sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Toiseen maailmaan

Aika katoaa jonnekin eikä blogia ehdi päivittää, vaikka pelattu onkin. Tales of Xillia on edennyt ihan mukavasti ja nyt työstetäänkin jo neljättä chapteria. Jos olen oikein ymmärtänyt, loppukin alkaa lähestyä.


Parin aiemman pelisession aikana käytiin Gaiusin porukan kanssa kimpassa upottamassa elympioslaisten laiva. Täytyy sanoa, että se oli risteilyalukseksi aika ankea, mutta pelikohtana ihan ok ja hoitui kohtuullisen kivuttomasti, vaikkei miksikään suosikkiosioksi noussut.

Tuon kohdan jälkeen Millan ja Juden reitit jakautuivat hyväksi toviksi. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa tuli tunne, että olisin halunnut tietää, mitä Jude oikein puuhasi. Olisin jopa voinut pelata tuossa kohtaa hänellä, koska Millan osuus oli melkoisen tympeää tahkoamista. Lisäksi peliin tietysti jäi melkoinen juoniaukko, vaikka hahmot myöhemmin jonkin verran kertoilivatkin, mitä oli tapahtunut. Kuulosti siltä, että Juden osuudessa oli bossiotteluita vähän enemmän kuin Millan, mutta niitä nyt en erityisemmin lisää olisi hinkunut. Lähinnä olisi ollut kiva pelata isommalla partylla.


Milla siis kuolla kupsahti laivalla ja sinkoutui jonkinlaiseen henkimaailmaan muistinsa menettäneenä. Tuo henkimaailma ei tosin eronnut Rieze Maxiasta kovinkaan paljon. Valo siellä oli vihertävää, mutta maisemat jo ennestään tuttuja. Millalla oli päällä kummallinen kokovartalosukka ja hänen hiuksensa muuttuivat vihreiksi... tai sitten se johtui valaistuksesta.

Siinä mielessä pätkä oli antoisa, että se paljasti Millan todellisesta taustasta asioita, joita olimme jo muutenkin spekuloineet. Oli ihan kiva saada vahvistus epäilyille. Ja toki oli myös mukavaa, että neljä suurta henkeä saatiin vihdoin takaisin käyttöön ensimmäistä kertaa sitten pelin alun. Nelikko olikin hyvä apu osion ainoassa bossiottelussa, jonka jouduin ottamaan uusiksi valitettavan monta kertaa. Käpy meinasi palaa, koska olin jo valmiiksi pahalla tuulella erinäisen ikävän tapahtuman takia, mutta menihän se taistelu lopulta läpi... juuri, kun olin jo puolittain valmis heittämään ohjaimen seinään. (En kyllä oikeasti heittäisi sitä, tykkään ihan liikaa punaisesta kapulastani.)


Bossitaistelun jälkeen saatiin kätevästi Millan muistotkin takaisin ja päästiin vaeltamaan vuorenhuipulle, jotta ne voitiin liittää takaisin Millan kroppaan. Tätä osuutta en oikein tajunnut... miksei sitä voinut tehdä ihan vain siinä missä oltiin? Ehkä minulta meni jokin sivulause ohitse.

Muistojen palauduttua sinkouduttiinkin sitten jonnekin ihmeelliseen paikkaan, jossa Jude ja kumppanit olivat taistelemassa oikeaa Maxwellia vastaan. Hetken olin jo ihan varma, että Juden osuudessa oli tapahtunut kaikki muu oleellinen ja nyt ollaan lopputaistelussa, mutta ei se sentään ihan niin mennyt. Olisikin ollut helpoin loppubossiottelu ikinä :D Ottaen huomioon, että edellisessä matsissa hakkasin melkein päätä ohjaimeen, tämä hulahti ohitse kuin vesi sormien välistä. Kai se sitten kahdestaan on niin paljon helpompaa?

Taistelun jälkeen Gaius tietysti marssi paikalle ja paljasti jälleen todellisen karvansa. Ei, en kykene pitämään siitä miehestä vieläkään. Veikkaan, että pelin lopputaistelu käydään häntä vastaan, kun mokoma nyt näyttää haluavan jumalaksi jumalan paikalle -____-

Täytyy myös myöntää, etten ehkä tajunnut nyt aivan kaikkia käänteitä. Ehkä se tosiaan johtuu siitä, että pelaan Millalla enkä Judella, mutta tässä vaiheessa olisi typerää vaihtaa hahmoa ja aloittaa alusta. Pelaan sen Juden osuuden ehkä sitten joskus myöhemmin, jos inspiroidun niin paljon.

Mutta tosiaan lopputaistelun sijaan päädyttiinkin Alvinin serkun kotiin punkkaamaan ja maailman pelastus jatkunee Elympiosilta käsin. Ihan mielenkiintoista sinänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti