torstai 27. marraskuuta 2014

Taantumus

Miehen Tomb Raiderin peluuta on tullut seurattua tunti jos toinenkin. Yhä selvemmäksi on tullut, etten minä tule  kyseiseen peliin koskemaan, mutta seuraan kyllä taatusti, jos hän joskus jatko-osan haluaa pelata.


Silti enää tässä vaiheessa peli ei ole vakuuttanut ihan täydellisesti. Pidän kaikista eniten vapaaehtoisista haudoista, koska niissä ei ole vihollisia vaan ainoastaan mielenkiintoisia aivopähkinöitä ratkottaviksi. Osallistunkin ihan mieluusti pohdintaan, kun taas muulloin on välillä pakko laittaa kädet silmille.

Tykkäilen myös tasoloikkatutkimuskohdista, jolloin liikutaan mielenkiintoisessa maastossa. Maisemat ovat kauniita ja reittien etsiminen vaikuttaa ainakin näin sivustaseuraajan vinkkelistä mielenkiintoiselta puuhalta. Siihenkin on ihan kiva osallistua ja esittää omia näkemyksiään... ainakin silloin, kun masu ei käänny ympäri jonkin putoamisen takia. Milloin minusta tuli näin herkkä?

Nyt näyttää siltä, että ajoittain peli kuitenkin taantuu tutkimuksen teosta ja tasoloikkimisesta silkkaan päättömään räiskintään. Vihollisia saattaa kentälle tunkea yhtäkkiä kuin banaanikärpäsiä sisälle syysaikaan ja niiden hengiltä saaminenkin on vähintään yhtä työlästä. Se ei ole mielenkiintoista, saati nautinnollista, kun en ole koskaan ollut mikään suuri räiskintäpelien ystävä.

Tähtääminen ohjaimella ei ole mitenkään erityisen helppoa (näin olen kuullut, itse en juurikaan pelaa pelejä, jossa sitä tarvitsisi harjoittaa), joten räiskintä ei ole ilmeisesti miehenkään mieleen. Ei ainakaan silloin, kun sitä seuraa kohtaus kohtauksen perään. Satunnaisesti se menee mausteena, mutta totuushan on, että ruoka menee piloille, jos sen maustaa liian voimakkaasti.

Onneksi peli on kuitenkin pääosin kiva. Toivon vain, ettei tuota räiskintäosuutta aleta loppua kohden korostaa aina vain enemmän ja enemmän. Sen sijaan panostusta voisi laittaa Laran ja Samin suhteen kehittelyyn, sillä siinä olisi varsin mielenkiintoinen aihe paneutua kunnolla ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti