perjantai 12. joulukuuta 2014

Kyllä soolo kimpan voittaa... vai?

Eilen oltiin kaveripariskunnan luona viettämässä joulaisaa iltaa. Ei siis mitään varsinaisia pikkujouluja, vaikka tarjolla olikin glögiä ja jouluherkkuja (kiitokset vain, maistuivat hyvin!). Siinä tarjoamisien äärellä tuli juteltua niitä näitä, mutta paljon myös peleistä. Ne kun ovat meidän kaikkien sydäntä lähellä, vaikka mieltymyksissä eroja onkin.

Kuva ei liity tapaukseen.
Illan ohjelmassa oli myös Mario Kartia Wii-U:lla. Minä en ole koskaan ollut hyvä autopeleissä, mutta Mario Kart nyt ei ole mikään varsinainen autopeli, joten se ei aiheuttanut suoranaisesti ahdistusta. Vähän vastaavana olen joskus pelannut Crash Team Racingia, mutta siitäkin on vuosia aikaa.

Pelihän sujui kaikkien muiden osalta hyvin, mutta minä putoilin radalta ja pyörin väärään suuntaan jne. :D Tämä on se syy, miksen niistä autopeleistä perusta. Minä en vain osaa ajaa, en edes Mario Kartissa.

Odotin ahdistusta ja ärtymystä, mutta onneksi sitä ei tällä kertaa tullut. Ei minulla ole tarvetta voittaa peleissä, joissa nyt en vain pärjää, mutta onhan se vähän tyhmää olla aina se huonoin ja tietää se etukäteen. Sen takia en ole juuri koskaan innosta hihkuen lähtenyt mukaan näihin kimppapelaamisiin. Vaikka joissain peleissä pärjään ihan hienosti, niissä olen aina se hännänhuippu samalla tavoin kuin koulun hiihtokisoissa vuodesta toiseen. Se ei ole kivaa.

Oma lukunsa ovat tappelupelit. Niissä yleensä on vain kaksi pelaajaa samaan aikaan. Yleensä häviän aina (okei, kekribileissä voitin yhden matsin), mikä on tosin oma vikani. En jaksa vaivautua opettelemaan komboja yms. Hakkaan vain nappeja summassa eikä siten voi pidemmän päälle pärjätä. Siis tappelupelien pelaaminenkaan muiden kanssa ei ole kovin hauskaa. Soul Caliburia tosin olen soolona jaksanut hakata useammankin tunnin.

Seuraava luku voisi olla mörpit. Minullahan on huiman laaja ja kattava kokemus tällaisesta kimppapelaamisesta, kuten blogia lukeneet jo tietävätkin ;D Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin parissa on ollut kivaa, mutta olen myös tihrustanut itkua, kun homma ei ole sujunut ja muut ovat käyttäytyneet ikävästi.


Kaikki alkaa soololla

Minun pelihistoriani on alkanut yksinpelaamisella ja ollut suurimmalta osin sitä. Toki joskus istui pikkuveljet vieressä tai minä veljien vieressä, mutta yksin pelaamistahan se silti on. Siitä olen nauttinut enkä oikeastaan missään vaiheessa kaivannut muutosta. Toisinaan sekin ahdisti, että joku tuli viereen seuraamaan. Vielä pahempaa oli, jos seuraaja katsoi asiakseen neuvoa, vaikken sitä pyytänyt. Eräskin tuttu tuli minulle kertomaan, kuinka en todellakaan voi voittaa erästä tiettyä Esperiä Final Fantasy XII:ssa silloisilla hahmoillani ja päti asiasta vielä enemmän, kun ensimmäinen yritys päättyikin kuolemaan. Ärsytti, keljutti ja teki mieli jättää pelaamiset toiseen kertaan, kun kukaan ei ole kertomassa, miten huono ole. Sivumennen nyt mainittakoon, että toisella yrityksellä Esper kaatui suvereenisti ja jätkältä meni jauhot suuhun.

Soolopelaamisen nautinto on tosiaan se, että saa tehdä itse ja pärjätä omillaan. Se ei ole muista riippuvaista toimintaa. Onnistumiset ja häviämiset ovat omaa ansiota eikä muita voi syytellä. Voi taputella itseään selkään tai kiroilla sohvan nurkassa tilanteesta riippuen. Voi imeytyä peliin ja keskittyä siihen täysillä ilman, että tarvitsee kommunikoida ympäröivän maailman kanssa. Se on omaa aikaa ja autuutta.

Valitettavasti toisinaan on tullut tilanteita, että pelaamistani on päätynyt seuraamaan henkilö, jota en siihen tilanteeseen kaipaisi. Omat kaverit ja mies ovat tervetulleita, mutta kaikki muut välttämättä eivät. Juuri nuo edellä mainitut hetket, kun joku tulee lyttäämään pelisuoritusta (ja joskus tosiaan jopa ennalta), syövät itsetuntoa ja tekevät kurjan olon. Ne vievät ilon koko puuhasta ja ovat vaikuttaneet paljon siihen, että tosiaan mielelläni pelaan vain yksin tai hyvin tutussa ja turvallisessa seurassa. Minulle olisi kauhistus joutua peli-iltaan puolituttujen kanssa. Suostuisin korkeintaan seuraamaan sivusta muiden pelaamista, etten varmasti joudu pilkan kohteeksi.

Pelaaminen ei ole siis minulle ensisijaisesti sosiaalista toimintaa. Tuo on seikka, jota en viitsi kauheasti huudella, koska pelkään tiettyjen henkilöiden nyökyttelevän tietävästi ja aloittavan luennon epäsosiaalisista nörteistä, joiden elämäntavat ovat pahaksi ihmiselle itselleen. Mutta onpahan tuokin nyt tunnustettu. Tykkään siitä, ettei minun tarvitse olla sosiaalinen vaan voin keskittyä pelkästään peliin.

Voin kuitenkin jutella peleistä ja teenkin sitä mielelläni. Pelimaailman pyörittely kaveriporukassa tai oman kullan kanssa aamupalapöydässä on parhautta. Ajatuksien jakaminen pelaamisen ulkopuolella on se sosiaalinen elementti, mitä kaipaan. Siksi olenkin iloinen, että olen löytänyt lähipiiriini peleistä innostuvia ihmisiä. Olette ihania!


Mutta kannattaako sitä kimppaakin kokeilla?

Olen nihkeillyt kimppapelaamisen suhteen pitkään. Satunnaisesti olen siihen suostunut eivätkä seuraukset aina ole olleet kovin hyviä. Turpaan on tullut niin tappelupeleissä kuin niissä autohurjasteluissakin ja raivareita on saanut kuulla co-op-menossa. Ei se oikein innosta tähän pelaamisen niin sanottuun sosiaalisempaan muotoon. Minua on sanottu liian herkäksi, mutta oikeasti se, että toinen karjuu naama punaisena, kun et heti osaa pelata täydellisesti, ei saa minua ainakaan motivoitumaan yrittämään paremmin.

Kun taustalla on tuollaisia kokemuksia, olin suorastaan kauhusta kankeana, kun mies alkoi ehdotella Terraarian pelaamista yhdessä... tai vielä kamalampaa kolmestaan siten, että hänen veljensäkin on hommassa mukana. Se oikeasti pelotti. Näin jo sieluni silmin, kuinka pilaan pelin kahdelta muulta ja saan kuulla kunniani, mikä oli täysin naurettava ajatus, koska kumpikaan veljeksistä ei ole koskaan ja missään tilanteessa dissannut minua. Eriäviä mielipiteitä on toki ollut, mutta ne on käsitelty asiallisesti.

Noh, Terraarian pelaaminen sujui ihan kivasti. Isoimmaksi ongelmaksi muodostui, että minä halusin pelastaa söpöt puput sisätiloihin ja miehen veljen mielestä ne kuuluivat joko ulos tai pataan. Talossamme siis kävi hieman kuhina asian tiimoilta, mutta riidoilta vältyttiin silti. Valitettavasti en voi sanoa, ettei yhtään pupua vahingoitettu prosessissa.

Tuon jälkeen ole pelannut veljeksien kanssa muutakin ja miehen kanssa sitten vähän enemmänkin. Tätä vuotta väritti aika paljon Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin pelaaminen yhdessä, mikä oli todella mukavaa (mutta se peli syö liikaa aikaa, jos haluaa tehdä muutakin). Tykkäsin siis pelailla kahdestaan ja haluaisin tehdä sitä edelleen. Ongelmaksi osoittautuivat dungeonit ja erityisesti se, että partyyn piti ottaa kaksi vierasta ihmistä (silloin kun veljeni ja muut tutut eivät ehtineet avuksi). Yhteistyö oli joskus ok, mutta useimmiten sitä ei käytännössä ollut. Parantaja ei hoitanut hommaansa tai joku lähti sooloilemaan ja keräsi möllien agrot, vaikka mieheni pelasi tankkihahmolla.

Sanoisinkin, että ARR olisi kivempi, jos saisi kasaan ison, tutun ja turvallisen porukan. Sellaisen jengin, jossa ei tarvitse pelätä, että joku sooloilee tai hermostuu siitä, että ensikertalainen ei tiedä, millä taktiikalla uusi bossi kaatuu. Oikeasti! En minä opiskele Youtubesta soolopeleissäkään etukäteen, miten taistelut voitetaan vaan yritän ihan itse. Miksi jotkut siis ARR:ia pelatessa olettavat, että näin tehdään?

Noh, kenties asenteeni on väärä. En omistautunut pelille tarpeeksi. Saakin nähdä, löydänkö itsestäni tarpeeksi rohkeutta palata sen pariin vielä joskus... Nyt kun mieskin on ilmoittanut, ettei häntä enää sen pelaaminen innosta. Katsellaan. Tällä hetkellä kuulostaa liian pelottavalta tuntemattomien kanssa pelaaminen.

Eilinen oli taas uudenlainen kimppakokemus. Osaamisenihan oli samaa tasoa kuin ennenkin, mutta kukaan ei siitä käynyt nälvimään. Toisaalta miksi olisivatkaan? Kolmella muulla oli oma kisansa, minun kisani keskittyi siihen, että jos ei ihan vikaksi tulisi ja pysyisi siellä radallakin hetken. Siitäkään ei tullut sanomista, että muut joutuivat odottelemaan minun maaliin pääsemistäni useamman kerran.

Eli eilisestä jäi hyvä maku suuhun. Ei se häviäminen mitään kivaa ole, mutta ei se oikeastaan kirvellyt, koska en ollut muuta edes odottanut. Silti oikeanlaisessa porukassa tekeminen ylipäätään oli jees. Muiden läpänheittoa oli kiva kuunnella, vaikken itse kyennyt ottamaan siihen osaa (kaikki energia meni auton ohjaamiseen) ja tunnelma pysyi katossa aivan loppuun saakka. Tällä kertaa siis kannatti tehdä jotain, mitä ei yleensä mielellään tee.


Soolo vai kimppa?

Ehkä olen vihdoin päässyt peliurallani siihen kohtaan, että voin todeta sekä soolon että kimpan maistuvan. Jälkimmäiseen suhtaudun kuitenkin edelleen varauksella enkä ole valmis pelaamaan ihan kenen tahansa kanssa.

Soolopelaaminen on ehdottomasti se minun juttuni, mutta myönnän, että miehen kanssa on ihan kiva välllä jotain pelata yhdessäkin. Esimerkiksi Tales of Xillia oli kiva kimppakokemus ja toivonkin, että saan houkuteltua miehen myös kakkosen pariin sitten joskus. Kenties minun pitäisi myös suhtautua hieman avoimemmin hänen ehdotukseensa Starboundin kimppapelaamisesta. Selvisinhän Terraariasta hengissä, vaikkei se omalta tuntunutkaan.

Mitenkäs asian laita on teillä muilla? Pelaatko mieluummin yksin vai yhdessä vai onko kenties molempi parempi?

_______ 

PS.  Jouluarvonta on yhä menossa, vielä ehdit osallistua :)

10 kommenttia:

  1. Jaa mielenkiintoinen kysymys. Itse toisaalta tykkään kovastikkin pelata kaverin kans, etenkin jos kyseessä ei ole kilpapelaaminen. Esmes roolipelit ja fps räimeet ovat paljon mukavampia kokemuksia kun kaverin kans pelaa yhteistyössä. Tykkään kovasti jos on kampanja mahdollista pelata alusta loppuun kaverin kans. Hyviä esimerkkejä tälläisistä peleistä on Halo sarja, Gears of War sarja, Resistance sarja ja pari uusinta Resident Evil peliä. Ei ole niin huonoa ihmispelaajaa, etteikö voittaisi oman puolulaisten tekoälyn ohjaamaa kaveria mennen, tullen ja palatessa.


    Juonellisissa peleissä tosin tuppaa ongelmaksi välillä se kaverin sovitus peliin. Siksi toisaalta haluankin että RPG peleissä yksinpeli on ihan puhdas yksinpeli. Jos siihen jotenkin järkevästi saa kaverin mukaan niin mikä ettei, kunhan se ei häiritse juonta. Hyvänä uutena esimerkkinä Dragon Age Inquisition, siinä on yksinpeli omanaan täysin ja kaverin kans voi pelata sitten ihan omaa MP puolta pelistä, ilman että se mitenkään vaikuttaa pääpeliin.

    Mutta niin siis, tiivistettynä. Kaverin kanssa samalta sohvalta pelaaminen on parhautta. Jos se moninpeli on tehty hyvin ja mieluusti cooppina.

    Sekä arvonta on kerta menossa niin sähköpostini: matti.raman@gmail.com jos vaikka sattusin voittamaan :D

    Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, että ihmispelaaja voittaa aina tekoälyn. En tosin paljoa pelaile esim. FPS-pelejä, joten siinä mielessä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta sivusta on kyllä tullut tuota muiden yhteistyötä seurattua. Resident Evil vitosta tuli katseltua sekä yksin- että kaksinpelinä... ja kyllähän se kaksin paremmin näytti toimivan :)

      Tales of Xilliassa kaksinpeli oli pelkästään taistelussa, mikä saattaa olla kakkospelaajalle jokseenkin tylsää, mutta kyllä se menetteli. Tosin itsehän en joutunut olemaan kakkosena :D

      Hyvää joulua sinnekin suunnalle!

      Poista
  2. Kivasti pohdiskeltu.

    En osaa itse sanoa, tykkäänkö pelata enemmän kimpassa vai yksinään. Parhautta tietenkin on pelata esim. konsolilla samalta ruutulta pelejä oman miehekkeen kanssa. Harmi vaan, että PS4 ei ole vielä saanut kovinkaan monta peliä joita voisi kimpassa pelata samalta ruutulta, toki netissä pelaamisen mahdollisuus löytyy yhä useammasta pelistä. Muttako ei hirveästi innosta pelata tuikituntemattomien ihmisten kanssa ja mulla ei ainakaan ole edes pleikkari puolella kavereita joitten kanssa pelais. :D Toki välillä tulee pelattua joitain räiskintöjä netissä ja silloin on ihan sama kenen kanssa siinä pelaa. Pari kertaa oon pelannut PS3:lla samalta ruutulta esim. Resident Evil 6 kaverin kanssa, mutta se ei oo niin mielekästä mitä oman ukkelin kanssa. Ukolle voi huutaa samalla, että "ÄÄLIÖ" tai "ELÄ TEE NUI" tai "PÄSSI ET NY KUOLE" kun kaverin kanssa ei vaan uskalla avata sitä suutaan, että neuvos tai rähjäis ja jotenkin vaan turhautuu siihen, jos peli menee mönkään kuolemalla kaverin takia.. :D Kun tarpeeksi monta kertaa niin käy, sitä vaan vähän hymähtää ja toteaa huokaisten, että otetaanpa uusiksi ja koittaa itse pelata yhdellä ohjaimella kahden henkilön edestä, että jokin kohta päästäisiin eteenpäin vihdoin ja viimein.

    Oon huomannut PC puolella, että sielläkään en osaa moninpelejä pelata kuin ukon kanssa. Oon tosi paska tiimipelaaja jos joku muu komentaa, miten edetään ja mitä tehdään. Minä haluan määrätä, miten edetään. :D Ollaan joskus pelattu esim. Diablo 3:sta parin kaverin kanssa ja mulla on palanyt käpy joka kerta. Minä haluan tutkia joka paikan ja ukko on samanlainen, muut pelaajat huitelevat ties missä ja availevat arkkuja ja juoksentelevat paikat läpi ja tehtävä ehtii vaihtua usemman kerran siinä ajassa kun itse on vielä jotain luolaa tutkimassa. Kerran oon ukolle rääkäissyt tosi kettuuntuneena, etten tuu enään pelaamaan jos matkassa on henkilö a ja henkilö b. Mielummin pelaan sitten yksinään. Ukon kanssa pelatessa tosin ei oo tullut vielä vastaan sellasta peliä jota ei ois kiva pelata yhdessä jos siihen on mahdollisuus. Meillä on aika samankaltaiset tyylit pelata ja ukon kanssa on helppo kommunikoida miten edetään.

    Civilizationit tosin ovat olleet sellaisia pelejä, että tahtoisin siihen enemmän ihmispelaajia. Mutta siinäkin mulla on ehtona, ettei pelata kaikki samaan pussiin vaan ollaan kaikki toisiamme vastaan. Harmi vaan, että se tahtoo olla niin aikaa vievä peli että on melkein mahdotonta saada siihen muita pelaamaan samaan aikaan. :P Ukon kanssa siis sitäkin yleensä pelataan kaksistaan, pari kertaa on matkassa ollut kolmas pelaaja ja silloinkin se oli sellaista sumplimista. "Ehikkö tänään naksuttelemaan pari tuntia? Ai, ei me ehitä sit huomenna ku sulle passais. No katotaan sit ylihuomenna.".

    Johtopäätös, kimpassa ukon kanssa KYLLÄ, kaverin kanssa EI. Kimpassa ukon kanssa pelaaminen ja yksinpelaaminen kelpaavat kumpikin mulle yhtä lailla. Tietysti kimpassa mieluummin jos siihen on mahdollisuus.

    Minäkin mukaan arvontaan! haipuli@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tähän aiheeseen muidenkin näkemyksiä. Varmaan ihmistyyppi vaikuttaa tähän asiaan paljon. Mua ei haittaa kimpassa pelatessa, jos toinen kertoo, miten edetään, mutta rähjäämistä en siedä yhtään, edes omalta mieheltä. Tosin eipä tuo ole koskaan pelatessa tai muussakaan yhteydessä mulle huudellutkaan x)

      Mutta tosiaan tuo oman miehen kanssa pelaaminen varmaan sujuu juuri siksi, että kumpikin tuntee toisen tavat pelata ja kommunikoida. Siinä voi olla oma itsensä. Kavereiden kanssa ei välttämättä ole niin rentoa, kuten sanoitkin, että ei voi avautua sillä tavoin kuin ehkä haluaisi tai tavat menee niin ristiin, ettei homma toimi.

      Poista
  3. Kuten kaikessa muussakin, niin myös pelaajien joukossa on erilaisia ihmisiä. Itse tulee pelattua mielellään sekä yksin että moninpelejä, mutta ne riippuvat ihan tilanteesta.

    En todellakaan tykkää tuosta Nännin mainitsemasta tavasta, että juostaan alueet läpi kuin viimeistä päivää kun itse haluaisi koluta kaikki paikat läpi. Näin on tapahtunut esim. Borderlandseissa ja olenkin ärähtänyt pelikavereille tuosta että lopetan kohta pelaamisen :-D

    Hauska että mainitsit juuri Terrarian, kun tekstin alkuosaa lukiessani jo mietin että pitääpä ehdottaa kyseistä peliä :-D Onhan Terrariassakin näitä pelaajia jotka juoksevat alueet läpi kiireellä (itse asiassa minun tapauksessa tämä kiirehtijä oli myös näitä Borderlandsin kiirehtijöitä) mutta ainakin oman kokemukseni mukaan moni pelaa sitä kuitenkin maltilliseen tahtiin.

    Ehkä siis moninpelaamisessa kannattaa vaan ennen pelin sopimista mainita rohkeasti omasta pelityylistään, niin ei tule sitten yllätyksenä. Ainakin omasta mielestä sellainen ei kiirehtivä pelityyli on jees.

    Mainitsit että porukka opettelee bossien voittamistaktiikat etukäteen Youtubesta. Ainakin itse tulee aina kokeiltua voittamista ensin omilla konstein, mutta jos ei useammankaan yrityksen jälkeen onnistu niin saatan katsoa jonkun tekstimuotoisen vinkin että mitä taktiikkaa kohdassa voisi käyttää. Suoran videoratkaisun katsominen puolestaan on vähän niinkuin muut pelaisivat kohdan puolestasi ja se vesittäisi mielestäni pelaamisen hauskuuden kokonaan.

    Minulla on tainnut olla vain yksi sellainen peli jossa olen käyttänyt ohjesivuja aktiivisesti pelisessioiden rinnalla ja se on ollut juurikin Terraria, kun siellä kerrotaan niitä rakenteluohjeita eri tavaroille :)

    Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, niin pelaan mieluusti pelejä sekä yksin että moninpelinä. Jos olen aloittanut pelin moninpelinä mutta huomaan että pelityylimme ovat täysin erilaiset tai vaihtoehtoisesti pelaaminen ei etene kun pelaamisaikataulumme eivät sovikaan yhteen, olen yleensä aloittanut pelin pelaamisen uudestaan alusta ihan yksin. Silloin saa ainakin pelata juuri sillä tahdilla, aikataululla ja tyylillä kuin itse haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että pelaajia on joka lähtöön. Sen takia onkin kiva kuulla myös muiden näkemyksiä näihin asioihin. Muuten tulee tuijoteltua tilanteita vain omasta näkökulmastaan.

      Mäkään en perusta siitä, että juostaan paikat läpi. Myös siihen törmäsi aika usein A Realm Rebornia pelatessa. Itse oli jossain ekaa kertaa ja sitten osa partysta painaa menemään kauheaa vauhtia, kun itse haluaisi tutkia. Ei kivaa. Monesti sanottiinkin siitä, että ollaan ekaa kertaa ja halutaan edetä rauhallisesti, mutta aika paljon osui kohdalle tyyppejä, joita ei juuri kinostanut. Sen takia se oma peliporukka olisi hyvä juttu x)

      Sama tietysti noiden bossitaisteluiden opettelun kanssa. Mä tykkäilen myös selvittää asiat ensisijaisesti itse, joten on aika kurjaa, jos tulee p:aa niskaan, kun sitten et ole etukäteen juttuja opetellut. Ja tosiaan ainakaan A Realm Rebornissa partyaan ei pääse valitsemaan itse, jos ei ole sitten jo kavereista koostuvaa porukkaa valmiina, vaan se arvotaan muista, jotka ovat tulossa samaa dynkkyä suorittamaan.

      Terraariasta sen verran, että siinä tykkäsin kaikista eniten rakentelusta ja sisustamisesta :D Paikkojen koluaminen ja taisteleminen ei napannut yhtään, joten siinä mielessä olin varmastikin aika mälsää peliseuraa (tosin kovasti nuo miehet yrittivät silti useammankin kerran houkutella mukaan, outoja ovat).

      Mutta niin, tosiaan kiva kuulla muidenkin näkemyksiä. Ilmeisesti en suinkaan ole ainoa, joka tätä asiaa on pohtinut :)

      Poista
  4. Itsellä 50/50, riippuen ihan pelistä. 8) Olisi hauskaa jos joku RPG olisi osittain rakennettu moninpelin ympärille, mutta se myös vaatisi sen että pelaajien pelityylit täsmää - jos toinen haluaa tutkia ja keskustella kaikille ja toinen vain juosta pelin läpi, ei siitä hyvää seuraa.

    Itse pyrin tarinapätkät etsimään ja seuraamaan jos peleissä sellaisia on. Ikävää, kun joku sitten päättää skipata tai mäkättää että "skippaa jo". Tätä tapahtui Diablossa ja joskus muinoin Guild Warsissa. Hätähousut.

    Joka paikan kahlaus joskus ärsyttää, ehkä enemmän jos kaveri tulee myöhemmin perästä pelaamaan ja itse on kahlannut jo kaiken ja tahtoisi vain edetä. : D Joissakin peleissä toisaalta myös masentaa se, että joku näyttää kaikki mahdolliset salaisuudet ja muut, jos kyseessä on peli jossa voi tutkia ja etsiä itse asioita. Borderlands tulee nyt ekana mieleen.

    MMO:t ovat melkein aina oma rotunsa. WoWissa aikoinaan tuli tutulla porukalla ensiksi kokeiluta ja sitten katsottua netistä mitä bossi tekee noin suurin piirtein. Raidien (25 pelaajan dungeonit) kohdalla taas suosiolla katsottiin heti suoraan mitä bossi tekee ja ehkä pari videotakin, ettei tietämättömyys ole syynä kun 24 muuta pelaajaa on ärrinmurrin. :D Tämä tosin on sitten levinnyt muihinkin MMO-peleihin ja valitettavasti perus dungeoneihin. Dungeon group finder on siitä juuri turhauttava, että pelaajilla ei ole enää kärsivällisyyttä niitä vetää. Jos groupin joutuisi etsimään manuaalisesti, porukka yrittäisi varmasti enemmän eikä ragequittaisi heti ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen.

    En tosin Realm Rebornissa yhteenkään bossiin valmistautunut ennakkoon vaan sain ohjeet näiltä randomeilta tai aikoinaan kiltalaiselta kun se oli vielä pystyssä. C: Joskus tulee ystävällisiäkin pelaajia vastaan. Toki ne jäävät usein ärinäpäiden varjoon...

    Itsellä joissain co-op-peleissä on vähän ongelma, etten välttämättä kahden kesken niitä kunnolla jaksa ellei pelaamistasot ole samanlaiset. Jos toinen on parempi tai huonompi, koen pelaamisen hiukan tylsäksi. Paremman tapauksessa tuntuu olevan itse taakkana vaan ja toisessa tapauksessa se joskus tuntuu yksinpeliltä joka odottelee toista. Tämäkin tosin riippuu pelistä. 8)

    Jotkut kilpailupelit on hauskoja. League of Legends tutulla porukalla on mukavaa, kun hermot palavat huomattavasti harvemmin kun on tuttuja. Toki riippuu täysin ihmisestä, joillakin tutuilla palaa käpy samantien... Mario Kartissa oli se ilmiö, että alkuun kaikilla oli kivaa mutta hetken päästä "KETUN **** ET KÄYTÄ SITÄ BLUE SHELLIÄ RÄGERIAGJIOHTAIO" : D Good times.

    Pidän siis yksinpeleistä että moninpeleistä. Sen tosin nyt olen huomannut, että olen molempien suhteen hyvin valikoiva. 8)

    En tiedä onko veljellä oikeutta arvontaan mutta laitetaan silti:
    tonberry12@gmail.com

    : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla sellainen asia, johon ei ole yksiselitteistä vastausta vaan kaikilla tuntuu olevansa oma näkemyksensä tai jopa monta sellaista.

      En muistaakseni mitenkään rajannut osallistujia, joten mukana olet :)

      Poista
  5. Aloinkin pohtia tätä. Ajattelin väittää itseäni alkujaan soolopelaajaksi kunnes tajusin, että olen peruskouluikäisestä lähtien pelannut kaksinpelejä kavereiden kanssa. Tekken, Half Life 2, Sly Cooper, Crash nitro cart, War of the Monsters, kaikenlaiset autopelit, skeittipelit... kaverin tullessa kylään pelattiin yhdessä kaikkea mitä nyt suinkin pystyi kahdestaan pelaamaan. Nykyäänkin tulee pelattua Buzz-tietovisaa, Tekken kutosta ja Fairytale Fightsia jos joku pelaaja sattuu kylään.

    Nykyään en kuitekaan pelaa itsekseni konsolilla juuri lainkaan vaan olen vaihtanut tietokoneen puolelle. Burnout Paradise ja The Walking Dead ovat suosikkejani, varsinkin jälkimmäiseen olen jaksanut käyttää vapaa-aikaani.

    Poikaystäväni on aktiivinen PC-pelaaja joka pelaa online-moninpelejä ison kaveriporukan kanssa. Se on siistiä, on kivaa seurata menoa vierestä. Olen hypännyt mukaan kerran tai pari, mutta yleensä kun mies pyytää mukaan peliin (tai edes mumbleen juttelemaan mukana) jänistän, koska vähän ujostuttaa jotenkin. Pääsyy lienee se, etteivät he pelaa minulle kovinkaan tuttuja pelejä ja oma osaaminen myös jännittää. Myös suuri osa tyypeistä on minulle vain puolituttuja enkä osaa tuntea kuuluvani joukkoon.

    Aloitin aiemmin tänä vuonna ensimmäisen mmorpg-pelini TERAn ja sitä tuli pelattua mumblen läpi vähän itselle tutummalla tyttöporukalla, meitä oli ehkä kuutisen kappaletta parhaillaan online. Se oli hirmu kivaa ja asiaan autoi sekin, ettei joukossa tainnut olla yhtään hardcore-veteraania ja uusia juttuja selitettiin muillekin paikallaolijoille kuin minulle. Myös ylipäätään random jutustelu oli kivaa, minulla kun on samanmielisiä kavereita lähinnä kotikaupungin rajojen ulkopuolella ja yleensä pääsee juttelemaan vain pari kertaa vuodessa coneissa.

    Sanoisin, että moninpelaaminen on hauskinta ja parasta hommaa ikinä. Se kuitenkin edellyttää (ainakin omalla kohdalla) peliä, jonka alkeet tuntee sekä pelaajajoukkoa jossa on muitakin omantasoisia pelaajia. Sekin auttaa, että ne ovat tuttuja. Ja nimenomaan moninpelaaminen, jonka aikana jutellaan oikeasti verkon välityksellä eikä vain floodata chat-ikkunaa. Hauskaa ja etenkin joukkuestrategiapelien kannalta hyödyllistä.
    Ja painotan edelleen että pelaan lähes ainoastaan yksinpelejä - muutaman kokemuksen kautta on vain tullut huomattua, että moninpelaaminen olisi ylikivaa sopivalla jengillä ja pelillä. (Se TERAn pelaaminen tosiaan kuivui kasaan jo aikaa sitten).

    Yksinpelit toki ovat parasta yksin, mutta sanoisin että joukolla pelattaviksi tarkoitetut pelit ovat parhaita toimivassa porukassa.

    Afeni, kirjoitit että et vaivaudu opettelemaan tappelupelien comboja eikä pelaaminen ole hauskaa kun siinä sitten aina häviää. Minä taas olen sitä mieltä, että tappelupelit ovat parhaita kuin kumpikaan pelaajista ei osaa mitään näppäinyhdistelmiä ja vain rämpytetään kaikkea hullun lailla! Hauskimmat muistot Tekkeneistä ovat niitä, kun toinen on ihan vahingossa keksinyt jonkun eeppisen iskun (mutta ei muista miten se tehtiin). Tylsää peli on silloin, kuin pelaa sellaista vastaan, joka on comboja opetellut.

    Sanottakoot vielä, että minusta se on hämmentävää miten jotkut suuttuvat/turhautuvat hävitessään jossain pelissä, esim. Tekken-matsissa tai vaikkapa Mario kartissa. Minulla tavoite harvoin on nimenomaan voittaminen, parasta kaverin kanssa pelatessa on kuitenkin itse matsi ja se mitä sen aikana tapahtuu, lopputuloksella ei ole merkitystä.

    .....lyhyestä virsi kaunis :D Molempi parempi, yksinpelit sellaisenaan ja moninpelit loistavat hyvällä porukalla.
    Hyvää joulunodotusta!

    minizyyy [ät] gmail [dot] com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tosi mukavaa saada niitä ja on myös kiva huomata, miten paljon ajatuksia tämä postaus tuntuu porukassa herättävän :)

      Kuulostaa siltä, että teillä on tosiaan ollut hauskaa tuon TERAn parissa. Itse kun en PC:llä pelaa, on tuo jäänyt kokematta, mutta paljon hyvää olen kyllä pelist kuullut ja nätiltä se näyttääkin.

      Tuo on kyllä totta, että jos kumpikaan ei tappelupelissä hallitse iskuja, pelaaminen on mukavaa yhdessä sähläämistä. Mun kohdalla ongelma onkin luultavasti ollut siinä, että tuttavapiirissä on näitä kombojen ulkoa opettalijoita, jolloin olen niin pahasti alakynnessä, etten käytännössä ehdi tekemään mitään. Ei siis häviö sinänsä ole harmistuksen aihe (vaikka voittaminen joskus toki kivaa onkin), mutta se, että häviää niin täydellisesti, ettei ehdi juuri nappia painaa, ennen kuin oma hahmo on kuollut. Se ei ole kivaa vaan tylsää ja puuduttavaa, joskus jopa raivostuttavaa, jos tästä huolimatta vaaditaan pelaamaan yhä uudestaan. Ihmettelen vain, palveleeko se muka toistakaan osapuolta? Eikö ole aika tylsää voittaa niin, ettei toisesta ole mitään vastusta? :D

      Ja joo, häviöitä ei pidä liian raskaasti ottaa. Tärkeintä on hauskanpito. Onneksi enää tuttavapiirissä ei ole näitä, jotka alkavat nälviä häviäjää ihan tosissaan. Siitä kun sitten häviää hauska aika äkkiä. Nykyiset tuttavat ottavat homman vähemmän tosissaan, jolloin hauskuus säilyy paremmin.

      Ja nyt kun tuon sanoin, alkaa tuntua siltä, että olen joutunut aiemmin pelailemaan ns. "väärissä porukoissa" :D

      Poista