torstai 18. syyskuuta 2014

Uutisia Final Fantasy -rintamalta

Eilen tulivat ensimmäiset huhut ja tänään ne sitten vahvistuivat. Final Fantasy Type-0 HD näkee vihdoin päivänvalon Euroopassa 20. maaliskuuta 2015 PlayStation 4:llä ja Xbox Onella. Peli ei tule yksin vaan samaan aikaan pelaajille tarjoillaan myös Final Fantasy XV:n pelattava demo. (Lähde)

Tässä ei suinkaan ole kaikki. Tetsuya Nomura on jättänyt Final Fantasy XV -projektin ja hänen tilalleen ohjaajaksi on noussut Hajime Tabata (lähde), joka on toiminut ohjaajana Crisis Corelle ja Type-0:lle.

Kuva: Pelaajalehti.com

Kummastakin pelistä julkaistiin myös uudet trailerit fanien iloksi. Kaikkihan ovat varmaan ne jo katsoneet, mutta siltä varalta, ettei näin ole, tsekatkaa alta.



Twitterissä ja vähän muuallakin on tänään näkynyt melkoista hypeä. Tosin ei niinkään Type-0:n vuoksi vaan Final Fantasy XV:n, jolle ei kuitenkaan annettu edes julkaisupäivää vielä. Pelattava demo tosin antaa uskoa siihen, että peli on oikeasti tulossa.

Tällä hetkellä tunnen itseni vähän outolinnuksi Final Fantasy -fanien joukossa. Viisitoista ei edelleenkään onnistunut herättämään innostustani uudella trailerillaan. Kyllä, se näyttää nätiltä, ja kyllä ne miehetkin näyttävät näteiltä ja taistelu kiinnostavalta. Uskon, että pelinä se voi olla oikein mallikas, kiva ja toimiva. Se ei vain näytä minun silmiini Final Fantasyltä. En tavoittanut trailerista sitä tunnelmaa, jota Finaleissa on yleensä ollut.

Minua myös risoo pelattavien naishahmojen puute. En nyt sano, että kaikkiin peleihin on pakko tunkea naishahmoja mukaan, mutta minulle naishahmot ovat joka tapauksessa tärkeitä ja niiden puute pitkä miinus. Jos kyseessä olisi jokin muu peli kuin Final Fantasy, en luultavasti edes harkitsisi ostamista näillä spekseillä. Nyt tiedän, että raotan lompakkoani lopulta kuitenkin siinä toivossa, että saan jotain vähintään kivaa. Haluaisin kuitenkin jotain enemmän, jotain samanlaista kuin ennen PS3:lle siirtymistä.

Mitä tulee tuohon traileriin... ajeleminen avoautolla pitkin dinosauruksia kuhisevaa maailmaa makkarajuhlia viettävän porukan kanssa ei vastaa minun käsitystäni kiinnostavasta fantasiapelistä. Minä haluan ilmalaivan! Tai chocobon! Jos haluan rellestää avoautolla, ostan GTA V:n.

En siis odota tältä peliltä mitään. Innostusta ei ole. Tai korjataan, odotan sittenkin. Odotan, että se saadaan pois alta ja voitaisiin ryhtyä kuulostelemaan uutisia seuraavasta. Jospa se olisi jotain minun makuuni istuvaa, oikealta tuntuva Final Fantasy. Tiedän kuulostavani kauhealta nipolta, mutta tällaiset fiilikset minulla vain on kyseisen pelin suhteen.

Sen sijaan Final Fantasy Type-0:sta olen pikkuisen enemmän innostunut. Ostin jo kyseisen pelin PSP:lle Japanista, mutta aion silti hankkia tuon HD-version PS4:lle. En usko tämänkään olevan mikään seuraava suosikkipelini, mutta joka tapauksessa siinä on jotain, mikä kiehtoo ainakin viittätoista enemmän. Esimerkiksi se, että pelattavia naishahmoja näyttäisi olevan useampikin.

Tokikaan en tiedä kummankaan pelin juonesta mitään eikä taistelusysteemikään ole minulla selvillä. Tässä kohtaa onkin mahdotonta vetää mitään lopullisia johtopäätöksiä, ainoastaan spekulointi on mahdollista. Minusta onkin jopa vähän surullista, ettei intoni pelien suhteen vain herää (onneksi sentään Type-0:n osalta vähäsen). Kyllä minä haluaisin olla niistä innoissani ja odottaa kieli pitkällä julkaisupäivää... mutta ehkäpä vielä jonain päivänä tulee taas sellainen Final Fantasy, joka saa sukat pyörimään jaloissani yhtä hyvin kuin ysi ja kaksitoista. Ja toisaalta täytyy muistaa, että olin niiden molempien suhteen jokseenkin epäileväinen, kun ensimmäisen kerran niihin perehdyin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti