vastauksia. Sanoisin, että hän on ehdottomasti kympin karismaattisin hahmo.

Loppuun mainittakoon, että minulta on tilattu jo alkuvuonna Auron x Rikku -ficci, jota en ole kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi. Jos jollakulla on tähän heittää hyviä ideoita, otan niitä vastaan ;D


_______

Sarjassa tulossa

- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

perjantai 8. elokuuta 2014

Ärsyttävät aluerajoitukset

Kävipä niin, että eräänä päivänä lueskelin Square Enixin Facebook-sivua ja huomasin, että kyseisellä putiikillahan on PSN:ssa kesäale meneillään. Pessimistinä ajattelin, ettei siellä mitään uutta ja kivaa ole, mutta meninpä kuitenkin linkkiä klikkaamaan ja vilkaisemaan alepelit.

Mitä silmäni näkevät? Chrono Trigger? Chrono Cross? Alkuperäinen Final Fantasy Tactics? Mitä noituutta! Eihän näitä ole ollut myynnissä ikinä. Innoissani toki kerroin miehellekin asiasta, mikä johti siihen, että hän lopetti Dark Souls II -videoiden sihtailun Youtubessa ja suuntasi sen sijaan PS Storeen tekemään ostoksia.

Vaan kuinkas sitten kävikään...

Kippas, kappas, kun minä en ollutkaan surffaillut Square Enix Europen sivuilla vaan jossain ihan muualla. Silmilleni oli lävähtänyt USA:n kesäaletarjouslista eikä se tietenkään koskenut meitä eurooppalaisia. Aika pian oli netin kautta myös selvitetty, ettei Chrono Triggeriä ja Chrono Crossia olla edes Eurooppaan PS3:lle / PSP:lle / PS Vitalle tuomassa, koska lisessointi ja kääntäminen.

Elikäs... koska olen suomalainen, en saa ostaa haluamaani peliä. Se on ihan sama, että olen valmis maksamaan siitä täydenkin hinnan alehinnan sijaan, kunhan nyt vain saisin sen pelin. Rahojani ei haluta, en ole toivottu ostaja, koska en asu oikeassa paikassa.

Kyllä vain, voisin hankkia emulaattorin ja pelailla tyytyväisenä sillä (paitsi, etten edelleenkään tykkää pelata PC:llä). Minä kuitenkin haluan ostaa pelejä, haluan tukea peliyhtiöitä, jotka tekevät juuri minua kiinnostavia pelejä ja siten lähettää viestiä, että tehkää lisää näitä. Tietenkään en haluaisi maksaa peleistä ihan järjettömiä summia, mutta järkevän hinnan olen valmis maksamaan. Uskon, etten ole ainoa.

Kiukkuhan siinä nousi, kunnes muistin, että jotenkin kaveri oli onnistunut Jenkkilässä julkaistun Hatsune Miku -pelin demon pleikkarilleen saamaan. Miehen kanssa ryhdyttiin tutkimaan asiaa. Tai mies tutki, minä lainasin siihen hommaan läppäriä. Näin siksi, että minun oli ehdittävä vielä suihkuun ennen nukkumaan menoa.

Kun palasin sohvalle, mies oli ehtinyt jo tehdä yhtä sun toista esivalmistelua. Vielä rekisteröitiin PS3:lle USA-tili, pyrähdettiin Storeen ja sieltä noukittiin sekä Chrono Trigger että Chrono Cross. Tactics ei ainakaan nyt vielä pudonnut ostoskoriin, koska minulla on PSP:lle jo The War of the Lions -versio.


Kun pelit oli ladattu ja asennettu, testattiin niiden toimimista vielä. Parasta oli, että  ne toimivat myös miehen tavallisella käyttäjätilillä (eli oletettavasti sitten myös minun tililläni onnistuu). Pitkästä aikaa ryömi jo pieni innostus pelaamiseen. Tosin mies eväsi luvan pelata Chrono Crossia PS3:lla, koska haluaa pelata sen itse eikä katsoa vierestä minun pelaamistani. Lupasi kuitenkin, että voidaan tuo USA-PS3-tili laitella toiselle PSP:lle, jolla voin sitten pelata spoilaamatta häntä. Jeij. (Hah, kuitenkin vain haluaa jatkaa Dark Souls II -maratoniaan eikä siksi halua päästää minua hallinnoimaan ohjainta ;P)

Vaikka säätämisen jälkeen homma onnistui, olen edelleen sitä mieltä, ettei tällaista pitäisi joutua tekemään. Voitaisiinko jo siirtyä oikeasti avoimeen maailmaan ilman typeriä aluerajoituksia ja -koodauksia?

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Videopostaus: Pelituntien kerrytystä

Ystävällinen blogin lukija muistutti minua, että videoita on jäänyt postaamatta. Niinpä otin asian tutkittavaksi ja totesin, että näin on. Yksi edellisen videopostaussarjan videoista todellakin uupui. Itse asiassa niin pahasti, etten ollut vielä edes editoinut sitä.

Virheet tulee korjata, joten ryhdyin hommiin heti, kun ehdin kunnolla koneen ääreen istahtaa. Samalla tuli todettua, että jostain syystä yhdestä (ja toki videon kannalta tärkeimmästä) pätkästä puuttui loppuosa. Onneksi oleellinen tieto siinä kuitenkin tuli, mutta alkuperäisen videon olisi pitänyt olla siis pidempi. Nyt harmillisesti jouduin loppua leikkaamaan.

Minulla ei siis ole omaa videokameraa, joten videon kuvaaminen uudestaan tässä kohtaa ei ollut vaihtoehto. Pitänee joskus testailla, saisiko tuolla meidän digikameralla videoita kuvattua, jolloin ei tarvitsisi olla muista riippuvainen näiden videopostausten suhteen. Tosin tällä hetkellä ei ole oikein niille sopivaa aihettakaan, joten... ei siis kiirusta :D

Pidemmittä puheitta, tässä uusi video:




Ja ne aiemmathan löytyvät täältä.

PS. Hahaa, nyt taas onnistuu tuo videoiden upotus postaukseenkin. Aiemminhan se ei syystä tai toisesta toiminut :D

maanantai 4. elokuuta 2014

Ajatuksia FF-hahmoista osa 15: Beatrix

Nolona joudun myöntämään unohtaneeni yhden jos toisenkin asian. Lupaamiani videopostauksia puuttuu tällä hetkellä ainakin yksi (korjaan asian heti, kun materiaali on editoitu) ja tajusin myös tämän Final Fantasy -hahmoja käsittelevän sarjan olevan kesken. Siispä näitäkin postauksia on nyt tänä syksynä tulossa pitkin matkaa.

Beatrix [Final Fantasy IX]

Kuva: Final Fantasy Wiki
Beatrix on mielestäni hahmona erittäin mielenkiintoinen. Alkuun en kiinnittänyt häneen kovin suurta huomiota, sillä eihän hän heti FFIX:n alkumetreillä nouse kovin suureen rooliin. Kun sittemmin pääsin häntä vastaan taistelemaan, hän nosti ärsytykseni tappiin. Kuolin nimittäin ensimmäiseen Beatrix-taisteluun aika turkasen monta kertaa, ennen kuin tajusin, miten homma kannattaa hoitaa.

Vastustajana Beatrix onkin melko lyömätön, joten oli pienoinen pettymys, ettei hän ollut yhtä kova, kun hänet sai omalle puolelleen. Tosin ihan riittävä mättäjä kuitenkin, joten hänen vähäiset taistelunsa sujuivat kyllä. Olisinkin suonut, että hänellä olisi päässyt pelaamaan enemmän.

Kun ysiä ensimmäisen kerran pelailin, kuulin myös sitkeän huhun, että jollain jipolla olisi Beatrixin saanut loppudynkkyyn (Memoriaan) mukaan esim. Garnetin sijaan, mutta itse en ainakaan tällaista ihmettä koskaan ole päässyt todistamaan. En usko tuon huhun pitävän paikkaansa, mutta olisihan se aika vekkulia ollut. (Jos jollakulla on parempaa tietoa, jaa se toki meidän kaikkien iloksi.)

Beatrixin osuus pelissä ei ole mitenkään valtava, vaikka hänellä on merkittävä rooli. Häneen ei paneuduta syvällisesti. Osittain tästä syystä omassa päässäni fakta ja fiktio ovat kiertyneet miellyttäväksi keräksi, josta ei enää selkoa ota. Osa näkemyksestäni Beatrixin suhteen pohjautuu epäilemättä erään kaverini kirjoittamaan ficcisarjaan hänestä. Kyseiset ficit on linkattu tähän postaukseen, jossa käsittelin muiden kirjoittamia FF-ficcejä. Sieltä muuten löytyy pari muutakin ihan lukemisen arvoista teosta, kannattaa tutustua.

Minusta Beatrix on oman elämänsä sankari, joka on omalla työllään saanut ansaitsemansa paikan Alexandrian sotajoukoissa. Hän on myös ylpeä saavutuksistaan ja valmis taistelemaan arvojensa puolesta. Sanoisin, että yksi tärkein häntä ohjaavista arvoista on oikeudenmukaisuus, minkä vuoksi hän hyppääkin kuningar Brahnen puolelta prinsessa Garnetin rinnalle.

Toinen tärkeä seikka Beatrixissä on minusta hänen rakkautensa Steineria kohtaan. Minusta on hienoa, että vahva nainen voi myös rakastua. Joskus kuulee sanottavan, että rakkaus tekee heikoksi, mutta eikö heikkoudelle antautuminen voi joskus myös olla vahvuutta? Jos ei muuta, se voi vaatia paljon rohkeutta. Ja rohkeutta sekä Beatrix että Steiner keräävätkin koko pelin ajan, ennen kuin uskaltavat myöntää tunteensa toisiaan kohtaan. Minusta tämä on herttaista ja suloista.

Olen käsitellyt Beatrixiä myös tässä postauksessa, jonka aiheena olivat naiset Final Fantasy IX:ssä.

Ihan loppuun pitää vielä sanoa, että Beatrix on niitä hahmoja, joita haluaisin cossata. En ole kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi. Hänen cossaamisensa vaatisi ehdottomasti myös Save the Queenin valmistamista... ja minä en oikein propeissa loista. Toivon kuitenkin, että vielä jonain päivänä saan tämänkin puvun aikaan.

_____________

Sarjassa tulossa

- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

perjantai 1. elokuuta 2014

Postausideoita

Nyt on kun tällainen "kuiva kausi" menossa, ajattelin heittää palloa myös lukijoiden suuntaan. Eli yksinkertaisuudessaan:

Mistä aiheesta / pelistä juuri sinä haluaisit postauksen?

En tietenkään tunne / tiedä kaikkia mahdollisia pelejä maailmassa, mutta aina voi yrittää vähintään jollain tasolla ottaa selvää (Facebook-pelejä en silti ala pelata, vaikka sitä pyydettäisiin, sori). Olen myös valmis kirjoittelemaan postauksia esim. yksittäisistä pelihahmoista.

Eli heitelkää ideoita :)