keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Jotain jouluksi

Joulu alkaa olla taas lähellä, ainakin, jos markettien hyllyjä tuijottelee. Glögipurkkia, torttutarvikkeita, joulukalentereja... Vielä ei sentään näy joulun pelitarjouksia, mutta eiköhän niitäkin ala jossain kohtaa tippua.

Blogiin olisi kiva tietysti saada jotain jouluaiheista, mutta omat ideat ovat vähissä. Eli jos sinulla on idea, jonka haluaisit työntää suuntaani, nyt on hyvä hetki.

Mitä juuri sinä haluaisit nähdä blogissani joulun alla?


tiistai 28. lokakuuta 2014

Kurjia kuninkaita ja toistuvia taisteluja

Sunnuntaina ja maanantaina tuli taas pelailtua, muttei juurikaan istuttua koneella. Siispä en ole ehtinyt blogiakaan päivittää. Eilen oikein nautittiin vapaapäivästä ja pelailtiin koko aamupäivä, kunnes lähdettiin syömään ja leffaan. Sieltä kotiuduttua piti vielä pari tuntia pelailla.


Saatiin vihdoin kakkos-chapter loppuun eilen ja jäätiinkin miettimään, miten monta niitä mahtaa pelissä olla. Tässä vaiheessa pelitunteja on takana reilut 28, joten jos chaptereita on vielä kovin monta, tämän pelin pelaamisessa menee vielä pitkään :D

Yllättävää kyllä pelissä päästiin Fennmontiin. Olin aivan varma, että sinne päästään vasta aivan pelin lopussa. Siellä saikin sitten juoksennella koko kaupungin halki puhumassa NPC:lle. Edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset eivät ole kovin uskottavia, kun suurin osa vain töröttää paikoillaan. Olisi kai heille voinut jonkinlaiset liikeradatkin laittaa. Tosin tätä ongelmaa näkee kyllä muissakin peleissä, mutta jostain syystä erityisesti tässä se on pistänyt silmään.

Jotenkin tuntuu, että Fennmontiin saapumisen myötä peliin iski yhtäkkiä jokin bossitaistelubuumi. Aiemmin bosseja oli tullut vastaan aika säästeliäästi, mutta nyt niitä kyllä riitti. Vaikeustasokin yllättäen nousi ja yhtäkkiä taisteluissa joutui käyttämään esineitä selvitäkseen hengissä. Aiemmin on melkeinpä pärjännyt sillä, että hakkaa päälle.

Ensin taisteltiin Fennmontissa asustavaa kuningasta vastaan. N:llä sen nimi taisi alkaa :D Kuningas N hoitui kohtalaisen helposti, mutta häntä edeltävään taisteluun meinattiin kyllä kupsahtaa. Toki sopivasti tallennuspisteen viereen, ennen kuin ehdittiin käyttää sitä. Onneksi kuitenkin selvittiin säikähdyksellä.

Sinällään itse taistelu kuningas N:a vastaan ei ollut ongelma, mutta se, mitä seurasi... En ole koskaan pitänyt näistä "vedetään sitä turpaan, kunnes se tajuaa kääntyä hyväksi" -ratkaisuista. Oletteko koskaan kuulleet oikeassa elämässä tyypistä, joka tajuaa tekojensa pahuuden, kun sitä vain takoo tarpeeksi turpaan? En minäkään. Aggressioita tuollainen vain kasvattaa. Samaan sarjaan menee "se on possessoitu, hakataan se, niin sitten se on taas oma itsensä". Ei, tällaisesta en vain tykkää.

Kuningas N nyt joka tapauksessa koki valaistumisen turpakeikan jälkeen, mutta kääntymystä seurasi kuolo, koska jokin taho ei ilmeisesti siitä mielistynyt. Myöhemmin selvisi, mistä tahosta oli kysekin, mutta tuossa kohtaa sitä ei juuri ehditty miettiä, kun piti lähteä Lance of Kresnikin perään, ennen kuin sitä käytetään sodassa.

Tästä luonnollisesti seurasi taistelu kahta armeijaa vastaan, sen jälkeen Gaiusin lakeijoita vastaan ja lopulta itse kuningas Gaiusia vastaan. Olihan siinä taistelua kerrakseen. Gaius oli myös ihan kiitettävän kova vastus. Ilmeisesti taistelussa olisi pitänyt osata taktikoida enemmän, mutta jostain syystä se ei minulta tässä pelissä suju. Kaikki taistelutilanteet tuntuvat vain kamalalta kohellukselta.

Gaius ei sentään tehnyt kääntymystä turpaan saamisen jälkeen, mutta yhteinen vihollinen ehkä vähän lämmitti välejä... tavallaan. Gaius ei vaikuta täysin epäreilulta, mutta mulkerolta hän tuntuu silti edelleen. En vain kykene pitämään hänestä, en sitten millään. Katsotaan, muuttuuko tämä missään vaiheessa.

Illan pelisessioon kuului vielä Millalla vaeltelu kylmissä maisemissa ja Milla + Leia + Rowen -kombolla laavaluolan tutkiminen, ennen kuin saatiin jälleen koko tiimi kasaan ja päästiin Gaiusin kanssa neuvottelupöytään. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa, kun seuraavan kerran ehtii ohjaimeen tarttua.

Täytyy sanoa, että hetkellisesti tuli jo tunne, että loppuuko peli tähän. Sen verran noita bossitaisteluja ehti peräperää tulla. Sen sijaan päästiinkin uuteen maailmanjärjestykseen, kun toinen kuningas tosiaan kuoli ja toisen maahan suoritettiin vallankaappaus. Samalla tarinakin kääntyi eeppisempään suuntaan pelkästä kahden valtion välisestä nahistelusta. Tämäkään käänne ei herättänyt minussa sen kummempia tuntemuksia, mutta toisaalta odottelen edelleen mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Tällä hetkellä en oikein osaa kirjoittaa mitään selkeää yhteenvetoa pelin tapahtumista tai omista fiiliksistä niiden suhteen. Kuninkaat ja Alvin ärsyttävät, mutta muuten erityisiä tunteita ei ole kyllä herännyt. Aika tasapaksulla linjalla mennään.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Hyi, näitä hahmoja

Koko viikon oli suunnitelmissa pelata Tales of Xilliaa, mutta sitten tuli kaikenlaista eikä pelikoneen ääressä ehtinyt viihtymään. Ei se mitään, onneksi aina toisinaan sitä aikaakin löytyy.


Heti alkuun kierreltiin lumisten vuorten kaupunkia, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Nimimuistini alkaa olla jo eeppisen huono, en meinaa muistaa tässä pelissä juuri mitään kaupunkien nimiä. Joka tapauksessa kaupunkikierroksen ja Elizen uhmakohtauksen jälkeen päästiin myös vihdoin tapaamaan Auj Oulen (haa, muistinpas!) kuningasta.

Eräät ihmiset ovat sanoneet minulle, että pitäisin luultavasti Gaiusista eli tuosta kyseisestä kuninkaasta. Myönnettäköön, että hän on sillä tavalla hyvännäköinen, että voisi vedota minuun. Mutta miksi ihmeessä pitäisin tuollaisesta mulkusta kusipäästä? Ööh... Ei kiitos, koko äijä voisi painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Herran käytös oli sitä luokkaa, ettei lopulta herättänyt minkäänlaisia kuumotuksia hyvästä ulkonäöstä huolimatta. Myös hänen mustahiuksinen lakeijansa (jonka nimi ei luonnollisesti jäänyt mieleen :D) näytti oikein hyvältä, mutta siihen se sitten jäikin. Kumpikaan ei ollut edes sillä tavalla tyylikäs pahis, että olisi vedonnut minuun sillä puolella. Noup, ei fanityttökohtausta tällä kertaa.

Myönnän, että olen joskus aika paljonkin pahisfanityttöillyt, mutta tällä hetkellä yksinkertaisesti itserakkaat mulkerot eivät vain iske. Pahis voi silti olla hyvä, mutta ei se tarkoita, että hän olisi ihmisenä tai persoonana minun makuuni. Tietysti voi olla, että myöhemmin Gaiusista paljastuu erilaisia puolia ja hänellä onkin esimerkiksi tosi hyvä syy olla tuollainen ärsyttävä idiootti, mutta sitä ennen en ole valmis liputtamaan hänen puolestaan.

Valitettavasti myös Alvinin pisteet ropisivat viemäriin, ne vähäisetkin, mitä vielä oli jäljellä, kun hän asteli yllättäen Gaiusin rinnalle. Joo, varmaan hänelläkin on joku superhyvä syy, mutta en oikeastaan enää edes välitä. Jos olisin Milla, toivottaisin jätkän huitsin kuuseen tai vetäisin turpaan. Ei paljon kinosta, mitä Alvinilla on sanottavana puolustuksekseen.

Alvin on ajoittain ihan hauska, esim. kiusoitellessaan Elizeä. Valitettavasti hän ei vain tunnu tietävän itsekään, mitä haluaa vaan yrittää pelata kaikkien pussiin aina sen mukaan, mikä on hänelle itselleen hyödyllistä. Se ei tee hyvää vaikutusta vaan kasvattaa ainoastaan ärtymystäni kyseistä hahmoa kohtaan. Hän on kyllä auttanut aina toisinaan, mutta myös puukottanut räikeästi selkään. Herran siis vaikuttaa kunnon ihmisperseeltä, joka ei enää onnistu keräämään sympatiaa edes "yhyy, äitini on pahasti sairas" -kertomuksillaan. En siis tajuakaan, miksi muut hahmot antavat loputtomasti anteeksi.

Tarkoitus ei ole sanoa, että esimerkiksi Alvin olisi huono hahmo. Päinvastoin hän on erittäin hyvä ja toimiva hahmo, mutta ei ainakaan tällä hetkellä yhtään minun makuuni. Gaiusista en osaa vielä sanoa juuta tai jaata hahmon toimivuuden osalta, sillä hän on saanut aika vähän ruutuaikaa. Joka tapauksessa en kummastakaan miehestä tällä hetkellä suuremmin perusta. Katsotaan, miten tulevaisuudessa käy.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Historian havinaa ja kristallin uusi tarina: Hahmoista

Tässä pitkässä postaussarjassa käsittelen Final Fantasy -pelisarjaa monesta eri näkökulmasta ja yritän arvioida, onko kyseinen sarja mennyt parempaan vai huonompaan suuntaan. Tehtävä ei ole helppo eikä vastaus yksinkertainen, mutta varsin subjetiivinen se voi olla. Aiemmat postaukset voit lukea täältä ja täältä.

Tällä kertaa pohdinnan alla ovat pelisarjan hahmot. Pysyttelen nyt vain pelattavissa päähahmoissa, sillä koko sarjan hahmovalikoima on niin laaja, että sitä on lähes mahdotonta ryhtyä käsittelemään. Jos joku haluaa ryhtyä NPC:a analysoimaan, kertokaa siitä toki. Luen mieluusti muiden ajatuksia aiheesta.

Pienet persoonat?

Taas kerran joudun toteamaan, että kolme ensimmäistä Final Fantasya eivät ole vahvinta alaani. Näin ollen en voi sanoa tuntevani niiden hahmoja kovin hyvin. Ensimmäistä olen kuitenkin sen verran pelannut, että hahmojen persoonattomuus on tullut esille. En sano, että tämä on välttämättä paha asia, mutta suunnatonta mielenkiintoa päähahmonelikko ei minussa ole missään vaiheessa tästä syystä herättänyt. Sen sijaan pelin sivuhahmot ovat päähahmoihin verrattuna olleet virkistäviä, vaikkei heilläkään paljon repliikkejä ole. Tästä ei kuitenkaan enempää, koska lupasin, etten laajenna aihetta liikaa.

Pikainen perehtyminen Final Fantasy II:n hahmoihin nostatti huulilleni hymynpoikasen. Näyttää siltä, että pelisarjan kahden ensimmäisen osan välissä Square on ottanut huiman harppauksen eteenpäin hahmojen suhteen. Ensimmäisen osan persoonattomuus on hylätty ja tilalle on tullut hahmot, joilla on taustallaan nimi ja tarina. Koska en tosiaan peliä itseään ole juuri pelannut, en osaa sanoa tarinoiden ja hahmojen persoonien toimivuudesta mitään. Tiedän kuitenkin, että siellä lukijoissa on aiheeseen perehtyneitä, joten antakaa tulla. Sivistäkää minua! Ovatko kakkososan hahmot persoonallisia? Onko heidän tarinansa sellainen, että pelaaja jaksaa kiinnostua siitä?

Alkuperäisen kolmosen nimetön Onion knight -ratkaisu ihmetyttää minua, kun kakkoseen on kuitenkin luotu taustalliset hahmot. Tästä pelistä ei kuitenkaan ole kokemusta, joten en osaa sanoa, onko ratkaisu ollut toimiva. Sen sijaan pelin DS-versiota olen pelannut ja sen hahmoihin myös himpun verran perehtynyt.

Kaikki neljä päähahmoa pelissä ovat selkeästi omia persooniaan ja heidän välisensä hahmokemia on selkeästi havaittavaa. Pelissä on vain yksi pelattava tyttö, loput ovat poikia, mutta missään vaiheessa (ainakaan siihen asti kuin olen pelannut) ei ole syntynyt käänteishaaremiasetelmaa, mikä on oikein jees. Refia itse asiassa enemmän äitimäinen kuin tyttöystävä toimiessaan kolmikon kanssa. Luneth ja Ingus puolestaan tuntuvat toimivan vastavoimina toisilleen. He ovat hyvin erilaisia, mutta oppivat tarinan edetessä pelaamaan yhteen. Arc vaikuttaa ujolta ja hiljaiselta pojalta, joka kuitenkin loistaa älyllään.

Tykkäsin kolmosen päähahmoista hyvinkin paljon, erityisesti Refiasta, mutta oikeastaan kaikki tekivät hyvän vaikutuksen. Hassuksi tosin koen heidän ikänsä. Kaikki ovat 14-vuotiaita, mutta eivät minusta tunnu siltä. Ikävuosia olisi ihan hyvin voinut heittää lisää... mutta kaipa sitten on haluttu käyttää nimen omaan nuoria hahmoja.


Kiinnostavia ja koskettavia hahmokohtaloita



Kuten tarinoidenkin osalta, sanoisin Square Enixin päässeen vauhtiin hahmosuunnittelussa SuperNintendon ja PlayStation ykkösen aikaan. Vaikka tykkäilin vahvasti kolmosen DS-version hahmokaartista, kyllä nelonen on ensimmäinen, jonka hahmot todella kolahtavat.

Tällä aikakaudella alkoi selkeästi näkyä myös tiettyjen hahmotyyppien toistuvuutta. Mieshahmojen osalta luokittelu ei ole yhtä selkeää kuin naisten tai sitten olen vain parempi lokeroimaan naisia. Joihinkin juttuihin olen joka tapauksessa kiinnittänyt huomiota. Olenkin näistä naishahmojen tyypittelyistä kirjoittanut jo aiemmin. Nykyisin ehkä muuttaisin luokittelua joidenkin hahmojen osalta, mutta tajuatte kyllä idean jo tuota silmäilemällä.

Tosiaan tuntuu, että nelosessa Squarella keksittiin hahmotyypit, joita sitten toistettiin pelistä toiseen. Toisaalta, miksi korjata jotain, mikä toimii? On hyvä, että hahmokaartissa on erilaisia hahmoja, muutenhan useampi hahmo olisi vain turhake. Jokaiselle hahmolle on oma roolinsa ja tärkeä paikkansa tarinassa (tai ainakin suurimmalle osalle).

Vitosessa tosin hahmoja tuntuu olevan älyttömän vähän, joskin pelin naishahmot ovat todella hyvin makuuni ja korvaavat laadulla määrän. Sen sijaan kutosessa hahmojen määrä on minusta viety jo yli enkä itse ainakaan ole edes kaikkiin perehtynyt. Seiskasta ysiin päähahmoja on ollut sopivasti ja mielestäni heidät on toteutettu hyvin.

Tässä kohtaa on syytä todeta, että hahmo voi olla hyvä, vaikkei siitä pitäisikään. Minusta hyvä hahmo on sellainen, joka herättää pelaajassa jotain. Esimerkiksi Aerith ja Eiko kuuluivat joskus inhokkilistalleni, mutteivät siksi, että he olisivat minusta jotenkin huonoja hahmoja. He olivat inhokkejani, koska he olivat onnistuneita. He edustivat sellaisia persoonia, jotka minua tuossa vaiheessa ärsyttivät ja tekivät sen hyvin. Nykyisin muuten siedän Aerithia ja tykkään Eikosta todella paljon, joten maku voi muuttua matkan varrella.

Minusta SuperNintendon ja PlayStation 1:n aikaan Square loikin toimivan hahmokonseptin. Tästä ns. pohjasta huolimatta jokaisessa kuudessa pelissä on persoonallisia hahmoja, jotka eivät ole pelkkää toistoa edellisen pelin hahmoista. Yhteiset piirteet ovat löydettävissä, mutta silti persoonaan on panostettu riittävästi jokaisen kohdalla (okei, kutosen kaikkien hahmojen osalta en ole varma, joten valaiskaa minua).


Uusi sukupolvi



2000-luvun alkupuolella Finalitkin siirtyivät uuteen kauteen PlayStation 2:n myötä. Silti samat hahmopohjat olivat yhä selkeästi nähtävissä... ehkä enemmän kympissä kuin kahdessatoista, mutta kyllä jälkimmäisestäkin piirteitä löytyy, kun niitä ryhtyy kaivamaan.

Kymppi ei alun alkaen tehnyt minuun vaikutusta ja osa hahmoistakin tökkäisi pahasti. Tidusta vihasin syvästi ja pidin häntä ärsyttävänä koheltajana ja Yunaa tekopyhänä hymistelijänä, Wakkaa puolestaan raivostuttavana rasistina. Lulu, Rikku ja Auron miellyttivät minua, Kimahri ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa. Peliä aloitellessani olin sitä mieltä, että Square on mennyt hahmojensa kanssa huomattavasti alaspäin eikä fiilistä myöhemmin parantanut X-2:n ilmestyminen.

Nykyisin kuitenkin olen sitä mieltä, ettei kymppi ole hahmojen osalta epäonnistunut. Se on ihan kiva, mutta oikeastaan ainoastaan Auron todella hyvä hahmo. Muutkin ovat okei, mutta melkein kaikkien osalta tuntuu, että aiemmissa peleissä on ollut vastaavantyyppinen, mutta parempi hahmo. Ja myönnettäköön, että Tidusta minun on edelleen hieman vaikea sietää.

Kahdentoista osalta on toisin. Siinä ei oikeastaan ole hahmoa, josta en pitäisi. Pidän niistäkin, joita inhoan, koska mielestäni heidät on toteutettu hyvin. Olen kuitenkin törmännyt päinvastaisiin mielipiteisiin ja jotkut sanovatkin pelin hahmojen olevan paperinohuita, hengettömiä suorastaan. Ymmärrän tämän osittain, sillä hahmoista ei välttämättä saa syvällisyyksiä irti ensivilkaisulla. Heihin paneutuminen vaatii oikeasti aikaa, vaivaa ja pohdintahalua eikä pelaajalta välttämättä voi odottaa tätä. Useimmat kuitenkin pelaavat jostain muusta syystä kuin hahmoanalyyseja tehdäkseen. Jos peliin tarttuu vain pelaamisen iloksi eikä pohdi sen syvemmin, voivat hahmot jäädä tässä pelissä pinnallisiksi.

Myös sarjan kolmastoista osa jatko-osineen on parjattujen joukossa. Itsekin totesin edellisessä postauksessa, ettei tämä peli kyllä tarinallaan loista. Monet ovat kironneet hahmojakin ja heidän yllättävästi  muuttuvia mielipiteitään. Jälleen kerran pystyn ymmärtämään tämä, mutta olen eri mieltä. Jos jostain erityisesti kolmessatoista tykkään, kyllä se vaakakuppi hahmoihin kallistuu.

Tässä on taustalla varmaan sitä, että olen pohtinut heitä pintaa syvemmältä, koska tarkkailin peliä fan fictionin kirjoittajan näkökulmasta (samoin kuin kahtatoista aikoinaan) ja ahmin julkaistut novellit suurella innolla ja koin ne myös hahmoja avartaviksi. Voikin tietysti kysyä, mikä osa mielikuvastani on omia tulkintojani ja mikä sitä, mitä Square on todella tarkoittanut. Voi olla, että olenkin jäävi arvioimaan hahmojen toimivuutta, koska näen heissä paljon enemmän kuin pinnan. Nyt tekisi mieli kirjoittaa tähän pitkät analyysit pelin hahmoista, mutta jätän sen kuitenkin välistä. Ilmoittakaa, jos haluatte aiheesta erillisen postauksen.

Sanoisin joka tapauksessa, että Squaren aikoinaan (mahdollisesti) luomat hahmotyypit näkyvät myös näissä uusissa Finaleissa. Konsepti toimii ja hahmokaarti on suunniteltu tasapainoiseksi. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että uudemmat vaativat pelaajalta enemmän omaa pohdintaa, jotta hahmojen sielunelämään pääsee sisälle. En osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia. Itse tykkään lähteä hahmotutkimusmatkalle vihjeiden perusteella, mutta kaikille sellainen ei vain toimi. Enkä tosiaan tiedä, onko se edes ollut tarkoitus.


Persoona riippuu pelaajasta



Yksitoista ja A Real Reborn ovatkin sitten oma lukunsa. Päähahmo on kummassakin pelissä pelaajan itsensä luoma eikä hänellä täten ole valmiiksi ojennettua persoonaa, johon lähteä tutustumaan. Itselleni tämä oli pitkään kompastuskivi mm. länsimaalaisten roolipelien kohdalla, mutta nykyisin en koea asiaa ongelmaksi, kiitos A Real Reborn -kokemusten.

Hahmojen onnistuneisuutta on kuitenkin tällaisessa postauksessa mahdotonta lähteä arvioimaan, sillä itse luodut hahmot ovat todellakin jokaisen pelaajan subjektiivinen kokemus. Väitän esimerkiksi, että minun ja mieheni hahmot, Nabia ja Garett Leonclaw, ovat todella toimivia ja onnistuneita... mutta tämä ei välity kenellekään muulle, koska tarina ja hahmojen persoona on luotu pääni sisällä ja aika pitkälti siellä pysyykin, ellen joskus intoudu kyseisistä hahmoista jotain syvempää kirjoittamaan (kiinnostaisiko se ketään?).


Ken on heistä kaikkein kaunein?

Tämän kaiken jälkeen pitäisi kai pystyä sanomaan, mihin suuntaan hahmojen kehitys on mennyt Final Fantasy -sarjassa. Ensialkuun olin sitä mieltä, että laatu on pysynyt tasaisena ja tavallaan ajattelen niin edelleen. Tuon kaiken edellisen kirjoitettuani ajattelen kuitenkin myös, että näin ei välttämättä ole.

On minun kokemukseni, että laatu on tasaista, mutta se johtuu osittain siitä, että minulla on taipumus porautua hahmojen päänsisäiseen elämään ja kenties nähdä enemmän kuin siellä todellisuudessa on. Minulle hahmoista tulee syvällisempiä yksilöitä kuin pelkät eleet ja repliikit välttämättä antavat ymmärtää. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, ettei pelaajalta voi automaattisesti olettaa tällaista asennetta. Vaikka minä pelaankin osittain ihan vain hahmoista nauttiakseni (ja katselen heitä potentiaalisina kirjoituskohteina), eivät kaikki näin tee eikä se ole edes tarkoitus. Pelit ovat kuitenkin viihdettä, joiden ääressä pitäisi voida keskittyä ihan vain pelaamisen riemuun ja tarinasta nauttimiseen... joten ehkä hahmoja pitäisi ihan suoraan avata syvällisemmin?

Ehkä ja kenties, en minä tiedä. Itse en ole ongelmaa kokenut, mutta hyvin selvästi näkyy, että jotkut muut ovat. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö Finaleiden jatkossa avata hahmojensa mielenliikkeitä pelaajalle enemmän ja selkeämmin?

maanantai 20. lokakuuta 2014

Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin

Eilen melkein spoilaannuin Tales of Xilliasta, kun menin lueskelemaan Pelaajalehden foorumien Tales of -keskustelua. Onneksi mitään isoja juttuja ei tullut vastaan. Lähinnä kiinnitin huomiota siihen, että muutkin ovat todenneet dialogia olevan paljon.

Hieman huolestuttava tieto oli myös, että osa sanoi kakkososassa hahmojen kehittämisen olevan tylsempää kuin ykkösessä. Koska ykkösessä se on jo niin tylsää, että melkein nukahtaa, eivät odotukset kakkosen osalta nousseet kovin korkealle (ainakaan tällä osa-alueella siis). Onneksi tämä nyt ei ole minulle se tärkein juttu, joten pystyn sen kanssa elämään.



Lueskelun lisäksi ehdittiin taas vähän pelaillakin. Ei vain vieläkään saatu lohikäärmeksiä Xian Dusta, vaan seuraavaksi pitää mennä pyytämään kuninkaalta lupaa niillä lentämiseen. Samalla ilmeisesti olisi tarkoitus informoida ukkoa naapurivaltion aiheuttamista uhkakuvista. Sinällään kyllä odottelen reaktiota. En usko sen olevan "Ahaa, hyvä, että kerroitte, otanpa tämän huomioon" -tasoa vaan luultavasti jotain aivan muuta. Eiköhän taas saada lisää kapuloita rattaisiin.

Se nimittäin tuntuu olevan homman nimi. Millalla on aika selkeä tehtävä: tuhota superase (jonka nimeä en kykene muistamaan), ennen kuin sitä käytetään väärin. Tavoitteen suorittamiseksi tarvitsee päästä tiettyyn paikkaan, mutta sinne pääseminen on se haasteellinen osuus. Koko ajan jokin taho tunkee tielle ja kuljettava reitti muuttuu.

Perushuttua siis ja sellaisenaan ihan maittavaa. Kaikki syy-seuraus-suhteet eivät ole vielä avautuneet, mutta ei kai niin parinkymmenen tunnin kohdalla kuulu ollakaan. Kaveri oli kai päässyt pelin läpi 39 tunnissa, joten sen perusteella voisin olla nyt suunnilleen puolessa välissä. Toisaalta osa puhuu, että Taleseihin saa uppoutumaan 70 tuntia ilman, että paneutuu sivutehtäviin kovinkaan paljon, joten tiedä häntä. Joka tapauksessa ainakin pelitunneissa kertyy rahalle vastinetta.

Tällä pelikerrallakaan ei tosiaan kovin paljon ehditty, kun havahduttiin pelikoneen ääreen vasta melko myöhään ja nukkumaanmenoajoista on kuitenkin pidettävä kiinni, että töissä jaksaa puurtaa. Valtaosa ajasta meni välivideoiden ja keskustelupätkien kanssa. Osa näistä tuntui aika turhalta siitäkin huolimatta, että tarina on minulle tärkeä. Lyhyiden pätkien on kai tarkoitus syventää hahmojen välisiä suhteita ja sinällään ne toimivat. Ajoittain vain tätä osuutta on liikaa. Ja joo, ne voisi jättää välistä, mutta eihän se nyt tulisi kysymykseenkään :D

Sitä olen hieman ihmetellyt, että miksi Teepo kuulostaa taas "omalta vanhalta itseltään". Tämä siis noissa vapaaehtoisissa keskusteluissa, mutta myös taisteluiden lopussa, kun hahmot vaihtavat pari sanaa. Mietin, onko tällä tarkoitus viestiä, että hiljalleen Teepon ja Elizen suhde alkaa palautua ennalleen tapahtuneesta huolimatta vai onko kyseessä vain pelintekijöiden huolimattomuus? Vastaus lienee tulossa vasta, kun pelissä etenee tarpeeksi.

Tähän loppuun oli vielä pakko lisätä kuva ilmassa istuvasta hevoskuskista. Loppuillan väsymyksessä tämä tilanne tv-ruudulla herätti suurta hilpeyttä :D

perjantai 17. lokakuuta 2014

Pelastusretki

Tällä viikolla olen röyhkeästi varastanut aikaa pelaamiselle, mistä tietysti huomaa, että olisi kenties jotain muita juttuja pitänyt saada aikaiseksi. Kiva on kuitenkin välillä heittäytyä ihan vain pelienkin pariin.

Theatrhythmissä piti luonnollisesti naputella päivän biisit läpi, mutta Quest Medleytä en jaksanut edes yrittää, kun nyt on alkanut tulla yhä enemmän Ultimate Score -biisejä vastaan enkä minä niitä läpäise sitten millään -___- Onneksi Tales of Xilliassa ei ole tapahtunut samanlaista yllättävää vaikeustason nousua.


Tällä kertaa oli vuorossa Alvinin, Elizen ja Teepon perään juokseminen. Kartta oli jokseenkin turhauttava putki ja möllejä oli ihan liikaa. Tokihan se on hyvä, että hahmot kehittyvät, mutta jatkuva joka toisen askeleen jälkeinen taisteleminen ei ollut hauskaa. Oman mielenkiintoisen lisänsä tähän toi se, että jos kävi penkomassa vastaan tulleen salapaikan, sikisivät kaikki jo tapetut  möllit kartalle uudestaan. Onneksi ei ollut pakko juosta lahtaamaan sentään kaikkia.

Jälki (= putkikartta) vei laboratorioon, joka oikeasti kyllä näytti enemmän hiekkakuopalta, jonka laidoille oli yritetty väsätä kaivoksen tynkää. Paikka vilisi porukkaa, joka oli varsin päällekäyvää (mikä oli huvittavaa, koska hieman myöhemmin eräs hahmo totesi, ettei siellä ollut ihmisiä käynyt aikoihin... ja heti välivideon jälkeen kimppuun paukkasi ainakin viisi tyyppiä). Taistelut sinänsä eivät tuottaneet ongelmaa, mutta veivätpähän ylettömästi aikaa.

Alvin ja Elize löytyivät helposti, kun vain seurasi ainoaa reittiä, mikä tielle osui. Tässä pelissä ei ainakaan eksymään pääse, kun harhailumahdollisuudet on käytännössä suljettu pois. Alvin oli ehkä vähän nyreissään siitä, että kaikki tulivat häntä ja Elizeä pelastamaan, mutta ottaen huomioon, että kaksikko oli suljettu huoneeseen, tämä oli ehkä ihan hyvä juttu.

Enemmän kuin Alvin sääliksi kävi Elize. Teepolle oli tehty jonkinlainen operaatio, jonka seurauksena kaveri vain hoki, että hänelle pitää antaa nimi. Elize oli totaalisen murtunut. Myöhemmin Teepo nimettiin Teepoksi ja hän kertoi olevansa pelkkä kone, joka heijastelee omistajansa ajatuksia. Noh, nyt todella näytti niin olevan, mutta en jaksa uskoa, että alun perin näin oli. Alvinin mukaan Teeposta oli poistettu data, joka käsitteli Elizen ja Teepon välistä yhteyttä (tai jotain sinnepäin) ja mies oli ilmeisen vahvasti siinä uskossa, että kyseessä on tosiaan vain kone. Minä taas uskon, että Teepolla on jonkinlainen henki / sielu ja hän on oikea persoona eikä Elizen jatke. Nyt tuo osuus vain riistettiin nuken sisältä ja siksi Teepo käyttäytyy niin kuin kyseinen tuote yleisesti ottaen. Muuta en suostu uskomaan, en suostu!

Jotenkin otti päähän, että seuraavaksi pitäisi jatkaa pääjuonta ja painella tuhoamaan massatuhoasetta sen sijaan, että lähdettäisiin Exoduksen perään pelastamaan Teepon sielua. Joo, totta kai maailman pelastaminen on tärkeää, mutta kyllä Teepokin täytyy saada takaisin turvaan. Prioriteettini ovat varmaan taas hyvin kohdallaan, mutta minä olisin halunnut juosta Exoduksen perään saman tien.

Uskon kuitenkin, että Teepo saadaan vielä takaisin raiteilleen. Tavalla tai toisella se tulee tapahtumaan. Ei kai se auta kuin painella juonta eteenpäin, jotta asia järjestyisi...

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Epäilyttävä epeli

Hämmentävää, tällä viikolla on ollut kahtena peräkkäisenä iltana aikaa pelata! Tai no... oikeasti pitäisi tarkistaa sekä japanin että luovan kirjoittamisen tehtävät ja työstää yhtä ficciä, mutta... Teen sen kyllä vielä jonain iltana, ihan varmasti teen.

Eilen kuitenkin pelailtiin taas Tales of Xilliaa. Ohjelmassa oli juonen edistämistä Xian Dussa.


Vasta edellisessä postauksessa kummastelin, että eikö kukaan oikeasti epäile Alvinia mistään, vaikkei mies suoranaisesti edes vaivaudu epäilyttävyyttään salailemaan. Noh, nyt selvisi, että Millahan olikin hyvin kartalla siitä, missä mennään. Tämä ei sinällään ollut yllättävää, mutta kenties se olisi ollut kiva, että pelaajalle tämä olisi tuotu tietoon jotenkin hahmon sisäisenä pohdintana. Tässä pelissä sellaista ei ole kuitenkaan harrastettu, joten ymmärrän, ettei poikkeusta tehty.

Ja nyt kun mietin, tuntuu, että hahmojen ajatusten esille tuonti on tainnut vähentyä huomattavasti ääninäyttelyn myötä (Tales-sarjan osalta en tietysti voi sanoa, kun en ole vanhempia pelannut, en edes tiedä, onko niissä ääninäyttely vai ei). Muistelisin, että vanhemmissa peleissä, joissa dialogi on ollut kirjoitettua, on hahmojen ajatukset merkattu puhekuplaan, jossa teksti on suluissa. Mielestäni tämä toi kivan lisän, kun tiesi, mitä hahmon päässä liikkuu sen lisäksi, mitä hän sanoo ääneen. Tätä kaipaisin takaisin, mutta suoraan sanottuna en osaa nyt heittää, miten se pitäisi ääninäytellyissä peleissä toteuttaa.

En osaa sanoa, luotanko Alviniin täysillä nytkään, kun hän on paljastunut Exodoksen juoksupojaksi. Okei, häntä on ilmeisesti kiristetty (ellei valehdellut asiasta), mutta eikö tuo kiristys ole edelleen voimassa? Eikö hän siis ole vaarassa, jos ei petä Millaa uudestaan? Miksi hän yhtäkkiä olisi luotettava? Joo, selvä homma, en usko kaveriin. Nyykytarina sairaasta äidistä ei nyt uponnut ihan täysillä, vaikka voi olla totta. Katsellaan. Epäilen kaikkea, kunnes toisin todistetaan ;)

Kovin ikävästi myös Teepo siepattiin juonen pyörteisiin. Elize ja Alvin lähtivät häntä pelastamaan, joten mies menetti omat taisteluhahmonsa. Tilalle tulivat Leia ja Rowen, joista jälkimmäisellä meistä kumpikaan ei tykkää pelata. Onneksi mies tulee kuitenkin Leian kanssa juttuun, mikä tarkoittaa, että saan pitää oman Milla + Jude -komboni. Näillä mennään nyt toistaiseksi, kun edessä onkin taas hieman juoksentelua kartalla.

Nimensä mukaisesti peli tuntuu olevan hyvin tarinapainotteinen. Välivideoita ja muita keskusteluhetkiä riittää todellakin, ehkä jopa enemmän kuin mihin olen tottunut. Tämä siitä huolimatta, että jropeja on jonkin verran tullut pelattua ja sivusta seurattua. Olen kuitenkin sanonut olevani tarinan perässä juoksija ja tämä peli kyllä tarjoaa siihen oikein hyvät mahdollisuudet. Toisaalta nautin myös muista pelillisistä elementeistä, joten taistelutuokiot eivät nekään ole pahasta.

Edelleen tämä peli herättelee kummaa himoa Star Oceanin suuntaan, joten voi olla, että läpäisyn jälkeen kaivan Star Ocean: The First Departuren naftaliinista ja pelaan sen vihdoin loppuun. Ehkä. Kenties. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Nyt kuitenkin tulee leikiteltyä ajatuksella. Kun kerran FF-rintamalla on kevääseen asti ilmeisen hiljaista, voisi tämä olla ihan hyvä suunnitelma.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Juonispekulointia ja musiikkitutkimuksia

Jotenkin arki-illat hujahtavat kamalan nopeasti ja viikonloput ovat täynnä ties mitä ohjelmaa. Tämä johtaa siihen, että pelaamiseen jää kamalan vähän aikaa, hmph. Tosin olen kyllä Theatrhythmiä (hah, osasinpas!) pelaillut varsin aktiivisesti... se kun no nopea aloittaa ja lopettaa aina tilanteen ja tarpeen mukaan (ja turkasen koukuttava, mutta ei puhuta siitä).

Tämä ei silti ole juttu Theatrhythmistä, koska siitä pelistä on lopulta aika vähän kirjoitettavaa. Sen sijaan eilen tartuttiin taas pleikkarin ohjaimiin ja pelailtiin tovin Tales of Xilliaa.


Onneksti tällä kertaa koko peliaika ei ollut pelkkää välivideoiden katselua ja vapaaehtoisten keskustelujen seuraamista, mutta sitäkin osastoa mahtui puoleentoista tuntiin ihan kiitettävästi. Nyt tasapainotus oli kuitenkin hiukkasen parempaa ja maastossakin ehti vähän pyöriskellä.

Tällä hetkellä meillä näyttää taisteluissa vakiintuneen homma niin, että minä pelaan Judeen linkatulla Millalla ja mies pelaa Elizeen ja Teepoon linkatulla Alvinilla. Tiimi toimii ja taistelut sujuvat, joten mikäpä siinä. Pelin hyväksi puoleksi mainittakoon reservissä olevien hahmojen kehittyminen siinä sivussa, joten jatkuvaan hahmojen vaihteluunkaan ei ole tarvetta. Mies on myös yllättävän hyvin viihtynyt kanssani pelaamassa, vaikka ajoittain valittaa pelin olevan pelkkää X:n rämpytystä... mikä on pitkälti totta. Voin myös kuvitella sen tuntuvan turhauttavan helpolta, kun on kuukausitolkulla pelaillut Darksouls II:ta.

Alvin on jatkanut juonitteluaan melkoisen räikeästi, mutta jostain syystä kukaan ei näytä häntä epäilevän. Minusta se on vähän hassua, kun merkit kuitenkin ovat aika helposti luettavissa. Kaipa ilmiön voi laittaa sitten sen piikkiin, että halutaan uskoa ihmisistä ensisijaisesti hyvää. Niinhän sitä itsekin yleensä pyrkii tekemään.

Toisaalta Ivarin ilmestyminen autiomaahan Millaa suojelemaan ja lukemaan saamaansa kirjettä ääneen, oli kyllä jo sellainen hälytysmerkkiä, että itse alkaisin pohtia, mikä tässä mättää. Ehkäpä joku hahmoista pohtikin? Pelaajalle tällainen pohdinta ei kuitenkaan tullut ilmi, vaikka tosiaan noita vapaaehtoisia keskusteluja pelissä riittää.

Niin ärsyttävä kuin Ivar taas olikin, sai hän aikaan uuden käänteen pelissä. Nyt sitten ilmeisesti pyritään hankkimaan Millalle kulkuvälineeksi lohikäärme sen sijaan, että lähdettäisiin rämpimään suolle. Mikäpä siinä, lohikäärmeellä on ihan tyylikästä lentää paikasta toiseen.

Ivarin jatkuva poukkoilu tarinaan ja takaisin on tosin omalla tavallaan puuduttavaa. Koskaan häntä ei  huolita mukaan vaan jätetään jälkeen. Alvin tätä hyödyntää sumeilematta, joten kyseessä on selkeästi juonielementti, mutta silti saman kuvion toistuminen uudestaan ja uudestaan on jokseenkin rasittavaa. Siinä on samaa meininkiä kuin Juden "en ota sinua enkä sinua mukaan, jää kotiin itkemään, kiitos" -asenteessa.

Eilen päästiin Xian Du'n asti. Täytyy sanoa, että aika mielenkiintoinen kaupunki on kyseessä, kun kaduille voi jysähdellä kiviä koska tahansa. Itse en ehkä tuollaisessa paikassa haluaisi asua. Mies heitti lisäksi ilmaan epäilyksen, että kyseessä voisi olla Alvinin kotikaupunki. Mielenkiinnolla odotan, osuuko oikeaan. Ainakin Alvin teki samanlaisen tyylikkään katoamistempun kuin Balthier Archadesissa (FFXII:ssa), mutta sillä perusteella ei tietysti voi vetää mitään johtopäätöksiä.

Pelaamisen ohella tuli kiinnitetty pelin äänimaailmaan huomiota. Olen varmaan aiemminkin sanonut, että se tuo mieleen Star Ocean: The Last Hopen. Eilen sitten komensin miehen kurkistamaan asian netistä (itsellä oli ohjain kädessä, joten en luonnollisesti voinut :P). Kippas, kappas, pelimusiikkien säveltäjä on peleillä sama, joten mielenyhtymät eivät liene ihme. Tosin myös valikkoäänet ovat hyvin samanlaiset, elleivät jopa täysin samat, joten näissäkin on varmaan sama tekijä taustalla... ehkä, kenties. Minusta on hauska "bongailla" peleistä säveltäjiä ja arvuutella, onko sama tyyppi taustalla. Tietysti olen vähän nirso pelaaja, joten kamalan suurta hajontaa näissä ei ole toistaiseksi tullut. Yllättäen olen huomannut, että Hitoshi Sakimoton tuotokset tunnistan parhaiten.

Mutta joo, mielenyhtymät toiseen peliin tosiaan selittyivät nyt. Jännä, että musiikki ja muu äänimaailma voi vaikuttaa niin paljon, että yhden pelin pelaaminen laukaisee halun pelata toista.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Musiikkiostoksia

Ollaan jo pitkään puhuttu miehen kanssa, että olisi tosi hienoa omistaa Final Fantasy -soundtrackeja. Olen ihan omia aikojani myös himotellut niitä varmaan sellaisen kymmenisen vuotta ainakin. Eräänä iltana sitten puhuttiin, että josko pitäisi FFIX:n ja FFXII:n soundtrackit hommata, kun ne pelit ovat kummankin suosikkeja. Surffattiin sitten Square Enixin kauppaan ihan vain hintoja vilkaisemaan.

Yllättäen kävi ilmi, että FFIX:n soundtrack irtoaisi alle kahdellakympillä ja FFXII:n soundtrack ja piano collection oli alle neljäkymppiä. Ongelmaksi kuitenkin muodostuivat melkoisen korkeat postikulut. Jos niistä halusi eroon, piti tilata yli 180 eurolla.

Noo, katseltiin sitten muuta tarjontaa ja yhtäkkiä ostoskorissa olikin soundtrackit Finaleille VI, VII, IX, X, X-2 ja XII sekä Chrono Triggerin ja Chrono Crossin musiikit. FFVIII:n soundtrack olisi haluttu myös, mutta se oli valitettavasti loppu varastosta. Toivotaan, että niitä tulee lisää siihen mennessä, kun Fran-figuuri julkaistaan. Voidaan sitten tilata ne samassa paketissa.

Torstaina vihdoin saatiin paketti kotiinkin...

Laatikollinen kivuuksia
Final Fantasy VI
Final Fantasy VII
Final Fantasy IX
Final Fantasy X

Final Fantasy X-2
Final Fantasy XII
Chrono Trigger

Chrono Cross

Hieman jäi tosiaan kaihertamaan, ettei kasin soundtrackia saatu. Siinäkin on kuitenkin paljon hyviä biisejä. Tosin ehkä se saadaan myöhemmin hankittua, kuten mietittiin. Noissakin riittää kuunneltavaa hyväksi toviksi.

Jännästi Square Enixin kaupassa kappaleiden nimet oli listattu englanniksi, mutta varsinaisissa levykoteloissa ne olivat pelkästään japaniksi. Kuuntelemisen suhteenhan tämä ei ole minkäänlainen ongelma, mutta hassua sinänsä, ettei nimiä ole näihin käännetty, kun kaupan sivuille kuitenkin on. Tietysti se olisi vaatinut vihkosten uudelleen painamisen, joten ehkä siinä syy.

Tänään aamulla saatin vihdoin järjestettyä levyt myös hyllyyn. Hetken pohtimisen jälkeen päätimme sijoittaa ne FF-pelien kanssa samalle hyllylle, vaikka alkuun mietimme muuta. Myös Chronot laitoimme samaan paikkaan, koska niille ei oikein muutakaan järkevää paikkaa ollut. Nyt kuitenkin alkaa olla tila jo FF-hyllyllä vähissä, joten laajentaminen tulee vielä joskus ajankohtaiseksi.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Interaktiivinen elokuvailta

Ehdin eilen valitella, kun Tales of Xilliassa ei ole hetkeen näkynyt osaa hahmoista ja viimeisin pelisessiokin oli ollut aika turhauttava, vaikka siinä tekemistä oli riittänytkin. Tästä huolimatta päätettiin miehen kanssa ottaa taas uusi erä eilen illalla.


Illan voi helposti tiivistää siihen, ettei taisteltu sitten ollenkaan. Tähän asti peli on ollut ihan hyvin tasapainotettu toiminnan ja välivideoiden suhteen, mutta nyt pääsi ainoastaan juoksemaan paikasta toiseen ja avaamaan uusia keskustelupätkiä. Mieleen tuli enemmän interaktiivinen elokuva (jossa et kuitenkaan voi vaikuttaa oikeasti mihinkään) kuin peli. Koska tasapainotus on tosiaan aiemmin toiminut, tämä onnistui yllättämään... ja toi jälleen mieleen sen Star Ocean: The Last Hope Internationalin, jossa tasapainotus oli tehty päin prinkkalaa.

Ei sillä. Ihan viihdyttävää tuokin oli, mutta olisin toivonut, että illan aikana olisi ehtinyt oikeasti myös pelata. Noh, seuraavalla kerralla sitten.

Tarinaa  ja hahmojen välisiä suhteita tuo osuus toki esitteli taas kiitettävästi. Alvinista paljastui puoli, jota en ollut osannut odottaa, vaikka toisaalta olisi ehkä pitänyt. Tokihan hänet on alusta asti esitetty jonkinlaisena palkkionmetsästäjänä, joka kumartaa aina rahapussin suuntaan. Siinä mielessä ei pitäisi olla mikään yllätys, että hän on koko ajan jotain juoninut Millan selän takana... mutta olipa nyt kuitenkin. Ehkä olen jopa liikaa assosioinut hänet Balthieriin, joka ilmapiraatin urastaan huolimatta on varsin kunnollinen ja suoraselkäinen mies.

Jotenkin en silti ole valmis uskomaan, että Alvin on suoraan niin sanottujen pahisten puolella. Ylipäätään tämä pahisjengi on jäänyt minulle toistaiseksi kovin hajuttomaksi ja mauttomaksi eikä heihin ole muodostunut minkäänlaista suhdetta. Alvin ei vain mielly tähän porukkaan sitten mitenkään. Veikkaankin, että hän pelaa enemmän omaan pussiinsa kuin kenenkään muun... ja vielä jossain kohtaa päättää parantaa tapansa ja liittyä aidosti taisteluun Millan puolelle. Katsotaan, olenko väärässä vai oikeassa.

Eilen saatiin takaisin myös Rowen, Elize ja Teepo (!). Juuri kun kerkesin asiasta vinkua! :D Teepo oli taas parhautta. Olenko jo sanonut, että haluan oman Teepon? Katselin jo, paljon sellainen kustantaisi, mutta ainakin eBayn hinnat hirvittivät tätä tyttöä sen verran, ettei tilaus välittömästi lähtenyt menemään. Jos jotenkin onnistun saamaan oman Teepon, lupaan halata sitä joka päivä ja olla sen superkamu. Voi Teepo <3

No niin, se fanityttöilystä ja takaisin ruotuun.

Jotenkin näiden kahden viimeisimmän pelikerran aikana Jude on alkanut ärsyttää minua yhä enemmän. Ei, en pidä siitä, miten hänen vanhempansa (erityisesti isä) häntä kohtelevat ja saatan jopa hitusen sääliä häntä, mutta ei hän itsekään ole nyt pisteitä kerännyt. Kun lähes jokaisen välivideon aikana hän toistelee milloin kenellekin, että tämän pitäisi jättäytyä jengistä, koska mukana olo on vaarallista, alkaa minulta savu nousta korvista. Kun kaikki ovat tehneet selväksi, että ovat vapaaehtoisesti tulossa mukaan, miksi koko ajan pitää jankata "minä teen tämän yksin tai korkeintaan Millan kanssa" -sontaa? Okei, Jude ei sano sitä suoraan, mutta antaa kuitenkin rivien välistä ymmärtää. Se antaa hänestä paukapäisen kuvan. Tarkoitus on varmaan ollut osoittaa, kuinka hän on hyvä ja urhoollinen ja yrittää suojella ympärillään olevia matkan vaaroilta, mutta minua ainakin lähinnä suututtaa ja turhauttaa. En haluaisi nähdä enää yhtään välivideota, jossa tätä eipäs-juupas-väittelyä käydään milloin kenenkin kanssa.

Kuten Teepo varmasti sanoisi: "Superkamut ei hylkää superkamuja, Jude. Älä ole ilkiö."

Tuoreimpanahan tämä minä-ihan-ite-ja-yksin-asenne on kohdistunut Leiaan ja Elizeen (+ Teepoon, hmph!). Leiaa Jude ei olisi halunnut ollenkaan mukaan ja Elizen Jude oli lähettämässä säilytykseen... minne jo kertaalleen jätti tyttöparan. Tavallaan pystyn tämän ajatuskuvion ymmärtämään, mutta kun kyseessä on kuitenkin porukan kiinnostavimmat hahmot, Juden käytös tökkii ja pahasti. Onneksi ilmeisesti klopin typerät ideat eivät ole toteutumassa. Pikemmin alkaa nyt näyttää siltä, että hahmokaarti alkaa olla kasassa.

Tosin muistaakseni kaveri vihjaisi vielä jostain hahmosta, joka ei tässä kokoonpanossa näy... ja josta saattaisin tykätä. Odotan siis ihan kohtuullisen kiinnostuneena. Veikkaan, ettei voita Teepoa, oli millainen tyyppi tahansa. Teepo FTW!

Mutta joo, eilinen pelisessio tosiaan koostui tästä "sä et tule mukaan" - "tulenpas" -väittelystä sekä yleisestä hahmojen välisestä sumplailusta. Sitä oli tosiaan tiettyyn pisteeseen asti ihan viihdyttävää seurata, mutta kieltämättä kaipaan jo tekemisen pariin. Oletettavasti seuraavalla kerralla edessä onkin juoksentelua kartalla ja kenties ihan riittämiin taisteluakin.

Ja tämä napina ei siis tarkoita, etteikö niitä välivideoita saisi olla. Tykkään niistä, ja tarina sekä hahmot ovat minulle monen pelin suola ja pippuri. Silti se pihvikin saisi tulla mausteiden alta esiin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Turhauttavaa X:n näppäilyä

En nyt tiedä, kannattaako tästä edes postata, mutta olen sen verran tiheään nyt raapustellut FF-juttuja, että ehkä väliin voi taas tunkea jotain muutakin. Tales of Xillia on ollut tässä tovin tauolla, koska on ollut niin paljon muuta tekemistä. Eilen kuitenkin kaivettiin taas peli esiin ja jatkettiin sitä.


Edelleen sanon, ettei peli ole huono, mutta ei minulla ollut sitä mikään varsinainen ikävä. Se on ihan kiva, muttei valloita sydäntä (ainakaan vielä). Totesin juuri tänään miehelle, että on jopa vähän kurjaa, kun pelin äänimaailmasta tulee ajoittain mieleen Star Ocean: The Last Hope, jota jopa on hitusen ikävä. Siinäkin pelissä on omat ikävyytensä, mutta kokonaisuudessaan se oli kiinnostavampi kuin Xillia.

Enivei, peli on edelleen pelattavien listalla ja niinpä tosiaan tartuttiin ohjaimiin. Vuorossa oli Millan parantaminen henkifossiilien avulla. Edelleen siis jouduin jatkamaan Judella pelaamista, mies puolestaan pelasi Leialla. Aseet olisi ilmeisesti pitänyt uusia, koska ne tuntuivat tehoavan aika huonosti. Emme kuitenkaan jaksaneet kääntyä takaisin ja lähteä kaupunkiin hieromaan kauppoja. Se hoidettakoon seuraavalla pelikerralla.

Tämänkertainen sessio koostui lähinnä taisteluista, jotka olivat pitkälti X:n hakkaamista. Ei-niin-mukavana lisänä tuli henkifossiilikaivoksessa mainarointi. Tuo kivikasojen kuokkiminen ei ollut erityisen antoisaa puuhaa, sillä sekin koostui X:n nakuttamisesta riittävän monta kertaa. Toki palkinnoksi sai jonkin verran tavaraa ja löysi melkoisen kasan salapaikkoja, mutta niihinkin ryömiminen alkoi loppua kohti tökkiä. Perfektinismin takia, kun jokainen kasa oli kuokittava. Outoa minusta myös oli, että osa salapaikoista oli tyhjiä. Miksi tehdä peliin salapaikka, jossa ei ole mitään löydettävää? Okei, ehkä se on realistista, ettei jokaisessa nurkassa ole aarrearkkuja, mutta silti... tuntuu typerältä kaivaa paikka esiin ja käydä siellä tuijottelemassa tyhjiä seiniä. Pelaajan vedätystä :P

Onneksi reissu oli kaikessa turhauttavuudessaan menestyksekäs. Milla sai kävelykykynsä takaisin, vaikka on vielä toipilas. Oletan kuitenkin, että pian hänellä pääsee pelaamaan täyspainoisesti eikä minun tarvitse enää tuskailla Judella pelaamisen kanssa.

Hahmoista on tässä kohtaa sanottava sen verran, että Leia vaikuttaa ihan kivalta. En kuitenkaan tykkäile hänen äänestään. Hänellä on ilmeisesti jokin sairaus (astma?), joka epäilemättä nousee vielä tärkeään asemaan pelin edetessä. Selvää on myös, että hänellä on tunteita Judea kohtaan, mutta näinköhän noiden kahden välille mitään kunnon romanssia kehittyy? Jude taitaa kuumotella Millaa ja olla täysin tietämätön ystävänsä tunteista. (Aika tyypillinen animeasetelma, btw.)

Juden vanhemmat ovat taas sellaisia hahmoja, jotka lähinnä aiheuttavat ärtymystä. Vaikkei Jude ole herättänyt minussa kiintymystä, hänen vanhempansa eivät ole tehneet ainakaan positiivista vaikutusta. Sen sijaan kiukuttaa Juden puolesta, että on saanut tuollaisen taulapääkaksikon riesakseen. Okei, hekin varmasti tarkoittavat hyvää, mutta osoittavat sen kovin typerällä tavalla. Ei pisteitä minulta.

Odotan, että Juden kotikaupungista päästään jatkamaan matkaa. Mukavaa olisi myös saada Alvin, Teepo ja Elize takaisin kuvioon. Erityisesti Teepo. Täytynee siis taas jonain iltana napata ohjain vähemmän kauniiseen käteen ja edistää peliä.

torstai 2. lokakuuta 2014

Paluu paluuseen

Kaveri oli käymässä viime viikonloppuna ja lauantaina ajauduimme kokeilemaan Lightning Returnsia, koska hän ei ollut vielä kyseiseen peliin perehtynyt. Samalla sain loistavan tilaisuuden käynnistää New+:n, koska enhän minä nyt tietenkään ilman sitä olisi enää viitsinyt aloittaa.


Kaveri sai siis nähdä pelin alkua, mutta sitten hyppäsin suoraan myöhempään chapteriin ja lempikohtaani pelissä eli painelin loppuyöksi Dead Dunesille hillumaan Fangin kanssa. Ehkä juonellisesti tämä ei ollut paras ratkaisu, ainakaan kaverin näkökulmasta, mutta toisaalta meillä oli ihan kiva ilta. Kaveri myös sanoi, että peli vaikutti jopa ihan ok:lta (tai jotain siihen suuntaan, en muista sanatarkasti).

Itsekin taas muistin, että aika kiva Lightning Returnsia on pelata. Edelleenkään se peli ei juonella loista, mutta taistelut ovat jees. Dead Dunesin puolestaan valitsin ihan Fangin takia, edelleenkin pidän tuota osuutta koko pelin parhaana, kun saa kulkea yhdessä Fangin kanssa. Ahneena tosin pelasin sen sitten kokonaan läpi. Pelin aikaa tähän meni kolmisen tuntia, sillä pysäyttelin kelloa oikeastaan koko ajan. Dead Dunesilla se onnistuukin mallikkasti, sillä möllejä tulee lähes taukoamatta vastaan. Sen sijaan esimerkiksi Yusnaassa se on vaikeampaa.

Yllättävää kyllä, tuli sellainen fiilis, että voisin pelin uudestaankin hinkata läpi. Tosin en ehkä jaksaisi tehdä kaikkia sivutehtäviä, mutta voisin panostaa niihin, mitkä missasin ensimmäisellä kerralla ja The Last One -möllien kaatamiseen. Tosin tuon jälkimmäisen osalta en ehkä vieläkään ole tarpeeksi vahvoilla, vaikka Light aika kovis jo onkin. Sain jopa Fangin kanssa yhden Eater Eaterin lahdattua ilman suuria vaikeuksia, vaikka ne aiheuttivat minulle kauhukohtauksia ensimmäisellä pelikerralla. Tosin toki tässä on huomioitava se, että nyt oli pelin aikaa ensimmäinen ilta, jolloin möllit eivät ole läheskään yhtä pahoja kuin viimeisinä päivinä.

Pelistä jäi taas kiva maku suuhun. Taistelu oli mukavaa ja Fang kuumis. Hyvässä seurassa tämä kevyt popcorn -viihde upposi siis aivan erinomaisesti ja mielestäni oli jopa huomattavasti viihdyttävämpi kuin illan päättänyt Advent Children Complete (tomaattimyrskyä odotellessa :P). Toki meillä oli aivan paras yleisön kommenttiraita, mutta kyllä pelaaminen tuon leffan silti voitti.

Muuten olenkin edelleen koukussa Nakutus 2:n (sain "juoniosuuden" läpi eilen ihan vahingossa) enkä ole sen takia muuta ehtinyt pelailla. Tales of Xilliaa on tarkoitus lähiaikoina jatkaa... jos vain millään maltan nakuttelusta irrottautua :D