perjantai 9. tammikuuta 2015

Petoksia ja pettymyksiä

Työt alkoivat ja illat ovat menneet melkoisen väsyneissä tunnelmissa. Pelata olen silti ehtinyt, mutta kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa, kun täytyy nukkuakin jossain välissä ja mieluusti paljon. Onneksi tämä yleensä tasottuu, kun ehtii taas tottua arkirytmiin. Sitten (ehkä) jaksaa illallakin enemmän.

Mutta niin, peliohjaimeen on tullut tartuttua kuitenkin joka ilta ja Tales of Symphonia on edennyt ihan mukavasti, vaikkei samaa tahtia kuin lomalla.


Tiistaina vielä paahdoin juonta innokkaasti eteenpäin, mutta keskiviikkona törmäsin ensimmäistä kertaan (sitten pelin alun) bossiin, jota en ihan helpolla voittanutkaan... tai siis ollenkaan. Jos taistelu on ohi alta kahden minuutin minun tappiokseni, kokemuksen rintaääni sanoo, etteivät levelit tai muu vastaava riitä. Tässä kohtaa päätin, että nyt on panostettava johonkin muuhun kuin eteenpäin säntäilyyn.

Keskiviikkoilta meni siis juostessa maailmankarttaa ympäriinsä. Kävin kaupungeissa uudestaan ja hain summonit tuli- ja tuulitemppeleistä (vesitemppelistä olin hakenut jo aiemmin). Tower of Manasta ei summonia herunut, joten se sitten jäi. Kai sielläkin sellainen on, mutta en ryhtynyt selvittelemään, miten se saadaan. Ratkaisu joko tulee tai ei tule vastaan itsestään.

Siinä ohessa tuli grindattua hahmoille kolme leveliä lisää ja lopulta päädyin vielä päivittelemään asteita ja armoreita sen verran kuin tuossa kohtaa oli mahdollista. Eli kaikille parasta, mitä kaupasta sai.

Siinä sitten olivatkin keskiviikon pelailut, sillä viikolla ei ehdi niin paljon kuin vapaalla.

Torstaina päätin sitten taas jatkaa peliä. Suuntana oli siis Tower of Salvation, jossa keskiviikkonakin vierailin kertaalleen kuolemassa enkeli Remielin iskuista. Hieman sinne meno jännitti, mutta päätin kuitenkin, etten ala juosta rinkiä maailmankartalla enää yhtään enempää vaan yritän edes voittaa bossin.

Yllättäen Remiel kaatui todella helposti. Ehkä sillä kolmella levelillä ja uusilla kamoilla sitten oli oikeasti merkitystä?

Taistelun jälkeen tulikin varmaan pelin ensimmäinen yllättävä juonenkäänne. Jossain aiemmassa postauksessa spekuloin sitä, että Kratosilla on jokin synkkä salaisuus. Nyt voin todeta olleeni oikeassa. Sitä en tosin osannut odottaa, että hän on myös "enkeli", serafi taisi olla nimitys, jota hän itsestään käytti. Sekin tuli vähän puskista, että hän on kulkenut mukana varmistaakseen, että Colette hoitaa homman kotiin.

Tästä luonnollisesti seurasi taistelu Kratosia vastaan. Se oli törkeän tiukka ja imi minulta lähes kaiken TP:n ja geelit sekä Life Bottlet eli kalliiksi tuli, mutta voitin kuitenkin. Mies paljasti minulle myöhemmin, ettei sitä taistelua (eikä sitä seuraavaa) olisi tarvinnut voittaa päästäkseen juonessa eteenpäin, mutta tulipahan puserrettua. Tiukkaa se tosiaan teki, mutta olen ihan ylpeä itsestäni, että onnistuin.

Osa ehkä muistaakin, että otin Alvinin (Tales of Xillia) vähän vastaavan petoksen hyvin raskaasti ja se muutti oleellisesti käsitystäni hahmosta. Jostain kumman syystä asenteeni Kratosta kohtaan ei kärsinyt yhtä kovaa kolausta, vaikka joudun toteamaan, että petyin häneen persoonana. Olin aika pettynyt, että hän teki takinkääntötempun, mutta samaan aikaan sisäinen fanityttöni uskoo, ettemme ole nähneet tätä juttua vielä loppuun asti. Väitän, ettei kaikki ole aivan sitä, miltä näyttää. Kenties Kratos ryhtyi hommaan vakain aikein, mutta en usko, että hän on enää täysin tekojensa ja toisten serafien puolella.

Päässäni kummittelee ajatus, että lopulta Kratos vielä kääntyy Lloydin ja kumppanien kannalle, ellei ole jo sisimmässään kääntynyt. Hän ei vain vaikuta tyypiltä, joka pystyisi noin vain hyödyntämään Colettea kylmästi.

Mitä taas Coletteen tulee... minusta oli hitusen epäuskottavaa se, että hänellä voi edelleen pelata. Se on enemmän kuin jees, koska Genis ei tunnu kovin pätevältä taistelutiimin jäseneltä, mutta epäuskottavaa se on silti. Jos hän ei muuten ota mitään kontaktia porukkaan vaan ainoastaan seisoo ja tuijottaa eteensä, ei hän osaisi toimia taistelussakaan. Mutta tämä ei ole varsinainen valitus, koska olen aidosti kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse pitää Genisiä tiimissä.

Torstai-illan aikana selvisi sekin, että desianit ovat Cruxis-jengin (serafien) kanssa samalla puolella ja kirkko menee samaan syssyyn, vaikkeivät maailman asukkaat sitä tiedäkään. Kaikki on yhtä suurta salajuonta serafien eduksi eli, kuten aiemmin totesin, enkelijuttu on yhtä suurta vedätystä. Tässä on myös vähän sitä tuttua "järjestäytynyt uskonta on pahasta" -makua, joka on kovin tuttu j-ropeista.

Lopettelin pelin siihen kohtaan, kun porukka saapuu Tethe'allan puolelle. Kaiken kaikkiaan torstaina tuli ahmittua juonta keskiviikonkin edestä. Välissä jo hieman huolestutti, kun taistelujen välissä ei päässyt taistelemaan ja niiden jälkeenkin tuli aika paljon jubailua, ennen kuin vihdoin ensimmäinen tallennuspaikka tuli vastaan. Tiukan matsin jälkeen tuollainen nostaa hien otsalle, kun miettii, mitä kaikkea joutuu tekemään uudestaan, jos nyt mokaa.

Edelleen peli pitää hyvin otteessaan ja ajattelin tänäänkin sitä jatkaa (mikäli mies ei vietä koko iltaa Twitchissä). Viikonlopusta osa menee muissa puuhissa, mutta toivotaan, että ehdin myös pelikoneen ääressä istuskella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti