keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lara ja Lara


Huomaan palaavani Tomb Raider -ajatuksiin yhä uudestaan ja uudestaan. Rehellisesti sanottuna luulin, että Lara-kauteni tuli ja meni ja jäi historiaan mukavana nostalgiana, mutta kerrankos sitä väärässä on. Teiniaikojen idolit voivat kummasti ponnahtaa takaisin, kun sopivasti sattuu.

Itsehän en tosiaan ole aikoihin Tomb Raidereita pelannut, mutta tuota miehen pelailua on ollut viihdyttävää seurata. Miehen kirosanojen määrästä päätellen minä olen oikeasti viihtynyt paremmin kuin hän. Tosin olen päässyt helpommalla, minun ei ole tarvinnut taiteilla ohjaimen kanssa vaan olen vain voinut heitellä hyviä huonoja vinkkejä.

Mutta niin... Minulla tosiaan oli teini-iässä Lara-kausi. Minusta Lara oli aivan loistava naishahmo. Pidin hänen ulkonäöstään (ihan riippumatta pleikkari ykkösen grafiikoista, olihan hänestä kuviakin), tyylistään, äänestään ja käytöksestään. Lara edusti minulle vahvaa naista, joka teki mitä halusi eikä jäänyt kenenkään jalkoihin. Kyllähän hänelle sattui ja tapahtui ja joskus hän jopa hävisi nyrkkiottelun tms., mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi lopussa lunastanut palkintoa. Vaikka 90-luvun Laraa on ilmeisesti kritisoitu siitä, että hänet on luotu silmäkarkiksi kiimaisille nörttipojille, minä näin hänessä aikakaudelle tyypillistä girl poweria paljon enemmän kuin Spaissareissa ikinä. Lara oli minulle esikuva.

Nyt kun olen aikamatkustanut Laran juurille tuon Anniversaryn kautta, katselen häntä ehkä hieman eri tavalla. Edelleenkään Laran kuppikoko ei aiheuta minussa ärtymystä, eikä kyllä luonnottoman kapea vyötärökään. Tiedostan, että tuollainen kroppa voi aiheuttaa ulkonäköpaineita, jos siihen haluaisi jostain syystä pyrkiä, mutta itselleni ei silti ahdistuksia siitä tule (ei tullut silloin 90-luvullakaan). Minusta tämä Anniversaryn Lara on kaunista katseltavaa. Lisäksi hänellä on miellyttävä juoksutyyli ja muutenkin hänen liikkeensä ovat sulavampia kuin ennen.

Nuo asiat ovat kuitenkin pelkkää pintaa. Vaikkei alkuperäinen Tomb Raider ollut juoneltaan maailman syvällisin peli ja jätti myös pelaajalle tulkinnanvaraa tapahtumien suhteen, paljastaa se jotain Larasta itsestään. Laralla on kova pinta, häntä voisi sanoa jopa kylmäksi. Hän on tiukka, tyly ja sarkastinen, muttei kuitenkaan paha. Näin häntä luokittelisin.

Ristiriita syntyy pelin loppupuolella, kun Lara ampuu Larsonin. Kohta saa pettymään Laraan. Yhtäkkiä hän provosoituu käsittämättömän helposti Larsonin puheista ja painaa liipaisinta, useamman kerran. Hän ampuu kuolettavasti tarkoituksella.

Kyllähän Lara näyttää hetken kauhistelevan tekoaan, mutta sitten mennään taas ja asiaan ei palata. Sitä ei käsitellä kovin syvällisesti. Tosin Tomb Raiderissa ei muutenkaan porauduta asioiden syviin ytimiin, joten tämä on sinällään ihan linjassa kaiken muun kanssa. Silti kohtaus jäi häiritsemään minua, sillä se jotenkin syö pohjaa hahmolta, jota teinivuosinani niin paljon ihailin. Tämä Lara ei tunnu inhimilliseltä.

Tästä päästäänkin hyvin liukumaan uuteen Laraan, joka esiteltiin meille aivan hiljattain. Uuden Tomb Raiderin Lara on selkeästi nuorempi kuin alkuperäisen. Hän on tyttönen, joka on saanut elämänsä tilaisuuden lähtiessä etsimään tutkimusryhmän kanssa legendojen Yamataita. Hän on viaton, herkkä ja hyvin inhimillinen, samaistuttava. Hän ei missään nimessä herättänyt minussa suurta ihailua vaan häntä pystyi sympatiseeraamaan. Asennoitumiseni häntä kohtaan oli täysin erilainen kuin vanhaa Laraa (epäilemättä oma vanheneminen tuo tähän osansa, mutta väitän, että päällimmäinen syy on silti hahmossa itsessään).

Pelin aikana Lara muuttuu. Myös uusi Lara joutuu tilanteeseen, jossa hän tappaa ihmisen, mutta kyseessä on hyvin erilainen hetki kuin alkuperäisessä Tomb Raiderissa. Tavallaan pystyn paremmin ymmärtämään tätä nuorta Laraa, joka pelastaa itsensä tappamalla kuin uhoamisesta provosoituvaa Laraa, jolla vaihtoehtona olisi ollut ampua Larsonia käteen tai jalkaan ja sen jälkeen kolkata. Lisäksi uuden Laran reaktio omiin tekoihinsa on koskettavampi, enemmän järkyttynyt.

Toisaalta Lara tosiaan muuttuu ja hänestä kuoriutuu melkoisen osaava tappaja, kun hän käytännössä yksin hankkiutuu eroon saarta asuttavasta sekopääpopulaatiosta. Silti vaikka tämä Lara tappaa ihmisiä paljon enemmän kuin alkuperäisen Tomb Raiderin Lara, hänestä tulee pehmeämpi ja inhimillisempi vaikutelma aivan loppumetreille asti. Kenties se johtuu siitä, että tätä uutta Laraa avataan hahmona enemmän, hänen on vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja hänen lähimenneisyydestä nähdään pätkiä, joista välittyy ystävyys Samin ja muiden kanssa. Laran näkee myös arkisissa tilanteissa (niin arkisissa kuin tutkimusmatkalla olevalla laivalla eläminen voi nyt ylipäätään olla), mikä tuo hänet lähemmäs pelaajaa.

En sano, että uusi Lara olisi parempi kuin vanha. Hän on erilainen ja häntä tulee tarkastella eri tavalla. Kumpikin Lara on syntynyt erilaisella vuosikymmenellä, mikä näkyy heissä selvästi. Pidän edelleen vanhasta Larasta, mutta taisin myös vähän ihastua uuteen. Se ei tarkoita, että hyväksyisin kaikki heidän tekonsa. Pystyn kuitenkin asettamaan ne kontekstiin, jossa ne esitetään.

Tällä hetkellä minulla on kummallinen tunne, että haluaisin tutkia vanhaa Laraa enemmän, jotta näkisin, millaiseksi kuvani hänestä lopulta muodostuisi. Olen kuitenkin haluton tarttumaan vanhoihin peleihin uudestaan, sillä en usko niiden pelaamisen olevan enää varsinainen nautinto. Voi siis olla, että tämä tutkimusmatka jää lopulta tekemättä.

Sen sijaan todennäköisempää on, että uuteen Laraan tutustun vielä lisää. Uusi Tomb Raiderhan on saamassa jatkoa ja voi olla, että tuo jatkokin meille jossain vaiheessa kotiutuu. On siis täysin mahdollista, että saan aitiopaikalta seurata, millainen Larasta tällä kertaa kasvaa. Nähtäväksi jää ihastunko entistä enemmän vai laimenevatko tunteet aikaa myöten. Joka tapauksessa edessä on varmasti mielenkiintoisia hetkiä.

____

PS. Kannattaa muistaa jouluarvonta ja jättää kommenttia ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti