Päänsärkyä pulmista ja paljon asiaa hahmoista

Kummasti sitä arki-iltanakin ehtii pelata, kun ei käytä aikaa olemisen ihmettelyyn, missä olen vähän turhankin lahjakas toisinaan. Väsy on meinannut tälläkin viikolla painaa, mutta olen sentään peliohjainta jaksanut jokusen tunnin pidellä käsissä.


Viimeisimmät pelihetket Tales of Symphonian parissa eivät ole ehkä olleet siitä parhaasta päästä. En sanoisi, että peli on muuttunut huonommaksi, mutta nyt siihen on sattunut osuus, joka on sisältänyt vähän turhan paljon puzzlea puzzlen perään väsymystaso huomioon ottaen. On ollut labyrinttimetsää, kaivosta ja ukkostornia (vihaan torneja!) ja vielä siihen päälle tukikohtaa, jossa on saanut ratkoa kaiken maailman laatikko- ja muita pulmia.

Yleisesti ottaen tykkäilen kyllä pulmien ratkomisesta, mutta tällä hetkellä kaipaan jo enemmän kaupungissa pööpöilyä ja rehellistä turpakeikkaa. Aivot eivät jaksa taipua ja leuka melkein repää haukotuksista (toivottavasti tämä unitauti menee pian ohitse). Sitten tulee kiukku ja turhaumus, kun eteneminen takkuaa. Pelin vikahan tämä ei ole, mutta toki kohta voisi olla tasapainoisempikin.

Pelikellossa on reilut 33 tuntia ja juonellisesti peli on edennyt ihan mukavasti. Arviolta olen hieman puolenvälin ylitse, mikä tarkoittaisi, että varmaan 50-60 tuntia koko pelin läpäisyyn tulee menemään. Voi mennä enempikin riippuen siitä paljon harhailua ja pulmapähkäilyä tielle sattuu ja kuinka paljon tarvitsee grindata ennen loppumatseja. Tähän saakka bossit ovat kyllä kaatuneet ihan kivasti, vain sitä Remieliä varten täytyi hitusen harrastaa kilpatanssia möllien kanssa ja koluta vanhoja temppeleitä uudestaan.

Hieman odottamatta peli tarjosi myös jälleen uuden hahmon remmiin, Regalin. Kun hän ensimmäisen kerran vilahti, en juuri kiinnittänyt häneen huomiota... laski rivipahikseksi, en sen kummemmaksi. Hän vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kaverilta nyt, kun hän on hieman enemmän taustaansa avannut. Joskin hän on vähintään yhtä salaperäinen kuin Kratos, joten katsotaan, mitä sontaa lopulta pinnan alla muhiikaan.

Pakko on kuitenkin sanoa, että Regalin pukeutuminen herättää lähinnä hilpeyttä. Kengät ja housut ovat ihan ok, mutta mikä ihme se napapaita oikein on?!? Onhan Zelosillakin vähintään typerät vaatteet, mutta Regal vaikuttaa enemmän miehiseltä mieheltä luonteeltaankin eikä hänelle todellakaan sovi juuri ja juuri rintalihakset peittävä riepu. Onko tässä vain haluttu tarjoilla kuumia vatsalihaksia naispelaajien katseltavaksi? Minussa herran vaatetus ainakin aiheutti lähinnä päinvastaisen reaktion. Pitäisi selkeästi saada jotenkin aktivoitua ne muiden Talesien vaatteet... josko sitten saisin Regalin päälle jotain siedettävää. Ehkä vähän pirteämpänä paneudun tähän asiaan ja oikeasti tutkin, miten ne vaatteet saadaan käyttöön.

Zelos on tässä matkan varrella hitusen nostanut pisteitään. Kuten ennakoinkin, hän ei ole välttämättä niin tyhjäpää kuin antaa ymmärtää... mutta aika pahasti hän edelleen kuitenkin antaa ymmärtää. Hänellä on kuitenkin hetkensä, jolloin hän osaa miellyttää jopa minua. Kenties tästä voi vielä jotain syntyä. Ehkä. En lupaa mitään.

Ja kun nyt kerran miehistä puhutaan, Kratos tietysti pyörii edelleen ajatuksissa. Herra on pari kertaa palannut kuvioihin heittämään hyviä vinkkejä, joten edelleen veikkaan, ettei hän mikään täydellinen pahis ole. Hänellä on nyt jokin ihan oma kuvionsa menossa. Se ei ole vielä täysin avautunut minulle mutta luotan siihen, että paljastuksia tulee myöhemmin. Salaa myös hieman toivon, että Kratos vielä palaisi tiimiin, mutta vähän epäilen sitä. Zelos kuitenkin vastaa häntä aika hyvin taistelussa.

Naisista on myös sanottava pari sanaa. Sheenasta tykkää edelleen ja hän ehdottomasti minulle se tämän pelin paras tyttö ™. Raine on hitusen nostanut pisteitään, koska käsi ei ole enää viuhunut samaan tahtiin kuin aiemmin. Joka tapauksessa alun käytös on jättänyt jälkensä, ensivaikutelmaa on vaikea karistaa. Colette on aika neutraali tapaus, mutta jatkuvasta anteeksipyytelystä en pidä. Joka tapauksessa häneen minulla ei ole muodostunut minkäänlaista tunnesidettä (Lloyd ja Genis meinaavat mennä samaan kastiin). Preseasta sen sijaan pidän koko ajan enemmän. Nyt kun hänen persoonansa alkaa näkyä, olen tykästynyt häneen ja haluaisin ehdottomasti tietää hänestä enemmän. Minkä ikäinen hän on oikeasti? Mitä kaikkea hänelle on tapahtunut? Haistan mehevän taustatarinan.

Tässä kohtaa voisi sanoa, että tarina ja erityisesti hahmojen taustatarinat pitävät otteessaan. Vähän kaikki kiinnostaa, paitsi ehkä tuo kolmikko (Colette + apupojat Lloyd ja Genis). Toivonkin, että salaisuudet eivät jää sellaisiksi vaan avataan kunnolla pelin edetessä, ettei tarvitse jäädä ainakaan täysin omien spekulaatioiden varaan.

2 kommenttia

  1. Nuo erilaiset vaatteet saat päälle (jos siis et tiennyt) sieltä title-valikosta. Sieltä pitää valita sellainen title mikä vaihtaa hahmon vaatteet, yleensä ne on sellaisia että ne eivät boosti mitään statia, mutta eipä se oikeastaan vaikuta pelaamisiin kyseissä pelissä mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt, mutta nyt tiedän. Kiitoksia vain :) Tarkoitus oli tosiaan netistä metsästää tieto, mutta säästyinpä nyt siltä vaivalta.

      En olettanutkaan, että vaatteilla olisi mitään erityistä vaikutusta. Enemmänkin kaipaan Regalille jotain siedettävämpää päälle :D

      Poista